949 result(s) found for ""
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
82 views
Buy Ticket
Read More
Katri Kuparinen
Taidemuseon kesänäyttelyssä pääset kurkistamaan museon sydämeen ja tutustumaan toimintamme ytimeen. Näyttelyssä on nähtävissä kokoelmien erilaiset lähtökohdat ja teemat. Joutseno-kokoelma on entisen Joutsenon kunnan taidekokoelma. Säkkijärvellä syntyneen Pertti Ala-Outisen lahjoituskokoelman painopiste on suomalaisessa grafiikassa. Lappeenrannan taidemuseon oma kokoelma keskittyy pääsääntöisesti kaakkoissuomalaiseen nykytaiteeseen. Siihen kuuluvia teoksia löytyy museon omien tilojen lisäksi Lappeenrannan kaupungin julkisista tiloista, esimerkiksi kouluilta. Taidemuseon Viipurilais- ja karjalaisperäisiä kokoelmia ovat Viipurin Taiteenystävät ry:n, Pamaus-seuran ja Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön talletuskokoelmat. Lappeenrannan taidemuseon talletuskokoelmista uusin on Onni ja Helmi Karttusen säätiön kokoelma.Lappeenrannan taidemuseon kokoelman kaikkein uusin teos on museon järjestämän VIDS21-mediataiteen ideakilpailun voittanut Jonna Kinan videoteos Four Sculptures in Fifteen Pieces, joka saa kesällä 2022 Suomen ensi-iltansa Lappeenrannan taidemuseossa. Teos on Lappeenrannan taidemuseon tilausteos, joka on toteutettu yhteistyössä Viron Taidemuseon kanssa. VIDS21-mediataidekilpailu järjestettiin Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämällä kummirahoituksella.
FI
234 views
Buy Ticket
Read More
Rockabilly Xmas 2024
Rockabilly Xmas tulee taas! Jo kolmesti menestyksellisesti järjestetyt rokkarien joulubileet järjestetään jälleen Byggalla eli Paasitornissa!
Lauantaina 14. joulukuuta biletetään ja jorataan otsikolla Rockabilly Xmas 2024. Tämä tapahtuu kahden eri kerroksen ravintolasaleissa yhteensä kuuden bändin ja kahden tiskijukan voimin.Juhlasalin parannettu akustiikka keräsi kiitosta jo viime vuonna ja kerrosta alemman pienemmän ravintolasalin stage on jälleen käytössä. Bygga eli Paasitorni oli 1960- ja 1970-luvuilla rockmusiikin saralla yksi Helsingin keskeisiä livepaikkoja. Itse Gene Vincent esiintyi Byggalla 60 vuotta sitten lokakuussa 1964 ja Hurriganes teki siellä kuuluisan ensimmäisen keikkansa uuden vuoden aattona joulukuussa 1971. Nyt bileiden pääesiintyjänä juhlasalin lavalle astuu englantilainen The Jets, alan ehdottomiin legendoihin lukeutuva rockabillybändi. Niin ikään Englannista saapuu saarivaltakunnan uusin sensaatio Dylan Kirk, pyörremyrskyn lailla viime vuosina kotimaataan ja Eurooppaa lakaissut pianisti-laulaja.Kotimaan kovaa tasoa edustaa vanhan liiton rhythm & bluesia tarjoileva, kahdeksanmiehisellä puhallinsektiolla varustettu Million Dollar Tones. Rockabilly Xmasilla on ilo esitellä myös kaksi alan suomalaista naisartistia: Ria and the Hi-Bindersin solistina toimiva Ria Korhola ja Fat Chance -yhtyeessä laulava Merikukka Kiviharju. Lisäksi artistirosteriin kuuluu kauhusurf-kokoonpano The Horribly Ones, jonka molemmat kitaristit Scary Lou ja Luci Ferrari ovat naispuolisia. Kokonaisuuden täydentää tuttu suosikkideejii-kaksikko La Lunatica ja Rockin’ Daddy.Näitä pikkujoulujuhlia ei rock’n’rollin ystävän kannata missata!
***
Paasitorni on kohtaamispaikka. Bygga Paasitorni on yhtä kuin Paasitornin tuottamat konsertit ja muut kulttuuritapahtumat. Lue lisää ja seuraa somessa www.paasitorni.fi/bygga-paasitorniwww.facebook.comwww.instagram.com/byggapaasitorniLiput ovelta 39 €, lippuja saatavilla rajallisesti. Ovella vain korttimaksu.
Eteispalvelumaksu 3 €.
Showtime 18:30
Liput vaihdetaan rannekkeeseen lipuntarkastuksen yhteydessä.
Paasitornin kanssa samassa kiinteistössä sijaitsee hotelli Scandic Paasi. Tee majoitusvarauksesi osoitteesta www.scandichotels.fi
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Rättö & Lehtisalo
”Jos suomalainen pop-musiikki olisi sadan metrin juoksu, Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon suoritukset diskattaisiin, koska sadan metrin juoksun sijasta he päättäisivät kävellä käsillään kaksikymmentä kilometriä ainoastaan siksi, että tänä päivänä intuitio sanoi niin.” -NRGM
Rättö Ja Lehtisalo on porilaisten Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon muodosta kokeellinen krautrock-yhtye. Muun muassa Circlestä ja Kuusumun Profeetasta tuttujen vaikuttajien projektiluontoiseksi kuvattu surrealistinen ja hyvällä tavalla nyrjähtänyt yhtye on pökerryttävän moniaistillinen kokemus, jossa Rätön uskomattoman epämääräiset lyriikat poikkelehtivat piippailevien kasarisoundien, groovaavien bassojen ja minimalististen musiikillisten kudosten keskushermostossa. Tähtisumun ja lasersäteiden raamittama häikäilemättömäksi hittitehtaaksi tarkoitettu projekti ei ole liene uransa aikana päätynyt radiosoittoon kertaakaan, mutta ajattoman tyylikäs tapaus jatkaa kulttimaineen porealtaassa uiskentelua sitäkin innokkaampana ja kiinnostavampana.
Kaksikon ensimmäinen yhteinen albumi Kopernikus hortoilee näkinkengässä ilmestyi vuonna 2003. Tämän jälkeen parivaljakko on julkaissut viisi albumia, joista uusin Matematiikka ilmestyi vuonna 2012. Keväällä 2018 yhtye julkaisi kokoelman Kovaa Kamaa (Parhaat 2003-2018).Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Hämärinkäinen
14.12.2024 esitykset klo 15 ja klo 17 Hämärinkäinen Ystävällisyyttä ja taikaa juhlistava koko perheen nukketeatteriesitys. Hämärinkäinen on pieni hahmo, joka kutoo kangaspuillaan hämärää keskitalven juhlaa varten. Hän työskentelee yhdessä muiden talven salaperäisten olentojen kanssa. Ihmiset ovat omissa juhlavalmisteluissaan hyvin kiireisiä, erityisesti kukkakauppias Keikander. Keikander ei pidä pimeän tulosta, sillä silloin kukat eivät valmistu tarpeeksi nopeasti. Hän päättää vangita Hämärinkäisen. Mutta mitä tapahtuisi luonnolle ja ihmisten kaupungille, jos Hämärinkäinen ei voisikaan kutoa hämäräänsä? Entä miten pieni kukankutoja Flora saa suurimman työnsä valmiiksi? Hämärinkäinen-esitys kehottaa hiljentymään ja unohtamaan kiireen. Lopulta erilaiset olennot, eläimet ja ihmiset oppivat kunnioittamaan toisiaan. Yhdessä valmistetaan keskitalven juhla. Tekijät ovat esittävän taiteen ammattilaisia, ja monien viime vuosien arvostettujen teosten tekijöitä. Esitys sopii erityisesti n. 4–9 vuotiaille, ja kaikille sadunhohtoa ja talven ihmeitä kaipaaville. Se ei ole tunnustuksellinen, ja poikkeaa raikkaasti tavanomaisesta joulukuvastosta. Hämärinkäinen on joulunajan esitys kaikille uskontokuntiin katsomatta - teos luo omaa mytologiaansa, joka on kaikille yhtäläisesti uusi ja avoin. KESTO: n. 35 min. IKÄSUOSITUS: 4+, koko perheelle
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Mister Misery (SWE)
Mister Misery (SWE) On The Rocksissa 14.12.2024!
