4260 result(s) found for ""

Jesse Markin image
Jesse Markin
Jesse Markin on kiistatta yksi tämän hetken kiinnostavimmista suomalaisista artisteista. Markinin musiikissa yhdistyy uniikilla tavalla elementtejä rapista, indiestä, popista, soulista, R&Bsta, progressiivisesta rockista ja afrikkalaisesta rytmimusiikista. Markin itse sanoo, että musiikkinsa avulla hän tutkii esimerkiksi sellaisia teemoja kuten rakkaus, ksenofobia, toivo, yksinäisyys ja veljeys. Näitä syvällisiä, vakaviakin ja Markinin omassa elämässä läsnä olevia aiheita artisti lähestyy rehellisen tulkinnan kautta. Markinin ura lähti kovaan nousukiitoon 2019 julkaistun FOLK albumin myötä. Markin keräsi hyllyynsä niin kaksi Emma-pystiä, Teosto-palkinnon kuin myös Vuoden merkittävin artisti – palkinnon (Femma-Femma) Femma Gaalassa sekä Vuoden albumi -palkinnon Indie Awardseissa. Markinin kesäkuussa 2021 ilmestynyt, musiikin eri genrejä erittäin tyylitajuisesti yhdistelevä kakkosalbumi NOIR jatkoi debyyttialbumin viitoittamalla tiellä: kriitikoiden ylistämä, todellinen arvostelumenestys NOIR poiki Markinille Emma-ehdokkuuden Vuoden rock- kategoriassa. Myös kansainvälinen media ja musiikkikenttä on noteerannut Markinin. Hänestä ovat kirjoittaneet mm. NPR, American Songwriter, KEXP, Fault Magazine, Afropunk, Complex, Clash Magazine sekä CQ Japan. Liverintamalla menestysalbumit ovat vieneet Markinin kotimaisten festivaalien ja klubien lisäksi myös ympäri Eurooppaa. Tällä hetkellä Markin työstää kolmatta albumiaan tuottaja Totte Rautiaisenkanssa. Uusi PUMP – nimeä kantava albumi julkaistaan syksyllä 2024. Albumin toisella singlelohkaisulla Glow Markin kisasi myös vuoden 2024 Uuden musiikin kilpailussa. Jesse Markin syntyi Liberiassa ja asui varhaislapsuutensa Ghanassa. Hän muutti isänsä kanssa Suomeen, pieneen 2500 asukkaan Viljakkalan kuntaan, ollessaan 6-vuotias. 90-luvun Viljakkala ei ollut helpoin paikka kasvaa ja pitkään Markin kamppaili identiteettikriisin kanssa, kunnes hän 12- vuotiaana löysi amerikkalaiseen rap-musiikkiin. Räppäreiden itseluottamus ja energia olivat jotain, mitä hän ei ollut koskaan kohdannut aiemmin. “Halusin olla juuri sellainen kuin nuo kaverit“, sanoo Markin. Markin ryhtyi tuumasta toimeen ja alkoi opiskella kaikkea, mitä hän saattoi löytää englanniksi. Syntymäpäivikseen hän pyysi sanakirjoja ja tallensi TV-ohjelmia sekä elokuvia VHS-nauhoille, joita hän saattoi kelata edestakaisin uudelleen ja uudelleen. Kaukosäädin toisessa kädessä ja sanakirjan toisessa, Markin alkoi opetella englantia. Mitä enemmän hän oppi, sitä enemmän hän halusi tietää. “Nykyäänkin minulla on outo tapa ottaa henkisiä muistiinpanoja uusista sanoista, joita kuulen“, selittää Markin. Noin 13-vuotiaana hän tarttui kynään ja kirjoitti ensimmäisen laulunsa. “Tyhjästä luominen käynnisti musiikillisen kunnianhimoni. Vielä tänäkin päivänä istuminen tyhjän paperin edessä ja löytää uusia tapoja kertoa tarina, on jotain, mikä ihastuttaa minua ikuisesti“, kertoo Markin.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 17:30. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Ismo Alanko Yksin image
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN -KIERTUE KÄYNNISTYY KESÄKUUSSAMusiikillisia tuokiokuvia maailmasta 44 vuoden ajalta esittelevä Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue halkoo Suomea kesä-heinäkuun ajan. Perjantaina 7. kesäkuuta Lappeenrannan kesäteatterista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto sisältää klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä, sekä myös uusia lauluja kesäteatterien ainutlaatuisisissa puitteissa. ”Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue tuo suomalaisiin kesäteattereihin komediaa, tragediaa, ihmissuhdedraamaa ja yhteiskunnallista satiiria laulujen muodossa. Ja kyllä, katsomot ovat katettuja!”, lupaa uutta musiikkia parhaillaan työstävä Alanko.Ainutlaatuisen uran tehnyt Ismo Alanko on jättänyt lähtemättömän jäljen kotimaiseen musiikkikenttään alati uudistuvalla ja samalla ajattomalla soundillaan. ”Yksin esiintyessään lauluntekijä on alastomimmillaan, haavoittuvimmillaan, mutta myös vahvimmillaan. Läsnä ovat vain laulu ja tulkinta. Tilanne on tasapuolisesti avoin kaikille kuulijoille, vapaa genreistä ja musiikillisen ulkoasun tuomista ennakkoasenteista”, vangitsevan karismaattisena live-esiintyjänä tunnettu artisti avaa tulevien konserttien tunnelmia.Kesäteatterien lisäksi Ismo Alanko Yksin -konsertti on mahdollista kokea myös Helsingin Nordiksella järjestettävällä Sideways-festivaalilla ja Saarijärven Kirmot-tapahtumassa. Yhteensä 13 etappia kattavan kiertueen nyt julkistettavien kesäteatterikonserttien liput tulevat myyntiin keskiviikkona 31. tammikuuta klo 9 Lippu.fissa. Joensuun lisäkonsertin liput ovat nyt myynnissä esiintymispaikan omilla verkkosivuilla.ISMO ALANKO YKSIN
Hattaramäen Tilan Halloween -tapahtuma image
Hattaramäen Tilan Halloween -tapahtuma
Elämyspäivä alkaa klo 12:30 Ilonan vetämällä Unelmapelillä. Kyseessä on lautapelisessio, jossa jokainen muodostaa oman unelman ja rakentaa sitä kohti reitin. Osaatko muodostaa unelmat ja tavoitteet oikealla tavalla? Ilona antaa toimivat ohjeet ja kertoo pari kammottavaa esimerkkiä siitä, kuinka unelmia muodosteltiin väärin ja ne… toteutui!Turvallisessa ja lempeässä ympäristössä sinä koeajat ne villeimmätkin unelmasi, löydät piilossa olevat resurssit ja saat askeleet, jotka vievät sinua kohti unelmaelämääsi.Unelmapelin jälkeen klo 15-16 tarjoilemme päivällisen. Tarjolla on ruokaisat talonsalaatit, lohikeitto, kahvi/tee sekä marjainen piirakka vaniljakiisselillä. Tarjottavat ovat laktoosittomia. Tarjolla myös mestarin sydämellä valmistetut mocktailit.Klo 16-16:45 jatkamme elämystapahtumaa maagisen AWA:n johdatteleman. Hän esittää teille pianon säestämänä lauluesityksiä sekä kertoo kummitusjuttuja…Ilta huipentuu klo 17-19 elämyspäivän seremoniaan Kristina Sonckin johdattelemana. Aiheena on irtipäästäminen ja hyvästeleminen. Sen aikana tuodaan esille henkimaailman asioita lempeällä ja maanläheisellä tavalla ilman pelkojen lietsomista. Muistellaan menneitä jättääksemme ne taakse.Klo 19-20 tunnelmallista iltaa on mahdollista jäädä viettämään Hattaramäelle. Tarjolla coctailherkkuja. Nautitaan illasta loimuavan tulen äärellä, keskustellaan, tutustutaan tilaan ja eläimiin taikka voit vain rentoutua tähtitaivaan alla.Hattaramäen Tila pidättää oikeudet tapahtuman ohjelmanmuutoksiin.
Pariisin Kevät image
Pariisin Kevät
PARIISIN KEVÄT KIERTUEELLE UUDEN ALBUMIN JULKAISUN MYÖTÄ Pariisin Kevät palaa yli neljän vuoden mittaiseksi venyneeltä levytystauoltaan, kun yhtyeen kahdeksas studioalbumi Sun yö on pian täällä ilmestyy perjantaina 24.5.2024. Arto Tuunelan mukaan albumia tehdessä tuntui tärkeältä löytää tasapaino siinä, miten uudistua ja samalla säilyttää Pariisin Kevään ydin. Yhtye halusi tälläkin kertaa tehdä kokonaisvaltaisen albumikokonaisuuden, ei vain kokoelmaa yksittäisiä lauluja. “Mun biisit on joskus valmiimpia, joskus ihan raakileita, jotka Artturi osaa viedä tuotanto- ja sovitusmielessä suuntiin, joita mä en koskaan tulis ajatelleeksi. Meidän yhteistyö on myös siltä kannalta hedelmällistä, että parhaimmillaan prosessissa löytyy jotain ihan uutta. Se vaatii usein paljon aikaa, koska me ei tahdota tehdä keskinkertaista ja ennalta-arvattavaa. Toivon, että lopputuloksena on musiikkia, joka kestää aikaa, eikä tunnu liian kertakäyttöiseltä tai liian tyrkyttävältä, muttei myöskään itsetarkoituksellisen vaikealta”, Tuunela pohtii. Yhtye kiertää albumin julkaisun myötä kattavasti festarikesän lisäksi loka-marraskuussa klubeja ja areenoita ympäri Suomen.Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Underground VIP-pöytä Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa! VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta! VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl. Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti. Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Ege Zulu, Pessa image
Ege Zulu, Pessa
Esiintymistä rakastava Ege Zulu suuntaa Mammanpoika-albumikiertueelle syksyllä 2024! Poistiivista energiaa huokuva artisti tunnetaan erityisesti mukaansatempaavista ja viihdyttävistä live-esiintymisistään. Kehuja niittävän liven takana on artistin poikkeuksellinen lavakarisma ja luontevuus yleisön osallistamisessa, joka tarjoaa kuulijoilleen dynaamisen esityksen vailla vertaa kerta toisensa jälkeen. Valloittava Ege Zulu julkaisi ennakkoon kultaa striimanneen Mammanpoika-albumin 26. huhtikuuta. Artistin sanoin tunteellinen, hetkittäin lapsellinen ja hauska albumi sisältää 12 kuulijaa puhuttelevaa, tanssittavaa kappaletta. Albumilla aikuistumisen kynnyksellä leikittelevä Zulu päivittelee kotoa pois muuttamista, rakkaussuhteiden ylä- ja alamäkiä sekä itsenäistymiseen liittyviä tunnemyrskyjä. Ege Zulun helmikuussa albumilta irroitettu single Tunnista tuntiin ft. BEHM on rikkonut kirkkaasti platinarajan ja ollut julkaisusta lähtien Suomen Spotifyn top-10 kuunnelluimman kappaleen joukossa, ison osan ajasta 1. sijalla. Myös radiolistalta bongattava kappale suorastaan sinetöi menestyksekkään albumikampanjan 100 kg kukkia, Oikee mies ft. Joe L ja Ei! -singleirroitusten ohella. Kiertuetta vahvistaa täysin oman soundin omaava Pessa. Muusikko yhdistelee persoonallisesti R&B:n ja hip hopin tyylilajeja luoden koukuttavia ja tunnelmallisia äänimaisemia. Live-esiintyjänä Pessa tarjoaa ainutlaatuisen fiiliksen, johon artisti luo syvyyttä vaikuttavalla musiikillisella osaamisellaan. Pessa työstää tällä hetkellä seuraavaa albumiaan. Aikataulu:Ovet 15:30Pessa 16:30Ege Zulu 17:00Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ovella peritään narikkamaksu 3 €. Sallitun keikan aikana Kerubin Sali ei ole anniskelualuetta. *** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä Lisätietoja esteettömyydestä Kerubin nettisivuilla.
Kurjet image
Kurjet
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKurjetHe elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta ‒ lahjakkaista, rohkeista ja periksiantamattomista kirjailijasisaruksista.Helmi Krohn, sisaruksista vanhin, on voimakastahtoinen kirjallisuusnainen, joka kiinnostuu spiritualismista. Aino Kallas, keskimmäinen sisko, on kuuluisa kirjailija sekä kohuttu ja kansainvälinen seurapiiri-ihminen. Sisarussarjan nuorin, Aune Krohn, kirjailija hänkin, on ottanut hoitaakseen sisarusten masennukseen sairastuneen Minna-äidin ammentaen voimaa hengellisyydestä.Eletään 1930-luvun Suomessa. Sisaruksia yhdistää kirjoittaminen. He kirjoittavat ammatikseen ja kutsumuksesta, kääntävät ja toimittavat henkensä pitimiksi, kamppailevat köyhyyttä vastaan, joka vaanii koko ajan kulman takana.Kaarle-veljensä kuoleman myötä sisaret kokoontuvat pitkästä aikaa. Paikalla ovat myös säveltäjäveli Ilmari Krohn kirjailijavaimonsa Hilja Haahden kanssa sekä Helmin entinen aviomies, professori ja valtiomies E. N. Setälä.Seurue luennoi ja viisastelee toisilleen kuin vanhoina hyvinä aikoina, kunnes käy kuten aina, ja joku alkaa muistella menneitä. Puheeksi tulee Kiiskilän hovi. Tarunhohtoinen sukukartano Viipurinlahdella on sisarusten lapsuuden paratiisi, joka katoaa heidän elämästään yhtä nopeasti ja traagisesti kuin heidän isänsä Julius Krohn, suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö.Vaikka yhteys lapsuuteen on kadonnut, ovat särkyneen idyllin sirpaleet yhä läsnä sisarusten elämässä: muistoina, totuutena ja tarinoina. Kukin on löytänyt yksilöllisen tiensä, mutta millä ehdoilla? Mikä tässä elämässä toteutuu, mikä jää toteutumatta?Kiehtova tarina valottaa Krohnin suvun kirjailijanaisten vaiheitaTiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo kauniin ja kiehtovan tarinan Krohnin laajaan sivistyssukuun kuuluvista kirjailijasisaruksista. He olivat lahjakkaita ja rohkeita, periksiantamattomia ja itseoppineita naisia, jotka tekivät valtavan työn suomalaisen kulttuurin puolesta.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut teos muistuttaa, kuinka tärkeitä inhimillisiä perusarvoja sivistys ja kulttuuri ovat kaikkina aikoina luodessaan valoa pimeyden keskelle.Kurjet-esityksen ohjaa Tiina Puumalainen, ja sen lavastaa Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi tunnetaan kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.“Miksi kurjet lentävät?Koska ne voivat.Koska ne haluavat.Koska ne osaavat.”Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.2.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Nicke Lignell ja Paula SiimesOhjaus Tiina Puumalainen Käsikirjoitus Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Kare Markkola Musiikki Joakim Berghäll Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Mansikkapaikka image
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi