4210 result(s) found for ""

ANI image
ANI
ANIn lavapreesens, äänenkäyttö, sanoitukset ja tarttuvat melodiat ovat luoneet hänestä yhden tämän hetken mielenkiintoisimmista pop-lupauksista. Artistin musiikissa suomalainen sielunmaisema ja poeettisuus yhdistyvät nuorekkaaseen soundiin ja huippuluokantuotantoon. Laulaja-lauluntekijän osuutta tuotannossa on kuultu lukuisilla kultaa ja platinaa striimanneilla kappaleilla, joilla esiintyy muun muassa JVG, BESS, BEHM sekä Evelina. ANIn luovuus ja lahjakkuus on huomioitu myös kriitikoiden toimesta Emma-ehdokkuuksilla: 2022 Vuoden musiikintekijä ja 2023 Vuoden pop!ANI julkaisi 2023 elokuussa kultaa striimanneen albumin “Virgin”, joka summaa laulajan taitoa pop-hookkien pioneerina. Vuosi 2024 starttasi odotetulla singlejulkaisulla Jos puhutaan totta, joka ilmiöityi Tiktokissa jo ennen julkaisua. Huhtikuun lopussa ilmestynyt Odota sua jatkoi menestyksen kaavaa ja nousi Jos puhutaan totta -singlen tapaan suoraan Spotifyn virallisen top-listan kärkisijalle. Tämän vuoden puolella artistilta on ilmestynyt myös yhteisjulkaisut; Lupaa et sä lähet VIIVIn kanssa ja Kauniita KIKIn kanssa – kappaleet antavat hyvää esimakua tulevasta.Live-esiintymisessään ANI sulauttaa taitavasti yhteen lavakarismansa ja upean äänenkäytön, taaten energisen ja vuorovaikutteisen elämyksen kuulijoille. ANIn palo musiikkia kohtaan välittyy kappale kappaleelta yleisölle, tehden jokaisesta liveshowsta ainutkertaisen. Nyt ensi kertaa Osmo's Cosmos Barissa Imatralla! Lipun hinta sisältää eteispalvelumaksun. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Yläkerta (pub) esteetön, josta tilavalla hissillä alas (club). Erillistä pyörätuolikoroketta ei ole, mutta osa loosseista on ylempänä, jonne voi varata paikan pyörätuolille. Varaukset: saku@osmoscosmos.com / soitto 010 666 6666 (SMS & WhatsApp 050 505 0269) Aukioloajat:Pub (yläkerta)Su – to 09:00 – 02:00Pe – la 09:00 – 04:30Club (alakerta)Pe – la 23:00 – 04:30 (ohjelmailtoina ovet 22:00)Ikäraja 18 vuotta.
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT image
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
Hildur image
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
Hildur image
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
Anneli Saaristo: La Dolce Diva -juhlakonsertti image
Anneli Saaristo: La Dolce Diva -juhlakonsertti
Anneli Saaristo juhlii kolminkertaisesti G Livelabissa marraskuussa! Upealla laulajattarella, Anneli Saaristolla on syytä kolminkertaiseen juhlaan vuonna 2024, sillä 75-vuotissyntymäpäivänsä ohella hän on ollut estradilla 55 vuotta. Lisäksi ikonisen La Dolce Vitan Euroviisuesityksestä tulee kuluneeksi 35 vuotta.Juhlakonsertti, joka kantaa nimeä La Dolce Diva, on Annelin musiikillinen lahja kuulijan avattavaksi. Luvassa on hersyvää huumoria, suuria tunteita, tarinoita ja unohtumattomia kappaleita koko Annelin pitkältä levytysuralta. Esityksessä kuullaan rakastetuimpia lauluja vuosien varrelta, kuten Evakon laulu, Appelsiinipuita aavikkoon, Sinun kanssasi, sinua ilman -ja luonnollisesti La Dolce Vita, joka vuoteen 2023 asti oli Suomen kaikkien aikojen menestynein suomen kielellä laulettu Euroviisukappale.Anneli Saaristoa säestää Eliina Mäkiranta Taal, pianoLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voihankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla. Konsertin kesto runsas 2 tuntia väliaikoineen. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Haloo Helsinki! image
Haloo Helsinki!
Paljon toivottu ja kaivattu Haloo Helsinki! saapuu Rytmikorjaamolle 9.11.2024! Haloo Helsinki! on vuonna 2006 perustettu yhtye, joka on julkaissut 7 albumia, joita on myyty yhteensä yli 300 000 kappaletta. Yhtyeen kappaleita on kuunneltu striimauspalveluissa lähes 400 miljoonaa kertaa ja musiikkivideoita katsottu yli 140 miljoonaa kertaa. Saavutuksiin kuuluu lisäksi mm. 10 Emma-palkintoa, 14 radiolistan ykkössingleä sekä yli 750 keikkaa. Yhtyeen hitteihin kuuluvat mm. ”Reiviluola”, ”Piilotan mun kyyneleet”, ”Tulikärpäset”, ”Lady Domina”, ”Beibi”, ”Hulluuden Highway”, ”Maailman toisella puolen”, ”Kaksi ihmistä”, ”Tuntematon” ja ”Kuussa tuulee”. Vuonna 2021 julkaistu uusin albumi ”Älä pelkää elämää” nosti yhtyeen suositummaksi kuin koskaan. Yli kaksivuotinen albumikiertue vei yhtyeen mm. ensimmäisenä kotimaisena yhtyeenä Olympiastadionille, Jäähallikiertueelle ja kymmenille festivaalikeikoille. Kiertue päättyi ainutlaatuiseen syksyn 2023 Tavastian keikkakokonaisuuteen, jonka kaikki 11 keikkaa olivat loppuunmyytyjä. Kiertueen jälkeen Haloo Helsinki! vetäytyi studion uumeniin äänittämään tulevaa kahdeksatta albumiaan. Liput ovelta 43 €, mikäli jäljellä.Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä. Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa vapaasti valita. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
SAIMAAN RAUHA ROKKAA: Neljä Ruusua K-18 image
SAIMAAN RAUHA ROKKAA: Neljä Ruusua K-18
Neljä Ruusua saapuu Saimaan Rauhaan 9.11.! Tule kokemaan tämä suomirockin suuruus Saimaa Areenaalle. Lämppärinä esiintyy energinen bilebändi Cupcakes paikallisesti Etelä-Karjalasta.Ruusuilla on ollut uransa aikana huikeat 27 top20-radiohittiä, joihin kuuluvat mm. klassikot Juppihippipunkkari, Poplaulajan vapaapäivä, Hunningolla, Luotsivene, Popmuseo, Valuva taivas, Missä vaan ja Elän vain kerran sekä tuoreemmat kappaleet kuten Viimeinen valssi, Surutulitus, Sininen sunnuntai, Mustia ruusuja ja Älä luovuta (Noli cedere).MAJOITUSTARJOUSTapahtuman kunniaksi Holiday Club Saimaan Rauha tarjoaa edullisen majoituksen konsertin yhteydessä. Tee keikkaillastasi ikimuistoinen kylpyläloma ja varaa majoitus jopa -30 %:https://www.holidayclubresorts.com/fi/kylpylahotellit-resortit/saimaan-rauha/tekemista/tapahtumat/#majoitusSHOW & DINNERTule nauttimaan monipuolinen buffet-illallinen ennen konserttia! Show & Dinner -paketti sisältää keikkalipun sekä Rokki-buffet -ruokailun Holiday Club Saimaan Rauhan Easy Kitchenissä klo 18.00-21.00.Rokki-buffet menuVihersalaatti (V, G) ja klassinen vinegretteRosollia ja piparjuurikermaa (L,G)Metsäsienisalaatti (L,G)Graavilohi (M,G) ja tillinen hovimestarinkastike (M)Sillivalikoima (L,G)Toast Skågen lohenmädillä (L)Kasvis Toast Skågen (L)Marinoitua punasipuliaMaalaispateeta ja karpalohyytelöäTalon tapaan joulukinkkua ja sinappia (L)Keitettyä perunaaMaalaisleipää sekä ruismallaslimppua (L) ja voita (L)* * *Naudan paahtopaisti, glögissä haudutettua punakaalia ja tumma rosmariinikastike (M,G)Perinteiset lanttu- ja perunalaatikot (L)Bataatti-vuohenjuustogratiini (L, G)* * *Glögitiramisu (L)Tummasuklaamousse limesokeroiduilla marjoilla (L,G)Piparkakkuja (L)
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Mikko Alatalo - Maalaispojasta 50 vuotta image
Mikko Alatalo - Maalaispojasta 50 vuotta
MIKKO ALATALO - MAALAISPOJASTA 50 VUOTTA Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Mikko Alatalon debyyttialbumista "Maalaispoika oon". Levystä ja sen nimikkokappaleesta käynnistyi taiteilijan pitkä sooloura, joka kattaa satoja levytettyjä laulua. Maalaispojasta 50 vuotta -kiertueella kuullaan debyyttilevyn kappaleita pitkästä aikaa livenä, jonka lisäksi ohjelmistoon kuuluu myös Manserokin helmiä ja Pohjoisen lauluja taiteilijan uran alkuvuosilta. Konsertit ovat kaiken kaikkiaan läpileikkauksia Mikon urasta - myöhempiä hittejä unohtamatta. "'Maalaispoika oon' on kuulunut tietysti aina keikkaohjelmistooni, mutta osa levyn biiseistä on jäänyt pienemmälle huomiolle. Tämän juhlakiertueen puitteissa on hienoa päästä tulkitsemaan myös niitä, kuten muitakin urani alkuvuosien kappaleita. Tämä levyhän toimi ikään kuin esinäytöksenä maaseudun autioitumista kuvaaviin Siirtomaa-Suomen lauluihin, jotka ovat urani pääteoksia", Alatalo kertoo. Mikko Alatalo on yksi maamme merkittävimmistä viihdetaiteilijoista. Hiljattain 73 vuotta täyttäneen musiikkineuvoksen mittava ura käsittää 700 levytettyä kappaletta, joista 600 on kirjoitettu yhdessä Harri Rinteen kanssa. Lisäksi takana on yli 6000 heitettyä keikkaa ja yli 50 julkaistua albumia. Viime vuosina taiteilija on palkittu mm. Iskelmä-Finlandialla, Suomi-palkinnolla ja nähty Vain elämää -ohjelmassa. Luvassa on naurua ja muistoja, hyvin tunteellinen ja koskettava ilta. Mikkoa säestää oma poika, Hauli Brosin ja Coitus Int 50Revival -bändin kitaristi Kalle Alatalo. Tervetuloa ikimuistoiseen ikuisen maalaispojan konserttiin! Liput ovelta, mikäli jäljellä. Kesto n. 1h 30min sis. väliajan. *** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi