3753 result(s) found for ""

Olavin Huone image
Olavin Huone
On aamu. Kello on täsmälleen 8:45. Laskeudut portaita alas maan alle, käännyt oikealle ja näet auringon yrittävän ikkunasta sisään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta Olavin huone on maan alla ja maan päällä samaan aikaan. Sumuisella säällä vastakohdat suutelevat — voin olla heikko ja vahva samassa hetkessä, pyöreä ja kulmikas, Pännäinen ja Pariisi. Tänään saat kuulla kevätlauluni, tänään avaan sinulle alimman laatikon, tänään kaikkiin oviin koputetaan kolmesti. Siitä eteenpäin olet omillasi. Tervetuloa Olavin huoneeseen! Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Nyt Uusivirralla on edessään uusi aluevaltaus, kun 14 paikkakuntaa kattava Olavin huone -kiertue käynnistyy lokakuussa. Kiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa artistin uuden materiaalin tekoprosessiin sen hauraimmassa ja herkimmässä vaiheessa. Intiimit ja keskenään hyvin erilaiset illat avaavat uusien laulujen muotoutumista ennennäkemättömällä tavalla sekä antavat yleisön ja artistin vuorovaikutukselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kuulemme myös tuttuja klassikkobiisejä sekä harvemmin kuultuja helmiä uusina riisuttuina versioina, yllätysvieraita unohtamatta. Numeroimattomat istumapaikat. Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella. Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Olavin Huone image
Olavin Huone
On aamu. Kello on täsmälleen 8:45. Laskeudut portaita alas maan alle, käännyt oikealle ja näet auringon yrittävän ikkunasta sisään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta Olavin huone on maan alla ja maan päällä samaan aikaan. Sumuisella säällä vastakohdat suutelevat — voin olla heikko ja vahva samassa hetkessä, pyöreä ja kulmikas, Pännäinen ja Pariisi. Tänään saat kuulla kevätlauluni, tänään avaan sinulle alimman laatikon, tänään kaikkiin oviin koputetaan kolmesti. Siitä eteenpäin olet omillasi. Tervetuloa Olavin huoneeseen! Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Nyt Uusivirralla on edessään uusi aluevaltaus, kun 14 paikkakuntaa kattava Olavin huone -kiertue käynnistyy lokakuussa. Kiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa artistin uuden materiaalin tekoprosessiin sen hauraimmassa ja herkimmässä vaiheessa. Intiimit ja keskenään hyvin erilaiset illat avaavat uusien laulujen muotoutumista ennennäkemättömällä tavalla sekä antavat yleisön ja artistin vuorovaikutukselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kuulemme myös tuttuja klassikkobiisejä sekä harvemmin kuultuja helmiä uusina riisuttuina versioina, yllätysvieraita unohtamatta.Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €. *** Esteettömyys: Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Tämän lisäksi ravintolan tiskeillä on käytössä palveluinduktiosilmukka.
Jarkko Ahola & JP Leppäluoto image
Jarkko Ahola & JP Leppäluoto
KARISMAATTISET JARKKO AHOLA JA JP LEPPÄLUOTO YHTEISKIERTUEELLE – DOUBLE TROUBLE -KONSERTTI KOETAAN MYÖS ÄHTÄRISSÄ Monipuolinen rocktenori Jarkko Ahola ja rouheääninen baritoni JP Leppäluoto lähtevät Double Trouble -nimiselle yhteiskiertueelle. Loka-marraskuulle sijoittuvalla konserttisalikiertueella kuullaan molemmille miehille tärkeitä kappaleita heidän taipaleidensa varrelta. Luvassa on sekä isoja kansainvälisiä hittejä että kotimaisen musiikin helmiä - ja tietysti kahden huippusolistin duettoja. Double Trouble -konserteissa tulee esiin sekä solistien rockimpi että herkempi puoli. - Kuullessani ehdotuksen minun ja JP:n yhteiskiertueesta ensimmäinen ajatukseni oli, että miksei se ollut minun ideani. Tämähän toimii. Yhdistetään voimamme, herkkyytemme, äänemme ja eroavaisuutemme. Mitäpä