4129 result(s) found for ""
Hovimäki S-Etunäytös
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
89 views
Buy Ticket
Read More
Månegram, Skiltron
Folk metal -yhtyeet Månegram sekä Skiltron esiintyvät On The Rocksissa lokakuussa!
Månegram aloitti toimintansa vuonna 1995 ja sitä on pidetty viking/pagan/folk metal -genren edelläkävijänä. Tässä monipuolisessa äänimaailmassa, Månegram yhdistää pakanallisesta inspiraatiosta lyriikkaa, joka perustuu norjalaisen mytologiaan ja heidän musiikki kattaa laajan kaaren black metal -elementtien, voimakkaiden ja tarttuvien hymnien välillä. Majesteettisella tunnelmalla ja jopa akustisten kitara- ja viulusävelmiä sisältävien välisoittojen välillä.Virallisesti vuonna 2004 Argentiinassa perustettu Skiltron on Etelä-Amerikan johtava folk metal -yhtye, joka vaikuttaa nykyään Euroopassa. Yhtye on rakentanut soundistaan ainutlaatuisen tavaramerkkinsä, jossa yhdistyvät heavy metalin voima ja kelttiläisten sävelten viehätysvoima. Skiltron on julkaissut uransa aikana kuusi albumia ja se on käynyt läpi nousujohteisen uran, johon kuuluu mm. keikkoja yli 30 maassa, mukaan lukien Euroopan suurimmat festivaalit, pääesiintyjäkiertueet ja esiintymiset aina Japaniin saakka.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
The Kinky Thing plays Kingston Wall: II
The Kinky Thingin viimeinen Kingston Wallin II-levyn kiertueen keikka koetaan G Livelabissa!
The Kinky Thing ei ole mikä tahansa tribuutti, vaan hurmoksellinen kokemus siitä, miltä Kingston Wall on kuulostanut II-levyn aikoihin. Keikoilla on nähtävissä ja kuultavissa mm. yhtyeen alkuperäisen rumpalin Sami Kuoppamäen Kingston Wall -aikainen rumpusetti, autenttiset kitarasoundit sekä lisäksi II-levyn alkuperäisiä raitoja.2023 syksyn ja talven I-levyn keikat olivat menestys, ja vuonna 2024 yhtyeen keikoilla soitetaankin Kingston Wallin II-levy kannesta kanteen. Yhtye on myynyt suurimman osan keikoistaan ennakkoon loppuun.Kokoonpano:Lauri Leno: basso ja lauluPeter Salonen: kitara ja taustalauluErik Nickull: rummutLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Tapahtuma toteutetaan pääosin seisomakatsomolla, mutta salissa on myös istumapaikkoja.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
STO: RIKOS JA RANGAISTUS
Suomen TeatteriopistoRIKOS JA RANGAISTUSEsitykset Juhlatalo Hovissa, Sukkavartaankatu 9Suomen Teatteriopisto juhlii tänä syksynä 30 toimintavuottaan.Varsinainen juhlapäivä on sunnuntaina 27.10.Juhlaesityksenä nähdään ohjaaja Antti Mikkolan valmistama klassikko Rikos ja rangaistus ja rooleissa Näyttelijäntyön Jatkolinjan nykyiset opiskelijat 2024-2025.Ensi-ilta su 20.10. klo 16Kesto avoinKöyhä ylioppilas Raskolnikov aikoo ryöstää ja murhata panttilainaajan. Hän perustelee tekoaan sillä, ettei panttilainaaja ole hyvä ihminen vaan pikemminkin täi, joka riistää toisia. Teko myös vapauttaisi velkakierteestä Raskolnikovin ja hänen perheensä. Esitys seuraa Raskolnikovin kuumeista kujanjuoksua läpi Pietarin. Teon seuraukset vainoavat vainoharhoihin asti ja syyllisyydentunto työntyy esiin väkisin.Tuomo Rämön sovituksessa Dostojevskin menestysteos on riisuttu kaikesta ylimääräisestä.Rämön aikaisemmin yhdelle näyttelijälle sovittama maailmankirjallisuuden klassikko saa uuden tulemisen 16 näyttelijäopiskelijan voimin Antti Mikkolan ohjaamana.Liput: 14,50 €opiskelijat/lapset 10 €Juhlapäivän 27.10. ohjelma:Klo 12.00 Rikos ja rangaistusKlo 15.00 Rikos ja rangaistusEsityspaikkana Juhlatalo Hovi, Sukkavartaankatu 9.Esityksen kesto maksimissaan ja väliaikoineen kaksi tuntia.Juhlaillanvietto klo 16-22 Tampereen Komediateatterin Juhlasalissa, Lapintie 3aOhjelma (klo 17 alkaen):Puheita, yllätysvieraita ja musiikkia. DJ tanssittaa.Pientä purtavaa. Baari on auki. Siisti, mutta rento pukeutuminen.Illanvietto 20 € Sisältää naulakkomaksun, tervetulomaljan, pienen purtavan ja ohjelman.Illanviettotapahtuma myynnissä omana tapahtumanaan - > STO 30-vuotisjuhla, illanvietto
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
109 views
Buy Ticket
Read More
Mustarastas
"Nuorukainen katosi VaasanlaivallaVaasan ja Sundsvallin poliisit tutkivat 18-vuotiaan Juha Soivion katoamista. Viimeksi Soivio nähtiin myöhään sunnuntai-iltana Vaasanlaivojen M/S Fennialla, joka lähti vuoron mukaan Sundsvallista Vaasaan. Vaasan rikospoliisin mukaan Soivion kaksi ystävää tuntuvat olevan varmoja siitä, että Soivio nousi alukseen, joka lähti klo 21. Myöhemmin Soivio lähti hytistään ostamaan juomia, mutta ei koskaan palannut takaisin."Ilta-Sanomat 10.8.1989Näyttelijä Eeva Soivio oli 12-vuotias kun hänen veljensä Juha Soivio katosi. Mustarastas – eli kadonnut veli on esitys menetyksestä, kaipuusta, toivosta ja parantumisesta. Se on esitys siskosta ja veljestä, äidistä ja tyttärestä, sekä pienestä linnusta, joka lensi kerta toisensa jälkeen ikkunalaudalle laulamaan. Eeva Soivio ja Lauri Maijala ovat koonneet esityksen materiaalin perheen muistojen, todistajanlausuntojen, ja Soivion kirjoittaman novellin pohjalta.Monologi sai kantaesityksensä KOM-teatterin aulanäyttämöllä 20.4.2017Käsikirjoitus Eeva Soivio ja Lauri MaijalaOhjaus Lauri MaijalaÄänisuunnittelu ja julistekuva Jani RapoValosuunnittelu Tomi SuovankoskiNäyttämöllä Eeva SoivioKesto n. 1 h 20 min. Esityksessä ei ole väliaikaa.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Klamydia
Bändi, joka ei hirveästi esittelyjä kaipaa.
Vuonna 1988 perustettu bändi on paahtanut tuhansia keikkoja ja myytyjä levyjä jo reilut 700 000 kappaletta, joista kuusi viimeisintä myyntilistojen kärjessä. Yhtyeen suosio on pysynyt vankkana vuosikaudet ja tarina jatkuu…Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa tai varata VIP -paikat Underground venuelta:Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Isä
Florian ZellerISÄOhjaus: Taava HakalaAndré haluaa pärjätä yksin kotona, omillaan. Anne-tytär on syystä huolissaan. Tuntuu kuin rakas, hankala ja omapäinen isä eläisi jo omassa, muistisairauden mukana alati muuttuvassa maailmassaan. Varastaako Annen palkkaama hoitaja isän kellon, vaihtuuko huoneiden järjestys miten sattuu, kenen kotona tässä oikein tänään ollaan? Jokainen aamu on aloitettava tyhjästä: missä minä olen? Onko hoitaja ovella tuttu? Entä tytär, onko tämä ainoa tyttäreni, eikös niitä ollut kaksi, semmoinen mukavampikin?Florian Zeller on Euroopan arvostetuimpia nykydramaatikkoja. Hän osaa punoa kirpeän rajuihin kohtauksiin odottamatonta huumoria. Moneen kertaan palkittu näytelmä on omassa sarjassaan ainutlaatuinen: se katsoo maailmaa päähenkilönsä silmin.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Tiranan sydän
Pajtim StatovciTiranan sydänPakomatka minuuteenKantaesitys Finlandia-palkitun Pajtim Statovcin romaanista tuo näyttämölle Bujarin karun elämäntarinan, joka kuljettaa läpi vaihtuvien maiden ja identiteettien.Vielä yksi tarina. Albaanien historiastako? Vai minun perheeni tarina? Tarina minusta ja Agimista. Miehestä ja naisesta sisälläni. Vai häpeästä ja tästä loputtomasta pakomatkasta? Tiedäthän, että mitä enemmän kerron, sitä enemmän valehtelen.Bujarin tarina on palasina ympäri maailmaa. Se alkaa Albaniasta, jossa kommunistinen diktatuuri romahtaa, isä kuolee ja ystävä Agim elää väärässä sukupuolessa. Bujar ja Agim karkaavat länteen rakentamaan parempaa elämää, mutta unelmat pysyvät tavoittamattomissa, vaikka heidän uhraustensa paino kasvaa. Bujar rakentaa identiteettiään ja omaksuu uusia rooleja sitä mukaan, kun maat ja ihmiset hänen ympärillään vaihtuvat. Lopulta elämä kuljettaa Bujarin Suomeen.Kantaesitys perustuu Finlandia-palkitun kirjailijan Pajtim Statovcin romaaniin Tiranan sydän (2016). Näyttämölle sen on dramatisoinut Rasmus Arikka ja esityksen ohjaa David Sandqvist. Näytelmän keskiössä on identiteetin rakentuminen ja uudelleenmäärittely erityisesti sukupuolen, seksuaalisuuden ja etnisyyden näkökulmasta. Miten kohtaamamme tragediat muovaavat meitä ja kenellä on oikeus määritellä identiteettimme? Rooleissa nähdään muun muassa Niki Rautén, Saban Ramadani ja Ella Lymi.TekijätAlkuperäisteos Pajtim StatovciDramatisointi Rasmus ArikkaOhjaus David SandqvistLavastus Jani UljasPuvustus Tuomas LampinenValosuunnittelu Jari SipiläÄänisuunnittelu Jari TengströmNaamioinnin suunnittelu Petriina SuomelaRooleissa Niki Rautén, Saban Ramadani, Ella Lymi, Minna Hämäläinen, Sami Lalou, Ulla Koivuranta, Kimmo Rasila, Ulla Reinikainen, Riitta SalminenPieni näyttämöEnsi-ilta 21.8.2024DraamaS13+
FI
76 views
Buy Ticket
Read More
Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin
Ujuni Ahmed ‒ Elina HirvonenTytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin Esitys rohkeudesta ja nähdyksi tulemisesta Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin kertoo koskettavan ja ajatuksia herättävän tarinan, jossa nuori nainen etsii omaa tietään vapauteen keskenään ristiriitaisten yhteisöjen puristuksessa.Näyttämöteos kertoo oman yhteisönsä ankarien sääntöjen ja kantaväestön ennakkoluulojen alla elävästä nuoresta, joka livahtaa salaa leffan päivänäytökseen ja Tyttöjen talon turvaan. Myöhemmin tästä somalialaisesta tytöstä kasvaa arvostettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tapahtumapaikkana on Helsinki, josta poiketaan niin Lontooseen kuin Mogadishuun. Tarinan päärooli on jaettu kahdelle loistavalle näyttelijälle: Safiya Mikander esittää päähenkilöä nuorena ja Emilia Neuvonen aikuisena.Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin pohjautuu suurelta osin Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen samannimiseen teokseen (WSOY, 2022). Näyttämöteos kuitenkin ottaa myös taiteellisia vapauksia ja luo aiheesta omalakisen fiktiivisen näkemyksen.Toiveikas ja samastuttava kasvutarina"Miltä tuntuisi olla muiden seurassa vapautuneesti?"Somaliasta kolmevuotiaana Suomeen muuttaneen Ujuni Ahmedin henkilökohtaisista kokemuksista kumpuava tarina on tunnistettava ja samastuttava kenelle tahansa, joka on joutunut kokemaan ulkopuolelle jättämistä, ennakkoluuloja, häpeää ja turvattomuutta. Kansallisteatterin kotikirjailijana toimiva Ahmed on palkittu ihmisoikeusvaikuttaja, joka on tehnyt aktiivista työtä tyttöjen sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Myös nämä aiheet nousevat esiin Kansallisteatterin esityksessä, mutta ennen kaikkea kyseessä on kasvutarina, joka vakavista ja surullisista aiheistaan huolimatta säteilee vastaansanomatonta iloa ja toivoa.Tytöille, jota ajattelevat olevansa yksin on puheenvuoro kaikkien niiden puolesta, jotka tahtovat tanssia, ajatella ja elää itsenäisinä ja vapaina.Kaikkien niiden puolesta, joilta yhteiskunta on ummistanut silmänsä.Kaikkien niiden puolesta, joilla on oikeus kuulua johonkin ja tulla nähdyiksi, rakastetuiksi ja hyväksytyiksi sellaisina kuin he ovat.Kaikkien niiden puolesta, jotka eivät ole yksin, vaikka niin ajattelisivatkin.Esityksen ohjaa Satu Linnapuomi, jonka aiemmat Kansallisteatteriin ohjaamat näyttämöteokset Otteita (2019) ja Pakko jakaa (2021) keräsivät runsaasti kehuja ja kiitoksia. Tunnustettujen huipputekijöiden suunnitteleman esityksen näyttämökuvat, liikkeet ja äänet vangitsevat katsojan kauniiseen maailmaansa.Kantaesitys Suurella näyttämöllä 21.9.2023Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille.TyöryhmäRooleissa Amaal Ali, Safiya Mikander, Yasmin Ahsanullah, Elssa Antikainen, Jani Karvinen, Pirjo Määttä, Emilia Neuvonen, Jasir Osman ja Ilja Peltonen sekä Julianna Kauhaniemi ja Lilja KervinenOhjaus ja dramatisointi Satu Linnapuomi Dramaturgi Eva Buchwald Koreografi Ima Iduozee Lavastussuunnittelu Tinja Salmi Pukusuunnittelu Sanna Levo Äänisuunnittelu Moe Mustafa Valosuunnittelu Tomi Suovankoski Videosuunnittelu Ville Virtanen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Ohjaajan assistentti Isadora Brown
FI
85 views
Buy Ticket
Read More
Jackie - Tyttö ja kuolema IV IKÄRAJATON
Jackie – Tyttö ja kuolema IVSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat la 12.10. klo 16, pe 25.10. klo 14, ke 30.10. klo 19.Suomen kantaesitys 1.10.2024 Myllyteatterin ja Teatteri Avoimien Ovien yhteistuotantona!Kirjallisuuden nobelisti Elfriede Jelinekin näytelmä Jackie – Tyttö ja kuolema IV on postuumi syväsukellus Yhdysvaltain ikonisimman ”ensimmäisen naisen” Jaqueline Kennedyn mieleen. Viiltävän humoristinen teksti rakentuu hänestä otettujen, maailmaa vavahduttaneiden valokuvien varaan. Huolitellun kuvan syvyyksistä vyöryy kuitenkin esiin koko eletyn elämän spektri: roolit, riippuvuudet ja ruumiin rapistuminen, makea elämä, mustasukkaisuus, menetetyt miehet ja lapset.Jackie – tyttö ja kuolema IV lihallistaa näyttämölle Jackie Kennedystä otetut, maailmaa vavahduttaneet ikoniset kuvat pop-taiteesta tutuin, sykkivin sävyin. Samalla esitys luotaa aikamme huomiotalouden äärimmäisen yksilökeskeistä maailmaa. Näyn, siis olen?Jackien näyttämölle tuo ohjaajapari, nukketeatteritaiteilija Maiju Tainio ja Myllyteatterin taiteellinen johtaja, näyttelijä-ohjaaja Jaakko Kiljunen. Tulos on nykynukketeatterilla maustettua fyysisen näyttelijäntyön juhlaa. Esityksessä Jaquelinea näyttämällä ruumiillistavat kaksi upeaa naisnäyttelijää, Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Westend Indians kausikortti 2024-2025
Westend Indians kausikortit F-liigan runkosarjaan 2024-2025
Varmista paikkasi Heimon kotiotteluissa hankkimalla kausikortti alkavalle F-liigakaudelle!
Kausikortti: 95,50 € (Henkilökohtainen)Heimolaisen kausikortti (pelaajat, toimihenkilöt ja valmentajat): 32,50 € (Henkilökohtainen)Heimolaisen kausikortti (pelaajien perheenjäsenet): 63,50 € (Henkilökohtainen)
Kausikortit toimivat kaikissa Otahallilla pelattavissa kotiotteluissa.
HUOM! Heimon kausikortilla myös yhteistyöseura Kirkkonummi Rangersin kotipeleihin veloituksetta.KAUSIKORTTIEN TOIMITUS:
Voit tilata
kausikorttisi muovikorttina tai mobiilikorttina.
Muovikortti
Muovikortit on noudettavissa kotiotteluiden lipunmyynnistä Otahallilta.
HUOM! Muovikortin oston yhteydessä valitsemasi toimitustapa koskee
ainoastaan väliaikaisen kausikortin toimitusta!
Saat heti
tilauksesi jälkeen väliaikaisen kausikortin, joka oikeuttaa
sisäänpääsyyn kaikkiin määritettyihin peleihin ennen varsinaisen
muovikausikortin noutamista. Voit valita väliaikaisen kausikortin
toimitustavaksi noudon toimipisteestä, jolloin saat väliaikaisen
kausikortin tilausta lunastaessasi. Noudosta veloitetaan hinnaston
mukainen maksu. Vaihtoehtoisesti voit valita toimitustavaksi PDF-lipun,
jolloin saat väliaikaisen kausikortin suoraan sähköpostiisi.
Mobiilikortti
Toimitamme sähköpostiisi PDF-muotoisen kausikortin, jonka voit tallentaa puhelimesi Wallet-sovellukseen. Näin kortti on aina helposti käsillä pelipäivän
koittaessa. Mobiilikausikortti esitetään portilla älypuhelimesta.
***
Esteettömyys:
Sisäänkäynti on Otahallin pääovi (parkkipaikoilta
asti opasteet) ja siitä on opastettu reitti lipunmyynnin läpi
pelikentälle. WC:t löytyvät myös tämän saman reitin varrelta suoraan
lipunmyynnin välittömästä läheisyydestä. Pyörätuolipaikat löytyvät
lattiatasosta katsomon vierestä. Halli ei tarjoa esteetöntä kulkua,
mutta pyörätuoliasiakas on järjestettävissä järjestyksenvalvojan avulla
halliin. Hallista ei myöskään löydy inva WC:n kriteereitä täyttävää
WC:tä.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Westend Indians kotiottelut 2024-2025
Westend Indians kotiottelut 2024-2025
pe 25.10.2024 klo 18:30 Indians - EräViikingitla 26.10.2024 klo 17:00 Indians - Jymype 1.11.2024 klo 18:30 Indians - LASBla 16.11.2024 klo 17:00 Indians - OLSto 21.11.2024 klo 18:30 Indians - Happeeke 27.11.2024 klo 18:30 Indians - Nokian KrPpe 20.12.2024 klo 18:30 Indians - Oilerspe 27.12.2024 klo 18:30 Indians - Classicpe 3.1.2025 klo 18:30 Indians - SPVpe 10.1.2025 klo 18:30 Indians - FBC Turkuma 20.1.2025 klo 18:30 Indians - TPSpe 24.1.2024 klo 18:30 Indians - Happeepe 31.1.2025 klo 18:30 Indians - Oilerspe 14.2.2025 klo 18:30 Indians - TPSpe 21.2.2025 klo 18:30 Indians - EräViikingitpe 28.2.2025 klo 18:30 Indians - Jymyla 15.3.2025 klo 17:00 Indians - SPVEsteettömyys:Sisäänkäynti on Otahallin pääovi (parkkipaikoilta
asti opasteet) ja siitä on opastettu reitti lipunmyynnin läpi
pelikentälle. WC:t löytyvät myös tämän saman reitin varrelta suoraan
lipunmyynnin välittömästä läheisyydestä. Pyörätuolipaikat löytyvät
lattiatasosta katsomon vierestä. Halli ei tarjoa esteetöntä kulkua,
mutta pyörätuoliasiakas on järjestettävissä järjestyksenvalvojan avulla
halliin. Hallista ei myöskään löydy inva WC:n kriteereitä täyttävää
WC:tä.
Halli täytetään saapumisjärjestyksessä ja istumapaikkojen loputtua loput paikat seisomakatsomosta.Maksavat asiakkaat etusijalla, mikäli tapahtuma myydään loppuun ei pääsyä vapaakorteilla tai muilla vastaavilla.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
FI
76 views
Buy Ticket
Read More
Jytää ja Iskelmää
Jytää ja Iskelmää Himoksella!Lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 2 €.Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Stam1na
Stam1na Kerubissa perjantaina 25.10.2024.
Nämä ovat myyneet aina loppuun ennakosta, osta lippu ajoissa!
Liput ennakkoon Tiketistä ja Lippupisteeltä 29 €. Tiketissä rajoitettu erä -2 € lippuja Kerubin kantiskortilla. Liput ovelta 32 €. Varaa pöytä ja ruokaile ennen keikkaa!Showtime 22:00
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
One Morning Left X OG Ulla Maija
One Morning Left X OG Ulla Maija + Enemies Everywhere, Crucify The Faith & Balboa Son Rytmikorjaamolla 25.10.2024
One Morning Left ja OG Ulla Maija yhdistävät voimansa uniikin yhteiskeikan merkeissä Seinäjoen Rytmikorjaamolla perjantaina 25. lokakuuta! Luvassa on ainutlaatuinen keikka joka sisältää molempien esiintyjien omaa tuotantoa, sekä feat osuuksia - yhdistäen keikat samaan kokonaisuuteen ja show’hun!
One Morning Left on suomalainen metalcore-yhtye, joka perustettiin vuonna 2008 Vaasassa. Yhtye on tunnettu energisestä esiintymisestään ja elektronisten elementtien sekä raskaiden kitarariffien yhdistämisestä, sekä alati kehittyvästä musiikistaan. OML juhlistaa tällä keikalla lisäksi tulevaa albumiaan josta on luvassa lisätietoja pian.
Vankan metallitaustan omaava räppäri OG Ulla-Maija on yksi kotimaamme tunnistettavimmista artisteista, joka on noussut listasijoituksille ja miljoonasriimeille jo useammallakin kappaleellaan. Artisti on myös featannut jo aiemmin One Morning Leftin Downfall kappaleella.
Illan erityistä tunnelmaa ovat lisäksi vahvistamassa kotimaan deathcore ilmiö Enemies Everywhere, metalcorea eri genreihin fuusioiva Crucify The Faith, sekä modernia rockia ja metalcorea hiteiksi yhdistelevä Balboa Son!Ikärajaton, rajattu anniskelualue K-18.
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Tapahtumapaikalla pyörätuolikoroke.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Kaukolampi/LRXY
KAUKOLAMPI/LRXY Korjaamon Kulmasalissa perjantaina 25. lokakuuta!
Kotimaisen elektronisen musiikin merkittävimpiin tekijöihin lukeutuva Kaukolampi esiintyy ausiovisuaalisen LRXY-duon kanssa Korjaamon Kulmasalissa 25. lokakuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Timo Kaukolampi on helsinkiläinen kokeellisen musiikin artisti, itseoppinut säveltäjä, tuottaja sekä kansainvälisesti arvostettujen K-X-P-, Opel Bastards- ja Haunted Plasma -yhtyeiden keulahahmo. Kaukolampi tunnetaan musiikin rakenteiden ja perinteiden rikkojana.
Korjaamolla päästään kokemaan visuaalisesti henkeäsalpaava keikka, jossa Kaukolampi yhdistää voimansa audiovisuaalista musiikkia esittävän LRXY-duon kanssa. Duon jäsenet Tomas De Rita ja Jukka Koops luovat kuvia ja ääntä analogisilla vektorinäytöillä ja modulaarisyntetisaattoreilla. Kaukolammen kosminen musiikki kohtaa LRXY-duon minimalistisen okilloskooppikuvituksen äänimaailmoineen interaktiivisella ja orgaanisella tavalla erityislaatuisen immersiivisessä audiovisuaalisessa esityksessä. Estetiikan ydin on ääniaaltojen digitaalinen visualisointi – syntyy ikään kuin sähköinen jana, joka reagoi ääneen.***
“Timo Kaukolampi's second solo LP is a twinkling array of detuned drones, sparse polyrhythms and cinematic ambience. Its heady mix of blurred techno and pitch-black prog is as intense as it is immersive.” ★★★★ -MOJO"For Blade Runner 2049, composer Hans Zimmer created a dense electronic soundtrack that was ominously futuristic and hung over the film as a driving presence. Timo Kaukolampi, the frontman of Finnish space-trance heavies K-X-P, mines a similar vibe on his solo debut, but occasionally amps it up with a relentless Krautrock pulse. It's compulsive and hypnotic.File under Synth odyssey" 8/10 -Mixmag“Timo Kaukolampi fronts Finnish electro-psych outfit K-X-P, but his second solo outing hums with exquisitely rendered, cerebral and dark-shaded electronics, evoking the paranoid Cold War feeling of acts like Pye Corner Audio or Not Waving. Partly influenced by a brush with one of life's bad people, Kaukolampi channelled the event into a concept based around "the sphere" and its "dome of undue influence". By turns adrenalised, hypnotic and sparse, tracks like the miasmic 'Ee-Nni-Aa-Ssa' combine the ancient textures of devotional choral music with a nuanced sense of dystopian foreboding, and come highly recommended.”- Electronic SoundLiput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Ida Paul & Kalle Lindroth
IDA PAUL & KALLE LINDROTH LÄHTEE TOISTAISEKSI VIIMEISELLE KIERTUEELLE – UUSI SINGLE ULKONA PERJANTAINA
Suomen hurmaavin duo Ida Paul ja Kalle Lindroth julkaisee odotettua uutta musiikkia sekä syksylle sijoittuvan kiertueen, joka jää toistaiseksi duon viimeiseksi kiertueeksi. Kahdestaan, vielä kerran -kiertue on jatkoa keväällä suuren suosion saavuttaneelle Kahdestaan & Yhdessä -konseptikiertueelle. Syksyn kiertueella duo esiintyy nimensä mukaisesti kaksin, ilman bändikokoonpanoa.Kahden ihmisen välisestä voimakkaasta yhteydestä kertova Kahdestaan-single
palaa soundiltaan Idan ja Kallen juurille ja antaa esimakua vielä ennen
viimeistä kiertuetta julkaistavasta kokonaisuudesta.- "Kahdestaan" on meiltä pitkästä aikaa puhdas rakkauslaulu, joka jatkaa
esimerkiksi Planeetat-kappaleen tematiikkaa ja tunnelmaa. Biisillä on
myös toinen taso; olemme alusta asti tehneet kappaleita kahdestaan ja
kiertäneet niin myös keikkalavoja. Vaikka matkan varrella
kiertuekokoonpanoon ja biisien tuotantoon on liittynyt lisää ihmisiä, ydin on aina pysynyt samana, duo kertoo.
Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle.
Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista. - Ollaan tehty tätä yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja ollaan kiitollisia
niistä upeista hetkistä mitä ollaan saatu kokea yhdessä meidän
kuuntelijoiden kanssa. Tietyille asioille pitää kuitenkin laittaa pilkku
tai piste, jotta voi tulla tilaa muulle. Tauolle jääminen on tietenkin
yhdeksän vuoden yhteisen kirjoittamisen ja kiertue-elämän jälkeen
valtava ja tunteikas päätös. Ollaan jaettu meidän kuuntelijoiden kanssa
naurua ja kyyneleitä, ja meidän keikoilla on todistettu useita
kihlautumisiakin – ympärille on muodostunut lämmin yhteisö joka on
meille kovin tärkeä. Halutaan vaalia sitä kaikkea valoa ja kauneutta syksyn keikoilla ja uudella musiikilla. Meillä ois
muutama tarina vielä kerrottavana, nähdään siis vielä kerran, Ida ja Kalle kertovat.
Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja
samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta
yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon
katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa
saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo
susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja
kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi
kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä
loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022
duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Maustetytöt - Kaksi settiä
Maustetytöt saapuu Ääniwalliin erikoiskeikalle perjantaina 25. lokakuuta 2024!
Konsertti koostuu kahdesta erillisestä setistä väliaikoineen ja se on yhtyeen ainoa esiintyminen Helsingissä syksyllä. Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvassakin nähty yhtye on kiertänyt viime aikoina Eurooppaa ja esiintynyt mm. Barcelonan maineikkaalla Primavera Sound -festivaalilla.Maustetytöt on suomalaisen popin omintakeinen suunnannäyttäjä. Tarttuvat melodiat yhdistettynä arkirealistisiin sanoituksiin ovat vastustamaton yhdistelmä, jossa on kaikille jotain tuttua. Maustetyttöjen loppuunmyydyt keikat, kultalevyt ja Emmat ovat vakiinnuttaneet Maustetyttöjen aseman yhtenä Suomen suosituimmista yhtyeistä.Ovella peritään security fee 3,90 €
Liput ovelta 34 €, jos jäljellä.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
EASY 50 FLY EAGLE FLY (K-18)
EASY 50 FLY EAGLE FLYSuomen vanhin ja tunnetuin EAGLES tribuutti bändi juhlii kuluvana vuonna kolmea asiaa: 1. EASYN PERUSTAMISESTA ON KULUNUT 50 VUOTTA.2. EASYN COMEBACKISTÄ ON KULUNUT 10 VUOTTA. 3. EASY julkaisi juhlavuoden kunniaksi kolmen biisin DUSTY ROAD nimisen Maxi-Singlen. EASYBändi nimeltä Musakatit perustettiin vuonna 1974. Pian bändin jäsenet huomasivat, että nimi edusti huonosti yhtyeen tyyliä ja musiikkia. Suosikki-lehden nimiehdotuskilpailun tuloksena bändi sai nyt uuden nimen, EASY.Yhtye keikkaili ahkerasti seitsemän vuoden ajan tehden yli 400 keikkaa.Pitkän tauon jälkeen yhtye teki yllättävän comebackin esiintymällä kesällä 2014Tribute Band Festivaaleilla Helsingissä, esittäen Eagles-yhtyeen musiikkia. Menestyksekkään comebackin innostamana "pojat" päättivät jatkaa jälleen keikkailua.Nykyään EASY esittää konserteissa/ keikoilla palvomaansa Eagles-yhtyeen musiikkia, siksi nimeen on lisätty tarkennus ”The Eagles Tribute Band”.EASYn kokoonpanoon kuuluu nykyään kolme alkuperäisjäsentä: Petteri Kokljuschkin,Sami Javne, Roni Kamras, ja kaksi nuoremman polven huippu laulajakitaristia Lappe Holopainen ja Tomi Juustila sekä upeaääninen pianisti Katri Silolahti.EASY julkaisi joulukuussa kolmen kappaleen Maxi Singlen. "Halusimme hyödyntää korona -ajan ja Suomen ykkösriviin lukeutuvan kitaristimme tuottaja/äänittäjä Erno Laitisen ammattitaitoa asettumalla Inkfish studioon viikon ajaksi." Huom. kyseessä ei ole Eagles covereita.Keikoilla EASY keskittyy toki täysin Eagles musiikin esittämiseen!EASY THE EAGLES TRIBUTE BANDEASY tarjoaaa mahdollisuuden päästä nauttimaan ja fiilistelemään livenä Eaglesin suurimpia hittejä, jotka ovat suurimmaksi osaksi Yhdysvaltojen eniten myydyn (yli 100 miljoonaa levyä) The Greatest Hits 1971-1975 albumin poimintoja. EASY:n comebackista on kulunut yhdeksän vuotta. The Eagles Tribute Band EASY täyttää konserttisalit ja hullaannuttaa yleisönsä kerta toisensa jälkeen ihastuttavalla lavaesiinymisellään ja hätkähdyttävän tarkalla Eagles tulkinnoillaan.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
FI
69 views
Buy Ticket
Read More
Kalle Ahola & Puut
Kalle Aholan (Don Huonot) ja Janne Halmkronan (CMX, Sapattivuosi) perustama Puut-yhtye juhlii uuden albuminsa levynjulkaisua On The Rocksissa lokakuuss! Liput keikalle ovat myynnissä nyt ennakkoon Tiketissä. Yhtye julkaisi elokuussa neljännen singlensä “Tanssi tyttö tanssi” hyvinvarustetuissa suoratoistopalveluissa. Aholan säveltämän ja sanoittaman kesäisen ja tarttuvan pop-kappaleen teksti vie kuulijan tanssimaan ja karkoittamaan huolensa Atlantin rannalle.“Tanssi tyttö tanssihan, niin kuin muutkin uuden albumin avainbiisit, ovat muistoja ja tunteita jotka on dokumentoitu biiseiksi. Biisin sanat ei oo kryptiset vaan liikutaan kauniissa hetkessä jollaisia lauluihin on aina yritetty tallentaa: aurinko, meri, aallot, ranta, tuuli ja toive että aika pysähtyisi”, kommentoi patikkaretkeltä Porkkalaniemeltä tavoitettu solisti Ahola.”Ehdin jo luulla aavistuksen venähtäneen studiosessiomme perusteella, että heittäydymme vallan leavingseiksi, mutta onneksi päädyin vahingossa Flow-festivaaleille. Siellä muutama artisti onnistui esityksellään injektoimaan sellaisen dopaaminiannoksen, että tajusin lavalle pääsyn välttämättömyyden. Jos ei muuten niin vaikka PJ Harveyn tai James Blaken teenkeittäjäksi. Onneksi keikkamowgli Koskinen sai tiristettyä meiltä muutaman päivän kalenterista jo tälle syksylle, että pääsemme jakamaan ilo- ja surusanomaa kansalle.”, toteaa modulaarisyntetisaattorin syleilystä löydetty kitaristi Halmkrona.Jouko Lehtolan Rock-Finlandia -valokuvakirjan julkaisutilaisuudessa keväällä 2022 alkunsa saaneen Puut-yhtyeen muodostavat Aholan ja Halmkronan lisäksi basisti Kalle Chydenius (Samuli Edelmann, Kemopetrol) ja rumpali Olli-Matti Wahlström (CMX, 51Koodia). Kotimaisen rock-kentän ravinteikkaasta maaperästä versonut Puut luo jäsentensä syväjuurisesta menneisyydestä uutta, vehreää ja monihaaraista pop-rock-musiikkia. Puiden debyyttialbumi “Meri josta elän” ilmestyy 12. lokakuuta 2024.Uuden singlen ja koko albumin upeasti soivasta tuotannosta vastaa Emma-palkittu Kalle Chydenius, jonka meriittilistalta löytyy liuta kotimaan kärkinimiä Don Huonoista Egotrippiin.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Sexhibition Erotiikkamessut 2024
sEXHIBITION 25.-26.10.2024!
Sexhibition erotiikkamessuja juhlitaan jälleen karnevaalitunnelmissa Kaapelitehtaalla 25-26.10.2024.
Tervetuloa viihtymään, seuraamaan sekä kansainvälisiä, että kotimaisia huippuesiintyjiä ja tutkimaan näytteilleasettajien monipuolisia valikoimia- ja ehkä siinä samalla myös oman seksuaalisuutesi rajoja. Tule sellaisena kuin olet.
Pe 25.10. klo 17-01La 26.10. klo 13-01Tahtumapaikalta löytyy maksullinen narikka.
Lippuja ei vaihdeta rannekkeisiin, säilytä lippusi huolellisesti koko sen voimassaolon ajan.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: KylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: KylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: EiLisätietoja: Kaapelitehtaan esteettömyystiedot tai tuotanto@sexhibition.fi
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Huora
Huora lokakuussa Leikarissa!Liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella.
Liput ovelta 31 €, mikäli jäljellä.
Lipunhinta sisältää eteispalvelumaksun.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä: info@hotellileikari.com
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Infected Mushroom
PSYTRANCEN PIONEERI INFECTED MUSHROOM TAMPEREEN TAVARA-ASEMALLE JA OULUN TULLISALIIN LOKAKUUSSA
Energisistä esiintymisistään tunnettu, pitkän linjan psytrance-musiikin pioneeri Infected Mushroom esiintyy DJ-setillään Tampereen Tavara-asemalla 25. lokakuuta ja Oulun Tullisalissa 26. Lokakuuta osana Re:Born World Tour -kiertuettaan. Liput tulevat myyntiin perjantaina 5.7. klo 10.
Jo yli kaksi vuosikymmentä elektronisen tanssimusiikin sääntöjä rikkonut ja uusiksi kirjoittanut Infected Mushroom on Erez Eisenin ja Amit Duvdevanin muodostama duo, joka yhdistää psytrancen perinteisiä elementtejä progressiivisiin vaikutteisiin. Mittavalla urallaan yhdeksi elektronisen musiikin kivijaloista muodostunut duo tunnetaan paitsi omaperäisestä ja innovatiivisesta tuotannostaan, myös ilmiömäisistä keikoistaan.
Infected Mushroom on sijoittunut kahdesti DJ Magazinen listaamien maailman 100 parhaan DJ:n joukkoon. Duon albumien kuten "The Gathering", "Classical Mushroom" ja "Legend of the Black Shawarma" suoratoistomäärät liikkuvat kymmenissä miljoonissa ja faneista hartaimmat seuraavat kaksikkoa ympäri maailmaa. Infectedin live-esiintymiset ovat tunnettuja intensiivisyydestään ja visuaalisuudestaan, ja niiden vuoksi yhtye on saavuttanut poikkeuksellisen suuren kannattajakunnan myös elektronisen musiikin ulkopuolelta. Yhtye julkaisi uusimman albuminsa REBORN helmikuussa 2024. Albumilla kuullaan uusia versioita heidän klassikkokappaleistaan.
Lähes poikkeuksetta maailmalla loppuunmyytyjä saleja vetävän bändin kaikki aiemmat Suomen-keikat aina Suvilahdesta The Circuksen kautta Vanhalle Ylioppilastalolle ovat olleet loppuunmyytyjä.
Live NationKonsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Lipun hinta sisältää eteispalvelun 3 €.
VIP-lippu sisältää:- Sisäänpääsy VIP-jonon kautta- Käytössä VIP-tila Tavara-aseman parvella- Erillinen maksullinen baari- Erillinen WC-tila- Myynnissä rajoitettu määrä- VIP-liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella.
VIP-lipuilla ei ole palautusoikeutta. Tapahtuman peruuntuessa normaalit peruutusehdot pätevät. VIP-liput ovathenkilökohtaisia. VIP-lippuun sisältyvä ranneke, jonka saat tapahtumapaikalta, oikeuttaa pääsyyn VIP-alueelle, eikä oikeuta sellaisenaan sisäänpääsyyn konserttiin tai backstage-alueelle.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
11 views
Buy Ticket
Read More