4117 result(s) found for ""
An Evening With Dream Theater - 40th Anniversary Tour 2024 – 2025
An Evening With Dream Theater
Dream Theaterin 40-vuotisjuhlakiertue Suomeen 6. marraskuuta! Rumpali Mike Portnoy mukana kokoonpanossa 14 vuoden jälkeen.
Suomessa valtavaa suosiota nauttiva projejättiläinen Dream Theater täyttää 40 vuotta ja suuntaa juhlavuoden kunniaksi mittavalle kiertueelle, jonka Euroopan päivät julkaistaan tänään. An Evening With Dream Theater 40th Anniversary Tour -kiertue saapuu myös Suomeen, jossa yhtye nähdään Espoon Metro Areenalla 6. marraskuuta.
Lokakuussa alkava kiertue on merkityksellinen yhtyeelle monin tavoin, ja erityinen ilonaihe on Dream Theaterin matkaaminen jälleen 14 vuoden takaisessa kokoonpanossa, rumpali Mike Portnoyn palattua bändin riveihin James LaBrien, John Myungin, John Petruccin ja Jordan Rudessin rinnalle. Portnoyn ja muun yhtyeen tiet erosivat vuonna 2009 julkaistun Black Clouds & Silver Linings -albumin jälkeen.
Urallaan lukemattomia palkintoja kahminut ja myös Grammylla palkittu Dream Theater kertoo tulevien iltojen sisältävän bändin klassikoita vuosien varrelta, mutta myös bändin omia suosikkeja, joten luvassa on unohtumaton ilta.
“Tämä kiertue tulee olemaan uskomattoman erityinen meille kaikille. Jokainen show on varmasti täynnä odotuksia ja erilaisia tunteita. Emme malttaisi odottaa, että pääsemme astumaan lavalle jälleen yhdessä ja aloittamaan historiallisen 40-vuotisen uramme juhlinnan kaikkien kanssa tänä syksynä. Ja tämähän on vasta alkua, luvassa on paljon jännittäviä uutisia tulevien kuukausien aikana”, bändi kertoo.
Yli 15 miljoonaa albumia tähänastisen uransa aikana myynyt Dream Theater on viihtynyt viime aikoina omalla DTHQ studiollaan, jossa jälleen klassikkokokoonpanossa toimiva yhtye työstää järjestyksessään 16. studioalbumiaan. Lisätietoja tulevasta julkaisusta saadaan lähitulevaisuudessa.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Lapin kamariorkesteri - Grieg ja sinnikkäät syysvärit
Lapin kamariorkesteri - Grieg ja sinnikkäät syysvärit
Norjalainen tähtipianisti Håvard Gimse lennähtää Tokiosta suoraan Lappiin konsertoimaan! Lapin kamariorkesterin solistina debytoiva taituri esittää vierailullaan loistavaksi kiitetyn tulkintansa oman maanmiehensä Edvard Griegin rakastetusta pianokonsertosta!
Lapin kamariorkesterin taiteellinen johtaja John Storgårds on jälleen koostanut mielenkiintoisen konsertin, jossa kuullaan peilaten ristikkäin vanhaa ja uutta musiikkia, tunnettuja ja ehkä tuntemattomampia säveltäjänimiä sekä tietenkin Jonten takuutyyliin useita Suomen ensiesityksiä.
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Oneohtrix Point Never (US)
2000-luvun merkittävimpiin elektronisen musiikin tekijöihin lukeutuva Oneohtrix Point Never saapuu Ääniwalliin marraskuussa!Yhdysvaltalainen Oneohtrix Point Never saapuu Suomeen yli vuosikymmenen tauon jälkeen keskiviikkona 6. marraskuuta. Arvostetun Warp Recordsin (mm. Aphex Twin, Autechre ja Brian Eno) artistikaartiin vuodesta 2013 kuulunut Daniel Lopatin on julkaissut kymmenen täyspitkää levyä, joista viimeisin on ”spekulatiivisen omaelämäkerrallinen” Again vuodelta 2023.Laajalla ja omaperäisellä tyylien, samplejen ja tuotantometodien valikoimalla operoiva OPN on tehnyt yhteistyötä monipuolisen ja nimekkään artistijoukon kanssa, johon lukeutuvat mm. James Blake, Caroline Polachek, Charli XCX, Iggy Pop, Soccer Mommy ja Rosalía. Lisäksi hän on tuottanut musiikkia mm. Anohnin, FKA Twigsin, David Byrnen, Moses Sumneyn, Nine Inch Nailsin ja MGMT:n levyille. Keskeisin Lopatinin yhteistyötahoista lienee kuitenkin kanadalaistähti The Weeknd, jonka Dawn FM -menestyslevyn parissa hän työskenteli executive producer -tittelillä. Hän toimi myös The Weekndin Super Bowl -puoliaikashow'n musiikillisena johtajana vuonna 2021.Elokuvamusiikin saralla Oneohtrix Point Neverin tunnetuimpia töitä ovat Josh ja Benny Safdien Uncut Gems (2019) ja Good Time (2017), josta hän sai parhaan soundtrackin palkinnon Cannesissa. Lopatin on tehnyt musiikkia myös Sofia Coppolan elokuvaan The Bling Ring sekä Nathan Fielderin ja Benny Safdien sarjaan The Curse.Visuaalisesti näyttävistä esiintymisistään tunnetun Oneohtrix Point Neverin Again-kiertueella luovana johtajana on suomalaisen Amnesia Scannerinkin kanssa yhteistyötä tehnyt monialataiteilija Freeka Tet, joka vastaa konsertin visuaalisesta annista yhdessä animaattori Nate Boycen kanssa.pointnever.comOvella peritään security fee 3,90 €
Liput ovelta 40 €, mikäli jäljellä.
FI
28 views
Buy Ticket
Read More
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Tampere?
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Teatteri Totti: Rakas Beti ensi-ilta
Teatteri Totti esittääRakas BetiKoko perheen tragikoominen näytelmäTiedetään, että koira on ihmisen paras ystävä.Sirkulla on lemmikkikoira nimeltään Beti, joka on enemmän kuin hänen paras ystävänsä. Beti on pelastuskoira Romaniasta ‒ ja erityisen rakas Sirkulle.Sirkun elämässä tapahtuu kuitenkin käänne ja hänen täytyy tehdä iso päätös Betin kannalta. Sirkku alkaa selvittää asioita lähiympäristössään olevien henkilöiden kanssa, mutta sitten tapahtuu jotain odottamatonta, mikä johtaa kummallisiin sattumuksiin.Kantaesitys Maalaamosalissa 6.11. klo 19.00Muut näytännöt 7.11. klo 19.00, 8.11. klo 19.00 9.11. klo 13.00 ja 19.00Näytelmän kieli on suomalainen viittomakieli. Esitys puhetulkataan suomeksi.Esityksessä on mukana elävä koira.TyöryhmäEsiintyjät Marita S. Barber, Jarl Hanhikoski, Heikki Pekki, Pirjo Rehn, Silja Ruonala, Tero Suominen, Tea-koiraKäsikirjoitus Tarja Sandholm Ohjaus Marianne Aro Puku- ja lavastussuunnittelu Tarja Aalto Musiikki ja äänisuunnittelu Petteri Koskinen Kuva Marita S. Barber Grafiikka Jonas Kemppi Tuotanto Teatteri Totti 2024Kesto 1 h 30 min (ei väliaikaa)
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Lemminkäisen äiti
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Naisten sauna
Vihdantuoksuinen tarina naiseudesta lauluilla, runoilla ja musiikilla höystettynä.Tarinassa seurataan siskosten Iidan ja Ellin elämää 1930-luvulta aina 1980-luvulle asti, iloineen, suruineen ja sattumuksineen. Aika kuluu, mutta sauna ja ystävyys pysyy.”Sauna on elämän onnea varten, sauna on lahjana jumalatarten…”Elli tahtoisi rikkaan miehen ja kirkolle asti kimaltavan sormuksen. Iida tahtoisi juhannustansseihin uudelle seurojentalolle. Mutta ensin saunotaan. Ja juodaan miesten kanssa kupilliset sahtia.Elli tahtoisi Juhon rintamalta kotiin. Iida tahtoisi, että Martti olisi taas terve. Naapurin Erkki kituuttaa haitariaan ja Stalinkin kyllästyy sotimaan. Saunotaan. Kaikki on sittenkin hyvin.Sauna pysyy. Ja siskosten ystävyys.Ritvalalaiset kollektiivi on teatteriammattilaisista koostuva vapaa ryhmä, jonka kotipaikka on Sääksmäellä, Valkeakoskella. Vailla omaa esitystilaa, mutta vahvalla visiolla ja omilla teksteillä. Kiertue-esityksillä ja työpajoilla kurotetaan myös muualle Suomeen ja suunnattuna yleisölle, joka ei välttämättä teatteriin muuten pääsisi. Esityksen kesto noin 50 min, ei väliaikaa.Kuva: Janne Kulosaari
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Laura S
Laura Mikä on sinun unelmiesi hinta? Harri on paiskinut koko ikänsä rakennusalan töitä kohoten apupojasta menestyväksi yrittäjäksi. Huipulla kilpailu on kuitenkin kovaa, ja ison rahan bisneksessä lakikirja on usein vain tiellä. Stressi ja unettomuus painavat Harria, eikä tilannetta helpota, kun yllätysvierailulle saapuu mies menneisyydestä perimään saataviaan. Harrin vaimo Reetta on ollut miehensä tukena ja kumppanina jo viisitoista vuotta, mutta Harrin todellinen intohimon kohde on hänen nuoruutensa rakastettu Laura. Haaskatuiksi kokemiensa vuosien paino harteillaan Harri haluaa repäistä itsensä irti vanhoista kuvioista, kääntää elämässään uuden sivun, kokea jotain todellista. Todellisuudessa on kuitenkin valuvika: se on arvaamaton. Pasi Lampelan uutuusdraama Laura on tiukasti etenevä, terävien käänteiden näytelmä vastuusta, häpeästä ja syyllisyydestä. Se kysyy, mikä on unelmiemme ja elämänvalintojemme hinta. Näytelmä on enemmän kuin perinteinen kolmiodraama; se kasvaa peilikuvaksi nykyajan rikkinäisen ihmisen jatkuvasti kasvavista paineista niin työelämässä kuin ihmissuhteissa. Onko se, mitä luulemme onnen täyttymykseksi, lopulta suurta harhaa? Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantoa tähdittävät valovoimaiset näyttelijät molemmista teattereista. Kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.10.2024 klo 19 Ensi-ilta Kansallisteatterissa keväällä 2025 Ohjaus ja käsikirjoitus Pasi Lampela Lavastussuunnittelu Markus Tsokkinen Pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari (JKT) Valosuunnittelu Japo Granlund (JKT) Äänisuunnittelu Juuso Voltti (vier.) Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Niina Vattulainen Rooleissa Maria Kuusiluoma (SKT), Hannu Lintukoski (JKT), Esa-Matti Long (SKT), Piia Mannisenmäki (JKT) ja Jukka-Pekka Mikkonen (JKT) Ensi-ilta 31.10.2024 klo 19 Paviljongin suurella näyttämöllä Liput peruslippu 35 € eläkeläiset 33 € alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12+
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Ukraina sydämessäni -konsertti
Hyväntekeväisyyskonsertti Imatran ukrainalaisen ystävyyskaupunki Nezhinin hyväksi.
Illan aikana kuullaan sekä suomalaisia että ukrainalaisia sävelmiä. Lavalla nähdään
Ukrainan kansantaiteilija Zhanna Bodnaruk, säveltäjä Anatoli Karpenko, sekä
suomalais-ukrainalainen kuoro Kalyna Imatra ja lapsikuoro Saimaan Svitanok
kamarimusiikkiyhtyeen kanssa, johtajanaan Elena Kettunen.
Kesto 2 h, sisältäen väliajan
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Pinnan alla
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Hildur Ensi-ilta
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Teatteri Totti: Rakas Beti
Teatteri Totti esittääRakas BetiKoko perheen tragikoominen näytelmäTiedetään, että koira on ihmisen paras ystävä.Sirkulla on lemmikkikoira nimeltään Beti, joka on enemmän kuin hänen paras ystävänsä. Beti on pelastuskoira Romaniasta ‒ ja erityisen rakas Sirkulle.Sirkun elämässä tapahtuu kuitenkin käänne ja hänen täytyy tehdä iso päätös Betin kannalta. Sirkku alkaa selvittää asioita lähiympäristössään olevien henkilöiden kanssa, mutta sitten tapahtuu jotain odottamatonta, mikä johtaa kummallisiin sattumuksiin.Kantaesitys Maalaamosalissa 6.11. klo 19.00Muut näytännöt 7.11. klo 19.00, 8.11. klo 19.00 9.11. klo 13.00 ja 19.00Näytelmän kieli on suomalainen viittomakieli. Esitys puhetulkataan suomeksi.Esityksessä on mukana elävä koira.TyöryhmäEsiintyjät Marita S. Barber, Jarl Hanhikoski, Heikki Pekki, Pirjo Rehn, Silja Ruonala, Tero Suominen, Tea-koiraKäsikirjoitus Tarja Sandholm Ohjaus Marianne Aro Puku- ja lavastussuunnittelu Tarja Aalto Musiikki ja äänisuunnittelu Petteri Koskinen Kuva Marita S. Barber Grafiikka Jonas Kemppi Tuotanto Teatteri Totti 2024Kesto 1 h 30 min (ei väliaikaa)
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Fanny ja Alexander
Järvenpään teatterin kellariteatterissa nähdään Ingmar Bergmanin osin omaelämäkerrallinen sukudraama Fanny ja Alexander. Tiivistunnelmaisen teoksen keskiössä on ruotsalainen Ekdahlin teatterisuku, jonka vaiheita kuvataan kasvavan lapsen silmin. Kiehtova Fanny ja Alexander on ylistys mielikuvituksen ja inhimillisen lämmön parantavalle voimalle uhkakuvien täyttämässä maailmassamme.Alkuperäisteos Ingmar BergmanDramatisointi Paavo WesterbergSovitus ja ohjaus Heini TolaSkenografia Ia EnsteräValosuunnittelu Mirkka SaariÄänisuunnittelu Salla MarkkanenSaattajaliput, ryhmäliput, pyörätuoliliput myynnissä vain teatterilla!
