4117 result(s) found for ""
BALLS
Suomalaisen bluesrockin kiistämätön legenda Balls saapuu Tavastialle 7.11.2024
Alkuperäiskokoonpanosta mukana ovat Marjo Leinonen, Sande Vettenranta, Petri Peevo ja Pera Huuskonen ja jo joukosta poistuneiden sielujen tonteilla nähdään Markus Tiiro ja Mikko Murtomaa. Balls on ainoa punkbändi, joka ei soita punkkia, alkuperäinen rytmin ja bluesin pahan akseli jo vuodesta 1988.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Ihmettä kaikki
FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72IHMETTÄ KAIKKIAlkuperäisteos Juha ItkonenDramatisointi ja ohjaus Hilkka-Liisa IivanainenRooleissa mm. Toni Harjajärvi ja Ilona PukkilaKantaesitys 17.10.2024 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Suomen rakastetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Juha Itkonen kuvaa tarkkanäköisesti ja empaattisesti vanhemmuuden ristiriitaisuutta ja arjen keskellä tapahtuvia ihmeitä. Ihmettä kaikki on rehellinen ja kaunis kertomus vanhempana kasvamisesta, pelkojen voittamisesta ja rakkaudesta, joka pitää perheen yhdessä.Se on koskettava puheenvuoro läheisyyden merkityksestä ja tarpeesta löytää yhteys toiseen ihmiseen. Näytelmä on syntynyt kirjailija Juha Itkosen ja ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen yhteistyönä. Se pohjautuu tekijöidensä omakohtaisiin kokemuksiin ja Itkosen vuonna 2018 julkaistuun romaaniin.
FI
86 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN KONSERTTISALI-KIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSAMenestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia.
Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin Musiikkitalolle sunnuntaina 17. marraskuuta. Kuluvan vuoden kesä-heinäkuun aikana lukuisissa loppuunmyydyissä kesäteattereissa kautta maan koetut Ismo Alanko Yksin-konsertit keräsivät ylistäviä arvioita läsnäolevasta ja koskettavasta tunnelmastaan. ”Syksyllä saa taas laulaa. Sisätiloissa. Sydämensä pohjasta. Kun rönsyt on riisuttu jää vain ydin: ääni ja sana”, suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo viiden vuosikymmenen ajan kartoittanut laulaja-lauluntekijä tunnelmoi.Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla Ismo Alanko Yksin -illassa klo 18:00-19:00. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
115 views
Buy Ticket
Read More
Blegh Bash
Ensimmäinen BLEGH BASH -ilta on täällä esitellen neljä kivenkovaa bändiä marraskuun pimeydessä!
M.O.R.A. Helsingistä lähtöisin oleva M.O.R.A. on ollut aktiivinen vuodesta 2008. Vihaista uutta ja vanhaa koulua yhdistelevää hardcorea kahdella vokalistilla.Instagram | Facebook
Pahan Ikoni Rässii, ei ressii! Pahan Ikoni tarjoaa akuuttiin pittihampaan kolotukseen perusteellista juurihoitoa - ilman puudutusta! Vuonna 2008 perustettu thrash/death-pumppu on tärisyttänyt rässijuhlillaan tannerta pitkin Suomea mm. Tuskassa ja Nummirockissa, sekä jakanut lavan mm. yhtyeiden Scar Symmetry, Equilibrium, Lost Society ja Fear Of Domination kanssa. Debyyttialbumi 'Ikonoklasti' julkaistiin vuonna 2022 ja paraikaa työn alla on kakkosalbumi, josta esimakuna Harha-askelin -single julkaistiin keväällä 2024. Niskat vetreiksi ja rässijuhlat™ tulille! Instagram | Facebook | YouTube
Ikivirhe Ikivirhe, pulttitakkihardcoren ja hupparihardcoren välimaastoa nuohoava äänekäs sekasikiö. Bändin tuorein albumi "Täällä haisee raha" julkaistiin heinäkuussa 2024. Instagram | Facebook
Terror Shark Itä-Pasilan muraaleista ja betoniviidakosta ponnistava Terror Shark on jakanut EPHC:n vihaista sanomaa keikkalavoilla vuodesta 2020 alkaen. 2023, metallimedian hyvin vastaanottaman kakkosalbumin "13 Tracks" julkaisun jälkeen, bändi on keskittynyt sykettä nostattaviin keikkoihin läpi puistojen ja klubien. Instagram | Facebook Ovella peritään security fee 3,90 €.
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Wanhan Seuralan stand up -ilta
Wanhan Seuralan stand up -ilta tarjoaa hauskan parituntisen komedian parissa. Iltaa isännöi koomikko Jussi Lankoski ja lavalle nousevat myös koomikot Taina Törmänen ja Ville Kormilainen!Liput ovelta, jos jäljellä.
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja.
Esityksen kesto: 2 h.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Rautavaara - ihminen ja ikoni
Rautavaara kertoo Tapio Rautavaaran elämäntarinan köyhästä, isättömästä työläispojasta rakastetuksi
muusikoksi, olympiavoittajaksi ja koko kansan sankariksi.TyöryhmäKäsikirjoitus: Timo RuuskanenOhjaus ja dramaturginen apu: Olka HorilaValosuunnittelu: Jukka KuronenÄänisuunnittelu: Kari PaukolaTarpeisto: Karita Fallström-AutioTuotanto: Riihimäen Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet ja Timo RuuskanenKesto n. 1 h 50 min, sis. väliajan 20 min
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
The Roswot plays The Police
The Roswot plays The Police tunnustaa rakkautta The Policen musiikkia kohtaan. Brittiläinen rock-yhtye The Police oli 80-luvun suosituimpia rock-yhtyeitä, joka myi miljoonia levyjä ympäri maailmaa. Tunnettuja hittejä ovat muun muassa Roxanne, Message In A Bottle ja Can´t Stand Losing You. Luvassa on tiukkaa soittoa ja laulua! The Roswot plays The Police -projektin takaa löytyy soolourille lähtenyt Hannu Lepola, joka on tullut tunnetuksi muun muassa lauluyhtye Rajattoman tenorina. Rumpupatteriston takana Apocalypticastakin tuttu Mikko Sirén ja kitarassa Altti Uhlenius.
Aikataulu:19:00 ovet20:00 TBA21:00 The Roswot plays The PoliceEsteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@lobbymyyrmaki.fi / 0505543666.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Eläkeläiset
Eläkeläiset Tullikamarin Klubilla!
Eläkeläiset on jo käsite kotimaisen juhlamusiikin saralla. Tämä humppasirkus ei jätä kylmäksi, sekaan vaan humppaamaanKonsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 30 €.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Von Hertzen Brothers
Von Hertzen Brothers Tavastialle marraskuussa!
Von Hertzen Brothers juhlistaa syksyllä ilmestyvää uutta albumiaan keikalla Tavastia-klubilla 8.-9. marraskuuta. Veljesten Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin johtamaan kokoonpanoon kuuluvat lisäksi rumpali Sami Kuoppamäki ja multi-instrumentalisti Markus Pajakkala. Hurmoksellisista livekeikoistaan tunnettu bändi on uransa aikana julkaissut kahdeksan pitkäsoittoa, kokoelman ja livelevyn, sekä keikkaillut laajasti myös ulkomailla. Von Hertzen Brothersin viimeisin studioalbumi ”Red Alert in the Blue Forest” ilmestyi keväällä 2022 ja livealbumi ”Live at Tavastia” helmikuussa 2024.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Sami Hedberg: He's Back
Sami Hedberg: He’s Back -stand up kiertue
Sami Hedberg
päättää keikkataukonsa marraskuussa ja lähtee He’s Back -nimeä
kantavalle kiertueelle. Esiintymispaikkoina toimivat tällä kertaa
tuhansien henkien salien sijaan pienemmät klubit ja teatterit. Hedberg
on kirjoittanut taukonsa aikana runsaasti uutta materiaalia. Syksyn
kiertueella yleisöllä on mahdollisuus päästä kuulemaan ensi kertaa näitä
tulevia klassikoita.
"Odotan innolla, että pääsen taas
esiintymään. Aivot on saatu hyvään tilaan tauon aikana ja on ollut aikaa
miettiä uusia juttuja ja uusia kulmia. Fiilistelen edelleen paljon
pienempiä saleja, joissa on intiimimpi tunnelma, joten on erittäin
hienoa päästä pitkästä aikaa kiertämään myös niitä”, Hedberg intoilee
tulevaa kiertuetta.
He’s Back -kiertue starttaa Jyväskylän Ilokivestä 6. marraskuuta ja kestää aina joulukuun puoleenväliin saakka.Kesto 2h, sisältäen väliajan.
Verkosta vain suoria ostoja, puhelinpalvelussa varausaika 2 päivää.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Muuta huomioitavaa: Pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon eturivin vasemmassa laidassa. Pyörätuolipaikan taakse on varattu paikka avustajalle, jonka paikka sisältyy pyörätuolilipun hintaan.
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Laura Voutilainen
Laura Voutilainen Himoksella!Lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 2 €.Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Kotiteollisuus
Suomirockin kovimpaan kärkeen kuuluva Kotiteollisuus on julkaissut uuden, ärhäkkään singlen Susirajalla. Sinkku avaa tietä syyskuun lopussa julkaistavalle uudelle albumille.
”Itse olemme määritelleet, että Kotiteollisuudella on kolmenlaisia biisejä: huuto-biisit (punk-pohjaiset rutistukset), perus KT-jyystöt (huutobiisit melodisella kertosäkeellä) sekä ”tyttöbiisit” (melodiset biisit). Tulevalta levyltä löytyy kaikkia näitä, mutta koska levy on enimmäkseen huutoa – aikuisen miehen turhaa tuskaa – Susirajalla valikoitui ensimmäiseksi singleksi. Valinta ei ollut helppo. Itse olin sitä mieltä, että levyn kymmenestä biisistä yhdeksän olisi voitu valita. Onneksi tuli poikkeuksellisesti kysyttyä tällä kertaa myös levy-yhtiön mielipidettä. Ratkaisu löytyi sieltä.
Susirajalla oli Miitrin heitto suoraan miun räpylään. Miitrin demossa oli poikkeuksellisesti määritelty kertosäkeen melodia, johon en halunnut puuttua. Tein vain sanat, määrittelin jonkinlaisen laululinjan säkeistöihin ja biisin loppuun, ja se oli siinä. Sanoissakaan ei mennyt puolta tuntia kauempaa heti kun olin keksinyt biisin nimen. Se tuli Iiu Susirajan haastattelusta, jota luin aamupaskalla ollessani. Tämä tarina on tosi.”
Aikataulu:20:00 ovet22:00 KotiteollisuusLiput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa tai varata VIP -paikat Underground venuelta:Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
High School Dropouts
The Offspring “Smash” ja Green Day “Dookie” 30 vuotta!
Tamperelainen pop punk -lipunkantaja High School Dropouts palaa esiintymislavoille loka-marraskuussa. Yhtye esiintyy On The Rocksissa marraskuussa!
High School Dropouts juhli klassikkoalbumeja The Offspringin ”Smash” sekä Green Day:n ”Dookie”. Albumit täyttyvät 30 vuotta tänä vuonna. Kiertueella yhtye käsittelee molemmat albumit huolella: setti tulee koostumaan molempien albumien suurimmista hiteistä ja parhaimmista biiseistä. Lisäksi settilistaan mahtuu helmiä bändeiltä, kuten Sum 41, Blink-182 ja muita genren suuret orkesterit.
”Smash” ja ”Dookie” ovat myyneet maailmalla ja Suomessa tuntuvan määrän albumeja. Smashin myynti on yli 10 miljoonaa ja Dookien arvioitu myynti päälle 20 miljoonaa. Albumit ovat olenainen osa punk rockin ja pop punkin historiaa.
Vuodesta 2016 toiminut High School Dropouts kuumentaa pop punkin nostalgiaa ja kehittää hyväksi todettua ilmaisua sekä studiossa että livenä. Ahkera keikkakone on kiertänyt Suomea ja viihdyttänyt yleisöä ohjelmistolla, jossa raikaa puhdasta pop punk ja punk rock.
High School Dropouts on jakanut esiintymislavoja mm. Millencolinin, Raised Fistin, Turmion Kätilöiden ja The Casualtiesin kanssa sekä esiintynyt mm. Provinssissa sekä Tanskassa ja Virossa. Bändi on soittanut yhteensä yli 100 keikkaa. Bändi on julkaissut kaksi sinkkua sekä yhteistyössä sinkun Kirkkovene-yhtyeen kanssa.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin
tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin
esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta
avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee
tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Jaska - Musiikkikomedia
Jaska - Musiikkikomedia
Joensuun Utran Uudessa Teatterissa kesällä 2023 yli 16 000 katsojaa naurattanut ja itkettänyt Jaska-musiikkikomedia lähtee kiertämään Suomea syksyllä. Kiertueen ensi-ilta nähdään Vieremällä, Rientolassa.
