3881 result(s) found for "K"
Aino & Hajonneet, Saa Kiljua, Likaiset Pikkarit
Voimapop/punkrock-yhtye Aino ja Hajonneet saapuu juhlistamaan uutta “Enemmän kuin mitään muuta” -albumiaan On The Rocksiin syyskuussa. Illassa mukana perinteistä melodista punkkia soittava Saa Kiljua sekä poppunkia, rockia ja raivokasta grungea yhdistelevä Likaiset Pikkarit.
Vuonna 2020 perustetun Aino & Hajonneet yhtyeen musiikilliset juuret ovat jossain melodisen suomipunkin ja indierockin risteyksessä. Siellä, missä aamun ensimmäistä dösää odotellessa sydänsurut, mustelmat ja unelmat tarjoillaan suoraan pullosta, juuri sellaisenaan. Debyyttialbumi ”Hullui unelmii” julkaistiin Svart Recordsin toimesta lokakuussa 2021, ja helmikuussa 2023 ilmestyi kakkosalbumi "Kuluneita kaikuja".Uusi albumi "Enemmän kuin mitään muuta" ilmestyy 13.9. ja sitä päästään juhlistamaan pääkaupungin osalta On The Rocksin keikalla.
”Kuluneita kaikuja” -arvio 4,5/5: ”Aino & Hajonneet -yhtyeen
punkisti ärhäkkä, suomirockisti syväluotaava ja melodisesti koukukas
voimapop hyötyy kakkosalbumilla hyvässä terässä olevasta biisikynästä”.
Kun taitava sovitusnäkemys kohtaa kaihoisan melankolian ja punkrockin
särisevän rokkihaaran, lopputulema on komeaa kuultavaa.” (Kulttuuritoimitus.fi) Saa kiljua on oululainen, kokeneiden muusikkokaverusten musiikillinen puuhamaa, jossa punk ei kuole koskaan ja rokki on pahimmillaankin parasta.
Musiikillisesti monipuolinen bändi on saanut vaikutteita hyvin erityylisiltä punkbändeiltä (mm. NOFX, Pelle Miljoona, Descendents, No Shame, Rancid, Turnstile). Tyylillisesti yhtyeen musiikki on perinteistä melodista punkia, jossa on kuitenkin myös koukkuja ja vaihtelua.
Myös biisien aiheet ovat moninaiset, rillumarei-menosta elämän isoihin kysymyksiin. Lyriikoissa käsitellään vaikeita asioita kuten seksuaalinen häirintä, kouluväkivalta ja mielenterveysongelmat. Siitä huolimatta bändin perusvire on positiivinen ja energinen.
Vuonna 2022 julkaistua esikoisalbumia “Voitko olla hiljaa?” on striimattu Spotifyssa yli 150 000 kertaa ja useita sen sinkkubiisejä on päätynyt kuratoiduille soittolistoille sekä saaden radiosoittoja.
Bändi myi muutamassa kuukaudessa loppuun albumista tehdyt omakustanteiset LP- ja CD-painokset. Vuosien 2023– 2024 aikana bändi on julkaissut sinkkuja ja suunnitelmissa on toisen albumin julkaisu keväällä 2025. Ahkerasti eri puolilla Suomea keikkaillut bändi on ehtinyt esiintyä niin klubikeikoilla kuin festareillakin.
”Saa kiljua on energistä rähinää, joka kestää vertailun moneen varttuneempaan genrekaveriinsa. Kun bändi lähestyy musiikkia aikuisella varmuudella puhkuen samalla nuorekasta vimmaa ilmaisussaan, on siinä jotain samaa kuin kunnon kofeiiniövereissä. Ravistelee sillä lailla kivasti.” (Kaaoszine)
”Voitko olla hiljaa? herättää janoa, joka saa vaatimaan lisää. Tosin jää fiilis, että levyn biisit eivät pääse täyteen potentiaaliinsa ilman live-esiintymistä, jota jääkin innolla odottamaan.” (Soundi)
Likaiset Pikkarit on helsinkiläinen bändi, joka näkyy ja kuuluu kauas. Yhtyeen musiikki on punkilla ja popilla höystettyä raikasta ja osin raivokastakin rockia. Bändi paahtaa, kaahaa ja oikean hetken tullen pysähtyy myös pohtimaan. Pikkareiden mielenmaisema on sekoitus rattoisaa huolettomuutta ja kitkerää melankoliaa, jota yhtye tulkitsee keikkalavoilla intensiivisesti.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 19 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Aki Tykki
Aki Tykki Kerubiin syyskuussa!
Ilta olohuoneessa on erikoisen mukava ilta Kerubissa. Aki Tykki, lyhyt haastattelu ennen keikkaa ja artisti aivan edessäsi esiintymässä. Ilta jatkuu artistin lopetettua hyvän levymusiikin parissa, soittamassa AKIM5000.
Aikataulu:Ovet: klo 20:00Haastattelu: klo 20:30Showtime: klo 21:00
Liput ennakkoon 22 €. Tiketissä rajoitettu erä -2 € lippuja Kerubin kantiskortilla. Liput ovelta 25 €. Varaa pöytä ja ruokaile ennen keikkaa!Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
***
Esteettömyys:
Lisätietoja esteettömyydestä Kerubin nettisivuilla.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Silkkitehtaan naiset
Teatteri Vantaa Silkkisali, Tikkurilantie 44 / Silkkitehtaatie 5, 01300 Vantaawww.teatterivantaa.fila 31.8. klo 14 ensi-iltaEsityksiä 29.10. saakkaTikkurilan Silkkitehtaalla jo vuodesta 1996 toimineessa Teatteri Vantaan Silkkisalissa tehdään syksyllä musiikillinen sukellus tehtaan värikkäisiin vaiheisiin. Historiallisen materiaalin ja haastattelujen pohjalta syntyy esitys, jossa kutoutuvat yhteen tehtaan kehityskulku ja tehdaslaisten elämäntarinat. Vuonna 1934 perustettu Tikkurilan Silkkitehtaan tuotteet olivat maailmanlaajuisesti tunnettuja ja se tarjosi elannon sadoille työntekijöille perheineen, monille koko työuransa ajan. Näyttämölle sovitettuna tarinan loimilankoina soivat varta vasten teokseen sävelletyt upeat laulut, eri vuosikymmenten suosikkeja unohtamatta.Uuden kantaesityksen Silkkitehtaan naiset ensi-ilta on lauantaina 31.8. klo 14, Vantaalla vietettävien Valtakunnallisten kotiseutupäivien yhteydessä. Tervetuloa juhlistamaan Vantaan 50-vuotisjuhlavuotta Silkkitehtaan naisten parissa!Lavalla valloittavat näyttelijät Ritva Oksanen, Anne Nielsen ja Teijo Eloranta sekä muusikot Merja Ikkelä ja Tuija Rantalainen. Teksti: Hanna Ryti Ohjaus ja koreografia: Osku HeiskanenKesto: n. 2h, sis. väliajanLiput: 35,50 / 33,50 / 22 €, sis. Netticketin palvelumaksutRyhmävaraukset teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.HUOM. Puolet permantopaikoista (mm. 2 pyörätuolipaikkaa) myydään teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.Cafe Silkki palvelee tuntia ennen esitystä sekä väliajalla. Kahvilassa on anniskeluoikeus. Tervetuloa!
FI
86 views
Buy Ticket
Read More
Jonna Tervomaa
JoJo esittää: OuDance-festivaali 11.-15.9.
"Lopettamisen taito" -dokumenttielokuva kertoo koreografi Valtteri Raekallion matkasta Lappiin houkuttelemaan mestarinsa Tommi Kitin palaamaan tanssin pariin lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Dokumentti pohtii elämän suuria kysymyksiä kuten uran lopettamista ja uuden suunnan löytämistä. Tommi Kitti, merkittävä suomalainen tanssitaiteilija, jätti tanssikentän vuonna 2012 ja on siitä lähtien elänyt erämaassa keskittyen rekikoirien kasvattamiseen. Elokuva seuraa hänen paluutaan ja teoksensa "Väärä sävellaji" uudelleen harjoittamista ja esittämistä Helsingissä.
"The Art of Quitting" is a documentary film about choreographer Valtteri Raekallio's journey to Lapland to persuade his master Tommi Kitti to return to dance after a break of almost 20 years. The documentary explores the big questions in life, such as ending a career and finding a new direction. Tommi Kitti, a prominent Finnish dance artist, left the dance scene in 2012 and has since lived in the wilderness, focusing on raising sled dogs. The film follows his return and the rehearsal and performance of his work "Väärä sävellaji" in Helsinki.
Dokumentti, kesto | Duration: 58 min
Tuotantovuosi | Production year: 2024
Yhteistyössä | In collaboration with: Oulun Elokuvakeskus
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
IF Gnistan - AC Oulu
IF Gnistan - AC Oulu 27.09.2024 18:00
Aitiolippu oikeuttaa pääsyn Bolt Areenalle. Aitio on varattava erikseen.Pääsylippu ei sisällä istumapaikkaa katsomosta.Portit 1 tunti ennen ottelun alkua.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
Ostamalla IF Gnistanin kausikortin sitoudut noudattamaan Veikkausliigan
yleisiä sopimusehtoja, jotka on tehty jalkapallo-ottelun läsnäolijoiden
viihtyvyyden ja turvallisuuden varmistamiseksi. Ottelulipun ostamalla
hyväksyt yleiset ehdot. Sopimusehtojen laiminlyönti tai rikkominen voi
johtaa ehtojen mukaisiin vahingonkorvaus- tai rankaisutoimenpiteisiin.
Sopimusehtoihin pääset tästä.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
MIKKO JOENSUU K-18
Mikko Joensuu on hehkutettu laulaja-lauluntekijä, jonka tuorein albumi Long Ark ilmestyi seitsemän vuoden tauon jälkeen tammikuussa 2024. Kymmenen kappaletta sisältävä 82-minuuttinen albumi on kerännyt ylistystä ulkomaita myöden. Albumin helmikuinen julkaisukonsertti Helsingin Musiikkitalolla oli loppuunmyyty. “Long Ark -teema tarkoittaa minulle kahta asiaa; ihmisen tietoisuuden isoa kaarta tai venettä, jossa jokainen ihminen voi pienen hetken olla tietoisena olentona ja käydä läpi yhteyttä ja merkitystä ja omaa olemassaoloansa.” – Mikko Joensuu Mikko Joensuun 2015-2017 vuosina ilmestynyt albumitrilogia Amen oli ainutlaatuinen kokonaistaideteos, joka poiki tekijälleen mm. Teosto-palkinnon. Artisti tunnetaan myös Joensuu 1685 -yhtyeen laulajana.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Rukan Karaokekarnevaalit 2024 - perjantai
Ruskan päätösjuhlaa Rukan Karaokekarnevaaleja on juhlittu jo 21 kertaa. Nyt vuorossa on 22. bileet! Karnevaalit juhlitaan ravintola Zonessa, ravintola Pisteessä sekä Bar Ihkussa, joissa kilpaillaan karaoken avoimet mestaruuskisat ja kuullaan loistavia artisteja.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Huora
Punkrock-yhtye Huora julkaisee keväällä 2024 uuden albumin ja keikkailee vuoden aikana kattavasti ympäri Suomea. ”Neljä Huolenaikaa”-niminen levy on järjestyksessään yhtyeen neljäs pitkäsoitto ja sen julkaisee Sakara Records. Huoran edellinen albumi, vuoden 2022 ”Älä luovuta”, nousi Suomen virallisen albumilistan kärkeen ja noteerattiin kahdella Emma-ehdokkuudella. Tarttuvilla biiseillä ja energisellä livemeiningillä läpimurron tehneen yhtyeen muodostavat laulaja Anni Lötjönen, kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen ja rumpali Saku Sahlstedt.Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
The 69 Eyes, Lovers Left Alive
When the sun goes down and the moon comes up Finnish goth glam ambassadors The 69 Eyes proudly don their sunglasses, leather jackets and black eyeliner to become one with the night. Founded in the hazy, murky, twilit bars of Helsinki more than 30 years ago, the band circling around Scandinavian goth rock epitome Jyrki 69 has done exemplary service to all things dark, releasing twelve revered albums, touring the world over, even going platinum in their home country, all the while maintaining a strong tie to the graveyard shift of rock’n’roll.
Lovers Left Alive is ragged, raw & sloppy R'n'R brilliance.Ovella peritään security fee 3,90 €
Liput ovelta 35 €, jos jäljellä.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Kurjet
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKurjetHe elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta ‒ lahjakkaista, rohkeista ja periksiantamattomista kirjailijasisaruksista.Helmi Krohn, sisaruksista vanhin, on voimakastahtoinen kirjallisuusnainen, joka kiinnostuu spiritualismista. Aino Kallas, keskimmäinen sisko, on kuuluisa kirjailija sekä kohuttu ja kansainvälinen seurapiiri-ihminen. Sisarussarjan nuorin, Aune Krohn, kirjailija hänkin, on ottanut hoitaakseen sisarusten masennukseen sairastuneen Minna-äidin ammentaen voimaa hengellisyydestä.Eletään 1930-luvun Suomessa. Sisaruksia yhdistää kirjoittaminen. He kirjoittavat ammatikseen ja kutsumuksesta, kääntävät ja toimittavat henkensä pitimiksi, kamppailevat köyhyyttä vastaan, joka vaanii koko ajan kulman takana.Kaarle-veljensä kuoleman myötä sisaret kokoontuvat pitkästä aikaa. Paikalla ovat myös säveltäjäveli Ilmari Krohn kirjailijavaimonsa Hilja Haahden kanssa sekä Helmin entinen aviomies, professori ja valtiomies E. N. Setälä.Seurue luennoi ja viisastelee toisilleen kuin vanhoina hyvinä aikoina, kunnes käy kuten aina, ja joku alkaa muistella menneitä. Puheeksi tulee Kiiskilän hovi. Tarunhohtoinen sukukartano Viipurinlahdella on sisarusten lapsuuden paratiisi, joka katoaa heidän elämästään yhtä nopeasti ja traagisesti kuin heidän isänsä Julius Krohn, suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö.Vaikka yhteys lapsuuteen on kadonnut, ovat särkyneen idyllin sirpaleet yhä läsnä sisarusten elämässä: muistoina, totuutena ja tarinoina. Kukin on löytänyt yksilöllisen tiensä, mutta millä ehdoilla? Mikä tässä elämässä toteutuu, mikä jää toteutumatta?Kiehtova tarina valottaa Krohnin suvun kirjailijanaisten vaiheitaTiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo kauniin ja kiehtovan tarinan Krohnin laajaan sivistyssukuun kuuluvista kirjailijasisaruksista. He olivat lahjakkaita ja rohkeita, periksiantamattomia ja itseoppineita naisia, jotka tekivät valtavan työn suomalaisen kulttuurin puolesta.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut teos muistuttaa, kuinka tärkeitä inhimillisiä perusarvoja sivistys ja kulttuuri ovat kaikkina aikoina luodessaan valoa pimeyden keskelle.Kurjet-esityksen ohjaa Tiina Puumalainen, ja sen lavastaa Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi tunnetaan kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.“Miksi kurjet lentävät?Koska ne voivat.Koska ne haluavat.Koska ne osaavat.”Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.2.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Nicke Lignell ja Paula SiimesOhjaus Tiina Puumalainen Käsikirjoitus Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Kare Markkola Musiikki Joakim Berghäll Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
FI
79 views
Buy Ticket
Read More
Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kuka pelkää Virginia Woolfia on riemukkaan raivokas klassikko ja hurja ihmissuhdemittelö, jossa kahden eri-ikäisen pariskunnan huolettomasti alkanut yöllinen kohtaaminen etenee vääjäämättä keskelle myrskyn silmää.
Yön pikkutunteina, nuorten vieraidensa edessä, keski-ikäinen pariskunta George ja Martha aloittavat raivokkaan parisuhdemittelön, jonka pyörteissä myös nuoripari Nick ja Honey riisutaan vääjäämättä rooleistaan. Ja kun aamu sarastaa, ei kukaan heistä kävele uuteen päivään ennallaan.Näytelmäkirjailija Edward Albee palkittiin näytelmästä Tony-palkinnolla vuonna -63, ja Elisabeth Taylor sekä Sandy Dennis rooleistaan Oscareilla vuonna -66 tehdyssä maineikkaassa elokuvaversiossa.Näytelmä on voimakas, pureva ja koskettava kuvaus pitkän liiton monista puolista. Se on myös erinomainen esimerkki Albeen terävästä ja nokkelasta dialogista, joka haastaa, yllättää, huvittaa ja herkistää, ja kuvaa syvällisesti ihmisyyden ja parisuhteen monia ulottuvuuksia. Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kotkan Kaupunginteatterissa Naapurinäyttämöllä 7.9.2024 alkaen. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
111 views
Buy Ticket
Read More
ONEVIOLIN – ACT TWO
ONEVIOLIN jatkaa Suomen valloitusta uudella livesetillään
Lontoon Royal College of Musicista valmistunut ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on esiintynyt viime vuosina loppuunmyydyille saleille eri puolilla Suomea. Huippuviulisti jatkaa menestyksekkäiden rundiensa putkea syksyllä 2024, kun hän tuo ACT TWO -nimisen uudistetun livesetin perinteisten konserttisalien lisäksi myös Tavara-aseman ja Rytmikorjaamon kaltaisille klubeille!
Tunnin mittaiset ACT TWO -keikat tulevat keskittymään kansainvälisten hittien cover-versioihin. ONEVIOLINin maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen konsepti perustuu siis siihen, että artisti uudelleenversioi tunnettuja kappaleita käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Esiintymistä tukevat lavalle pystytettävät videoscreenit, joiden visuaalinen ilme on ACT TWO -setissä päivitetty aivan uudelle tasolle. Konsertit eivät sisällä väliaikaa.
ONEVIOLIN on ollut hurjassa nousukiidossa 2020-luvulla. Hänen some-hiteiksi nousseet cover-videonsa saattavat kerätä miljoonia katselukertoja jopa yksittäin, puhumattakaan paljonko ne ovat tavoittaneet ihmisiä maailmanlaajuisesti yhteensä. Omien konserttiensa lisäksi hän on tuttu näky niin TV-ruudusta kuin erilaisista kampanjoistakin.
Pelkästään vuonna 2023 ONEVIOLIN teki kolme kiertuetta, esiintyi festivaaleilla, firmatilaisuuksissa ja lennätettiin eri mantereille myös ulkomaan yksityiskeikoille. Keikkailun ja viraalivideoiden ohella artisti on julkaissut "ONE"-nimisen albumin sekä vieraillut Uniikin ja TUULIn kultaa striimanneella singlellä Karuselli.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
D.O.P.A.
Monesta yhteydestä tuttu kitaravelho Timo Kämäräinen perusti uuden
yhtyeen jazzpiireistä tunnettujen pianisti Alexi Tuomarilan ja rumpali
Tuomas Timosen kanssa. Taidokkaan D.O.P.A.-yhtyeen ennakkoluuloton tyyli
paljastaa jäsentensä historiasta rockia, jazzia, progea ja
elektropoppia. Moniulotteinen Vivid Dreamson syksyn kiintoisimpia
esikoisalbumeja.
FacebookInstagramTwitter
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni, Casanova
Vaimoni, Casanova -esityksessä on pieni, nouseva katsomo myös näyttämöllä. Asiakas voi halutessaan valita paikat joko normikatsomosta tai näyttämöllä olevasta katsomosta.HUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72Vaimoni, CasanovaKirjoittanut Leea KlemolaOhjannut Antti MikkolaRooleissa Mari Turunen, Matti Hakulinen, Lari Halme, Kai Vaine, Katriina LilienkampfPeruslippu 43/38/28 €Vaimoni, Casanova on kertomus Jukka Merenmiehen vaimon, 60-vuotiaan näyttelijä Kyllikki Lallan työhönpaluusta Casanova-näytelmän harjoituksiin pitkän sairasloman ja seksuaalisten häirintäsyytteiden jälkeen.Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuun kulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot.
FI
88 views
Buy Ticket
Read More
Stepa
Kesäkausi päätetään virallisesti 27.9. ja se tarkoittaa yhtä asiaa. TYHJENNETÄÄN KAAPIT.
Soutustadionilla
kaikki laitetaan alennuksella ja lavan ottaa lisäksi haltuun tänä
kesänä Soutustadionin tapahtumamestarit SMILE DJ's, ELIITTI sekä
Sodankylän lahja Suomen hiphop-kulttuurille STEPA.
Aikataulu:20:00 ELIITTI21:00 STEPA 22:00 DJ WILLE LAHTI & Bileet jatkuu Rantaterassilla. Tuu meidän kanssa tyhjentämään kaapit Soutustadionin tyyliin ja lopetetaan tämä kesä tyylillä! Facebook event
Liput ovelta 20 €.
Soutustadionilla ei ole narikkaa.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@msmarketing.fi, +358 40 833 7690
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Lukko - HIFK
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Manserock-orkesteri esiintyy
Manserock-orkesteri esiintyy Vapriikissa perjantaina 27.9. Ainutlaatuiseen K18-iltatilaisuuteen myydään liput ennakkoon lippu.fi kautta. Hinta 25 € + lippu.fi palvelumaksu. Ennen keikkaa ja keikan jälkeen DJ Juissi soittelee aidoilta ja alkuperäisiltä vinyyleiltä Manserokin helmiä. Manserock-näyttely on avoinna illan ajan, Vapriikin muut näyttelyt on suljettu. Museokauppa ja museoravintola Valssi palvelevat, valomerkki klo 21.Ohjelma:Klo 18.30 ovet aukiKlo 18.30 DJ Juissi soittaa Manserokkia vinyyleiltäManserokin helmiä Kasevan ajoista Sensuurin kautta aina Negativeen.Klo 18.30-21.30 Manserock-näyttely avoinnaKlo 19.30-20.30 Manserock-orkesteri esiintyyMuseoravintolan lavan ottaa haltuun Manserock-orkesteri vaihtuvine solisteineen!Klo 20.30 DJ Juissi soittaa Manserokkia vinyyleiltäManserokin helmiä Kasevan ajoista Sensuurin kautta aina Negativeen.Klo 21.30 Museo sulkeutuuOrkesterin kokoonpano:Solistit:Moog KonttinenMartti SyrjäSami HintsanenJuri LindemanTiina WesslinToni LähteenmäkiKalle RuusukallioYhtye:Lacu Lahtinen -rummutJuha Torvinen -kitaraSami Ruusukallio -bassoKalle Ruusukallio -kosketinsoittimetNelli Petro -taustalauluToni Lähteenmäki -taustalaulu
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Varjoja paratiisissa
Aki Kaurismäki – Jarno KuosaVarjoja paratiisissaTarina onnen etsimisestä ja arjen kauneudestaVarjoja paratiisissa perustuu Aki Kaurismäen samannimiseen elokuvaan vuodelta 1986. Se on sydämellinen ja yllätyksellinen rakkaustarina, jonka kantaesityksen Oulun teatteriin ohjaa ja dramatisoi Jarno Kuosa.Näytelmä kertoo roskakuski Nikanderista ja kaupankassalla työskentelevästä Ilonasta, jotka kohtaavat toisensa ja rakastuvat. Varjoja paratiisissa on vilpitön ja voimakas tarina hyväsydämisistä ihmisistä varjojen keskellä. Se näyttää arjen ja vaatimattoman elämän kauneuden.”Kaurismäen maailmassa minua viehättävät hänen tarkka kykynsä kuvata arkea ja tunnistettavia ihmisen toiveita ja haluja sekä sitä, mitä ihmiset elämältä odottavat. Hän kuvaa näitä lempeästi ja lämpimästi hymyillen huumorin kautta unohtamatta elämän syvempää ja tummempaa pohjavirettä, joka tekee tietynlaisia surunkyllästämää kauneutta tarinoihin”, ohjaaja Jarno Kuosa kertoo.”Maailma on kaunis ja hyvä elää silleJolla on aikaa ja tilaa unelmilleJa mielen vapaus, ja mielen vapaus”Vexi SalmiJarno KuosaJarno Kuosa (s.1979) on helsinkiläinen ohjaaja, joka valmistui Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelmasta 2011. Kuosa on ohjannut lukuisissa teattereissa ympäri Suomea. Tämän lisäksi hän on ohjannut useita audiodraamoja Ylen radioteatterissa, ja hänet on palkittu muun muassa pohjoismaisella draamapalkinnolla. Kuosan ohjaustöissä näkyy ihmisläheinen ja huumorilla höystetty näyttämötodellisuus, joka on audiovisuaalisesti näyttävää ja kaunista.Ensi-ilta la 2.3.2024Suuri näyttämöKesto 2 tuntia 20 minuuttia sisältäen väliajanLiput A-kategoria 39 € / 36 € / 20 € ja B-kategoria 37 € / 34 € / 20 €Ikäsuositus 7 vuottaOhjaus ja sovitus: Jarno KuosaAlkuperäiselokuva: Aki KaurismäkiLavastus ja valosuunnittelu: Jukka KyllönenPukusuunnittelu: Pasi RäbinäÄänisuunnittelu: Antti LindholmMaskeeraus- ja kampaussuunnittelu: Eija JuutistenahoROOLEISSAHenri HalkolaElina KorhonenPentti KorhonenJoose MikkonenTimo PesonenMerja PietiläAnnina RokkaAsta SveholmHenri TuominenTuula Väänänen
FI
80 views
Buy Ticket
Read More
Raha Sana ja Frankosun and the Family
Nomads Festival: Raha Sana ja Frankosun and the Family Korjaamolla 27.09.2024!
RAHA SANA on Jussi Baby Pelkosen (Ursus Factory) luotsaama tanssiorkesteri, joka erikoistuu Itä-Afrikan klassikkotyyleihin (rumba, soukous, zilipendwa). Illan ohjelmisto koostuu tansanlialaisista ja kenialaisista ikivihreistä. Voi olla että pääsemme myös käännösrumban makuun!
RAHA SANA is a dance orchestra led by Jussi Baby Pelkonen (Ursus Factory). The band specializes in the timeless genres of East Africa (rumba, soukous, zilipendwa). Their repertoire features a delightful selection of Tanzanian and Kenyan classics, infused with a touch of translation-rumba. Welcome! Karibu! Èkaabo! Tervetuloa!
Performers: Patrick Simali - voc Jussi Baby Pelkonen - guitar/voc Kasheshi Makena - guitar/voc Aapo Palonen - bass Chico Matada - drums Vili Järvinen - saxophone Joona Kilponen - trumpet Miika Hyttinen - trombone Riku Leiniäinen - percussion https://www.instagram.com/rahasanaband
Frankosun & The Family on väkevä helsinkiläinen afrobeat-orkesteri, jonka on perustanut voodoon sydänmailla Beninissä syntynyt Oladele Franck Koumolou. Yhtye yhdistelee 70- ja 80-lukujen beniniläistä ja nigerialaista afrobeatia, afrofunk- ja afrorock-vaikutteita, kaikuja suomalaisesta kansanmusiikista sekä beniniläisen Nago- heimon rytmiikkaa. Frankosun & The Family on valloittanut energisillä esiintymisillään kuulijoiden sydämiä toinen toisensa jälkeen.
Frankosun and the Family is a mighty afrobeat orchestra based in Helsinki, Finland. The band was founded by Oladele Franck Koumolou, who was born in the voodoo heartland - the Republic of Benin. Frankosun and the Family mixes the 1970s and 1980s afrobeat of Benin and Nigeria with relaxed elements of afrofunk and afrorock, echoes of Finnish folk music as well as rhythms from the Nago tribe of Benin. This music is designed to capture the mind, soul and body of listeners worldwide.THE BANDOladele Franck Koumolou, vocalsTiina Heikkinen, backing vocalsAyla Brinkmann, backing vocalsEero Savela, trumpetJoose Kyyrö, tenor and baritone saxophonesPanu Luukkonen, tromboneVille Sirviö, guitarVasilis, bassAapo Watanen, drumsMikko Koivisto, congas
This event is produced by Kulttuuriyhdistämö Interkult together with Korjaamo as part of Nomads Festival 2023.Aikataulu:20:00 Ovet20:30 Frankosun and the Family 22:30 Raha SanaLiput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
David Gilmour - Luck and Strange (27.09.-03.10.2024)
David Gilmour today announced his first live shows in Italy for eight years in support of his new album ‘Luck and Strange’, to be released on 6th September on Sony Music. The shows which are already shaping up to be one of the most important live events of 2024 will take place in Rome on 27th, 28th and 29th September and on 1st, 2nd and 3rd October and will be the world premiere and only shows in mainland Europe. The shows will be held in the extraordinary setting of the Circus Maximus, one of the most evocative places in the Italian Capital, which will host the event also thanks to the fundamental collaboration of the Municipality of Rome and the Ministry of Culture. Inside the Circus Maximus, an arena built specifically for the occasion will be set up with all seats, a structure that will offer spectators the opportunity to enjoy the concert in maximum comfort, surrounded by breath-taking scenery.‘Luck and Strange’ was recorded over five months in Brighton and London and is Gilmour’s first album of new material in nine years. The record was produced by David and Charlie Andrew, best known for his work with alt-j and Marika Hackman.The majority of the album’s lyrics have been composed by Polly Samson, Gilmour’s co-writer and collaborator for the past thirty years. Samson says of the lyrical themes covered on ‘Luck and Strange’, “It’s written from the point of view of being older; mortality is the constant.” Gilmour elaborates, “We spent a load of time during and after lockdown talking about and thinking about those kind of things.”The album features eight new tracks along with a beautiful reworking of The Montgolfier Brothers’ ‘Between Two Points’ and has artwork and photography by the renowned artist Anton Corbijn.Musicians contributing to the record include Guy Pratt & Tom Herbert on bass, Adam Betts, Steve Gadd and Steve DiStanislao on drums, Rob Gentry & Roger Eno on keyboards with string and choral arrangements by Will Gardner. The title track also features the late Pink Floyd keyboard player Richard Wright, recorded in 2007 at a jam in a barn at David’s house.Some contributions emerged from the live streams that Gilmour and family performed to a global audience during the lockdowns of 2020 and 2021; Romany Gilmour sings, plays the harp and appears on lead vocals on ‘Between Two Points’. Gabriel Gilmour also sings backing vocals.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Pikkurikoksia rakkaudessa
Pikkurikoksia rakkaudessa Lisan ja Tomin viisitoistavuotinen suhde saa yllättävän käänteen, kun Tom tapaturman seurauksena menettää muistinsa. Lisa yrittää palauttaa Tomin mieleen pariskunnan yhteistä historiaa ja jopa sitä, millainen Tom ylipäätään on. Arvoituksellinen teksti muistin häilymisestä uppoutuu pohdintaan pitkän parisuhteen luonteesta. Tiivistunnelmaiseksi trilleriksi kehittyvä esitys haastaa katsojan miettimään, mikä on totta, mitä on tapahtunut, kumpi pariskunnasta on oikeassa ja kumpi manipuloi kumpaa…. Suomen kantaesityksen ohjaa Anssi Valtonen, Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstin (Petits crimes conjugaux) on suomentanut Reita Lounatvuori. Käännöstyötä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto. käsikirjoitus Eric-Emmanuel Schmitt suomennos Reita Lounatvuori ohjaus Anssi Valtonen lavastus- ja pukusuunnittelu Annina Nevantaus valosuunnittelu Jonna Rautala äänisuunnittelu Lauri Malin (vier.) kampaus ja maskit Niina Vattulainen Rooleissa: LISA Hegy Tuusvuori TOM Asko Vaarala Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy #pikkurikoksiarakkaudessajkl Ensi-ilta Paviljongin pienellä näyttämöllä pe 20.9.2024 klo 19 Liput peruslippu 35 € eläkeläiset 33 € alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12 + Eric-Emmanuel Schmitt on suuren suosion saavuttanutranskalainen filosofi ja kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Näytelmien lisäksi hän kirjoittaa romaaneja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia. Jyväskylän kaupunginteatterissa on aiemmin (2007) nähty hänen näytelmänsä Arvoituksellisia muunnelmia
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Raappana
Raappana Telakalla!Showtime 22:00
***Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Tauno ja Ansa -laulukomedia
Tauno ja Ansa on viihdyttävä laulukomedia, joka on hurmannut suomalaisen yleisön upeilla laulunumeroilla ja vaikuttavilla roolisuorituksilla. Tangokuningas Tommi Soidinmäki ja laulajatar Eeva Saarenpää herättävät henkiin Tauno Palon ja Ansa Ikosen tarinan fiktiivisen musiikkinäytelmän muodossa.
Tauno ja Ansa -laulukomedian tarinassa eletään 1950-luvun Helsingissä. Nuori Ansa opiskelee laulunopettajaksi ja komea Tauno Palo käy töissä, näyttelee ja tekee elokuvia. Tauno Palon värikäs yksityiselämä tuo vauhdikkaita ja yllättäviäkin käänteitä ja tapahtumia. Ansa joutuu peliin mukaan ja kuinkas siinä sitten käykään…
Taunon ja Ansan kulta-ajan tunnetuimmat ja suosituimmat laulut, kuten Kulkurinvalssi, Mustat silmät, Potkut sain ja Laulava sydän kajahtavat laulukomediassa akustisen orkesterin tahdittamina.
Pianisti Heikki Hovia esittää Juse Venäläinen ja viulisti Ingrid Lampeniusta ja taloudenhoitajaa Liisa Karhu. Laulukomedian käsikirjoitus on Juse Venäläisen käsialaa.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
YUP Instrumental
YUP INSTRUMENTAL KIERTÄÄ SUOMEA ALKUSYKSYSTÄ
Omintakeisella tyylillään kotimaista musiikkikenttää möyhivä YUP Instrumental juhlistaa olemassaoloaan mittavalla Suomen-kiertueella ensi syksynä. Cyclus 1 -nimeä kantavan kiertueen jo aiemmin julkistettu avauskeikka nähdään Tavastialla perjantaina 23. elokuuta, josta matka jatkuu Hämeenlinnan Suisto-klubille heti seuraavana iltana. Yhteensä 12 kaupunkia kattava keikkaputki huipentuu Turun Logomon Teatroon lauantaina 28. syyskuuta. Lipunmyynti on käynnissä kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa. ”Mikäpä on mukavampaa kuin päästä tutulla porukalla esittämään uutta musiikkia ja ehkäpä hieman muistelemaan menneitäkin”, fiilistelee esiintymislavoille paluuta odottavan yhtyeen säveltäjä - basisti Valtteri Tynkkynen. ”Hihkuimme ilosta saadessamme kuulla levynjulkaisukiertueen ulottuvan Suomen eri kolkkiin peräti kahdentoista paikkakunnan verran. Eeppinen syksy tiedossa, nähdään pian keikoilla!”, jatkaa kitaristi Jussi Hyyrynen. Kahden edellämainitun lisäksi YUP Instrumentalissa vaikuttavat Janne Mannonen (rummut) ja Petri Tiainen (kosketinsoittimet). YUP Instrumentalin juuri ilmestynyt Opus 1 -albumi on saanut innostuneen vastaanoton. Progressiivisia juuriaan pidäkkeettömästi punkilla, jazzilla ja kansanmusiikkisävyillä maustava kokoonpano kutoo runsaat musiikilliset vaikutteensa yhteen tunnistettavaksi YUP-soundiksi. Suomirockin historiassa paikkansa sementoinut yhtye vaikutti aktiiviaikanaan vuosina 1987 - 2009 merkittävästi maamme musiikilliseen ilmastoon kunnianhimoisella sekä ilmaisuvoimaisella tuotannollaan, jonka perintö elää rikkaana nykykokoonpanon musiikissa.
Möysä: Instagram | Facebook | X | YoutubeLiput ovelta 32 €
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More