4129 result(s) found for ""
Ida Paul & Kalle Lindroth
IDA PAUL & KALLE LINDROTH LÄHTEE TOISTAISEKSI VIIMEISELLE KIERTUEELLE – UUSI SINGLE ULKONA PERJANTAINA
Suomen hurmaavin duo Ida Paul ja Kalle Lindroth julkaisee odotettua uutta musiikkia sekä syksylle sijoittuvan kiertueen, joka jää toistaiseksi duon viimeiseksi kiertueeksi. Kahdestaan, vielä kerran -kiertue on jatkoa keväällä suuren suosion saavuttaneelle Kahdestaan & Yhdessä -konseptikiertueelle. Syksyn kiertueella duo esiintyy nimensä mukaisesti kaksin, ilman bändikokoonpanoa.Kahden ihmisen välisestä voimakkaasta yhteydestä kertova Kahdestaan-single
palaa soundiltaan Idan ja Kallen juurille ja antaa esimakua vielä ennen
viimeistä kiertuetta julkaistavasta kokonaisuudesta.- "Kahdestaan" on meiltä pitkästä aikaa puhdas rakkauslaulu, joka jatkaa
esimerkiksi Planeetat-kappaleen tematiikkaa ja tunnelmaa. Biisillä on
myös toinen taso; olemme alusta asti tehneet kappaleita kahdestaan ja
kiertäneet niin myös keikkalavoja. Vaikka matkan varrella
kiertuekokoonpanoon ja biisien tuotantoon on liittynyt lisää ihmisiä, ydin on aina pysynyt samana, duo kertoo.
Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle.
Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista. - Ollaan tehty tätä yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja ollaan kiitollisia
niistä upeista hetkistä mitä ollaan saatu kokea yhdessä meidän
kuuntelijoiden kanssa. Tietyille asioille pitää kuitenkin laittaa pilkku
tai piste, jotta voi tulla tilaa muulle. Tauolle jääminen on tietenkin
yhdeksän vuoden yhteisen kirjoittamisen ja kiertue-elämän jälkeen
valtava ja tunteikas päätös. Ollaan jaettu meidän kuuntelijoiden kanssa
naurua ja kyyneleitä, ja meidän keikoilla on todistettu useita
kihlautumisiakin – ympärille on muodostunut lämmin yhteisö joka on
meille kovin tärkeä. Halutaan vaalia sitä kaikkea valoa ja kauneutta syksyn keikoilla ja uudella musiikilla. Meillä ois
muutama tarina vielä kerrottavana, nähdään siis vielä kerran, Ida ja Kalle kertovat.
Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja
samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta
yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon
katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa
saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo
susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja
kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi
kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä
loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022
duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Kalle Ahola & Puut
Kalle Aholan (Don Huonot) ja Janne Halmkronan (CMX, Sapattivuosi) perustama Puut-yhtye juhlii uuden albuminsa levynjulkaisua On The Rocksissa lokakuuss! Liput keikalle ovat myynnissä nyt ennakkoon Tiketissä. Yhtye julkaisi elokuussa neljännen singlensä “Tanssi tyttö tanssi” hyvinvarustetuissa suoratoistopalveluissa. Aholan säveltämän ja sanoittaman kesäisen ja tarttuvan pop-kappaleen teksti vie kuulijan tanssimaan ja karkoittamaan huolensa Atlantin rannalle.“Tanssi tyttö tanssihan, niin kuin muutkin uuden albumin avainbiisit, ovat muistoja ja tunteita jotka on dokumentoitu biiseiksi. Biisin sanat ei oo kryptiset vaan liikutaan kauniissa hetkessä jollaisia lauluihin on aina yritetty tallentaa: aurinko, meri, aallot, ranta, tuuli ja toive että aika pysähtyisi”, kommentoi patikkaretkeltä Porkkalaniemeltä tavoitettu solisti Ahola.”Ehdin jo luulla aavistuksen venähtäneen studiosessiomme perusteella, että heittäydymme vallan leavingseiksi, mutta onneksi päädyin vahingossa Flow-festivaaleille. Siellä muutama artisti onnistui esityksellään injektoimaan sellaisen dopaaminiannoksen, että tajusin lavalle pääsyn välttämättömyyden. Jos ei muuten niin vaikka PJ Harveyn tai James Blaken teenkeittäjäksi. Onneksi keikkamowgli Koskinen sai tiristettyä meiltä muutaman päivän kalenterista jo tälle syksylle, että pääsemme jakamaan ilo- ja surusanomaa kansalle.”, toteaa modulaarisyntetisaattorin syleilystä löydetty kitaristi Halmkrona.Jouko Lehtolan Rock-Finlandia -valokuvakirjan julkaisutilaisuudessa keväällä 2022 alkunsa saaneen Puut-yhtyeen muodostavat Aholan ja Halmkronan lisäksi basisti Kalle Chydenius (Samuli Edelmann, Kemopetrol) ja rumpali Olli-Matti Wahlström (CMX, 51Koodia). Kotimaisen rock-kentän ravinteikkaasta maaperästä versonut Puut luo jäsentensä syväjuurisesta menneisyydestä uutta, vehreää ja monihaaraista pop-rock-musiikkia. Puiden debyyttialbumi “Meri josta elän” ilmestyy 12. lokakuuta 2024.Uuden singlen ja koko albumin upeasti soivasta tuotannosta vastaa Emma-palkittu Kalle Chydenius, jonka meriittilistalta löytyy liuta kotimaan kärkinimiä Don Huonoista Egotrippiin.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
FI
69 views
Buy Ticket
Read More
EASY 50 FLY EAGLE FLY (K-18)
EASY 50 FLY EAGLE FLYSuomen vanhin ja tunnetuin EAGLES tribuutti bändi juhlii kuluvana vuonna kolmea asiaa: 1. EASYN PERUSTAMISESTA ON KULUNUT 50 VUOTTA.2. EASYN COMEBACKISTÄ ON KULUNUT 10 VUOTTA. 3. EASY julkaisi juhlavuoden kunniaksi kolmen biisin DUSTY ROAD nimisen Maxi-Singlen. EASYBändi nimeltä Musakatit perustettiin vuonna 1974. Pian bändin jäsenet huomasivat, että nimi edusti huonosti yhtyeen tyyliä ja musiikkia. Suosikki-lehden nimiehdotuskilpailun tuloksena bändi sai nyt uuden nimen, EASY.Yhtye keikkaili ahkerasti seitsemän vuoden ajan tehden yli 400 keikkaa.Pitkän tauon jälkeen yhtye teki yllättävän comebackin esiintymällä kesällä 2014Tribute Band Festivaaleilla Helsingissä, esittäen Eagles-yhtyeen musiikkia. Menestyksekkään comebackin innostamana "pojat" päättivät jatkaa jälleen keikkailua.Nykyään EASY esittää konserteissa/ keikoilla palvomaansa Eagles-yhtyeen musiikkia, siksi nimeen on lisätty tarkennus ”The Eagles Tribute Band”.EASYn kokoonpanoon kuuluu nykyään kolme alkuperäisjäsentä: Petteri Kokljuschkin,Sami Javne, Roni Kamras, ja kaksi nuoremman polven huippu laulajakitaristia Lappe Holopainen ja Tomi Juustila sekä upeaääninen pianisti Katri Silolahti.EASY julkaisi joulukuussa kolmen kappaleen Maxi Singlen. "Halusimme hyödyntää korona -ajan ja Suomen ykkösriviin lukeutuvan kitaristimme tuottaja/äänittäjä Erno Laitisen ammattitaitoa asettumalla Inkfish studioon viikon ajaksi." Huom. kyseessä ei ole Eagles covereita.Keikoilla EASY keskittyy toki täysin Eagles musiikin esittämiseen!EASY THE EAGLES TRIBUTE BANDEASY tarjoaaa mahdollisuuden päästä nauttimaan ja fiilistelemään livenä Eaglesin suurimpia hittejä, jotka ovat suurimmaksi osaksi Yhdysvaltojen eniten myydyn (yli 100 miljoonaa levyä) The Greatest Hits 1971-1975 albumin poimintoja. EASY:n comebackista on kulunut yhdeksän vuotta. The Eagles Tribute Band EASY täyttää konserttisalit ja hullaannuttaa yleisönsä kerta toisensa jälkeen ihastuttavalla lavaesiinymisellään ja hätkähdyttävän tarkalla Eagles tulkinnoillaan.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Maustetytöt - Kaksi settiä
Maustetytöt saapuu Ääniwalliin erikoiskeikalle perjantaina 25. lokakuuta 2024!
Konsertti koostuu kahdesta erillisestä setistä väliaikoineen ja se on yhtyeen ainoa esiintyminen Helsingissä syksyllä. Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvassakin nähty yhtye on kiertänyt viime aikoina Eurooppaa ja esiintynyt mm. Barcelonan maineikkaalla Primavera Sound -festivaalilla.Maustetytöt on suomalaisen popin omintakeinen suunnannäyttäjä. Tarttuvat melodiat yhdistettynä arkirealistisiin sanoituksiin ovat vastustamaton yhdistelmä, jossa on kaikille jotain tuttua. Maustetyttöjen loppuunmyydyt keikat, kultalevyt ja Emmat ovat vakiinnuttaneet Maustetyttöjen aseman yhtenä Suomen suosituimmista yhtyeistä.Ovella peritään security fee 3,90 €
Liput ovelta 34 €, jos jäljellä.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Klamydia
Bändi, joka ei hirveästi esittelyjä kaipaa.
Vuonna 1988 perustettu bändi on paahtanut tuhansia keikkoja ja myytyjä levyjä jo reilut 700 000 kappaletta, joista kuusi viimeisintä myyntilistojen kärjessä. Yhtyeen suosio on pysynyt vankkana vuosikaudet ja tarina jatkuu…Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa tai varata VIP -paikat Underground venuelta:Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Revive Conference
Revive Conference kokoaa nuoria aikuisia yhteen pohtimaan yhteyden ja rakkauden merkitystä
Helsingin Korjaamolla 25.10.2024 järjestettävä tapahtuma yhdistää nuoria aikuisia kautta maan yli seurakuntarajojen. Jo toista kertaa järjestettävän tapahtuman keskiössä on rohkaista ja innostaa nuoria aikuisia elämään merkityksellistä elämää.
Tapahtuman pääteemana on yhteys. Teema kantaa nimeä Yksi sydän – monta tarinaa. Tämän teeman äärellä tullaan tapahtumassa olemaan niin musiikin, puheiden, paneelikeskustelun kuin työpajojenkin muodossa.
Artisteina tapahtumassa nähdään Immanuel, Beige, Juhani Tikkanen band, Northwind Collective sekä Eve & Ossi band.
Puheita tullaan kuulemaan muun muassa pastori Pietu Korpelaiselta sekä perheterapeutti Elli Mekliniltä. Meklin johtaa ohjelmassa paneelikeskustelua aiheesta: Mitä rakastaminen on? Paneelikeskustelu johdattaa kuulijat pohtimaan muun muassa rakkauden, yhteyden, aitouden sekä erilaisuuden merkitystä ja tärkeyttä ihmissuhteissa. Keskustelijoina paneelissa on muun muassa terapeutti Neea Perho sekä Valo-deittisovelluksen mediavastaava Kristiina Fekete.
”Kokemus rakkaudesta on ihmisen mielenterveyden tärkein perusta. Sen kokemiseen tarvitaan aina kuitenkin suhde – itseen, toisiin ihmisiin, Jumalaan. Ihminen ei voi kasvaa ihmiseksi ilman suhteita, me kasvetaan ihmisiksi ihmisten kanssa. Se on kaiken lähtökohta jo syntymästä asti ja jatkuu läpi elämän. Meidät on luotu niin hengellisesti, fyysisesti kuin psyykkisestikin elämään suhteissa.” - Perheterapeutti ja kirjailija Elli Meklin
Lisäksi ohjelmassa on mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajoihin, joissa pääsee edelleen syventymään yhteyden merkitykseen omassa elämässä.
”Odotan, että Revive Conference -tapahtumassa me voitais tulla yhteen oltiin me sit mistä taustasta tahansa. Kaikilla näyttää erilaiselta se, missä vaikuttaa tai palvelee, mut silti me ollaan kaikki yhtä sydäntä ja arvokkaita juuri sellaisina. Meidät on luotu yhteyteen, jossa saadaan kokea rauhaa ja turvaa jopa niinä hetkinä, kun ei itse voi tehdä mitään sen eteen.” - - Artisti Joel ”Beige” Peltoniemi
Juontajina Korjaamon Vaunusalin päälavalla nähdään Rohkaisuryyppy -podcastista ja sosiaalisesta mediasta tuttu Lidia Bogale sekä laulaja-lauluntekijä Jesse de Jong.
Tapahtuman tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli.
Eteispalvelumaksu 3,5 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Jaakko Kulta
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Apulanta & Sinfonia Lahti - Vipimpi toistaan HKI-TRE-HKI
APULANTA-YHTYE ESIINTYY ENSIMMÄISTÄ KERTAA SINFONIA LAHDEN KANSSA NOKIA ARENALLA LOKAKUUSSA 2024Apulannan parhaat biisit ennenkuulumattomina bändin ja täysikokoisen sinfoniaorkesterin suurversioina.Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, on ilmoittanut historiallisesta esiintymisestään Tampereen Nokia Arenalla yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Ainutlaatuinen konsertti järjestetään 25.10.2024 Nokia Arenalla, ja se tulee olemaan ikimuistoinen hetki niin Apulanta-faneille kuin klassisen musiikin ystäville. Konsertti tarjoaa järkälemäisen kattauksen Apulannan parhaita kappaleita, jotka on sovitettu isolle sinfoniaorkesterille, tuoden uudenlaisen keikkaelämyksen."Konsertti on meille kerran elämässä -tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kyseessä on niin ilmaisuvoimainen porukka, että illasta tulee kirjaimellisesti eeppinen. Sinfonia Lahti osoittaa mielestäni tämän myötä myös hienoa heittäytymiskykyä rikkoen kanssamme samalla eri musiikkityylien välille rakennettuja, keinotekoisen tuntuisia raja-aitoja. Biisit sovitetaan varta vasten tätä iltaa varten ja orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo." kertoo Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti on Suomen arvostetuimpia sinfoniaorkestereita, joka on vakuuttanut yleisönsä huippuluokan konserteilla. Tämä erityinen yhteistyö mahdollistaa Apulannan musiikin yhdistämisen klassisen musiikin maagiseen maailmaan.Apulanta & Sinfonia Lahtipe 25.10.2024la 26.10.2024Nokia Arena, TampereOsa katsomoista on K-18 anniskelukatsomoita, permannolla suositusikäraja 12 vuotta.Myynnissä myös VIP-paketteja.Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 59,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.TURVALLISEMPI TILAOstamalla lipun sitoudut Nelonen Media Liven turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisää nettisivuilta: https://nelonenmedialive.fi/turvallisempi-tila/
FI
73 views
Buy Ticket
Read More
Blue Eyed Sons (Levyjulkkarit)
BLUE EYED SONS SAAPUU SEMIFINALIIN!
Harvakseltaan esiintyvä Blue Eyed Sons julkaisee toisen live albuminsa ja juhlistaa sitä Helsingin Semifinaalissa 25.10! Live albumi on taltioitu Tiivistämöllä vuonna 2023 ja se on ensimmäinen julkaisu yhtyeen nykyisellä kokoonpanolla. Varmista lippusi keikalle pian sillä Semifinaalin kapasiteetti on rajallinen ja tämä keikka tulee olemaan yhtyeen harvoja esiintymisiä lähivuosina.
Illan lämmittelijä tullaan julkaisemaan myöhemmin.
***
Blue Eyed Sons will release their second live album on 25th of October! Recorded in 2023 at Tiivistämö, Helsinki, the album will introduce the current line-up first time on a record and show how the band has evolved since their new formation in 2022.
The band will celebrate the release of the album with their first and last show of the year at Semifinal, Helsinki on 25th of October. Secure your tickets before it is too late as the band will be seen live very rarely after this release show due to members being busy with other projects.
Special guest will be announced later for the show
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka ei ole esteetön. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 18€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Tupla V
Heikki Vilja & Mikko Vaismaa - Tupla V
Tervetuloa nauttimaan hulvattomasta stand upista Tapahtumatalo Raaheen! Tällä kertaa lavan valtaavat kaksi huippukoomikkoa, jotka tarjoavat takuuvarmaa viihdettä ja kutkuttavat mukavasti nauruhermoja. Lavalla Heikki Vilja ja Mikko Vaismaa.
Kesto: 2 h, sisältää väliajan
Liput (sis. palvelumaksu): 32,50 € perushinta29,50 € työttömät, eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelushenkilöt, pyörätuoli & avustaja29,50 € ryhmät, min. 10 henkilöä
Järj. Suomen Stand Up Club
Facebook-tapahtumaEsityksen kesto noin 1,5 h.Ovet avataan tuntia ennen esitystä.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
FI
77 views
Buy Ticket
Read More
Kiekko-Espoo - HPK
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
KooKoo - Tappara
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
JYP - HIFK
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
MOSHKINVILLE MOSHFEST
Final Assaultin 15-vuotis juhlavuoden ja viimeisen keikan ympärille on Porvoon Pensselitehtaalle rakentunut kahden päivän sisäfestivaali MOSHKINVILLE MOSHFEST!
Festivaaleilla soittaa Final Assaultille vuosien aikana tutuksi tulleita frendibändejä, joten tunnelma tulee olemaan aivan varmasti hyvin lämminhenkinen.
Eli vielä kerran rässiliivit niskaan, hammassuojat suuhun ja Mosh It Up!
Tapahtuma auki molempina päivimnä klo 19:00-00:00.
InstagramVarausaika 2 päivää.
Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Saapumisohjeet tapahtumapaikalle näet Pensselitehtaan sivuilta.
***
ESTEETTÖMYYS:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssasamalla lipulla: KYLLÄTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: KYLLÄTapahtumapaikalla on esteetön WC: KYLLÄTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: EITapahtumassa on pyörätuolikoroke: EIPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaaasiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: KYLLÄ (info@pensselitehdas.fi)
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Orlando
Kuinka monta minuutta sisälläni onkaan Aatelisnuorukainen Orlando lähtee etsimään itseään halki vuosisatojen, rakastaa niin ihmisiä kuin runouttakin, pettyy niin ihmisiin kuin runouteenkin, löytää itsensä kaukaisilta mailta ja tutuilta kotikonnuilta, aina uudestaan tutun tammipuun syleilystä. Orlando on fantastinen teatterileikki, Peer Gyntmäinen kohtalonmatka ja ajaton nostalgiatrippi siihen mikä ei muutu: ihminen. ENSI-ILTA 9.10. 2024 PIENI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Tommi Kainulainen LAVASTUS – JA PUKUSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho VALOSUUNNITTELU Harri Peltonen ÄÄNISUUNNITTELU Tatu Virtamo NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Anu Reijonen ROOLEISSA Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen, Lumikki Väinämö ja Miikka Wallin
FI
69 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus (PN)
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Molli ja ystävyyden talo
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Paperi T & UMO Helsinki Jazz Orchestra
Paperi T ja UMO Helsinki Jazz Orchestra jatkavat yhteistyötään, kaksi yhteiskeikkaa lokakuussa 2024!Lipunmyynti alkaa perjantaina 1.12. klo 9 osoitteessa Lippu.fiValtavirtahiphopin ulkopuolella suvereenisti kotimaisen musiikkikentän merkittävimpiin tekijöihin nousseen Paperi T:n biisit löytävät uuden muodon ja ulottuvuuden yhteiskeikalla UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Räppäri-runoilijan tuotanto saa elävän, orgaanisen sävyn kahdeksantoistahenkisen orkesterin käsittelyssä Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 25. lokakuuta ja Tampere-talolla lauantaina 26. lokakuuta 2024. Kollektiivin aiempi yhteiskonsertti Kultsalla 2019 myi loppuun hetkessä.Konserteissa kuullaan uusia big band -sovituksia keväällä 2023 julkaistulta albumilta Joka päivä jotain katoaa, ja jo aiemmilla yhteiskeikoilla kuultuja orkesterisovituksia Paperi T:n tuotannosta.– On upeeta päästä jatkamaan yhteistyötä ja kuulla, miltä uuden albumin kappaleet kuulostavat UMOn sovittamina ja soittamina, Paperi T tunnelmoi.Paperi T & UMO Helsinki Jazz OrchestraPe 25.10.2024 klo 19 Kulttuuritalo, HelsinkiLa 26.10.2024 klo 19 Tampere-taloLipunmyynti alkaa pe 1.12. klo 9 osoitteessa Lippu.fiPeruslippu 40 €, opiskelijat 35 €Tampereen-konsertti on kokonaan ikärajaton. Ovet klo 18.Helsingin-keikalla osa permannosta on ikärajaton ja muu katsomo K18. Ovet 17:30.Konsertin kesto 2 h sis. väliajanRap-artisti ja sanataiteilija Paperi T eli Henri Pulkkinen aloitti uransa kulttimainetta nauttivassa Ruger Hauerissa. Jättimenestykseksi muodostunut soolodebyytti Malarian pelko noteerattiin Teosto-palkinnolla ja kahdella Emmalla, ja kakkosalbumi Kaikki on hyvin jatkoi suosiota. Keväällä 2023 ilmestynyt Joka päivä jotain katoaa päätti lähes kolmen vuoden hiljaiselon ja täytti fanien odotukset jo singleillään Basilikanlehtiä, muuttolinnut, rantahiekkaa, ja Joo joo. Musiikin lisäksi artisti on julkaissut runoteoksen Post alfa, joka viimeisteli kirjoittajansa paikan yleisön suuresti arvostamana lyyrikkona.UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fiKuva: Tero AhonenVideothttps://youtu.be/gpAkekLGd1c?si=drbJ4JgPyvL_Larrhttps://youtu.be/hwqGEFasb10
FI
87 views
Buy Ticket
Read More
Olga
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Apulanta & Sinfonia Lahti - Vipit pimeyksien reunoilla
APULANTA-YHTYE ESIINTYY ENSIMMÄISTÄ KERTAA SINFONIA LAHDEN KANSSA NOKIA ARENALLA LOKAKUUSSA 2024Apulannan parhaat biisit ennenkuulumattomina bändin ja täysikokoisen sinfoniaorkesterin suurversioina.Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, on ilmoittanut historiallisesta esiintymisestään Tampereen Nokia Arenalla yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Ainutlaatuinen konsertti järjestetään 25.10.2024 Nokia Arenalla, ja se tulee olemaan ikimuistoinen hetki niin Apulanta-faneille kuin klassisen musiikin ystäville. Konsertti tarjoaa järkälemäisen kattauksen Apulannan parhaita kappaleita, jotka on sovitettu isolle sinfoniaorkesterille, tuoden uudenlaisen keikkaelämyksen."Konsertti on meille kerran elämässä -tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kyseessä on niin ilmaisuvoimainen porukka, että illasta tulee kirjaimellisesti eeppinen. Sinfonia Lahti osoittaa mielestäni tämän myötä myös hienoa heittäytymiskykyä rikkoen kanssamme samalla eri musiikkityylien välille rakennettuja, keinotekoisen tuntuisia raja-aitoja. Biisit sovitetaan varta vasten tätä iltaa varten ja orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo." kertoo Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti on Suomen arvostetuimpia sinfoniaorkestereita, joka on vakuuttanut yleisönsä huippuluokan konserteilla. Tämä erityinen yhteistyö mahdollistaa Apulannan musiikin yhdistämisen klassisen musiikin maagiseen maailmaan.Apulanta & Sinfonia Lahtipe 25.10.2024la 26.10.2024Nokia Arena, TampereOsa katsomoista on K-18 anniskelukatsomoita, permannolla suositusikäraja 12 vuotta.Myynnissä myös VIP-paketteja.Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 59,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.
FI
101 views
Buy Ticket
Read More
Bloodred Hourglass
Bloodred Hourglass & Balance Breach yhteiskeikalla House of Olafissa perjantaina 25.10.2024!
BLOODRED HOURGLASSBloodred Hourglass on ansainnut paikkansa kotimaisen metallin eturivissä kovalla työllä, päättäväisyydellä ja poikkeuksellisella biisinkirjoitustaidolla. Viimeisimmän albuminsa, "How's The Heart" (2023), myötä yhtye käynnisti pitkän ja perusteellisen kotimaankiertueen, joka on täyttänyt suurimmat rockklubit ympäri maan.
BALANCE BREACHKotimaan lupaavimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Balance Breach tekee matkaansa Mikkelistä maailmanmaineeseen, eikä sitä tunnu pysäyttävän enää mikään. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät haikeat melodiat, raivokas energia ja isot kertosäkeet niin vastustamattomalla tavalla, että se on huomattu kotimaan lisäksi myös Keski-Euroopassa.
Balance Breachin vuonna 2020 julkaistu debyyttialbumi “Dead End Diaries” keräsi runsaasti kehuja luvaten yhtyeelle kirkasta tulevaisuutta. Odotetun toisen albuminsa “ABYZMAL” yhtye julkaisi toukokuussa 2023 saaden erinomaisen vastaanoton niin faneilta kuin kriitikoilta. Ylistäviä arvioita keränneen uutuusalbuminsa myötä Balance Breach jatkaa vakuuttavaa nousuaan kohti suomimetallin parhaimmistoa.
Helmikuussa 2024 Balance Breach julkaisi uuden singlen "Maniacs", joka esittelee entistäkin aggressiivisemman, mutta tarttuvamman yhtyeen.Liput ovelta 32,50 €, mikäli jäljellä.
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Numento, Bloody Falls, Progeny of Sun
Progepommi Numento viettää syksyllä 20. juhlavuottaan ja sitä juhlistetaan erikoiskeikalla Bar Loosessa. Numenton keikalla nähdään vierailijoita vuosien varrelta ja kuullaan kaikki parhaat biisit yhtyeen levyiltä sekä yksi ensisoitto tulevalta julkaisulta. Numenton vieraina illassa soittavat Bloody Falls ja Progeny of Sun.NUMENTOAlun perin vuonna 2004 perustettu progressiivista death metalia soittava Numento julkaisi debyyttialbuminsa The Cataclysm vuonna 2019. Toinen albumi The Vile julkaistiin vuonna 2022. Samana vuonna yhtye myös voitti Tuska-Torstai-bändikilpailun ja esiintyi Tuskan telttalavalla. Numento julkaisi kolmannen pitkäsoittonsa ”The Antimatter Fantasy” kesällä 2024 ja viettää nyt 20. juhlavuottaan. Bändi tulee esittämään kaikilla loppuvuoden keikoilla parhaat biisit kaikilta julkaisuilta sekä vetää muutenkin spesiaali show´t. The juhlakeikka Bar Loosessa vierailijoiden ja muiden Death agencyn bändien kanssa on kuitenkin aivan oma lukunsa, jota kannattaa tulla todistamaan!BLOODY FALLSBloody Falls on tinkimätön tarinankertoja ja melodista deathia/ blackia groove metaliin yhdistelevä kokoonpano. Bloody Fallsin kolmas albumi ”Amartia” ilmestyi 19.4. Art Gates Recordsin kautta. Bändi esiintyi mm. kesällä 2024 Portugalissa Laurus Nobilis-festivaalien päälavalla. Bloody Falls jakaa Bar Loosessa ensimmäistä kertaa lavan Numenton kanssa.PROGENY OF SUNProgeny of Sun soittaa blackened deathia progemetalli vaikutteilla. Bändin vahvuuksiin kuuluu äärimmäisen monipuolinen vokalisti sekä jyräävät riffit, jotka ovat päässeet yllättämään yleisön jokaisella keikalla. Yhtye julkaisi erinomaisen vastaanoton saaneen debyyttialbuminsa ”Throne of Desolation” vuoden 2023 lopulla ja on keikkaillut tämän jälkeen ahkerasti ympäri Suomea Vaasasta Helsinkiin. Tällä keikalla myös Progeny of Sun nousee ensimmäistä kertaa Numenton kanssa samalle stagelle.
Aikataulu20.30 ovet21.00 Progeny of Sun21.45 Bloody Falls22.30 NumentoJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Liput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com
Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/
NO NAZIS! NO BULLSHIT!
FI
9 views
Buy Ticket
Read More