4141 result(s) found for ""

Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
Raahen Teatteri: Terapian Tarpeessa image
Raahen Teatteri: Terapian Tarpeessa
Terapian tarpeessa Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.  Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen. Näytelmän ohjaa Hanna Hautala. Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, RaahePe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18 Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan Liput (sis. palvelumaksun):- 22,50 € peruslippu Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi) Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fiNumeroimattomat istumapaikat.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.Järj. Raahen Teatteri Tapahtuman turvallisuusohje: - Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Samu Haber image
Samu Haber
SAMU HABERIN EUROOPAN KIERTUE HUIPENTUU TAVASTIALLE 15.11.2024 Kansainvälisille markkinoille palannut Samu Haber suuntaa tulevana syksynä soolouransa ensimmäiselle Euroopan kiertueelle! Suomineitoa ei ole myöskään unohdettu listalta, sillä kovasti toivottu klubirundi kruunataan ainutkertaisella päätöskeikalla Helsingin Tavastia-klubilla perjantaina 15. marraskuuta 2024. Kyseessä on samalla Haberin vuoden ainoa keikka Suomessa. Lipunmyynti käynnistyy Tiketin kautta perjantaina 12.4. klo 11. Saksan Universal Musicille kiinnitetty Samu Haber käänsi soolourallaan uuden sivun alkukeväästä, kun häneltä ilmestyi kansainvälinen debyyttisingle Gimme Your Hand. Melodinen pop-rock -helmi enteilee tulevaa englanninkielistä sooloalbumia, jonka on määrä ilmestyä tämän vuoden aikana. Uuden pitkäsoiton tiimoilta toteutuu Suomen lisäksi Itävaltaan, Luxemburgiin, Sveitsiin, Tsekkiin sekä eri puolille Saksaa ulottuva klubikiertue. - Oli alusta asti selvää, että haluan päättää ensimmäisen Euroopan kiertueeni kotiin Helsinkiin ja maailman parhaalle klubille Tavastialle. Viimeisellä keikalla luulisi shown jo olevan aika iskussa ja kehtaa kotiväellekin näyttää mitä ollaan puuhattu, Haber fiilistelee. Samu Haberin edellinen Suomen esiintyminen nähtiin loppuunmyydyllä Helsingin Vanhalla 9.9.2023. Kuuma konsertti päätti suomenkielisen ”Pelastetaan maailma” -soolodebyytin menestyksekkään aikakauden hurmoksellisella tavalla. Sitä ennen Haber ehti ottaa haltuun niin Helsingin Jäähallin kuin Musiikkitalonkin, kiertää festivaaleja läpi Suomen suloisen suven ja täyttää maamme suurimmat klubit jo ennakkoon loppuunmyydyllä levynjulkaisurundilla. Itse levy nousi suoraan albumilistan ykköseksi, meni kultaa heti ilmestyttyään ja rikkoi cd-myyntiennätyksiä.Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Esteettömyys Tapahtumapaikkaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläAvustaja veloituksetta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 75 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
Sexteto Viento image
Sexteto Viento
Sexteto Viento on argentiinalaiseen tangoon erikoistunut yhtye, joka soittaa sekä tanssittavaa tangoa Kultakauden (n. 1928 – 1958) tyyliin että uudempaa konserttitangoa. Yhtyeen ohjelmistossa kuullaan niin Astor Piazzollan Tango nuevo -sävellyksiä kuin tanssijoiden rakastamia perinteisiä tangoja, valsseja ja milongojakin. Kaikki esitettävät kappaleet ovat yhtyeen oman sovittajan käsialaa ja pyrkivät olemaan mahdollisimman uskollisia esikuvilleen, aidoille argentiinalaisille tangotulkinnoille. 15.11. Sexteto Viento esittää yhden setin konserttitangoa ja tangolauluja sekä kaksi settiä perinteistä tanssittavaa tangoa. Illan aikana yleisöllä on mahdollisuus nähdä aitoa argentiinalaista tangoa tanssittuna,  kun Tango Alegría ry:n aktivistit astuvat tanssiparketille. Nimi Sexteto Viento viittaa puhallinsoittimiin, jotka tuovat soittoon väriä ja vaihtelevuutta. Tarvittaessa ne toimivat myös ilmaisuvoimaisina soolosoittimina. Yhtyeen laulusolistina toimii Anneli Pasanen, jonka tie on johtanut suomalaisesta iskelmästä ranskalaisen chansonin kautta argentiinalaiseen tangoon. Sitä hän on opiskellut Buenos Airesissa argentiinalaisen laulunopettajan johdolla. Yhtye on soittanut argentiinalaista tangoa vaihtelevina kokoonpanoina syksystä 2015 ja esiintynyt konserteissa ja argentiinalaisen tangon tanssiaisissa eri puolilla Suomea. Yhtyeen kokoonpano on seuraava: Katja Kankaanpää, viuluAnna-Elina Lavaste, huiluMaxime Laffitte, klarinettiHeikki Valkonen, bandoneon ja sovituksetLeena Toivanen, pianoKiira Siikavirta, kontrabassoAnneli Pasanen, laulu Ovet saliin avataan klo 18:00, showtime klo 19:00, tanssit klo 20:15Maxim aukeaa klo 15:00, ovet saliin avataan klo 18:00. Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi