4210 result(s) found for ""

Wet (US) image
Wet (US)
YLISTETTY INDIEPOP-YHTYE WET SAAPUU HELSINGIN KORJAAMOLLE LOKAKUUSSA WET esiintyy Helsingin Korjaamolla 31. lokakuuta 2024 osana heidän Euroopan kiertuettaan. WET on New Yorkin Brooklynistä kotoisin oleva indiepop-yhtye, jonka muodostavat laulaja-lauluntekijä Kelly Zutrau, tuottaja Joe Valle ja kitaristi Marty Sulkow. Yhtye on tunnettu pehmeistä melodioistaan ja syvällisistä, monimutkaisia tunteita ja ihmissuhteita käsittelevistä lyriikoistaan. WET julkaisi eponyymin debyytti-EP:nsä vuonna 2014 useita popmusiikin trendejä käynnistäneen Neon Gold -levy-yhtiön suojissa. Tämän jälkeen he siirtyivät suurelle Columbia Recordsille ja julkaisivat kiitetyt albumit "Don't You" (2016) ja "Still Run" (2018). Kolmas albumi, "Letter Blue" (2021), oli yhtyeen yhteisöllisin julkaisu, jolla oli mukana muun muassa Toro y Moin Chaz Bear ja Frank Oceanin kosketinsoittaja Buddy Ross. Viimeisin julkaisu, vuoden 2022 EP "Pink Room" esittelee yhtyeen tähän mennessä leikkisimmät ja luonnollisimmat kappaleet. WET tunnetaan parhaiten kyvystään yhdistää herkkä ja voimakas laulu monikerroksisiin äänimaisemiin, jotka luovat vahvan emotionaalisen yhteyden kuulijoihin. Heidän musiikkinsa on usein introspektiivistä ja käsittelee henkilökohtaisia teemoja tavalla, joka resonoi laajan kuulijakunnan kanssa. Niin kriitikkojen kuin yleisönkin kiittelemä WET on esiintynyt muun muassa supersuositussa Late Night with Jimmy Fallon -ohjelmassa ja myynyt loppuun keikkojaan Webster Hallissa. Yhtye on kiertänyt muun muassa The 1975:n, Florence + the Machinen ja Toro y Moin lämmittelijänä. Karismaattisen Kelly Zutraun laulutyyli ja lyriikat käsittelevät monimutkaisia tunteita, joissa yhdistyvät ilo, suru ja syyllisyys. Zutraun mukaan musiikki ei ole mustavalkoista, vaan se heijastaa elämän monimutkaisuutta ja tunteiden kirjavaa kirjoa. Tätä samaa kirjoa peilaavat myös WET:in live-esiintymiset, jotka tunnetaan intensiivisyydestään ja yhtyeen vahvasta yhteydestä yleisöön.Liput ovelta 34 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää.
emma & matilda image
emma & matilda
emma & matilda Tavastialle lokakuussa! emma & matilda on ihastuttava duo, jonka herkkä musiikki välittää isoja tunteita pienissä lauluissa. Kaksikko luonnehtii musiikkiaan “bedroom folkiksi” ja toivoo kappaleidensa olevan kaunis paikka kipeille asioille. Duon debyytti-EP Siellä on kaikki niin ihanaa julkaistiin keväällä 2023 ja keräsi kolme Emma-ehdokkuutta. EP pitää sisällään muun muassa TikTokissa ilmiöityneet kappaleet Veronica ja Ikävä. emma & matilda julkaisi maaliskuussa 2024 toisen EP:nsä Toinen vuosi. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Tampere Jazz Happening 2024 image
Tampere Jazz Happening 2024
Tampere Jazz Happening 2024 Tampere Jazz Happening esittelee tänä vuonna muun muassa portugalilaista nykyjazzia otsikolla Spotlight on Portugal. Festivaalin pääkonsertit Pakkahuoneella tarjoilevat laajan kirjon eurooppalaista ja yhdysvaltalaista jazzvirtuositeettia. Atlantin toiselta puolelta Tampereelle saapuvat muun muassa jo vuonna 1987 ensimmäisen kerran Happeningissa esiintynyt saksofonisti David Murray kvartetteineen sekä 50-vuotisjuhlakiertueellaan oleva Kahil El’Zabar Ethnic Heritage Ensemble. Nuorempaa yhdysvaltalaispolvea edustaa nykyrunoilija aja monet, jonka tekstit kietoutuvat mustan vastarinnan, rakkauden ja ehtymättömän ilon etsinnän ympärille. Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen esiintyy Pakkahuoneella duona ruotsalaissaksofonisti Mats Gustafssonin kanssa, ja pianisti Kari Ikonen johdattaa yleisön eteen kansainvälisen kvartetin Orchestra Nazionale della Luna. Lisäksi pääkonserteissa kuullaan runsaasti pohjoismaista ja brittijazzia. Kulttuuritalo Telakalla keskitytään kotimaisen jazzin mielenkiintoisimpiin nimiin juuri nyt. Perjantai-iltana estradille astelevat Aurora Hentunen Quintet, Josefiina Vannesluoma & Mortal Lease ja basisti Kaisa Mäensivun luotsaama Kaisa’s Machine. Lauantaina vuorossa ovat Markus Holkko yhtyeineen, Mikko Hassisen johtama Future Food Factory ja Jaska Lukkarinen Trio. Viikonlopun myöhäisillat huipentuvat Klubille, jossa kuullaan 24-vuotiasta rumpusensaatiota Roni Kaspia sekä jazzista, hiphopista, afrobeatista, latinosta, soulista, reggaesta ja tanssimusiikista ammentavaa yhdeksänhenkistä Nubiyan Twistiä. OHJELMA Torstai 31.10. KLUBI vapaa pääsy 19.00 Spotlight on Portugal Mané Fernandes "Matriz Motriz" (PT)Mané Fernandes – g, voc; Mariana Dionísio – voc; Clara Salero – fl, Vera Morais – voc; João Grilo – pno, el, voc; Brittanie Brown – dance AXES “Hexagon” (PT)João Mortágua – ssax; José Soares – asax; Hugo Ciríaco – tsax; Rafael Gomes – barsax; José Carlos Barbosa – b; Pedro Vasconcelos – dr, perc Demian Cabaud "Árbol adentro" (PT/AR)João Pedro Brandão – sax; José Pedro coelho – sax; João Grilo – pno; Demian Cabaud –b; Marcos Cavaleiro – dr Perjantai 1.11. PAKKAHUONE 19.00 Suomen Jazzliiton palkintojen jako 20.00 David Helbock’s Random/Control (AT)David Helbock – pno, synth; Johannes Bär – brass, dr, beatbox; Andreas Broger – reeds; Filippa Gojo – voc 21.45 Mats Gustafsson & Kimmo Pohjonen (SE/FI)Mats Gustafsson – sax, Kimmo Pohjonen – acc 23.30 David Murray Quartet (US)David Murray – tsax, bcl; Marta Sánchez – pno; Luke Stewart – b; Russell Carter – dr TELAKKA 21.00 Aurora Hentunen Quintet (FI)Aurora Hentunen – pno, keyb; Ukko Heinonen – tsax, efects; Joona Kilponen – tp; Veli-Matti Silanterä – b; Ville Luukkonen – dr 22.30 Josefiina Vannesluoma & Mortal Lease (FI)Josefiina Vannesluoma – voc; Mikael Myrskog – pno; Joonas Tuuri –b; Ville Luukkonen – dr; Sampo Kasurinen – reeds 00.00 Kaisa’s Machine (FI)Kaisa Mäensivu – b; Toomas Keski-Säntti – pno; Mikko Antila – vib; Max Zenger – sax; Anssi Tirkkonen – dr KLUBI 01.00 Roni Kaspi Trio (IL/FR)Roni Kaspi – dr; Auxane ’Oxy’ Cartigny – keyb; Noé Berne – b Lauantai 2.11. PAKKAHUONE 14.00 Daydream – The music of Duke Ellington (NO)Pat Thomas – pno; Per Zanussi – b; Ståle Liavik Solberg – dr 15.45 Orchestra Nazionale della Luna (BE/FI/FR)Manuel Hermia – sax, fl, bansouri; Kari Ikonen – pno, moog; Nathan Wouters – b; Teun Verbruggen – dr 17.30 AVA Trio (JP/DE)Aki Takase – piano; Angelika Niescier – sax; Vincent von Schlippenbach – dj 20.00 aja monet (US)aja monet – voice; Logan Richardson – sax; Javier Santiago – keys; Niek de Bruijn –drums; tbc – bass 21.45 Tonbruket (SE)Dan Berglund – b; Martin Hederos – keyb, vl; Johan Lindström – g, pedal steel; Andreas Werliin – dr 23.30 Donald Harrison Quartet (US) Donald Harrison – sax; Dan Kaufman – pno; Nori Nakaora – b; Joe Dyson – dr TELAKKA 21.00 Markus Holkko Quartet (FI)Markus Holkko – sax; Juuso Rinta – b; Samuli Rautiainen – keyb; Teemu Mustonen – dr, perc 22.30 Future Food Factory (FI) Mikko Hassinen – dr, el; Max Zenger – asax, bcl; Mikko Antila – vib; Antti Ahoniemi – b 00.00 Jaska Lukkarinen Trio (FI)Jaska Lukkarinen – dr; Jussi Kannaste – sax; Antti Lötjönen – b KLUBI 01.00 Nubiyan Twist (UK) Aziza Jaye – voc; Luke Wynter – b; Tom Excell – g, perc, voc; Madeleine Jones – keyb, voc; Jonathan Enser – tp, voc; Maxwell Hallet – dr; Hannah Birtwell –bsax, voc Sunnuntai 3.11. PAKKAHUONE 14.00 Zoe Rahman Octet (UK)Zoe Rahman – pno; Gareht Lockrane – fl; Helena Kay – asax; Tori Freestone – tsax; Mark Armstrong – tp; Rosie Turton – tb; Alec Dankworth –b; Gene Calderazzo – dr 15.45 Bushman’s Revenge (NO)Even Hermansen – g; Gard Nilssen – dr; Tor Egil Kreken – b; Jørgen Brennhovd – sounds 17.30 Kahil El’Zabar Ethnic Heritage Ensemble: 50th Anniversary Tour (US)Kahil El’Zabar – dr, perc; Corey Wilkes – tp; Alex Harding – barsax; Ishmael Ali – vlc TELAKKA vapaa pääsy 21.00 Bode Wilson "Aether" (PT)João Pedro Brandão – sax, fl, org pedalboard; Demian Cabaud – b, charango; Marcos Cavaleiro – dr, perc Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.PASSIT FestivaalipassiPääsy kaikkiin konsertteihin Pakkahuoneella, Klubilla ja Telakalla; vain pieni erikoiserä. PakkahuonepassiPääsy kaikkiin Pakkahuoneen konsertteihin. HUOM. Telakan konsertit eivät sisälly Pakkahuonepassiin. MinipassiPääsy Telakan ja Klubin konsertteihin. Klubin yhteislippu Pääsy Klubin konsertteihin. Ennakkoon ostettu Festivaalipassi ja Pakkahuonepassi vaihdetaan rannekkeeseen seuraavasti: to 31.10. klo 10–18 Klubin eteinen (käynti Itsenäisyydenkadun puolelta)pe 1.11. klo 10–17 Klubin eteinen (käynti Itsenäisyydenkadun puolelta)pe 1.11. klo 18 alkaen Pakkahuoneen ovella Ennakkoon ostettu Minipassi vaihdetaan rannekkeeseen seuraavasti: to 31.10. klo 10–18 Klubin eteinen (käynti Itsenäisyydenkadun puolelta)pe 1.11. klo 10–17 Klubin eteinen (käynti Itsenäisyydenkadun puolelta)pe 1.11. klo 20 alkaen Telakan ovella ESTEETTÖMYYS Tapahtumiin on esteetön pääsy ja avustaja pääsee ilmaiseksi. HUOM! Telakan WC-tilat sijaitsevat 2. kerroksessa, eikä sinne ole pääsyä hissillä. Lisätietoja music@tampere.fi Lue lisää Pakkahuoneen ja Klubin esteettömyydestä täältä.
A.W. Yrjänä image
A.W. Yrjänä
CMX-yhtyeen keulahahmona suomalaisille tutuksi tullut A.W. Yrjänä julkaisi jo viidelle eri vuosikymmenelle ulottuneen levytysuransa ensimmäisen sooloalbumin maaliskuussa 2024.”Yli kolmekymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut suurimman osan yhtyeeni CMX:n kappaleista. Sen rinnalla on syntynyt musiikkia, jonka energia on omapäisesti erilaista kuin bändi-ilmaisu. Syksyn -23 olen työstänyt taitavan ja rohkean työryhmän kanssa albumia, joka koostuu hyvin omakohtaisista lauluista. Muutamat ovat vuosien varrelta, suuri osa aivan uusia”, Yrjänä kertoo.Maaliskuussa ilmestynyt albumi kantaa nimeä Heliografi. Se merkitsee valolla kirjoittamista.”Kun kirjoitetaan valolla, kirjoitetaan myös varjolla. Valon ja varjon välimaastosta löysimme musiikkia, jota tehdessämme tunsimme olevamme yhtä aikaa sekä kotona, että vieraassa maassa. Laulut ottivat meitä käsistä ja veivät, minne mielivät.””Minulle laulujen kirjoittaminen on elämänmittainen työ. Matka olemisen arvoitukseen ja ympäröivään kulttuuriin. Toisinaan herkkää kuulostelua, joskus rajojen rikkomista. Parhaimmillaan kurkottamista tuntemattomaan. Tekstin ja musiikin liitto on muoto, jolla voi tutkailla alueita, joihin muilla kommunikaation muodoilla ei pääse”, Yrjänä jatkaa.Konsertti järjestetään pääosin seisomakatsomolla. Salissa on myös istumapaikkoja. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Dingo image
Dingo
Harvalla yhtyeellä on ollut yhtä läpileikkaava vaikutus suomalaiseen musiikkitantereeseen kuin Dingolla. Kaupallisesta näkökulmasta katsottuna kokoonpano teki historiaa heti ensilevytyksillään, sillä ”Nimeni on Dingo” ja erityisesti ”Kerjäläisten valtakunta” komeilevat edelleen maamme kaikkien aikojen myydyimpien albumien joukossa. Ilmiön tasolla Dingon nostattama huuma on puolestaan täysin ainutlaatuista. Sifonkihuivien meri, keikkabussin perässä roikkuneet ihailijat, ovista ja ikkunoista tursunnut faniposti. Samanlaista hysteriaa ei ole näillä leveysasteilla sittemmin nähty.Emma-palkittu bändi on vaikuttanut laajasti myös seuraavien aaltojen huippunimiin. Dingo on inspiroinut etenkin vuosituhannen taitteen uusia suomalaisia menestystarinoita, joista osa on saavuttanut suosiota myös kansainvälisesti. Heidän kappaleitaan on myös uudelleenversioitu kunnianosoituksina laajalti. Asemasta kertoo oikeastaan kaiken olennaisen se, että 80 000 kappaleen äänitemyyntiä on heidän kohdallaan pidetty pettymyksenä.Neumannin luotsaama Dingo on pysytellyt maamme tunnetuimpien esiintyjien joukossa jo 40 vuoden ajan. Settilista koostuu ajattomista megahiteistä toisensa perään: Autiotalosta Levottomaan tuhkimoon, Sinä ja minä -läpimurtobiisistä aina uutta suosiota saaneeseen Nahkatakkiseen tyttöön. Porissa perustettu, suomirockin ja -popin suurten joukkoon paikkansa naulinnut yhtye valittiin myös Suomen musiikin kunniagalleriaan vuonna 2022. Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.) apollo@nightclub.fi Tiedustelut apollo@nightclub.fi
Festarifiiliksiä image
Festarifiiliksiä
Aikamatka 90-luvun Festarifiiliksiin ja musiikin hajuun Outokummun teatteri esittää ysärirokkia tykittävän Festarifiiliksiä-musikaalin Outokummussa Vanhalla kaivoksella 1.-2.11.2024. Festarifiiliksiä kertoo kaveriporukan matkasta Outorockiin ja festariviikonlopun tapahtumista kaikkine asiaan-kuuluvine hahmoineen ja ilmiöineen. Mutkikkaat parisuhdekuviot, fanitus, festarihörhöt, bändiasiantuntijat, muusikot, musiikin haju, festarieväät, järjestyshenkilöt ja bäkkäri kuuluvat oleellisesti kattaukseen.Komediallisten ainesten kyljessä kulkee yksinäisyyden teema – miten käy sen nuoren, joka saapuu festivaaleille yksin? Outokummun teatterin kunnianhimoinen kantaesitys yhdistelee puheteatteria, musiikkia ja tanssia.Festarien musiikillisesta annista vastaa ammattimuusikoista koostuva RaiRai Company. Marraskuussa päivät raahautuvat kuin varisparvi ja kaipuun kaljakori kilisee, kuten laulussakin sanotaan, joten silloin hyville Festarifiiliksille on mitä oivin paikka Pohjois-Karjalassa, aivan Ilosaarirockin laulumailla.Vain kolme esitystä, joten eläeläelä emmi lipuntilauksessa. Me nimittäin teille aikamoiset Festarifiilikset näytetään! Käsikirjoitus ja ohjaus: Stiina IkonenTuotanto: Outokummun teatteri ja Minna KarttunenEsiintyjät: Kati Ahmaharju, Taija Mustonen, Tomi Laurikainen, Jyrki Haapala, Marko Kaasinen, Johanna Cronwright, Virpi Pajarinen, Janne Keinonen, Minna Karttunen, Niina Vihola, Tuulia KauppinenMusiikki: Janne Keinonen, laulu, Martti Orre, koskettimet ja laulu, Juho Prokki, basso ja laulu, Jere Kekäle, kitara, Taija Veijonmaa, rummutLavastus: Koulutusyhtymä Riverian opiskelijatÄäni- ja valosuunnittelu: Markku ”Werne” Tanskanen ja Riverian opiskelijatGraafinen ilme: Kseniia Svetlanova ja Petri Jokela Facebook | InstagramOvet avautuvat 30min ennen esityksen alkua. Esityksen kesto 1h 45min, sisältää lyhyen väliajan.  Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin. Maksuton eteispalvelu. ***EsteettömyysAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä järjestäjään: festarifiiliksia@gmail.com
Pesso + Rebekka Holi image
Pesso + Rebekka Holi
Emma-voittaja ja loppuunmyytyjä keikkoja soittanut Pesso julkaisi neljännen albuminsa sadboi maaliskuussa 2024. Vahvoista albumikokonaisuuksista tunnettu Pesso kuvailee uuden albumin olevan hänelle rauhaa tuonut projekti. ”sadboi-albumi on sellanen lohtulevy mulle itelleni”, Pesso kertoo. Uudelta albumilta julkaistiin kolme singleä — tennistä feat. Pykäri, kauan (ihan liian) ja kermavaahtoo — ennen koko tuotoksen julkaisua. Nyt Pesso kiertää levyjulkaisun tiimoilta ympäri Suomea kevätkiertueella. Pesso on artisti ja tuottaja, joka säveltää, sanoittaa, tuottaa ja sovittaa musiikkinsa itse. Ennen maaliskuun julkaisuaan albumit Kunnes mä tapasin sut(2018), Miks sä et oo niinku kaikki muut? (2020) ja 33 (2022) julkaissut artisti on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä tämän hetken kiinnostavimmista artisteista ja live-esiintyjistä. Pesso on tehnyt uransa aikana yhteistyötä artistien kuten Gasellien, pehmoainon, Pyhimyksen, F:n, Karinan ja Yonan kanssa. Artistin kuunnelluimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa 1000 VIIKKOO (feat. pehmoaino), Haikee sekä FYE. Laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi julkaisi helmikuussa 2024 uuden Kukkaan-albuminsa, jonka tiimoilta artisti lähti levyjulkkarikiertueelle maaliskuun alussa. Kukkaan on musiikillisesti Holin aiempaa tilkkutäkkimäistä Posliinijättiläinen -albumia suoraviivaisempaa poppia ja rokkia. Melodiat ovat koukuttavia ja omintakeisia kuten Holin sävellystyyliin kuuluu. Holin soittama akustinen kitara myös nivoo albumin tunnelmallisesti latautuneita kappaleita kauniisti yhteen. Tuokiokuvamaisesta albumista välittyy kuuntelijoille selkeä viesti: ympäristön tarkkaileminen ja kohtaamiset toisten olentojen kanssa kasvattavat ja niin ollen avittavat kukkaan puhkeamisessa. Rebekka Holi on Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia. Musiikkia läpi elämänsä säveltänyt artisti on suorasukainen sanoittaja, joka kertoo kappaleissaan oman elämänsä kokemuksista ja koukeroista. Syvällä oman taiteensa parissa viihtyvä Rebekka Holi on kokonaisvaltainen artisti, joka luo omaa taiteellista maailmansa pala kerrallaan. Kappaleet ovat Holin sanoittamia sekä säveltämiä. Artisti on myös itse tehnyt kansitaiteensa. Aikataulu:20:00 Ovet20:45 Rebekka Holi22:00 Pesso Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Kaaos kulisseissa image
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
Kaaos kulisseissa image
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin