4141 result(s) found for ""
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Klamydia
Klamydia ei esittelyjä kaipaa!
Möysä: Instagram | Facebook | X | Youtube
Liput ovelta 35 €
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Naurava Tukkijätkä stand up -klubi
Syksyn viimeisimmät naurut tarjoillaan Naurava Tukkijätkä klubilla Jussi Lankosken ohjaksissa! Hänen kanssa lavalle nousevat Jack Murda, Leena Kuitunen, Amanda Hiekkataipale ja illan päättää Orimattilan lahja Tommi Tuominen, joka on TV:stä tuttu. (Nelosen stand up, Komediaklubi)Liput ovelta 15 €
Kesto n. 2 h sisältäen tauon
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Sexteto Viento
Sexteto Viento on argentiinalaiseen tangoon erikoistunut yhtye, joka soittaa sekä tanssittavaa tangoa Kultakauden (n. 1928 – 1958) tyyliin että uudempaa konserttitangoa. Yhtyeen ohjelmistossa kuullaan niin Astor Piazzollan Tango nuevo -sävellyksiä kuin tanssijoiden rakastamia perinteisiä tangoja, valsseja ja milongojakin. Kaikki esitettävät kappaleet ovat yhtyeen oman sovittajan käsialaa ja pyrkivät olemaan mahdollisimman uskollisia esikuvilleen, aidoille argentiinalaisille tangotulkinnoille.
15.11. Sexteto Viento esittää yhden setin konserttitangoa ja tangolauluja sekä kaksi settiä perinteistä tanssittavaa tangoa. Illan aikana yleisöllä on mahdollisuus nähdä aitoa argentiinalaista tangoa tanssittuna, kun Tango Alegría ry:n aktivistit astuvat tanssiparketille.
Nimi Sexteto Viento viittaa puhallinsoittimiin, jotka tuovat soittoon väriä ja vaihtelevuutta. Tarvittaessa ne toimivat myös ilmaisuvoimaisina soolosoittimina. Yhtyeen laulusolistina toimii Anneli Pasanen, jonka tie on johtanut suomalaisesta iskelmästä ranskalaisen chansonin kautta argentiinalaiseen tangoon. Sitä hän on opiskellut Buenos Airesissa argentiinalaisen laulunopettajan johdolla.
Yhtye on soittanut argentiinalaista tangoa vaihtelevina kokoonpanoina syksystä 2015 ja esiintynyt konserteissa ja argentiinalaisen tangon tanssiaisissa eri puolilla Suomea.
Yhtyeen kokoonpano on seuraava:
Katja Kankaanpää, viuluAnna-Elina Lavaste, huiluMaxime Laffitte, klarinettiHeikki Valkonen, bandoneon ja sovituksetLeena Toivanen, pianoKiira Siikavirta, kontrabassoAnneli Pasanen, laulu
Ovet saliin avataan klo 18:00, showtime klo 19:00, tanssit klo 20:15Maxim aukeaa klo 15:00, ovet saliin avataan klo 18:00.
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
FI
82 views
Buy Ticket
Read More
KASEVA: EILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUE
KasevaEILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUEKaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat vain kasvaneet vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.Tarina sai jatkoa keväällä 2024 alkaneen 50-vuotisjuhlakiertueen myötä. Nyt syksyllä tämä sukupolvikokemukseksi muodostunut ja kiitelty juhlakiertue saapuu konserttisaleihin.Kaseva on:Matti Mikkonen, laulu ja kitaraJouko Järvinen, basso ja lauluNils Jokela, rummutTommi Kekoni, kitara ja laulu.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
LITKU KLEMETTI K-18
Litku Klemetti on lauluntekijä Sanna Klemetin rohkea alter ego, sekä 2015 perustettu ja kahdesti Emma-palkittu yhtye. Litku Klemetti teki läpimurtonsa 2017 hittilevyllään Juna Kainuuseen. 2022 syksyllä julkaistiin Litku Klemetin seitsemäs albumi Asiatonta oleskelua, jonka Soundin kriitikot valitsivat vuoden suomalaiseksi albumiksi. Tuhansia albumeita myyneen ja miljoonia kuunteluita suoratoistopalveluissa keränneen Litku Klemetin musiikki on omaehtoista, hauskaa ja koskettavaa. Kriitikoiden ja yleisön rakastaman Litkun keikoilla käyvät niin musadiggarit kuin heidän mutsitkin.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
ShoWhat Turboshow 2.0
ShoWhat Turboshow 2.0 Feat. StepUp DancersShoWhatin 25-vuotisjuhlien kunniaksi rakennettu, katsojansa villinnyt Turbojuhlashow, palaa syksyllä 2024 Aleksanterin teatteriin. Suomen drag-viihteen kuninkaalliset, Osku Heiskanen ja Jarkko Valtee, lupaavat show’n, joka viihdyttää ja kiihdyttää kovempaa kuin koskaan.Tarjolla on illan täydeltä tähtisadetta, kun lavalla nousevat heidän legendaarisimmat hahmonsa sekä uudet, yllättävät ja valloittavat tuttavuudet. Oskun ja Jarkon rinnalla lavalla nähdään myös ShoWhatin omat, karismaattiset ja timantinkovat tanssijat, Antton Laine, Lasse Muuronen, Pasi Mäkelä ja Jari Peltola.Unohda arjen harmaus ja syksyn pimeys, anna itsellesi lupa nauttia ja säihkyä, ja tule kimaltamaan kilpaa ShoWhatin kanssa!Esityksen kesto noin 2 h, sisältäen väliajan. Suositellaan yli 12-vuotiaille.
ShoWhat - The fabulous return of drag queens.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Grand Prix Finlandia Trophy Helsinki - Friday
Finlandia Trophy Helsinki nähdään suurempana kuin koskaan!Maailman kirkkaimmat taitoluistelutähdet valloittavat Helsingin Jäähallin 15.–17. marraskuuta, kun Suomessa järjestetään historian neljäs Grand Prix -sarjan osakilpailu.Taitoluistelun Grand Prix on kuuden kansainvälisen huipputason kilpailun sarja. Osakilpailut luistellaan suurimmissa taitoluistelumaissa eri puolilla maailmaa. Urheilijat taistelevat kilpailuissa paikoista joulukuussa luisteltavaan Grand Prix finaaliin. Sarjaan kutsutaan edellisen kevään MM-kilpailuiden parhaat luistelijat.Finlandia Trophyssa kentälle liukuvat pariluistelun hallitsevat maailmanmestarit sekä naisten, miesten ja jäätanssin MM-hopeamitalistit. Mukana on myös yleisön rakastama Loena Hendrickx sekä monet muut tähdet. Kotiyleisölle jännitystä tarjoaa Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin kamppailu GP-mitalista.Lisätietoja:finlandiatrophy.comLapset alle 4v. sylissä veloituksetta. Mikäli lapsi tarvitsee oman istumapaikan, hänelle tulee ostaa lastenlippu.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Samu Haber
SAMU HABERIN EUROOPAN KIERTUE HUIPENTUU TAVASTIALLE 15.11.2024
Kansainvälisille markkinoille palannut Samu Haber suuntaa tulevana syksynä soolouransa ensimmäiselle Euroopan kiertueelle! Suomineitoa ei ole myöskään unohdettu listalta, sillä kovasti toivottu klubirundi kruunataan ainutkertaisella päätöskeikalla Helsingin Tavastia-klubilla perjantaina 15. marraskuuta 2024. Kyseessä on samalla Haberin vuoden ainoa keikka Suomessa. Lipunmyynti käynnistyy Tiketin kautta perjantaina 12.4. klo 11.
Saksan Universal Musicille kiinnitetty Samu Haber käänsi soolourallaan uuden sivun alkukeväästä, kun häneltä ilmestyi kansainvälinen debyyttisingle Gimme Your Hand. Melodinen pop-rock -helmi enteilee tulevaa englanninkielistä sooloalbumia, jonka on määrä ilmestyä tämän vuoden aikana. Uuden pitkäsoiton tiimoilta toteutuu Suomen lisäksi Itävaltaan, Luxemburgiin, Sveitsiin, Tsekkiin sekä eri puolille Saksaa ulottuva klubikiertue.
- Oli alusta asti selvää, että haluan päättää ensimmäisen Euroopan kiertueeni kotiin Helsinkiin ja maailman parhaalle klubille Tavastialle. Viimeisellä keikalla luulisi shown jo olevan aika iskussa ja kehtaa kotiväellekin näyttää mitä ollaan puuhattu, Haber fiilistelee.
Samu Haberin edellinen Suomen esiintyminen nähtiin loppuunmyydyllä Helsingin Vanhalla 9.9.2023. Kuuma konsertti päätti suomenkielisen ”Pelastetaan maailma” -soolodebyytin menestyksekkään aikakauden hurmoksellisella tavalla. Sitä ennen Haber ehti ottaa haltuun niin Helsingin Jäähallin kuin Musiikkitalonkin, kiertää festivaaleja läpi Suomen suloisen suven ja täyttää maamme suurimmat klubit jo ennakkoon loppuunmyydyllä levynjulkaisurundilla. Itse levy nousi suoraan albumilistan ykköseksi, meni kultaa heti ilmestyttyään ja rikkoi cd-myyntiennätyksiä.Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Esteettömyys
Tapahtumapaikkaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläAvustaja veloituksetta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 75 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
87 views
Buy Ticket
Read More
Orlando
Kuinka monta minuutta sisälläni onkaan Aatelisnuorukainen Orlando lähtee etsimään itseään halki vuosisatojen, rakastaa niin ihmisiä kuin runouttakin, pettyy niin ihmisiin kuin runouteenkin, löytää itsensä kaukaisilta mailta ja tutuilta kotikonnuilta, aina uudestaan tutun tammipuun syleilystä. Orlando on fantastinen teatterileikki, Peer Gyntmäinen kohtalonmatka ja ajaton nostalgiatrippi siihen mikä ei muutu: ihminen. ENSI-ILTA 9.10. 2024 PIENI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Tommi Kainulainen LAVASTUS – JA PUKUSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho VALOSUUNNITTELU Harri Peltonen ÄÄNISUUNNITTELU Tatu Virtamo NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Anu Reijonen ROOLEISSA Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen, Lumikki Väinämö ja Miikka Wallin
FI
73 views
Buy Ticket
Read More
Koko kansan Firman Pikkujoulut: 2 Päivää
Koko kansan Firman Pikkujoulut: 2 Päivää
Koko kansan Firman Pikkujouluissa tullaan näkemään suosittuja kotimaisia esiintyjiä. Perjantaina 15. marraskuuta estradille nousevat Erika Vikman, Arttu Wiskari ja Ressu Redford. Lauantaina 16.11. vuoronsa saavat Bess, Pate Mustajärvi ja Pete Parkkonen. Keikkataukojen väliaika-DJ:nä tapahtumassa nähdään sekä perjantaina että lauantaina ihastuttava DJ Amanda Harkimo.
Turun Messukeskuksessa järjestetään perjantaista lauantaihin 15.-16.11. uusi tapahtuma Koko kansan Firman Pikkujoulut. Messukeskus luo pikkujoulujuhlille erinomaiset puitteet ja tilat tullaan somistamaan luomaan upeaa pikkujoulutunnelmaa. Artistit on tarkoin valittu pikkujoulujuhliin sopiviksi ja niin perjantaina kuin lauantainakin estradilla nähdään kolme hienoa kotimaista esiintyjää. Heidän lisäkseen molempina iltoina DJ Amanda Harkimo pitää tunnelmaa yllä artistien vaihtojen aikana. Paikalle voi tulla juhlimaan yrityksen henkilökunnan kanssa tai vaikka ystävien kesken. Pääasia on, että pikkujoulukausi avataan juhlavasti ja pikkujouluperinteitä kunnioittaen. Tapahtuman järjestää United Festivals Oy.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Exän uus ja vanha
Hervoton parisuhdekomedia! Nelikymppiset Jari (Samuli Punkka) ja Terhi (Netta Salonsaari) ovat eronneet puoli vuotta sitten. Välit on saatu kohtuullisen asialliseen kuntoon ja lasten vuoroasumiset sekä muut käytännön asiat on saatu sujumaan. Sitten tipahtaa pommi: Jari on tuomassa uuden naisystävänsä kylään. Terhi odottaa vieraita sekalaisin tuntein, koska on käynyt ilmi, että Jarilla ja tämän uudella heilalla on 20 vuoden ikäero. Onneksi Terhin henkiseksi tueksi saapuu ystävätär Hille. Kaikki ei tietenkään suju kuten on suunniteltu, eikä todellakaan ole sitä miltä näyttää… Yllätyksiä ja nauruhermoja kutkuttavia käänteitä vilisevän farssin on käsikirjoittanut muun muassa Kumman kaa TV-sarjasta tuttu Minna Koskela. Käsikirjoitus: Minna Koskela Ohjaus: Katja Krohn Lavastus ja puvustus: Mimmi Resman Näyttelijät: Sanna Kemppainen, Noora Koski, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Aino Sirje Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 9.11. klo 16 Suurella näyttämöllä Kesto 2 h
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
118 views
Buy Ticket
Read More
Raahen Teatteri: Terapian Tarpeessa
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen. Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, RaahePe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):- 22,50 € peruslippu Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fiNumeroimattomat istumapaikat.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.Järj. Raahen Teatteri
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Marie Antoinette
David AdjmiMARIE ANTOINETTE Ohjaus Taava Hakala– Aikansa suurin superjulkkis, joka tiputettiin jalustaltaan kovaa ja kolinalla. ”Katkaiskaa sen akan kaula!” David Adjmin näytelmä Marie Antoinette kertoo nuoresta Ranskan kuningattaresta, joka on hurjien ristipaineiden puristuksessa. Samaan aikaan kun monarkia vaatii kruununperillistä, joka ei vain ota syntyäkseen, on Ranskan poliittinen tilanne kuumentunut. Vallankumous lähestyy vääjäämättä ja kuninkaalliset halutaan mestata.Marie Antoinette oli aikansa suuri julkkis ja muodin edelläkävijä. Hänen tyyliään ihailtiin ja matkittiin. Hän oli estoton, valloittava ja hyvin naiivi nuori nainen.Kaupunginteatterin näyttämöllä nähdään anarkistista epookkidraamaa, johon on lisätty street dance -koreografiaa eli tiedossa on mukaansatempaavaa menoa ja aitoa ihmetystä. Versaillesin hovi ei ole koskaan näyttänyt tältä ja vallankumous saa katsojan niskakarvat pystyyn. Suurella näyttämöllä keikaroi ja meuhkaa suuri ensemble; kaikki näyttelijät, uudet kiinnitetyt kasvot sekä Savonian tanssinopettajaopiskelijat. Nimiroolissa nähdään upea Lotta Vaattovaara.Tervetuloa vallankumoukseen!
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
FI
74 views
Buy Ticket
Read More
Lemminkäisen äiti
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Awake Again + Beyond Awareness
Keväällä uuden EP:n julkaissut Awake Again on nelihenkinen vaihtoehtometalliyhtye, joka live-esiintymisissään maustaa tarttuvia kappaleitaan ylitsepursuavalla energialla ja villillä esiintymisellä. Keikkalavoja yhtye on ehtinyt jo kiertää uransa aikana roimasti.
Bändi saapuu Poriin pitkästä aikaa yhdessä kivenkovan Beyond Awarenessin kanssa. Omaleimaisella visiollaan Beyond Awareness rakentaa modernin metalcoren reseptiä, joka kokoaa kuulijoita kaikista raskaamman metallin alagenreistä. Yhdessä bändit luovat iltaan uniikin metallimayhemin.Liput ovelta 15€, jos jäljellä.
Esteettömyystiedot:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen: info@monttu.live
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Hyvinkää? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Äitiä ikävä
Äitiä ikävä on henkilökohtainen ja herkkä, riipaisevan kaunis muistelmateos, jossa Huovinen palaa lapsuutensa maisemiin ja 34-vuotiaana kuolleen äitinsä muistoon. Kaipauksen taival on pitkä. Nyt Huovinen on 79-vuotias, ja hänellä on yhä äitiä ikävä. Voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä koskaan?
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Jake and Rambling Blade (Levyjulkkarit)
Kotimainen Jake and Rambling Blade -yhtye juhlii levyjulkkareitaan Semifinalissa!
Kotimainen indie/roots-yhtye Jake and Rambling Blade (JRB) julkaisee debyyttialbuminsa perjantaina 25. lokakuuta. True Love kertoo tarinaa henkilökohtaisesta toipumismatkasta sekä siitä, miten rakkaus musiikkiin löytyi uudestaan. Se kuvastaa myös koko JRB-yhtyeen syntyä. Albumin julkaisukeikka nähdään Helsingin Semifinaalissa perjantaina 15. marraskuuta.
Vahvoja bluegrass-, country- sekä americana-vaikutteita sisältävällä levyllä kuullaan JRB:n kolmihenkisen kokoonpanon lisäksi useita vierailevia tähtiä ja muusikoita. Monella tapaa merkittävin heistä on palkittu kanadalainen laulaja-lauluntekijä Nicky Mehta (The Wailin' Jennys), jonka yli 30 vuotta kestänyt ura on tehnyt hänestä yhden arvostetuimmista folk/roots-muusikoista. JRB:n keulahahmo Jakob “Jake” Frankenhaeuser tutustui Mehtaan muutama vuosi sitten, kun Frankenhauser matkusti Pohjois-Carolinen Booneen The Wailin' Jennysin keikalle. Yhtyeen kauniilla Arlington-kappaleella on ollut valtava rooli Frankenhauserin henkilökohtaisessa kasvuprosessissa. Tulevalla JRB:n albumilla Mehtaa kuullaan yhteensä kolmella raidalla.
Jake and Rambling Blade on perustettu vuonna 2021. Kokeneista konkareista koostuvan yhtyeen jäsenet ovat aiemmin soittaneet hyvinkin erityyppisissä kokoonpanoissa, mutta kaikkia heitä yhdistää rakkaus americanaan ja bluegrass-musiikkiin.
Multi-instrumentalisti Frankenhaeuser (laulu, kitara, banjo) on JRB:n sydän – kaikki yhtyeen materiaali on hänen kirjoittamaa ja säveltämää. Frankenhaeuser oli aikoinaan 90-luvulla mukana folk-yhtyeessä Gjallarhorn. Tämän maanviljelyäkin harjoittavan muusikon soitinerikoisuuksina ovat olleet yliäänihuilut, kampiliira, didgeridoo sekä samaanirumpu.
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka ei ole esteetön. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 15€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
3 views
Buy Ticket
Read More