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Hallituspaikka 2024
Tule ja koe upea joulutunnelma Jarin omien joulukappaleiden ja kaikkien tuntemien joululaulujen parissa. Jari upeiden Suomen eturivimuusikoiden kanssa loihtii Sinulle ja läheisillesi taatusti Joulun tunnelman. Tervetuloa kuuntelemaan ja nauttimaan Jouluisesta henkäyksestä Jarin kanssa!
FI
124 views
Buy Ticket
Read More
Kaksoiselämää
Teatteri Eurooppa 4: Kaksoiselämää
Käsikirjoitus: Timo Kanerva
Ohjaus: Antti Viitamäki
Einari on jättänyt kiertue-elämän taakseen. Hän pyörittää Puolikuu-baariaan yhdessä sisarensa Satun ja raskaana olevan naisystävänsä Mollan kanssa. Naapurissa putiikkiaan pitää hänen kaverinsa ja entinen managerinsa Heikki, joka on vaimoineen ryhtynyt vaatemyyjäksi.
Parhaat päivänsä nähnyt rokkitähti tasapainoilee nyt masennuksen, viinan, parisuhteen ja rahahuolien keskellä. Ovi toisensa jälkeen on sulkeutunut. Sitten kuvioita ilmestyy sotkemaan Mari, nainen menneisyydestä. Onko hänellä käsissään tulevaisuuden avaimet? Vai hukkuvatko avaimet kokonaan?
Kaksoiselämää on Juice Leskisen laulujen siivittämä tarina pienen ihmisen suuruudesta ja suurten valintojen vaikeudesta. Se on myös ajankuva 90-luvun alun Suomesta, jolloin tuhansien ihmisten toivo hiipui talouspolitiikan myllerryksessä. Tarinan pääosaan nousee kuitenkin rakkaus.
Näytelmän on kirjoittanut median laaja-alainen ammattilainen Timo Kanerva, joka tunnetaan paitsi Soundi-lehden pitkäaikaisena päätoimittajana, myös manserockin asiantuntijana, tuotteliaana kirjailijana sekä lukemattomien radiokuunnelmien ja sketsien tekijänä.
Kaksoiselämää sai kantaesityksensä keväällä 2020 Kuopion Kaupunginteatterissa, jonne sen ohjasi Olli-Matti Oinonen. Suuresta suosiosta huolimatta esityskausi valitettavasti keskeytyi koronan takia. Nyt juttu herää eloon Eurooppa Neljän kiertueversiona, ja sen ohjaa jyväskyläläinen teatterikonkari Antti Viitamäki.
Lavalla nähdään perinteiseen malliin TE4:n näyttelijänelikko sekä tietenkin Suomen kovin teatteribändi. Ensi-ilta on lauantaina 27.1.2024 Jyväskylän Sepänkeskuksessa.
Näytelmän rooleissa nähdään Neija Välilä, Anni Pesonen, Hannu Rantala ja Jari Silventoinen. Musiikista ja muista sivurooleista vastaa TE4 Band Toni Lepistö, Lasse Asu, Jaakko Peltonen ja Jaska Tabell.
Käsikirjoitus: Timo Kanerva (Esitysoikeus: Agency North)
Dramaturgia: Antti Viitamäki ja työryhmä
Ohjaus: Antti Viitamäki
Rooleissa: Neija Välilä, Anni Pesonen, Hannu Rantala ja Jari Silventoinen
TE4 Band: Toni Lepistö, Lasse Asu, Jaakko Peltonen ja Jaakko Tabell
Puvut: Silke Valkeinen
Lavastus, valot ja äänet: Ville-Matti Laine
Lavastusgrafiikka: Antti Viitamäki
Musiikin sovitus: Toni Lepistö ja TE4 Band
Kuvat: Jiri Halttunen
Grafiikka: Jukka Korpela
Einari-juliste: Juho Juntunen
Liput: 25 € sisältäen lipunmyynnin palvelumaksun
Esityksen kesto 2 h, sisältää väliajan
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
HIF 2024 pre club
Hellsinki Industrial Festival -etkot On The Rocksissa marraskuun alussa!
Synkän konemusiikin festivaali Hellsinki Industrial Festival tulee taas 7.-9.11. Ja niin tulee myös jo perinteeksi muodostunut pre-klubi On The Rocksissa.
Tällä kertaa pre-klubia tähdittää brittiläinen, kovassa nosteessa oleva darkwave/goth/postpunk-yhtye Corlyx, joka esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Mukana myös virolaisen industrialin kärkinimi Evestus ja uusi suomalainen, tekijätyypeistä koostuva metelipartio Loka.
Aikataulu:19:00 ovet20:00 Loka21:00 Evestus22:00 CorlyxVarmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Nukkekodin jälkeen – Ibsenin pään sisään
Henrik Ibsenin Nukkekoti. Täydellinen draama suurennuslasin alle!Huijaus, kiristys, lainat, lumeavioliitto, naisen asema, miehen rooli. Nukkekoti on yksi parhaimmista kirjoitetuita tragedioista ja ansaitsee 1800-luvulta päivittämistä kaikilla mahdollisilla teatterin tekemisen muodoilla!Vantaan Näyttämön opetusteatterina toteutettu "Nukkekodin jälkeen" tutkii tämän klassikkoteoksen teemoja syventyen niihin uusin työryhmän tarjoamin tavoin. Opetusteatterin työryhmä on sukeltanut Ibsenin pään sisään ja pureskelee näytelmän teemat pala palalta yleisölle tarjoiltaviksi. Lopputuloksena on näytelmällinen tutkielma Ibsenin klassikkoteoksesta.Nukkekoti ja sen teemat ovat ikuisia ja haastavat katsojat pohtimaan yhteiskunnallisia muutoksia viimeisen vuosisadan aikana. "Nukkekodin jälkeen" antaa katsojalle hienon mahdollisuuden kurkistaa Ibsenin teemoihin rikkaalla ja uudella tavalla.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Pekka Ruuska + Aleksanteri Hakaniemi
Pekka Ruuska puhaltaa pölyt kitaralaukun päältä!
Lähes kolme vuosikymmentä äärimmäisen säästeliäästi esiintynyt laulaja ja lauluntekijä Pekka Ruuska palaa estradeille vuonna 2024. Ruuska on kasannut uuden yhtyeen, jonka kanssa hän esittää omaa tuotantoaan ryyditettynä poiminnoilla ”suomalaisesta laulukirjasta”.”Kun sain levytuottajan työni päätökseen vuoden -23 lopussa, halusin heti alkaa musisoida taas itse. Ja ah, miten hyvältä se tuntuikaan”, intoilee Ruuska. ”Yllättävän moni vanhoista lauluistani on tuotavissa yleisön eteen vielä tänäkin päivänä. Sovitamme niitä uusiksi, ja etsimme uutta kulmaa kertoa näitä tarinoita kolme vuosikymmentä vanhempana. Lisäksi haluan liittää konsertteihin poimintoja suomalaisesta lauluaarteistosta, en tarkkaan tiedä vielä mitä, mutta tämä ajatus sytyttää kovasti. Tähän asti olen laulanut vain omia laulujani."”On myös virkistävää kasata bändimme ohjelmistoa vailla hittipaineita. Toisin kuin levytuottajana, voin ajatella pelkästään laulujen sisältöä ja niitä teemoja, joiden ympärille haluan konsertin rakentaa. Tavoitteena on, että kuulija lähtee konsertistamme kohottautuneena ja kosketettuna, hyvän hetken kokeneena.”Ruuskan itsensä lavalla ovat Tuomo Dahlblom (kitara), Eeva Koivusalo (basso), Maria Ilmoniemi (koskettimet) ja Markus Malin (rummut).Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Konsertti on ikärajaton. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
Ihmettä kaikki
FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72IHMETTÄ KAIKKIAlkuperäisteos Juha ItkonenDramatisointi ja ohjaus Hilkka-Liisa IivanainenRooleissa mm. Toni Harjajärvi ja Ilona PukkilaKantaesitys 17.10.2024 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Suomen rakastetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Juha Itkonen kuvaa tarkkanäköisesti ja empaattisesti vanhemmuuden ristiriitaisuutta ja arjen keskellä tapahtuvia ihmeitä. Ihmettä kaikki on rehellinen ja kaunis kertomus vanhempana kasvamisesta, pelkojen voittamisesta ja rakkaudesta, joka pitää perheen yhdessä.Se on koskettava puheenvuoro läheisyyden merkityksestä ja tarpeesta löytää yhteys toiseen ihmiseen. Näytelmä on syntynyt kirjailija Juha Itkosen ja ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen yhteistyönä. Se pohjautuu tekijöidensä omakohtaisiin kokemuksiin ja Itkosen vuonna 2018 julkaistuun romaaniin.
FI
86 views
Buy Ticket
Read More
Up North
Up North -laskettelufestivaali palaa Rukalle ensimmäistä kertaa kolmipäiväisenä marraskuun toisena viikonloppuna 7.-9.11.2024!Esiintyjät:Lauri HaavMELOEttaHUGOAresSenyaNOTOM//OMikael LaurentDavyD1VARI: D1 DANI, koira, ROSLUV, nonexxDJ:tBremerSapphireSOMBADITBOYZEZEKaikkina aikaisempina vuosina ennakkoon loppuunmyyty Up North kasvaa ja alkaa tänä vuonna jo torstaina. Enemmän esiintyjiä ja laskettelua, kolme iltaa keikkoja ja hauskanpitoa Pisteessä sekä kaksi päivää Up North Rail Jam -skaboja ja keikkoja Ruka Parkilla. Tästä tulee paras Up North tähän mennessä!Up North tuo Rukatunturiin nuoret ihmiset, joita yhdistää into laskettelua ja ajankohtaisinta musiikkia kohtaan. Tapahtuman ytimessä ovat tämän hetken kiinnostavimmat suomalaiset artistit sekä DJt.Up North pitää sisällään kolme ohjelmarikasta iltatapahtumaa huippuartistien ja DJ-musiikin siivittäminä. Tapahtumapaikkana toimii Rinneravintola Piste. Pohjoismaiden suurin parkkilaskutapahtuma Up North Rail Jam valtaa Ruka Parkin jo perjantaina ja jatkuu tuttuun tapaan lauantaina. Up North Rail Jam koostuu parkkilaskuskaboista, herkullisista hodareista sekä ilmaisista ja ikärajattomista rinnekeikoista! Lisäksi Rukan mieletön ympäristö tarjoaa festarikävijöille musiikin ja laskettelun lisäksi muitakin mahdollisuuksia erilaisten aktiviteettien, herkullisen ruoan ja rentoutumisen muodossa.Pohjoinen kutsuu jälleen…Linkit:Liput: https://biletti.fi/e/up-north-2024Instagram:https://www.instagram.com/upnorthside/TikTok:https://www.tiktok.com/@upnorthsideRuka.fi:https://www.ruka.fi/fi/tapahtumat/upnorth
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Justin Adams & Mauro Durante
Etnosoi!: Justin Adams & Mauro Durante Telakalla!Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
115 views
Buy Ticket
Read More
emma & matilda
emma & matilda on ihastuttava duo, jonka herkkä musiikki välittää isoja tunteita pienissä lauluissa. Kaksikko luonnehtii musiikkiaan “bedroom folkiksi” ja toivoo kappaleidensa olevan kaunis paikka kipeille asioille. Duon debyytti-EP Siellä on kaikki niin ihanaa julkaistiin keväällä 2023 ja keräsi kolme Emma-ehdokkuutta. EP pitää sisällään muun muassa TikTokissa ilmiöityneet kappaleet Veronica ja Ikävä. emma & matilda julkaisi maaliskuussa 2024 toisen EP:nsä Toinen vuosi.
Maxim avautuu klo 16:00, ovet saliin avataan klo 19:00.
Liput ovelta 26 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 16:00.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
10 views
Buy Ticket
Read More