4057 result(s) found for ""

ONEVIOLIN image
ONEVIOLIN
ONEVIOLIN JATKAA SUOMEN VALLOITUSTA UUDELLA LIVESETILLÄÄN Lontoon Royal College of Musicista valmistunut ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on esiintynyt viime vuosina loppuunmyydyille saleille eri puolilla Suomea. Huippuviulisti jatkaa menestyksekkäiden rundiensa putkea syksyllä 2024, kun hän tuo ACT TWO -nimisen uudistetun livesetin perinteisten konserttisalien lisäksi myös Tavara-aseman ja Rytmikorjaamon kaltaisille klubeille! Tunnin mittaiset ACT TWO -keikat tulevat keskittymään kansainvälisten hittien cover-versioihin. ONEVIOLINin maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen konsepti perustuu siis siihen, että artisti uudelleenversioi tunnettuja kappaleita käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Esiintymistä tukevat lavalle pystytettävät videoscreenit, joiden visuaalinen ilme on ACT TWO -setissä päivitetty aivan uudelle tasolle. Konsertit eivät sisällä väliaikaa. ONEVIOLIN on ollut hurjassa nousukiidossa 2020-luvulla. Hänen some-hiteiksi nousseet cover-videonsa saattavat kerätä miljoonia katselukertoja jopa yksittäin, puhumattakaan paljonko ne ovat tavoittaneet ihmisiä maailmanlaajuisesti yhteensä. Omien konserttiensa lisäksi hän on tuttu näky niin TV-ruudusta kuin erilaisista kampanjoistakin. Pelkästään vuonna 2023 ONEVIOLIN teki kolme kiertuetta, esiintyi festivaaleilla, firmatilaisuuksissa ja lennätettiin eri mantereille myös ulkomaan yksityiskeikoille. Keikkailun ja viraalivideoiden ohella artisti on julkaissut "ONE"-nimisen albumin sekä vieraillut Uniikin ja TUULIn kultaa striimanneella singlellä Karuselli.Aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä. Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa vapaasti valita. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan voi osallistua Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla osoitteessa www.luonnonperintosaatio.fi/kampanjat/rytmikorjaamon-metsa
EICHMANN - MISTÄ YÖ ALKAA image
EICHMANN - MISTÄ YÖ ALKAA
Tampereen ensi-ilta 6.9.2024 Eino Salmelaisen näyttämöllä.Stefano MassiniEichmann ‒ mistä yö alkaaEsitys pahuudesta ja vastuustaMistä yö alkaa ‒ tai kenestä?Se voi alkaa yhdestä ihmisestä, mutta ilman muita se ei jatku. Esitys pohtii pahuuden muuttumista arkipäiväiseksi. Se voisi kertoa mistä tahansa aatteesta tai liikkeestä.Stefano Massinin näytelmän ytimessä on yhden ihmisen rooli. Hän voi olla joukon ensimmäinen. Tai sadas. Tai tuhannes. Kukaan ei yksin käännä historian kulkua. Aina tarvitaan muita, ja jokaisella heistä on vastuu.Hannah Arendt paljastaa kysymyksillään ja kommenteillaan Adolf Eichmannin roolin natsivallan synnyssä ja kasvussa. Eichmann vetäytyy muiden selän taakse: hän ei ole päättänyt mitään, hän on vain toteuttanut toisten tekemiä päätöksiä.Näin aatteet leviävät ja jonkin ryhmän valta kasvaa. Samankaltainen kehityskulku on mahdollinen myös nykyisin. Ihmisten historian taju hämärtyy, ja jonkun mielestä fanaattinen nationalismi ei ehkä olekaan kovin paha asia. Ja kun samanmielisiä löytyy, historian opetukset menettävät merkityksensä. Kyseenalaisten poliittisten tavoitteiden varjolla työnnetään syrjään oman lähipiirin ulkopuolelle jäävien oikeudet ja ihmisarvo. Voisiko näin käydä tämän päivän Suomessa?Kun valtaa on tarjolla, sitä on ilo käyttää. Kun sen käyttö karkaa käsistä, kukaan ei ilmoittaudu syylliseksi.Eichmann ‒ mistä yö alkaa -esityksen ohjaa Kari Paukkunen, ja sen rooleissa loistavat Seela Sella ja Timo Torikka.Tampereen ensi-ilta TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä syksyllä 2024TyöryhmäRooleissa Seela Sella ja Timo TorikkaKäsikirjoitus Stefano Massini Ohjaus Kari Paukkunen Suomennos Leena Taavitsainen Lavastus- ja valosuunnittelu Mikki Kunttu Puku- ja naamiointisuunnittelu Auli Turtiainen Äänisuunnittelu Tuomas Fränti Ohjaajan assistentti Sanna Breilin Tuottaja Kulttuurikone, yhteistyössä Suomen Kansallisteatteri ja Tampereen Työväen Teatteri
Gustavo Santaolalla - Ronroco Tour - Mastercard Preferred image
Gustavo Santaolalla - Ronroco Tour - Mastercard Preferred
Oscar-voittaja Gustavo Santaolalla konsertoi syksyllä HelsingissäKaksi Oscaria elokuvien “Brokeback Mountain” ja “Babel” musiikista voittanut ja pitkän uran tehnyt argentiinalaissäveltäjä Gustavo Santaolalla saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja esiintyy Helsingin Kulttuuritalossa torstaina 10. lokakuuta 2024. Konsertin pääsyliput ovat myynnissä lippu.fissä torstaina 28. maaliskuuta klo 10.Gustavo Santaolalla on argentiinalainen muusikko, säveltäjä ja tuottaja, jolla on takanaan yli puolen vuosisadan mittainen ura. Santaolalla oli 1960- ja 1970-luvuilla mukana argentiinalaisissa Arco Iris - ja Soluna-yhtyeissä, ja myöhemmin Los Angelesiin muutettuaan hänestä tuli haluttu tuottaja, jonka yhteistyökumppaneihin on vuosien varrella kuulunut latinalaisamerikkalaisen musiikin keskeisiä nimiä, kuten Café Tacvba, Julieta Venegas, Leon Gieco ja Juanes. Santaolalla on myös argentiinalaista tangoa elektroniseen musiikkiin yhdistäneen Bajofondon perustajajäsenen.Kenties laajimmin Santaolalla tunnetaan ikonisen elokuvamusiikin säveltäjänä. Hän voitti Oscarin peräkkäisinä vuosina 2005 ja 2006 sävellettyään musiikin elokuviin “Brokeback Mountain” ja “Babel”. Lisäksi Santaolalla on säveltänyt musiikin muun muassa elokuviin “Amores Perros”, “21 grammaa” ja “Moottoripyöräpäiväkirja”. Suurta suosiota nauttii myös musiikki, jonka Santaolalla on säveltänyt huippusuosituun “The Last of Us” -videopeliin sekä sen jatko-osaan ja pelisarjan pohjalta adaptoituun HBO-televisiosarjaan.Santaolalla tunnetaan vavahduttavan tunnelmallisesta musiikistaan, jonka vaikutteet tulevat Etelä-Amerikan kulttuurista ja erityisesti Andien vuorilta. Sikäläisessä musiikissa on keskeisessä roolissa kymmenkielinen, kooltaan ukulelea muistuttava ronroco-soitin. Instrumentin omaleimainen sointi toi tärkeän säväyksensä Santaolallan “Ronroco”-albumille (1998), joka keräsi ilmestyessään kansainvälistä huomiota ja jonka vaikutteet kuuluvat vahvasti Santaolallan myöhemmissä teoksissa.Syksyn Ronroco-juhlakiertueellaan Santaolalla esiintyy kuusihenkisen, multi-instrumentalisteista kootun yhtyeensä kanssa. Luvassa on otteita “Ronroco”-albumilta mutta myös niitä lukuisia kuolemattomia sävellyksiä, jotka ovat syntyneet Santaolallan sävelkynästä albumia seuranneen neljännesvuosisadan aikana.KONSERTTI:Gustavo Santaolalla (AR)Ronroco-juhlakiertueKulttuuritalo, HelsinkiTo 10.10.2024Ovet klo 18:30LIPUT:Palvelumaksuineen alkaen 44 € (+ tilausmaksu alk. 1,50€ www.lippu.fi)Myynnissä lippu.fissä to 28.3. klo 10Ikäraja: -S-/K-18Ostorajoitus 10 lippua / asiakasMastercard-ennakkomyynti on käynnissä ma 25.3. klo 10:00 - ke 27.3. klo 10. Mastercard-kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin ja varattujen lippujen kiintiöön. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
”KUINKA TE KEHTAATTE?!” image
”KUINKA TE KEHTAATTE?!”
KUINKA TE KEHTAATTE?! Poimitaan Britannian menestyneimmän käsikirjoittajan Richard Curtisin (Notting Hill, Rakkautta vain, Ei yhdeksän uutiset, Neljät häät ja yhdet hautajaiset…) ja Rowan Atkinsonin (Mr. Bean) 40 vuoden yhteistyön parhaat hedelmät. Käännellään huolellisesti. Sekoitetaan mukaan Gary Delaneyn ja Stewart Francisin parhaat navanaluspalat. Raastetaan omasta päästä keitokseen pari kohtausta. Maustetaan Antti Holman kauheimmilla runoilla. Näin valmistuu stand-upia ja perinteistä näytelmää sekoittava soppa, jota ei voi nauramatta nauttia Timo Lavikaisen ja Pasi Karpin esittäessä kahdestaan kaikki roolit. Absurdissa esityksessä marssitetaan lavalle muun muassa ystävällinen piru, täydellinen deittikumppani, omalaatuinen pappi, ilkeä opettaja ja huoltomiehiä heräämisten äärellä! Paitsi nauramaan, saa esitys monet myös huokaamaan: ”KUINKA TE KEHTAATTE?!” Kyllä Lavikainen ja Karppi kehtaavat. Se on vähän niin kuin niiden juttu… Käsikirjoitus Richard Curtis, Rowan Atkinson, Gary Delaney, Stewart Francis, Antti Holma, Pasi Karppi Suositusikäraja 15 vuotta. Kielletty esittäjien sukulaisilta.Liput ovelta, mikäli jäljellä. Kesto 1 t 40 min, sis. väliajan. Ovet auki 30 minuuttia ennen esitystä. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FURY x HARD VOLTAGE EVENTS K-18 image
FURY x HARD VOLTAGE EVENTS K-18
HOLY PRIEST & RAXELLER HELSINKIIN PERJANTAINA 11.10.Tämän hetken kuumimpiin hardtechno-artisteihin lukeutuva Holy Priest sekä industriaalisen ja synkän hardtechnon yksi tunnetuimmista artisteista, Raxeller, saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suomeen 11.10. Helsingin Ääniwalliin Fury & Hard Voltage Events tapahtuman pääesiintyjinä!HOLY PRIEST (GER)Holy Priestin dj-setit sykkivät säälimätöntä energiaa ja hänet tunnetaan ”Fuck This” kappaleensa kaltaisista räjähdysherkistä rytmeistä. Tämä naamioon pukeutunut arvoituksellinen artisti on nopeasti noussut ympäri maailmaa hardtechno-areenojen edelläkävijäksi ja saavuttanut valtavaa suosiota mm. eri sosiaalisen median kanavissa.RAXELLER (NL)Hollantilainen Raxeller, joka tunnetaan industriaalisen ja synkän hardtechnon yhtenä tunnetuimmista artisteista saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suomeen. Raxeller on viimeisten vuosien aikana tullut tunnetuksi erityisen raskaasta ja rankasta technostaan melankolisilla melodioillaan. Hän esiintyy jatkuvasti ympäri maailmaa mm. Verknipt:n tapahtumissa, kuten massiivisessa 40 000 hengen Verknipt Arenassa heinäkuussa. Raxeller myös soitti viime vuonna ”all night long” keikkansa loppuunmyydylle yleisölle Hollannissa. Hänen kappaleistaan mm. ”Crying in your sleep” on kerännyt miljoonia kuuntelukertoja suoratoistopalveluissa.Tapahtumamme toteutetaan yhdessä Hard Voltage Eventsin kanssa, joka vastaa uudistuneen Ääniwallin Room 1+1 huoneen ohjelmasta. Iltamme keskittyy paljon toivottuun industriaaliseen, rankkaan ja nopeatempoiseen technoon & hardiin.Kotimaiset artistit:GALRAV B2B KRIS EMPIREMUSTA KOLHOOSIEFIALTESBoBBTYKKI-TUPTEMPTATIONZHAIPAAHOLY PRIEST (GER)Instagram:
Sampsa Astala ja Qma, Rakkaudella Jake image
Sampsa Astala ja Qma, Rakkaudella Jake
Sampsa Astala on Karkkilasta lähtöisin oleva ja sittemmin helsinkiläistynyt muusikko ja tuottaja, jonka ammatillinen ura muusikkona alkoi Lordi-yhtyeen rumpalina ja taustalaulajana. Sampsa oli mukana viidellä Lordin studioalbumilla sekä voittamassa Euroviisut vuonna 2006. Tämän jälkeen hän aloitti oman uransa, ensin Stala & So. -yhtyeen keulakuvana ja vuodesta 2016 lähtien sooloartistina. 2024 on Sampsan 50v. juhlavuosi. Tämän kunniaksi Tiivistämön keikka äänitetään ja julkaistaan livelevynä. Tule siis huutamaan äänesi levylle! Rakkaudella, Jake on perinteitä rakastavaa rautalankapoppia. Bändi ammentaa musiikkiaan Topi Sorsakoski & Agentsin, Olavi Virran ja suomi-iskelmän perinnöstä yhdistellen siihen tuoreempia vaikutteita mm. Ville Leinoselta, Tehosekoittimelta ja monilta muilta. Kaihoa ja suuria tunteita. Lauluja elämästä, niinkuin Jake sen on elänyt. Yhtyeen keikoilta on lupa siis odottaa suuria tunteita ja hyvää meininkiä. Facebook-tapahtuma Aikataulu:20:00 ovet21:00 Rakkaudella Jake22:30 Sampsa Astala ja QmaNarikkamaksu 3 € sisältyy lipun hintaan. Liput ovelta, mikäli jäljellä. Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä Lisätietoja esteettömyydestä Tiivistämön nettisivuilla. *** Tiivistämö sijaitsee keskellä Suvilahden festari- ja kulttuurialuetta, 300 metrin päässä Kalasataman metro-asemalta. Reittiopas: https://bit.ly/2YoEms0 Google maps: https://bit.ly/2E2XGDi
Airi’s (Levyjulkkarit), Afternoon Astronauts image
Airi’s (Levyjulkkarit), Afternoon Astronauts
AIRI'S Espoolaislähtöisen indie rock -bändin toinen pitkäsoitto “Sea of Your Thoughts” ilmestyy 27. syyskuuta. Turun V.R. Studiolla työstetty albumi esittelee entistä väkevämmin bändin timanttista yhteissoittoa ja livesoundia. “Sea of Your Thoughts” kertoo tarinoita siitä, miltä tuntuu pelätä, rakastaa, vihata ja kärsiä kasvukivuista jatkuva palan tunne kurkussa. Albumin keskeisenä teemana on vesi ja sen useat eri muodot. Vesi voi olla sekä rauhoittava että levoton elementti - se tukee ajatusten virtaa tai paiskaa keskelle tyhjyyttä, josta ei tiedä yhtään mitään. Debyyttialbuminsa julkaisun jälkeen Airi’s on kiertänyt ahkerasti Suomessa ja ulkomailla. Bändi soitti vuoden 2024 Ruisrockissa, ja lämppäsi Erja Lyytistä Helsingin Korjaamolla keväällä 2024 sekä Seinäjoen Rytmikorjaamolla keväällä 2023. Ulkomailla Airi’s on keikkaillut muun muassa Ruotsissa ja jo kymmenen keikan verran Isossa-Britanniassa - viimeksi keväällä Camdenin legendaarisella The Dublin Castle -klubilla täydelle salille. AFTERNOON ASTRONAUTS Afternoon Astronauts syntyi pandemian myllerryksessä, ja on sen jälkeen aiheuttanut meihemiä Helsingin rock-skenessä. Tämä hard rockin perinteisiä rajoja haastava pumppu on vuoden 2023 Emergenza-kilpailun Suomen voittaja ja julkaisi juuri uuden singlen ”Need to Be”. Bändi ei lupia kysele, vaan porskuttaa nuorella valloittavan iloisella energialla eteenpäin, ja jättää hymy huulilla janoamaan lisää. SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Eva Louhivuori image
Eva Louhivuori
Upeaääninen monilahjakkuus Eva Louhivuori julkaisee soolo-uransa debyyttialbumin syksyllä ja lähtee kiertueelle uuden bändinsä kanssa. "Kaikki kauniit sanat" -levyn julkaisee Playground Music. Albumilta on julkaistu jo singlet Ruusu ja Ilmaa. Aiemmin Eva + Manu -yhtyeestä sekä SuomiLOVE-ohjelmasta tuttu artisti ammentaa soolourallaan popmusiikista, folkista, rockista ja iskelmästä. Musiikissa kuuluu melankolia ja draama. Louhivuori säveltää, sanoittaa, tuottaa ja myös soittaa pääosan kappaleistaan itse. Bändissä soittavat Eva Louhivuori (laulu, koskettimet, kitarat), (Hilkka Louhivuori (koskettimet, kitara, taustalaulu) sekä Siiri Partanen (rummut,taustalaulu). ”En voi sanoin kuvailla kuinka paljon odotan tämän albumin julkaisua ja kiertuetta! Oon aina vannonut livemusiikin nimeen ja oon onnekas että sain näin hienot soittajat mun bändiin! Me suunnitellaan ja luodaan syksyn livekokonaisuus yhdessä Hilkan ja Siirin kanssa. Odotan eniten yleisön kohtaamista ja vuorovaikutusta heidän kanssaan. Tunteiden laajaa skaalaa, jota meidän keikoilla saa kokea. Uusia kohtaamisia, ystävyyksiä, reissaamista tien päällä ja tietenkin sitä, että pääsen esittämään mun albumia ja kertomaan nämä tarinat jotka albumille on valikoitunut. Kaikki kauniit sanat -albumin tekeminen on kestänyt hyvin pitkään ja ajoittain pomppuinen matka sen kanssa on ollut jokaisen mutkan ja onnistumisen arvoista. Sen kautta olen tutustunut uudelleen itseeni ja maailmaan ympärilläni” Eva kertoo tulevasta kiertueestaanShowtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Melissa Aldana & UMO Helsinki Jazz Orchestra image
Melissa Aldana & UMO Helsinki Jazz Orchestra
Melissa Aldana (CL/US) & UMO Helsinki Jazz OrchestraSukupolvensa johtava jazzääni, tenorisaksofonisti Melissa Aldana palaa Suomeen ja UMO Helsinki Jazz Orchestran solistiksi! Konsertit Jyväskylässä, Lahdessa ja Helsingissä.Melissa Aldanan ja UMOn yhteistyö käynnistyi viime kesänä Pori Jazz -festivaalilla, jossa Jim McNeelyn sovitukset Aldanan post-bopin perinteitä kunnioittavista sävellyksistä soivat ison orkesterin voimin. Lokakuun konserttisarjaan ohjelmistoa laajennetaan muutamilla uusilla sovituksilla. Kapellimestarina toimii Ed Partyka.Chilestä kotoisin oleva ja nykyään Yhdysvalloissa vaikuttava saksofonisti ja säveltäjä Melissa Aldana (s. 1988) on noussut jazzmaailman kirkkaimpien tähtien joukkoon. Vuonna 2013 hän teki historiaa voittaessaan Thelonious Monk International Jazz Competitionin ensimmäisenä naisena ja eteläamerikkalaisena instrumentalistina. Maineikas DownBeat tähditti Aldanan Rising Star Artist of the Year -tittelillä 2022, Grammy-ehdokkaana hän on ollut vuosina 2020 ja 2023. Aldanan johtaman jazzkvartetin debyyttialbumi Visions (2019) ja sitä seurannut 12 Stars (2022) saivat molemmat ylistävät arvostelut. Myös keväällä 2024 julkaistun Echoes of the Inner Prophet -albumin ensimmäiset arviot ovat olleet ylistäviä. Melissa Aldana on tehnyt yhteistyötä lukuisten jazzlegendojen, kuten John Scofieldin, Joe Lovanon, Roy Hargroven, Branford Marsaliksen ja SFJAZZ Collectiven kanssa. www.melissaaldana.netKesto n. 2 h, sisältää väliajanPermanto K18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskeluaVierailu on osa Suomen Jazzliiton, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmän, UMO Helsinki Jazz Orchestran ja Muusikkojen liiton käynnistämää kansainvälisen jazzalan residenssitoimintaa Helsingissä. Jazzliiton koordinoima ja hallinnoima residenssi kutsuu vuosittain Suomeen kaksi kansainvälistä artistivierasta. Residenssiohjelmaan kuuluu mestarikurssien pitäminen Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä sekä esiintyminen yhdessä UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Residenssin yhteistyökumppaneina toimivat lisäksi Music Finland, Jazzmuusikot ry ja HIAP Helsinki International Artist Programme. www.jazzfinlandresidency.fiUMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fiKuva: Eduardo Pavez GoyeSpotifySavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: PROSAVOYVaraa majoitus tästä
DJ Kridlokk image
DJ Kridlokk
Korkeaa arvostusta kerryttänyt artisti ja tuottaja DJ Kridlokk eli Kristo Laanti julkaisi huhtikuussa odotetun uuden albuminsa Hai. Kridlokkin kokonaan itse säveltämää, sanoittamaa ja tuottamaa albumia on laajalti hehkutettu uudeksi suomiräpin merkkiteokseksi. Laanto työsti albumia neljän vuoden ajan paljolti oman pään sisällä edestakas palloillen, Itä-Helsingin venesatamissa ja rantaviivoilla pyörien. “Ympäristö vaikuttaa ajatteluun ja yksinajattelu muuttuu helposti sotkuiseksi ja vääristyneeksi. Huomasin lopulta lähes kaikkien ideoideni sisältävän jonkinlaista pohdintaa yksinäisyydestä sekä sen värittämästä ajattelusta ja havainnoista.” Kulttimainetta nauttivan artistin kaikki kolmea albumia ovat olleet arvostelumenestyksiä ja mm. vuonna 2014 ilmestynyttä Mutsi-pitkäsoittoa pidetään yhtenä suomiräpin mestariteoksista. Artistin tunnuksenomaiset synkkäsävyiset lyriikat, joissa tarkastellaan maailmaa epäluuloisin, mutta humoristisin ottein, kuuluvat myös neljännellä albumilla; “Mietin sitä liki 400-vuotiasta holkeria, joka oli muutamia vuosia sitten havaittu Grönlannin edustalla. Siinä on otus joka uiskentelee puoli vuosisataa jossain jäävedessä, silmät pikimustina ja sokeina, eläen ohi kaikista muista selkärankaisista, varastoiden oman virtsansa elimistöönsä, jonka johdosta sen liha on myrkyllistä. Onko holkeri voittaja vai häviäjä, mahdotonta sanoa. Varmaa on, että sille ei voi vittuilla.” “Dj Kridlokkilla on koko nykyisen suomalaisen populäärimusiikin omaperäisimpiä ääniä, ja Hailla se on on parhaassa terässään. Hitto miten tätä onkin ollut ikävä.” *****/***** (Soundi / Niko Peltonen) “Hai on arvaamaton. Hai on uhkaava. Hai on pitkäikäinen. Hai on 5/5.” (Kulttuuritoimitus / Eero Lassila) “Uusi DJ Kridlokk -albumi on synkkä ja häijy mestariteos” *****/***** (Jylkkäri / Niklas Pelkonen)Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
Lemminkäisen äiti image
Lemminkäisen äiti
Anna Krogeruksen uusi kotimainen kantanäytelmä Lemminkäisen äiti on näytelmä ihmisistä, jotka pakenevat. Kuka sotaa, kuka kodin mykkää ilmapiiriä, kuka tulevaisuuden synkkiä näkymiä, kuka omaa riittämättömyyden tunnettaan tai kuoleman hipaisua. Lemminkäisen äiti kertoo heistä, jotka eivät pakovauhdissa enää pysy. Heistä, jotka tekonivelistä ja ihoa nuorentavista voiteista huolimatta, kummallista kyllä, vanhenevat ja kuolevat. Heistä, jotka menivät rikki liian suurten vaatimusten paineesta tai sodan sirpaleista jo aivan liian nuorina. Heistä jotka vielä juoksevat mutta eivät enää voi olla kuulematta oman sisimpänsä kuiskauksia. Lemminkäisen äiti on tragikoominen triptyykki, joka ensin irvailee arkisen ahdinkomme kustannuksella häpeämättömästi ja sitten pakottaa pysähtymään ja kysymään kysymykset, jotka mieluummin hukuttaisimme lempparisarjan uuteen tuotantokauteen. Pysähtyminen on kivuliasta. Erityisesti jos pysäyttää täydestä vauhdista päin seinää. Joskus muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole. Kanta-esitys Ryhmäteatterissa 4.10.2024 Käsikirjoitus: Anna Krogerus Ohjaus: Eki Vuori Rooleissa: Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Marja-Leena Kouki, Aapo Salonen ja Nana Saijets Lavastussuunnittelu: Janne Siltavuori Valosuunnittelu: Ville Mäkelä Videosuunnittelu: Mika Haaranen Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen Pukusuunnittelu: Ninja Pasanen Maskeeraussuunnittelu: Ia Luhtanen
Jokeri Pokeri Box DeLuxe -show image
Jokeri Pokeri Box DeLuxe -show
Jokeri pokeri Box - DeLuxe SHOWLasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja TV:stä tuttu maailmanmestari-taikuri Simo Aalto juhlii 45-vuotista uraansa esiintyvänä taiteilijana. Simo ja avustajavaimonsa Kirsti juhlivat merkkipaalua Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show -kiertueella ympäri Suomen.Uudessa iloisessa showssa on ihmeteltävää koko perheelle. Simo tarjoilee maailman parhaita taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla. Mukana ovat tietenkin Simon ja Kirstin kivat eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhkynen. Ja toki lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa. Kaksikon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään, mieli virkistyy ja arjen pyöritys unohtuu. Sanalla sanoen luvassa on laadukasta estradiviihdettä kaiken ikäisille!Simo iloitsee kiertueesta: “On todella hienoa lähteä 45-vuotisjuhlakiertueelle, kun salit täyttyvät joka puolella Suomea. On suuri ilo, että voin viihdyttää jo kolmatta sukupolvea taikuudella.Hienoa, että voin tuoda iloa ihmisille tässä maailmantilanteessa. Lapsissa kasvaa tulevaisuus ja siksi on niin tärkeää antaa juuri heille kokemus live-esityksen taiasta. Uskon, että lapsena koettu elämys kantaa läpi koko elämän. Ja nythän juuri tämä näkyykin meidän kiertueella: 90-luvun lapset ja heidän vanhempansa, nyt jo mummut ja papat, tuovat nyt omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan katsomaan Jokeri Pokeri Boxia!www.taikurisimoaalto.comAlle 2-vuotiaat pääsevät maksutta sylissä.
Puhuvan musiikin juhlat image
Puhuvan musiikin juhlat
FiBOn 35-vuotisjuhlakonsertti Strozzi–Vivaldi–Auvinen Tuuli Lindeberg, sopraano Erik Bosgraaf, nokkahuilu Suomalainen barokkiorkesteri Erik Bosgraaf, Tuuli Lindeberg, Antti Auvinen ja Anthony Marini, ohjelmasuunnittelu Esseekokoelmassaan Puhuva musiikki (1982) kapellimestarilegenda Nikolaus Harnoncourt kehotti ”näkemään entisaikain suuret teokset uudella tavalla, näkemään niitten riipaiseva ja myllertävä moninaisuus”, jotta ”ollaan jälleen myös valmiit kohtaamaan kaikki uusi”. Keväällä 2024 edesmenneen toimittaja Hannu Taanilan suomentama teos on ollut tärkeä lukuisille barokkimuusikoille. FiBOn 35-vuotisjuhlakonsertissa kuullaan Antonio Vivaldin klassikkoteoksia ja ihmetellään musiikin voimaa Barbara Strozzin soolokantaatissa. Antti Auvisen kantaesitys kysyy, kuinka muusikon tulisi käyttää ääntään ja sävelkieltään. Konsertissa kuultava Vivaldin (1678–1741) Kevät (RV 269) on barokin ikonisimpia teoksia. Vivaldi työskenteli pitkään Venetsian Pietà-tyttöorpokodin musiikinjohtajana. Pietà oli monen tunnetun muusikkonaisen tärkein koulu, ja se tarjosi Vivaldin käyttöön parhaimmillaan 40-henkisen orkesterin. Vauhdikas konsertto sopraniinohuilulle (RV 443) ja murheellinen sinfonia Al Santo Sepolcro (RV 169) näyttävät säveltäjästä eri puolia. Naisten koulutusinstituutiona Pietà joutui ilkeämielisten vihjailuiden kohteeksi. Niitä kohtasi myös venetsialaissäveltäjä ja -laulaja Barbara Strozzi (1619–1677). Libretisti Giulio Strozzin kasvattaman tyttären vanhemmista ei ollut varmuutta, mikä ruokki kaksinaismoralistisen ylimystön juoruja. Strozzin L’astratton vokaalista näytöstä värittää ilkikurinen huumori. Auvisen (s. 1974) uusi teos sopraanolle, huilistille ja barokkiorkesterille luo katseen musiikilliseen retoriikkaan. Säveltäjä ottaa aiheekseen myös Strozzin ja Vivaldin elämän ja käsittelee valeuutisten, vihapuheen ja anonymiteetin teemoja. Luvassa on ravisteleva ja viihdyttävä kokemus, solisteinaan vanhan ja uuden musiikin tähti Tuuli Lindeberg sekä alankomaalaisvirtuoosi Erik Bosgraaf. Kesto: 1 t 30 min (sis. väliajan) Konserttialustus on kello 18–18.30. FiBOn kannatusyhdistyksen jäsenille järjestetään ennen konserttialustusta opastettu kierros Ritarihuoneella. Lisätiedot aloitusajasta ja ilmoittautumisesta tulevat myöhemmin.
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue image
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue
Yona julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa ja lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen studioalbuminsa ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Eden-nimeä kantava albumi julkaistaan 20. syyskuuta ja kiertue starttaa lokakuussa. ”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun rakkaan yhtyeeni kanssa. Eden on Yonan soinnille tutusti orgaaninen, mutta aikaisemmista levyistä poiketen konemusavaikutteisempi, biitimpi ja mystisempi”, Yona kertoo tulevasta levystä. Julkaisukiertueen keikat ovat kaksiosaisia. Uuden levyn lisäksi konserteissa tullaan kuulemaan myös useita rakastetuimpia kappaleita Yonan aikaisemmilta levyiltä. ”Meidän jokainen keikka on uniikki ja annamme aina kaikkemme musiikille. Odotan suurella jännityksellä ja innolla, että pääsemme sukeltamaan yhdessä Edeniin”, Yona fiilistelee kiertuetta. Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä taiteessaan eri musiikkigenrejä. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Artisti palkittiin edellisestä albumistaan Uni johon herään Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla. Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot). soldoutmanagement.fi yona.fi Yona Facebook Yona InstagramVerkosta vain suoria ostoja, puhelinpalvelussa varausaika 2 päivää. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Muuta huomioitavaa: Pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon eturivin vasemmassa laidassa. Pyörätuolipaikan taakse on varattu paikka avustajalle, jonka paikka sisältyy pyörätuolilipun hintaan.
Within Temptation -  VIP image
Within Temptation - VIP
Within Temptation on legendaarinen synkän hymnillisen metallimusiikin johtaja, joka on valloittanut yleisönsä jo yli kahden vuosikymmenen ajan voimakkailla äänimaisemillaan. Yhtyeen katalogissa on jo seitsemän studioalbumia - diskografiaan kuuluvat uraauurtavat julkaisut Enter (1997), Mother Earth (2000), The Silent Force (2004), The Heart of Everything (2007), The Unforgiving (2011), Hydra (2014) ja RESIST (2019). Within Temptation on myynyt yli 4 miljoonaa levyä ja he ovat ovat vakiinnuttaneet asemansa yhtenä maailman menestyneimmistä heavy rock -yhtyeistä. Viime vuosina Within Temptation on lähtenyt luovalle matkalle ja julkaissut useita itsenäisiä singlejä, jotka ovat keränneet huomattavaa suosiota. Hittejä, kuten "Entertain You"," "The Purge", "Shed My Skin" ja "Don't Pray For Me" ovat kaikki nousseet Yhdysvaltain top 20:een. Billboard Mainstream Rock Indicator Charts -listalla ja rikkoneet listasijoituksia laajalti Euroopassa. Yhtyeen poikkeuksellinen työ on saanut tunnustusta lukuisissa kansainvälisissä julkaisuissa. Within Temptation on ansainnut kunnioitettuja palkintoja, kuten World Music Award, MTV Europe Music Awards ja Metal Hammer Award. Lisäksi yhtyeen kappaleet ovat keränneet miljoonia striimauksia muun muassa hiteillä "Ice Queen", Tarja Turusen vierailevalla äänellä kullattu "Paradise (What About Us?)" sekä yhteistyössä Papa Roachin Jacoby Shaddixin kanssa tehty kappale "The Reckoning". Within Temptationin live-esiintymiset ovat tunnettuja mahtipontisuudestaan ja intensiivisyydestään. He ovat olleet pääesiintyjinä kaikilla Euroopan suurimmilla festivaaleilla, kuten Download, Hellfest, Wacken Open Air, Graspop ja Woodstock Poland, jättäen lähtemättömän jäljen jokaiselle valloittamalleen lavalle. Jopa koronapandemian aikana bändi hurmasi virtuaalitapahtumallaan "The Aftermath", jossa se hyödynsi huipputeknologiaa laajentaakseen todellisuuden rajoja ja tarjotakseen faneille unohtumattoman kokemuksen. Vaikuttavan ansioluettelonsa lisäksi Within Temptationilla oli kunnia olla legendaarisen Iron Maidenin erikoisvieraana Yhdysvaltojen kiertueensa toisella etapilla. Marras-joulukuussa 2022 järjestettiin vihdoin kauan odotettu "Worlds Collide Tour", jossa Within Temptation ja Evanescence esiintyivät yhdessä pääesiintyjinä. Yhtye esiintyi Euroopan ikonisimmassa paikoissa, kuten Lontoon 02 Arenalla, Pariisin Accorhotels Arenalla ja Alankomaiden Ziggo Domella, ja myi kiertueelle lähes 200 000 lippua. Within Temptation julkaisee kahdeksannen studioalbuminsa Bleed Out 20.10.2023. Bleed Out merkitsee yhtyeelle rohkeaa harppausta eteenpäin. Nykyaikaisia, kovatasoisista djent-riffittelyjä sekä sinfonisia juuria yhdisteleviiin kohoaviin melodioihin Within Temptation on luonut äänellisen matkan, joka sulauttaa yhteen erilaisia musiikkityylejä sekä ajatuksia herättäviä teemoja. Tuleva albumi lupailee eeppisyyttä ja järkähtämätöntä suorapuheisuutta.
Within Temptation Bleed Out 2024 Tour image
Within Temptation Bleed Out 2024 Tour
Within Temptation on legendaarinen synkän hymnillisen metallimusiikin johtaja, joka on valloittanut yleisönsä jo yli kahden vuosikymmenen ajan voimakkailla äänimaisemillaan. Yhtyeen katalogissa on jo seitsemän studioalbumia - diskografiaan kuuluvat uraauurtavat julkaisut Enter (1997), Mother Earth (2000), The Silent Force (2004), The Heart of Everything (2007), The Unforgiving (2011), Hydra (2014) ja RESIST (2019). Within Temptation on myynyt yli 4 miljoonaa levyä ja he ovat ovat vakiinnuttaneet asemansa yhtenä maailman menestyneimmistä heavy rock -yhtyeistä. Viime vuosina Within Temptation on lähtenyt luovalle matkalle ja julkaissut useita itsenäisiä singlejä, jotka ovat keränneet huomattavaa suosiota. Hittejä, kuten "Entertain You"," "The Purge", "Shed My Skin" ja "Don't Pray For Me" ovat kaikki nousseet Yhdysvaltain top 20:een. Billboard Mainstream Rock Indicator Charts -listalla ja rikkoneet listasijoituksia laajalti Euroopassa. Yhtyeen poikkeuksellinen työ on saanut tunnustusta lukuisissa kansainvälisissä julkaisuissa. Within Temptation on ansainnut kunnioitettuja palkintoja, kuten World Music Award, MTV Europe Music Awards ja Metal Hammer Award. Lisäksi yhtyeen kappaleet ovat keränneet miljoonia striimauksia muun muassa hiteillä "Ice Queen", Tarja Turusen vierailevalla äänellä kullattu "Paradise (What About Us?)" sekä yhteistyössä Papa Roachin Jacoby Shaddixin kanssa tehty kappale "The Reckoning". Within Temptationin live-esiintymiset ovat tunnettuja mahtipontisuudestaan ja intensiivisyydestään. He ovat olleet pääesiintyjinä kaikilla Euroopan suurimmilla festivaaleilla, kuten Download, Hellfest, Wacken Open Air, Graspop ja Woodstock Poland, jättäen lähtemättömän jäljen jokaiselle valloittamalleen lavalle. Jopa koronapandemian aikana bändi hurmasi virtuaalitapahtumallaan "The Aftermath", jossa se hyödynsi huipputeknologiaa laajentaakseen todellisuuden rajoja ja tarjotakseen faneille unohtumattoman kokemuksen. Vaikuttavan ansioluettelonsa lisäksi Within Temptationilla oli kunnia olla legendaarisen Iron Maidenin erikoisvieraana Yhdysvaltojen kiertueensa toisella etapilla. Marras-joulukuussa 2022 järjestettiin vihdoin kauan odotettu "Worlds Collide Tour", jossa Within Temptation ja Evanescence esiintyivät yhdessä pääesiintyjinä. Yhtye esiintyi Euroopan ikonisimmassa paikoissa, kuten Lontoon 02 Arenalla, Pariisin Accorhotels Arenalla ja Alankomaiden Ziggo Domella, ja myi kiertueelle lähes 200 000 lippua. Within Temptation julkaisee kahdeksannen studioalbuminsa Bleed Out 20.10.2023. Bleed Out merkitsee yhtyeelle rohkeaa harppausta eteenpäin. Nykyaikaisia, kovatasoisista djent-riffittelyjä sekä sinfonisia juuria yhdisteleviiin kohoaviin melodioihin Within Temptation on luonut äänellisen matkan, joka sulauttaa yhteen erilaisia musiikkityylejä sekä ajatuksia herättäviä teemoja. Tuleva albumi lupailee eeppisyyttä ja järkähtämätöntä suorapuheisuutta.
Varjola, Vaasa palaa, Avacia image
Varjola, Vaasa palaa, Avacia
Varjola, Vaasa palaa ja Avacia Bar Loosessa VARJOLA Suomirockin mustaksi lampaaksi nimetty Varjola on vuonna 2018 perustettu nelihenkinen rock-yhtye, joka kuvailee musiikkiaan tummansävyiseksi moderniksi rockiksi. Varjolan sanoitukset käsittelevät usein ihmismielen ja elämän varjopuolia. Yhtyeen kauan odotettu debyyttialbumi 100 RUMAA TUNNETILAA julkaistiin toukokuussa 2024. www.facebook.com/varjolarockband VAASA PALAA Vuonna 2019 perustettu Suomen kevyintä heviä soittava Vaasa palaa on viisihenkinen bändi, jonka alternative rock -biiseissä on vaikutteita mm. popista, räpistä ja emosta. Bändin lauluissa käsitellään maailman onnellisimmalle kansalle tuttuja teemoja, eli esimerkiksi mielenterveysongelmia, kiusaamista, yksinäisyyttä, riittämättömyyden tunnetta ja kuolemaa. Vaasa palaa on sun traumojen soundtrack. www.facebook.com/vaasapalaa AvAciAAvAciA on tunnettu livebändinä tiukkuudestaan, armottoman ammattimaisista otteista ottaa yleisö haltuun paikassa kuin paikassa, sekä siitä, että trio pystyy toteuttamaan ison bändin soundia ilman taustanauhoja tai muita tietokoneellisia temppuja. Metalliyhtye ''rock-asenteella'', niin kuin bändi itse toteaa. www.facebook.com/AvAciAOfficialJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. Liput ovella 13 €, mikäli jäljellä. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/ NO NAZIS! NO BULLSHIT!