6295 result(s) found for ""

KALAJOEN HIEKAT – MUSIIKKINÄYTELMÄ image
KALAJOEN HIEKAT – MUSIIKKINÄYTELMÄ
Tule ja koe 70-luvun värikäs tunnelma ja nostalginen musiikki uudessa nauruhermoja kutkuttavassa lomakomediassa Kalajoen hiekat."On hiekka polttavaa, taivas punertaa. Edessäni puhdas meri on, lämpö auringon. Kalajoen hiekat, vain sua odottaa. Tule tänne, tunne lämpö sen, ole minun hetkinen!" Näin lauloi Tapani Kansa 70-luvulla Suomen suosituimmasta lomakohteesta. Nyt suurella yleisöllä ympäri Suomen on mahdollisuus palata menneiden retrovuosien ihanan lämpöiseen tunnelmaan uutuusnäytelmän myötä.Kalajoen hiekat on ratkiriemukas lomakomedia 70-luvun suosikkisävelmien tahdissa! Se on hulvaton tarina rakkaudesta, periksiantamattomuudesta ja kadonneesta kissasta.Kalajoenhiekat -näytelmän tapahtumien keskiössä on kuuluisa kalajokelainen historiallinen Hilman hotelli, jossa aikoinaan lomiaan viettivät monet aikansa nimihenkilöt. Näytelmä on osaltaan iloinen kunnianosoitus Hilma Pahikkalalle Hilman hotellin emännälle. Rooleissa nähdään huikea tähtikattaus kuten upea laulaja Milana Misic, näyttelijä laulaja Jani Koskinen, viihdelaulaja käsikirjoittaja Katja Karisukki sekä tenori lauluvelho Roope Pelo.Näytelmän on ohjannut palkittu musiikkiteatteriohjaaja Tuomo Salmela ja käsikirjoitus on Katja Karisukin. Musiikin toteutuksesta taustoineen vastaa multi-instrumentalisti, tuottaja Finlandersin riveistä tuttu Pasi Ketola.Esityksen kesto on noin 2 tuntia sisältäen väliajan.Lämpimästi tervetuloa kokemaan 70-luvun Kalajoen hiekkasärkät vielä kerran!
Center 2nd Round General Access Pass - Tampere - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
Center 2nd Round General Access Pass - Tampere - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
Tapsan Tahdit 2025 image
Tapsan Tahdit 2025
Tapsan Tahdit 2025 tuo monipuolisen artistikattauksen Nokialle. Torstain Iskelmä Finlandia -palkinnonjako huipentuu Muska Babizinin ja Ilari Hämäläisen Hengaillaan! -Kirka tribuuttiin. Perjantaina esiintymässä Nokian oma tähti Emeliina Virtanen, hittinikkari Anssi Kela sekä energinen Elastinen. Lauantai-illan aloittaa keinutuksellaan Jukka Poika. Iltaa jatkaa valloittava Irina ja illan päätähtinä nähdään raudanluja bilekaksikko Teflon Brothers.Ennakkolippu oikeuttaa yhteen sisäänpääsykertaan alueelle, peruslippua ei siis vaihdeta rannekkeeseen. VIP-lippu ja Reissumies-lippu vaihdetaan lipunmyynnissä rannekkeeseen, jolla pääsee poistumaan alueelta välissä. LIPUT JA INFOT - Peruslippu oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn iltakeikoille ja on edullinen sekä helppo tapa tehdä täsmäisku lempiartisin keikalle. - Reissumies-ranneke takaa sinulle mahdollisuuden liikkua tarvittaessa alueelta ulos ja käydä keikkojen välissä pöyrähtämässä mahtavassa Nokian metropolikeskuksessa. - VIP-lippu tarjoaa hengästyttävän määrän lisäominaisuuksia VIP-vieraille: Perinteikäs Tapio Rautavaaran mukaan nimensä saanut ”Tapsan Tahdit” tarjoaa artistien lisäksi kokonaisvaltaisen festarielämyksen extraohjelmalla VIP-vieraille! Sinulle on tarjolla osittain katettu VIP-alue, jossa pääset nauttimaan seuraavista palveluista: Esiintyjistä esteettömällä ja hyvällä näkyvyydellä, alueen omista WC-tiloista, VIP-baarin antimista, hyvästä buffet-ruuasta ja tietysti vain VIPeille suunnitellusta extra-ohjelmasta. VIP-liput sisältävät: VIP-passin ja rannekkeenOma sisäänpääsykaistaMaksuton narikkapalveluKulku alueelta pois ja takaisin päivän aikanaAlueella oma VIP-baariOmat wc:t1 juomailippu/pväHerkullisen VIP-buffet ruokailunOsittain katettu VIP-alue, josta hyvät näkymät lavalleVain VIPeille suunniteltua yllätysohjelmaa 
Tapsan Tahdeille myydään yhden ja kahden päivän VIP-lippuja. Lippujen vaihto rannekkeisiin VIP- ja Reissumies-rannekkeenvaihto torilla PE-LA klo 15:00 alkaen Ravintola Wäinö. *** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: KYLLÄTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: KYLLÄTapahtumapaikalla on esteetön WC: KYLLÄTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: EITapahtumassa on pyörätuolikoroke: KYLLÄPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: EI
Backas Kesäteatteri Badding-musikaali image
Backas Kesäteatteri Badding-musikaali
Kesällä Backas Kesäteatterissa nähdään jälleen upea musikaali, kun näyttämölle nousee Suomalaisen rockin legendasta kertova Badding- musikaali PARATIISIMyynnissä on teatterilippujen lisäksi myös Show & Dinner -paketteja. Eläkeläislippuja on tarjolla kahteen päivänäytökseen. Show & Dinner -paketit sisältävät sekä ruokailun Kartanolla, että upean näytöksen kesäteatteria. Kartano ja Puimala sijaitsevat noin 200 metrin päässä toisistaan, Kartano on mäen päällä ja rakennusten välillä on soratie. Tarkempia tietoja teatterista sekä herkullisen kesäbuffetin menun löydät ravintolan omilta sivuilta Teatterista nautitaan Tapahtumakeskus Puimalan katetuissa tiloissa ja katsojia ilahduttavat myös ilmainen pysäköintimahdollisuus, hyvät kulkuyhdet sekä a-oikeudet katsomossa. Puimalaan ovet avautuvat klo 17.30 eli 1,5 tuntia ennen näytöstä. Myynnissä juotavaa ja pientä purtavaa. Ennakkoon varattavat väliaikatarjoilut tulevat myyntiin kevään aikana. Päivänäytöksissä Puimalan ovet avautuvat klo 13.00 ja kahviosta voi ostaa pientä syötävää sekä juotavaa. Päivänäytöksiin ei ole myytävänä Show & Dinner- paketteja.Kysy myös mahdollisuutta yksityisnäytökseen myynti@ravintolabackas.fi. Kesäteatterin yksityisnäytös soveltuu hienosti suuremmille yritysryhmille. Puimalassa on paikkoja usealle sadalle.Rauli Badding Somerjoki on suomalaisen rockin kiistaton kuningas, todellinen legenda. Hänet tunnetaan miehenä, joka pohjusti suomirockin. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Fiilaten ja höyläten, Ja rokki soi, Paratiisi, Ikkunaprinsessa, Tähdet tähdet, Pilvet karkaa, niin minäkin ja Laivat. Rauli Somerjoki syntyi 1947 Somerolla ja kuoli 1987 Helsingissä, vain 39-vuotiaana. Musikaali kertoo Baddingin elämäntarinan; hän vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa, mutta teki läpimurron rockin kuninkaaksi 70-luvun alussa. Hänen elämäänsä varjostivat esiintymispelko ja runsas alkoholinkäyttö. Badding teki uuden nousun suureen suosioon 80-luvun alussa, ja hänen taustayhtyeenään vaikutti silloin Agents. Musikaalissa käydään läpi Baddingin vaiherikas elämä aina kuolemaan asti. Musikaalin muita keskeisiä henkilöitä ovat Raulin äiti, sisaret, M.A. Numminen, Topi Sorsakoski, Muska Babitzin, Timo Kojo ja Baddingin suurin esikuva, Elvis Presley.Pääosassa Baddinginä nähdään Kimmo Numminen. Suuri yleisö tietää karismaattisen Kimmo Nummisen Kalevauva.fi duon toisena jäsenenä. Kimmo tavoittaa upeasti Baddingin olemuksen, sekä vivahteikkaan ja herkän laulutavan tulkinnoissaan.Teatterin aikataulu iltanäytöksissäklo 17.00 Show & Dinner- ruokailu Kartanollaklo 17.30 Puimalan ovet aukiklo 19.00 Showtimen. klo 20.00 Väliaika (n. 30 min)n. klo 22.00 Teatteri päättyyTorstain 31.7.2025 ja 7.8.2025 päivänäytöksien aikatauluklo 13.00 Puimalan ovet aukiklo 14.00 Showtimen. klo 15.00 Väliaika (n. 30min)n. klo 17.00 Teatteri päättyyPidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.
Dr. Feelgood (UK), Speedy Gonzales image
Dr. Feelgood (UK), Speedy Gonzales
Dr. Feelgood on brittiläinen vuonna 1971 perustettu rock and roll- ja rhythm and blues -yhtye. Yhtye tunnetaan bluesvivahteisesta hard rockistaan ja “pahamaineisesta” imagostaan. Canvey Islandilla, Essexissä perustetusta pubrock-yhtyeestä on vuosien saatossa kasvanut yksi maailman suosituimmista rhythm and bluesin live-bändeistä. Dr. Feelgood on historiansa aikana saavuttanut useita hittisinglejä monessa eri maassa sisältäen muun muassa Milk & Alcohol, She Does It Right, Back In The Night, Down at the Doctors, Roxette ja See You Later Alligator. Dr. Feelgood esiintyi alkuperäiskokoonpanollaan vuoteen 1977 asti. Vuonna 1976 ilmestynyt livealbumi Stupidity meni heti Britannian albumilistan kärkeen. Kitaristin vaihduttua yhtye nousi vielä maan singlelistalla korkeimmalle sijalle vuonna 1979. Milk and Alcohol oli parhaimmillaan yhdeksäntenä. 1980-luvun alun jälkeen Lee Brilleuax oli yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen. 1994 Brilleauxin kuoleman jälkeen vuonna bändi jatkoi nykyisellä kokoonpanolla. Dr. Feelgood esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1975. Illan avaa hämeenlinnalainen Speedy Gonzales. Hämptonin jytärokkikuninkaat polkaisevat käyntiin oman suomennetun ja speedytetyn settinsä. Settilistalta löytyy monenmoisia helmiä 1960-luvulta tähän päivään, omaan juurevaan tyyliin rokattuna. Aikataulu:19:00 ovet20:00 Speedy Gonzales21:00 Dr. FeelgoodLipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua ovihinnoin, mikäli lippuja on jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € maksetaan ovella. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipullaTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolillaTapahtumapaikalla on esteetön WCTapahtumapaikalla ei ole mahdollisuutta induktiosilmukan käyttöönTapahtumassa on pyörätuolikoroke
2 pv Sentteri MPO & FPO Area VIP-pass - Thu-Fri  - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
2 pv Sentteri MPO & FPO Area VIP-pass - Thu-Fri - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
Turku Sea Jazz 2025 image
Turku Sea Jazz 2025
Turku Sea Jazz 30.7.–2.8.2025 Keskiviikko 30.7. Kirkkopuiston Terassi (vapaa pääsy)Ohjelma julkistetaan myöhemmin Torstai 31.7.Seilin saariOhjelma julkistetaan myöhemmin Perjantai 1.8.Forum Marinum, Venekatosklo 18 portit aukiklo 19 Esiintyjä julkistetaan myöhemminklo 21 Punomoklo 23 portit kiinniLauantai 2.8.Forum Marinum, Venekatosklo 18 portit aukiklo 19 Emilia Siscoklo 21 Esiintyjä julkistetaan myöhemminklo 23 portit kiinni *** Pelasta Itämeri! Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Itämeri voidaan pelastaa, kun toimimme yhdessä nyt heti. Archipelago Sea Jazzin yhteistyökumppani John Nurmisen Säätiö pelastaa Itämeren tuleville sukupolville. Tue sinäkin säätiön työtä Itämeren ja sen perinnön pelastamiseksi! Lahjoita ja osallistu. Vielä ei ole liian myöhäistä! Voit lisätä lipun hintaan valitsemasi summan ostamalla lisätuotteen, jonka arvo lahjoitetaan lyhentämättömänä John Nurmisen Säätiön toimintaan. Lue lisää säätiön työstä: www.johnnurmisensaatio.fi John Nurmisen Säätiön rahankeräyslupa: RA/2021/1341, 15.10.2021 ja ÅLR/2024/8107, 4.12.2024 Rahankeräyslupa: www.johnnurmisensaatio.fi/en/fundraising-permit 0-6-vuotiaat ilmaiseksi huoltajan seurassa. Ei numeroituja paikkoja. Lavan edessä on istumapaikat ja takaosassa seisomakatsomo. Alueelta löytyy ruokaravintola ja baari. Tapahtuma on katetussa ulkotilassa. Ei numeroituja paikkoja. Lavan edessä on istumapaikat ja takaosassa seisomakatsomo. Esteetön pääsy ja esteetön wc. Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
Peter Pan image
Peter Pan
Peter Pan Taaborin kesäteatterissa 2025Heinäkuussa Kapteeni Koukun merirosvolaiva rantautuu Taaborinvuorelle. Luvassa on loputtomasti seikkailua ja lumoa - ja vielä ripaus tähtipölyä!Koe kesän sykähdyttävin koko perheen teatterielämys, luonnonkauniissa Taaborin kesäteatterissa. Tervetuloa!Peter Pan on poika, joka ei koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Eräänä päivänä hän tapaa kuitenkin Leenan, joka sisaruksineen hyppää Peterin mukaan Mikä-Mikä-Maan hurjia seikkailuja kohti! Seikkailun lomassa rohkeutta testataan ja nuorta sydäntä koetellaan. Mutta voiko Peter jättää lapsuuden taakseen ja astua aikuisuuden maailmaan?Tähtikaarti koostuu kesältä 2024 tutuista kasvoista sekä uusista lumoavista näyttelijöistä: Timo Lavikainen (Kapteeni Koukku), Krisse Salminen (Koukun sisko), Samuli Ainasvuori (Peter Pan), Amelie Blauberg (Helinä-keiju) ja muut vievät sinut mukanaan unenomaiseen Mikä-Mikä-Maan maailmaan, hetkeksi lapsuuden mielikuvitusmaailmaan irti arjen ja aikuisuuden todellisuudesta.Näytelmän ohjaa Taaborilla jo yli 15 vuotta kesäteatteria tehnyt elokuvaohjaaja Taavi Vartia (mm. Syke: särkynyt sydän, Rölli - ja Pertsa ja Kilu -elokuvat). Taaborin kesäteatteri on näiden vuosien aikana kerryttänyt mainetta takuulaadukkaana kesäteatterina, jonka näytelmien parissa viihtyvät sekä perheen nuorimmat että aikuisetkin. Yönäytös 2.8.20252.8.2025 Taaborinvuori muuntautuu Suomen tunnelmallisimmaksi ulkoilmateatteriksi. Peter Pan -yönäytös 2.8.2025 klo 21, liput 40€ + tilausmaksu. Liput ovat myynnissä, varaa paikkasi ainutkertaiseen iltaanNähdään Mikä-Mikä-Maassa - seikkailu jo odottaa!Peter Pan Taaborinvuorella 18.7.-8.8.2025Ohjaus: Taavi VartiaKäsikirjoitus: Taavi Vartia, Esa Silander (J.M. Barrien alkuperäishahmoihin pohjautuen)www.taaborinkesateatteri.fi***- Tilaisuuden kesto 2h, sis. 30min väliajan- Tila on esteetön. Teatteri sijaitsee mäen päällä, mutta autolla voi tuoda katsojan teatterialueelle. Auto tulee siirtää paikoitusalueelle esityksen ajaksi.
2 pv Sentteri MPO & FPO Fairway VIP - To-Pe  - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
2 pv Sentteri MPO & FPO Fairway VIP - To-Pe - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
2 pv Sentteri FPO Front Row VIP - To-Pe - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
2 pv Sentteri FPO Front Row VIP - To-Pe - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025

Lottalehto image
Lottalehto
Lottalehto on Satu Rämön ja Satu Kontisen lumoava lastenkirja, josta Panu Raipia on dramatisoinut uutuusnäytelmän koko perheelle.Serkukset Satu ja Saga viettävät kesää Lauttasaaren Lottalehdossa vaarinsa ränsistyneellä kesämajalla.Vaari on kuitenkin oudon hiljainen ja heti ensimmäisenä yönä maja joutuu ilkivallan kohteeksi.Tytöt päättävät ryhtyä selvittämään, mistä oikein on kyse. Mikä vaarin mieltä painaa ja kuka häiritsee Lottalehdon rauhaa.Ohjaus Heidi Kiviharju.Kesto on noin 1 h 30 min väliaikoineenHinnat:Peruslippu 25,50 €Lastenlippu 22,50 €Perhelippu 21,50 € (min. 4 hlöä)Ryhmä 20 hlö 20,50 €Ryhmä 50 hlö 19,50 €Koululaisnäytökset arkipäivien aamupäiväesitykset koululais- ja lapsiryhmät 11 €VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Pyörätuolipaikat Saliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 8 € / lippu.RyhmätKoululaisryhmien sekä muiden ryhmien lippuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388.
Center 2nd Round Area VIP Pass - Tampere - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
Center 2nd Round Area VIP Pass - Tampere - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
Kun Porvoo ei riitä image
Kun Porvoo ei riitä
Porvoon Kesäteatteri 2025, Musiikillinen kulissikomediaOhjelmatoimistoNAURATTAVA AVIOLIITTO, OSA 2. KUN PORVOO EI RIITÄAvioliitto 46 v. ja yhteinen työpaikka 36 v. kiihdyttävät vain tahtiaan. Ohjelmatoimisto Naurattavan Avioliiton ovet käyvät tiuhaan tahtiin ja puhelin soi milloin vaan. Onhan ohjelmatoimisto auki 24/7. Maailman ja Suomen huippuja, presidenttejä, politiikkoja, artisteja, imitaattoreita, näyttelijöitä, tanssijoita ja muuten vaan julkkiksia on tarjoamassa uusia, yllättäviä taitojaan. ”Tartsin Stand upia ja laulua, ”Teatteri-Jorma” ja Sonkajärven Elvis, imitaatiota, runonlausuntaa ja ties mitä. Kulissien takana avioliiton arki sotkeutuu kaikkeen. Soppa on valmis. Kaikki alkoi ja jatkuu siitä, KUN PORVOO EI RIITÄ.Näyttämöllä: Juha Laitila, Satu LaitilaMusiikki Tomi KoponenKäsikirjoitus: Juha LaitilaOhjaus: Päivi MäkinenTuotanto: Satu Laitila, Fast Move Oy, puh. 0400 787878 info@porvoonkesateatteri.fi KARTANO & KYLPYLÄHOTELLI HAIKKO, Haikkoontie 114, 06400 Porvoo, https://www.haikko.fiTeatterin katsomo Kartano & Kylpylähotellin Kongressikeskuksessa on ilmastoitu. Koko tilassa ravintoloineen on tarjoiluoikeudet, myös katsomoon. Väliaika- ja muut tarjoilut, saapuminen, teatteripaketit https://www.haikko.fi/yhteystiedot/saapumisohjeet https://www.haikko.fi/info/yhteystiedot/ puh. 0600 151 31 (arkipäivisin 8:30-17)Näytökset ti 15.07. - su 03.08.2025Esityksen kesto: n, 1,5 h väliajalla. Pidätämme oikeuden muutoksiinRyhmämyynti, erikoisjärjestelyt ja lisätiedot: Satu Laitila, tuottaja, Fast Move Oy, info@porvoonkesateatteri.fi, www.porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878Tapahtuman järjestäjä: Fast Move Oy / Porvoon KesäteatteriPÄÄSYLIPUT JA LIPUNMYYNTI: liput 33,00 € / 29,00 € sis. palvelupalkkion, www.lippu.fi ja R-Kioskit (+ tilausmaksut alk. 1,50 €), lippuja rajoitetusti myös teatterin ovelta tuntia ennen esityksen alkua info@porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878. Istuinpaikat ovat numeroimattomia.
2-day Center General Access Pass - Thu - Fri - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
2-day Center General Access Pass - Thu - Fri - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
Logomon terassikesä 2025: J. KARJALAINEN K-18 image
Logomon terassikesä 2025: J. KARJALAINEN K-18
Jo kuudetta kertaa järjestettävä Terassikesä tekee odotetun paluun Logomon Teatron laajennetulle terassialueelle 30.7.-23.8.2025. Luvassa on lähes toistakymmentä ikimuistoista iltaa, joiden esiintyjäkaartiin kuuluu sekä kotimaisia huippuartisteja että kansainvälisiä tähtiä.Logomon Terassikesässä nähdään tänä vuonna laaja kattaus eri musiikkigenrejä ja yleisön suosikkeja. Yksi kesän odotetuimmista esiintyjistä on ruotsalainen indie-rockin suurnimi The Sounds, joka saapuu tuomaan kansainvälistä säihkettä Turun kesään. Myös syksyllä 2023 Logomon ison salin loppuunmyynyt supersuosittu Joker Out palaa Turkuun ja yhtye tullaan näkemään elokuussa Logomon Terassikesässä keikalla, jonne on myynnissä myös ikärajattomia lippuja.Logomon Terassikesän monipuolisessa kotimaisessa artistikattauksessa nähdään mm. viraaliksi ilmiöksi noussut kotimainen huumoriyhtye KAJ, jonka Bara Bada Bastu -biisi voitti Ruotsin euroviisukarsinnat ja on tämän myötä noussut niin Suomen kuin Ruotsin Spotify-listojen kärkeen. Turkulaista taustaa omaava yksi Suomen historian kansainvälisesti menestynein yhtye Bomfunk MC’s tekee comebackin tulevana kesänä ja soittaa yhden harvoista Suomen keikoistaan Logomossa. Luvassa on myös ikonisia kestosuosikkeja kuten BEHM, Sleepy Sleepers, J. Karjalainen sekä Ismo Alanko. Indiemusiikin faneja hemmotellaan muun muassa Antti Aution ja Litku Klemetin yhteiskeikalla sekä kulttiyhtye Absoluuttisen Nollapisteen kesän ainoalla Turun keikalla.Lisää esiintyjiä ja tarkempi esiintymisaikataulu julkistetaan kevään aikana.Rajoitettu määrä kausikortteja!Suuren suosion saavuttaneet Logomon Terassikesän kausikortit tekevät paluun tänä vuonna. Myyntiin tulee vain 200 kappaletta 149,90 euron hintaisia kausikortteja, jotka oikeuttavat pääsyn kaikille Logomon Terassikesän keikoille. Poikkeuksena ovat mahdolliset yksittäiset myöhemmin julkistettavat erikoiskeikat, jotka eivät sisälly kausikorttiin. Näistä mahdollisista poikkeuksista viestitään erikseen. Kausikortti on henkilökohtainen. Mikäli ostat kausikortin lahjaksi, ensimmäisellä käyttökerralla kausikorttia käyttävän henkilön nimi kirjataan lopulliseksi kausikortin käyttäjäksi.