4210 result(s) found for ""

TUNTEMATON SOTILAS image
TUNTEMATON SOTILAS
Elämme kriisien aikaa. Tuomme ohjelmistoomme Juho Mantereen Tuntemattoman sotilaan, koska hänen tulkintansa romaaniklassikosta nostaa keskiöön inhimillisen näkökulman, pelon, hädän, hallitsemattomuuden kokemuksen. Teos antaa nykyhetkeen peilattavan oman, vahvan näkökulmansa. Se on riisuttu, neljälle näyttelijälle sovitettu kekseliäs esitys, joka on tietoinen myös aiemmista tulkinnoista.Jatkosodasta ei ollut kulunut kymmentäkään vuotta, kun Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan. Romaanin sisällön hän ammensi omista kokemuksistaan rintamalta, muodon hän lainasi lapsesta asti lukemistaan seikkailukirjoista. Omien sanojensa mukaan hän halusi kirjallaan arvostella sotahulluutta. Laineen, Mollbergin, Smedsin ja Louhimiehen versiot ovat aina paljastaneet jotain paitsi tekijöistään, myös siitä ajasta, jossa ne on tehty. Tällä kertaa teokseen on tarttunut suomalaisen teatterin uusi sukupolvi. Millaisena kirjan sanoma näyttäytyy tässä ajassa nuorille tekijöille?Mantere kuvailee suhdettaan teokseen: ”Minua koskettaa se syvä inhimillinen katse, jolla Linna katsoo mahdottomaan paikkaan paiskattuja hahmojaan. Kirjailija pitää näkökulman tiukasti pienessä ihmisessä, yksilön kokemuksessa järjettömyyden keskellä. Pelko ja kauhu tulee iholle. Pidän tavasta, jolla Linna yhdistää huumoria, populaaria menevyyttä sekä äärimmäisen painavaa asiaa.”Työryhmän esittely:Alkuperäisteos: Väinö LinnaSovitus ja ohjaus: Juho MantereÄänisuunnittelu: Pekka KiiliäinenValosuunnittelu: Pekka Kiiliäinen ja Antti HaikoNäyttämöllä: Annika Hartikka, Minja Koski, Olli Riipinen ja Esa-Matti SmolanderTeos on Teatteri Vanhan Jukon ja Turun Kaupunginteatterin yhteistuotanto.Ensi-ilta Jukossa 25.11.2022, uusintaensi-ilta Turun Kaupunginteatterissa 10.2.2023.www.espoonteatteri.fi
The Holy image
The Holy
Suomen parhaaksi livebändiksikin hehkutettu The Holy lopettaa - jäähyväiskiertue kaartaa Hämeenlinnan Suistoklubille marraskuussa Valovoimaisista live-esiintymisistään tunnettu rock-yhtye The Holy lopettaa. Yhtyeen jäähyväiskiertue kaartaa Hämeenlinnan Suistoklubille 1. marraskuuta.Kansainvälisestikin arvostettu yhtye on päättänyt tulevan syksyn kiertueen jälkeen nauttia mahdollisuudesta pysähtyä: “Holy on ollut osa meidän päivittäistä elämää viimeiset 10 vuotta ja meillä on ollut ihan mielettömän hauskaa yhdessä. Halutaan lopettaa myös niin, että homma on edelleen hauskaa ja nyt tuntuu, että on siihen sopiva hetki.” Yhtye on julkaissut uransa aikana kolme albumia ja EP:n: Ländmark (2024), Mono Freedom (2020), Daughter (2018) ja More Escher and Random Notes (2016).“Ollaan kierretty ympäri maailmaa. Istuttu satoja tunteja keikkapakuissa. Herätty yhdessä aivan liian vähillä yöunilla lähtemään uuteen paikkaan. Venattu lentoasemien nurkissa  ja erinäisillä bäkkäreillä lukemattomia hetkiä. Ollaan naurettu ja itketty yhdessä. Hakattu päätä seinään ja sitten  löydetty ratkaisuja.  Ollaan kasvettu yhdessä kymmenen vuoden ajan.”Vuonna 2014 perustettu The Holy on ollut pohjoismaisen melankolisen post-punkin ja krautrockin sanansaattaja ja valloittanut yleisön sydämiä ympäri maailman. Yhtyeen debyyttialbumi Daughter keräsi laajaa huomiota ja kiitosta niin kotimaisella kuin kansainväliselläkin kentällä ja nappasi Helsingin Sanomien arvioinnista komeat neljä tähteä sekä Emma -ehdokkuuden kategoriassa Kriitikoiden valinta. The Holy on tehnyt yhtenä harvoista suomalaisbändeistä legendaarisen yhdysvaltalaisen KEXP-radiokanavan livetaltioinnin ja  kiertänyt laajasti Suomen ja Euroopan festareilla.The HolyEetu Henrik Iivari | Laulu & KitaraPyry Peltonen | KitaraLaura Kangasniemi | BassoMikko Maijala | RummutEero Jääskeläinen | RummutThe Holy lähtee jäähyväiskiertueelleen syksyllä: “Me soitetaan syksyllä vielä yksi rundi ja se tulee olemaan todella hauskaa, vapautunutta ja haikeaa meille kaikille. Toivottavasti nähdään mahdollisimman monet teistä vielä kerran syksyn keikoilla.” Kiertueen kaikki liput tulevat myyntiin tiistaina 13.8. klo 9.00.Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Haloo Helsinki! image
Haloo Helsinki!
HALOO HELSINKI! Nyt ensimmäistä kertaa Mössöllä! ✨ Vuonna 2006 perustettu yhtye on julkaissut seitsemän albumia, joita on myyty yhteensä yli 300 000 kappaletta. Yhtyeen kappaleita on kuunneltu striimauspalveluissa lähes 400 miljoonaa kertaa ja musiikkivideoita katsottu yli 140 miljoonaa kertaa. Saavutuksiin kuuluu lisäksi mm. 10 Emma-palkintoa, 14 radiolistan ykkössingleä sekä yli 850 keikkaa. Yhtyeen hitteihin kuuluvat mm. ”Reiviluola”, ”Piilotan mun kyyneleet”, ”Tulikärpäset”, ”Lady Domina”, ”Beibi”, ”Hulluuden Highway”, ”Maailman toisella puolen”, ”Kaksi ihmistä”, ”Tuntematon” ja ”Kuussa tuulee”. Möysä: Instagram | Facebook | X | Youtube Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen ⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️ Z-YÖJUNA HELSINKIIN Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin. Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput! Tarkista juna-aikataulut täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten. Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
Mentalisti Jose Ahonen image
Mentalisti Jose Ahonen
Telepatia, spiritismi, energiat, henget, meediot, selvänäkeminen, kaukokatsominen ja monet muut esoteeriset ilmiöt tulevat todeksi ainutkertaisessa illassa mentalisti Jose Ahosen kanssa. Vai onko kaikki sittenkin temppuja, taikuutta ja psykologiaa? Luvassa on hauska, jännittävä ja taatusti ajatuksia herättävä ilta, jossa kurkistetaan henkimaailman verhon taakse psykologisten illuusioiden mestarin johdolla. Ahonen julkaisi keväällä 2023 Yli luonnollisen -tietokirjan, jossa hän selvittää, mitä energiahoitajien ja meedioiden luona todella tapahtuu. Kirja sukeltaa pää edellä meedioiden, noitien, selvänäkijöiden ja uskomushoitojen maailmaan ja selvittää, mitä yliluonnollisten ilmiöiden takana piilee. Kaikki on varmasti selitettävissä – vai onko?Jose Ahonen on yksi harvoista suomalaisista ammattimentalisteista. Ahonen tunnetaan myös "Ajattele kuin mentalisti” -kirjasta ja hänen videoitaan on katsottu Youtubessa jo yli 50 miljoonaa kertaa. Suomen Taikapiiri ry myönsi helmikuussa 2024 Ahoselle Emeritus Reijo Salminen -trofee'n, joka annetaan pitkäjänteisesestä ja taidokkaasta työstä taikuuden parissa.Illan avaa fakiiri Raimo Lusma, jonka demonstraatioissa mielen voima ylittää kehon rajat. Jose Ahonen: WWW | Facebook | Instagram Komediatalo: WWW | Facebook | Instagram Netistä vain suoria ostoja. Puhelinpalvelussa varausaika 4 päivää. Liput ovelta 32 €, jos jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Olavin Huone image
Olavin Huone
On aamu. Kello on täsmälleen 8:45. Laskeudut portaita alas maan alle, käännyt oikealle ja näet auringon yrittävän ikkunasta sisään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta Olavin huone on maan alla ja maan päällä samaan aikaan. Sumuisella säällä vastakohdat suutelevat — voin olla heikko ja vahva samassa hetkessä, pyöreä ja kulmikas, Pännäinen ja Pariisi. Tänään saat kuulla kevätlauluni, tänään avaan sinulle alimman laatikon, tänään kaikkiin oviin koputetaan kolmesti. Siitä eteenpäin olet omillasi. Tervetuloa Olavin huoneeseen! Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Nyt Uusivirralla on edessään uusi aluevaltaus, kun 14 paikkakuntaa kattava Olavin huone -kiertue käynnistyy lokakuussa. Kiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa artistin uuden materiaalin tekoprosessiin sen hauraimmassa ja herkimmässä vaiheessa. Intiimit ja keskenään hyvin erilaiset illat avaavat uusien laulujen muotoutumista ennennäkemättömällä tavalla sekä antavat yleisön ja artistin vuorovaikutukselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kuulemme myös tuttuja klassikkobiisejä sekä harvemmin kuultuja helmiä uusina riisuttuina versioina, yllätysvieraita unohtamatta. Ennen konsertin alkua Olavin haastattelu. Katso myös lisäkeikka 2.11.2024!Numeroimattomat istumapaikat. Konsertissa on väliaika. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
Lyttä & Tohtori Getto, Shakkii, Röge + DJ Loasteeze image
Lyttä & Tohtori Getto, Shakkii, Röge + DJ Loasteeze
Lyttä & Tohtori Getto, Shakkii, Röge + DJ Loasteeze Korjaamolla! Aikataulu:20:00 Ovet20:30 Röge21:30 Shakkii22:30 Lyttä & Tohtori Getto Kiistatta suomiräpin mielenkiintoisin kaksikko, Lyttä & Tohtori Getto, starttaavat syyskuussa Suomea halkovan talven yli ulottuvan Huudi Menee Bäng Tourin! Liput tulevat myyntiin perjantaina 9.8. klo 10 Modernin lähiöräpin keskeisimmät hahmot julkaisivat alkuvuodesta toisen yhteisalbuminsa, josta kiertueen nimikin on saanut muotonsa. Maaliskuussa ilmestynyt omakustannealbumi ”Kaks nimee” erottuu edukseen nykyräpin usein turhan geneerisestä massasta, sillä platalta on tiputettu turhat fillerit ja tracklist on täytetty rehellisillä rap-bängereillä, jotka toimittavat livenä sekä levyltä. Kokonaisuudelta löytyy muun muassa jatkoa legendaarisille Tohtori Getto spesiaaleille pt. 3 muodossa sekä fokusbiisi Turhaa, jolta löytyy albumin ainoa feattaaja Gettomasa. Oivaltavat lyriikat, vankka artikulaatio ja tarttuva flow – näistä rakentuu suomiräpin tehokaksikon live.Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
Inginmaa/Hypnomen image
Inginmaa/Hypnomen
Inginmaa/HypnomenInginmaa/Hypnomen on kiehtova esimerkki täydellisestä musiikillisesta cocktailista. Laitetaan pohjalle vuosikymmenten saatossa hioutunutta psykedeelisen svengimusiikin osaamista ja yhdistetään se karismaattisen laulajan jatsikkaaseen rautaisuuteen. Siinä se on!Anna Inginmaan ja Hypnomenin sielukasta retroa kuullaan nyt TTT-Klubilla ensimmäistä kertaa, vaikka osapuolet löysivät toisensa jo vuonna 2016 ilmestyneellä Huominen on uni -albumilla (yhdessä Kauko Röyhkän kanssa). Arvostelumenestykseksi noussut levy vei joukkion niin Flow-festivaalin lavalle kuin tiheätunnelmaisille klubikeikoille.Nyt oli aika tuoda kuuluville pitkään kypsytelty seuraava askel. 1960-70 lukujen melodisesta hehkusta ja groovesta, vaaraa tihkuvista elokuvatunnelmista, mustavalkoisen aikakauden iskelmäeleganssista ja psykedeelisen popin kaiuista ammentava musiikki kuulostaa vuosikertalaadulta ja samalla raikkaalta. Uuden Maailma katoaa -albumin ytimen muodostavat omat vahvat kappaleet, joiden henki on ajaton yhdistelmä romantiikkaa ja särmää.Anna Inginmaa on tehnyt viime vuodet uraa oman yhtyeensä johtajana ja solistina. 1990-luvulta asti vankkaa kulttimainetta nauttineen Hypnomen-yhtyeen soittajia on kuultu mm. Nieminen & Litmanen, Maria Gasolina sekä Pekka Laine & The Enchanted -yhtyeissä.Inginmaa/Hypnomen voitti uudistetun Levyraati-ohjelman ensijakson singlellään Kuollut mies. Koko albumi on saanut erinomaiset arviot mm. julkaisuissa Desibeli.net (5/5), Noise.fi (4,5/5), Soundi (4/5) ja Etelä-Suomen Sanomat (4/5).Kokoonpano:Anna Inginmaa, lauluPekka Laine, kitaraSami Nieminen, urutJuha Litmanen, rummutJan Grön, bassoJanne Auvinen, lyömäsoittimetShow klo 22, ovet klo 21:30.
Ilon aika image
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti