4141 result(s) found for ""

PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Lounge image
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Lounge
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Dinner & Show image
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Dinner & Show

PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI image
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI

Kahden tähden stand up -ilta: Anitta Ahonen ja Matti Patronen image
Kahden tähden stand up -ilta: Anitta Ahonen ja Matti Patronen
Kahden tähden stand up -ilta: Anitta Ahonen ja Matti Patronen Kahden tähden stand up -illassa parhaillaan omilla soolokiertueillaan olevien Anitta Ahosen ja Matti Patrosen tiet risteävät Imatran Kulttuuritalo Virta:ssa 8. marraskuuta. Luvassa on takuuvarmat naurut kun kaksi oman persoonallisen tyylin omaavaa koomikkoa esittävät omat sooloesityksensä yhden illan aikana. Anitta Ahonen: 60 ja kuoleman välillä Stand up -koomikko, anarkistiorvokki Anitta Iso A Ahonen on tullut viimein naisen ikään! 60 ja kuoleman välillä on Iso A:n yli 20-vuotisen uran juhlakiertue, jossa ei haittaa vaikka juhlakalu potkaisisi tyhjää kesken kiertueen. Anitta Iso A Ahonen kutsuu katsojat jatkojen jatkoille juhlimaan elämää naurun merkeissä. Nauru ja uurna sisältävät samat kirjaimet ja Ahosen uurnasta tarjolla on dopamiinishotteja, oksitosiinipaukkuja ja muita hormonidrinkkejä katsojien maljoihin. Tarjolla on lääkkeetön resilienssipaukku pahimpaan elämäntuskaan. Kiroilevana rollaattorimummonakin tunnettu Iso A on heittänyt rollaattorinsa nurkkaan. Koomikon mieli on hänen itse tekemänsä haastattelun mukaan nuori, elämä maistuu makealta ja syövän kouraisema ja selkäbakteerin kampittama kroppakin on menossa mukana. Matti Patronen: Kelpo versio itsestäni -stand up show Yli kymmenen vuotta komiikkaa ja yli viisikymmentä vuotta elämää on johtanut siihen, että on aika tuoda Matin stand up -show kaiken kansan nähtäväksi. Vuosi 2015 ja TV1:n Naurun tasapaino-ohjelma toi Matin koko kansan tietoisuuteen. Parhaimmillaan yli 200 keikkaa vuodessa tehnyt Patronen on vakiinnuttanut tyylinsä ja säilyttänyt oman poikamaisen otteensa näihin päiviin saakka. Naurulta ja aivastuksilta ei voi välttyä, eikä ole tarkoituskaan. Hyvän mielen show viihdyttää reilun puolentoista tunnin ajan sisältäen tauon, jolloin voi syödä vaikka kanelipullan. Show sisältää uusia tarinoita sekä vanhoja hassuiksi havaittuja juttuja. Matin omin sanoin: "Koskaan ei tiedä mitä päivät tuovat tullessaan. Mutta vaikka olisi varvas kipeänä, niin joka ilta yleisö saa kuulla ihan Kelpo version itsestäni”. Kesto n. 2 h, sis. väliajan.
Aili Ikonen image
Aili Ikonen
Suomen ykkösjazzlaulajaksi tituleerattu Aili Ikonen on monipuolinen lauluntekijä. Konsertin ohjelmassa kuullaan kattava otos kappaleita Ikosen uralta, sisältäen mm. tuoreinta Helposti palavaa -levyn materiaalia.Ikosen mukana lavalla on hänen luottokvintettinsä, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä jo 10 vuoden ja viiden albumin verran. Herkkänä, mutta samalla vahvana tulkitsijana tunnettua Ikosta on kuultu laaja-alaisesti niin aikamme huippuartistien kanssa kuin solistina eri kokoonpanoissa kuten Radion sinfoniaorkesteri, Tampere Filharmonia ja Umo Helsinki Jazz Orchestra. Ikonen tunnetaan nykyisin myös a cappella -yhtye Rajattoman jäsenenä.Konsertissa on kuultavissa Ikosen tausta jazz-tulkitsijana ja -säveltäjänä, mutta läsnä ovat myös kaiut esimerkiksi kansanmusiikista, laulaja-lauluntekijä-perinteestä sekä elokuvamusiikista ja teatteri-ilmaisusta.Aili Ikonen – laulu, viulu, sävellys ja sanoitusJanne Toivonen – trumpettiWilliam Suvanne – saksofonit ja huiluTuomas J. Turunen – pianoMikko Pellinen – basso ja sovituksetMikko Arlin – rummut Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 28 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei