6344 result(s) found for ""

Elsa Brotherus image
Elsa Brotherus
Siltasen terassilla kuullaan livemusiikkia läpi kesän! Keskiviikkona 30.7. lavalle nousee Elsa Brotherus Elsa Brotherus on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä. Brotheruksen supervoima on sanoittaa ja herättää henkiin hetkiä, joita useimmat meistä ovat käyneet elämässään läpi. Usein nämä hetket liittyvät merkityksellisiin kohtaamisiin, vaikeisiin päätöksiin tai mielensisäisiin kamppailuihin ja haavoittaviin kokemuksiin. Brotherus kuvailee itseään sosiaaliseksi seikkailijaksi, jolla on loputon kiinnostus oppia muista ihmisistä, heidän elämästään ja persoonastaan. Monesti uudet kohtaamiset tuovat mukanaan myös uusia tarinoita, jotka päätyvät lopulta kappaleiden sanoituksiksi. Kappaleiden minimalistinen ja tummanpuhuva tuotanto yhdistettynä Brotheruksen herkkään ääneen luovat äänimaiseman, joka huokuu öistä tunnelmaa ja rauhaa. Öisin pienetkin nyanssit ympäristössä voimistuvat ja aistit herkistyvät. Näin myös Brotheruksen musiikissa pieni voi olla suurta ja voimakasta. Kirjoittamisen lisäksi myös musiikki ja soittaminen ovat kuuluneet Brotheruksen elämään jo pienestä pitäen. Varsinainen kipinä oman musiikin tekemiseen syntyi, kun Brotherus meni veljensä Johannes Brotheruksen kanssa studioon. Lopputuloksena oli toukokuussa 2022 julkaistu omakustanne debyyttisingle Kämppiksii, joka noteerattiin muun muassa YleX:n Nosteessa -sarjassa ja Spotifyn soittolistoilla.Syksyllä 2022 Brotherus allekirjoitti levytyssopimuksen VILD Musicin kanssa. Keväällä 2023 julkaistut singlet Valomerkki ja Ketään niin kuin sua löysivät tiensä nopeasti mm. Spotifyn ja YleX:n kuratoimille soittolistoille ja ovat nostaneet artistitulokkaan nimen monen kuulijan tietoisuuteen. Artistin tuorein single Virheistä tärkein ilmestyi marraskuussa 2024.Konsertti on terassilla tai huonon sään sattuessa sisällä. Liput ovelta 12 €, jos jäljellä. Esteettömyys:Siltasen tilat ovat esteettömiä ja sisäänkäynti tapahtuu ramppia pitkin Hämeentieltä. Tiloissa on esteetön WC. Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä image
Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä
Iloinen ja humoristinen Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa kesällä 2025!Tuiki tuiki tähtönen on musiikkinäytelmä, joka kertoo aivan tavallisesta Kaisasta, joka haaveilee jonain päivänä olevansa suuri iskelmätähti. Ja mitään aavistamatta hän lausuu taikasanat: "Tuiki tuiki tähtönen!"Taika toimii ja paikalle ilmestyy yllättäen rillipäinen Taika-Mikko, universumin taitavin tähtien tekijä. Hänellä on mukanaan kaksi apuria Erkki "Iso-E" Lipsanen ja Paula "Pikku-P" Mäntyniemi. He auttavat, säätävät ja säheltävät ja eipä kaukana ole, että he saisivat koko Suomen iskelmätaivaan tähtikartan totaalisen sekaisin.Näytelmää värittävät tunnettujen iskelmätaivaan tähtien tarinat ja hahmot sekä hauskimmat ajatukset siitä mitä iskelmätähdistä olisi tullut ilman tähteyttä. Mitä esimerkiksi tekisivät tänä päivänä Matti ja Teppo ja olisiko koko kansan Tapsasta tullut vaikkapa varastomies?Tämä iloinen musiikkinäytelmä sisältää rouheaa huumoria, oikeita tähtikohtaloita, fiktiivisiä olettamuksia, mukaansatempaavan juonen sekä parhaat iskelmät kautta aikojen.Musiikkinäytelmää tähdittävät Charlotta Saari, Petri Hervanto, Anitta Mattila ja Jarno Kokko.Säestyksestä vastaa Ibiscus-orkesteri, kapellimestarinaan Rami Loukola.Käsikirjoitus Katja KarisukkiOhjaus Ville-Veikko ValtanenTuotanto GramofoniTervetuloa nauttimaan – tervetuloa viihtymään. Tämä nauruhermoja kutkutteleva musiikillinen iloittelu ei jätä ketään kylmäksi.Ovet: 30min ennen esitystä.Kesto: 2h, sis. väliajan 30min
Logomon terassikesä 2025: Kausikortti K-18 image
Logomon terassikesä 2025: Kausikortti K-18
Jo kuudetta kertaa järjestettävä Terassikesä tekee odotetun paluun Logomon Teatron laajennetulle terassialueelle 30.7.-23.8.2025. Luvassa on lähes toistakymmentä ikimuistoista iltaa, joiden esiintyjäkaartiin kuuluu sekä kotimaisia huippuartisteja että kansainvälisiä tähtiä.Logomon Terassikesässä nähdään tänä vuonna laaja kattaus eri musiikkigenrejä ja yleisön suosikkeja. Yksi kesän odotetuimmista esiintyjistä on ruotsalainen indie-rockin suurnimi The Sounds, joka saapuu tuomaan kansainvälistä säihkettä Turun kesään. Myös syksyllä 2023 Logomon ison salin loppuunmyynyt supersuosittu Joker Out palaa Turkuun ja yhtye tullaan näkemään elokuussa Logomon Terassikesässä keikalla, jonne on myynnissä myös ikärajattomia lippuja.Logomon Terassikesän monipuolisessa kotimaisessa artistikattauksessa nähdään mm. viraaliksi ilmiöksi noussut kotimainen huumoriyhtye KAJ, jonka Bara Bada Bastu -biisi voitti Ruotsin euroviisukarsinnat ja on tämän myötä noussut niin Suomen kuin Ruotsin Spotify-listojen kärkeen. Turkulaista taustaa omaava yksi Suomen historian kansainvälisesti menestynein yhtye Bomfunk MC’s tekee comebackin tulevana kesänä ja soittaa yhden harvoista Suomen keikoistaan Logomossa. Luvassa on myös ikonisia kestosuosikkeja kuten BEHM, Sleepy Sleepers, J. Karjalainen sekä Ismo Alanko. Indiemusiikin faneja hemmotellaan muun muassa Antti Aution ja Litku Klemetin yhteiskeikalla sekä kulttiyhtye Absoluuttisen Nollapisteen kesän ainoalla Turun keikalla.Lisää esiintyjiä ja tarkempi esiintymisaikataulu julkistetaan kevään aikana.Rajoitettu määrä kausikortteja!Suuren suosion saavuttaneet Logomon Terassikesän kausikortit tekevät paluun tänä vuonna. Myyntiin tulee vain 200 kappaletta 149,90 euron hintaisia kausikortteja, jotka oikeuttavat pääsyn kaikille Logomon Terassikesän keikoille. Poikkeuksena ovat mahdolliset yksittäiset myöhemmin julkistettavat erikoiskeikat, jotka eivät sisälly kausikorttiin. Näistä mahdollisista poikkeuksista viestitään erikseen. Kausikortti on henkilökohtainen. Mikäli ostat kausikortin lahjaksi, ensimmäisellä käyttökerralla kausikorttia käyttävän henkilön nimi kirjataan lopulliseksi kausikortin käyttäjäksi.
KALAJOEN HIEKAT – MUSIIKKINÄYTELMÄ image
KALAJOEN HIEKAT – MUSIIKKINÄYTELMÄ
Tule ja koe 70-luvun värikäs tunnelma ja nostalginen musiikki uudessa nauruhermoja kutkuttavassa lomakomediassa Kalajoen hiekat."On hiekka polttavaa, taivas punertaa. Edessäni puhdas meri on, lämpö auringon. Kalajoen hiekat, vain sua odottaa. Tule tänne, tunne lämpö sen, ole minun hetkinen!" Näin lauloi Tapani Kansa 70-luvulla Suomen suosituimmasta lomakohteesta. Nyt suurella yleisöllä ympäri Suomen on mahdollisuus palata menneiden retrovuosien ihanan lämpöiseen tunnelmaan uutuusnäytelmän myötä.Kalajoen hiekat on ratkiriemukas lomakomedia 70-luvun suosikkisävelmien tahdissa! Se on hulvaton tarina rakkaudesta, periksiantamattomuudesta ja kadonneesta kissasta.Kalajoenhiekat -näytelmän tapahtumien keskiössä on kuuluisa kalajokelainen historiallinen Hilman hotelli, jossa aikoinaan lomiaan viettivät monet aikansa nimihenkilöt. Näytelmä on osaltaan iloinen kunnianosoitus Hilma Pahikkalalle Hilman hotellin emännälle. Rooleissa nähdään huikea tähtikattaus kuten upea laulaja Milana Misic, näyttelijä laulaja Jani Koskinen, viihdelaulaja käsikirjoittaja Katja Karisukki sekä tenori lauluvelho Roope Pelo.Näytelmän on ohjannut palkittu musiikkiteatteriohjaaja Tuomo Salmela ja käsikirjoitus on Katja Karisukin. Musiikin toteutuksesta taustoineen vastaa multi-instrumentalisti, tuottaja Finlandersin riveistä tuttu Pasi Ketola.Esityksen kesto on noin 2 tuntia sisältäen väliajan.Lämpimästi tervetuloa kokemaan 70-luvun Kalajoen hiekkasärkät vielä kerran!
PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 - 5-day Worlds Week Area VIP-pass - Nokia-Tampere image
PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 - 5-day Worlds Week Area VIP-pass - Nokia-Tampere
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
Hopeasiivet, Juhlat image
Hopeasiivet, Juhlat
Hopeasiivet ja Juhlat Tavastialle heinäkuussa! Kaksi erittäin kiinnostavaa nousevaa bändiä yhdistää voimansa ja saapuu Tavastia-klubille yhteiskeikalle heinäkuussa. Jos et ole vielä kuullut näistä yhtyeistä, nyt on erittäin hyvä hetki tutustua!  Hopeasiivet Yhtyeelle tunnusomaista on viitata alati vaihtelevien vaikutteidensa ääripisteisiin. Ehkä tänäänkin kännykän muistioon kirjataan tahti Kate Bushia, huomenna toinen Ultra Brata ja sunnuntaina kertosäkeellinen PMMP-tyyliin. Välillä kaikki on sirpaleista ja hupsuakin — ja juuri siinä piilee viehätys. Jokainen sana ja sävel merkitsee, tai niin Hopeasiivet ainakin uskoo.Kahden EP:n ja useiden singlejulkaisujen jälkeen yhtye julkaisee odotetun esikoisalbuminsa loppuvuodesta 2025. Juhlat Maan tämän hetken kiinnostavimpiin indieyhtyeisiin lukeutuva Juhlat ammentaa melodiseen kitarapopiinsa 2000-luvun alun radiohiteistä, skandinaavisesta melankoliasta ja amerikkalaisesta aikuisrockista. Tammikuussa 2025 ilmestynyt toinen studioalbumi Yöllä taivas kaatuu on kerännyt kiitettäviä arvioita ja sinkku Tarinoita feat. Ty Roxy huomioitiin vuoden kappale -ehdokkuudella Indie Awards -gaalassa. Loppuvuodesta 2024 yhtye voitti Teoston Uudet soundit -kisan ja se kiinnitettiin voiton myötä Ruisrockiin. Juhlat onArttu Kuoppa: kitaraOona Laine: laulu ja koskettimetPihlaja Mäkiranta: koskettimetEero Tarmio: rummutRoni Ylhäinen: basso Saavutettavuus Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin. Eteispalvelu Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä. TurvallisuusohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi! YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Beast 1st Round Front Row VIP Pass - Nokia - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
Beast 1st Round Front Row VIP Pass - Nokia - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 - 7 pv 2025 PDGA Worlds Luxury Experience image
PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 - 7 pv 2025 PDGA Worlds Luxury Experience

Kun Porvoo ei riitä image
Kun Porvoo ei riitä
Porvoon Kesäteatteri 2025, Musiikillinen kulissikomediaOhjelmatoimistoNAURATTAVA AVIOLIITTO, OSA 2. KUN PORVOO EI RIITÄAvioliitto 46 v. ja yhteinen työpaikka 36 v. kiihdyttävät vain tahtiaan. Ohjelmatoimisto Naurattavan Avioliiton ovet käyvät tiuhaan tahtiin ja puhelin soi milloin vaan. Onhan ohjelmatoimisto auki 24/7. Maailman ja Suomen huippuja, presidenttejä, politiikkoja, artisteja, imitaattoreita, näyttelijöitä, tanssijoita ja muuten vaan julkkiksia on tarjoamassa uusia, yllättäviä taitojaan. ”Tartsin Stand upia ja laulua, ”Teatteri-Jorma” ja Sonkajärven Elvis, imitaatiota, runonlausuntaa ja ties mitä. Kulissien takana avioliiton arki sotkeutuu kaikkeen. Soppa on valmis. Kaikki alkoi ja jatkuu siitä, KUN PORVOO EI RIITÄ.Näyttämöllä: Juha Laitila, Satu LaitilaMusiikki Tomi KoponenKäsikirjoitus: Juha LaitilaOhjaus: Päivi MäkinenTuotanto: Satu Laitila, Fast Move Oy, puh. 0400 787878 info@porvoonkesateatteri.fi KARTANO & KYLPYLÄHOTELLI HAIKKO, Haikkoontie 114, 06400 Porvoo, https://www.haikko.fiTeatterin katsomo Kartano & Kylpylähotellin Kongressikeskuksessa on ilmastoitu. Koko tilassa ravintoloineen on tarjoiluoikeudet, myös katsomoon. Väliaika- ja muut tarjoilut, saapuminen, teatteripaketit https://www.haikko.fi/yhteystiedot/saapumisohjeet https://www.haikko.fi/info/yhteystiedot/ puh. 0600 151 31 (arkipäivisin 8:30-17)Näytökset ti 15.07. - su 03.08.2025Esityksen kesto: n, 1,5 h väliajalla. Pidätämme oikeuden muutoksiinRyhmämyynti, erikoisjärjestelyt ja lisätiedot: Satu Laitila, tuottaja, Fast Move Oy, info@porvoonkesateatteri.fi, www.porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878Tapahtuman järjestäjä: Fast Move Oy / Porvoon KesäteatteriPÄÄSYLIPUT JA LIPUNMYYNTI: liput 33,00 € / 29,00 € sis. palvelupalkkion, www.lippu.fi ja R-Kioskit (+ tilausmaksut alk. 1,50 €), lippuja rajoitetusti myös teatterin ovelta tuntia ennen esityksen alkua info@porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878. Istuinpaikat ovat numeroimattomia.