6811 result(s) found for ""

Slack Bird Billnäsin ruukilla image
Slack Bird Billnäsin ruukilla
Slack Bird vie kuulijansa juuritasolle yhdistäen syvän etelän ja kylmän pohjoisen parhaat puolet. Massiivisilla kansainvälisillä kiertueilla timanttiseksi live-kokoonpanoksi hioutunut Slack Bird on vuosien mittaan julkaissut kolme albumia ja nyt, pitkän odotuksen jälkeen, neljäs kokopitkä ilmestyi keväällä 2025. Albumi "Jos emme saa tanssia" jatkaa fuusio-folkin tiellä ja laajentaa tuttua Slack Bird -soundia mausteilla vanhasta iskelmästä, New Orleans -jazzista ja Balkanin puhallinmusiikista yhtyeen punk-juuria unohtamatta. Albumijulkaisun myötä Slack Bird palaa jälleen tien päälle esiintyen klubeilla ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa viisihenkisen yhtyeen voimin. "Keikka piti tiukasti otteessaan, ja upean konsertin loppu tuli liian nopeasti. Kaiken kaikkiaan miljöö ja hämyisä tunnelma tukivat loistavasti musiikkia. Ilta oli ainutkertaisen upea."-Soundi "Eikä Slack Bird kopioi tai suomenna mitään jo tehtyä, vaan on ottanut kulttuuristamme tiukan tuntuisen niskalenkin, siirtänyt sen perimässä joitain paloja ja luonut täysin uuden kummajaisen."-Desibeli.net Billnäsin ruukki Billnäsin ruukin venue on keikkakesän kiinnostavimpia: rosoinen ja historiallinen teollisuushalli kauniissa ruukkikylässä joen äärellä. Keikat nähdään Isossa pajassa, joka on historiallinen 1700-luvun teollisuussali – sade ei siis tapahtumaa haittaa. Billnäs sijaitsee Länsi-Uudellamaan ruukkialueella kauniissa jokilaaksossa. Matkaa esimerkiksi Helsingistä on tasan tunti. Myös junat pysähtyvät lähellä, Karjaalla.Aiemmin Billnäs tunnettiin työkaluista ja kalusteista, nykyään uniikeista palveluistaan. Ruukkikylässä on hotelli, ravintoloita, suklaatehdas ja kahviloita.Hotelli- ja ravintolapalvelut ja muut kesäaktiviteetit kannattaa varata ajoissa: www.billnas.fi Billnäsin ruukki: Instagram | Facebook Seisova katsomo. Alueella on hotelli- ja ravintolapalveluita. Isoissa tapahtumissa juomaa ja ruokaa saa useammasta pisteestä. Taksin varaaminen ennalta on suositeltavaa. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä image
Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä
Iloinen ja humoristinen Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa kesällä 2025!Tuiki tuiki tähtönen on musiikkinäytelmä, joka kertoo aivan tavallisesta Kaisasta, joka haaveilee jonain päivänä olevansa suuri iskelmätähti. Ja mitään aavistamatta hän lausuu taikasanat: "Tuiki tuiki tähtönen!"Taika toimii ja paikalle ilmestyy yllättäen rillipäinen Taika-Mikko, universumin taitavin tähtien tekijä. Hänellä on mukanaan kaksi apuria Erkki "Iso-E" Lipsanen ja Paula "Pikku-P" Mäntyniemi. He auttavat, säätävät ja säheltävät ja eipä kaukana ole, että he saisivat koko Suomen iskelmätaivaan tähtikartan totaalisen sekaisin.Näytelmää värittävät tunnettujen iskelmätaivaan tähtien tarinat ja hahmot sekä hauskimmat ajatukset siitä mitä iskelmätähdistä olisi tullut ilman tähteyttä. Mitä esimerkiksi tekisivät tänä päivänä Matti ja Teppo ja olisiko koko kansan Tapsasta tullut vaikkapa varastomies?Tämä iloinen musiikkinäytelmä sisältää rouheaa huumoria, oikeita tähtikohtaloita, fiktiivisiä olettamuksia, mukaansatempaavan juonen sekä parhaat iskelmät kautta aikojen.Musiikkinäytelmää tähdittävät Charlotta Saari, Petri Hervanto, Anitta Mattila ja Jarno Kokko.Säestyksestä vastaa Ibiscus-orkesteri, kapellimestarinaan Rami Loukola.Käsikirjoitus Katja KarisukkiOhjaus Ville-Veikko ValtanenTuotanto GramofoniTervetuloa nauttimaan – tervetuloa viihtymään. Tämä nauruhermoja kutkutteleva musiikillinen iloittelu ei jätä ketään kylmäksi.Ovet: 30min ennen esitystä.Kesto: 2h, sis. väliajan 30min
Kun Porvoo ei riitä image
Kun Porvoo ei riitä
Porvoon Kesäteatteri 2025, Musiikillinen kulissikomediaOhjelmatoimistoNAURATTAVA AVIOLIITTO, OSA 2. KUN PORVOO EI RIITÄAvioliitto 46 v. ja yhteinen työpaikka 36 v. kiihdyttävät vain tahtiaan. Ohjelmatoimisto Naurattavan Avioliiton ovet käyvät tiuhaan tahtiin ja puhelin soi milloin vaan. Onhan ohjelmatoimisto auki 24/7. Maailman ja Suomen huippuja, presidenttejä, politiikkoja, artisteja, imitaattoreita, näyttelijöitä, tanssijoita ja muuten vaan julkkiksia on tarjoamassa uusia, yllättäviä taitojaan. ”Tartsin Stand upia ja laulua, ”Teatteri-Jorma” ja Sonkajärven Elvis, imitaatiota, runonlausuntaa ja ties mitä. Kulissien takana avioliiton arki sotkeutuu kaikkeen. Soppa on valmis. Kaikki alkoi ja jatkuu siitä, KUN PORVOO EI RIITÄ.Näyttämöllä: Juha Laitila, Satu LaitilaMusiikki Tomi KoponenKäsikirjoitus: Juha LaitilaOhjaus: Päivi MäkinenTuotanto: Satu Laitila, Fast Move Oy, puh. 0400 787878 info@porvoonkesateatteri.fi KARTANO & KYLPYLÄHOTELLI HAIKKO, Haikkoontie 114, 06400 Porvoo, https://www.haikko.fiTeatterin katsomo Kartano & Kylpylähotellin Kongressikeskuksessa on ilmastoitu. Koko tilassa ravintoloineen on tarjoiluoikeudet, myös katsomoon. Väliaika- ja muut tarjoilut, saapuminen, teatteripaketit https://www.haikko.fi/yhteystiedot/saapumisohjeet https://www.haikko.fi/info/yhteystiedot/ puh. 0600 151 31 (arkipäivisin 8:30-17)Näytökset ti 15.07. - su 03.08.2025Esityksen kesto: n, 1,5 h väliajalla. Pidätämme oikeuden muutoksiinRyhmämyynti, erikoisjärjestelyt ja lisätiedot: Satu Laitila, tuottaja, Fast Move Oy, info@porvoonkesateatteri.fi, www.porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878Tapahtuman järjestäjä: Fast Move Oy / Porvoon KesäteatteriPÄÄSYLIPUT JA LIPUNMYYNTI: liput 33,00 € / 29,00 € sis. palvelupalkkion, www.lippu.fi ja R-Kioskit (+ tilausmaksut alk. 1,50 €), lippuja rajoitetusti myös teatterin ovelta tuntia ennen esityksen alkua info@porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878. Istuinpaikat ovat numeroimattomia.