4210 result(s) found for ""

Kalle Ahola & Puut image
Kalle Ahola & Puut
Kalle Aholan (Don Huonot) ja Janne Halmkronan (CMX, Sapattivuosi) perustama Puut-yhtye julkaisee neljännen singlensä “Tanssi tyttö tanssi” hyvinvarustetuissa suoratoistopalveluissa 16.8.2024.Aholan säveltämän ja sanoittaman kesäisen ja tarttuvan pop-kappaleen teksti vie kuulijan tanssimaan ja karkoittamaan huolensa Atlantin rannalle.“Tanssi tyttö tanssihan, niin kuin muutkin uuden albumin avainbiisit, ovat muistoja ja tunteita jotka on dokumentoitu biiseiksi. Biisin sanat ei oo kryptiset vaan liikutaan kauniissa hetkessä jollaisia lauluihin on aina yritetty tallentaa: aurinko, meri, aallot, ranta, tuuli ja toive että aika pysähtyisi”, kommentoi patikkaretkeltä Porkkalaniemeltä tavoitettu solisti Ahola.”Ehdin jo luulla aavistuksen venähtäneen studiosessiomme perusteella, että heittäydymme vallan leavingseiksi, mutta onneksi päädyin vahingossa Flow-festivaaleille. Siellä muutama artisti onnistui esityksellään injektoimaan sellaisen dopaaminiannoksen, että tajusin lavalle pääsyn välttämättömyyden. Jos ei muuten niin vaikka PJ Harveyn tai James Blaken teenkeittäjäksi. Onneksi keikkamowgli Koskinen sai tiristettyä meiltä muutaman päivän kalenterista jo tälle syksylle, että pääsemme jakamaan ilo- ja surusanomaa kansalle.”, toteaa modulaarisyntetisaattorin syleilystä löydetty kitaristi Halmkrona.Jouko Lehtolan Rock-Finlandia -valokuvakirjan julkaisutilaisuudessa keväällä 2022 alkunsa saaneen Puut-yhtyeen muodostavat Aholan ja Halmkronan lisäksi basisti Kalle Chydenius (Samuli Edelmann, Kemopetrol) ja rumpali Olli-Matti Wahlström (CMX, 51Koodia). Kotimaisen rock-kentän ravinteikkaasta maaperästä versonut Puut luo jäsentensä syväjuurisesta menneisyydestä uutta, vehreää ja monihaaraista pop-rock-musiikkia. Puiden debyyttialbumi “Meri josta elän” ilmestyy 12. lokakuuta 2024.Uuden singlen ja koko albumin upeasti soivasta tuotannosta vastaa Emma-palkittu Kalle Chydenius, jonka meriittilistalta löytyy liuta kotimaan kärkinimiä Don Huonoista Egotrippiin.Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 22 €. **** Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
John Scofield Solo image
John Scofield Solo
Yhdysvaltalainen kitaristi-säveltäjä John Scofield saapuu soolokiertueellaan marraskuussa Tapiolasaliin. Moninkertaisesti Grammy-palkittu, legendaarisen soundin omaava Scofield on eri musiikin tyylien suhteen monipuolinen artisti. Hän on Pat Methenyn ja Bill Frisellin ohella sukupolvensa arvostetuimpia jazzkitaristeja."My main focus in guitar playing has always centered around being part of a group; exploring the music that happens when musicians listen to each other and improvise together. Quite frankly, until now, I’ve avoided playing solo concerts. I still have occasional nightmares about playing Greensleeves for my sixth grade class! It gets pretty lonely up there by yourself and I hadn't considered solo guitar as the perfect platform for improvising. Not to mention that I’m no Segovia either! All that said, after playing guitar for 56 years, I’m finally interested in going it alone and exploring the possibilities. It's taken me decades to realize that I’ve been playing unaccompanied guitar at home or in hotel rooms every day since 1962! I’ve put a lot of thought in lately to how I can present an evening of solo guitar that represents my passions and sensibilities. My idea is to keep it song based, playing jazz, country and rock tunes that I love as well as some of my original compositions. I plan to employ my Looper pedal occasionally when I want to play over myself. I've been preparing for nearly a year, working my brain in new directions while looking forward to these shows with excitement and a small bit of trepidation. I hope you enjoy being on this journey with me." - John Scofield
Pekka Ruuska image
Pekka Ruuska
Pekka Ruuska puhaltaa pölyt kitaralaukun päältä! Lähes kolme vuosikymmentä äärimmäisen säästeliäästi esiintynyt laulaja ja lauluntekijä Pekka Ruuska palaa estradeille vuonna 2024. Ruuska on kasannut uuden yhtyeen, jonka kanssa hän esittää omaa tuotantoaan ryyditettynä poiminnoilla ”suomalaisesta laulukirjasta”.”Kun sain levytuottajan työni päätökseen vuoden 2023 lopussa, halusin heti alkaa musisoida taas itse. Ja ah, miten hyvältä se tuntuikaan”, intoilee Ruuska.”Yllättävän moni vanhoista lauluistani on tuotavissa yleisön eteen vielä tänäkin päivänä. Sovitamme niitä uusiksi, ja etsimme uutta kulmaa kertoa näitä tarinoita kolme vuosikymmentä vanhempana. Lisäksi haluan liittää konsertteihin poimintoja suomalaisesta lauluaarteistosta, en tarkkaan tiedä vielä mitä, mutta tämä ajatus sytyttää kovasti. Tähän asti olen laulanut vain omia laulujani””On myös virkistävää kasata bändimme ohjelmistoa vailla hittipaineita. Toisin kuin levytuottajana, voin ajatella pelkästään laulujen sisältöä ja niitä teemoja, joiden ympärille haluan konsertin rakentaa.””Tavoitteena on, että kuulija lähtee konsertistamme kohottautuneena ja kosketettuna, hyvän hetken kokeneena.”Ruuskan itsensä kanssa lavalla ovat Tuomo Dahlblom, kitara, Eeva Koivusalo, basso, Maria Ilmoniemi, koskettimet ja Markus Malin, rummutShowtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Yona -Eden -levynjulkaisukiertue image
Yona -Eden -levynjulkaisukiertue
Yona julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa ja lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen studioalbuminsa ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Eden-nimeä kantava albumi julkaistaan 20. syyskuuta ja kiertue starttaa lokakuussa. ”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun rakkaan yhtyeeni kanssa. Eden on Yonan soinnille tutusti orgaaninen, mutta aikaisemmista levyistä poiketen konemusavaikutteisempi, biitimpi ja mystisempi”, Yona kertoo tulevasta levystä. Julkaisukiertueen keikat ovat kaksiosaisia. Uuden levyn lisäksi konserteissa tullaan kuulemaan myös useita rakastetuimpia kappaleita Yonan aikaisemmilta levyiltä. ”Kuten aina, meidän jokainen keikka on uniikki ja annamme aina kaikkemme musiikille. Odotan suurella jännityksellä ja innolla, että pääsemme sukeltamaan yhdessä Edeniin”, Yona filistelee kiertuetta. Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä taiteessaan eri musiikkigenrejä. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Artisti palkittiin edellisestä albumistaan Uni johon herään Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla. Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessa? soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot).
Jäähyväiset kahvihuoneelle image
Jäähyväiset kahvihuoneelle
Jäähyväiset kahvihuoneelleYleisön pyynnöstä: Akse Petterssonin menestysteos palaa Kansallisteatteriin!Ihminen käyttää keskimäärin yhden kolmanneksen elämästään työpaikallaan. Siellä kummittelevat haaveet, pettymykset, ystävyydet, rakkaudet, toive muutoksesta ja muutoksen pelko. Jäähyväiset kahvihuoneelle on katkeransuloinen komedia elämästä, joka tapahtuu tauoissa, hetkissä työn välissä. Näyttämöllä nähdään Vuoden teatterinäyttelijä 2017 ja Valtakunnallisen monologikilpailun 2021 voittanut Niina Hosiasluoma, muun muassa TTT:n Jeppe Niilonpoika -kohuesityksen vahvan pääroolin tulkinnut Joonas Heikkinen, sekä viimeksi Takomoon kiitetyn Bouvard ja Pécuchet -päällekirjoituksen ohjannut Tuomas Rinta-Panttila. He kaikki ovat Teatteri Takomon pitkäaikaisia jäseniä. Musiikin esityksiin luo elektroakustinen Tölöläb, elektronista musiikkia ja puupuhaltimia soittava kokeellisen musiikin yhtye, josta mukana Turkka Inkilä, säveltäjä, huilisti ja japanilaisen shakuhachin taitaja sekä Taavi Oramo, monilahjakas kapellimestari, klarinetisti ja laulaja. Ohjaaja Akse Pettersson työskenteli Teatteri Takomon taiteellisena johtajana vuosina 2013‒2021. Jäähyväiset kahvihuoneelle oli hänen jäähyväisohjauksensa Teatteri Takomoon. Pettersson on kirjoittanut ja ohjannut monta huomiota herättänyttä teosta. Kansallisteatterin ohjelmistossa nähdään parhaillaan myös toinen Petterssonin menestysteos, Q-teatterissa kantaesitetty Joitakin keskusteluja merkityksestä. Pettersson jatkaa uraansa Kansallisteatterin vastanimettynä kotiohjaajana, Teatteri Takomon jäsenenä sekä freelancer-ohjaajana.Viisi näytäntöä Suurella näyttämöllä 8.–12.11.2024TyöryhmäNäyttelijät Niina Hosiasluoma, Joonas Heikkinen ja Tuomas Rinta-PanttilaMuusikot Tölöläb, Turkka Inkilä, Taavi Oramo, Antti SalovaaraOhjaus Akse Pettersson Pukusuunnittelu Sanna Levo Lavastussuunnittelu Tilit Antamat ja Sanna Levo Valosuunnittelu Kristian Palmu Valosuunnittelun assistentti, valoajot Pinja KokkonenKesto on noin 1 h 30 min (ei väliaikaa)