Näytelmä kunnioittaa helmikuussa edesmenneen kansantaiteilijan muistoa. Siinä käydään läpi reikäisellä kauhalla Jaskan elämää. Luvassa on hauskaa savo-karjalaista huumoririkasta tarinankerrontaa, naurua kyynelten läpi sekä roima annos nostalgiaa.
Musiikkikomedian rooleissa nähdään Tuomas ”Tume” Uusitalo, Antti Tuomas Heikkinen, Kaija Pakarinen, Tiina Iisala, Arto Heikkilä ja Vertti Uusitalo. Mukana myös mainio livebändi.
Käsikirjoituksesta ja uudesta musiikista vastaavat Antti Heikkinen ja Ilja Teppo. Näytelmän on ohjannut Olli-Matti Oinonen.
Esityksessä on väliaika.
FacebookNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä / eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä / eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä / eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: kyllä / eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä / eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Kyllä. info@rientolavierema.fi
KaikukorttiOnko käytössäsi Kaikukortti ja olet hankkimassa sillä lippua Rientolan tapahtumiin. Kaikukortilla pääset hankkimaan lipun täältä.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Petri Nygård
Petri Nygård ravintola Tukkijätkässä marraskuussa!VIP Paketti sisältää liput 10 henkilölle, sisäänpääsyn jonon ohi, naulakkopalvelut, oman vip tilan, oman baaritiskin ja alkumaljat.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN KONSERTTISALI-KIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSAMenestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia. Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin Musiikkitalolle sunnuntaina 17. marraskuuta.Kuluvan vuoden kesä-heinäkuun aikana lukuisissa loppuunmyydyissä kesäteattereissa kautta maan koetut Ismo Alanko Yksin-konsertit keräsivät ylistäviä arvioita läsnäolevasta ja koskettavasta tunnelmastaan. ”Syksyllä saa taas laulaa. Sisätiloissa. Sydämensä pohjasta. Kun rönsyt on riisuttu jää vain ydin: ääni ja sana”, suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo viiden vuosikymmenen ajan kartoittanut laulaja-lauluntekijä tunnelmoi.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Lassy-Eskola: Nordic Stew
Hämeenlinnassa on tarjolla huippuluokan musiikkia Linnajazz-klubin muodossa. Luvassa on yhdeksän konserttia helmikuusta joulukuulle: monipuolista jazz- ja rytmimusiikkia huippuartistien esittämänä vaihtelevissa konserttipaikoissa.
Linnajazz-klubin ovat tuellaan tehneet mahdolliseksi Musiikin edistämissäätiö ja Hämeenlinnan kaupunki.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Domino Rauma: Mokoma K-18
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Dinner & Show

Litku Klemetti K-18
Litku Klemetti on lauluntekijä Sanna Klemetin rohkea alter ego, sekä 2015 perustettu ja kahdesti Emma-palkittu yhtye. Litku Klemetti teki läpimurtonsa 2017 hittilevyllään Juna Kainuuseen. 2022 syksyllä julkaistiin Litku Klemetin seitsemäs albumi Asiatonta oleskelua, jonka Soundin kriitikot valitsivat vuoden suomalaiseksi albumiksi. Tuhansia albumeita myyneen ja miljoonia kuunteluita suoratoistopalveluissa keränneen Litku Klemetin musiikki on omaehtoista, hauskaa ja koskettavaa. Kriitikoiden ja yleisön rakastaman Litkun keikoilla käyvät niin musadiggarit kuin heidän mutsitkin.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Lounge
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: Ruby & Fellas at Arena K-18

15 views
Buy Ticket
Read More
Ursus Factory
Ursus Factory on helsinkiläinen rock-duo, jossa kaksi lapsenkasvoista jätkää, Jussi ja Allu, saavat aikaan hillittömän energian ja riffit lyövät turpiin mutta tunnelma on samaan aikaan täynnä miltei ylitsevuotavaa herkkyyttä.
Keikalla bändi ottaa hyvien biisien, sattuman ja improvisaation avulla yleisön vahvasti osaksi primitiivistä rock-rituaalia, jossa on kyse enemmänkin pidäkkeettömästä itseilmaisusta kuin cooliudesta tai muusta tyhjänpäiväisestä.
Ursus FactoryHome pageFacebookInstagramLiput ovelta 20 €. Esityksen kesto n. 2h.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä: Vili Mäenpää 0469683539
FI
16 views
Buy Ticket
Read More