3977 result(s) found for ""
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Petrus Schroderus: Rakkauden Voima
Petrus Schroderus: Rakkauden Voima!Petrus Schroderus, tenoriRiku Niemi - OrchestraTenori Petrus Schroderuksen ura on kulkenut poliisista oopperalaulajaksi, oopperalaulajasta poliisiksi, poliisista klassisen viihteen ainutlaatuiseksi tulkitsijaksi. Matkan varrella, niin työssä kuin henkilökohtaisessa elämässä on ollut nousuja ja laskuja. Vaikeuksista noustessa on keskeistä ollut sisu, usko, toivo ja rakkaus. Ja näistä suurin on rakkaus. Rakkauden Voima!-konsertti kertoo musiikin keinoin tarinaa parantavasta, vahvistavasta rakkaudesta, josta syntyvän voiman avulla suurimmatkin haasteet voitetaan. Tämän upean konsertin orkesterina toimii Riku Niemi - Orchestran 10-henkinen kokoonpano.Poliisista oopperalaulajaksi, oopperalaulajasta poliisiksi, poliisista ilmiöksi! Oululaisen poliisin Petrus Schroderuksen ura oopperalaulajana alkoi varsinaisesti Timo Mustakallio-laulukilpailun voitosta Savonlinnan Oopperajuhlilla kesällä 2004. Kiinnitys Suomen kansallisoopperaan toi seuraavien vuosien aikana hänelle useiden oopperateosten päärooleja. Petrus esiintyi myös Savonlinnan oopperajuhlien produktioissa sekä konserttisolistina eri puolilla maailmaa. Hänen kaikkien katsottavissa olevat videoesiintymisensä ovat herättäneet valtavan kiinnostuksen maailmalla. Merkittävimpänä Rakasta sinua elämä, jonka katselukertojen määrä Youtubessa lähentelee jo 4 miljoonaa.Vuonna 2012 Petrus palasi kotikaupunkiinsa Ouluun poliisin tehtäviin, mutta laulamisen kipinä ei sammunut. Nyt vuosia myöhemmin, Petruksen musiikin painopiste on muuttunut oopperasta ikivihreiden klassikoiden, slaavilaisten romanssien ja kansanmusiikin suuntaan ja suosio on räjähtänyt. Petrus lopetti poliisityöt kesällä 2022 keskittyäkseen täysin laulajan uraan. On syntynyt ilmiö, Petrus Schroderus.RNO – KOKO SUOMEN ORKESTERIRNO on vuonna 2005 perustettu rytmimusiikin ammattiorkesteri. Sen 25-henkisen orkesterikokoonpanon muodostavat big band ja jousisoitinryhmä. RNO esiintyy myös solistiorkesteri- ja kamarikokoonpanoina. RNO on koko Suomen orkesteri. RNO:n kotipaikka on Helsinki, mutta orkesteri kiertää esiintymässä eri puolilla maata. Tähän mennessä RNO on konsertoinut kaikkiaan 132 paikkakunnalla Suomessa.RNO:n monipuolinen ohjelmisto koostuu viihde- ja rytmimusiikin kotimaisten ja kansainvälisten klassikoiden lisäksi rohkeista poiminnoista musiikin eri tyylisuunnista. RNO myös tilaa teoksia kotimaisilta rytmimusiikin säveltäjiltä ja sovittajilta. RNO saa toimintaansa rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
FI
152 views
Buy Ticket
Read More
Anna Inginmaa & UMOn torviseitsikko
To 3.10.2024 klo 18Anna Inginmaa & UMOn torviseitsikko – Iloinen 20-lukuOrkesteria johtaa Esko HeikkinenOnko mitään niin nostalgista kuin musiikkiklassikot sadan vuoden takaa? Tällä vauhdikkaalla kierroksella Berliinin salakapakoista Pariisin tupakansavuisille klubeille meidät johdattaa valovoimainen jazzvokalisti Anna Inginmaa yhdessä UMOn torviseitsikon kanssa. Konsertissa kuullaan rakastettuja kappaleita mm. Edith Piafilta ja Marlene Dietrichiltä, ja musiikki soi niin suomeksi, englanniksi, ranskaksi kuin saksaksi. Kokoonpanoa kipparoi Esko Heikkinen, joka on myös sovittanut ohjelmiston perinteiselle suomalaiselle torviseitsikolle.Anna Inginmaa on artisti, laulaja-lauluntekijä, jonka intensiivinen tulkinta ja tummanpuhuva ääni kuljettavat musiikilliseen maailmaan, jonka mittakaava ulottuu tarkkanäköisestä pohdiskelusta laajankin kankaan vaivattomasti täyttävään melodraamaan.https://urldefense.com/v3/__http://www.annainginmaa.com__;!!AEl5w8WD!oYPsWxMDVekaIXf6fGXY1U_MJYuNd4Kh5-aNqJf3tpU2L9YMK-3KraDHnHlupG-xNZVAHdRtdcOmIGzm4TFZ_kl_nQ $UMOn torviseitsikko on UMO Helsinki Jazz Orchestran riveistä koottu pienempi kokoonpano, jonka muusikoilla on mittava ura niin UMOssa kuin lukuisissa omissa projekteissaan.https://urldefense.com/v3/__http://www.umohelsinki.fi__;!!AEl5w8WD!oYPsWxMDVekaIXf6fGXY1U_MJYuNd4Kh5-aNqJf3tpU2L9YMK-3KraDHnHlupG-xNZVAHdRtdcOmIGzm4TElDzU2hg$ Kesto n. 80 min.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Sudden Lights (LV)
LATVIALAINEN SUDDEN LIGHTS TEKEE LISÄKEIKAN SEMIFINALISSA LOKAKUUSSA!
Sudden Lights on yksi Latvian tämän hetken kuumimmista yhtyeistä! Popahtavaa rokkia indie-vivahteella soittava yhtye edusti Latviaa Euroviisuissa vuonna 2023 ja on sen jälkeen valloittanut radioiden soittolistat sekä kriitikoiden sydämet kappaleillaan “Laternas” ja “Mēs turpināmies” . Yhtye kiertää tällä hetkellä ympäri Baltiaa, Puolaa ja Iso-Britanniaa sekä valmistelee neljättä studioalbumiaan.
Vuosi 2023 oli tähän mennessä yhtyeen menestyksekkäin vuosi. Syyskuussa 2023 yhtye keräsi 3500 ihmistä ensimmäiseen ulkoilmakonserttiinsa Riikassa ja vuoden 2023 lopussa Latvian radio kutsui yhtyeen luomaan hymnin heidän vuotuiseen hyväntekeväisyystapahtumaansa “Dod pieci”. Näin syntyi kappale “Adata un diegs” yhdessä räppäri Gustavon kanssa.
Yhtye saapuu kahdelle harvinaiselle ja intiimille klubikeikalle Semifinaliin, jossa yleisöllä voi olla viimeinen mahdollisuus nähdä bändi näin läheltä!
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 17€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
JOENZOO
Immersiivinen, paikkasidonnainen kokonaisvaltainen monitaideteos ihmisestä, ihmisen rakentamassa luonnossa.
Suuri joensuulainen vapaan kentän taiteilijajoukko muuttaa JOENZOO-suurteoksellaan Joensuun toisen tyttölyseon monitaiteiseksi ja -aistiseksi ihmiseläintarhaksi. Teostulvii runoutta, teatteria, nukketeatteria, tanssia, musiikkia ja visuaalisia taiteita. Upottavaan, monitaiteiseen ja -aistiseen esitykseen astutaan sisään Joensuun toisen tyttölyseon ovista ja sisällä rakennuksessa päästään tutustumaan ihmiseläinten monivaiheiseen kehityspolkuun ja kirjoon.
Joenzoo teoksessa tuodaan esiin ja tulkitaan ihmisyyden koko kirjo. Tässä eläintarhassa esitellään ne kaikkein vaarallisimmat pedot, mutta samalla tarhasta löytyy myös ne ruohoa mutustavat ekologisesti kestävät ituhippiäiset. Joenzoossa näet suuria ja pieniä, hitaita ja nopeita, monenlaiseen ilmaisuun kykeneviä hiilipohjaisia elämänmuotoja, jotka levittäytyvät rakennuksen luokkahuonehäkkeihin ja käytäville. Monitaiteinen ja immersiivinen suurteos asuttaa rakennuksen aina komeroista pihapiiriin asti luoden moniulotteisen ja vaikuttavan kokemusmatkan eri nykyesitystaiteiden keinoin. Teos tarjoaa keskellä kaupungin vilinää sukelluksen oikeasta maailmasta fiktiiviseen, mutta yhtä todelliseen, tutkimaan tuntematonta ja ennenkokematonta.
Joenzoo-teoksen kokemuksellinen taidemaailma rakentuu kerroksittain kymmenistä teoksista tai huoneista ja kukin teos perustuu assosiatiiviseen tulkintaan ihmisestä, ja luo oman esteettisen ja materiaalisen näyttämömaailmansa. Jokainen huone on oma maailmansa, jotka kulkijan reitti nivoo yhteen. Teokseen luotu pelillinen yleisösuhde johdattaa katsojansa yksityiselle, omaehtoiselle kokemusmatkalle teosten pariin, joiden mittasuhteet vaihtelevat intiimeistä kohtaamisista joukkokohtauksiin. Teos kutsuu katsojaa paitsi seuraamaan reittiä myös poikkeamaan siltä! Samaan taloon ei kukaan astu kahdesti. Joenzoo on seikkailu ja löytöretki ihmisyyteen.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Oulu Sinfonia: Wind in My Hair
Wind in My Hair
Kausikonsertti V
James Sherlock, kapellimestari
Sirja Nironen, sello
Oulu Sinfonia
Ville Raasakka: Harvest
Andrew Norman: Play: Level 3
---
Julia Wolfe: Wind in My Hair (e. k. Suomessa)
Aki Yli-Salomäki: Uneen…
Uuden Musiikin Lokakuu tuo Ouluun säveltaiteen tuoreimmat tuulet meiltä ja maailmalta.
Julia Wolfe nauttii kansainvälistä kulttimainetta. Hiukset nostattava Wind in My Hair yhdistelee minimalismin ja kokeellisen konemusiikin konsertoksi, joka ravistelee tajuntaa. Valmistaudu vastaanottamaan voimalla vyöryvän musiikillisen massan mahti!
Andrew Norman sai Play-sarjastaan vuoden 2017 Grawemeyer-palkinnon, niin kutsutun säveltaiteen Nobelin. Vapaan tahdon, elämän tasohyppelypelin ja soittamisen lakeihin eläytyvä Level 3 huipentaa sarjan jännittävien äänimaailmojen törmäyksiin.
Varaslähtö Ravintola Preludissa klo 18.30. Keskustelu illan konsertista.
Yhteistyössä Uuden Musiikin Lokakuu
***
Kesto noin 1 h 35 min (sis. väliajan)
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Molard & Corneloup quartet
Vapaat äänet ja Etnosoi! yhdistävät voimansa kiehtovassa matkassa jazzin ja etnon välillä. Illan aloittaa laaja-alainen saksofonisti Pauli Lyytinen, joka vie sooloprojektissaan soittimensa äärirajoille. Lyytisen toinen sooloalbumi Lehto | Korpi julkaistaan syksyllä 2024.Entre les terres – Maiden välillä, julistavat väliajan jälkeen viulisti Jacky Molard ja saksofonisti Francois Corneloup uudessa yhtyessään. Ensin mainittu on yksi Bretagnen kansanmusiikin keulahahmoista, joka on pitkään raivannut tilaa perinteen uudistamiselle. Toinen on ranskalaisen jazzkentän oman tiensä kulkija, arvostettu improvisoidun musiikin käsityöläinen.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
ONEVIOLIN - ACT TWO
ONEVIOLIN JATKAA SUOMEN VALLOITUSTA UUDELLA LIVESETILLÄÄNLontoon Royal College of Musicista valmistunut ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on esiintynyt viime vuosina loppuunmyydyille saleille eri puolilla Suomea. Huippuviulisti jatkaa menestyksekkäiden rundiensa putkea syksyllä 2024, kun hän tuo ACT TWO -nimisen uudistetun livesetin perinteisten konserttisalien lisäksi myös klubeille!Tunnin mittaiset ACT TWO -keikat tulevat keskittymään kansainvälisten hittien cover-versioihin. ONEVIOLINin maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen konsepti perustuu siis siihen, että artisti uudelleenversioi tunnettuja kappaleita käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Esiintymistä tukevat lavalle pystytettävät videoscreenit, joiden visuaalinen ilme on ACT TWO -setissä päivitetty aivan uudelle tasolle. Konsertit eivät sisällä väliaikaa.ONEVIOLIN on ollut hurjassa nousukiidossa 2020-luvulla. Hänen some-hiteiksi nousseet cover-videonsa saattavat kerätä miljoonia katselukertoja jopa yksittäin, puhumattakaan paljonko ne ovat tavoittaneet ihmisiä maailmanlaajuisesti yhteensä. Omien konserttiensa lisäksi hän on tuttu näky niin TV-ruudusta kuin erilaisista kampanjoistakin.Pelkästään vuonna 2023 ONEVIOLIN teki kolme kiertuetta, esiintyi festivaaleilla, firmatilaisuuksissa ja lennätettiin eri mantereille myös ulkomaan yksityiskeikoille. Keikkailun ja viraalivideoiden ohella artisti on julkaissut "ONE"-nimisen albumin sekä vieraillut Uniikin ja TUULIn kultaa striimanneella singlellä Karuselli.
FI
99 views
Buy Ticket
Read More
Pari Sanaa Parisuhteesta -monologi
Pari Sanaa Parisuhteesta – Ilkka Heiskasen monologi Pari Sanaa Parisuhteesta tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen! Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komediankeskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61-vuotias. Hän on myös taitavanakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa. Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä.Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985–1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987–1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden Teatterin Saiturin jouluesityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi-palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).Kesto 2 h 30 min, sis. väliajan
FI
113 views
Buy Ticket
Read More
Ben Frost (ISL), Kaukolampi
KOKEELLISEN ELEKTRON MESTARI BEN FROST HELSINKIIN LOKAKUUSSA
Modernin elektronisen musiikin säveltäjä Ben Frost palaa Suomeen syksyllä. Genrensä arvostetuimpiin nimiin lukeutuva monilahjakkuus konsertoi Helsingin Kuudes Linja -klubilla torstaina 3. lokakuuta. Maaliskuussa tuoreimman albuminsa ”Scope Neglect” julkaisseen artistin konsertin liput ovat nyt myynnissä.
Minimalistiseen äänitaiteeseen sekä ambient-vaikutteiseen elektroon ensimmäisillä pitkäsoitoillaan keskittynyt Ben Frost täydentää kokeellista musiikkiaan black metalin, punkin ja industrialin vaikutteista ammentavalla soundillaan. Australialaissyntyisen, mutta viimeiset 10 vuotta Islannissa asuneen avantgarde-artistin viimeisin ja kuudes studioalbumi, maineikkaalla Mute-levymerkillä (mm. Depeche Mode, Nick Cave) julkaistu ”Scope Neglect” on kerännyt ylistystä rikkaasta ja innovatiivisesta äänimaailmastaan.
Yli 20 vuotta kestäneen soolouransa ohella Ben Frost on tehnyt yhteistyötä muun muassa Brian Enon, Tim Heckerin ja Swansin kanssa. Lisäksi hän on kirjoittanut musiikkia ooppera-, tanssi- ja teatteriteoksiin sekä lukuisten tv-sarjojen ja elokuvien soundtrackeille. Edellisen kerran immersiivisistä konserteistaan tunnettu Frost esiintyi Suomessa vuoden 2018 Sideways-festivaaleilla.
https://ethermachines.com/
https://benfrost.bandcamp.com/
https://open.spotify.com/artist/6qEM4txXHvfMbOUOK9L7pl
www.fullsteam.fi Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään security fee 3,90 €.
Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen "Kuuleeko Varkaus?" -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Fredi Lilius & Tommi Mujunen
WORK IN PROGRESS - TYÖTÄ PROSESSISSA - TAI TREENATAAN UUTTA
Tervetuloa mukaan Teerenpelin kellariin 3.10 klo 19:00 pitämään hauskaa, kun Tommi Mujunen ja Fredi Lilius testaavat uutta materiaalia tulevia soolojaan varten. Siellä on kaikilla hauskaa! TULEEsteetön pääsy kellariin hissillä. Avustaja pääsee veloituksetta.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Isä
Florian ZellerISÄOhjaus: Taava HakalaAndré haluaa pärjätä yksin kotona, omillaan. Anne-tytär on syystä huolissaan. Tuntuu kuin rakas, hankala ja omapäinen isä eläisi jo omassa, muistisairauden mukana alati muuttuvassa maailmassaan. Varastaako Annen palkkaama hoitaja isän kellon, vaihtuuko huoneiden järjestys miten sattuu, kenen kotona tässä oikein tänään ollaan? Jokainen aamu on aloitettava tyhjästä: missä minä olen? Onko hoitaja ovella tuttu? Entä tytär, onko tämä ainoa tyttäreni, eikös niitä ollut kaksi, semmoinen mukavampikin?Florian Zeller on Euroopan arvostetuimpia nykydramaatikkoja. Hän osaa punoa kirpeän rajuihin kohtauksiin odottamatonta huumoria. Moneen kertaan palkittu näytelmä on omassa sarjassaan ainutlaatuinen: se katsoo maailmaa päähenkilönsä silmin.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Iikka Kivi -Erityinen Luontosuhde
Koomikko Iikka Kiven huumoriteräväkynä on suihkinut syksylle 2024 odotetun "Erityinen luontosuhde" -stand up sooloesityksen! Ilmapiirin kiristyessä ja jakolinjojen syventyessä on tärkeää muistaa, että yksi asia on meille kaikille yhteinen: Suomen luonto.Iikan stand up -soolonäytös Erityinen luontosuhde herättelee suomalaisia kokemaan, vaalimaan ja suojelemaan omaa suhdettaan luontoon sekä kysyy, miten karhunkaatajien kansan jälkeläisistä tuli valkoposkihanhista stressaantuvia sähköskuuttaajia.Hyväntuulisen piikikkäässä esityksessä esiintyy laaja joukko suomalaisia otuksia hupenevista hömötiaisista roimasti runsastuvaan kesämökkeilijäkantaan. Vaikka aihe on vakava ja luonnon tila huono, esitys ei keskity saarnaamiseen tai syyllistämissormen heilutteluun, vaan pyrkii ennen kaikkea innostamaan, löytämään ratkaisuja ja kannustamaan ihmisiä löytämään oman suhteensa luontoon.Iikka Kiven loppuunmyydyille katsomoille esitetty soolo "Spede on kuollut" nähtiin vuonna 2019. Uutta sooloa onkin odotettu kuin kevätmuuttajia takatalven keskellä!Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta
huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä.
Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa
pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa
vapaasti valita.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
MalmiJazz: Anders & Jens Johansson: Jazz på svenska
Avustaja samalla lipulla ainoastaan pyörätuoliasiakkaan saattajana.Anders ja Jens Johansson ovat kaksi ruotsalaisen rockmaailman lahjakkainta muusikkoa, legendaareja lajissaan. Andersin ja Jensin isä oli nimeltään Jan Johansson.Hänet tunnetaan yhtenä maansa parhaista säveltäjistä kautta aikojen ja hän on luonut muun muassa nykypäivän klassikon ”Jazz på svenska”, joka on yksi Ruotsin eniten myytyjä jazz-levyjä ja korkealla kaikkien aikojen parhaiden albumien listalla.Kesto 1 h 15 min, ei väliaikaaMalmiJazz tarjoilee monipuolisesti jazz-musiikin eri tyylilajeja ensiluokkaisessa konserttisaliympäristössä.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Demolition 23
Demolition 23 Tavastialle lokakuussa!
Michael Monroen ja Sami Yaffan vuonna 1993 New Yorkissa perustama Demolition 23. julkaisi ainoaksi jääneen debyyttialbuminsa vuonna 1994. Steven Van Zandtin eli Little Stevenin tuottama albumi julkaistiin Euroopassa ja Japanissa, mutta bändin hajottua vuonna 1995 levyä ei ollut saatavilla vuosikymmeniin. Tilanne muuttui syksyllä 2022 kun Little Stevenin ”Wicked Cool”- levy-yhtiö julkaisi albumin uudelleen masteroituna kolmen bonusraidan kera. Levy uudelleen julkaistiin kaikissa formaateissa – digitaalisesti, CD:nä ja ensi kertaa myös vinyylinä.
Suureen kulttimaineeseen noussut yhtye katkaisi 30-vuoden keikkatauon esiintymällä Michael Monroen loppuunmyydyllä 60-vuotisjuhlakeikalla Helsingin jäähallissa syyskuussa 2022. Yhtye teki yllättävän paluun esiintymislavoille soittamalla muutaman harvinaisen keikan Suomessa syksyllä 2023. Kokoonpanossa nähdään alkuperäisestä kokoonpanosta Michael Monroe, Sami Yaffa ja Hanoi Rocks -kitaristi Nasty Suicide, joka jo aikanaan korvasi alkuperäisen kitaristin Jay Hening:in (RIP). Rumpuja soitta Michael Monroen nykyisestä soolobändistä tuttu Karl Rockfist. Nyt bändi saapuu uusimaan yllätyksen lokakuussa 2024 Tavastialle.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 42 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Toimiva perhe – toimivampi arki! -hankkeen maksuton loppuseminaari
Toimiva perhe – toimivampi arki! -hankkeen maksuton loppuseminaari järjestetään 3.10.2024 klo 12.45-15.30. Seminaarissa kuullaan kahden upean vierailevan puhujan puheenvuorot tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä vanhemmuuden teemoista ja esitellään tuloksia ja kokemuksia hankkeen toiminnasta.Seminaari järjestetään Annantalon Auditoriossa Helsingin Kampissa. Tarkka osoite on Annankatu 30 (2.krs), 00100 Helsinki. Auditorion kapasiteetti on 50 ihmistä.Olemme varanneet tiloista myös kuvataidehuoneen, jossa järjestetään ohjelmaa lapsille Lasten Kesän ohjaajien johdolla. Tilat ja ohjelma sopivat myös ihan perheen pienimmille! Tarjolla on pientä välipalaa. Lasten ohjelmaan mahtuu maksimissaan 20 lasta kerrallaan.Seminaarin alustava ohjelma (muutokset vielä mahdollisia):Klo 12.15 Kakkua, teetä ja kahvia tarjollaKlo 12.45 Aloitus ja alkusanat – Lasten Kesän toiminnanjohtaja Anni SunervoKlo 13.00 Toipe-ohjaaja, sosionomi, työnohjaaja ja kouluttaja Merja Hakola – Kuuntelun kannatteleva voimaKlo 13.45 Hankkeen koordinaattori Artturi Karppinen & kurssilaiset -paneeli – Hankkeen tulokset ja kokemuksetklo 14.30 Taiteilija ja tunne- ja vuorovaikutustaitojen kouluttaja Satu Silvo – Toimivan vuorovaikutuksen merkitysklo 15.15 Päätössanat ja kiitoksetSeminaariin on vapaa pääsy kaikille kiinnostuneille!Osallistuaksesi täytäthän kuitenkin ilmoittautumislomakkeen:Lasten kanssa osallistuvien ilmoittautuminen:https://forms.gle/SAwvcz3rDE6qWDpt9Seminaariin ilmoittautuminen ilman lapsia:https://forms.gle/UnXRaELWhq2J3Scr5Tervetuloa!
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Jackie - Tyttö ja kuolema IV
Jackie – Tyttö ja kuolema IVSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat la 12.10. klo 16, pe 25.10. klo 14, ke 30.10. klo 19.Suomen kantaesitys 1.10.2024 Myllyteatterin ja Teatteri Avoimien Ovien yhteistuotantona!Kirjallisuuden nobelisti Elfriede Jelinekin näytelmä Jackie – Tyttö ja kuolema IV on postuumi syväsukellus Yhdysvaltain ikonisimman ”ensimmäisen naisen” Jaqueline Kennedyn mieleen. Viiltävän humoristinen teksti rakentuu hänestä otettujen, maailmaa vavahduttaneiden valokuvien varaan. Huolitellun kuvan syvyyksistä vyöryy kuitenkin esiin koko eletyn elämän spektri: roolit, riippuvuudet ja ruumiin rapistuminen, makea elämä, mustasukkaisuus, menetetyt miehet ja lapset.Jackie – tyttö ja kuolema IV lihallistaa näyttämölle Jackie Kennedystä otetut, maailmaa vavahduttaneet ikoniset kuvat pop-taiteesta tutuin, sykkivin sävyin. Samalla esitys luotaa aikamme huomiotalouden äärimmäisen yksilökeskeistä maailmaa. Näyn, siis olen?Jackien näyttämölle tuo ohjaajapari, nukketeatteritaiteilija Maiju Tainio ja Myllyteatterin taiteellinen johtaja, näyttelijä-ohjaaja Jaakko Kiljunen. Tulos on nykynukketeatterilla maustettua fyysisen näyttelijäntyön juhlaa. Esityksessä Jaquelinea näyttämällä ruumiillistavat kaksi upeaa naisnäyttelijää, Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Wim Wenders: ANSELM
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Arttu Wiskari
Elokuussa 2020 viidennen studioalbuminsa, suoraan virallisen albumilistan ykköseksi nousseen Suomen muotoisen pilven alla julkaisseen Arttu Wiskarin viimeisimmät singlet ovat olleet jymymenestyksiä. Arttu rikkoi Leavings-Orkesterin kanssa tehdyllä kappaleella Tässäkö tää oli? henkilökohtaisen ennätyksensä: se on ensimmäinen hänen biiseistään, joka on noussut Spotifyn top 50 -listan ykköseksi! Laulu viihtyi listan kärkisijoilla kuukausitolkulla. Suomen muotoisen pilven alla -single ei kalpene seuraajansa rinnalla: se on striimannut Spotifyssa nelinkertaista platinaa. Kappale oli vuoden 2019 soitetuin radiobiisi Suomessa. Arttu Wiskari lauloi tiensä suomalaisten sydämiin esikoisalbumillaan Arttu Wiskari. Suuren yleisön artisti on hurmannut muun muassa ohjelmissa The Voice of Finland, Tähdet, tähdet ja Vain Elämää. Arttu Wiskarin tunnetuimpia hittejä ovat edellä mainittujen lisäksi muun muassa Tuntematon potilas, Sirpa, Kahvimaito, Mökkitie ja Meidän biisi.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
DJ Krikdlokk
Korkeaa arvostusta kerryttänyt artisti ja tuottaja DJ Kridlokk eli Kristo Laanti julkaisi huhtikuussa odotetun uuden albuminsa Hai. Kridlokkin kokonaan itse säveltämää, sanoittamaa ja tuottamaa albumia on laajalti hehkutettu uudeksi suomiräpin merkkiteokseksi.
Laanto työsti albumia neljän vuoden ajan paljolti oman pään sisällä edestakas palloillen, Itä-Helsingin venesatamissa ja rantaviivoilla pyörien. “Ympäristö vaikuttaa ajatteluun ja yksinajattelu muuttuu helposti sotkuiseksi ja vääristyneeksi. Huomasin lopulta lähes kaikkien ideoideni sisältävän jonkinlaista pohdintaa yksinäisyydestä sekä sen värittämästä ajattelusta ja havainnoista.”
Kulttimainetta nauttivan artistin kaikki kolmea albumia ovat olleet arvostelumenestyksiä ja mm. vuonna 2014 ilmestynyttä Mutsi-pitkäsoittoa pidetään yhtenä suomiräpin mestariteoksista.
Artistin tunnuksenomaiset synkkäsävyiset lyriikat, joissa tarkastellaan maailmaa epäluuloisin, mutta humoristisin ottein, kuuluvat myös neljännellä albumilla; “Mietin sitä liki 400-vuotiasta holkeria, joka oli muutamia vuosia sitten havaittu Grönlannin edustalla. Siinä on otus joka uiskentelee puoli vuosisataa jossain jäävedessä, silmät pikimustina ja sokeina, eläen ohi kaikista muista selkärankaisista, varastoiden oman virtsansa elimistöönsä, jonka johdosta sen liha on myrkyllistä. Onko holkeri voittaja vai häviäjä, mahdotonta sanoa. Varmaa on, että sille ei voi vittuilla.”
“Dj Kridlokkilla on koko nykyisen suomalaisen populäärimusiikin omaperäisimpiä ääniä, ja Hailla se on on parhaassa terässään. Hitto miten tätä onkin ollut ikävä.” *****/***** (Soundi / Niko Peltonen)
“Hai on arvaamaton. Hai on uhkaava. Hai on pitkäikäinen. Hai on 5/5.” (Kulttuuritoimitus / Eero Lassila)
“Uusi DJ Kridlokk -albumi on synkkä ja häijy mestariteos” *****/***** (Jylkkäri / Niklas Pelkonen)
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Semmarit
SEMMARIT - MAMMARIT -Anniversary Tour
Semmarit - Mammarit-klubikiertueella 35-vuotisjuhlan kunniaksi
Musiikkimaailman outolintu, valloittavan omalaatuisista live-esiintymisistään tunnettu Semmarit juhlistaa kypsän aikuismaiseen 35 vuoden ikään yltänyttä taivaltaan monin tavoin. Mammarit-klubikiertue rykäistään käyntiin 4.10. Seinäjoen Rytmikorjaamolla. Mammarit-kiertueella kuullaan ja nähdään aivan uutta semmarituotantoa, uudistuneita versioita vanhemmista kappaleista sekä varmasti myös takuuvarmoja, tuttuja semmarihittejäkin aivan sellaisenaan. Kiertueella julkaistaan myös Semmareiden uusi pitkäsoittoalbumi.
Semmarit on luonut urallaan satoja omia lauluja, pyörittänyt omaa tv-sarjaansa ja esiintynyt ympäri maailman; sekä Kiinan muuri että Hollywood on nähty. Silti bändillä ei ole pienintäkään kiinnostusta nostaa jalkaa kaasupolkimelta. Juhlavuosi saa jatkoa konserttisalikiertueen merkeissä keväällä 2025, jolloin Semmarit esiintyy maan johtavissa konserttitaloissa.Liput ovelta 31 €, mikäli jäljellä.Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta
huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä.
Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa
pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa
vapaasti valita.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Max Raabe & Palast Orchester
AINUTLAATUINEN MENESTYSYHTYE MAX RAABE & PALAST ORCHESTER HELSINKIIN SYKSYLLÄ 2024Saksalainen baritonitähti Max Raabe palaa Helsingin Kulttuuritalolle yhdessä maineikkaan Palast-orkesterinsa kanssa vuoden 2024 lokakuussa. Viime vuosisadan alkuvuosikymmenten tyylikästä orkesterimusiikkia tarjoilevan suosikkikokoonpanon uuden September Song -esityksen liput tulevat myyntiin keskiviikkona 4. lokakuuta klo 9.00 lippu.fi:ssä.Lukuisat loppuunmyydyt konsertit Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa todistavat Max Raaben ja Palast Orchesterin tenhosta. Elegantti nostalgia ja huippuluokan musiikkiosaminen yhdistyvät kokoonpanon esiintymisissä 1920–30-lukujen Berliinin glamouriin.Vuonna 1986 perustettu ja jatkuvasti yhä suuremmaksi ilmiöksi kasvanut Max Raabe & Palast Orchester tunnetaan nykyään jo Yhdysvaltoja myöten. Jazz- ja kabareemusiikkia esittävä kokoonpano hurmaa yleisön
hienostuneella tyylikkyydellään ja huumorillaan. Mestarillinen orkesteri ja elokuvallisen melodramaattiset sovitukset vievät konserttien kuulijat aikamatkalle Art Deco -taiteen kultakaudelle sekä Weimarin tasavallan aikaisiin konserttisaleihin.Max Raabe & Palast Orchester on valmistellut kaudelle 2023/24 uuden September Song -nimisen show’n. Uudessa spektaakkelissa kuullaan muun muassa supersuositussa Babylon Berlin -televisiosarjassa hitiksi noussut Ein Tag wie Gold ja orkesterin tuoreimman, syyskuun 2023 lopussa ilmestyneen "Mir ist so nach dir" -albumin huikeimpia alkuperäissovituksia sekä aimo joukko niin saksankielisiä kuin kansainvälisiäkin ikivihreitä. Unohtumattoman elämyksen kruunaavat ohjelmiston yllättävät musiikilliset käänteet ja armoitetun showmiehen Max Raaben hillityn nokkelat kaskut.KONSERTIT:Max Raabe & Palast Orchester (GER) – September Songto 3.10.2024 klo 18.30 Kulttuuritalo, Helsinkipe 4.10.2024 klo 18.30 Kulttuuritalo, HelsinkiLIPUT:Myyntiin ke 4.10.2023 klo 9 lippu.fi:ssäHinta palvelumaksuineen alkaen 69 €Myynnissä K-18 ja ikärajattomia lippuja.https://www.palast-orchester.de/en/ | https://www.facebook.com/maxraabepalastorchester/ | https://www.livenation.fi
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Varjoja paratiisissa
Aki Kaurismäki – Jarno KuosaVarjoja paratiisissaTarina onnen etsimisestä ja arjen kauneudestaVarjoja paratiisissa perustuu Aki Kaurismäen samannimiseen elokuvaan vuodelta 1986. Se on sydämellinen ja yllätyksellinen rakkaustarina, jonka kantaesityksen Oulun teatteriin ohjaa ja dramatisoi Jarno Kuosa.Näytelmä kertoo roskakuski Nikanderista ja kaupankassalla työskentelevästä Ilonasta, jotka kohtaavat toisensa ja rakastuvat. Varjoja paratiisissa on vilpitön ja voimakas tarina hyväsydämisistä ihmisistä varjojen keskellä. Se näyttää arjen ja vaatimattoman elämän kauneuden.”Kaurismäen maailmassa minua viehättävät hänen tarkka kykynsä kuvata arkea ja tunnistettavia ihmisen toiveita ja haluja sekä sitä, mitä ihmiset elämältä odottavat. Hän kuvaa näitä lempeästi ja lämpimästi hymyillen huumorin kautta unohtamatta elämän syvempää ja tummempaa pohjavirettä, joka tekee tietynlaisia surunkyllästämää kauneutta tarinoihin”, ohjaaja Jarno Kuosa kertoo.”Maailma on kaunis ja hyvä elää silleJolla on aikaa ja tilaa unelmilleJa mielen vapaus, ja mielen vapaus”Vexi SalmiJarno KuosaJarno Kuosa (s.1979) on helsinkiläinen ohjaaja, joka valmistui Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelmasta 2011. Kuosa on ohjannut lukuisissa teattereissa ympäri Suomea. Tämän lisäksi hän on ohjannut useita audiodraamoja Ylen radioteatterissa, ja hänet on palkittu muun muassa pohjoismaisella draamapalkinnolla. Kuosan ohjaustöissä näkyy ihmisläheinen ja huumorilla höystetty näyttämötodellisuus, joka on audiovisuaalisesti näyttävää ja kaunista.Ensi-ilta la 2.3.2024Suuri näyttämöKesto 2 tuntia 20 minuuttia sisältäen väliajanLiput A-kategoria 39 € / 36 € / 20 € ja B-kategoria 37 € / 34 € / 20 €Ikäsuositus 7 vuottaOhjaus ja sovitus: Jarno KuosaAlkuperäiselokuva: Aki KaurismäkiLavastus ja valosuunnittelu: Jukka KyllönenPukusuunnittelu: Pasi RäbinäÄänisuunnittelu: Antti LindholmMaskeeraus- ja kampaussuunnittelu: Eija JuutistenahoROOLEISSAHenri HalkolaElina KorhonenPentti KorhonenJoose MikkonenTimo PesonenMerja PietiläAnnina RokkaAsta SveholmHenri TuominenTuula Väänänen
FI
78 views
Buy Ticket
Read More
Julia Korkman - Lauluja Rikosrekisteristä
Laulaja ja oikeuspsykologi Julia Korkman esiintyy yhtyeensä kanssa Imatralla
Kulttuuritalo Virran Karelia-salissa 4.10. klo 18.00 Lauluja Rikosrekisteristä -
konsertillaan.
Konsertti on yhdistelmä luennosta ja konsertista, ja väliajallisen kokonaisuuden kesto
on yhteensä 180 minuuttia.
Sisällöllisesti konsertti vie kuulijan faktojen ja musiikin kautta rikosten maailmaan;
mm. vääriin tunnustuksiin, läheisväkivaltaan ja oikeusmurhiin. Puheenvuoroissa
käsitellään esimerkiksi rikollisuudelle altistavia tekijöitä, muistin epäluotettavuutta
todistajien lausunnoissa ja nähdään, miten vääristyneitä ajatuksia läheisväkivalta voi
saada aikaan. Musiikki on uudelleen sovitettuja ja tulkittuja kappaleita eri genreistä.
Korkman siirtyy saumattomasti asiantuntijaroolista laulajaksi, kun konsertissa
kuultavat faktaosuudet nostavat esille mielenkiintoisia ja ajankohtaisia rikoksia ja
uutisia aiheesta.
Tule kuulemaan, miten koko kansalle mediasta tuttuja aiheita käsitellään tieteen ja
taiteen näkökulmasta.
Julia Korkman - laulu, puheenvuorot
Aki Hauru - kitara, sovitukset
Teemu Mattsson - trumpetti, piano
Joakim “Jusu” Berghäll - saksofoni, rummut
Robi de Godzinsky - kontrabasso, sousafoni
Esim. kappaleita:
Here’s to you (Morricone & Baes)
It’s alright with me (Porter)
Every breath you take (The Police)
Kesto 3 h sisältäen väliajan
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
IKUISESTI NUORI - K-18
FI
78 views
Buy Ticket
Read More
Fucking Åmål
Ujo ja outona pidetty Agnes ihastuu koulun suosituimpaan bilettäjä Eliniin. Paineet ovat kovat kaikilla. Pikkukaupungin ja koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun Åmålin nuoret etsivät identiteettiään ja yksinäisyyden vastalääkettä – yhteyttä toiseen ihmiseen.Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Miten lähestyä ihastustaan paljastamatta tunteitaan ja menettämättä kasvojaan?Esitys pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Kajaanin kaupunginteatterin oman ensemblen lisäksi Fucking Åmålissa näyttämöllä nähdään myös nuoria teatterialan opiskelijoita.Käsikirjoitus Lukas MoodyssonSovitus Asta HonkamaaOhjaus Kiia LaineSkenografia Annukka MäntynenValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiVideosuunnittelu Topi LindhNäyttämölläMilla Kuikka, Satu Turunen, Vera Veiskola, Jose ViitalaHellin Karoliina Saastamoinen (Turun taideakatemia)Jalmari Pajunen (Tampereen yliopiston Näty)Alueteatterin kiertueohjelmistossaKesto noin 1 t 10 minSuosittelemme yli 13-vuotiaille.Esitysoikeudet Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy
FI
12 views
Buy Ticket
Read More