479 result(s) found for ""
Piaf! The Show
SENSAATIOMAISEN UPEA MUSIIKKIELÄMYS KERTOO EDITH PIAFIN USKOMATTOMAN ELÄMÄNTARINANViime vuonna Musiikkitalon loppuunmyynyt ranskalainen Piaf! The Show palaa Helsinkiin jälleen helmikuussa 2025. Gil Marsallan ohjaama musiikkispektaakkeli on kunnianosoitus Ranskan kaikkien aikojen arvostetuimmalle laulajalle Edith Piafille, jonka kappaleet koskettavat ihmisiä yhä.Piaf! The Show on vuosikymmenen menestynein ranskalaisshow, joka kertoo Pariisin varpusen uskomattoman elämäntarinan hänen unohtumattomien laulujensa kautta. Tragedioiden ja intohimoisten rakkaussuhteiden sävyttämä elämä vei Edith Piafin slummeista parrasvaloihin, ja uran varrella syntyivät ikoniset kappaleet kuten La vie en rose, Non, je ne regrette rien, Hymne à l’amour, La foule sekä Padam padam.Esityksessä Piafin lauluja tulkitsee maailmanlaajuisesti ylistetty, upeaääninen ranskalaislaulaja Nathalie Lermitte, jota pidetään ansaitusti kaikkien aikojen parhaana Piaf-tribuuttitaiteilijana.Ohjaaja Gil Marsallan suunnitteleman ja luotsaaman Piaf! The Show on kiertänyt maailmalla vuodesta 2015 asti ja sen on nähnyt jo yli miljoona ihmistä yli 50 maassa. Esitys on muun muassa myynyt loppuun legendaarisen Carnegie Hall:in New Yorkissa ja Olympia-teatterin Pariisissa. Kyseessä on tämän vuosikymmenen menestynein ranskalaisshow.Liput alk. 63,40 €v Piaf!The Show & Dinner 150 €Piaf! The Show & Brunssi 140 € (15.2.25 klo 12)Esitykset Savoy-teatterissa:•torstai 13.2.2025 klo 19•perjantai 14.2.2025 klo 19•lauantai 15.2.2025 klo 14 ja klo 19Esityksen kesto on noin 1 h 50 min, sisältäen väliajan.The Piaf! Show ja Dinner: Ranskalainen illallinen:Kananpoika ballotine, sipulimarmeladia ja rapeaa mustajuurta L,G Timjamivoissa paistettua siikaa, punajuuriconfit, perunapyrettä ja tatti-beurre blanc L,G Vadelmaleivos,suklaacrumblea ja granaattiomena-ruusunlehtihilloketta V,GMenun hinta ei sisällä juomia.Illallinen on katettu Savoy-teatterin ravintola Minne Gardeniin kaksi tuntia ennen esityksen alkua.Erikoisruokavaliot huomioidaan ennakkotilauksesta (viim. 3 vrk ennen ajankohtaa).The Piaf! Show ja Dinner: Ranskalainen illallinen - menu Green Punajuurta kolmella tapaa, vuohenjuustomoussea ja mustajuurta L,G Kurpitsarisottoa ja friteerattua latva-artisokkaa L,G Vadelmaleivos, suklaacrumblea ja granaattiomena-ruusunlehtihilloketta V,GMenun hinta ei sisällä juomia.Illallinen on katettu Savoy-teatterin ravintola Minne Gardeniin kaksi tuntia ennen esityksen alkua.Erikoisruokavaliot huomioidaan ennakkotilauksesta (viim. 3 vrk ennen ajankohtaa).BRUNSSI LAUANTAINA 15.2. KELLO 12:00Minnen ystävänpäiväviikonlopun herkkubrunssiGrillattua melonia ja chevrejuustoa L,G Kylmäsavustettua taimenta ja forellin mätiä L,GLeiikkeleitä ja marinoituja artisokkaa L,GSkagenröraa L,G Perunavohveleita ja ranskankermaa L***Minnen Shakshuka L,G-puttanesca-tomaattihöystöä, sardellia, parmesanjuustoa ja hyydytettyä kananmunaa-artesaanileipää ja ruskistettua voita***Vadelmaleivos, suklaacrumblea ja granaattiomena-ruusunlehtihilloketta V,GKäsintehtyjä suklaapraliineita VL,GKaffa Roasteryn kahvi / théhuoneen teePöytiin tarjoiltu brunssimenu on katettu valoisaan ja tyylikkääseen Minne Champagne & Wine-viinibaariin. Brunssimenun hinta ei sisällä juomia.Erikoisruokavaliot huomioidaan ennakkotilauksesta (viim. 3 vrk ennen ajankohtaa).Minnen ystävänpäiväviikonlopun herkkubrunssi – menu GreenGrillattua melonia ja chevrejuustoa L,GTofu skagen V,GAvocadoa ja marinoituja oliiveja V,GMarinoitua latva-artisokkaa ja lähijuustoa L,GMarokkolaisia porkkanoita V,GPerunavohveleita L***Minnen kasvisshakshuka L,G-puttanesca-tomaattihöystöä,munakoisoa,parmesanjuustoa ja hyydytettyä kananmunaa-artesaanileipää ja ruskistettua voita***Vadelmaleivos, suklaacrumblea ja granaattiomena-ruusunlehtihilloketta V,GKäsintehtyjä suklaapraliineita VL,GKaffa Roasteryn kahvi / théhuoneen teePöytiin tarjoiltu brunssimenu on katettu valoisaan ja tyylikkääseen Minne Champagne & Wine-viinibaariin.Brunssimenun hinta ei sisällä juomia.Erikoisruokavaliot huomioidaan ennakkotilauksesta (viim. 3 vrk ennen ajankohtaa).
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Palkkamurhaajan painajainen
Tammikuun 22. 2025 saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä myös luodinkestävä komedia Palkkamurhaajan painajainen. Tarina kahdesta hieman eritaustaisesta miehestä, jotka majoittuvat vierekkäisiin hotellihuoneisiin. Toinen on ammattitappaja ja toinen itsetuhoinen, vaimonsa hylkäämä ressukka.
Huippuunsa viritetty, kaoottinen, äärimmäisen viihdyttävä ja hillitön komedia.Rooleissa nähdään: Peter-Sebastian Lehtonen, Janne Turkki, Marko Honkanen, Miia Lindström (vier.), Oskari Penttilä, Lassi Jämsä.
Komedian ohjauksesta vastaa Mika Nuojua (vier.).
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Aina joku eksyy
AINA JOKU EKSYY Kirjoittanut Reko LundánOhjaus Jaakko KiljunenRooleissa Mari Turunen, Annuska Hannula, Kai Vaine, Katriina Lilienkampf, Matti Hakulinen, Ilona Karppelin, Vili SaarelaEnsi-ilta 5.2.2025 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Reko Lundánin riipaiseva ja monisävyinen näytelmä avaa koskettavalla tavalla kuvitteellisen Rinteen perheen tarinan. Teksti on kirjoitettu hersyvästi suurella lämmöllä. Henkilöiden kohtalot ovat samaistuttavia ja tuntuvat aidoilta. Näytelmän maailma on surkuhupaisan koskettava, eikä aina tiedä pitäisikö sen äärellä itkeä vai nauraa.Teoksen sovitus sijoittuu osittain nykypäivään ja osa kohtauksista Tampereelle. Näin 1990-luvun lopulla kirjoitettu näytelmä tulee meitä kaikkia lähemmäs ja siitä voi löytää kosketuspintaa myös omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tuntoihin.FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2.Frenckell-näyttämöllä on pyörätuolipaikka ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.0103462500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Assembly Winter 2025
ASSEMBLY WINTER 2025 - LIPUT & INFO
Assembly on Suomen suurin pelaamiseen ja digitaaliseen
kulttuuriin keskittyvä tapahtuma, joka järjestetään kaksi kertaa
vuodessa Helsingin Messukeskuksessa.
Assemblyille voit osallistua ostamalla joko oman konepaikan tai kävijälipun.
Konepaikkoja myydään useissa kategorioissa
ja ne kaikki ovat voimassa 4 vuorokautta torstaista sunnuntaihin.
Tapahtuma on käynnissä 24 h vuorokaudessa ja kävijät voivat myös yöpyä
tapahtumassa erillisellä nukkuma-alueella. Konepaikkalipulla pääset
osallistumaan turnauksiin ja aktivointeihin, jotka on rajattu vain
konepaikan haltioille.
Kävijälippuihin ei kuulu omaa konepaikkaa,
mutta niillä pääsee seuraamaan tapahtuman runsasta ohjelmaa,
osallistumaan aktiviteetteihin ja Assymylly-taistelupeliturnaukseen sekä
pelaamaan useilla eri pelipisteillä. Kävijälippuja myydään kaikille
tapahtumapäiville erikseen sekä myös useammalle päivälle.
Konepaikkaliput ja useamman päivän kävijäliput sisältävät yöpymismahdollisuuden sekä suihkujen ja saunojen käytön tapahtumassa.
Tapahtuma on turvallinen ja sopii kaikenikäisille
tietokone- ja pelikulttuurista kiinnostuneille. Tapahtumassa
työskentelevät ammattilaiset järjestyksenvalvojat, ensiapupäivystäjät
sekä häirintäyhdyshenkilöt. Tapahtuma on päihteetön.
Tapahtumassa ei ole ikärajaa ja se soveltuu
kaikenikäisille. Ilman vanhempiaan yksin saapuville lapsille
suositusikäraja on 13 vuotta. Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät sisään
veloituksetta aikuisen seurassa.
Osa lavoilla esitettävistä peleistä ja turnauksista on kielletty alle 16-vuotiailta katsojilta.Early Nerd -hinnat voimassa 30.9. asti.
KÄVIJÄLIPUT
Kävijälippujen myynti alkaa lähempänä tapahtumaa.
KONEPAIKAT
Early Nerd: Standard-konepaikka 85,50 € (norm. 95€)
- Netti 100 Mb/s- Perustuoli - voit tuoda myös oman tuolin- 100 cm leveä konepaikka- Nukkuma-alueen, suihkujen ja saunan käyttö- Osallistumisoikeus turnauksiin- Sisäänpääsy tapahtumaan 24 h/vrk to-su
Early Nerd: Premium-konepaikka 121,50 € (norm. 135€)
- Netti 1 Gb/s- Kevyesti pehmustettu tuoli - voit tuoda myös oman tuolin- Pääsy Premium Loungeen 24 h/ vrk, jossa viihtyisä hengailualue sekä kahvitarjoilu- 100 cm leveä konepaikka- Nukkuma-alueen, suihkujen ja saunan käyttö- Osallistumisoikeus turnauksiin- Sisäänpääsy tapahtumaan 24 h/vrk to-su-
Aikaisempi sisäänpääsy ensimmäisenä tapahtumapäivänä eli torstaina.
Voit tulla sisään jo klo 10, sisäänpääsy aukeaa muille asiakkaille klo
12
Early Nerd: Premium K-22 -konepaikka 121,50 €( norm. 135€)
- Netti 1 Gb/s- Rauhallinen sijainti omalla vain yli 22-vuotiaille tarkoitetulla alueella- Kevyesti pehmustettu tuoli - voit tuoda myös oman tuolin- Pääsy Premium Loungeen 24 h/vrk, jossa viihtyisä hengailualue sekä kahvitarjoilu- 100 cm levyinen konepaikka- Nukkuma-alueen, suihkujen ja saunan käyttö- Osallistumisoikeus turnauksiin- Sisäänpääsy tapahtumaan 24 h/vrk to-su-
Aikaisempi sisäänpääsy ensimmäisenä tapahtumapäivänä eli torstaina.
Voit tulla sisään jo klo 10, sisäänpääsy aukeaa muille asiakkaille klo
12
FAMILY-KONEPAIKAT
Tämä lipputyyppi on tarkoitettu perheille, jotka tulevat tapahtumaan yhdessä lasten kanssa.Family-konepaikat on tarkoitettu perheille, jotka osallistuvat tapahtumaan yhdessä lasten kanssa. Konepaikat sijaitsevat rauhallisissa perheille tarkoitetuissa pöydissä. Yksi konepaikkalippu oikeuttaa yhteen konepaikkaan Family-pöydässä. Jos osallistut tapahtumaan esimerkiksi nelihenkisellä perheelle ja jokainen haluaa pelata omalla konepaikalla, sinun tulee ostaa neljä konepaikkaa.
Early Nerd: Family-konepaikka 85,50 € (norm. 95€)
- Netti 100 Mb/s- Perustuoli - voit tuoda myös oman tuolin- 100 cm levyinen konepaikka- Nukkuma-alueen, suihkujen ja saunan käyttö- Osallistumisoikeus turnauksiin- Sisäänpääsy tapahtumaan 24 h/vrk to-su
Early Nerd: Premium Family-konepaikka 121,50 € (norm. 135€)
- Netti 1 Gb/s- Kevyesti pehmustettu tuoli - voit tuoda myös oman tuolin- Pääsy Premium Loungeen 24 h/ vrk, jossa viihtyisä hengailualue sekä kahvitarjoilu- 100 cm leveä konepaikka- Nukkuma-alueen, suihkujen ja saunan käyttö- Osallistumisoikeus turnauksiin- Sisäänpääsy tapahtumaan 24 h/vrk to-su- Aikaisempi sisäänpääsy ensimmäisenä tapahtumapäivänä eli torstaina. Voit tulla sisään jo klo 10, sisäänpääsy aukeaa muille asiakkaille klo 12
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Piina
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Piina
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Veljeni Leijonamieli
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Piina
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
LA STRADA
LA STRADA, POIKA VARJOISILTA KUJILTALA STRADA -viihdekonsertti matkaa Italian taivaan alla ja siihen on kerätty kaikki parhaimmat palat italialaisesta musiikista. Jyrki Anttila halusi koota tässä vaiheessa uraansa hänelle rakkaimmat ja ihanimmat melodiat oopperasta iskelmään.
Kevyempää puolta edustavat mm. Hopeinen kuu, Poika varjoisilta kujilta, La Strada, Hiekkaa, Olen suomalainen, O sole mio, Puhu hiljaa rakkaudesta.
Mukana konsertissa myös tenoreiden suosikkilaulut Mamma, Mattinata, Core ngrato, Non ti scordar di me, Con te partiro.Oopperamaailmasta kuullaan mm. Amor ti vieta, Ch’ella mi crea.
Solisti: tenori Jyrki Anttila
Säestäjinä: Anu Kosonen, piano ja Petri Ikkelä, harmonikka
Jyrki Anttilalle myönnettiin vuoden 2023 Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali pitkästä urasta oopperalaulajana ja työstä suomalaisen klassisen taiteen edistäjänä ja merkittävänä työllistäjänä.Konsertin kesto 1h 50 min sisältäen väliajan.Liput:peruslippu 38,50€ (sis. palvelumaksun)eläkeläinen 31,00€ (sis. palvelumaksun)ryhmät yli 10 hlöä 30,00€ (sis. palvelumaksun)Järj. OperArt
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Hiljan päivät
Lämpimän humoristinen näytelmä kirjailija Hilja Valtosesta, jonka valtava kirjallinen tuotanto ja kotimaiset menestyselokuvat käsittelivät huumorin varjolla epätasa-arvon kysymyksiä. Hiljan päivät on näytelmä siitä, miten Hilja Valtonen alkoi kirjoittaa. Samalla se on näytelmä hänen miehestään Kostista - miehestä, joka opetteli pitämään tiskihanskoja vaikka ihmisten edessä. Hiljan päivät tuo näyttämölle ylpeästi viihdettä ja chick littiä, harlekiinihaaveiden kuumimman rakkaustarinan: tasa-arvoisen kumppanuuden. Hilja Valtonen antoi tuotannossaan äänen keskiluokkaiselle, työtä tekevälle naiselle, ja tuo ääni oli varsin kipakka. Se ei ole ihme, sillä naisen oikeus opiskeluun, työntekoon ja omistamiseenkin oli hänen aikanaan pitkälti puolison tai isän vallassa. Valtonen kuitenkin löysi puolisonsa Kostin kanssa tasa-arvoisen rakkauden epätasa-arvon maailmassa. Hiljan päivät on kuvitelma tästä rakkaudesta. Yhteistyössä Teatteri Imatran kanssa. Kotimainen kantaesitys Käsikirjoitus: Asta Honkamaa Ohjaus: Maia Häkli Lavastus ja puvustus: Maarit Kalmakurki Videosuunnittelu: Veli-Ville Siven Näyttelijät: Anna-Kaisa Makkonen, Eppu Pastinen, Ulla-Maija Järnstedt, + yksi herra Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 15.2.2025 Pienellä näyttämöllä Draamakomedia
FI
19 views

23 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman

21 views

Turmion Kätilöt
Turmion Kätilöt julkaisee Reset-albuminsa 25. lokakuuta ja juhlii ympäri Suomea!
Viime vuonna menestyksekkään Omen X -albuminsa julkaissut Turmion Kätilöt laittaa lisää vettä myllyyn ja julkaisee uuden Reset-albuminsa 25. lokakuuta. Tuleva albumi lupailee entistä jyrkempää menoa. Reset on mitä oivallisin nimi tulevalle kokonaisuudelle, sillä matkaan on tarttunut rohkeutta yhdistellä rajuja musiikillisia ja sanoituksellisia näkökulmia. Levyn myötä Turmion Kätilöt kiertää Suomea syksyllä ja talvella. Livenä uuden levyn metallidiskon pyörteet ja uudet nyanssit ovat ihan omaa luokkaansa!"Voisin sanoa, että Reset on meidän aikaisempien albumiemme äpärälapsi, joka on höystetty uusilla mausteilla. Siinä on samassa paketissa kaikki mitä voisit haluta Kätilöiltä ja vielä enemmän. Jos meidän pitäisi päättää mitkä uudet biisit esitetään livenä, soittaisimme mieluusti koko albumin!", MC Raaka Pee sanoo.
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 40 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Exän uus ja vanha
Hervoton parisuhdekomedia! Nelikymppiset Jari (Samuli Punkka) ja Terhi (Netta Salonsaari) ovat eronneet puoli vuotta sitten. Välit on saatu kohtuullisen asialliseen kuntoon ja lasten vuoroasumiset sekä muut käytännön asiat on saatu sujumaan. Sitten tipahtaa pommi: Jari on tuomassa uuden naisystävänsä kylään. Terhi odottaa vieraita sekalaisin tuntein, koska on käynyt ilmi, että Jarilla ja tämän uudella heilalla on 20 vuoden ikäero. Onneksi Terhin henkiseksi tueksi saapuu ystävätär Hille. Kaikki ei tietenkään suju kuten on suunniteltu, eikä todellakaan ole sitä miltä näyttää… Yllätyksiä ja nauruhermoja kutkuttavia käänteitä vilisevän farssin on käsikirjoittanut muun muassa Kumman kaa TV-sarjasta tuttu Minna Koskela. Käsikirjoitus: Minna Koskela Ohjaus: Katja Krohn Lavastus ja puvustus: Mimmi Resman Näyttelijät: Sanna Kemppainen, Noora Koski, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Aino Sirje Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 9.11. klo 16 Suurella näyttämöllä Kesto 2 h
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Hiljan päivät
Lämpimän humoristinen näytelmä kirjailija Hilja Valtosesta, jonka valtava kirjallinen tuotanto ja kotimaiset menestyselokuvat käsittelivät huumorin varjolla epätasa-arvon kysymyksiä. Hiljan päivät on näytelmä siitä, miten Hilja Valtonen alkoi kirjoittaa. Samalla se on näytelmä hänen miehestään Kostista - miehestä, joka opetteli pitämään tiskihanskoja vaikka ihmisten edessä. Hiljan päivät tuo näyttämölle ylpeästi viihdettä ja chick littiä, harlekiinihaaveiden kuumimman rakkaustarinan: tasa-arvoisen kumppanuuden. Hilja Valtonen antoi tuotannossaan äänen keskiluokkaiselle, työtä tekevälle naiselle, ja tuo ääni oli varsin kipakka. Se ei ole ihme, sillä naisen oikeus opiskeluun, työntekoon ja omistamiseenkin oli hänen aikanaan pitkälti puolison tai isän vallassa. Valtonen kuitenkin löysi puolisonsa Kostin kanssa tasa-arvoisen rakkauden epätasa-arvon maailmassa. Hiljan päivät on kuvitelma tästä rakkaudesta. Yhteistyössä Teatteri Imatran kanssa. Kotimainen kantaesitys Käsikirjoitus: Asta Honkamaa Ohjaus: Maia Häkli Lavastus ja puvustus: Maarit Kalmakurki Videosuunnittelu: Veli-Ville Siven Näyttelijät: Anna-Kaisa Makkonen, Eppu Pastinen, Ulla-Maija Järnstedt, + yksi herra Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 15.2.2025 Pienellä näyttämöllä Draamakomedia
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
16 views

15 views

14 views
Buy Ticket
Read More
Savo Volley - TUTO
FI
7 views