4260 result(s) found for ""

Fucking Åmål image
Fucking Åmål
Ujo ja outona pidetty Agnes ihastuu koulun suosituimpaan bilettäjä Eliniin. Paineet ovat kovat kaikilla. Pikkukaupungin ja koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun Åmålin nuoret etsivät identiteettiään ja yksinäisyyden vastalääkettä – yhteyttä toiseen ihmiseen. Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Miten lähestyä ihastustaan paljastamatta tunteitaan ja menettämättä kasvojaan? Esitys pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Kajaanin kaupunginteatterin oman ensemblen lisäksi Fucking Åmålissa näyttämöllä nähdään myös nuoria teatterialan opiskelijoita. Käsikirjoitus: Lukas MoodyssonSovitus: Asta HonkamaaOhjaus: Kiia LaineSkenografia: Annukka MäntynenValosuunnittelu: Henri PyyÄänisuunnittelu: Sinikka IsoniemiVideosuunnittelu: Topi Lindh Näyttämöllä:Milla Kuikka Satu Turunen Vera Veiskola Jose Viitala Hellin Karoliina Saastamoinen (Turun ammattikorkeakoulun taideakatemia)Jalmari Pajunen (Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelma) www.kajaaninteatteri.fi | Fuckin Åmål teaserKesto noin 70 min. Ei väliaikaa. Ovella lipunmyynti klo 17.00 alkaen (mikäli jäljellä). Saliin pääsee n. klo 17.45. Tulethan tapahtumaan ajoissa. Ovet suljetaan klo 18.00. Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: asiakas + avustaja -lippuun sisältyy kaksi lippuaTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kirjasto@kempele.fi
Laura  ennakko image
Laura ennakko
Laura  Mikä on sinun unelmiesi hinta? Harri on paiskinut koko ikänsä rakennusalan töitä kohoten apupojasta menestyväksi yrittäjäksi.  Huipulla kilpailu on kuitenkin kovaa, ja ison rahan bisneksessä lakikirja on usein vain tiellä.    Stressi ja unettomuus painavat Harria, eikä tilannetta helpota, kun yllätysvierailulle saapuu mies menneisyydestä perimään saataviaan.  Harrin vaimo Reetta on ollut miehensä tukena ja kumppanina jo viisitoista vuotta, mutta Harrin todellinen intohimon kohde on hänen nuoruutensa rakastettu Laura.  Haaskatuiksi kokemiensa vuosien paino harteillaan Harri haluaa repäistä itsensä irti vanhoista kuvioista, kääntää elämässään uuden sivun, kokea jotain todellista.  Todellisuudessa on kuitenkin valuvika: se on arvaamaton. Pasi Lampelan uutuusdraama Laura on tiukasti etenevä, terävien käänteiden näytelmä vastuusta, häpeästä ja syyllisyydestä. Se kysyy, mikä on unelmiemme ja elämänvalintojemme hinta. Näytelmä on enemmän kuin perinteinen kolmiodraama; se kasvaa peilikuvaksi nykyajan rikkinäisen ihmisen jatkuvasti kasvavista paineista niin työelämässä kuin ihmissuhteissa. Onko se, mitä luulemme onnen täyttymykseksi, lopulta suurta harhaa? Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantoa tähdittävät valovoimaiset näyttelijät molemmista teattereista. Kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.10.2024 klo 19 Ensi-ilta Kansallisteatterissa keväällä 2025 Ohjaus ja käsikirjoitus Pasi Lampela Lavastussuunnittelu Markus Tsokkinen Pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari (JKT) Valosuunnittelu Japo Granlund (JKT) Äänisuunnittelu Juuso Voltti (vier.) Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Niina Vattulainen Rooleissa Maria Kuusiluoma (SKT), Hannu Lintukoski (JKT), Esa-Matti Long (SKT), Piia Mannisenmäki (JKT) ja Jukka-Pekka Mikkonen (JKT) Ensi-ilta 31.10.2024 klo 19 Paviljongin suurella näyttämöllä Liput peruslippu 35 €   eläkeläiset 33 €  alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12+ 
GA-20 (USA), The Howling Echoes image
GA-20 (USA), The Howling Echoes
GA-20 (USA) Bostonista, Massachusettsista ponnistava GA-20 on johtamassa perinteisen bluesin uutta tulemista. Trio ammentaa syvältä perinteisestä bluesista, countrysta ja rock'n'rollista. Yhtyeeseen kuuluvat kitaristi Matt Stubbs, kitaristi/laulaja Pat Faherty ja rumpali Tim Carman. Yhtye on tehnyt töitä bluesin etulinjassa vuodesta 2018 lähtien, ja saavuttanut mm. Billboard Blues -listan kärkipaikan. Matt Stubbsin mukaan GA-20 on keskittynyt musiikissaan tarinankerrontaan, melodioihin ja tunnelman luomiseen. Bändin kolmas ja uusin täyspitkä julkaisu, Crackdown, on konstailematonta bluesia. Levyllä yhtye tasapainoilee perinteisen ja modernimman, raikkaan bluessoundin välillä. Crackdown-albumilla GA-20 syventää ilmaisuaan ammentamalla inspiraatiota muun muassa varhaisesta sähköbluesista, countrysta ja rock ’n’ rollista. Albumin yhdeksän alkuperäiskappaleen joukosta suosituimpia ovat Louisiana-vivahteinen Dry Run, likainen ja paljas Easy On The Eyes sekä tarttuva Fairweather Friend. Napakat ja energiset esiintymiset, mieliinpainuvat ja nerokkaasti rakennetut kappaleet ovat nostaneet GA-20:n nykybluesin suunnannäyttäjäksi.Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. **** Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä! 19:00 Doors19:45 support TBA21:00 GA-20 (USA)
Jackie - Tyttö ja kuolema IV IKÄRAJATON image
Jackie - Tyttö ja kuolema IV IKÄRAJATON
Jackie – Tyttö ja kuolema IVSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat la 12.10. klo 16, pe 25.10. klo 14, ke 30.10. klo 19.Suomen kantaesitys 1.10.2024 Myllyteatterin ja Teatteri Avoimien Ovien yhteistuotantona!Kirjallisuuden nobelisti Elfriede Jelinekin näytelmä Jackie – Tyttö ja kuolema IV on postuumi syväsukellus Yhdysvaltain ikonisimman ”ensimmäisen naisen” Jaqueline Kennedyn mieleen. Viiltävän humoristinen teksti rakentuu hänestä otettujen, maailmaa vavahduttaneiden valokuvien varaan. Huolitellun kuvan syvyyksistä vyöryy kuitenkin esiin koko eletyn elämän spektri: roolit, riippuvuudet ja ruumiin rapistuminen, makea elämä, mustasukkaisuus, menetetyt miehet ja lapset.Jackie – tyttö ja kuolema IV lihallistaa näyttämölle Jackie Kennedystä otetut, maailmaa vavahduttaneet ikoniset kuvat pop-taiteesta tutuin, sykkivin sävyin. Samalla esitys luotaa aikamme huomiotalouden äärimmäisen yksilökeskeistä maailmaa. Näyn, siis olen?Jackien näyttämölle tuo ohjaajapari, nukketeatteritaiteilija Maiju Tainio ja Myllyteatterin taiteellinen johtaja, näyttelijä-ohjaaja Jaakko Kiljunen. Tulos on nykynukketeatterilla maustettua fyysisen näyttelijäntyön juhlaa. Esityksessä Jaquelinea näyttämällä ruumiillistavat kaksi upeaa naisnäyttelijää, Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda.
ONEVIOLIN-ACT TWO image
ONEVIOLIN-ACT TWO
ONEVIOLIN JATKAA SUOMEN VALLOITUSTA UUDELLA LIVESETILLÄÄNLontoon Royal College of Musicista valmistunut ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on esiintynyt viime vuosina loppuunmyydyille saleille eri puolilla Suomea. Huippuviulisti jatkaa menestyksekkäiden rundiensa putkea syksyllä 2024, kun hän tuo ACT TWO -nimisen uudistetun livesetin perinteisten konserttisalien lisäksi myös klubeille!Tunnin mittaiset ACT TWO -keikat tulevat keskittymään kansainvälisten hittien cover-versioihin. ONEVIOLINin maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen konsepti perustuu siis siihen, että artisti uudelleenversioi tunnettuja kappaleita käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Esiintymistä tukevat lavalle pystytettävät videoscreenit, joiden visuaalinen ilme on ACT TWO -setissä päivitetty aivan uudelle tasolle. Konsertit eivät sisällä väliaikaa.ONEVIOLIN on ollut hurjassa nousukiidossa 2020-luvulla. Hänen some-hiteiksi nousseet cover-videonsa saattavat kerätä miljoonia katselukertoja jopa yksittäin, puhumattakaan paljonko ne ovat tavoittaneet ihmisiä maailmanlaajuisesti yhteensä. Omien konserttiensa lisäksi hän on tuttu näky niin TV-ruudusta kuin erilaisista kampanjoistakin.Pelkästään vuonna 2023 ONEVIOLIN teki kolme kiertuetta, esiintyi festivaaleilla, firmatilaisuuksissa ja lennätettiin eri mantereille myös ulkomaan yksityiskeikoille. Keikkailun ja viraalivideoiden ohella artisti on julkaissut "ONE"-nimisen albumin sekä vieraillut Uniikin ja TUULIn kultaa striimanneella singlellä Karuselli.