3881 result(s) found for "K"
PURE TRANCE – SOLARSTONE & ORKIDEA
PURE TRANCE: SOLARSTONE & ORKIDEA SYYSKUUSSA HELSINGISSÄ
Syyskuussa Helsingissä on luvassa ainutlaatuinen ilta, kun pitkäaikaiset artistikumppanit Solarstone ja Orkidea tuovat Pure Trance -konseptin Helsinkiin! Pure Trance kunnioittaa elektronisen musiikin trance-kulttuuria ja sen soundia sekä juuria.
Musikaalinen synergia, joka yhdistää kaksi genrensä mestaria. Harvinaisella yhteiskeikalla kuullaan heidän kattava näkemyksensä trance-musiikista. Yli kahden vuosikymmenen ajan trance-skenessä mukana olleet Solarstone ja Orkidea ovat kiistattomasti ansainneet paikkansa alati kehittyvässä elektronisen tanssimusiikin maailmassa.
Irlantilainen tuottaja, säveltäjä ja DJ Solarstone on ollut keskeinen vaikuttaja trance-musiikin maailmassa lähes yhtä pitkään kuin itse genre on ollut olemassa. “Solarcoaster”, “The Calling” ja “Seven Cities” -kappaleista on kasvanut genren suuria klassikoita. Solarstone on tuonut soundinsa maailman tunnetuimmille klubeille, areenoille ja festivaaleille.
Pure Trance -sanomansa kautta hän on modernisoinut genren sydäntä samalla, kun on suojellut sen sielua. Vuosien saatossa Pure Trance -ideologia on kehittynyt täysimittaiseksi musiikilliseksi liikkeeksi, joka pitää sisällään musiikkijulkaisuja, klubi- ja festivaalitapahtumia, levymerkkejä ja radioshow’n.
Orkidea on ollut yksi Skandinavian suosituimmista DJ:istä jo 90-luvun alusta lähtien. Hänet tunnetaan parhaiten ainutlaatuisesta trancen ja progressiivisen soundin sekoituksesta ja hiteistä, kuten “Unity”, “Nana” ja “Forward Forever”. Kuusi albumia julkaissut Orkidea on uransa aikana valittu seitsemän kertaa Suomen ykkös-DJ:ksi ja kaksi kertaa Skandinavian suosituimmaksi DJ:ksi.
Hän on ollut listaykkösenä Suomen virallisella singlelistalla sekä Beatportissa, ja Orkidean musiikilla on yli 40 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa ja YouTubessa. Yli 2000 keikkaa kuudella mantereella soittanut artisti tunnetaan jatkuvasta halustaan uudistua ja hänen musiikillaan on ollut vaikutusvaltaisia tukijoita Eric Prydzistä ja Pete Tongista Armin van Buureniin ja Tiëstoon.
KEIKKA:
Pure Trance: Solarstone (IE) & Orkidea
Pe 27.9.2024 Ääniwalli, Helsinki
Ovet klo 23, ikäraja K-18
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Radercraft (NL), Die Anstalt (GER) & Lola Kumtus
RADERKRAFT || (NL) Wave / Minimal Synth / EBM
Raderkraftin vastustamaton soundi leijuu jossain waven, minimal synthin ja EBM:n välimaastossa. Raderkraft on tuottaja ja lauluntekijä Willem Stinissen Amsterdamista Hollannista.
Hänen rakkautensa vintage-syntetisaattoreihin ja rumpukoneisiin yhdistettynä sopivaan määrään DIY-asennetta on johtanut 4 EP:hen, joista ensimmäisen julkaisi legendaarisen tanskalaisen 80-luvun yökerhon RoXY:n omistaja Eddy de Clercq.
Raderkraftin live-esiintymisiä on kuvattu rajuiksi, kiivaiksi ja tanssittaviksi. Kylmät, mutta melodiset elektrovaikutteet on yhdistetty menevän 80-luvun punkin tarttuviin koukkuihin.
Tuore arvostelu kuvasi hänen soundiaan moderniksi yhdistelmäksi saksalaista DAF:ia ja belgialaista wave bändiä Arbeid Adelt.
Aseinaan sykkivät rumpubiitit, napakat bassolinjat ja omalaatuinen laulutyyli, Raderkraft vie sinut Autobahnilta suoraan galaksiin!
