4144 result(s) found for ""

Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
DANNY! image
DANNY!
Danny, joka ei suuremmalti esittelyitä kaipaa! Hänen levyjään on myyty noin 600 000 kappaletta. Dannyn kuuluisimpia levytyksiä ovat ”East Virginia”, ”Kauan”, ”Piilopaikka”, ”Vähän ennenkyyneleitä”, ”Kesäkatu”, ”Tuuliviiri”, ”Kuusamo”, ”Tahdon olla sulle hellä” ja ”Tämä taivas, tämä maa”. Danny on tunnettu myös show-kiertueistaan, joita hän on järjestänyt 1960-luvulta saakka, ja hänen on katsottu aloittaneen show-kulttuurin Suomessa. Lisäksi hän teki lähes kaksikymmentä vuotta yhteistyötä Armi Aavikon kanssa. Dannystä käytetään myös lempinimeä Iso D.Showtime22.00 Eliitti Live23.00 DANNY24.00 Eliitti Live Showlippujen lisäksi myynnissä myös Show&Buffet-lippuja, jotka sisältävät buffet-ruokailun ennen keikkaa.Show & Buffet -lippu sisältää:- Show-lippu sekä pöytä ruokailun ajaksi.- Buffet illallinen pikkujoulu-teemalla.- Ruokailu tapahtuu ennen esitystä klo 20.00 - 21.45.- Ravintolassa pöytäpaikat seurueelle täytetään saapumisjärjestyksessä. Pöydät ovat 4-6 henkilölle. Huomioithan, että eri seurueet henkilömäärästä riippuen ruokailevat samoissa pöydissä.- Shown seuraamista ei suositella pöydissä istuen. Pöydistä ei ole suoraa näkyvyyttä lavalle.- Pöydät ovat varattuna esityksen alkuun asti. Tämän jälkeen ne ovat kaikkien asiakkaiden vapaassa käytössä.Show&Buffet tarjoillaan klo 20.00-21.45. Ovet muille lipun ostaneille asiakkaille aukeaa klo 21.00. **** Pelkän shown sisältävät liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Paikan päällä eteispalvelumaksu 3 €. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen ovella.
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT image
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät image
Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät
Vielä kerran - Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät Tavastialla 16.11. Rakastettu Scandinavian Music Group on ihastuttanut kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo kaksikymmentä vuotta. Yhdeksän studioalbumia julkaissut yhtye ammentaa voimansa elämänmittaisista ystävyyssuhteista ja yhteisestä halusta luoda aina jotain uutta. Lopputuloksena on ollut pitkä ura, jonka aikana Scandinavian Music Group on kulkenut viileän kitararockin kautta folk-lauluihin ja jatkanut sitten eleganttiin taidepoppiin. Yhtyeen musiikin ytimessä ovat kuitenkin aina pysyneet kitaristi Joel Melasniemen melodiat ja solisti Terhi Kokkosen sanoitukset, joista kuulija ei voi erehtyä. Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät -keikalla normaalisti seitsemänhenkistä yhtyettä vahvistaa nimekkäistä huippumuusikkoystävistä koottu Ikuiset ystävät -puhallinkvartetti. Tavastian keikka on harvoja valittuja keikkoja tehneen, mm. Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltan loppuunmyyneen erikoiskokoonpanon viimeinen esiintyminen yhdessä tällä haavaa. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 45 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Brymir x Mors Subita image
Brymir x Mors Subita
BRYMIR JA MORS SUBITA KATTAVALLE YHTEISKIERTUEELLE SYKSYLLÄ! Melodisen death metalin nopeimmat, raskaimmat ja kauneimmat yhtyeet Brymir ja Mors Subita kiertävät Suomea perusteellisesti ”Trigger Wars 2024” -nimeä kantavalla rundilla tänä syksynä. Kaikkiaan 12 kaupunkiin jalkautuva blastbeat-iloittelu koetaan Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 16. marraskuuta. Liput myynnissä nyt! Mahtipontisista melodioista, hengästyttävän nopeista tempoista ja sopivan typerästä hölmöilystä tunnettu BRYMIR julkaisi kehutun neljännen albuminsa "Voices In The Sky" elokuussa 2022. Albumin räjähtävä yhdistelmä melodiaa, melankoliaa ja armotonta nopeutta esittelee nälkäisen yhtyeen valmiina maailmanvalloitukseen. Napalm Recordsin nimekkääseen rosteriin kiinnitetty yhtye valmistelee uutta materiaalia kätevästi juuri syksyn kynnyksellä. Kiertueen toinen pääesiintyjä MORS SUBITA tunnetaan raskaasta ja aggressiivisesta melodeathista, joka on livenä yksi kotimaan vaikuttavimmista kokemuksista. Bändin dynaaminen ja jopa thrashinkatkuinen ulosanti on parhaimmillaan juuri keikoilla, etenkin uuden ”Origin of Fire” -albumin bändin juuria kunnioittavan soundimaailman myötä.Ovella peritään security fee 3,90 €. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Olavin Huone image
Olavin Huone
Olavin huone – Kalevan Navetassa 16.11.2024 On aamu. Kello on täsmälleen 8:45. Laskeudut portaita alas maan alle, käännyt oikealle ja näet auringon yrittävän ikkunasta sisään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta Olavin huone on maan alla ja maan päällä samaan aikaan. Sumuisella säällä vastakohdat suutelevat — voin olla heikko ja vahva samassa hetkessä, pyöreä ja kulmikas, Pännäinen ja Pariisi. Tänään saat kuulla kevätlauluni, tänään avaan sinulle alimman laatikon, tänään kaikkiin oviin koputetaan kolmesti. Siitä eteenpäin olet omillasi. Tervetuloa Olavin huoneeseen! Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Nyt Uusivirralla on edessään uusi aluevaltaus, kun 14 paikkakuntaa kattava Olavin huone -kiertue käynnistyy lokakuussa. Kiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa artistin uuden materiaalin tekoprosessiin sen hauraimmassa ja herkimmässä vaiheessa. Intiimit ja keskenään hyvin erilaiset illat avaavat uusien laulujen muotoutumista ennennäkemättömällä tavalla sekä antavat yleisön ja artistin vuorovaikutukselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kuulemme myös tuttuja klassikkobiisejä sekä harvemmin kuultuja helmiä uusina riisuttuina versioina, yllätysvieraita unohtamatta. Liput ovelta 42 €, mikäli jäljellä. Konsertti sisältää väliajan. Lippujen varausaika 2 päivää. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: kylläMuuta huomioitavaa: Lue lisätietoja esteettömyydestä Kalevan Navetan sivuillta
Tuure Kilpeläinen + Leo Stillman image
Tuure Kilpeläinen + Leo Stillman
Tuure Kilpeläinen Mössöllä! Laulaja-lauluntekijä Tuure Kilpeläinen kiertää parhaillaan keikoilla uuden yhtyeensä kanssa, johon kuuluvat Ansku Mellanen (basso, kitara, laulu), Julius Sihvonen (koskettimet, laulu), Eliel Viitala (rummut) ja uutena vahvistuksena Jussi Jaakonaho (kitara). Urallaan useita kulta- ja platinalevyjä, Emma-palkintoja ja viimeisimpänä kesällä 2023 Iskelmä-Finlandia palkinnon saavuttanut artisti tuli alunperin suurelle yleisölle tutuksi Kaihon Karavaani -yhtyeensä myötä, ja mm. Vain Elämää -sarjan 9. kaudelta.Tuure Kilpeläinen julkaisi syksyllä 2023 uuden albuminsa ”Sanat jää ilmaan”, jonka on tuottanut KUUMAA-yhtyeestä tuttu Johannes Brotherus. Levyllä yhdistyvät moderni tuotanto, artistin tuttu, rakastettu ääni ja henkilökohtaiset tekstit. Kaiken uuden ohella levyllä kuuluu myös aikaisemmilta vuosilta tuttu Tuure: lämmintä ja välitöntä energiaa luova karhea ja samettinen tulkitsija.Illan Lämppärinä: Leo Stillman Leo Stillman on 31-vuotias laulaja-lauluntekijä, joka voitti vuoden 2017 debyyttialbumillaan ”LEO” Vuoden Tulokas -Emma-palkinnon. Stillmanin tunnetuimpia kappaleita ovat ”Nuori, kaunis ja vapaa”, ”Mul on sut feat. Janna”, ”Mikä laulaen tulee se bailaten menee” sekä platinarajan ylittänyt ”Kaikki mitä rakastin”, joka nousi myös radiolistan top20:een. Artistin toinen albumi "Mä rakastan sua" julkaistiin keväällä 2020. Stillman julkaisi perjantaina 7.10. uuden levynsä ensimmäisen singlen ”Sano se ääneen”. Artistin kolmas albumi julkaistaan vuonna 2023. Tälle tulevalle levylle Stillman on paketoinut pari vuotta elämäntarinaansa nousuineen ja laskuineen, tekstillisenä teemana on se kuinka rikkinäisestä tulee ehjä. Rehelliset ja elämän suuria kysymyksiä käsittelevät tekstit saavat seurakseen suomirockin perinteistä ammentavaa orgaanista bändisoittoa, jossa Stillmanin juuret vahvasti ovat. Möysä: Instagram | Facebook | X | Youtube Liput ovelta 35 € Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen ⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️ Z-YÖJUNA HELSINKIIN Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin. Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput! Tarkista juna-aikataulut täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten. Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
Kilpi, Artkills image
Kilpi, Artkills
Lauantaina 16.11. Bar Loosessa bailataan raskaan musiikin tahdissa, kun Suomalaisen heavy metallin kiintotähti KILPI saapuu esiintymään Annankadulle. Yhtye on viettänyt hiljaiseloa viisi kokonaista vuotta, mutta tekee tänä syksynä odotetun paluun keikkalavoille, ja tottakai myös Helsinkiin. Illan toisena esiintyjänä lavalle nousee turkulainen modernia metallia soittava ARTKILLS. KilpiSuomalainen heavy metal -yhtye Kilpi nousi kotimaisen metallimusiikin kartalle tammikuussa 2003, julkaistuaan singlen Nerokasta ikävää, joka nousi välittömästi radiosoittoon. Yhtye perustettiin kesällä 2002, ja sen debyyttialbumi Sähkönsinistä sinfoniaa julkaistiin toukokuussa 2003 kolmen singlen jälkeen, yltäen Suomen viralliselle albumilistalle. Vuonna 2004 Kilpi julkaisi toisen albuminsa II Taso, joka vakiinnutti yhtyeen aseman suomalaisessa metallikentässä. Tämäkin albumi nousi Suomen viralliselle listalle. Vuonna 2024 albumin julkaisusta tulee kuluneeksi 20 vuotta, ja siitä löytyy remasteroitu versio kaikista suoratoistopalveluista. Kilpi on sittemmin julkaissut neljä albumia: Kaaoksen kuningas(2006), IV (2008), Pirun merta (2009) ja Juggernautti (2015). Kilpi tunnetaan erityisesti suomenkielisistä sanoituksistaan, joissa käsitellään usein henkilökohtaisia teemoja, kuten elämää, kuolemaa ja ihmissuhteita. Yhtyeen soundissa kuuluu vahvasti perinteisen heavy metalin vaikutteet. Kilven musiikki on saanut kiitosta energisestä kitarariffien ja laulun yhdistelmästä, joka on tarkasti soitettua ja voimakasta. Kilpi tunnetaan myös intensiivisistä live-esiintymisistään. Viiden vuoden tauon jälkeen yhtye palaa lavalle omalla tutulla tyylillään, ja luvassa on perinteistä Kilpi-meninkiä, huonoa huumoria, paskoja vitsejä ja aitoa suomalaista hevirokkia. Kilven kokoonpano: Petteri Kilpi (kitara), Aleksi Summe (kitara), Jussi Kattelus (rummut), Aki Paulamäki (basso) ja Taage Laiho (laulu). Aikataulu:20.30 ovet21.00 ARTKILLS22.00 KILPIJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. Liput ovella 26 €, mikäli jäljellä. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/ NO NAZIS! NO BULLSHIT!
Tuulentei image
Tuulentei
TUULENTEI – POKELA Kanteletaiteilija Martti Pokelan syntymästä tuli tammikuussa 2024 kuluneeksi 100 vuotta. Isoisänsä merkittävää musiikillista perintöä juhlistaakseen kolme sukupolvea Pokelan jälkeläisiä on yhdistänyt voimansa uuden Tuulentei -trion Pokela -levyllä, joka julkaistaan 16.11.2024. Albumi sisältää Soila, Jyri ja Petteri Sariolan sovituksia Pokelan musiikista, sekä kolmikon uusia omia sävellyksiä. Levyllä, kuten levynjulkaisukonsertissakin nykyteknologian ansiosta sisarukset voivat soittaa yhdessä Martti Pokelan kanssa, käyttäen konserteissa hänen alkuperäisiä musiikkiraitojaan. ”Se, että saa vielä musisoida ja jopa improvisoida – elää hetkessä Martin kanssa – on ollut käsittämättömällä tavalla omia musiikillisia kerroksia ja juuria avaava matka. Aikakäsitykseni on muuttanut muotoaan”, kommentoi Soila Sariola. Jyri Sariola kuvailee sävellysprosessiaan seuraavasti: ”Martin värikäs ja koskettava elämäntarina sisältää paljon käänteitä, jotka kuuluvat hänen musiikissaan. Luopuminen, kaipuu, ihmettely, huumori ja nauru kuuluvat hänen soitossaan. Tarinat olivat suuri inspiraatio uusille sävellyksilleni ja sanoituksilleni”. ”Martin omintakeinen soitto ja intohimoinen suhtautuminen musiikkiin ovat yksi muusikkouteni ytimistä. En ikinä unohda, miten arvostavasti Martti suhtautui minuun lapsena, pienenä kitaristina ja kuinka hän innosti säveltämään omia kappaleita – hakemaan niitä mielen päältä”, kertoo Petteri Sariola. Tuulentein POKELA-albumi julkaistaan Helsingin Korjaamolla16.11.2024. Yhtyeen jäsenet ovat kansainvälisesti kiertäviä artisteja, jotka ovat tunnettuja työskentelyistään useissa eri yhtyeissä kuten Rajaton, Club for Five ja Don Johnson Big Band. Lavalla nähdään trion lisäksi Pokelan lapsenlapsenlapsia sekä tietenkin heidän mummonsa. Tuulentei-teaservideo Esiintyjät:Soila Sariola – laulu, harmooniPetteri Sariola – kitara, lauluJyri Sariola – rummut, perkussiot, laulu, taustanauhatEeva-Leena Pokela – taustalauluMaija Sariola – taustalauluElena Sariola – piano, taustalauluSamuel Sariola – perkussiot(Martti Pokela – kanteleet, jouhikko)Konsertin kesto noin 1h Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää. Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätiedot: www.korjaamo.fi
Raahen Teatteri: Terapian Tarpeessa image
Raahen Teatteri: Terapian Tarpeessa
Terapian tarpeessa Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.  Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen. Näytelmän ohjaa Hanna Hautala. Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, RaahePe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18 Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan Liput (sis. palvelumaksun):- 22,50 € peruslippu Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi) Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fiNumeroimattomat istumapaikat.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.Järj. Raahen Teatteri Tapahtuman turvallisuusohje: - Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Heikki Silvennoinen Band - 70v Juhlakonsertti image
Heikki Silvennoinen Band - 70v Juhlakonsertti
Suomalainen todellinen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Uransa alkupuolelta 1970- ja 1980- luvuilta hänet muistetaan useiden (mm. Tabula Rasa) legendaaristen yhtyeiden kitaristina ja lauluntekijänä. Heikki Silvennoinen oli myös perustamassa 1980-luvun lopulla ensimmäistä merkittävää englanninkielistä blues-rockia soittavaa Q. Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös maamme rajojen ulkopuolella. Samaan aikaan omaa vahvaa soolouraansa tehnyt Silvennoinen on kuulunut vuonna 2002 perustettuun SF- Blues -yhtyeprojektin peruskokoonpanoon. Suuren yleisön tietoisuuteen Heikki Silvennoinen nousi 1990-luvun alun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia.Heikki keikkailee myös aktiivisesti yhdessä muusikko-näyttelijä Heikki Helan kanssa. Yhtye kantaa ytimekkäästi nimeä Silvennoinen & Hela & Band.Silvennoinen & Hela & Bandin musiikillinen kirjo kuvastaa molempien muusikoiden lähtökohtia soittamiseen ja rakkaudesta musiikkiin. Silvennoisella enemmän brittiblues-vaikutteet jopa hänen suomenkielisissä biiseissään tuo yhtäläisyyden Claptonin ja Yardbirdsien kaltaisten nimien tuotantoon ja henkeen. Helalla enemmän ”Kaliforniaa” ja letkeyttä, joka paistaa läpi hänen tuotannostaan. ”Uneton yö, Kaikista kaikkein, Hillitön hopeinen kuu, Naisen hymy” muistuttaa suomalaisuudessaan kuitenkin niitä juuria, joista kaikki on lähtenyt.Heikki julkaisi 13.10.2023 ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa 20 vuoteen. Ylipäätään edellisestä levystä on jo vierähtänyt 13 vuotta.Kaiho-albumi tuo hienosti esiin kitaravirtuoosina ja koomiikona tunnetun Silvennoisen herkemmän puolen. Kaiho on levy joka täydentää artistin taiteilijakuvan kokonaiseksi.Uuden albumin lisäksi, ensi keväänä 70-vuotta täyttävää, Silvennoista pitää kiireisenä myös marras-joulukuun aikana tehtävä Kummelin Ensimmäinen jäähyväiskiertue, jota esitetään ympäri Suomen täysille saleille.
Arppa image
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.