4210 result(s) found for ""

Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
SAIMAAN RAUHA ROKKAA: Neljä Ruusua K-18 image
SAIMAAN RAUHA ROKKAA: Neljä Ruusua K-18
Neljä Ruusua saapuu Saimaan Rauhaan 9.11.! Tule kokemaan tämä suomirockin suuruus Saimaa Areenaalle. Lämppärinä esiintyy energinen bilebändi Cupcakes paikallisesti Etelä-Karjalasta.Ruusuilla on ollut uransa aikana huikeat 27 top20-radiohittiä, joihin kuuluvat mm. klassikot Juppihippipunkkari, Poplaulajan vapaapäivä, Hunningolla, Luotsivene, Popmuseo, Valuva taivas, Missä vaan ja Elän vain kerran sekä tuoreemmat kappaleet kuten Viimeinen valssi, Surutulitus, Sininen sunnuntai, Mustia ruusuja ja Älä luovuta (Noli cedere).MAJOITUSTARJOUSTapahtuman kunniaksi Holiday Club Saimaan Rauha tarjoaa edullisen majoituksen konsertin yhteydessä. Tee keikkaillastasi ikimuistoinen kylpyläloma ja varaa majoitus jopa -30 %:https://www.holidayclubresorts.com/fi/kylpylahotellit-resortit/saimaan-rauha/tekemista/tapahtumat/#majoitusSHOW & DINNERTule nauttimaan monipuolinen buffet-illallinen ennen konserttia! Show & Dinner -paketti sisältää keikkalipun sekä Rokki-buffet -ruokailun Holiday Club Saimaan Rauhan Easy Kitchenissä klo 18.00-21.00.Rokki-buffet menuVihersalaatti (V, G) ja klassinen vinegretteRosollia ja piparjuurikermaa (L,G)Metsäsienisalaatti (L,G)Graavilohi (M,G) ja tillinen hovimestarinkastike (M)Sillivalikoima (L,G)Toast Skågen lohenmädillä (L)Kasvis Toast Skågen (L)Marinoitua punasipuliaMaalaispateeta ja karpalohyytelöäTalon tapaan joulukinkkua ja sinappia (L)Keitettyä perunaaMaalaisleipää sekä ruismallaslimppua (L) ja voita (L)* * *Naudan paahtopaisti, glögissä haudutettua punakaalia ja tumma rosmariinikastike (M,G)Perinteiset lanttu- ja perunalaatikot (L)Bataatti-vuohenjuustogratiini (L, G)* * *Glögitiramisu (L)Tummasuklaamousse limesokeroiduilla marjoilla (L,G)Piparkakkuja (L)
Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!

Ylva Haru: Perhosten valtakunta image
Ylva Haru: Perhosten valtakunta
Ylva Haru: Perhosten valtakunta la 9.11.24 klo 19.00 Kaukametsän saliKesto 1 h 15 min (ei väliaikaa)Liput:25 €/peruslippu15 €/lapset, koul., opisk., eläk., tyött. ja varusmiehetHinnat sis. palvelumaksun.--------------KAIKUKORTTI käy vain Kajaani Infosta noudettaessa !----------------------Ylva Haru on suomenkielistä folk/pop-americana -henkistä musiikkia tekevä laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, jonka laulujen keskiössä ovat tekijänsä sisäinen maailma sekä pohtivat, runomaiset tekstit.Tarina on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä vierailtuaan lauluntekijä kuuli meren soivan 12 vuotta sitten. Taianomaisen kokemuksen myötä syntyi taiteilijanimi, joka on soinut julkaistujen laulujen muodossa vuodesta 2016 alkaen.Uusin kokopitkä Perhosten valtakunta I & II -tupla-albumi julkaistiin maaliskuussa 2024.Albumin musiikillisiin maisemiin ovat vaikuttaneet niin unohtumaton matka Portugalissa, Raahen vanha kaupunginosa, erinäiset seikkailut Helsingin kommuuneista Kilpiän tilan kautta Fiskarsin taiteilijaresidenssiin.Tarinallisesti levy alkaa tarpeesta lähteä tutkimaan tuntematonta ja on lopulta matka sisimpään – mistä ja mihin kaikki heijastuu.Kaikkiaan lauluntekijän kaksi vuotta kestäneen matkalaukkuelämän ja tutkimusmatkan lopputuloksena syntynyt Perhosten valtakunta -albumikokonaisuus julkaistiin Lotta Roots -levymerkin kautta.”Perhosten valtakunta on jotakin sellaista, mikä saa ihmisen valon syttymään.” – Ylva HaruTervetuloa tarinoiden matkaan!Kaukametsän salissa HUOMIO !Pyörätuolipaikat sijaitsevat rivien 1-6 molemmissa päädyissä. Näin ollen saattajapaikat otetaan heti ko. pyörätuolipaikan läheisyydestä.Konsertin täyttyessä loput myymättä jääneet pyörätuolipaikat myydään irtotuoleina (näkyvät vapaina myynnissä).Ravintola on avoinna väliajallisissa konserteissa tunti ennen konserttia sekä väliajalla. Konserttien väliaikatarjoiluista vastaa Hotel Kajanus. Väliaikatarjoilut voi tilata ennakkoon lomakkeellaLipunmyynti:Kajaani Info (osoitteessa Pohjolankatu 13) kts. aukioloajat täältä: https://www.kajaani.fi/kaupunki-ja-hallinto/yhteystiedot-ja-asiointi/kajaani-info/Lipunmyynti tilaisuuksiin tuntia ennen esitystä myös ovella, jos lippuja jää.Lippuja myyvät myös Suomen muut Lippupisteen myyntipisteet, Lippupisteen verkkokauppa osoitteessa www.lippu.fi ja R-kioskit.Varaukset: Lippupiste, puh. 0600 900 900 (2 € min+ + mpm/pvm)Varatut liput on lunastettava Kajaani Infosta tai Lippupisteen toimipaikoista 14 päivän kuluessa varauksesta.Kajaani Infossa käy maksuvälineenä:- käteinen, pankki- ja luottokortit- Smartum-setelit, Smartum-mobiilimaksu (ei käy ovimyynnissä)- Virikesetelit ja -kortti (ei käy ovimyynnissä)- Tyky-setelit (ei käy ovimyynnissä)- ePassi (ei käy ovimyynnissä)- Eazybreak (ei käy ovimyynnissä)
Pikkurikoksia rakkaudessa  OP image
Pikkurikoksia rakkaudessa OP
Pikkurikoksia rakkaudessa Lisan ja Tomin viisitoistavuotinen suhde saa yllättävän käänteen, kun Tom tapaturman seurauksena menettää muistinsa. Lisa yrittää palauttaa Tomin mieleen pariskunnan yhteistä historiaa ja jopa sitä, millainen Tom ylipäätään on. Arvoituksellinen teksti muistin häilymisestä uppoutuu pohdintaan pitkän parisuhteen luonteesta. Tiivistunnelmaiseksi trilleriksi kehittyvä esitys haastaa katsojan miettimään, mikä on totta, mitä on tapahtunut, kumpi pariskunnasta on oikeassa ja kumpi manipuloi kumpaa….  Suomen kantaesityksen ohjaa Anssi Valtonen, Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstin (Petits crimes conjugaux) on suomentanut Reita Lounatvuori. Käännöstyötä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.  käsikirjoitus Eric-Emmanuel Schmitt  suomennos Reita Lounatvuori  ohjaus Anssi Valtonen  lavastus- ja pukusuunnittelu Annina Nevantaus  valosuunnittelu Jonna Rautala  äänisuunnittelu Lauri Malin (vier.)  kampaus ja maskit Niina Vattulainen  Rooleissa:  LISA Hegy Tuusvuori     TOM Asko Vaarala  Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy  #pikkurikoksiarakkaudessajkl Ensi-ilta Paviljongin pienellä näyttämöllä pe 20.9.2024 klo 19 Liput  peruslippu 35 €  eläkeläiset 33 €  alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12 +  Eric-Emmanuel Schmitt on suuren suosion saavuttanutranskalainen filosofi ja kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Näytelmien lisäksi hän kirjoittaa romaaneja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia. Jyväskylän kaupunginteatterissa on aiemmin (2007) nähty hänen näytelmänsä Arvoituksellisia muunnelmia 
Pekka Ruuska image
Pekka Ruuska
Pekka Ruuska puhaltaa pölyt kitaralaukun päältä! Lähes kolme vuosikymmentä äärimmäisen säästeliäästi esiintynyt laulaja ja lauluntekijä Pekka Ruuska palaa estradeille vuonna 2024. Ruuska on kasannut uuden yhtyeen, jonka kanssa hän esittää omaa tuotantoaan ryyditettynä poiminnoilla ”suomalaisesta laulukirjasta”.”Kun sain levytuottajan työni päätökseen vuoden 2023 lopussa, halusin heti alkaa musisoida taas itse. Ja ah, miten hyvältä se tuntuikaan”, intoilee Ruuska.”Yllättävän moni vanhoista lauluistani on tuotavissa yleisön eteen vielä tänäkin päivänä. Sovitamme niitä uusiksi, ja etsimme uutta kulmaa kertoa näitä tarinoita kolme vuosikymmentä vanhempana. Lisäksi haluan liittää konsertteihin poimintoja suomalaisesta lauluaarteistosta, en tarkkaan tiedä vielä mitä, mutta tämä ajatus sytyttää kovasti. Tähän asti olen laulanut vain omia laulujani””On myös virkistävää kasata bändimme ohjelmistoa vailla hittipaineita. Toisin kuin levytuottajana, voin ajatella pelkästään laulujen sisältöä ja niitä teemoja, joiden ympärille haluan konsertin rakentaa.””Tavoitteena on, että kuulija lähtee konsertistamme kohottautuneena ja kosketettuna, hyvän hetken kokeneena.”Ruuskan itsensä kanssa lavalla ovat Tuomo Dahlblom, kitara, Eeva Koivusalo, basso, Maria Ilmoniemi, koskettimet ja Markus Malin, rummutShowtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.