muuta siitä tulee kuin Double Trouble, Jarkko Ahola fiilistelee. - Meidän lisäksemme mukana on nelihenkinen bändi, ja pystymme tekemään sekä isoja toteutuksia että mies ja kitara -esityksiä. Jarkon kanssa työskentely on aina ollut mutkatonta ja mukavaa. Tulevalla kiertueella on luvassa vaaraa ja viihdettä, JP Leppäluoto maalailee. Menestyksekkäästä soolourastaan ja Teräsbetoni-yhtyeestä tunnettu Jarkko Ahola muistetaan muun muassa suosituista joulukiertueistaan sekä useista loppuunmyydyistä areenakeikoista yhdessä Waltteri Torikan kanssa. Lisäksi hän on toiminut yhtenä supersuositun Elämäni biisi -ohjelman solisteista. Niin ikään Elämäni biisistä tunnetuksi tullut JP Leppäluoto on ihastuttanut yleisöä vuosien varrella sekä soolona että monien yhtyeiden solistina. Hänet muistetaan myös Raskasta Joulua -kokoonpanosta. Tänä kesänä JP Leppäluoto nähdään Yö-yhtyeen solistina festarikeikoilla. *** Ähtäri-hallin konsertin tuottavat yhteistyössä Warner Music Live ja Ähtäri Events Oy. Tapahtumaa tukevat Ähtärin kaupunki, Hotelli Mesikämmen ja Visit Ähtäri. Facebook | InstagramLiput ovelta 42 €, mikäli jäljellä. Narikkapalvelu sisältyy pääsylipun hintaan. Kaikki liput vaihdetaan ovella rannekkeisiin. Tapahtumassa on seisoma- sekä istumapaikkoja. Ähtäri-halli sijaitsee Ähtärin matkailualueen sydämessä ja Ähtärin Eläinpuiston sisäänkäynnin yhteydessä. Löydätkin Ähtäri-hallille seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 on aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä. ***Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: ei
Smalltime Players image
Smalltime Players
Smalltime Players: Edu Kettunen - Mika Kuokkanen - Johanna Iivanainen & Mikko Iivanainen - Levynjulkaisukiertue 2024 Kotimaisen juurimusiikin sanansaattajat Edu Kettunen, Mika Kuokkanen sekä Johanna ja Mikko Iivanainen tarjoilevat herkkiä tulkintoja ja elämänmakuisia tarinoita konserttisalikiertueellaan syys-lokakuussa 2024. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa Smalltime Players -yhtyeen uutta albumia. Olohuonemaisessa konsertissa nämä neljä esittävät uuden levynsä tuotantoa, tunnetuimpia kappaleitaan ja valikoituja lainakappaleita. Luvassa on tyylikäs ja tiheätunnelmainen ilta, josta ei tunnetta ja sävyjä puutu. Edu Kettusen ja Mika Kuokkasen vuosia kestänyt musiikillisen yhteistyön tuloksena kuullaan hienosti yhteensoivaa laulua ja sävykästä säestystä. Johanna ja MikkoIivanaisen musiikista välittyy läsnäolo, rakkaus musiikkiin ja yhdessä tekemiseen. Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden ehdottomaan eliittiin kuuluva Edu Kettunen ei esittelyjä kaipaa. Hänen monista klassikko-kappaleistaan on tullut lähes kansanlauluja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Edu on kappaleissaan ja tulkinnoissaan onnistunut nitomaan omaperäisen taitavasti yhteen suomen kielen, suomalaisen mielenmaiseman sekä anglo-amerikkalaisenmusiikin perinteen. Mika Kuokkanen on tuttu laulaja-kitaristi Hoedown-yhtyeen lisäksi muun muassa J. KarjalaisenLännen-Jukka -kokoonpanosta ja yhteistyöstään Ninni Poijärven kanssa. Mika on tehnyt kappaleita omien levyjensä ja Hoedown-yhtyeen lisäksi esimerkiksi Eero Raittiselle, Sami Saarelle ja Emma Salokoskelle. Useilla musiikkialan palkinnoilla palkittu, SuomiLOVE-ohjelmasta koko kansalle tutuksi tullut ja upeana tulkitsijana tunnettu Johanna Iivanainen on julkaissut kolme soolo-albumia (Kadotaan uneen, Mustarastas laulaa ja Broken river) ja ollut mukana yli 50:llä levytyksellä. Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen kitarataiteilija. Johannan ja Mikonduon ohella hänet tunnetaan hyvin myös loistavana jazz-kitaristina mm. Nordic Trinity Trio-kokoonpanossa. Taiteilija on julkaissut kolme soolo-albumia, joista viimeisin Lullaby For Lost Souls julkaistiin vuonna 2023. Kokoonpano: Edu Kettunen - laulu, kitara & perkussiot Mika Kuokkanen, - laulu & kitara Johanna Iivanainen, - laulu & piano Mikko Iivanainen - kitara & taustalaulu Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Kaaos kulisseissa image
