4117 result(s) found for ""
Dingo
Harvalla yhtyeellä on ollut yhtä läpileikkaava vaikutus suomalaiseen musiikkitantereeseen kuin Dingolla. Kaupallisesta näkökulmasta katsottuna kokoonpano teki historiaa heti ensilevytyksillään, sillä ”Nimeni on Dingo” ja erityisesti ”Kerjäläisten valtakunta” komeilevat edelleen maamme kaikkien aikojen myydyimpien albumien joukossa. Ilmiön tasolla Dingon nostattama huuma on puolestaan täysin ainutlaatuista. Sifonkihuivien meri, keikkabussin perässä roikkuneet ihailijat, ovista ja ikkunoista tursunnut faniposti. Samanlaista hysteriaa ei ole näillä leveysasteilla sittemmin nähty.Emma-palkittu bändi on vaikuttanut laajasti myös seuraavien aaltojen huippunimiin. Dingo on inspiroinut etenkin vuosituhannen taitteen uusia suomalaisia menestystarinoita, joista osa on saavuttanut suosiota myös kansainvälisesti. Heidän kappaleitaan on myös uudelleenversioitu kunnianosoituksina laajalti. Asemasta kertoo oikeastaan kaiken olennaisen se, että 80 000 kappaleen äänitemyyntiä on heidän kohdallaan pidetty pettymyksenä.Neumannin luotsaama Dingo on pysytellyt maamme tunnetuimpien esiintyjien joukossa jo 40 vuoden ajan. Settilista koostuu ajattomista megahiteistä toisensa perään: Autiotalosta Levottomaan tuhkimoon, Sinä ja minä -läpimurtobiisistä aina uutta suosiota saaneeseen Nahkatakkiseen tyttöön. Porissa perustettu, suomirockin ja -popin suurten joukkoon paikkansa naulinnut yhtye valittiin myös Suomen musiikin kunniagalleriaan vuonna 2022.
Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.) apollo@nightclub.fi
Tiedustelut apollo@nightclub.fi
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Merikannon sävelin, Onnelliset
Merikannon sävelin, Onnelliset Oskar Merikannon kuolemasta tulee kuluneeksi ensi vuonna 100 vuotta.Oskar Merikanto on edelleenkin maamme kautta aikojen tuottavin ja monipuolisin säveltäjä.Hänen lauluissaan hehkuvat upealla tavalla isänmaallisuus, rakkaus kuin luontoa kuvaavat melodiat.Tenori Jyrki Anttila ja sopraano Johanna Rusanen-Kartano ovat koonneet unohtumattoman kattauksen Oskar Merikannon rakastetuimpia lauluja.Molemmat laulajat ovat Suomen Leijonan Pro Finlandia mitalin saajia.Jyrki Anttilalle mitali annettiin tänä vuonna 2023.Solistit sopraano Johanna Rusanen ja tenori Jyrki Anttila.Säestäjä Maija Anttila
FI
103 views
Buy Ticket
Read More
PARIISIN KEVÄT
PARIISIN KEVÄT KIERTUEELLE UUDEN ALBUMIN JULKAISUN MYÖTÄPariisin Kevät palaa yli neljän vuoden mittaiseksi venyneeltä levytystauoltaan, kun yhtyeen kahdeksas studioalbumi Sun yö on pian täällä ilmestyy perjantaina 24.5.2024.Arto Tuunelan mukaan albumia tehdessä tuntui tärkeältä löytää tasapaino siinä, miten uudistua ja samalla säilyttää Pariisin Kevään ydin. Yhtye halusi tälläkin kertaa tehdä kokonaisvaltaisen albumikokonaisuuden, ei vain kokoelmaa yksittäisiä lauluja. “Mun biisit on joskus valmiimpia, joskus ihan raakileita, jotka Artturi osaa viedä tuotanto- ja sovitusmielessä suuntiin, joita mä en koskaan tulis ajatelleeksi. Meidän yhteistyö on myös siltä kannalta hedelmällistä, että parhaimmillaan prosessissa löytyy jotain ihan uutta. Se vaatii usein paljon aikaa, koska me ei tahdota tehdä keskinkertaista ja ennalta-arvattavaa. Toivon, että lopputuloksena on musiikkia, joka kestää aikaa, eikä tunnu liian kertakäyttöiseltä tai liian tyrkyttävältä, muttei myöskään itsetarkoituksellisen vaikealta”, Tuunela pohtii.Yhtye kiertää albumin julkaisun myötä kattavasti festarikesän lisäksi loka-marraskuussa klubeja ja areenoita ympäri Suomen.Syysrundin keikkojen liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen kanavissa maanantaina 27.5.2024 klo 09:00.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Pauli Hanhiniemi M.A.D
Karismaattinen laulaja Pauli Hanhiniemi ja muusikkojen muusikko Ville Rauhala liikekannalla. Kaksikon yhteinen keikkakokoonpano M.A.D. eli ”Melko Akustinen Duo” seikkailee hilpeästi tässä hetkessä. Kitaran ja kontrabasson komppimatto täydentyy ”Melko Sointuvalla” kaksiäänisellä laululla.Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Paikan päällä eteispalvelumaksu.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen ovella.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
A.W. Yrjänä
CMX-yhtyeen keulahahmona suomalaisille tutuksi tullut A.W. Yrjänä julkaisi jo viidelle eri vuosikymmenelle ulottuneen levytysuransa ensimmäisen sooloalbumin maaliskuussa 2024.”Yli kolmekymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut suurimman osan yhtyeeni CMX:n kappaleista. Sen rinnalla on syntynyt musiikkia, jonka energia on omapäisesti erilaista kuin bändi-ilmaisu. Syksyn -23 olen työstänyt taitavan ja rohkean työryhmän kanssa albumia, joka koostuu hyvin omakohtaisista lauluista. Muutamat ovat vuosien varrelta, suuri osa aivan uusia”, Yrjänä kertoo.Maaliskuussa ilmestynyt albumi kantaa nimeä Heliografi. Se merkitsee valolla kirjoittamista.”Kun kirjoitetaan valolla, kirjoitetaan myös varjolla. Valon ja varjon välimaastosta löysimme musiikkia, jota tehdessämme tunsimme olevamme yhtä aikaa sekä kotona, että vieraassa maassa. Laulut ottivat meitä käsistä ja veivät, minne mielivät.””Minulle laulujen kirjoittaminen on elämänmittainen työ. Matka olemisen arvoitukseen ja ympäröivään kulttuuriin. Toisinaan herkkää kuulostelua, joskus rajojen rikkomista. Parhaimmillaan kurkottamista tuntemattomaan. Tekstin ja musiikin liitto on muoto, jolla voi tutkailla alueita, joihin muilla kommunikaation muodoilla ei pääse”, Yrjänä jatkaa.Konsertti järjestetään pääosin seisomakatsomolla. Salissa on myös istumapaikkoja.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
TUNTEMATON SOTILAS
Elämme kriisien aikaa. Tuomme ohjelmistoomme Juho Mantereen Tuntemattoman sotilaan, koska hänen tulkintansa romaaniklassikosta nostaa keskiöön inhimillisen näkökulman, pelon, hädän, hallitsemattomuuden kokemuksen. Teos antaa nykyhetkeen peilattavan oman, vahvan näkökulmansa. Se on riisuttu, neljälle näyttelijälle sovitettu kekseliäs esitys, joka on tietoinen myös aiemmista tulkinnoista.Jatkosodasta ei ollut kulunut kymmentäkään vuotta, kun Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan. Romaanin sisällön hän ammensi omista kokemuksistaan rintamalta, muodon hän lainasi lapsesta asti lukemistaan seikkailukirjoista. Omien sanojensa mukaan hän halusi kirjallaan arvostella sotahulluutta. Laineen, Mollbergin, Smedsin ja Louhimiehen versiot ovat aina paljastaneet jotain paitsi tekijöistään, myös siitä ajasta, jossa ne on tehty. Tällä kertaa teokseen on tarttunut suomalaisen teatterin uusi sukupolvi. Millaisena kirjan sanoma näyttäytyy tässä ajassa nuorille tekijöille?Mantere kuvailee suhdettaan teokseen: ”Minua koskettaa se syvä inhimillinen katse, jolla Linna katsoo mahdottomaan paikkaan paiskattuja hahmojaan. Kirjailija pitää näkökulman tiukasti pienessä ihmisessä, yksilön kokemuksessa järjettömyyden keskellä. Pelko ja kauhu tulee iholle. Pidän tavasta, jolla Linna yhdistää huumoria, populaaria menevyyttä sekä äärimmäisen painavaa asiaa.”Työryhmän esittely:Alkuperäisteos: Väinö LinnaSovitus ja ohjaus: Juho MantereÄänisuunnittelu: Pekka KiiliäinenValosuunnittelu: Pekka Kiiliäinen ja Antti HaikoNäyttämöllä: Annika Hartikka, Minja Koski, Olli Riipinen ja Esa-Matti SmolanderTeos on Teatteri Vanhan Jukon ja Turun Kaupunginteatterin yhteistuotanto.Ensi-ilta Jukossa 25.11.2022, uusintaensi-ilta Turun Kaupunginteatterissa 10.2.2023.www.espoonteatteri.fi
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Timo Rautiainen
Perjantaina 1.11.2024. Kivijalan stagella nousee Timo Rautiainen
Timo Rautiaisen ohjelmisto pitää sisällään Timon uran tärkeimpien kappaleiden lisäksi tarkoin valittuja suomalaisen kansanmusiikin helmiä sekä otteita maamme kevyen musiikin historiasta. Jokaisella laululla on hyvä syy tulla esitetyksi ja ne syyt tulet kuulemaan Timon keikan monisanaisissa välispiikeissä – luvassa on taustoitettuja tarinoita Suomesta ja suomalaisista. Kyseisein keikan Timo vetää yhdessä Niskalaukauksen basisti Nils Ursinin kanssa.
Showtime: klo 22:00Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Aki Himanen & Aleksi Kinnunen, Tapani Rinne
Aki Himanen & Aleksi Kinnunen (levyjulkkarit) ja Tapani Rinne 1.11. Korjaamon Vintillä!
Aki Himanen & Aleksi Kinnunen (levyjulkkari)
Trumpetisti Aki Himanen ja rumpali Aleksi Kinnunen ovat muusikoita ja elektronisen musiikin tuottajia, jotka yhdistelevät ennakkoluulottomasti tekno-musiikin tanssittavaa sykettä ja jazz-musiikin spontaaniutta. Enimmäkseen ulkomailla kiertänyt duo on tunnettu tanssilattian räjäyttävistä live-esiintymisistään, joita on kuultu niin Keski-Euroopan teknoklubeilla kuin suurilla jazz-festivaaleillakin (mm. Jazz:Re:Found, JazzMi, Fano Jazz by the Sea yms). Viime vuonna yhtye soitti loppuunmyydyn keikan Berliinin ikonisella Kantine am Berghain -klubilla, johon he suuntaavat levyjulkkarikeikalle Korjaamon jälkeen.Vuonna 2020 julkaistu debyyttialbumi Scapes I otettiin vastaan mainiosti, mutta Berliinissä ja Milanossa vaikuttavan Jazz-O-Tech -levy-yhtiön kautta julkaistut Dawn Drops EP (2021) sekä A Thing With Feathers -albumi (2022) avasivat bändin kansainvälisen uran. Duon julkaisut on noteerattu useissa suurissa elektronisen musiikin ja jazzin medioissa, kuten DJ MAG, Mixmag sekä Inverted Audio. Saksan suurin elektronisen musiikin printtilehti FAZE Magazine ylisti musiikkia maasta taivaisiin 10/10-arviossaan. Lisäksi yhtyeen musiikkia on päätynyt soittoon lukuisille radiokanaville ympäri maailmaa sekä mm. Spotifyn suurimmille globaaleille jazz-soittolistoille.Tulevalla levyllään kaksikko on vienyt soundiaan vielä asteen verran orgaanisempaan ja juurevampaan suuntaan hakien vaikutteita mm. bluesin juurevuudesta ja Miles Davisin 1970-luvun levytyksistä. Kaiken keskiössä on kuitenkin edelleen Berliinistä ja Detroit-teknosta inspiroitunut tanssittava ja elektroninen soundi.Aki Himanen - trumpetti, elektroniikkaAleksi Kinnunen - rummut ja perkussiothttps://linktr.ee/himanenkinnunen
Tapani RinneRinneRadio-yhtyeestään tunnettu Tapani Rinne on viime vuosina esiintynyt ahkerasti myös sooloartistina. Bassoklarinetilla, elektroniikkaa hyödyntäen, hän luo vahvatunnelmaista ja tunteisiin vetoavaa musiikkia, jonka äänimaisemat vaihtelevat soramontun jyrinästä lempeän, usvaisen kesäyön rauhaan. Musiikkia, joka sopii juuri tähän hetkeen!“Tapani Rinne soittaa klarinettia ja saksofonia niin, että aika tuntuu pysähtyvän.” - Peter van Cooten, Ambient Bloghttps://tapanirinne.com/
Aikataulu:
20:00 ovet20:30 Tapani Rinne21:30 Aki Himanen & Aleksi KinnunenLiput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Tampereen Vasemmistonuoret 80v: Suuri kulttuurijuhla
Tampereen Vasemmistonuorten edeltäjä, Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton Tampereen piiri, perustettiin 30. lokakuuta 1944. Tämän merkittävän tapahtuman kunniaksi Tampereen Vasemmistonuoret, Hervannan kulttuurimarxistit ja Tapahtuma- ja mediarenessanssi järjestävät suuren kulttuurijuhlan perjantaina 1. marraskuuta Kulttuuritalo Laikun musiikkisalissa.Tämä juhla tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kokea monipuolista kulttuuriohjelmaa ja juhlistaa yhdessä paikallista historiaa ja yhteisöllisyyttä. Tapahtuma on päihteetön ja maksuton, joten se sopii kaikenikäisille osallistujille. Tule mukaan nauttimaan musiikista, taiteesta ja hyvästä seurasta!Aikataulut:15:00 Ovet16:00 Frey Xenét17:00 Roll over Peuhkurinen17:30 KVP & LokkiJay18:30 Joonas Korhonen19:00 Tapsurdi19:15 PunakuuEsteettömyystiedot:-Talon pääovella on pitkät portaat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee rakennuksen Laikunlavan puoleisessa päädyssä talon pohjoispuolella. Esteetön sisäänkäynti pidetään turvallisuussyistä lukittuna. Sisään pääset soittamalla ovella sijaitsevaa kamerallista summeria. Vahtimestari etäavaa oven.-Lähimmät liikuntaesteisten parkkipaikat ovat Keskustorin parkkialueella. Laikun normaalit liikuntaesteisten parkkipaikat eivät ole käytössä vuonna 2024 käynnissä olevan julkisivuremontin vuoksi. Laikussa ei ole myöskään muita parkkipaikkoja. Lähimmät yleiset parkkipaikat ovat Keskustorilla, Frenckellin aukiolla ja pysäköintitalo P-Frenckellissä-Wc:t sijaitsevat talon 1. kerroksessa. Yksi wc on esteetön.-Laikun tilat ovat pieniä kynnyksiä ja väliovia lukuunottamatta esteettömät.-Kapein kohta on 80cm.-Laikussa on hissi, jolla pääsee liikkumaan kaikkiin kerroksiin.-Tapahtumassa on käytössä induktiosilmukka.-Opaskoirat ovat tervetulleita Laikun tiloihin.-Talon opasteet on tehty myös pistekirjoituksella.-Laikun infossa 2. kerroksessa on aina kaksi työntekijää, jotka auttavat mielellään.-Tapahtuma on päihteetön ja maksuton.-Noudatamme kaikissa tapahtumissamme turvallisen tilan periaatteita.Tervetuloa juhlimaan kanssamme!
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Pekko Käppi & K:H:H:L
Pekko Käppi & K:H:H:L Korjaamon Kulmasalissa 1.11.!Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Mentalisti Jose Ahonen
Telepatia, spiritismi, energiat, henget, meediot, selvänäkeminen,
kaukokatsominen ja monet muut esoteeriset ilmiöt tulevat todeksi
ainutkertaisessa illassa mentalisti Jose Ahosen kanssa. Vai onko kaikki
sittenkin temppuja, taikuutta ja psykologiaa? Luvassa on hauska,
jännittävä ja taatusti ajatuksia herättävä ilta, jossa kurkistetaan
henkimaailman verhon taakse psykologisten illuusioiden mestarin
johdolla.
Ahonen julkaisi keväällä 2023 Yli luonnollisen -tietokirjan, jossa
hän selvittää, mitä energiahoitajien ja meedioiden luona todella
tapahtuu. Kirja sukeltaa pää edellä meedioiden, noitien, selvänäkijöiden
ja uskomushoitojen maailmaan ja selvittää, mitä yliluonnollisten
ilmiöiden takana piilee. Kaikki on varmasti selitettävissä – vai onko?Jose
Ahonen on yksi harvoista suomalaisista ammattimentalisteista. Ahonen
tunnetaan myös "Ajattele kuin mentalisti” -kirjasta ja hänen videoitaan
on katsottu Youtubessa jo yli 50 miljoonaa kertaa. Suomen Taikapiiri ry
myönsi helmikuussa 2024 Ahoselle Emeritus Reijo Salminen -trofee'n, joka
annetaan pitkäjänteisesestä ja taidokkaasta työstä taikuuden parissa.Illan avaa fakiiri Raimo Lusma, jonka demonstraatioissa mielen voima ylittää kehon rajat.
Jose Ahonen: WWW | Facebook | Instagram
Komediatalo: WWW | Facebook | Instagram Netistä vain suoria ostoja. Puhelinpalvelussa varausaika 4 päivää.
Liput ovelta 32 €, jos jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Ege Zulu
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
MOUHOUS K-18
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
82 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
80 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus (PN)
FI
28 views
Buy Ticket
Read More
Kiekko-Espoo - Jukurit
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Lemminkäisen äiti
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Lost Society
Lost Society on viimeisen kahdentoista vuoden aikana tutkinut heavy metalin valoja ja varjoja pelottomasti. Bändi on kerännyt kiitosta legendaarisilta kollegoilta kuten Kreatorin Mille Petrozza ja Sepulturan Andreas Kisser, ja nyt heidän rakettinsa on valmiina nousemaan. Vuonna 2022 Lost Society julkaisee uuden albuminsa "If The Sky Came Down", joka on syntynyt viime vuosien vaikeuksista. Illan aikataulu: Klo 18 Café Bar Luola aukeaa Klo 19 Lost Society Tapahtuman kesto 75 minuuttia.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
113 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN KONSERTTISALI-KIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSAMenestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia. Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin Musiikkitalolle sunnuntaina 17. marraskuuta.Kuluvan vuoden kesä-heinäkuun aikana lukuisissa loppuunmyydyissä kesäteattereissa kautta maan koetut Ismo Alanko Yksin-konsertit keräsivät ylistäviä arvioita läsnäolevasta ja koskettavasta tunnelmastaan. ”Syksyllä saa taas laulaa. Sisätiloissa. Sydämensä pohjasta. Kun rönsyt on riisuttu jää vain ydin: ääni ja sana”, suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo viiden vuosikymmenen ajan kartoittanut laulaja-lauluntekijä tunnelmoi.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Cantores Minores: W.A. Mozart: Requiem
pe 1.11.2024 klo 19 Helsingin tuomiokirkko
Cantores Minores
Tuuli Lindeberg, sopraano • Jeni Packalén, altto • NN, tenori • Tommi Hakala, basso
Suomalainen barokkiorkesteri
joht. prof. Hannu Norjanen
Konsertin kesto n. 1 h 15 min (ei väliaikaa)
W.A. Mozart (1756-1791): Requiem d-molli KV 626 - täydentänyt F.X. Süssmayr (1766-1803)
Cantores Minores -poikakuoro esittää yli kymmenen vuoden tauon jälkeen W.A. Mozartin rakastetun Requiemin Pyhäinpäivän aaton perinteisessä konsertissaan pe 1.11.2024 Helsingin tuomiokirkossa Suomalaisen barokkiorkesterin säestyksellä. Vaikka Mozartin Requiemin syntyyn liittyykin paljon erikoisia vaiheita, teos on kuulijalleen musiikillinen elämys. Sen musiikki tekee vaikutuksen dramaattisuudellaan ja kauneudellaan sekä väreillään, jotka vaihtuvat tummuudesta kirkkauteen puhuttelevalla tavalla.
Ja vaikka Mozartin Requiem onkin syntynyt eräänlaisena säveltäjien ryhmätyönä tuntuu siltä, että Mozartin nerouden vaikutus on hipaissut myös hänen sävellyksensä täydentäjiä, jolloin on syntynyt vaikuttava taideteos.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue
Yona julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa ja lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle
Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen studioalbuminsa ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Eden-nimeä kantava albumi julkaistaan 20. syyskuuta ja kiertue starttaa lokakuussa.
”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun rakkaan yhtyeeni kanssa. Eden on Yonan soinnille tutusti orgaaninen, mutta aikaisemmista levyistä poiketen konemusavaikutteisempi, biitimpi ja mystisempi”, Yona kertoo tulevasta levystä.
Julkaisukiertueen keikat ovat kaksiosaisia. Uuden levyn lisäksi konserteissa tullaan kuulemaan myös useita rakastetuimpia kappaleita Yonan aikaisemmilta levyiltä.
”Meidän jokainen keikka on uniikki ja annamme aina kaikkemme musiikille. Odotan suurella jännityksellä ja innolla, että pääsemme sukeltamaan yhdessä Edeniin”, Yona fiilistelee kiertuetta.
Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä taiteessaan eri musiikkigenrejä. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Artisti palkittiin edellisestä albumistaan Uni johon herään Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla.
Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot).
soldoutmanagement.fi
yona.fi
Yona Facebook
Yona InstagramEsteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Pekka Ruuska
Pekka Ruuska puhaltaa pölyt kitaralaukun päältä!
Lähes kolme vuosikymmentä äärimmäisen säästeliäästi esiintynyt laulaja ja lauluntekijä Pekka Ruuska palaa estradeille vuonna 2024. Ruuska on kasannut uuden yhtyeen, jonka kanssa hän esittää omaa tuotantoaan ryyditettynä poiminnoilla ”suomalaisesta laulukirjasta”.”Kun sain levytuottajan työni päätökseen vuoden -23 lopussa, halusin heti alkaa musisoida taas itse. Ja ah, miten hyvältä se tuntuikaan”, intoilee Ruuska. ”Yllättävän moni vanhoista lauluistani on tuotavissa yleisön eteen vielä tänäkin päivänä. Sovitamme niitä uusiksi, ja etsimme uutta kulmaa kertoa näitä tarinoita kolme vuosikymmentä vanhempana. Lisäksi haluan liittää konsertteihin poimintoja suomalaisesta lauluaarteistosta, en tarkkaan tiedä vielä mitä, mutta tämä ajatus sytyttää kovasti. Tähän asti olen laulanut vain omia laulujani."”On myös virkistävää kasata bändimme ohjelmistoa vailla hittipaineita. Toisin kuin levytuottajana, voin ajatella pelkästään laulujen sisältöä ja niitä teemoja, joiden ympärille haluan konsertin rakentaa. Tavoitteena on, että kuulija lähtee konsertistamme kohottautuneena ja kosketettuna, hyvän hetken kokeneena.”Ruuskan itsensä lisäksi lavalla ovat Tuomo Dahlblom (kitara), Eeva Koivusalo (basso), Maria Ilmoniemi (koskettimet) ja Markus Malin (rummut).Maxim aukeaa klo 15:00
Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Numeroimattomat istumapaikat. Keikka sisältää väliajan.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Best of Saikkua, kiitos! HUITTINEN
Jäikö sinulta joku osa huippusuositusta Saikkua kiitos -trilogiasta näkemättä? Vai oletko nähnyt kaikki ja haluaisit katsoa ne uudelleen, mutta ei löydy kolmea vapaata iltaa?Ei hätää!Nyt tulee Best of Saikkua, kiitos! Kaikkien kolmen osan parhaat palat yhden illan aikana. Silkkaa naurutykitystä! Eikä unohdeta Ismo Leikolan lauluja, niistäkin tietenkin parhaat mukana!
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Irina
Irina Himoksella!Lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 2 €.Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
19 views
Buy Ticket
Read More