DIE ANSTALT || (GER) Spaghetti western synth punk
Die Anstalt on keväällä 2023 perustettu berliiniläinen trio. He kuvailevat musiikkiaan termillä "spaghetti western synth punk", jos sitä pitää määritellä minkään genre-hölynpölyn mukaan, sillä heidän musiikkinsa saa muotonsa 80-luvun EBM:stä ja synth punkista, joiden elementtejä he yhdistelevät spaghetti westernien tummanpuhuvaan 60-luvun surf-kitaraan. Berliinissä Hinterraumissa olleen ensiesiintymisensä jälkeen he ovat julkaisseet 2 singleä ja äskettäin ensimmäisen EP:n "Rat Race". Die Anstalt on jo jättänyt jälkensä Berliinin sceneen muutamalla räjähtävällä esiintymisellään, valloittaen yleisön raa'alla energiallaan, ja nyt heillä on tähtäimessään valloittaa muita kaupunkeja ympäri Eurooppaa.
Lola Kumtus II (FIN) Minimal wave, EBM, Synth punk from Helsinki
Lola Kumtus on vuonna 2013 Helsingissä perustettu Minimal/Electro/EBM -duo. Bändin musiikilliset juuret ulottuvat aina minimal wavesta funkkiin, italo-discosta hardcore punkkiin ja synth-punkista kokeelliseen technoon. Näiden elementtien sekä vuosien saatossa ahkeran kiertämisen lopputuloksena on syntynyt omaperäinen Lola Kumtus -soundi, joka on ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Keikkojen jälkeen musiikista vastaavat Club Anvil (Avalon)Vs L'Appel du Vide (Nymphe). Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Liput ovella 15 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com
Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/
NO NAZIS! NO BULLSHIT!
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Huora
Punkrock-yhtye Huora julkaisee keväällä 2024 uuden albumin ja keikkailee vuoden aikana kattavasti ympäri Suomea. ”Neljä Huolenaikaa”-niminen levy on järjestyksessään yhtyeen neljäs pitkäsoitto ja sen julkaisee Sakara Records. Huoran edellinen albumi, vuoden 2022 ”Älä luovuta”, nousi Suomen virallisen albumilistan kärkeen ja noteerattiin kahdella Emma-ehdokkuudella. Tarttuvilla biiseillä ja energisellä livemeiningillä läpimurron tehneen yhtyeen muodostavat laulaja Anni Lötjönen, kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen ja rumpali Saku Sahlstedt.Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Kurjet
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKurjetHe elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta ‒ lahjakkaista, rohkeista ja periksiantamattomista kirjailijasisaruksista.Helmi Krohn, sisaruksista vanhin, on voimakastahtoinen kirjallisuusnainen, joka kiinnostuu spiritualismista. Aino Kallas, keskimmäinen sisko, on kuuluisa kirjailija sekä kohuttu ja kansainvälinen seurapiiri-ihminen. Sisarussarjan nuorin, Aune Krohn, kirjailija hänkin, on ottanut hoitaakseen sisarusten masennukseen sairastuneen Minna-äidin ammentaen voimaa hengellisyydestä.Eletään 1930-luvun Suomessa. Sisaruksia yhdistää kirjoittaminen. He kirjoittavat ammatikseen ja kutsumuksesta, kääntävät ja toimittavat henkensä pitimiksi, kamppailevat köyhyyttä vastaan, joka vaanii koko ajan kulman takana.Kaarle-veljensä kuoleman myötä sisaret kokoontuvat pitkästä aikaa. Paikalla ovat myös säveltäjäveli Ilmari Krohn kirjailijavaimonsa Hilja Haahden kanssa sekä Helmin entinen aviomies, professori ja valtiomies E. N. Setälä.Seurue luennoi ja viisastelee toisilleen kuin vanhoina hyvinä aikoina, kunnes käy kuten aina, ja joku alkaa muistella menneitä. Puheeksi tulee Kiiskilän hovi. Tarunhohtoinen sukukartano Viipurinlahdella on sisarusten lapsuuden paratiisi, joka katoaa heidän elämästään yhtä nopeasti ja traagisesti kuin heidän isänsä Julius Krohn, suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö.Vaikka yhteys lapsuuteen on kadonnut, ovat särkyneen idyllin sirpaleet yhä läsnä sisarusten elämässä: muistoina, totuutena ja tarinoina. Kukin on löytänyt yksilöllisen tiensä, mutta millä ehdoilla? Mikä tässä elämässä toteutuu, mikä jää toteutumatta?Kiehtova tarina valottaa Krohnin suvun kirjailijanaisten vaiheitaTiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo kauniin ja kiehtovan tarinan Krohnin laajaan sivistyssukuun kuuluvista kirjailijasisaruksista. He olivat lahjakkaita ja rohkeita, periksiantamattomia ja itseoppineita naisia, jotka tekivät valtavan työn suomalaisen kulttuurin puolesta.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut teos muistuttaa, kuinka tärkeitä inhimillisiä perusarvoja sivistys ja kulttuuri ovat kaikkina aikoina luodessaan valoa pimeyden keskelle.Kurjet-esityksen ohjaa Tiina Puumalainen, ja sen lavastaa Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi tunnetaan kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.“Miksi kurjet lentävät?Koska ne voivat.Koska ne haluavat.Koska ne osaavat.”Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.2.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Nicke Lignell ja Paula SiimesOhjaus Tiina Puumalainen Käsikirjoitus Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Kare Markkola Musiikki Joakim Berghäll Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
FI
79 views
Buy Ticket
Read More
Rony Rex goes to Karjalohja
Ronyn Rex esiintyy Karjalohjan seuraintalolla syyskuussa. Bileet alkavat 27.9. klo 19:00 ja ovet sulkeutuvat 0:00.Valitettavasti tiloissa ei ole esteetöntä kulkua. Tapahtuma on K-18. Rony Rex on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen johtavista tanssimusiikin suunnannäyttäjistä eksentrisillä esiintymisillään, kansainvälisillä julkaisuillaan ja yhteistyöprojekteillaan artistien, kuten Carla Monroe, girli, GFOTY, Rye Rye, Madge, TT The Artist ja Dances kanssa. Hänet tunnetaan myös kotimaisten klubi-iltojen vetäjänä sekä omasta radio-ohjelmastaan YleX-kanavalla. Ronyn musiikki on kupliva, omalaatuinen ja housemainen sekoitus vaikutteita, jotka muodostavat vahvasti klubikulttuuriin pohjautuvan kokonaisuuden kaihtamatta flirttailua pop- ja indie- maailmojen kanssa. Tässä täytyy olla sitä jotain, sillä Ronyn kappaleet ovat päätyneet Yves Saint Laurentin, Stella McCartneyn, Nickelodeonin sekä monien muiden brändien mainoskampanjoihin useampaan kertaan. Hänen kappaleita on myös voinut kuulla sellaisten artistien, kuin Diplo, Dillon Francis ja Anna Lunoe soittamina sekä monissa muissa paikoissa, kuten BBC:llä, Triple J:llä ja lukuisissa SiriusXM-ohjelmissa.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Raappana
Raappana Telakalla!Showtime 22:00
***Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Anitta Ahonen: 60 ja kuoleman välillä
Anitta Ahonen: 60 ja kuoleman välillä
Stand up -koomikko, anarkistiorvokki Anitta Iso A Ahonen on tullut
viimein naisen ikään! 60 ja kuoleman välillä on Iso A:n yli 20-vuotisen
uran juhlakiertue, jossa ei haittaa vaikka juhlakalu potkaisisi tyhjää
kesken kiertueen. Tammikuussa 2023 startannut juhlavuosi jatkuu läpi vuoden. Tervetuloa nauramaan!
Anitta Iso A Ahonen kutsuu katsojat jatkojen jatkoille juhlimaan
elämää naurun merkeissä. Nauru ja uurna sisältävät samat kirjaimet ja
Ahosen uurnasta tarjolla on dopamiinishotteja, oksitosiinipaukkuja ja
muita hormonidrinkkejä katsojien maljoihin. Tarjolla on lääkkeetön
resilienssipaukku pahimpaan elämäntuskaan.
Kiroilevana
rollaattorimummonakin tunnettu Iso A on heittänyt rollaattorinsa
nurkkaan. Koomikon mieli on hänen itse tekemänsä haastattelun mukaan
nuori, elämä maistuu makealta ja syövän kouraisema ja selkäbakteerin
kampittama kroppakin on menossa mukana.
FacebookInstagramKesto n. 2h, sis. väliajan.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
La Strada -konsertti
La Strada -konsertti
La Strada -konsertti matkaa Italian taivaan alla ja siihen on kerätty kaikki parhaimmat palat italialaisesta musiikista.
Kevyempää puolta edustavat mm. Hopeinen kuu, Poika varjoisilta kujilta, La Strada.
Mukana konsertissa myös tenoreiden suosikkilaulut Mamma, Mattinata, Core ngrato, Non ti scordar di me, Con te partiro.
Oopperamaailmasta kuullaan mm. Amor ti vieta, Ch’ella mi crea.
Solistina tenori Jyrki Anttila
Anu Kosonen, piano
Petri Ikkelä, harmonikka
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Pikkurikoksia rakkaudessa
Pikkurikoksia rakkaudessa Lisan ja Tomin viisitoistavuotinen suhde saa yllättävän käänteen, kun Tom tapaturman seurauksena menettää muistinsa. Lisa yrittää palauttaa Tomin mieleen pariskunnan yhteistä historiaa ja jopa sitä, millainen Tom ylipäätään on. Arvoituksellinen teksti muistin häilymisestä uppoutuu pohdintaan pitkän parisuhteen luonteesta. Tiivistunnelmaiseksi trilleriksi kehittyvä esitys haastaa katsojan miettimään, mikä on totta, mitä on tapahtunut, kumpi pariskunnasta on oikeassa ja kumpi manipuloi kumpaa…. Suomen kantaesityksen ohjaa Anssi Valtonen, Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstin (Petits crimes conjugaux) on suomentanut Reita Lounatvuori. Käännöstyötä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto. käsikirjoitus Eric-Emmanuel Schmitt suomennos Reita Lounatvuori ohjaus Anssi Valtonen lavastus- ja pukusuunnittelu Annina Nevantaus valosuunnittelu Jonna Rautala äänisuunnittelu Lauri Malin (vier.) kampaus ja maskit Niina Vattulainen Rooleissa: LISA Hegy Tuusvuori TOM Asko Vaarala Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy #pikkurikoksiarakkaudessajkl Ensi-ilta Paviljongin pienellä näyttämöllä pe 20.9.2024 klo 19 Liput peruslippu 35 € eläkeläiset 33 € alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12 + Eric-Emmanuel Schmitt on suuren suosion saavuttanutranskalainen filosofi ja kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Näytelmien lisäksi hän kirjoittaa romaaneja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia. Jyväskylän kaupunginteatterissa on aiemmin (2007) nähty hänen näytelmänsä Arvoituksellisia muunnelmia
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Silkkitehtaan naiset
Teatteri Vantaa Silkkisali, Tikkurilantie 44 / Silkkitehtaatie 5, 01300 Vantaawww.teatterivantaa.fila 31.8. klo 14 ensi-iltaEsityksiä 29.10. saakkaTikkurilan Silkkitehtaalla jo vuodesta 1996 toimineessa Teatteri Vantaan Silkkisalissa tehdään syksyllä musiikillinen sukellus tehtaan värikkäisiin vaiheisiin. Historiallisen materiaalin ja haastattelujen pohjalta syntyy esitys, jossa kutoutuvat yhteen tehtaan kehityskulku ja tehdaslaisten elämäntarinat. Vuonna 1934 perustettu Tikkurilan Silkkitehtaan tuotteet olivat maailmanlaajuisesti tunnettuja ja se tarjosi elannon sadoille työntekijöille perheineen, monille koko työuransa ajan. Näyttämölle sovitettuna tarinan loimilankoina soivat varta vasten teokseen sävelletyt upeat laulut, eri vuosikymmenten suosikkeja unohtamatta.Uuden kantaesityksen Silkkitehtaan naiset ensi-ilta on lauantaina 31.8. klo 14, Vantaalla vietettävien Valtakunnallisten kotiseutupäivien yhteydessä. Tervetuloa juhlistamaan Vantaan 50-vuotisjuhlavuotta Silkkitehtaan naisten parissa!Lavalla valloittavat näyttelijät Ritva Oksanen, Anne Nielsen ja Teijo Eloranta sekä muusikot Merja Ikkelä ja Tuija Rantalainen. Teksti: Hanna Ryti Ohjaus ja koreografia: Osku HeiskanenKesto: n. 2h, sis. väliajanLiput: 35,50 / 33,50 / 22 €, sis. Netticketin palvelumaksutRyhmävaraukset teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.HUOM. Puolet permantopaikoista (mm. 2 pyörätuolipaikkaa) myydään teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.Cafe Silkki palvelee tuntia ennen esitystä sekä väliajalla. Kahvilassa on anniskeluoikeus. Tervetuloa!
FI
86 views
Buy Ticket
Read More
Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin
Ujuni Ahmed ‒ Elina HirvonenTytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin Esitys rohkeudesta ja nähdyksi tulemisesta Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin kertoo koskettavan ja ajatuksia herättävän tarinan, jossa nuori nainen etsii omaa tietään vapauteen keskenään ristiriitaisten yhteisöjen puristuksessa.Näyttämöteos kertoo oman yhteisönsä ankarien sääntöjen ja kantaväestön ennakkoluulojen alla elävästä nuoresta, joka livahtaa salaa leffan päivänäytökseen ja Tyttöjen talon turvaan. Myöhemmin tästä somalialaisesta tytöstä kasvaa arvostettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tapahtumapaikkana on Helsinki, josta poiketaan niin Lontooseen kuin Mogadishuun. Tarinan päärooli on jaettu kahdelle loistavalle näyttelijälle: Safiya Mikander esittää päähenkilöä nuorena ja Emilia Neuvonen aikuisena.Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin pohjautuu suurelta osin Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen samannimiseen teokseen (WSOY, 2022). Näyttämöteos kuitenkin ottaa myös taiteellisia vapauksia ja luo aiheesta omalakisen fiktiivisen näkemyksen.Toiveikas ja samastuttava kasvutarina"Miltä tuntuisi olla muiden seurassa vapautuneesti?"Somaliasta kolmevuotiaana Suomeen muuttaneen Ujuni Ahmedin henkilökohtaisista kokemuksista kumpuava tarina on tunnistettava ja samastuttava kenelle tahansa, joka on joutunut kokemaan ulkopuolelle jättämistä, ennakkoluuloja, häpeää ja turvattomuutta. Kansallisteatterin kotikirjailijana toimiva Ahmed on palkittu ihmisoikeusvaikuttaja, joka on tehnyt aktiivista työtä tyttöjen sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Myös nämä aiheet nousevat esiin Kansallisteatterin esityksessä, mutta ennen kaikkea kyseessä on kasvutarina, joka vakavista ja surullisista aiheistaan huolimatta säteilee vastaansanomatonta iloa ja toivoa.Tytöille, jota ajattelevat olevansa yksin on puheenvuoro kaikkien niiden puolesta, jotka tahtovat tanssia, ajatella ja elää itsenäisinä ja vapaina.Kaikkien niiden puolesta, joilta yhteiskunta on ummistanut silmänsä.Kaikkien niiden puolesta, joilla on oikeus kuulua johonkin ja tulla nähdyiksi, rakastetuiksi ja hyväksytyiksi sellaisina kuin he ovat.Kaikkien niiden puolesta, jotka eivät ole yksin, vaikka niin ajattelisivatkin.Esityksen ohjaa Satu Linnapuomi, jonka aiemmat Kansallisteatteriin ohjaamat näyttämöteokset Otteita (2019) ja Pakko jakaa (2021) keräsivät runsaasti kehuja ja kiitoksia. Tunnustettujen huipputekijöiden suunnitteleman esityksen näyttämökuvat, liikkeet ja äänet vangitsevat katsojan kauniiseen maailmaansa.Kantaesitys Suurella näyttämöllä 21.9.2023Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille.TyöryhmäRooleissa Amaal Ali, Safiya Mikander, Yasmin Ahsanullah, Elssa Antikainen, Jani Karvinen, Pirjo Määttä, Emilia Neuvonen, Jasir Osman ja Ilja Peltonen sekä Julianna Kauhaniemi ja Lilja KervinenOhjaus ja dramatisointi Satu Linnapuomi Dramaturgi Eva Buchwald Koreografi Ima Iduozee Lavastussuunnittelu Tinja Salmi Pukusuunnittelu Sanna Levo Äänisuunnittelu Moe Mustafa Valosuunnittelu Tomi Suovankoski Videosuunnittelu Ville Virtanen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Ohjaajan assistentti Isadora Brown
FI
86 views
Buy Ticket
Read More
Aki Tykki
Aki Tykki Kerubiin syyskuussa!
Ilta olohuoneessa on erikoisen mukava ilta Kerubissa. Aki Tykki, lyhyt haastattelu ennen keikkaa ja artisti aivan edessäsi esiintymässä. Ilta jatkuu artistin lopetettua hyvän levymusiikin parissa, soittamassa AKIM5000.
Aikataulu:Ovet: klo 20:00Haastattelu: klo 20:30Showtime: klo 21:00
Liput ennakkoon 22 €. Tiketissä rajoitettu erä -2 € lippuja Kerubin kantiskortilla. Liput ovelta 25 €. Varaa pöytä ja ruokaile ennen keikkaa!Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
***
Esteettömyys:
Lisätietoja esteettömyydestä Kerubin nettisivuilla.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
The 69 Eyes, Lovers Left Alive
When the sun goes down and the moon comes up Finnish goth glam ambassadors The 69 Eyes proudly don their sunglasses, leather jackets and black eyeliner to become one with the night. Founded in the hazy, murky, twilit bars of Helsinki more than 30 years ago, the band circling around Scandinavian goth rock epitome Jyrki 69 has done exemplary service to all things dark, releasing twelve revered albums, touring the world over, even going platinum in their home country, all the while maintaining a strong tie to the graveyard shift of rock’n’roll.
Lovers Left Alive is ragged, raw & sloppy R'n'R brilliance.Ovella peritään security fee 3,90 €
Liput ovelta 35 €, jos jäljellä.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Tauno ja Ansa -laulukomedia
Tauno ja Ansa on viihdyttävä laulukomedia, joka on hurmannut suomalaisen yleisön upeilla laulunumeroilla ja vaikuttavilla roolisuorituksilla. Tangokuningas Tommi Soidinmäki ja laulajatar Eeva Saarenpää herättävät henkiin Tauno Palon ja Ansa Ikosen tarinan fiktiivisen musiikkinäytelmän muodossa.
Tauno ja Ansa -laulukomedian tarinassa eletään 1950-luvun Helsingissä. Nuori Ansa opiskelee laulunopettajaksi ja komea Tauno Palo käy töissä, näyttelee ja tekee elokuvia. Tauno Palon värikäs yksityiselämä tuo vauhdikkaita ja yllättäviäkin käänteitä ja tapahtumia. Ansa joutuu peliin mukaan ja kuinkas siinä sitten käykään…
Taunon ja Ansan kulta-ajan tunnetuimmat ja suosituimmat laulut, kuten Kulkurinvalssi, Mustat silmät, Potkut sain ja Laulava sydän kajahtavat laulukomediassa akustisen orkesterin tahdittamina.
Pianisti Heikki Hovia esittää Juse Venäläinen ja viulisti Ingrid Lampeniusta ja taloudenhoitajaa Liisa Karhu. Laulukomedian käsikirjoitus on Juse Venäläisen käsialaa.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
111 views
Buy Ticket
Read More
YUP Instrumental
YUP INSTRUMENTAL KIERTÄÄ SUOMEA ALKUSYKSYSTÄ
Omintakeisella tyylillään kotimaista musiikkikenttää möyhivä YUP Instrumental juhlistaa olemassaoloaan mittavalla Suomen-kiertueella ensi syksynä. Cyclus 1 -nimeä kantavan kiertueen jo aiemmin julkistettu avauskeikka nähdään Tavastialla perjantaina 23. elokuuta, josta matka jatkuu Hämeenlinnan Suisto-klubille heti seuraavana iltana. Yhteensä 12 kaupunkia kattava keikkaputki huipentuu Turun Logomon Teatroon lauantaina 28. syyskuuta. Lipunmyynti on käynnissä kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa. ”Mikäpä on mukavampaa kuin päästä tutulla porukalla esittämään uutta musiikkia ja ehkäpä hieman muistelemaan menneitäkin”, fiilistelee esiintymislavoille paluuta odottavan yhtyeen säveltäjä - basisti Valtteri Tynkkynen. ”Hihkuimme ilosta saadessamme kuulla levynjulkaisukiertueen ulottuvan Suomen eri kolkkiin peräti kahdentoista paikkakunnan verran. Eeppinen syksy tiedossa, nähdään pian keikoilla!”, jatkaa kitaristi Jussi Hyyrynen. Kahden edellämainitun lisäksi YUP Instrumentalissa vaikuttavat Janne Mannonen (rummut) ja Petri Tiainen (kosketinsoittimet). YUP Instrumentalin juuri ilmestynyt Opus 1 -albumi on saanut innostuneen vastaanoton. Progressiivisia juuriaan pidäkkeettömästi punkilla, jazzilla ja kansanmusiikkisävyillä maustava kokoonpano kutoo runsaat musiikilliset vaikutteensa yhteen tunnistettavaksi YUP-soundiksi. Suomirockin historiassa paikkansa sementoinut yhtye vaikutti aktiiviaikanaan vuosina 1987 - 2009 merkittävästi maamme musiikilliseen ilmastoon kunnianhimoisella sekä ilmaisuvoimaisella tuotannollaan, jonka perintö elää rikkaana nykykokoonpanon musiikissa.
Möysä: Instagram | Facebook | X | YoutubeLiput ovelta 32 €
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Jonna Tervomaa
JoJo esittää: OuDance-festivaali 11.-15.9.
"Lopettamisen taito" -dokumenttielokuva kertoo koreografi Valtteri Raekallion matkasta Lappiin houkuttelemaan mestarinsa Tommi Kitin palaamaan tanssin pariin lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Dokumentti pohtii elämän suuria kysymyksiä kuten uran lopettamista ja uuden suunnan löytämistä. Tommi Kitti, merkittävä suomalainen tanssitaiteilija, jätti tanssikentän vuonna 2012 ja on siitä lähtien elänyt erämaassa keskittyen rekikoirien kasvattamiseen. Elokuva seuraa hänen paluutaan ja teoksensa "Väärä sävellaji" uudelleen harjoittamista ja esittämistä Helsingissä.
"The Art of Quitting" is a documentary film about choreographer Valtteri Raekallio's journey to Lapland to persuade his master Tommi Kitti to return to dance after a break of almost 20 years. The documentary explores the big questions in life, such as ending a career and finding a new direction. Tommi Kitti, a prominent Finnish dance artist, left the dance scene in 2012 and has since lived in the wilderness, focusing on raising sled dogs. The film follows his return and the rehearsal and performance of his work "Väärä sävellaji" in Helsinki.
Dokumentti, kesto | Duration: 58 min
Tuotantovuosi | Production year: 2024
Yhteistyössä | In collaboration with: Oulun Elokuvakeskus
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kuka pelkää Virginia Woolfia on riemukkaan raivokas klassikko ja hurja ihmissuhdemittelö, jossa kahden eri-ikäisen pariskunnan huolettomasti alkanut yöllinen kohtaaminen etenee vääjäämättä keskelle myrskyn silmää.
Yön pikkutunteina, nuorten vieraidensa edessä, keski-ikäinen pariskunta George ja Martha aloittavat raivokkaan parisuhdemittelön, jonka pyörteissä myös nuoripari Nick ja Honey riisutaan vääjäämättä rooleistaan. Ja kun aamu sarastaa, ei kukaan heistä kävele uuteen päivään ennallaan.Näytelmäkirjailija Edward Albee palkittiin näytelmästä Tony-palkinnolla vuonna -63, ja Elisabeth Taylor sekä Sandy Dennis rooleistaan Oscareilla vuonna -66 tehdyssä maineikkaassa elokuvaversiossa.Näytelmä on voimakas, pureva ja koskettava kuvaus pitkän liiton monista puolista. Se on myös erinomainen esimerkki Albeen terävästä ja nokkelasta dialogista, joka haastaa, yllättää, huvittaa ja herkistää, ja kuvaa syvällisesti ihmisyyden ja parisuhteen monia ulottuvuuksia. Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kotkan Kaupunginteatterissa Naapurinäyttämöllä 7.9.2024 alkaen. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
PIENI ORJATAR - ooppera
PIENI ORJATAR Den lilla slafvinnanOpera BOX ja Satakunnan musiikkijuhlat tekevät historiaa ja tuo vihdoin Helsinkiin ensimmäisen suomalaisen säveltämän oopperan, joka täyttää tänä vuonna 200 vuotta.Pieni orjatar on suomalaisen Bernhard Henrik Crusellin säveltämä ooppera, joka sai kantaesityksensä Tukholmassa vuonna 1824. Se on romanttinen ooppera, joka perustuu Tuhannen ja yhden satuun Ali Baba ja 40 rosvoa.Opera BOX toteuttaa tämän teoksen kaksikielisenä, laulut ruotsiksi ja puhetekstit suomeksi.Ohjaus Ville Saukkonen, kapellimestari Solveig Lindroos, lavastus ja puvustus Maria Antman, koreografi Katriina Kantola, näyttämöllä: Johanna Takalo, Ami Walsh, Gabriel Kivivuori, Ville Salonen, Juha Hostikka, Hannu Niemelä, Rolf Broman, mieskuoro, kamariorkesteri Ariadne, Hanketta tukee Svenska kulturfonden.Kesto noin 2 h 15 min, sisältäen väliajan.Kaksikielinen, laulut ruotsiksi ja puhetekstit suomeksi.Ikäsuositus yli 6-vuotiaille.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Jokerit - RoKi
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
KASEVA: EILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA
KasevaEILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUEKaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat vain kasvaneet vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.Tarina sai jatkoa keväällä 2024 alkaneen 50-vuotisjuhlakiertueen myötä. Nyt syksyllä tämä sukupolvikokemukseksi muodostunut ja kiitelty juhlakiertue saapuu konserttisaleihin.Kaseva on:Matti Mikkonen, laulu ja kitaraJouko Järvinen, basso ja lauluNils Jokela, rummutTommi Kekoni, kitara ja laulu.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Mielipuolen päiväkirja 2.0
Mielipuolen päiväkirja 2.0
“Mielipuolen päiväkirja 2.0 ilahduttaa visuaalisesti ja sisältökin ravistelee ajatuksia.- - -Moskuvaaran hauras, herkkä ja hyvin intensiivinen, välillä maanisen vimmainen olemus kutsuu katsojan mukaan.- - -Esitys nojaa vahvasti visuaalisuuteen ja on todella kaunista katsottavaa.” Kulttuuritoimitus – Pasi Huttunen
“SYNKÄSTÄ NOVELLISTA on löytynyt Moskuvaaran ja Rentolan versioon valoisuuttakin ja paljon huumoria. Aksenti ei pelkästään katkeroidu yksinäisyydessään vaan puuhailee innoissaan ja iloitsee pienistä asioista.” KARJALAINEN – Miia Hartikainen
Nyt Näyttämö-teatterissa nähtävä ammattilaisryhmän valmistama Mielipuolen päiväkirja 2.0 on mukaansatempaava tragikomedia, johon jokainen joskus stressaantunut, rakastunut tai hetkellisesti etiketin yli hurmioitunut ihminen voi samaistua.
Esityksen käsikirjoituksen ovat tehneet Jukka Moskuvaara ja Hanna Rentola, jotka nähdään myös lavalla. Esitys perustuu vapaasti ukrainalaissyntyisen, venäjäksi kirjoittaneen Nikolai Gogolin samannimiseen novelliin, joka julkaistiin vuonna 1835. Valosuunnittelusta ja teknisestä toteutuksesta vastaa Tatu Vuori. Musiikin ja graafisen ilmeen on tehnyt Nikolai Tiitinen. Äänisuunnittelun ovat tehneet yhdessä Vuori ja Tiitinen.
SIRKUS SUPIAINEN: MIELIPUOLEN PÄIVÄKIRJA 2.0
Työryhmä: Jukka Moskuvaara, Hanna Rentola, Nikolai Tiitinen ja Tatu VuoriOhjaus: TyöryhmäKäsikirjoitus, pukusuunnittelu ja rooleissa: Jukka Moskuvaara ja Hanna RentolaValo- ja äänisuunnittelu, sekä tekninen toteutus: Tatu VuoriÄänisuunnittelu, musiikki, visuaalit ja graafinen suunnittelu: Nikolai TiitinenLavastus: TyöryhmäValokuvat: Jarno ArtikaTuotanto: Sirkus SupiainenÄäninäyttelijät: Veli-Pekka Koho, Pirkko Kurikka, Mikko Lakkala, Johanna Leppänen, Helmi Linnosmaa, Jukka Moskuvaara, Tilli Moskuvaara, Vuokko Moskuvaara, Henna-Mari Pitkänen, Hanna Rentola, Toni Riihiluoma, Tommi Tihtarinen, Nikolai TiitinenPatonkilaulu: Mammu KoskeloLipunmyynti ovella alkaa 1 h ennen esitystä.
Esityksen kesto: 70min. Ei väliaikaa.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
ONEVIOLIN – ACT TWO
ONEVIOLIN jatkaa Suomen valloitusta uudella livesetillään
Lontoon Royal College of Musicista valmistunut ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on esiintynyt viime vuosina loppuunmyydyille saleille eri puolilla Suomea. Huippuviulisti jatkaa menestyksekkäiden rundiensa putkea syksyllä 2024, kun hän tuo ACT TWO -nimisen uudistetun livesetin perinteisten konserttisalien lisäksi myös Tavara-aseman ja Rytmikorjaamon kaltaisille klubeille!
Tunnin mittaiset ACT TWO -keikat tulevat keskittymään kansainvälisten hittien cover-versioihin. ONEVIOLINin maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen konsepti perustuu siis siihen, että artisti uudelleenversioi tunnettuja kappaleita käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Esiintymistä tukevat lavalle pystytettävät videoscreenit, joiden visuaalinen ilme on ACT TWO -setissä päivitetty aivan uudelle tasolle. Konsertit eivät sisällä väliaikaa.
ONEVIOLIN on ollut hurjassa nousukiidossa 2020-luvulla. Hänen some-hiteiksi nousseet cover-videonsa saattavat kerätä miljoonia katselukertoja jopa yksittäin, puhumattakaan paljonko ne ovat tavoittaneet ihmisiä maailmanlaajuisesti yhteensä. Omien konserttiensa lisäksi hän on tuttu näky niin TV-ruudusta kuin erilaisista kampanjoistakin.
Pelkästään vuonna 2023 ONEVIOLIN teki kolme kiertuetta, esiintyi festivaaleilla, firmatilaisuuksissa ja lennätettiin eri mantereille myös ulkomaan yksityiskeikoille. Keikkailun ja viraalivideoiden ohella artisti on julkaissut "ONE"-nimisen albumin sekä vieraillut Uniikin ja TUULIn kultaa striimanneella singlellä Karuselli.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Rukan Karaokekarnevaalit 2024 - perjantai
Ruskan päätösjuhlaa Rukan Karaokekarnevaaleja on juhlittu jo 21 kertaa. Nyt vuorossa on 22. bileet! Karnevaalit juhlitaan ravintola Zonessa, ravintola Pisteessä sekä Bar Ihkussa, joissa kilpaillaan karaoken avoimet mestaruuskisat ja kuullaan loistavia artisteja.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More