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
Atomirotta image
Atomirotta
Ystävänpäivänä 2014 perustettu Atomirotta on alusta asti seurannut vanhaa hienoa viisautta: tekemällä oppii! Yhtye on pitänyt aina langat täysin omissa käsissään ja vaalinut tiukasti hienoa DIY-perinnettä. Kymmenen vuotta, viisi albumia, lukuisia kulta- ja platinasinkkuja, oma levy-yhtiö, ohjelmatoimisto ja verkkokauppa sekä satoja räjäyttäviä keikkoja ennakkoluulottomasti kuumilta lähiö-klubeilta aina suurimmille festarilavoille, joilla on sementoitu maine yhtenä maamme kovimmista ja tinkimättömimmistä live-bändeistä. Atomijuna jyskyttää entistä voimakkaammin eteenpäin oikealla, omannäköisellä kurssillaan ja me, Rane, Mikko ja Juuso heitetään hiiliä pesään ja pidetään vaunut raiteilla! Pysykää mukana!Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Underground VIP-pöytä Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa! VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta! VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl. Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti. Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
CABARET John Kanderin musikaali image
CABARET John Kanderin musikaali
Musical by John Kander Based on the play by John Van Druten and stories by Christopher Isherwood World premiere on November 20, 1966 in Broadhurst Theatre Premiere in the Estonian National Opera on February 9, 2024 Lyrics by: Fred Ebb Translation of the lyrics by: Kirke Kangro Book by: Joe Masteroff Translation by: Hannes Villemson Music Director: Kaspar Mänd Conductor: Lauri Sirp Assistant to the Music Director: Martin Trudnikov Stage Director: AnnaKarin Hirdwall (Sweden) Designer: Caroline Romare (Sweden) Lighting Designer: Peter Stockhaus (Sweden) Choreographer: Adrienne Åbjörn (Sweden) Cast: Emcee: Priit Võigemast, Kaarel Targo (Must Kast) Sally: Hanna-Liina Võsa, Piret Krumm Cliff: Kalle Sepp (Revüüteater Starlight Cabaret), Kaarel Targo (Must Kast) Fräulein Schneider: : Juuli Lill, Katrin Karisma Herr Schultz: Mart Laur, Jassi Zahharov Fräulein Kost: Karis Trass, Kadri Nirgi Ernst Ludvig: Mart Madiste, Jaak Jõekallas Performed in Estonian with subtitles in Estonian and English. Berlin 1929. The ideas about The New World are growing stronger. But at the Kit Kat Klub, everyone is still welcome. Sally Bowles is the star of the club and together with the emcee she tries to keep the dream of freedom alive. Then she meets Clifford Bradshaw, an American writer who has come to Berlin in search of himself. In a Germany where the Nazis are marching ever louder, this love story unfolds in the shadow of an approaching world war. “Cabaret” is one of Broadway’s legendary masterpieces, a musical with a serious underlying theme, depicting the impact on the lives of ordinary people caught up in the increasing decadence of Germany in the 1930s. The musical caused a sensation when it made its 1966 Broadway debut, and the season ran for nearly 2000 performances. The wild freedom and abandon of the time establishes an environment of spiritual, artistic and sexual freedom that was soon to be destroyed by the Nazi regime. Stage Director AnnaKarin Hirdwall: “Have you ever let your wants and dreams pass you by out of fear of the consequences of pursuing them? In this piece I want to tell you about how people get affected by fear and how we become who we are. Do we live our lives imprisoned or free in truth? Can we enable personal and societal change in the future or do we hold back and cling to the old world in fear of renewal? I want to welcome the audience into a world populated by characters who believe, wish, love, dare, dream and hope – despite forces that want to limit, control, straighten and intimidate into fear and silence”. Consultant, Art Historian Harry Liivrand: “There are two exceptional works in the history of music that stand out from the rest of the genre – “West Side Story” and “Cabaret”. These musicals are flesh and blood, so to speak, dealing with the maze of social conditions and human relationships in difficult political times, not just providing high-level musical entertainment. They are timeless because the issues they echo are timeless. To understand the Berlin-musical “Cabaret”, one must take into account the ultra-liberal political, cultural and social conjuncture of Germany, the Weimar Republic at the time. Thanks to the new art of photography, the Bauhaus school, expressionist modernism (die Neue Sachlichkeit) in the visual arts, and sexual freedom without taboos, Berlin became Europe's leading centre of avant-garde art and sexual emancipation in the second half of the 1920s. Dozens and dozens of cabarets, revue theatres, nudist bars, and entertainment clubs opened in the city became symbols of the latter, which were mostly managed and financed by gays, lesbians and transvestites. There were about a hundred gay clubs in Berlin alone. The proportion of Jewish musicians in Berlin's operetta and cabaret world promoting modern jazz (Kurt Weill, Oscar Straus, Paul Abraham, Fritzi Massary, etc.) was outstanding. Against the background of the blatant political struggle in the German capital – especially the Nazis versus the Communists – the unrestrained nightlife was also a “dance on the volcano”, but still, until January 1933, this joyful ideology of the “golden twenties” continued, developed, and lived creatively. /.../ KitKatClub reopened in 1994, but in a new location, and of course it's not quite what it once was. But the name and the legend sell. The dress code is checked at the door - I know from my own experience, because once we couldn't get in with Kristel Pappel and Tõnu Kõrvits... I recommend establishments such as “Wintergarten”, “Tipi am Kanzleramt” and “Bar jeder Vernunft” to fans of variety shows, operettas and musicals. It is possible to have a proper dinner there before the show and to order more during the break of the show. By the way, “Cabaret” will also be performed in “Tipi am Kanzleramt” from July."
+358 live: The Greatest Nordic Hits image
+358 live: The Greatest Nordic Hits
+358 live: The Greatest Nordic Hits Ääniwalli kohtaa ennenäkemättömän, pohjoismaisen artistikattauksen perjantaina 18.10. järjestettävässä +358-konsepti-illassa. Euforista yhteisöllisyyttä on luvassa, sillä illan ulkomaisille live-esiintyjille yhteistyö on tuttua. The Greatest Nordic Hits tuo yhteen enigmaattisen kokoonpanon nosteessa olevia eksperimentaalisia artisteja, jotka omaavat laajan katalogin yhdessä tehtyä tuotantoa. Room 1:ssä nähdään koko illan mitalta eri tyylejä yhdisteleviä elektronisen musiikin DJ-taitajia. Illan pääesiintyjä, artisti-tuottaja TONSER (DK) yhdistelee musiikissaan tummia elektronisia sävyjä ja futuristisia äänimaisemia. Tammikuussa 2024 ”Night Hunter” debyyttialbumi korostaa artistin näkemyksellistä kokeellisuutta, varmistaen paikkansa yhtenä genrensä kiinnostavimpana tanskalaisena tulokkaana. Artistin live vakuuttaa kuulijansa tunnetusti intensiivisellä, jopa transsimaisella esiintymisellään. Aallonharjalla oleva kollektiivi BNO eli BOYSNIGHTSOUT (SWE) on venyttänyt SoundCloud-rapin rajoja jo vuodesta 2019 yhdistelemällä eri tyylejä tunteikkaasta ambientista dynaamiseen hiphopiin. Kollektiivin Ääniwalli-edustus Swoopy, Buffalobang, d1v ja Spira me tuovat +358-iltaan jo miljoonia streameja ylittänyttä tuotantoa ainutlaatuisella live-soundillaan. Pradaaslife, Lunaa ja Drux muodostavat elektronisia ja melodisia elementtejä sekoittavan SCRAP CLUB (SWE) musiikkikollektiivin. Kolmikon live-esiintymiset tiedetään intensiivisestä tunnelmasta ja innovatiivisen eteerisestä tulkinnasta. Odotettavissa on soundia aina laaja-alaisista vokaalisuorituksista monikerroksisiin äänimaisemiin. Illan livet käynnistää helsinkiläinen suunnannäyttäjä EVAN WHEEL, joka tuo poikkeavaa ja omanleimaista tuotantoa Suomen elektronisen ja kokeellisen musiikin kentälle. Miljoonia streamannut artisti tunnetaan syvällisistä ja vangitsevista äänikokemuksista, jotka rikkovat perinteisiä genrerajoja. Isolla puolella illan eklektisestä selektioista vastaa kattava dj-line up: SILVER (SWE), D1VARI DJ SET, KUIVA H, #Meetgas B2B ja SAMUEL P. NOBLEMAN. Aikataulut julkaistaan lähempänä tapahtumaa. Tervetuloa! Live: TONSER (DK) BOYSNIGHTSOUT (SWE): Swoopy, Buffalobang, d1v, Spira me SCRAP CLUB (SWE): Pradaaslife, Lunaa, Drux EVAN WHEEL DJs: SILVER (SWE) D1VARI DJ SET KUIVA H #Meetgas B2B SAMUEL P. NOBLEMAN Ikäraja: K-18 Aika: Ovet klo 22:00 Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään security fee 3,90 €
Brooklyn Sound: Lovers Left Alive, Pretty image
Brooklyn Sound: Lovers Left Alive, Pretty
Brooklyn Sound jatkuu Semifinalissa syksyllä! Brooklyn Sound -klubisarja nostaa esiin kiinnostavia, nousevia suomalaisia artisteja ja yhtyeitä eri musiikkigenreistä. Tapahtumapaikkana toimii uusien kykyjen ponnahduslautana tunnettu Semifinal(Urho Kekkosen katu 4-6). Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Brooklyn Breweryn sekä Tavastia-klubin kanssa. Ikäraja tapahtumissa on K-18. LOVERS LEFT ALIVE 20-luvun alussa perustettu Lovers Left Alive on päätynyt viime vuosien aikana lähes jokaisen helsinkiläisen underground rock-diggarin huulille, suosion kasvaessa puskaradioiden kautta yli sukupolvirajojen. Menevä eikä meinaava bändi tunnetaan sarjakuvahahmomaisten soittajiensa ja raa'an energiansa lisäksi asenteestaan ja vaarallisesta meiningistään, joka hengittää ja huokuu rock and rollin syvintä olemusta."Paras bändi stadista vuosiin! Näin yhtyeen livenä Turussa oman keikkamme jälkeen glam-klubilla. Kelloggs Bollocks, Mezola, Floyd, Johnny Thunders ja Richey Manic olivat heränneet bändissä taas henkiin. Aikamatka Lepakkoon vuodelle 1984…" -Jyrki 69Helsingin rock-klubit parissa vuodessa nopeasti haltuunsa ottanut ryhmärämä on päätynyt myös soittamaan loppuunmyydylle Tavastialle the 69 Eyesin kutsumana. Normaalisti stadilaisilla pikkubändeillä ei ole mitään asiaa Tavastian lavalle ennen Semifinalin valloitusta, eikä Lovers Left Alive ole muuten soittanut urallaan nuottiakaan pikku-Tavastialla. Tämä hävytön röyhkeys korjataankin nyt bändin ensimmäisellä esiintymisellä Semifinalissa.PRETTYRaskaan musiikin kameleontti Pretty on tunnettu raa’asta ja voimakkaasta soundista, joka pitää päästä kokemaan keikoille.Yhtyeen odotettu debyytti EP “CRAWL” löysi tiensä useille kansainvälisille Spotifyn soittolistoille. *** Suomessa Brooklyn Brewery on ollut Sinebrychoffin kumppani jo vuodesta 2006. Pohjoismaiden vanhin panimo on toteuttanut Brooklyn Sound -konseptia vuosien varrella aiemminkin hyvällä menestyksellä. Brooklyn Sound -tapahtumia on järjestetty myös USA:ssaja Iso-Britanniassa. SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 15€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Therapy? (UK) image
Therapy? (UK)
POHJOIS-IRLANNIN VAIHTOEHTOROCK-YLPEYS THERAPY? TUO TROUBLEGUM 30-JUHLAKIERTUEENSA SUOMEEN Yksi 1990-luvun suurimmista vaihtoehtorockin suunnannäyttäjistä Therapy? palaa Suomeen loppuvuodesta. Genrerajoja rikkovasta musiikistaan tunnettu yhtye juhlii tänä vuonna Troublegum-läpimurtoalbumin 30-vuotisjuhlavuotta. Albumin mukaan nimetty TROUBLEGUM 30 -juhlakiertue tuo yhtyeen lokakuussa Tampereen Olympiaan sekä Helsingin Tavastialle. Lipunmyynti käynnistyy perjantaina 9.2. klo 11 Tiketissä. Therapy?:n tarina alkoi Co. Antrimissa, Pohjois-Irlannissa vuonna 1989. Jo yli 30 vuotta maailmaa kiertänyt ja 16 albumia julkaissut yhtye on johdonmukaisesti läpi uran kulkenut omaa polkuaan. Yhtyeen musiikki on ajan myötä kehittynyt – meluisista noise-rock-minialbumeista aina genrerajoja uhmaavaan menestykseen 1990-luvulla kultalevyiksi sertifioiduilla Troublegum- ja Infernal Love -albumeillaan. Therapy? on vuosien varrella rikkonut rajoja yhdistelemällä muun muassa metallia, punkkia, noise- ja vaihtoehtorockia säilyttäen kuitenkin aina oman tunnistettavan soundinsa. Yhtyeen sanoituksissa käsitellään usein henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja. 30 vuotta sitten A&M Recordsin julkaisema metalli sävytteinen Troublegum-punkalbumi vakiintui yllättäen nopeasti yhdeksi vuoden (1994) albumeista. Albumi pokasi ensimmäisen sijan Kerrang-lehden vuoden albumi -kategoriassa, toisen sijan Metal Hammerissa ja korkeita sijoituksia myös muiden musiikkijulkaisujen, kuten Top of the Pops, NME ja Melody Maker listauksissa. Albumi sai Mercury Prize -ehdokkuuden ja kaksi MTV-ehdokkuutta. Viiden hittisinglen kantamana albumi toimi Therapy?:n läpimurtona kansainväliselle uralle. Therapy?:n nykyinen kokoonpano koostuu Andy Cairnsistä (laulu ja kitara), Michael McKeeganista (basso ja taustalaulu) sekä Neil Cooperista (rummut). Vaihtoehtorockin kulttiyhtye on edelleen merkittävä voima genressään saaden tunnustusta vuosikymmenet kestävästä, rohkeasta lähestymistavastaan musiikkiin sekä voimakkaan vakuuttavasta lavapreesenssistään. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Business City image
Business City
HAPPOTEKNOSUOSIKKI BUSINESS CITY PALAA TURKUUN Rakettimaiseen suosioon taannoisella Seppo Räty Berghainissa -kappaleellaan noussut Business City saapuu Turun Utopiaan 18.10.2024. Artisti ei tälläkään kertaa turhaan pyytele anteeksi, vaan yhdistää musiikissaan lahtelaisen fuck the world -asenteen tylyyn teknotykitykseen. Välillä flirttaillaan 1980-luvun suomi-iskelmälle, josta esimerkkinä on yhtyeen versio Nisa Sorayan kappaleesta Anna rakas raju hetki, josta myös Kikka teki oman versionsa. Vauhtia, pameja, lihamukeja, Berliinin teknoluolia, alkuajan Chemical Brothersia ja The Prodigyä, industrial-asennetta ja omaperäisen suomalaista lähiöläppää – siitä on Business City tehty. Lukuisia loppuunmyytyjä klubeja, satojatuhansia striimejä, Oulun musiikkivideofestivaalien yleisöpalkinto ja 2023 Flow Festivalin yksi puhutuimmista keikoista. Artistin tinkimättömästä tyylistä kertoo mm. myös se, että levyjulkaisut jemmataan faneille ympäri pääkaupunkiseutua maastokätköinä. Business Cityn menestystä voi olla mahdoton selittää muille kuin suomalaisille, samaan jatkumoon kuuluu Notkea Rotta, Sleepy Sleepers ja jopa Juice Leskinen. On vaikeaa olla samaan aikaan katu-uskottava ja voidella kappaleitaan huumorilla, mutta Business Cityltä tämä kaikki tulee luonnostaan. Jopa raskaamman rockin ystävät ovat ymmärtäneet yhtyeen nerouden – tässä on auttanut versio industrial-yhtye Itä-Saksan kappaleesta Viva Las Palmas.Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä.