4141 result(s) found for ""

Ruissalo Amping, Orvokki image
Ruissalo Amping, Orvokki
RUISSALO AMPING Niin ihanan kovaa, ja niin kovin ihanaa. Tällä sloganilla itsensä usein esittelevä Ruissalo Amping on kaunista musiikkia Turusta. Tuoreen shoegaze-yhtyeen sointi on romanttista jylyä, ujoa laulua ja maailman ihanimman soittimen, sähkökitaran, kaikuun hukutettua pauhua. Ruissalo Amping julkaisi kiehtovan ja kehutun debyyttialbuminsa Tähtien suojatit Maan povella vuoden 2021 lopulla. Kesällä 2023 yhtye palasi julkaisutauolta suomenkielisellä coverilla HIM:in kappaleesta When Love and Death Embrace, joka julkaistiin nimellä Rakkaus kuolemassa elää. Toistaiseksi maltillisesti keikkaillut Amping on ehtinyt vakuuttaa liveyleisöä harvoilla, mutta tarkoin valituilla ja laadukkailla keikoillaan. Ruissalo Amping viimeistelee paraikaa toista albumiaan. Albumin julkaisee Svart Records. Turvan ja vapautumisen teemoille rakentuva levy vie kuulijansa entistä ruusuisempiin ja romanttisempiin maailmoihin, ollen yhtä aikaa sekä ulos- että sisäänpäinkääntyneempi kuin aiemmin. ORVOKKI Jos tunnetta on vaikea kuvailla, sen voi muuttaa musiikiksi. Orvokin musiikkiin voi upota ja se vie hetkeksi johonkin muualle - paikkaan, jonka voi kokea turvalliseksi. Turvallisessa paikassa epämääräinenkin vaikea tunne on helppo kohdata ja käsitellä. Kappaleissa epätavalliset rakenteet ja rytmilliset yllätykset kietoutuvat sähköisenä sykkiväksi uneksi. Luova Records julkaisi Orvokin debyyttialbumin Kasvotusten 24.11.2023. Helsingin Sanomien arviossa Ilkka Mattila antoi levylle 5 tähteä ja kehui albumia taiteellisilta ratkaisuiltaan rohkeaksi ja ajatuksella rakennetuksi kokonaisuudeksi. Laternassa Orvokki esiintyy soolona. Aikataulu:Orvokki klo 21Ruissalo Amping klo 22 Ennen keikkoja Laternassa Maailmanrakastaja-paneeli, johon myös Orvokki osallistuu. Paneeliin vapaa pääsy. Lue lisää: laterna.fi *** Tampereen vanhimpiin ravintoloihin kuuluvan Laternan tarina jatkuu! Laterna on Tampereen keskustassa vanhassa jugend-talossa sijaitseva iltaravintola, joka tarjoaa monipuolista ohjelmaa, ruokaa ja juomaa keskiviikosta lauantaihin. Laternan aukioloajat: ke-to klo 17-22, pe-la klo 17-00. Keittiö avoinna klo 17-23. Baari palvelee koko illan ajan. Liput tarkistetaan tuntia ennen keikan alkua. Ravintolassa on sekä istuma- että seisomapaikkoja. Lippu sisältää eteispalvelumaksun. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Ravintola sijaitsee toisessa kerroksessa. Hissin käyttö mahdollista etukäteen sovittaessa. Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaaasiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintola Laterna: laterna@laterna.fi / 040 040 5180
Evelina image
Evelina
Evelina on yksi kotimaisen pop-musiikin kärkinimistä, joka tunnetaan muun muassa listahiteistään Tornado, Hitaasti ja Kylmii Väreitä. Turkulaislähtöisen laulaja-lauluntekijän julkaisuihin lukeutuvat huippusuositut albumit ”24K” (2016), ”SOS” (2019) sekä ”III” (2020), jotka ovat keränneet yhteensä yli 240 miljoonaa kuuntelua. Nimensä mukainen, kolmannen ja neljännen albumin välinen musiikkiprojekti ”3½” -EP, esittelee artistin vahvaa hiphop- ja r&b-osaamista. Uransa aikana yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta kerännyt ja Vuoden naissolistina palkitun Evelinan live-esiintyminen tuottaa kuulijoille kylmii väreitä. Aidot tunteet, herkät sanoitukset ja huolellisesti hiottu show on elämys, aina klubilta stadionille. Musiikissaan Evelina yhdistelee taitavasti niin pop-, hiphop- kuin r&b-tyylejä ja on saavuttanut taakseen uskollisen fanijoukon. Yleisöä puhuttelevat lyriikat, taidokas tulkinta ja karismaattinen lavaesiintyminen ovat vahvoja tekijöitä artistin suosion takana. Evelinan sanoitukset inspiroituvat hänen omasta elämästään ja niihin on kuulijoiden helppo samaistua. Aitous puhuttelee, melodiat tarttuvat. Evelina julkaisi kesällä 2023 paljon odotetun neljännen albuminsa ”Pehmee”. Albumin julkaisun myötä Evelina päätti yli vuoden kestäneen keikkataukonsa ja kiersi loppuvuonna 17 kaupunkia ja yli 20 keikkaa sisältävällä ”Pehmee Tourilla”. Albumilla kuullaan Suomen Spotify-listan kärkikymmenikköön noussut Onnellinen (feat. Nelli Matula), joka on uudelleenversiointi Olavi Uusivirran On niin helppo olla onnellinen -klassikkohitistä. Albumilta löytyy tämän lisäksi muun muassa tanssilattialle kuulijan houkutteleva Kyynelii, hempeän romanttinen, rakastumisen tunteen täydellisesti vallitseva Sydän sulaa sekä samaistuttavasti yhdistelmän vastanpohjasta kouraisevasta rakkaudesta sekä luopumisen pelosta kertova Ikinä koskaan.Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Liput ovelta 28 € Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: jani.vallineva@sok.fiLisätietoja esteettömyydestä: Tapahtuma on toisessa kerroksessa, ei hissiä. *** Tapahtuma on siirtynyt. Alkuperäiselle päivämäärälle 2.8.2024 ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisinaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput verkkosivuiltamme löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja 15.9.2024 mennessä.
Mokoma image
Mokoma
Mokoma on Lappeenrannasta lähtöisin oleva, suomenkielistä metallia esittävä yhtye. Mokoman perusti Marko Annala sooloprojektinaan jouluna 1996. Nimensä yhtye otti Annalan entisen tyttöystävän karjalaisen isoäidin ”voi siuta mokomaa” -hokemasta. Bändin nousujohteinen suosio alkoi vuonna 2003 Kurimus-albumia edeltäneestä singlejulkaisusta Takatalvi, joka esitteli yhtyeen uuden, aiempaa raskaamman tyylin. Tyylinvaihdoksen myötä yhtye on todennut tekevänsä nyt musiikkia, joka todellisuudessa on heille sydäntä lähellä. Vuonna 2003 Mokoma perusti julkaisukanavakseen oman Sakara Records -levy-yhtiön, joka on sittemmin laajentanut toimintaansa myös muihin yhtyeisiin (muun muassa Stam1na, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja Jarkko Martikainen). Mokoma on uransa aikana julkaissut yhteensä 11 sähkökokoonpanolla soitettua albumia ja 2 akustista levyä sekä lukuisia singlejä sekä EP:itä. Yhtyeen albumeista viisi (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin, 180 astetta, Elävien kirjoihin) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 200 000 kappaletta. Mokoma on: Marko Annala (laulu) Tuomo Saikkonen (kitara) Santtu Hämäläinen (basso) Janne Hyrkäs (rummut) Kuisma Aalto (kitara)Liput ovelta 37,50 €, mikäli jäljellä. Olaf Burger Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Laura  OP image
Laura OP
Laura  Mikä on sinun unelmiesi hinta? Harri on paiskinut koko ikänsä rakennusalan töitä kohoten apupojasta menestyväksi yrittäjäksi.  Huipulla kilpailu on kuitenkin kovaa, ja ison rahan bisneksessä lakikirja on usein vain tiellä.    Stressi ja unettomuus painavat Harria, eikä tilannetta helpota, kun yllätysvierailulle saapuu mies menneisyydestä perimään saataviaan.  Harrin vaimo Reetta on ollut miehensä tukena ja kumppanina jo viisitoista vuotta, mutta Harrin todellinen intohimon kohde on hänen nuoruutensa rakastettu Laura.  Haaskatuiksi kokemiensa vuosien paino harteillaan Harri haluaa repäistä itsensä irti vanhoista kuvioista, kääntää elämässään uuden sivun, kokea jotain todellista.  Todellisuudessa on kuitenkin valuvika: se on arvaamaton. Pasi Lampelan uutuusdraama Laura on tiukasti etenevä, terävien käänteiden näytelmä vastuusta, häpeästä ja syyllisyydestä. Se kysyy, mikä on unelmiemme ja elämänvalintojemme hinta. Näytelmä on enemmän kuin perinteinen kolmiodraama; se kasvaa peilikuvaksi nykyajan rikkinäisen ihmisen jatkuvasti kasvavista paineista niin työelämässä kuin ihmissuhteissa. Onko se, mitä luulemme onnen täyttymykseksi, lopulta suurta harhaa? Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantoa tähdittävät valovoimaiset näyttelijät molemmista teattereista. Kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.10.2024 klo 19 Ensi-ilta Kansallisteatterissa keväällä 2025 Ohjaus ja käsikirjoitus Pasi Lampela Lavastussuunnittelu Markus Tsokkinen Pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari (JKT) Valosuunnittelu Japo Granlund (JKT) Äänisuunnittelu Juuso Voltti (vier.) Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Niina Vattulainen Rooleissa Maria Kuusiluoma (SKT), Hannu Lintukoski (JKT), Esa-Matti Long (SKT), Piia Mannisenmäki (JKT) ja Jukka-Pekka Mikkonen (JKT) Ensi-ilta 31.10.2024 klo 19 Paviljongin suurella näyttämöllä Liput peruslippu 35 €   eläkeläiset 33 €  alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12+ 
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI image
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
Moorti - Anna-Mari Mårdin tarina image
Moorti - Anna-Mari Mårdin tarina
Elämänmakuinen tarina 1900-luvun alun Kiuruvedestä. Haapakummun Anna-Mari, eli "Moorti", on kiuruvetinen kansanparantaja ja selvännäkijä, jonka luota haetaan apua monenlaiseen probleemaan. Moorti "näkee" missä karannut lehmä tai kukkaro on, sekä keksii rohdot erilaisiin vaivoihin. Anna-Maria kunnioitetaan, mutta myös pelätään kylällä. Hänen luotaan haetaan apua kaukaakin, jopa Tukholmasta.Kun Kiuruvedelle saadaan vihdoin oma kunnanlääkäri Hulda Hakulinen, hän ei hyväksy Moortin toimintaa, sen enempää kuin Anna-Marin aviomies Heikkikään.Rakkaan pihlajansa juurella Anna-Mari pohtii levottomana. Mikä on paikkani maailmassa? Kuinka olla hyvä ihminen ja auttaa? Mitä ihmisen pitäisi tehdä kyvyillään?Hulluviiman 30-vuotisjuhlanäytelmässä esiin nousee hersyvä kavalkadi tunnistettavia hahmoja, maalaiselämän koko kirjo ilosta itkuun ja vakavasta vallattomaan. Sekä syvää henkistä etsintää omasta paikasta maailmassa.Moorti perustuu Anna-Mari Mårdista kerrottuihin tarinoihin ja aikalaislähteisiin. Näytelmän on käsikirjoittanut Anneli Hynninen. Esityksen ohjauksesta vastaa Topi Marin.Näytelmän kantaesitys on 15.11.2024 Kiuruveden kulttuuritalolla.Tervetuloa! Instagram *** Väliaikatarjoilut voi tilata ennakkoon Ravintola Iltalypsystä p. 040 182 4433Narikkamaksu 2 € käteisellä. Kesto: 2h 20min (sis. väliajan) Alle 5-vuotiaat ilmaiseksi. *** Pyörätuolipaikat (A, B, C, D) sijaitsevat katsomon ensimmäisen rivin reunoilla. ESTEETTÖMYYS:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: KYLLÄTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: KYLLÄTapahtumapaikalla on esteetön WC: KYLLÄTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: KYLLÄTapahtumassa on pyörätuolikoroke: EIPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: EI
Häikäisevän kirkas -kiertue image
Häikäisevän kirkas -kiertue
Pekka Simojoki julkaisee uuden albumin ja lähtee Häikäisevän kirkas -kiertueelle Pekka Simojoki julkaisee uuden albumin ja lähtee Häikäisevän kirkas -kiertueelle. Samaa nimeä kantava kiertue tehtiin ensimmäisen kerran syksyllä 2018. Tulevissa konserteissa kuullaan Simojoen vanhoja ylistyslauluja, kuten "Voi, mikä riemu, Häikäisevän kirkas, Siunattu olkoon Hän, Pyhän kosketus ja Suurenmoinen". Lisäksi luvassa on uuden albumin lauluja sekä muita Simojoen rakastettuja lauluja. Simojoki kommentoi: ”Yksi urani hienoimmista kiertueista oli Häikäisevän kirkas -ylistyskiertue vuonna 2018. En varmaan koskaan unohda sitä yhteisen laulun voimaa. Taivas oli lähellä. Silloin jo päätin, että jos suinkin mahdollista, tämän haluaisin tehdä vielä uudestaan. Nyt minulla on ilo kertoa, että ensi syksynä Häikäisevän kirkas -kiertue tulee jälleen. Tule mukaan!” Kiertueen musiikista vastaa Make Perttilä, jonka kanssa lavalla nähdään Matti Kallio (piano ja huilut), Sami Asp (kitara ja laulu), Pasi Ryökkynen (basso) ja Sami Koskela (rummut). Solisteina kuullaan muun muassa Heidi Simeliusta ja Jonnu Heikkilää. Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli ja konserteilla tuetaan Sansan Medialähetystyötä. Häikäisevän kirkas -kiertue15.11. Seinäjoki, Konferenssikeskus Valkea klo 19.0016.11. Oulu, Oulujoen kirkko klo 18.0017.11. Kangasala, Kangasalan kirkko klo 18.00 (vapaa pääsy)22.11. Helsinki, Kallion kirkko klo 19.0023.11. Turku, Mikaelinkirkko klo 18.0024.11. Jyväskylä, Tapahtumakeskus Helmi klo 18.00Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Esityksen kesto n. 1h 45min. Kaikkiin tapahtumapaikkoihin on esteetön pääsy. Avustaja pääsee ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €