4210 result(s) found for ""
The Holy
Suomen parhaaksi livebändiksikin hehkutettu The Holy lopettaa – jäähyväiskiertue kaartaa Helsingin Korjaamolle marraskuussa
Valovoimaisista live-esiintymisistään tunnettu rock-yhtye The Holy lopettaa. Yhtyeen jäähyväiskiertue kaartaa Helsingin Korjaamolle 9. marraskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä 13.8. klo 9.00.Kansainvälisestikin arvostettu yhtye on päättänyt tulevan syksyn kiertueen jälkeen nauttia mahdollisuudesta pysähtyä: “Holy on ollut osa meidän päivittäistä elämää viimeiset 10 vuotta ja meillä on ollut ihan mielettömän hauskaa yhdessä. Halutaan lopettaa myös niin, että homma on edelleen hauskaa ja nyt tuntuu, että on siihen sopiva hetki.” Yhtye on julkaissut uransa aikana kolme albumia ja EP:n: Ländmark (2024), Mono Freedom (2020), Daughter (2018) ja More Escher and Random Notes (2016).“Ollaan kierretty ympäri maailmaa. Istuttu satoja tunteja keikkapakuissa. Herätty yhdessä aivan liian vähillä yöunilla lähtemään uuteen paikkaan. Venattu lentoasemien nurkissa ja erinäisillä bäkkäreillä lukemattomia hetkiä. Ollaan naurettu ja itketty yhdessä. Hakattu päätä seinään ja sitten löydetty ratkaisuja. Ollaan kasvettu yhdessä kymmenen vuoden ajan.”Vuonna 2014 perustettu The Holy on ollut pohjoismaisen melankolisen post-punkin ja krautrockin sanansaattaja ja valloittanut yleisön sydämiä ympäri maailman. Yhtyeen debyyttialbumi Daughter keräsi laajaa huomiota ja kiitosta niin kotimaisella kuin kansainväliselläkin kentällä ja nappasi Helsingin Sanomien arvioinnista komeat neljä tähteä sekä Emma -ehdokkuuden kategoriassa Kriitikoiden valinta. The Holy on tehnyt yhtenä harvoista suomalaisbändeistä legendaarisen yhdysvaltalaisen KEXP-radiokanavan livetaltioinnin ja kiertänyt laajasti Suomen ja Euroopan festareilla.The HolyEetu Henrik Iivari | Laulu & KitaraPyry Peltonen | KitaraLaura Kangasniemi | BassoMikko Maijala | RummutEero Jääskeläinen | RummutThe Holy lähtee jäähyväiskiertueelleen syksyllä: “Me soitetaan syksyllä vielä yksi rundi ja se tulee olemaan todella hauskaa, vapautunutta ja haikeaa meille kaikille. Toivottavasti nähdään mahdollisimman monet teistä vielä kerran syksyn keikoilla.” Kiertueen kaikki liput tulevat myyntiin tiistaina 13.8. klo 9.00.All the best, The Holy -tour 202427.9.2024 Tampere, Olympia5.10.2024 Seinäjoki, Rytmikorjaamo12.10.2024 Espoo, Sellosali26.10.2024 Jyväskylä, Musta Kynnys1.11.2024 Hämeenlinna, Suisto9.11.2024 Helsinki, Korjaamo16.11.2024 Turku, UtopiaLiput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Kaseva - Eilen - Tänään 50 vuotta -kiertue
Kaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä
musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää,
Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme
alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.
Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat
vain kasvanut vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.
Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että
yleisömenestys. Nyt tarina saa jatkoa, kun keväällä 2024 Kaseva tekee kiertueen
konserttisaleissa ja klubeissa 50-vuotisjuhlan merkeissä!
Kaseva on:
Matti Mikkonen, laulu ja kitara.
Jouko Järvinen, basso ja laulu.
Nils Jokela, rummut.
Tommi Kekoni, kitara ja laulu.
Kesto 2 h sisätäen väliajan
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Pekka Ruuska
Pekka Ruuska puhaltaa pölyt kitaralaukun päältä!
Lähes kolme vuosikymmentä äärimmäisen säästeliäästi esiintynyt laulaja ja lauluntekijä Pekka Ruuska palaa estradeille vuonna 2024. Ruuska on kasannut uuden yhtyeen, jonka kanssa hän esittää omaa tuotantoaan ryyditettynä poiminnoilla ”suomalaisesta laulukirjasta”.”Kun sain levytuottajan työni päätökseen vuoden 2023 lopussa, halusin heti alkaa musisoida taas itse. Ja ah, miten hyvältä se tuntuikaan”, intoilee Ruuska.”Yllättävän moni vanhoista lauluistani on tuotavissa yleisön eteen vielä tänäkin päivänä. Sovitamme niitä uusiksi, ja etsimme uutta kulmaa kertoa näitä tarinoita kolme vuosikymmentä vanhempana. Lisäksi haluan liittää konsertteihin poimintoja suomalaisesta lauluaarteistosta, en tarkkaan tiedä vielä mitä, mutta tämä ajatus sytyttää kovasti. Tähän asti olen laulanut vain omia laulujani””On myös virkistävää kasata bändimme ohjelmistoa vailla hittipaineita. Toisin kuin levytuottajana, voin ajatella pelkästään laulujen sisältöä ja niitä teemoja, joiden ympärille haluan konsertin rakentaa.””Tavoitteena on, että kuulija lähtee konsertistamme kohottautuneena ja kosketettuna, hyvän hetken kokeneena.”Ruuskan itsensä kanssa lavalla ovat Tuomo Dahlblom, kitara, Eeva Koivusalo, basso, Maria Ilmoniemi, koskettimet ja Markus Malin, rummutShowtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Rap SM Freestyle Battle 2024
RAP SM FREESTYLE BATTLE 2024
Karsinnat klo: 15.00-18.00Tuomari karsinnat: MC KajoJuontaja karsinnat: Yavis
Finaali klo: 19.00 -Tuomarit finaalissa: Kosola, Lurkki, Tiia KaroliinaJuontaja finaali: Rivo
Live: TALIB KWELI (USA)
Lisätiedot ja osallistumisohjeet: www.rapsm.fi | Youtube
Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat:Kool Kat RecordsLHT TukkuSuomen eBike & OutdoorsEi ikärajaa, rajattu anniskelualue.
Liput ovelta: KARSINTA 12 €FINAALI 39 €
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: ei
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: ei
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Spekti
Spekti (Samuli Huhtala) on helsinkiläinen hiphop-artisti, jonka lyriikat eivät jätä kuulijaa kylmäksi. Ennen soolouraansa Suomen hauskimmaksikin MC:ksi tituleerattu Spekti punnersi yleisön tietoisuuteen nyrjähtäneestä huumorista tunnetussa Trilogia-kokoonpanossa.
Spektin uusin platina-albumi Rakas Spektistan julkaistiin syksyllä 2019 ja se sisältää muun muassa tuplaplatina-hitin Juna (feat. Tasis) (2017), platinaa striimanneen Forza Italian (2018) ja kulta-singlet Pitkä Perjantai (2019) ja Ennen Ku Mä Delaan (2019). Tuorein single Don Quijote (feat. Nelli) julkaistiin maaliskuussa 2021.
Hotelli AlavusFacebookLippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta 22 €, jos jäljellä.
Narikkamaksu 2 €.
Showtime noin 24:00 ja jatkot perinteisesti alakerrassa klo 04:00 saakka.
Huonevaraukset www.hotellialavus.fi.Sauna- ja karaokeloungevaraukset numerosta p. 010 770 7003 tai hotellialavus@tuuri.fi.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Wheel
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Kwan
Marikon ja Tidjânin vuonna 2000 perustama Kwan nousi lyhyessä ajassa suursuosioon. Kwan julkaisi neljä studioalbumia, jotka poikivat yhtyeelle tuplaplatinalevyn, platinalevyn ja kultalevyn, sekä neljä Emma-palkintoa. Muun muassa Tainted Love, Shine, Unconditional Love ja Late -hiteistään tunnettu Kwan on saavuttanut Suomen virallisella listalla seitsemän Top 3 -sijaa. Suomen lisäksi yhtye keikkaili myös maailmalla, ja saavutti menestystä erityisesti Kreikassa. Vuonna 2008 yhtye ilmoitti jäävänsä luovalle tauolle, jonka jälkeen yhtyettä ei ole nähty esiintymislavoilla vuoden 2009 Euroviisukarsintoja ja Ylen vuoden 2014 We Want More -ohjelmaan liittynyttä esiintymistä lukuun ottamatta. Vuonna 2024 yhtye palasi lavoille alkuperäiskokoonpanossaan menestykseksi osoittautuneilla kesäfestivaaleilla, ja syksyllä heidät tullaan vielä näkemään odotetuilla klubikeikoilla.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Teatteri Totti: Rakas Beti
Teatteri Totti esittääRakas BetiKoko perheen tragikoominen näytelmäTiedetään, että koira on ihmisen paras ystävä.Sirkulla on lemmikkikoira nimeltään Beti, joka on enemmän kuin hänen paras ystävänsä. Beti on pelastuskoira Romaniasta ‒ ja erityisen rakas Sirkulle.Sirkun elämässä tapahtuu kuitenkin käänne ja hänen täytyy tehdä iso päätös Betin kannalta. Sirkku alkaa selvittää asioita lähiympäristössään olevien henkilöiden kanssa, mutta sitten tapahtuu jotain odottamatonta, mikä johtaa kummallisiin sattumuksiin.Kantaesitys Maalaamosalissa 6.11. klo 19.00Muut näytännöt 7.11. klo 19.00, 8.11. klo 19.00 9.11. klo 13.00 ja 19.00Näytelmän kieli on suomalainen viittomakieli. Esitys puhetulkataan suomeksi.Esityksessä on mukana elävä koira.TyöryhmäEsiintyjät Marita S. Barber, Jarl Hanhikoski, Heikki Pekki, Pirjo Rehn, Silja Ruonala, Tero Suominen, Tea-koiraKäsikirjoitus Tarja Sandholm Ohjaus Marianne Aro Puku- ja lavastussuunnittelu Tarja Aalto Musiikki ja äänisuunnittelu Petteri Koskinen Kuva Marita S. Barber Grafiikka Jonas Kemppi Tuotanto Teatteri Totti 2024Kesto 1 h 30 min (ei väliaikaa)
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Teatteri Totti: Rakas Beti
Teatteri Totti esittääRakas BetiKoko perheen tragikoominen näytelmäTiedetään, että koira on ihmisen paras ystävä.Sirkulla on lemmikkikoira nimeltään Beti, joka on enemmän kuin hänen paras ystävänsä. Beti on pelastuskoira Romaniasta ‒ ja erityisen rakas Sirkulle.Sirkun elämässä tapahtuu kuitenkin käänne ja hänen täytyy tehdä iso päätös Betin kannalta. Sirkku alkaa selvittää asioita lähiympäristössään olevien henkilöiden kanssa, mutta sitten tapahtuu jotain odottamatonta, mikä johtaa kummallisiin sattumuksiin.Kantaesitys Maalaamosalissa 6.11. klo 19.00Muut näytännöt 7.11. klo 19.00, 8.11. klo 19.00 9.11. klo 13.00 ja 19.00Näytelmän kieli on suomalainen viittomakieli. Esitys puhetulkataan suomeksi.Esityksessä on mukana elävä koira.TyöryhmäEsiintyjät Marita S. Barber, Jarl Hanhikoski, Heikki Pekki, Pirjo Rehn, Silja Ruonala, Tero Suominen, Tea-koiraKäsikirjoitus Tarja Sandholm Ohjaus Marianne Aro Puku- ja lavastussuunnittelu Tarja Aalto Musiikki ja äänisuunnittelu Petteri Koskinen Kuva Marita S. Barber Grafiikka Jonas Kemppi Tuotanto Teatteri Totti 2024Kesto 1 h 30 min (ei väliaikaa)
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Joulushow
Joulushow Pian on taas se aika vuodesta, kun soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu. Tai siis, ei mikään sammu vaan kaikki väki juhlii! Joulushow saapuu jälleen uudistuneena revyypläjäyksenä Kouvolan Teatterin ohjelmistoon.Luvassa on siis sketsejä, naurua ja laulua – sekä paljon muuta yllätyksellistä ohjelmaa. Lupaamme vain sen, että hauskaa tulee olemaan ja ei-oota joudutaan myymään, joten muista varata lippusi ajoissa!Ensi-ilta 9.11.2024 suurella näyttämöllä.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Saikkua, kiitos!
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Badding -musikaali PARATIISI
Badding -musikaali PARATIISI
Rauli Badding Somerjoki on suomalaisen rockin kiistaton kuningas, todellinen legenda. Hänet tunnetaan miehenä, joka pohjusti suomirockin. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Fiilaten ja höyläten, Ja rokki soi, Paratiisi, Ikkunaprinsessa, Tähdet tähdet, Pilvet karkaa, niin minäkin ja Laivat. Rauli Somerjoki syntyi 1947 Somerolla ja kuoli 1987 Helsingissä, vain 39-vuotiaana.
Musikaali kertoo Baddingin elämäntarinan; hän vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa, mutta teki läpimurron rockin kuninkaaksi 70-luvun alussa. Hänen elämäänsä varjostivat esiintymispelko ja runsas alkoholinkäyttö. Badding teki uuden nousun suureen suosioon 80-luvun alussa, ja hänen taustayhtyeenään vaikutti silloin Agents. Musikaalissa käydään läpi Baddingin vaiherikas elämä aina kuolemaan asti. Musikaalin muita keskeisiä henkilöitä ovat Raulin äiti, sisaret, M.A. Numminen, Topi Sorsakoski, Muska Babitzin, Timo Kojo ja Baddingin suurin esikuva, Elvis Presley.
Pääosassa Baddinginä nähdään upea Kimmo Numminen. Kimmo on valovoimainen esiintyjä, joka entuudestaan tunnetaan supersuositusta Kalevauva.fi yhtyeestä. Hän tavoittaa upeasti Baddingin olemuksen, sekä tulkinnoissaan tämän vivahteikkaan ja herkän laulutavan.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Helsinki Jazz K-18
Vuodesta 2000 toimineen Club For Five -yhtyeen musiikki ei rajoitu vain yhteen tiettyyn tyylilajiin, vaan ryhmä on mukavuusalueellaan yhtälailla jazzin, popin ja rockin kuin kansanmusiikin tai klassisen musiikin alueella. Yhtye on esiintynyt useasti muun muassa UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa sekä nähty esimerkiksi April Jazzin lavalla.Emma Salokoski on laulaja-lauluntekijä, musiikillinen kameleontti ja monipuolinen tulkitsija, joka on esiintynyt Ilmiliekki Quartetin, Maria Ylipään ja jazzorkesteri UMOn sekä Quintessence- ja Emma Salokoski Ensemble -yhtyeidensä kanssa.Heikki Sarmanto ja Juhani ”Junnu” Aaltonen kuuluvat Suomi-jazzin eittämättömiin legendoihin. Molemmat heistä aloittivat uransa jo 1970-luvun alussa, mutta esiintyvät yhä säännöllisesti. Kulttuuritalon konsertissa he yhdistävät voimansa pianon ja huilun kera. Luvassa on hienostunutta mutta rentoa ja taiturimaista soittoa, joka tuo musiikin vuosikymmenet yleisönsä eteen ainutkertaisella tavallaan.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Rautavaara - ihminen ja ikoni
Rautavaara kertoo Tapio Rautavaaran elämäntarinan köyhästä, isättömästä työläispojasta rakastetuksi
muusikoksi, olympiavoittajaksi ja koko kansan sankariksi.TyöryhmäKäsikirjoitus: Timo RuuskanenOhjaus ja dramaturginen apu: Olka HorilaValosuunnittelu: Jukka KuronenÄänisuunnittelu: Kari PaukolaTarpeisto: Karita Fallström-AutioTuotanto: Riihimäen Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet ja Timo RuuskanenKesto n. 1 h 50 min, sis. väliajan 20 min
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Elämäni Biisi -illat
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
PIPPENDORFIN KIRJAVAT KUMMITUKSET
PIPPENDORFIN KIRJAVAT KUMMITUKSET
Tassulan torilla kummittelee keskellä kirkasta päivää.
Tassulassa tapahtuu! Drakkulan Vaarin postipaketit menevät sekaisin ja Wattikuski Igorin kebabrulla parempiin suihin, kun Pippendorfin kartanon Harmaa rouva yllättää parivaljakon yön hämärissä.
Tästä lähtee kummitusbongarikaksikon matka kummittelun hauskaan ja yllättävään maailmaan. Pippendorfin kartanon ullakolla he kohtaavat Luuranko-Leon, Mäkisen Papan Mörön ja muita iloisen värikkäitä haamuhahmoja.
Pippendorfin kirjavat kummitukset perustuu Mauri Kunnaksen samannimiseen kirjaan.
Tarttuvan musiikin ja hersyvän huumorin paketti lähtee kiertämään ja on tilattavissa ympäri Suomea tammikuusta 2024.
Mauri ja Tarja Kunnaksen alkuperäisteoksesta dramatisoinut Sami Rannila.
OHJAUS: Sami Rannila
ROOLEISSA: Nestori Kyyrä ja Kalle Tulander
LAVASTUS: Niina Suvitie
PUVUSTUS: Kaarina Kopola
TARPEISTO JA NUKET: Nanna Mäkinen
MASKISUUNNITTELU: Minna Pilvinen
MUSIIKKI: Kari Mäkiranta
Lavastuksen ja tekstiilien tuotantoon ovat osallistuneet nuorten työpaja Fendarin nuoret.
Tapahtuman ajankohta: la 9.11.2024 klo 14
Esiintymispaikka: Puusepän Verstas, Sibeliustalo, Lahti
Ovet auki: 13
Tapahtuman kesto: n. 45 MIN
Ikäraja: sopii yli 3 vuotiaille
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Yona -Eden -levynjulkaisukiertue
Yona julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa ja lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle
Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen studioalbuminsa ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Eden-nimeä kantava albumi julkaistaan 20. syyskuuta ja kiertue starttaa lokakuussa.
”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun rakkaan yhtyeeni kanssa. Eden on Yonan soinnille tutusti orgaaninen, mutta aikaisemmista levyistä poiketen konemusavaikutteisempi, biitimpi ja mystisempi”, Yona kertoo tulevasta levystä.
Julkaisukiertueen keikat ovat kaksiosaisia. Uuden levyn lisäksi konserteissa tullaan kuulemaan myös useita rakastetuimpia kappaleita Yonan aikaisemmilta levyiltä.
”Kuten aina, meidän jokainen keikka on uniikki ja annamme aina kaikkemme musiikille. Odotan suurella jännityksellä ja innolla, että pääsemme sukeltamaan yhdessä Edeniin”, Yona filistelee kiertuetta.
Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä taiteessaan eri musiikkigenrejä. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Artisti palkittiin edellisestä albumistaan Uni johon herään Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla.
Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessa? soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot).
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Jäähyväiset kahvihuoneelle
Jäähyväiset kahvihuoneelleYleisön pyynnöstä: Akse Petterssonin menestysteos palaa Kansallisteatteriin!Ihminen käyttää keskimäärin yhden kolmanneksen elämästään työpaikallaan. Siellä kummittelevat haaveet, pettymykset, ystävyydet, rakkaudet, toive muutoksesta ja muutoksen pelko.
Jäähyväiset kahvihuoneelle on katkeransuloinen komedia elämästä, joka tapahtuu tauoissa, hetkissä työn välissä.
Näyttämöllä nähdään Vuoden teatterinäyttelijä 2017 ja Valtakunnallisen monologikilpailun 2021 voittanut Niina Hosiasluoma, muun muassa TTT:n Jeppe Niilonpoika -kohuesityksen vahvan pääroolin tulkinnut Joonas Heikkinen, sekä viimeksi Takomoon kiitetyn Bouvard ja Pécuchet -päällekirjoituksen ohjannut Tuomas Rinta-Panttila. He kaikki ovat Teatteri Takomon pitkäaikaisia jäseniä.
Musiikin esityksiin luo elektroakustinen Tölöläb, elektronista musiikkia ja puupuhaltimia soittava kokeellisen musiikin yhtye, josta mukana Turkka Inkilä, säveltäjä, huilisti ja japanilaisen shakuhachin taitaja sekä Taavi Oramo, monilahjakas kapellimestari, klarinetisti ja laulaja.
Ohjaaja Akse Pettersson työskenteli Teatteri Takomon taiteellisena johtajana vuosina 2013‒2021. Jäähyväiset kahvihuoneelle oli hänen jäähyväisohjauksensa Teatteri Takomoon. Pettersson on kirjoittanut ja ohjannut monta huomiota herättänyttä teosta. Kansallisteatterin ohjelmistossa nähdään parhaillaan myös toinen Petterssonin menestysteos, Q-teatterissa kantaesitetty Joitakin keskusteluja merkityksestä. Pettersson jatkaa uraansa Kansallisteatterin vastanimettynä kotiohjaajana, Teatteri Takomon jäsenenä sekä freelancer-ohjaajana.Viisi näytäntöä Suurella näyttämöllä 8.–12.11.2024TyöryhmäNäyttelijät Niina Hosiasluoma, Joonas Heikkinen ja Tuomas Rinta-PanttilaMuusikot Tölöläb, Turkka Inkilä, Taavi Oramo, Antti SalovaaraOhjaus Akse Pettersson Pukusuunnittelu Sanna Levo Lavastussuunnittelu Tilit Antamat ja Sanna Levo Valosuunnittelu Kristian Palmu Valosuunnittelun assistentti, valoajot Pinja KokkonenKesto on noin 1 h 30 min (ei väliaikaa)
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Foliage of Memories
Hellocon ry kutsuu lolitaharrastajat syksyisille teekutsuille Turkuun Ravintola Gräddaan 9.11.2024. Ohjelmassa on tietenkin herkullista ruokaa, hyvää seuraa ja myyjiä, sekä Cloudberry Ladyn syysmuotinäytös.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelusta 0600-1-1616 varausaika 2 arkipäivää.
***EsteettömyysAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä järjestäjään: inclusivity.hellocon@gmail.com
FI
1 views
Buy Ticket
Read More
Kulttuurikulman Stand Up
Kulttuurikulman Stand Up.
Kulttuurikulman Stand Up tuo porilaislähtöisen koomikon Antti Haapalan johdolla Kulttuurikulman lavalle tämän hetken Suomen hauskimmat ja kiinnostavimmat koomikot. Jokaisessa illassa esiintyy ammattikoomikko Suomen huipulta, minkä lisäksi illoissa nähdään lahjakkaimpia aloittelevia koomikoita.
Illan pääesiintyjänä Eero CorsoOvet klo 18.00, Showtime 19.00. Kesto noin 2h.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Jäähyväiset kahvihuoneelle
Jäähyväiset kahvihuoneelleYleisön pyynnöstä: Akse Petterssonin menestysteos palaa Kansallisteatteriin!Ihminen käyttää keskimäärin yhden kolmanneksen elämästään työpaikallaan. Siellä kummittelevat haaveet, pettymykset, ystävyydet, rakkaudet, toive muutoksesta ja muutoksen pelko.
Jäähyväiset kahvihuoneelle on katkeransuloinen komedia elämästä, joka tapahtuu tauoissa, hetkissä työn välissä.
Näyttämöllä nähdään Vuoden teatterinäyttelijä 2017 ja Valtakunnallisen monologikilpailun 2021 voittanut Niina Hosiasluoma, muun muassa TTT:n Jeppe Niilonpoika -kohuesityksen vahvan pääroolin tulkinnut Joonas Heikkinen, sekä viimeksi Takomoon kiitetyn Bouvard ja Pécuchet -päällekirjoituksen ohjannut Tuomas Rinta-Panttila. He kaikki ovat Teatteri Takomon pitkäaikaisia jäseniä.
Musiikin esityksiin luo elektroakustinen Tölöläb, elektronista musiikkia ja puupuhaltimia soittava kokeellisen musiikin yhtye, josta mukana Turkka Inkilä, säveltäjä, huilisti ja japanilaisen shakuhachin taitaja sekä Taavi Oramo, monilahjakas kapellimestari, klarinetisti ja laulaja.
Ohjaaja Akse Pettersson työskenteli Teatteri Takomon taiteellisena johtajana vuosina 2013‒2021. Jäähyväiset kahvihuoneelle oli hänen jäähyväisohjauksensa Teatteri Takomoon. Pettersson on kirjoittanut ja ohjannut monta huomiota herättänyttä teosta. Kansallisteatterin ohjelmistossa nähdään parhaillaan myös toinen Petterssonin menestysteos, Q-teatterissa kantaesitetty Joitakin keskusteluja merkityksestä. Pettersson jatkaa uraansa Kansallisteatterin vastanimettynä kotiohjaajana, Teatteri Takomon jäsenenä sekä freelancer-ohjaajana.Viisi näytäntöä Suurella näyttämöllä 8.–12.11.2024TyöryhmäNäyttelijät Niina Hosiasluoma, Joonas Heikkinen ja Tuomas Rinta-PanttilaMuusikot Tölöläb, Turkka Inkilä, Taavi Oramo, Antti SalovaaraOhjaus Akse Pettersson Pukusuunnittelu Sanna Levo Lavastussuunnittelu Tilit Antamat ja Sanna Levo Valosuunnittelu Kristian Palmu Valosuunnittelun assistentti, valoajot Pinja KokkonenKesto on noin 1 h 30 min (ei väliaikaa)
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Exän uus ja vanha ENSI-ILTA
Hervoton parisuhdekomedia! Nelikymppiset Jari (Samuli Punkka) ja Terhi (Netta Salonsaari) ovat eronneet puoli vuotta sitten. Välit on saatu kohtuullisen asialliseen kuntoon ja lasten vuoroasumiset sekä muut käytännön asiat on saatu sujumaan. Sitten tipahtaa pommi: Jari on tuomassa uuden naisystävänsä kylään. Terhi odottaa vieraita sekalaisin tuntein, koska on käynyt ilmi, että Jarilla ja tämän uudella heilalla on 20 vuoden ikäero. Onneksi Terhin henkiseksi tueksi saapuu ystävätär Hille. Kaikki ei tietenkään suju kuten on suunniteltu, eikä todellakaan ole sitä miltä näyttää… Yllätyksiä ja nauruhermoja kutkuttavia käänteitä vilisevän farssin on käsikirjoittanut muun muassa Kumman kaa TV-sarjasta tuttu Minna Koskela. Käsikirjoitus: Minna Koskela Ohjaus: Katja Krohn Lavastus ja puvustus: Mimmi Resman Näyttelijät: Sanna Kemppainen, Noora Koski, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Aino Sirje Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 9.11. klo 16 Suurella näyttämöllä Kesto 2 h
FI
16 views
Buy Ticket
Read More