3455 result(s) found for ""

Sara Siipola image
Sara Siipola
Suuria tunteita ja vahvoja kontrasteja musiikissaan yhdistävä Sara Siipola julkaisi perjantaina 6.9.2024 uuden singlen ”Rakasta mua, rakasta mua, rakasta”. Edellisellä singlellä, Spotify-listan ykköseksi nousseella ja tuplaplatinaa striimanneella ”Juostaan”-kappaleella vieraili Sexmane, mutta uudella kappaleella kuullaan erilaisia fiittaajia. ”Rakasta mua, rakasta mua, rakasta” -kappaleella kuullaan nimittäin yli 3000 fanista koostuvaa kuoroa. ”Mulle tuli idea pyytää mun kuuntelijoita mukaan biisille laulamaan. Ajattelin että ois upeeta jos mukaan tulis vaikka 100 osallistujaa, mutta yhtäkkiä oman äänensä lähettäneitä tulikin yli 3000!! Oon niin kiitollinen, että mulla on näin aktiivisia kuulijoita, jotka haluu olla mun matkassa mukana ja tukee mua vuodesta toiseen”, Siipola kertoo. Vahvalla lauluäänellä hätkähdyttävä Sara Siipola viimeistelee parhaillaan myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa toista albumiaan, joka on ylittänyt jo ennakkoon julkaistuilla kappaleilla 20 miljoonan striimin platinarajan. Loppuvuodesta Siipola lähtee myös Rakasta mua, rakasta mua, rakasta -kiertueelle, jonka päivämäärät on nyt julkistettu. Siipola käsittelee teksteissään aiheita ja näkökulmia, joista helposti vaietaan. Uudella ”Rakasta mua, rakasta mua, rakasta” -singlellä Siipola laulaa rakkauden tarpeesta, mutta myös siihen liittyvästä pelosta: ”Niin kuin me kaikki, mä haluan tulla rakastetuksi. Mutta mä pelkään rakastaa. Oot nähnyt musta vasta ne puolet, mitkä oon ite halunnu näyttää. Entä sitten kun huomaat mussa ne asiat, joista en itessäni pidä? Kun tajuut, että joku toinen on satuttanu mua liikaa ja nyt sä saat kärsiä siitä? Kun mä piilotan mun epävarmuuden vihaan ja työnnän sua vaan kauemmas? Tajuutko silloin tulla lähemmäs?”, Siipola kuvailee. Sara Siipola on tehnyt vuoden 2024 aikana näkyvän nousun Suomen kuunnelluimpien ja seuratuimpien artistien joukkoon. Siipola oli jo vuonna 2023 googlatuin suomalainen naisartisti ja osallistuminen tämän vuoden UMK:hon on nostanut Siipolan yhä isomman yleisön eteen. Uuden Musiikin Kilpailussa mukana ollut “Paskana” -kappale nousi radiolistan sijalle #1, Spotify-listan sijalle #2 ja on ylittänyt tuplaplatinarajan, kuten myös edellinen single “Juostaan feat. Sexmane”. Siipola julkaisi debyyttialbuminsa “Kaunis kun itken” vuonna 2021.Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT image
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
Arppa @ Kuhmo-talo image
Arppa @ Kuhmo-talo
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
Ilon aika image
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
SANNI image
SANNI
SANNI on syksyllä 2024 kiertueella ja saapuu Himos Areenalle 29.11.2024! 10-vuotisjuhlavuottaan viettävä SANNI on yksi suosituimpia pop-artisteja Suomessa. Maamme seuratuimpiin ja kuunnelluimpiin artisteihin jo vuosikymmenen ajan kuulunut SANNI on tunnettu omaleimaisista lyriikoistaan ja isoista pop-melodioistaan, jotka nostavat artistin kerta toisensa jälkeen suoratoistopalveluiden ja radiolistojen kärkisijoille. SANNI on arvostettu ja palkittu biisintekijä, joka on huomioitu uransa aikana kolmella Emmalla ja Musiikkikustantajien Vuoden biisi -palkinnolla. Artistin rakastettu hitti 2080-luvulla oli viime vuosikymmenen soitetuin radiokappale Suomessa ja Että mitähän vittua rikkoi vuonna 2016 päivittäisen striimiennätyksen Spotifyssa yli 340 000 striimillä. Ennätyksiä niin radio- kuin Spotify-listoilla takoneen SANNIn kaikki neljä albumia ovat myyneet tripla- ja tuplaplatinaa. Viime vuoden toukokuussa julkaistun kultaa striimanneen Kesken-EP:n jälkeen SANNI on valmistellut viidennettä studioalbumiaan, jonka teossa artisti on ottanut kirjoittamisen lisäksi myös ensimmäistä kertaa tuottajan roolin. Energisenä esiintyjänä tunnettu SANNI nähtiin omalla loppuunmyydyllä Hartwall Arena -keikallaan vuonna 2018. Maan kovimpiin live-esiintyjiin lukeutuva artisti villitsee vuosi toisensa jälkeen keikkalavoilla ympäri Suomen ja on yksi kotimaan kiinnitetyimpiä festari-viihdyttäjiä. SANNI: Facebook | InstagramLippujen varausaika 2 päivää. Liput ovelta, jos jäljellä. Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 2 €.Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Huora image
Huora
Punkrock-yhtye Huora esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla perjantaina 29. marraskuuta. Bändi julkaisi alkuvuodesta uuden albumin ”Neljä Huolenaikaa” ja on keikkaillut vuoden aikana kattavasti ympäri Suomea niin festivaaleilla kuin klubeillakin. Levy on järjestyksessään yhtyeen neljäs pitkäsoitto ja sen julkaisijana toimi Sakara Records (mm. Mokoma, Stam1na). Tarttuvilla biiseillä ja energisellä livemeiningillä läpimurron tehneen yhtyeen muodostavat laulaja Anni Lötjönen, kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen ja rumpali Saku Sahlstedt. Loppuvuoden keikkojen jälkeen yhtye vetäytyy tauolle. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.  Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Varietee Show image
Varietee Show
Cabaret Moulin Rougen malliinTule viettämään glamourin täyteinen ilta, jossa pääset aikamatkalle salakapakan tunnelmiin! Ikimuistoisessa show’ssa yhdistyvät sirkus- ja burleskitaiteilijoiden sekä tanssijoiden esitykset.Esiintyjät:Olivia RougeShow’n tuottajanakin toimiva Olivia Rouge on aloittanut uransa vuonna 2008. Hän onkin yksi ensimmäisistä Suomi-burleskin uuden aallon tekijöistä. Olivia on esiintyjänä monipuolinen: häneltä luonnistuvat tyylilajit klassisesta kauhuun. Hän muokkaa esitykset aina omaan tyyliinsä sopivaksi cocktailiksi. Olivia on nähty esiintymässä aina Las Vegasista Lapin paukkupakkasiin asti. Esiintymisen lisäksi Olivia tuottaa muitakin tapahtumia Olivia Rouge Entertainmentin alla, ohjaa erilaisia burleskitunteja ja valmistaa esiintymisasuja. Valmistaudu huumaantumaan ammatti-showgirl-glamourista!Arona ShowgirlsRaikas, viimeistelty, hekumallinen. Arona Showgirls on kauan kaivattu, salonkikelpoinen ja sähäkkä showgirl-ryhmä, johon kuuluu viisi upeaa tanssin ammattilaista. Kimallusta ja kaunista liikettä yhdistettynä kutkuttavaan karismaan sekä entisajan Hollywoodin henkeen mielettömän upeissa asuissa! Your favourite showgirls!Simon LlewellynSirkusartisti Simon Llewellyn on esiintynyt yli 25 vuotta yli 20 eri maassa! Hänen yleisönään ovat istuneet niin Englannin kuninkaalliset, Euroopan cabaret-yleisö, kuin Jordanian pakolaisleirin lapsetkin. Pilke silmäkulmassa ja viikset vinossa hän hurmaa hassuudellaan! ”Ei tapahtumaa liian pientä, ei yleisöä liian suurta!”Laura TikkaSirkustaiteilija Laura Tikka on työskennellyt niin sirkuksessa, varieteessa, teatteriproduktioissa kuin suurissa ilma-akrobatiaesityksissäkin viimeisten 25 vuoden ajan. Hänen suurimmat meriittinsä ovat osallistuminen Lontoon Millennium Dome -esitykseen ja Sveitsin Cyclope-ulkoilmaspektaakkelin taiteellinen luominen ja esittäminen. Viimeisten kuuden vuoden aikana hän on esiintymisen lisäksi kehittänyt itseään sirkusesitysten ohjaajana ja sirkusteknisenä asiantuntijana.Nana VioletTampereen tumma kaunotar Nana Violet on näyttävä esiintyjä, joka leikittelee esityksissään suurilla kankailla, taiteilee tanssilla ja viettelee viuhkoilla. Yhdeksän vuoden burleskitaipaleensa aikana hän on ehtinyt esiintyä ympäri Suomea niin soolona, Vermillion Dames kuin Arona Showgirls -ryhmien riveissäkin! Viehkeän liikkumisen ja flirtin täyttämän lavakarsimansa kanssa Nana saa lavan kuumenemaan niin pienissä kuin suurissakin kekkereissä!Ava GalacticaAva Galactica on kosmisen hurmaava burleskitaiteilija, joka tunnetaan lumoavan yllättävistä esityksistään ja räiskyvästä lavaenergiastaan. Ava vangitsee yleisön kuin yleisön kepeällä keimailullaan, ilmaisuvoimallaan ja eleganssillaan.Lady ClapbackLady Clapback on ilmeikäs tunteiden tulkitsija Tampereelta. Hän on esiintynyt drag- ja burleskilavoilla ympäri Suomea vuodesta 2016. Lady Clapback seilaa esityksissään hulvattomasta camp-henkisestä huumorista puhuttelevampaan ja kokeilevaan taiteelliseen suuntaan. Lavalla voi siis tapahtua aivan mitä tahansa! Petra-Miisa Tamperelainen Petra-Miisa on monipuolinen ja kokenut tulkitsija, joka toimii illan aikana juontajana ja sulostuttaa meitä myös upealla äänellään musisoiden!K.CompanyK.Company tarjoilee upeita elämyksiä korkeissa koroissa! Ryhmän säkenöivät asut ja koreografiat valloittavat sydämet ja vievät mukanaan toiseen ulottuvuuteen, jossa saa vain nauttia. Lavalla nähdään kimallusta, vauhtia ja energiaa vailla vertaa.Amber Blaster & Koko DavaiShown tärkeimmät työntekijät ovat tietenkin Stage kittenit, jotka pitävät huolen lavan siisteydestä ja esiintyjien kallisarvoisista asuista. Tänä iltana lavalla häärivät Amber Blaster ja Koko Davai.Tuotanto: Olivia Rouge Entertainment ja Kangasala-talo
Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!