2049 result(s) found for ""

Kierros - ENSI-ILTA image
Kierros - ENSI-ILTA
Elokuu 1999, pohjoinen Idaho.Valtatien poikkeamisrampilta, keskellä ei-mitään sijaitsevaan nuhjuiseen toimistoon on juuri saapunut mies menneisyydestä, kuran tahrima Bryan.Aikoinaan tässä samassa huoneessa hän, Jim ja Bryanille rakas Qz perustivat Kierros-lehden – rekkakuskien omaksi ääneksi, pelastusköydeksi yksinäisille pitkien matkojen kulkijoille. Se oli unelma yhteisöstä, tarinoista ja toveruudesta. Mutta unelma hajosi, kun Jim kuoli äkisti ja Bryan katosi jälkiä jättämättä.Qz ei luovuttanut. Hän on kaikki nämä vuodet jatkanut lehden toimittamista yhdessä 19-vuotiaan, kotoaan pois potkitun Jimin sisarenpojan kanssa, tosin talouspaineissa lehden sisältö on keventynyt rekkakuskien seuranhakujulkaisuksi.Nyt, vuosien jälkeen, Bryan palaa. Miksi juuri nyt? Mitä hän etsii? Onko vanha unelma jo kuollut – vai voisiko sillä sittenkin olla vielä tulevaisuus?Oliko unelma rekkakuskien yhteisöstä vain köyhän miehen ryhmäterapiaa, josta kaikkien oli aika kasvaa aikuisiksi? Voisiko rakkaus Bryanin ja Qzin välillä vielä olla mahdollinen?Entä jos yksi seuranhakuilmoitus voisi muuttaa kaiken?Samuel D. Hunterin palkittu Kierros on herkkä ja inhimillinen näytelmä menneisyyden painosta, toivon hauraudesta ja siitä, miten yksinäiset sielut joskus löytävät toisensa maailman laidalla.”Joo okei, Eteläinen Idaho, nimi on Billy. Ja nyt lähtee. Hei sinä siellä! Moi sinä siellä! Wouu sinä siellä? Täällä Billy, ja haussa naispuolinen apukuski vähintään kahden vuoden kokemuksella. Intiimi suhde välillämme ei pakollinen mutta tervetullut! Ole valmiina jyräämään seitsemäntuhatta ja plus mailia. Ei juoppoja, ei narkkeja eikä läskejä äläkä ota itseesi meikäläinen nyt vaan on tällainen. Wou sinä siellä!”Rooleissa Markku Maasilta, Minna Maaria Virtanen ja Mikko LiimatainenKäsikirjoitus Samuel D. HunterSuomennos Sami ParkkinenOhjaus Tuomo AittaEnsi-ilta 15.11.2025Esitysoikeudet Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner OySisältövaroitus ilmapistooli, väkivalta ja päihteetPIENI NÄYTTÄMÖKESTOARVIO noin 2 t 15 min, sisältäen väliajanLIPUT alkaen26 e perushinta24 e eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinen
Let's Play Business image
Let's Play Business
Juha JokelaLET´S PLAY BUSINESSJuha Jokelan uutuuskomedia Let’s Play Business käsittelee nykyaikaisen työelämän haasteita hykerryttävällä otteella. Se on oivaltava, paikoin täysin päätön komedia, joka yllättää, naurattaa ja osuu aikaan kuin ryhmysauva pahvilaatikkoon – toisin sanoen jättää jäljen.Tarinan tapahtumat sijoittuvat HX-nimiseen suomalaiseen projektikonsultointifirmaan, jonka autoritaarinen johtaja Raimo Hemming on hiljattain jäänyt eläkkeelle.HX:n työntekijät, jotka itse kutsuvat itseään “höksyiksi”, yrittävät sopeutua karismaattisen, mutta hyvin kiistanalaisen keulakuvan jälkeiseen aikaan. Hemmingin liittolaiset, kuten Hannu (Santeri Kinnunen) ja hänen oikkujensa uhrit, kuten Ressu (Sanna-June Hyde), joutuvat nyt elämään samaa avokonttoritodellisuutta.Ex-pomon jättämien arpien käsittely sopii erityisen huonosti uuden toimitusjohtajan Artturin (Martti Manninen) lennokkaisiin työkulttuuri-ideoihin, joissa etsitään liiketoimintaan luovuutta ja tarvittaessa virkistytään tanssimalla.Let’s Play Business käsittelee tyylikkäästi ja hienostuneen satiirisesti johtamista, vahvan johtajan kaipuuta sekä työelämän mielekkyyttä.Tai siis käsittelisi, mutta……kyseistä tarinaa on jostain sattuman oikusta palkattu esittämään näyttelijäseurue, jonka taiteellinen johtaja (Wanda Dubiel) ei varsinaisesti pelaa yhteisesti sovitun sääntökirjan mukaan. Hänen vahvuuksiinsa eivät kuulu tasa-arvo, itsetuntemus, kohtuus tai oman toiminnan kriittinen tarkastelu.Seurauksena on yritystarinan rinnalla kulkeva hallitsemattomaksi kiihtyvä kaaos, jossa rooleja vaihtuu lennosta ja kulisseja kaatuu, ja joka on ennen kaikkea teatterin talouspäällikön (Jan-Christian Söderholm) pahin painajainen: “Näytti edulliselta. Tulee olemaan kaikkee muuta. Henkinen hinta on mittaamaton.”Luvassa on hykerryttävää dialogia, terävää aikalaisanalyysiä ja hulvatonta tilannekomiikkaa.Rooleissa: Wanda Dubiel, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Santeri Kinnunen, Aksinja Lommi, Kai Lähdesmäki, Martti Manninen, Unto Nuora, Raili Raitala, Ursula Salo, Jan-Christian SöderholmKäsikirjoitus ja ohjaus: Juha JokelaDramaturgi: Henna PiirtoKoreografi: Valtteri RaekallioOhjaajan assistentti: Johanna ElovaaraLavastus: Antti MattilaPukusuunnittelu: Sari SuominenValosuunnittelu: Toni HaaranenVideosuunnittelu: Timo TeräväinenÄänisuunnittelu: Maura KorhonenNaamioinnin suunnittelu: Aino HyttinenTarpeiston suunnittelu: Mira RokkanenEsitysoikeuksia valvoo:Nordic Drama Corner
Dirty Loops image
Dirty Loops
Virtuoosimainen funk-soul-pop-suosikki Dirty Loops palaa Suomeen!Modernin rytmimusiikin suosikkinimi, ruotsalainen funk-soul-pop-trio Dirty Loops palaa Helsinkiin! Loppuunmyydyssä Vanhassa ylioppilastalossa kesällä 2023 esiintynyt yhtye konsertoi Kulttuuritalossa lauantaina 15.11.2025.Dirty Loops sulauttaa soundissaan yhteen funkia, jazzia, poppia ja elektronista musiikkia. Yhtyeen muodostavat Jonah Nilsson (laulu, koskettimet), Henrik Linder (basso) ja Aron Mellengård (rummut), jotka ovat tunteneet toisensa nuoruusvuosistaan lähtien. Kolmikko kertoo perustaneensa Dirty Loopsin vuonna 2008 muovatakseen oman näkemyksensä siitä, millaista ennakkoluulottomasti genrerajoilla leikittelevä pop-musiikki voisi olla.Dirty Loops tuli alkujaan tunnetuksi pop-kappaleiden uudelleensovituksistaan, mutta sittemmin tuli myös oman tuotannon vuoro. Ruotsalaistrio on noussut valtavaan YouTube-suosioon ja kerännyt vuosien varrella vannoutuneen fanikunnan niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Yhtye on tunnettu energisistä keikoistaan, joilla virtuoosimaiseen musisointiin yhdistyy kokoonpanon mukaansatempaava ja viihdyttävä lavashow.Suomessa Dirty Loops on nähty viimeksi Ilosaarirockissa heinäkuussa 2024. Sitä ennen yhtye on vakuuttanut yleisönsä täpötäydellä Vanhalla ylioppilastalolla sekä Helsingin Korjaamolla, jonka bändi myi loppuun kahdesti.Konsertti:Dirty LoopsKulttuuritalo, Helsinki15.11.2025Liput:Permanto: Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 44,90eKatsomot:HL1: Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 44,90e + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)HL2: Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 39,90e + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)HL3: Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 34,90e + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)
Maailman ympäri 80 päivässä image
Maailman ympäri 80 päivässä
Maailman ympäri 80 päivässä Yleisön rakastama, koko perheen hulvaton seikkailumusikaali Jules Vernen klassikosta tekee paluun Musiikkiteatteri Kapsäkkiin! Rutiineihinsa jumahtanut englantilainen herrasmies Phileas Fogg ja hänen palvelijansa Passepartout lähtevät kiehtovalle ja yllätyksiä täynnä olevalle matkalle, kun Fogg lyö omaisuutensa vetoa, että pystyy matkustamaan maailman ympäri 80 päivässä. Musiikintäyteisessä tulkinnassa viisi näyttelijää vaihtaa tekoviiksiä, takkeja ja mantereita tiuhaan tahtiin sekä tarttuu soittimiin hätkähdyttävällä vauhdilla. Tästä kommellusten ja huumorin siivittämästä reissusta ei kukaan selviä rähjääntymättä. Mutta onko suurin matka se, joka kuljetaan höyryjunilla, elefanteilla ja siipirataslaivoilla? Vai ehkäpä vaativin taival on se, joka johtaa toisen ihmisen luo? Jules Vernen alkuperäisteoksen on ohjannut ja dramatisoinut Jussi Nikkilä. Lavalla loistavat monipuoliset näyttelijä-muusikot Anu Hostikka, Paavo Kerosuo, Antti Korhonen, Jussi Nikkilä sekä Veera Railio. Tämä kokoonpano takaa sen, että lavalla tulee olemaan vauhtia, hauskanpitoa ja tietenkin mahtavaa musiikkia!Alkuperäisteksti: Jules VerneOhjaus ja dramatisointi: Jussi NikkiläSanoitukset: Jussi NikkiläMusiikki: TyöryhmäPuku-, naamiointi- ja lavastussuunnittelu: Riitta RöpelinenValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Jan NoponenEsiintyjät: Anu Hostikka, Paavo Kerosuo, Antti Korhonen, Jussi Nikkilä ja Veera RailioSuositusikä: 7+Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Kuva: Sanna BreilinGraafinen suunnittelu: Joona Aalto
Sutinaa ja säätöä image
Sutinaa ja säätöä
Sandy RustinSUTINAA JA SÄÄTÖÄKomediakuningatar Sari Siikanderin ohjaama Sutinaa ja säätöä on flirttaileva farssi, jossa avioliiton kulisseista pidetään kiinni kynnet sinisinä, mutta samalla hypätään päätä pahkaa syvään päätyyn niin riemukkaasti, että katsojan onnellinen osa on nauraa vedet silmissä mukana!Sylvia (Pihla Penttinen) ja hänen salarakkaansa Beau (Sauli Suonpää) ovat saapuneet jokavuotiselle syntiselle huvilatapaamiselleen. Tällä kertaa Sylvia pudottaa Beaulle todellisen uutispommin, ja kertoo jättäneensä miehensä. Sähkeellä!Tämä on vasta alkua, sillä seuraavaksi kaksikon puolisot (Emilia Sinisalo ja Heikki Ranta) pelmahtavat samalle huvilalle! Todellinen salaisuuksien Pandoran lipas revähtää auki ja niin henkilöiden identiteetit kuin avioliittokäsitykset joutuvat kiivaasti kieppuvaan myllyyn.Broadwaylla ensi-iltansa vuonna 2023 saanut Sutinaa ja säätöä sijoittuu herkullisesti 1920-luvun Englantiin, mutta sen käänteet ja käänteissä kärvistelevät ihmiset ovat täyttä tätä päivää, tunnistettavia ja samaistuttavia, kaikessa hullunkurisuudessaan rakastettavia ja pakahduttavan hauskoja.Sutinaa ja säätöä on uusi ja raikas farssikomedia parisuhteista. Kuumana kuplivaa sutinaa ja sysipimeitä salaisuuksia pulppuava parituntinen, jonka aikana katsoja tulee yllätetyksi monta kertaa – aivan kuten komedian henkilötkin.Rooleissa: Pihla Penttinen, Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo, Heikki Ranta, Ella Lymi ja Mikko VirtanenSuomentaja: Reita LounatvuoriOhjaus: Sari SiikanderLavastus: Peter AhlqvistPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
Opehuone-komediamusikaali image
Opehuone-komediamusikaali
OPEHUONEkomediamusikaali opettajista, koululaisista ja kahvista!Jos olet joskus miettinyt, mitä opettajainhuoneessa oikeasti tapahtuu, vastaus on täällä. Opehuone -musikaali on Niina Lahtisen käsikirjoittama, Katja Lapin säveltämä sekä Jukka Kurosen ohjaama uusi hulvaton komediamusikaali, jossa koulun henkilökunta tasapainoilee opetusvelvollisuuksien, resurssipulan ja rehtorin kunnianhimoisten ideoiden keskellä. Ja kaikki tämä tietenkin vailla yhtään sisäilmaongelmaa.Kun koulun suurta musikaaliprojektia aletaan toteuttaa, vastassa ovat paitsi digiloikkaan hurahtanut mediaope, kahviin keskittynyt äikänope ja perinteistä kuria vaativa liikunnanopettaja. Haasteensa koulun arkeen tuovat myös opiskelijoiden vanhemmat, joiden kirjo on toisinaan sanoinkuvaamaton. Kun musikaalin päätähti katoaa kesken kaiken Alpeille, on koko show vaarassa.Niina Lahtinen, Ernest Lawson, Krisse Salminen ja Christoffer Strandberg marssittavat lavalle 40 roolia, salamannopeilla hahmovaihdoilla ja tuhdilla huumorilla varustettuina. Kouluarkea nerokkaasti parodioivat musiikkinumerot tekevät Opehuoneesta täydellisen elämyksen kaikille, jotka ovat joskus käyneet koulussa – tai toipuvat vieläkin siitä kokemuksesta.Tämä musikaali on ennenkaikkea ylistys opettajille, jotka tekevät maailman tärkeintä työtä.Syksyllä 2025 Aleksanterin teatterissa – hanki lippusi, ennen kuin resurssit loppuvat!Hinnat:Peruslippu 58/50 €Alennusryhmät 53/45 €Esitykset:To 6.11.2025 klo 18.30Pe 7.11.2025 klo 18.30La 8.11.2025 klo 14 klo 18Pe 14.11.2025 klo 18.30La 15.11.2025 klo 14 klo 18
ONEVIOLIN Syksy 2025 image
ONEVIOLIN Syksy 2025
SUURSUOSIOON NOUSSUT ONEVIOLIN SUUNTAA LAAJALLE KIERTUEELLE JA JULKAISEE UUDEN ALBUMIN ENNEN KESÄÄ30 miljoonaa fania Instagramissa kuukausittain tavoittava suomalainen viulun mestari ONEVIOLIN julkaisee ennen kesää uuden TWO-nimisen albumin ja lähtee syksyllä 26 konserttia käsittävälle kiertueelle ympäri Suomea. Kiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 11.4. ONEVIOLINin aiemmat Suomen-kiertueet ovat olleet liki loppuunmyytyjä.Nopeasti suursuosioon noussut ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää rohkeasti eri musiikkityylien rajoja maailmanlaajuisesti uniikilla konseptilla. ONEVIOLIN tekee omia versioita tunnetuista hiteistä käyttäen soittimenaan ainoastaan viulua.Menestystarina sai alkunsa kun arvostetussa lontoolaisessa Royal College of Musicissa opiskellut Pekka Niemi alkoi vuonna 2018 kehitellä konseptia, jossa hän teki viulun avulla sovituksia tunnetuista kappaleista käyttäen soittimena ainoastaan yhtä viulua niin, että yhdessä kappaleessa saattoi olla jopa tuhat viuluraitaa. Vaasalaislähtöisen muusikon YouTubeen lataamat videot nousivat lyhyessä ajassa viraaliksi ja toimivat alkupisteenä nopeasti kehittyneelle artistiuralle.Vuonna 2019 ONEVIOLIN esiintyi jo yhdessä JVG:n kanssa loppuunmyytyjen Ruisrockin ja Blockfestin lavoilla. Seuraavana vuonna ONEVIOLIN heitti ensimmäiset omat festivaalikeikkansa ja ihastutti yleisön Talent Suomi -ohjelmassa, jossa hän ylsi finaaliin saakka. Esikoisalbuminsa ONEVIOLIN julkaisi vuonna 2022 ja sen jälkeen tehdyt Suomen-kiertueet ovat olleet liki loppuunmyytyjä. Viime vuonna ONEVIOLIN ihastutti myös Budapestissä, jossa hän esiintyi kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa liki tuhannelle ihmiselle.Nyt tarina saa jatkoa, kun ONEVIOLIN julkaisee uransa toisen albumin ennen kesää. TWO-niminen albumi sisältää suuria kansainvälisiä hittejä sekä kolme viime vuoden soitetuinta kotimaista radiokappaletta upeina viulusovituksina. Mukana on uusia tulkintoja mm. Adelen, Aviciin, Coldplayn, David Guettan, Harry Stylesin, Swedish House Mafian, Mirellan, KUUMAan ja BESSin hiteistä. Katso albumin koko biisilista täältä.Albumin julkaisua seuraa muutamia esiintymisiä kevään ja kesän aikana niin Suomessa, Ruotsissa kuin Tšekissäkin ennen perjantaina 3. lokakuuta Järvenpäästä alkavaa ja lauantaina 22. marraskuuta Finlandia-talolle päättyvää kiertuetta.- Syksyn kiertueella nähdään mun tähän asti isoin ja räjähtävin show, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi! Keikkani ovat olleet aiemminkin näyttäviä, mutta nyt pistetään reilusti uutta vaihdetta silmään ja luvassa on kokonaisuus, jota ei kannata missata. Tervetuloa keikoille, ONEVIOLIN jatkaa.
Sirkus Suosalo: Starman image
Sirkus Suosalo: Starman
Teatteri Sirkus Suosalo esittää Juha Kauppisen näytelmänStarmanMartti Suosalon suosittu monologiesitys vierailee Kansallisteatterissa!Galaktisen Keskustoimiston virkamiehet ovat huomanneet luonnonsuojeluksi kutsutun ilmiön lisäävän suosiotaan, mikä ei sovi Keskustoimiston suunnitelmiin. Niinpä paikalle lähetetään Starman (Martti Suosalo), tähtienvälinen soturi, joka tunkeutuu frogstimulantin voimalla monologiesitykseen laittamaan asiat kuntoon.Starman on hurmaavan satiirinen ja ajankohtainen näytelmä luonnosta ja sen monimuotoisuuden vaarantumisesta. Näytelmässä luuppi siirtyy paikkoihin, joissa luonnon tilasta ja ihmiskunnan kohtalosta keskustellaan. Valokeilassa avautuvat vuorollaan Metsätalousmies, Aktivisti, Varpunen ja Biologi. Päällimmäisenä hämmentää tähtienvälinen viskaali Starman, jolla on kova yritys vaikuttaa keikan kulkuun ja kenties koko ihmiskunnan kehityksen…Luontokadon problematiikkaa pohtiva Starman sai alkunsa loppuvuodesta 2022 Juha Kauppisen ja Martti Suosalon keskusteluista. Näytelmä kantaesitettiin elokuussa 2024 Teatteri Sirkus Suosalon teltassa Helsingin Alli Tryggin puistossa ja on sen jälkeen saanut paikkakunta kerrallaan haltioituneen vastaanoton.Martti Suosalon näyttelemänä ja Raila Leppäkosken ohjauksessa monologi taipuu minimalistisin vedoin sarjaksi viiltäviä, ajankohtaisia puheenvuoroja, joiden verevänä ytimenä ovat Suosalon virtuoosimaiset näyttelijäntaidot.Kauppisen satiirinen teksti kuvaa surun ja epätoivon varjostamaa aikaa, mutta jostain kohoaa kaiken aikaa esille naurua. Katsoja saa nauraa, mutta joutuu herkeämättä miettimään, mille ja kenelle hän lopulta nauraa, hahmoille, toisille ihmisille vai itselleen?Suurella näyttämöllä la 11.1. klo 19, la 18.1. klo 19 ja la 25.1. klo 13.TyöryhmäRooleissa Martti SuosaloOhjaus Raila Leppäkoski Teksti Juha Kauppinen Valosuunnittelu Max Wikström Musiikki ja äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen Puvustuksen suunnittelu ja toteutus Kirsi Hyvärinen Lavastus ja rekvisiitta työryhmä Graafinen suunnittelu Hermanni Suppanen ja Kirsi Hyvärinen Tuotanto Teatteri Sirkus SuosaloKesto Kesto n. 2 h (sisältäen väliajan)
Bloodred Hourglass image
Bloodred Hourglass
Bloodred Hourglass Rytmikorjaamolle 15.11.2025! Modernin metallin vientivaltti Bloodred Hourglass suuntaa Euroopan-kiertueelle syksyllä 2025 ja jatkaa paahtoa sen jälkeen kotimaassa. Loka-marraskuussa luvassa on kymmenen keikkaa ympäri Suomea. Rytmikorjaamolle bändi saapuu 15. marraskuuta, liput tulevat myyntiin maanantaina 28. huhtikuuta klo 10:00.Suomen suurimpien metalliyhtyeiden joukkoon tinkimättömällä työllä noussut Bloodred Hourglass hemmotteli fanejaan ylistävää palautetta keränneellä We Should Be Buried like This -singlellä jo aiemmin tänä keväänä, ja nyt se saa jatkoa suorastaan vihaisella The Crown Is Permanent -kappaleella.”Joskus riittää vain kipinä – ja kaikki roihahtaa. The Crown is Permanent on synkkä ja vihainen kappale, joka raivoaa kaaoksen rajamailla. Sen raaka, eteenpäin vyöryvä energia ei anna armoa, kun tyly kitaravalli ja rosoinen synamaailma iskevät väkivaltaisesti kättä. Lyyrisesti kyseessä on sodanjulistus valheellisille vallankumouksille, katteettomille lupauksille ja niille, jotka vain kulkevat mukana. Se kertoo siitä, ettei suostu muiden pelinappulaksi – ja miten petoksesta voi rakentaa jotain vahvempaa. ’The floodgates are open. Let them learn.’”Ikärajaton, rajattu anniskelualue K-18. Liput ovelta 33 €, mikäli jäljellä. Rytmikorjaamo-klubilla maksuvälineenä käyvät vain yleiset maksukortit. Tapahtumapaikalla pyörätuolikoroke. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
Lempi image
Lempi
"LEMPI"”Silloin kun kaikki alkoi, minun piti ostaa suolaa ja valkoista maalia. Pääsin autolla kaupalle. Kyyti oli sattumaa niin kuin sekin, että uskalsin kysyä: Mikä se on se kauppiaantyttären nimi?””Lempi” on näyttämösovitus Minna Rytisalon samannimisestä, vuonna 2016 ilmestyneestä romaanista. Tarinan polttopiste sijoittuu lappilaiseen syrjäkylään vuonna 1944. Lapin sodan syttyminen ja saksalaisten aseveljien muuttuminen vihollisiksi pyöräyttää nuorten ihmisten elämät armottomaan rulettiin. Nuori tilallinen Viljami, piikatyttö Elli sekä rovaniemeläiset kauppiaan kaksostytöt Sisko ja Lempi joutuvat nuoruuden kiihkossaan, rakkauden kaipuussaan ja ankaran ajan paineessa tekemään valintoja, jotka kääntävät oman ja toisten kohtalon kulun loppuiäksi.”Lempi” on leiskuva ja traaginen rakkaustarina nuorista ihmisistä myrskyävän ajan keskellä. Intohimoisen kolmiodraaman ytimessä sykkii rakkaus, sisaruus, elämän sattumanvaraisuus sekä polttava kysymys siitä, mitä todella tapahtui ja voimmeko koskaan täysin tuntea heitä, joita rakastamme. Minna Rytisalo on Sodankylässä vuonna 1974 syntynyt kuusamolainen kirjailija. Ennen kirjailijan uraansa hän toimi lukion äidinkielenopettajana. Rytisalon esikoisromaani ”Lempi” julkaistiin vuonna 2016, ja se oli välitön menestys niin kriitikoiden kuin lukijoidenkin keskuudessa. Myös Helsingin Sanomien tammikuussa 2025 järjestämässä lukijaäänestyksessä ”Lempi” sijoittui 2000-luvun rakastetuimpien kotimaisten kirjojen joukkoon.
J. KARJALAINEN - Konserttisalikiertue 2025 image
J. KARJALAINEN - Konserttisalikiertue 2025
J. KARJALAINEN LÄHTEE KATTAVALLE KONSERTTISALIKIERTUEELLE SYKSYLLÄSuomalaisen musiikin ikoni J. Karjalainen lähtee syksyllä 2025 kattavalle konserttisalikiertueelle. Kiertue alkaa 24. lokakuuta Espoon Tapiolasalista ja päättyy marraskuun 29. päivä Helsingin Kulttuuritalolle, kiertäen yhteensä 13 paikkakuntaa ympäri Suomen. Konserttisalikiertueella kuullaan sekä J. Karjalaisen uuden albumin kappaleita että rakastettuja biisejä artistin uran eri vaiheilta.Nautin konserttisalikeikkojen intensiivisestä tunnelmasta ja vahvasta yhteydestä yleisön kanssa. On ilo esiintyä yleisölle, joka kuuntelee. Lauluista voi joskus löytää sävyjä, joita ei tiennyt niissä olevankaan, J. Karjalainen kertoo.Aikamme rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluva J. Karjalainen julkaisi maaliskuussa odotetun uuden studioalbuminsa Suomalaista muotoiluu. Kymmenen uutta kappaletta sisältävä kokonaisuus nousi heti Virallisen albumilistan kärkeen sijalle 2. Uudet kappaleet saivat ensiesityksensä pitkälti loppuunmyydyllä kevätkiertueella.Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut J. Karjalainen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia, lauluntekijöitä ja oman tiensä kulkijoita. Amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin sovittanut artisti on aina ollut omaa luokkaansa riippumatta siitä, mitä nurkkaa kyseisestä aarrearkusta hän on kolunnut. J. Karjalaisen laulut kuten Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, Telepatiaa, Villejä lupiineja, Mennyt mies, Stindebinde ja monet muut ovat kiinteä osa suomalaista äänimaisemaa.
emma & matilda image
emma & matilda
TikTokissa ilmiöityneen Sisko-singlen maaliskuussa julkaissut ihastuttava duo emma & matilda lähtee lokakuun alussa syyskiertueelle. Syyskiertue koostuu 16:sta paikkakunnasta ympäri Suomen, mikä on emman & matildan uran tähän mennessä kattavin oma kiertue. Kiertueella tullaan kuulemaan duon rakastetuimpia hittejä sekä uusia kappaleita, joita kaksikko valmistelee parhaillaan tulevalle debyyttialbumilleen. Liput syyskiertueelle tulevat myyntiin keskiviikkona 16.4. klo 9. - Syksyllä soitetaan meidän tähän mennessä isoin kiertue ja ollaan siitä tosi innoissamme! Kokoonpano kasvaa yhden tyypin verran ja soitetaan tosi paljon uusia lauluja. Keikat on meidän bändin yksi kulmakivistä ja on aina yhtä liikuttavaa, miten biisit herää ihan eri tavalla eloon livenä. Yhdessä yleisön kanssa saadaan aina luotua tosi ainutlaatuinen tunnelma, jossa on helppo heittäytyä tunteen vietäväksi. Ei malteta odottaa syksyä ja että päästään taas näkemään teitä”, duo kertoo.Nousukiidossa oleva emma & matilda -duo on julkaissut kaksi menestyksekästä EP:tä Siellä on kaikki niin ihanaa ja Toinen vuosi. Duo on kerännyt kuusi Emma-ehdokkuutta ja kaksikon toinen osapuoli, Emma Johansson, palkittiin tänä vuonna Vuoden Musiikintekijänä Emma Gaalassa. Muun muassa loppuunmyydyllä Tavastialla esiintynyt kaksikko luo keikoillaan ainutlaatuisen herkän ja intiimin tunnelman.Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua ovihinnoin, mikäli lippuja on jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € maksetaan ovella. Tapahtuma on ikärajaton. Alle 13-vuotiaat vain huoltajan seurassa. Tapahtumassa on sekä ikärajaton (sallittu) alue että K18-anniskelualue. K18-lipun ostaneet pääsevät myös ikärajattomalle alueelle ja täysi-ikäiset sallittu-lipun ostaneet pääsevät myös K18-anniskelualueelle halutessaan. Lipputyypit auttavat tapahtuman aluerajauksien suunnittelussa. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipullaTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolillaTapahtumapaikalla on esteetön WCTapahtumapaikalla ei ole mahdollisuutta induktiosilmukan käyttöönTapahtumassa on pyörätuolikoroke *** Aikataulu: klo 19:00 ovetSoittoajat julkaistaan lähempänä tapahtumaa.
Titanique-musikaaliparodia (K-18) image
Titanique-musikaaliparodia (K-18)
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti Oy Julistekuva: Nils Krogell Tuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen Komediateatteri Esitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
YLPEYS & ENNAKKOLUULO* (* TAVALLAAN) image
YLPEYS & ENNAKKOLUULO* (* TAVALLAAN)
Isobel McArthurYlpeys & ennakkoluulo* (*tavallaan)Ei mitään siistiä AusteniaSuomen kantaesitys 9.9.2025 Eino Salmelaisen näyttämölläMiltä Jane Austenin rakastetuin tarina näyttää, jos sen kertoo sivukeittiössä herrasväen suhdekiemuroista keskenään supiseva palvelusväki? Tähän kysymykseen vastaa Isobel McArthurin vauhdikas romaanisovitus, joka ylsi jättimenestykseen Lontoossa, voittaen himotun Olivier-palkinnon – West Endin teatterimaailman Oscarin – vuoden parhaana ensi-iltana. Nyt tähän musiikkiteatterileikkiin päästään sukeltamaan Suomessa!Kaikki Austenin klassikon tutut roolit jakautuvat viidelle upealle naisnäyttelijälle. He pääsevät revittelemään niin palvelijoiden kuin yläluokkaisten päähenkilöiden rooleja. Tampereella Darcyn legendaarinen kartano ja Lady Catherinen ylevä eleganssi saavat kunnon ravistelun, kun näyttämöllä hurvitellaan mm. Aikakoneen, Nylon Beatin ja Kaija Koon tahtiin. Odotettavissa kesytöntä naisenergiaa!Kukapa ei haluaisi heittäytyä romantiikan pyörteisiin ja larpata 1800-luvun viktoriaanista tunnelmaa? Palveluskunta halusi ja niin haluamme mekin. Tervetuloa juhlimaan!”Tämä on balladi duunareille, siistijöille ja kaikille palveluammateissa raataville”, sanoo esityksen ohjaaja Laura Mattila.Käsikirjoitus Jane Austenia mukaillen Isobel McArthurSuomennos Myy LohiOhjaus Laura MattilaKoreografia Jenni NikolajeffMusiikin tuotanto ja score-musiikin sävellys Pekka SiistonenPukusuunnittelu Marjaana MutanenLavastussuunnittelu Alisha DavidowValosuunnittelu Kyösti KallioÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Kristiina Hakovirta, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Karoliina Vanne, Maija RissanenLiput 55/53/50 €Koululaisryhmät opettajan johdolla 30 €
THE SOUND OF MUSIC -musikaali image
THE SOUND OF MUSIC -musikaali
The Sound of Music -musikaaliKäsikirjoitus Howard Lindsay, Russell CrouseSuomennos Esko Elstelä, Ilpo TiihonenMusiikki Richard Rodgers, Oscar Hammerstein IISuggested by "The Trapp Family Singers" by Maria Augusta TrappOhjaus Joonas SuominenMaailman suosituin suurmusikaali saapuu Saloon! Luvassa on Trappin lasten laulua ja leikkiä, rakkautta ja romantiikkaa, maailmansodan uhka painolastina ja tunteikkaat ikivihreät sävelmät - mikä vois olla sen mukavampaa!Nonnbergin luostarin postulantti Maria lähetetään itävaltalaisen leski-kapteeni Georg von Trappin seitsemän lapsen kotiopettajaksi. Perheen äidin kuoltua surun murtama isä on pitänyt lapsilleen yhtä tiukkaa kuria kuin alaisilleen laivastossa. Leikkejä ja musiikkia ei talossa suvaita. Helläsydäminen ja lempeä Maria ei suvaitse isän ankaraa suhtautumista lapsiinsa ja sinnikkyydellään saa kapteenin ymmärtämään miten väärin tämä lapsiaan kohtelee. Monen mutkan jälkeen kapteeni ja Maria rakastuvat toisiinsa ja lopulta avioituvat. Pian häiden jälkeen natsien hyökkäys pakottaa perheen hurjalle pakomatkalle vuorten yli.Tositapahtumiin perustuva musikaali sai ensi-iltansa New Yorkin Broadwayllä 1959. Sen elokuvaversio (1965) tunnetaan kaikkien aikojen menestyneimpänä elokuvamusikaalina.Yhteistyössä Salon kulttuuripalvelut.Tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.This amateur production of THE SOUND OF MUSIC is presented by arrangement with Concord Theatricals Ltd. on behalf of The Rodgers & Hammerstein. Organization www.concordtheatricals.co.uk
Irwin-Mies joka valitsi väärin image
Irwin-Mies joka valitsi väärin
Irwin-Mies joka valitsi väärinIrwin Goodman oli kansan rakastama kapinallinen, oman tiensä kulkija, ikuinen renttu, joka lauloi itsensä suomalaisten sydämiin. Mutta kuka oli Antti Hammarberg, Hämeenlinnan kasvatti, joka loi itselleen alter egon, joka lopulta varjosti häntä koko elämän?Irwin – mies, joka valitsi väärin on riipaisevan humoristinen musiikkinäytelmä, joka sukeltaa ristiriitaisen tähden elämänvalintoihin, nousuihin ja laskuihin – ja siihen, mitä niistä lopulta jäi käteen. Näytelmä tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman Irwinin tarinaan kahdella aikatasolla. Vanhempi Irwin on juuri kuollut ja joutunut jonkinlaiseen odotustilaan, jossa ratkaistaan hänen lopullinen kohtalonsa. Matkatelkkari näyttää hänelle nuoremman itsensä elämän kulkua – sen hurjat huiput ja karikot, ne päätökset, joita ei enää voi perua. Katuuko Irwin, ja mitä hän tekisi toisin, jos saisi uuden mahdollisuuden?Unohtumattomat hitit, huumoria ja haikeutta – Irwin elää!Irwinin tarinaa ei voi kertoa ilman hänen elämänsä tärkeää taustavoimaa – sanoittaja ja manageri Vexi Salmea, toista legendaarista hämeenlinnalaista. Vexin sanoin Irwin oli protestilaulaja, joka protestoi varmuuden vuoksi vähän kaikkea. Tämä henki elää näytelmän musiikissa ja tarinassa, joka tuo lavalle kaksi Irwiniä, roppakaupalla legendan tunnetuimpia kappaleita ja tarinan, joka naurattaa, itkettää ja saa miettimään elämän suuria kysymyksiä. Tule kokemaan Irwinin tarina todempana kuin koskaan ennen!Käsikirjoitus ja ohjaus Petja Lähde, koreografia Elina Lähde, lavastussuunnittelu Oskari Löytönen, pukusuunnittelu Satu Suutari, valosuunnittelu Immanuel Pax, videosuunnittelu Veikko Pulli, musiikin sovitus ja taustanauha Antti ParankoRooleissa: Tomi Alatalo, Lasse Sandberg, Jutta Järvinen, Katariina Kuisma-Syrjä, Johanna Reilin, Birgitta Putkonen, Jyri OjansivuEsityksen kesto: noin 2 h 30 min sisältäen väliajan
Kiljupunkkarityttö image
Kiljupunkkarityttö
KILJUPUNKKARITYTTÖKERTOO MUSATERAPEUTTI MINNASTA JA SEN MIEHESTÄ MOSISTA!!! Musiikkiterapeutti Minna on 45-v ja kriisissä. Päätä hajottaa vastuu terapia-asiakkaista, jotka eivät ota vastuuta edes itsestään. Erityisen turhauttavan istunnon jälkeen Minna tajuaa ongelman ytimen: mä en oo ankee terapiatäti, mä oon makee kiljupunkkarityttö!Minna lähtee kaljalle fiilistelemään nuoruuttaan 90-luvun Porvoossa, jossa kasvoi repaleisessa perheessä punkin ja kiljun voimalla. Valinta pakottaa aviomies Mosin lähtemään kesken töistä lasta hakemaan. Tilanne ei kuitenkaan herätä Minnaa, vaan hän uhriutuu ja juo lisää, etsii syyllisiä valinnoilleen perheenjäsenistään ja matkaa kohti nuoruutensa unelmaa: Lahden kaupunkia ja sen legendaarista Kasisalia, todellista luxusmestaa, jonka lavalla ja studiossa nuoret lahjakkuudet toteuttivat itseään vastuullisten ja turvallisten aikuisten tuella.   Lauri Vennosen kirjoittama ja ohjaama näytelmä fokusoi vastuun ja vallan suhteeseen: joilla valta on, olkoon vastuukin, niin omassa elämässä, perheessä kuin yhteiskunnassakin. Mitä jos ongelma onkin se, että meistä moni olisi mieluummin makee kiljupunkkarityttö kuin vastuullinen ja turvallinen aikuinen?  Terveen reipashenkisessä esityksessä Lahden kaupunginteatteri on mylvivä punkkarilauma musiikkiterapia-asiakkaita, perheenjäseniä ja ysäriteini-idoleita, mutta myös nyky-yhteiskunnan vastuunkantajia ja vallankäyttäjiä, heitä joilta meillä on todellakin oikeus odottaa vastuunkantoa.   Mukana myös livemusaa Lahdessa 90-luvulla vaikuttaneilta bändeiltä!Kantaesitys 15.10.2025 pienellä näyttämölläKäsikirjoitus ja ohjaus Lauri VennonenLavastus ja pukusuunnittelu Minna VälimäkiValosuunnittelu Harri PeltonenÄänisuunnittelu Jukka VierimaaNaamiointisuunnittelu Eija NurminenRooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Deogracias Masomi, Mikko Pörhölä sekä muusikko Juha RäsänenKesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa.Esitysoikeudet Agency North Mainoskuva Antti Sepponen