Mister Misery on innovatiivinen, moderni ja uraauurtava metalliyhtye Ruotsista. Sekoittamalla puhtaita ja rosoisia lauluja voimakkailla riffeillä ja ylistävillä kertosäkeillä he ovat kehittäneet ainutlaatuisen äänen ja tyylinsä, joka tavoittaa kaikkien nykyaikaisten raskaan musiikin alalajien olennaisen olemuksen.
Vuodesta 2018 lähtien Mister Misery on julkaissut kaksi arvostettua studioalbumia (Unalive ja A Brighter Side Of Death) sekä useita erittäin kehuttuja ja suosittuja singlejä. Yhdistettynä obsceniin ja teatraaliseen ulkonäköön he luovat kokemuksen, joka puhuttelee kaikkia aisteja.
Mister Misery on valloittanut suuret festarilavat, kuten Wacken Open Air, Masters of Rock, Full Metal Cruise ja Hills of Rock sekä esiintynyt lämppärinä metallimusiikin arvostetuille yhtyeille, kuten Nightwish, Dream Theater & The 69 Eyes.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Liput ovelta, mikäli jäljellä.
FI
95 views
Buy Ticket
Read More
Jacke Björklund
Hyvät naiset ja herrat, satiirin kuningas ja sarkasmin keisari lähtee
syksyllä 2024 kiertueelle uusilla jutuilla. Jacke Björklundin uusi show
Suomi - Finland kertoo meistä suomalaisista, asenteista, tavoista ja
yhteiskunnastamme, miten me suhtaudumme eri asioihin.Suomi -
Finland -kiertue pitää sisällään yhteensä 25 kaupunkia ympäri Suomea.
Koomikon edelliset kiertueet ovat olleet menestyksiä loppuunmyytyine
keikkoineen, joten varmista paikkasi ja hanki liput ajoissa ennakkoon.
https://jack.fiVerkosta vain suoria ostoja, puhelinpalvelussa varausaika 2 päivää.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Pyörätuoli + avustaja -paikat löytyvät kahdesta kohdasta katsomoa: A permanto ylärivi oikea ja C permanto ylärivi vasen.
FI
81 views
Buy Ticket
Read More
Fucking Åmål
Ujo ja outona pidetty Agnes ihastuu koulun suosituimpaan bilettäjä Eliniin. Paineet ovat kovat kaikilla. Pikkukaupungin ja koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun Åmålin nuoret etsivät identiteettiään ja yksinäisyyden vastalääkettä – yhteyttä toiseen ihmiseen.Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Miten lähestyä ihastustaan paljastamatta tunteitaan ja menettämättä kasvojaan?Esitys pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Kajaanin kaupunginteatterin oman ensemblen lisäksi Fucking Åmålissa näyttämöllä nähdään myös nuoria teatterialan opiskelijoita.Käsikirjoitus Lukas MoodyssonSovitus Asta HonkamaaOhjaus Kiia LaineSkenografia Annukka MäntynenValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiVideosuunnittelu Topi LindhNäyttämölläMilla Kuikka, Satu Turunen, Vera Veiskola, Jose ViitalaHellin Karoliina Saastamoinen (Turun taideakatemia)Jalmari Pajunen (Tampereen yliopiston Näty)Alueteatterin kiertueohjelmistossaKesto noin 1 t 10 minSuosittelemme yli 13-vuotiaille.Esitysoikeudet Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
SANNI
SANNI SUUNTAA SYKSYLLÄ MITTAVALLE ALBUMIKIERTUEELLE
Maamme suurimpiin poptähtiin lukeutuva SANNI suuntaa syksyllä mittavalle albumikiertueelle. Jo yli vuosikymmenen ajan suurta suosiota nauttineen artistin kiertue kattaa yli kaksikymmentä keikkaa ympäri Suomen.
SANNI julkaisee syksyllä odotetun viidennen studioalbuminsa. Esimakua tulevasta ovat antaneet Spotifyn kärkeen saman tien ampaissut ”Haukilahden rantaan”, tiuhaan tahtiin radiossa soiva ”Mielenmaisemat” ja tammikuussa päivänvalon nähnyt ”Eliniänodote” sekä tuorein single ”Paperihaavoja”, jossa mukana on myös Gettomasa. SANNI on ottanut tulevan albumin teossa sanoittamisen ja säveltämisen lisäksi ensimmäistä kertaa myös tuottajan roolin.
”Lähdin 22 keväällä Berliiniin kitara ja musakamat kainalossa tekemään levyä. Halusin nähdä, millaista musiikkia syntyy, kun teen sen täysin yksin, soittimia ja tuotantoa myöten. Olen pienestä pitäen unelmoinut siitä, että jonain päivänä pystyn toteuttamaan sävellykset, sanoitukset ja koko musiikillisen maailman, niin kuin ne päässäni kuulen. Tämä levy on juuri sellainen, enkä voisi olla enempää innoissani tulevasta albumista ja sen kiertueesta”, SANNI kertoo.
Moninkertaisesti Emma-palkittu artisti on tehnyt urallaan radio- ja Spotify-historiaa: megahitti ”2080-luvulla” oli viime vuosikymmenen soitetuin radiokappale Suomessa ja vuonna 2016 julkaistu ”Että mitähän vittua” -kappale pitää edelleen hallussaan Spotifyn päiväkohtaista striimiennätystä. Maamme ehdottomasti kovimpiin live-esiintyjiin lukeutuva SANNI valloittaa energiallaan ja on yksi kotimaan kysytyimpiä viihdyttäjiä.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Jonottaminen verkkokaupassa:Mikäli myyntisivu ruuhkautuu, sinut ohjataan jonoon odottamaan myynnin alkua. Jonotus alkaa aikaisintaan 15 minuuttia ennen myynnin alkua, ja jonovuorot jaetaan myynnin alkaessa.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Dingo
Dingo Z-Onessa Varkaudessa joulukuussa!
Z-One Varkaus FacebookEteispalvelumaksu 2,50 €.Liput vaihdetaan rannekkeeseen.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintola Z-One / Pub O'Harry's: 0458511172
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Marie Antoinette
David AdjmiMARIE ANTOINETTE Ohjaus Taava Hakala– Aikansa suurin superjulkkis, joka tiputettiin jalustaltaan kovaa ja kolinalla. ”Katkaiskaa sen akan kaula!” David Adjmin näytelmä Marie Antoinette kertoo nuoresta Ranskan kuningattaresta, joka on hurjien ristipaineiden puristuksessa. Samaan aikaan kun monarkia vaatii kruununperillistä, joka ei vain ota syntyäkseen, on Ranskan poliittinen tilanne kuumentunut. Vallankumous lähestyy vääjäämättä ja kuninkaalliset halutaan mestata.Marie Antoinette oli aikansa suuri julkkis ja muodin edelläkävijä. Hänen tyyliään ihailtiin ja matkittiin. Hän oli estoton, valloittava ja hyvin naiivi nuori nainen.Kaupunginteatterin näyttämöllä nähdään anarkistista epookkidraamaa, johon on lisätty street dance -koreografiaa eli tiedossa on mukaansatempaavaa menoa ja aitoa ihmetystä. Versaillesin hovi ei ole koskaan näyttänyt tältä ja vallankumous saa katsojan niskakarvat pystyyn. Suurella näyttämöllä keikaroi ja meuhkaa suuri ensemble; kaikki näyttelijät, uudet kiinnitetyt kasvot sekä Savonian tanssinopettajaopiskelijat. Nimiroolissa nähdään upea Lotta Vaattovaara.Tervetuloa vallankumoukseen!
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Fanny ja Alexander
Järvenpään teatterin kellariteatterissa nähdään Ingmar Bergmanin osin omaelämäkerrallinen sukudraama Fanny ja Alexander. Tiivistunnelmaisen teoksen keskiössä on ruotsalainen Ekdahlin teatterisuku, jonka vaiheita kuvataan kasvavan lapsen silmin. Kiehtova Fanny ja Alexander on ylistys mielikuvituksen ja inhimillisen lämmön parantavalle voimalle uhkakuvien täyttämässä maailmassamme.Alkuperäisteos Ingmar BergmanDramatisointi Paavo WesterbergSovitus ja ohjaus Heini TolaSkenografia Ia EnsteräValosuunnittelu Mirkka SaariÄänisuunnittelu Salla MarkkanenSaattajaliput, ryhmäliput, pyörätuoliliput myynnissä vain teatterilla!
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Pikkujoulu Show
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Ihmettä kaikki
FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72IHMETTÄ KAIKKIAlkuperäisteos Juha ItkonenDramatisointi ja ohjaus Hilkka-Liisa IivanainenRooleissa mm. Toni Harjajärvi ja Ilona PukkilaKantaesitys 17.10.2024 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Suomen rakastetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Juha Itkonen kuvaa tarkkanäköisesti ja empaattisesti vanhemmuuden ristiriitaisuutta ja arjen keskellä tapahtuvia ihmeitä. Ihmettä kaikki on rehellinen ja kaunis kertomus vanhempana kasvamisesta, pelkojen voittamisesta ja rakkaudesta, joka pitää perheen yhdessä.Se on koskettava puheenvuoro läheisyyden merkityksestä ja tarpeesta löytää yhteys toiseen ihmiseen. Näytelmä on syntynyt kirjailija Juha Itkosen ja ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen yhteistyönä. Se pohjautuu tekijöidensä omakohtaisiin kokemuksiin ja Itkosen vuonna 2018 julkaistuun romaaniin.
FI
83 views
Buy Ticket
Read More
VaLePa - TUTO Volley
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet
Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet: Joulu, joulu, jul -kiertue
Luvassa on unohtumaton ilta, kun Emma Salokoski ja Ilmiliekki Quartet yhdistävät voimansa Ravintola Kairossa. Tämä kokoonpano, joka koostuu pohjoismaisen jazzin kärkinimistä ja maamme eturivin tulkitsijasta Emma Salokoskesta, tuo lavalle ainutlaatuista joulumusiikkia, joka on saanut vaikutteita niin perinteisistä joululauluista kuin myös moderneista sävellyksistä. Heidän vuonna 2022 julkaistu albuminsa Joulu, joulu, jul on kerännyt ylistystä, ja tarjoaa uuden näkökulman joulumusiikkiin. Jokainen esitys on täynnä Ilmiliekin ja Emman tuttua, omaleimaista tyyliä ja sävyä, joka takaa musiikillisen elämyksen.
Kokoonpano:
Emma Salokoski (laulu)
Tuomo Prättälä (piano)
Verneri Pohjola (puhallinsoittimet)
Olavi Louhivuori (rummut)
Antti Lötjönen (kontrabasso)
Tule ja koe joulun taika Emma Salokosken ja Ilmiliekki Quartetin seurassa. Tämä konsertti on ehdoton valinta kaikille, jotka arvostavat jazzin hienovaraista kauneutta ja joulun tunnelmaa.Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
Konsertissa on väliaika.
***
Esteettömyys:
Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Tämän lisäksi ravintolan tiskeillä on käytössä palveluinduktiosilmukka.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Äitiä ikävä
Äitiä ikävä on henkilökohtainen ja herkkä, riipaisevan kaunis muistelmateos, jossa Huovinen palaa lapsuutensa maisemiin ja 34-vuotiaana kuolleen äitinsä muistoon. Kaipauksen taival on pitkä. Nyt Huovinen on 79-vuotias, ja hänellä on yhä äitiä ikävä. Voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä koskaan?
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Kube
Kube Tullikamarin Klubilla joulukuussa 2024!
Vantaan Hakunilasta ponnistava Kube on kotimaisen räpin omalaatuinen uranuurtaja. Artistilla on uransa varrelta lukuisia Emma-ehdokkuuksia, useita platinajulkaisuja ja pitkä liuta tiukkoja keikkoja. Tinkimättömällä ja määrätietoisella asenteella ja pettämättömällä flow’lla operoiva artisti nähdään Tullikamarin Klubin lavalla 14.12.2024!Huomioithan, että ovella ei ole lipunmyyntiä. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 25 €.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
***
Tapahtuma on siirtynyt. Uusi päivä on 14.12.2024.Alkuperäiselle päivälle (29.12.2023) ostetut liput käyvät uudelle päivälle sellaisenaan.Ennen muutosta ostetut liput on mahdollista palauttaa 10.11.2023 klo 23:59 saakka verkkosivujemme palautuslomakkeella.
FI
117 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Tomi Salesvuo East Funk Attack
Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisee neljännen albumin "Rhythm Manifesto IV" lokakuun 4. päivä. Useampaan kertaan euroopassa kiertänyt, kotimaan klubeilla sekä festareilla esiintynyt kymmenvuotias East Funk Attack yhdistelee eri musavaikutteita energisellä asenteella ennakkoluulottomasti.
Eclipse Music levy-yhtiön julkaisema tiivis rock-funk paketti saattelee yhtyeen laajalle kotimaankiertueelle joka soi pitkälle kevääseen asti! Esimakua uudenlevyn tunnelmasta on saatu jo julkaistuilta kahdelta singleltä ”Losing You” ja ”We Are The Party” joiden musiikkivideot ovat kerännet hienosti katseluita Youtubessa ja joista saatu palaute on ollut jopa suorastaan ylistävää! Uudella levyllä kuullaan vierailevina artisteina kitaristit Riku Rajamaa ja Erja Lyytinen, sekä Funk-artisti, laulaja-pasunisti Nils Landgren (Ruotsi) ja yhtyeen kanssa kiertueilla ja festivaaleilla esiintynyt laulaja Sami Pitkämö. Tutustu ja tutki lisää www.eastfunkattack.com
Tomi Salesvuo East Funk Attack:Tomi Salesvuo - rummut, lauluTaru Ratilainen - lauluMatias Kiiveri - kitara, lauluJanne Kinnunen - basso, lauluIlmari Aitoaho - koskettimet, laulu
Facebook
InstagramOvet klo 18:00
Showtime 19:00
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
jambo & band + Mikael Laurent
Vauhdilla Suomen eturivin artistien joukkoon suunnannut jambo on
kerännyt itselleen laajan ja lojaalin fanijoukon uniikilla musiikillaan,
joka on sekoitus elektronisia meneviä soundeja, kehoa liikuttavaa
R&B:tä ja luovia rap-lyriikoita. Räppäriksi ja viihdyttäjäksi
itseään kuvaileva artisti on aloittanut tänä vuonna live-showssaan uuden
sivun, kun keikkojen livekokoonpanoon astui bändi: räjäyttävä show
alusta loppuun ja lavalta yleisöön!
Tämän vuoden helmikuussa artistilta ilmestyi myös uransa toinen
albumi ”eläintarha”, joka sai kuuntelijoilta lämpimän vastaanoton.
jambo & band -illat kiertueella avaa Mikael Laurent!
Lahjakas biisinkirjoittaja ja artisti, Mikael Laurent on yksi tämän
hetken kiinnostavimmista artistitulokkaista. Genrerajattomuudestaan sekä
uudistumishalustaan tunnettu Mikael on monipuolinen musiikintekijä,
jolta ilmestyi elokuussa yhdessä jambon kanssa mukaansatempaava
elektronisen popin täyteinen julkaisu “Suomalainen Superstara”!
FacebookInstagramTwitter
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Ihmettä kaikki
FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72IHMETTÄ KAIKKIAlkuperäisteos Juha ItkonenDramatisointi ja ohjaus Hilkka-Liisa IivanainenRooleissa mm. Toni Harjajärvi ja Ilona PukkilaKantaesitys 17.10.2024 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Suomen rakastetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Juha Itkonen kuvaa tarkkanäköisesti ja empaattisesti vanhemmuuden ristiriitaisuutta ja arjen keskellä tapahtuvia ihmeitä. Ihmettä kaikki on rehellinen ja kaunis kertomus vanhempana kasvamisesta, pelkojen voittamisesta ja rakkaudesta, joka pitää perheen yhdessä.Se on koskettava puheenvuoro läheisyyden merkityksestä ja tarpeesta löytää yhteys toiseen ihmiseen. Näytelmä on syntynyt kirjailija Juha Itkosen ja ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen yhteistyönä. Se pohjautuu tekijöidensä omakohtaisiin kokemuksiin ja Itkosen vuonna 2018 julkaistuun romaaniin.
FI
81 views
Buy Ticket
Read More
LOST SOCIETY, DELTA ENIGMA, COUNTLESS GOODBYES
Lost Society on viimeisen kahdentoista vuoden aikana tutkinut heavy metalin valoja ja varjoja pelottomasti. Bändi on kerännyt kiitosta legendaarisilta kollegoilta kuten Kreatorin Mille Petrozza ja Sepulturan Andreas Kisser, ja nyt heidän rakettinsa on valmiina nousemaan. Vuonna 2022 Lost Society julkaisi uuden albuminsa "If The Sky Came Down", joka on syntynyt viime vuosien vaikeuksista.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
PMMP
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENAREENAKIERTUEEN LISÄKSI BÄNDI TEKEE NELJÄ KLUBIKEIKKAA - KEIKKOJEN LIPUNMYYNTI ALKAA MA 2.9. KLO 9
Tänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun
merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee loppuvuodesta vielä
viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue
nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja
Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja
päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen
lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. Keikkojen lipunmyynti
alkaa ensi viikon maanantaina 2.9. klo 9. PMMP:n comeback-vuosi päättyy
kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan
loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla.
Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.
Viime
viikonloppuna Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko
Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja
sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä.
Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat
keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja
edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja
Ilosaarirockissa.On ollut ihanaa viettää tämä kesä
PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän
sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun
festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä
vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät
keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun
ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella
iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme
teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen:
Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain
neljä, vähän kuin paluuna yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin
on lopettaa hyväntekeväisyyskeikkoihin Turussa ja Kärsämäellä, PMMP kertoo.Vuonna
2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen
menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin
lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat,
Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja
Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on
julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty
satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi
energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa
jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutOstorajoitus 2 lippua / asiakas.
Lipun hinta alk. 59,90 €.
Ostorajoitus 2 lippua.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
---Jonottaminen verkkokaupassaMikäli myyntisivu
ruuhkautuu, sinut ohjataan jonoon odottamaan myynnin alkua. Jonotus
alkaa aikaisintaan 30 minuuttia ennen myynnin alkua ja jonovuorot
jaetaan myynnin alkaessa.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
APULANTA K-18
Suomen suosituin rockyhtye Apulanta tekee syksyllä kattavan Oire jostakin -nimisen kiertueen uuden, marraskuussa julkaistavan ep:n tiimoilta. Lukuisista hiteistä tunnettu Apulanta julkaisi viimeisimmän, platinaa myyneen albumin Sielun kaltainen tuote syksyllä 2022 ja bändi valloitti tämän kesän festarilavat pääesiintyjän roolissa. Yhtyeeltä on luvassa uutta musiikkia myös myöhemmin ensi vuonna, joten fanien kannattaa olla kuulolla.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More