3968 result(s) found for "K"
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Pate Mustajärvi
Pate Mustajärvi suuntaa syksyllä laajalle kotimaan kiertueelleRytmikorjaamolle kiertue saapuu lauantaina 19.10!Pelkkää Patee - klubikeikoilla näet ja koet konserttisaliesiintymisiä rokkaavamman Paten ilman väliaikaa. Klubisetin kesto 90 minuuttia
Suomirockin moninkertaisesti palkittu legenda on uuden aikakauden edessä. Ohjattuaan vuonna 1977 perustamansa Popeda-yhtyeen näyttävästi omalta osaltaan päätepysäkille loppuunmyydyllä Tampereen Ratinan stadionilla syyskuussa 2023, Pate Mustajärvi keskittyy nyt täysin palkein soolouraansa. Uusien tuulten saattoi havaita puhaltavan Mustajärven uralla jo viikko Ratinan konsertin jälkeen julkaistun Hei äijä -singlen muodossa. Syyskuussa 2024 starttaa Pelkkää Patee -kiertue, joka valloittaa niin konserttisalit kuin klubit ympäri Suomen. Liput ovelta 43 €, mikäli jäljellä.
Tapahtumapaikalla pyörätuolikoroke.
Lippujen varausaika 2 päivää.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan voi osallistua Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla osoitteessa www.luonnonperintosaatio.fi/kampanjat/rytmikorjaamon-metsa
FI
84 views
Buy Ticket
Read More
Kärpät - KalPa
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Korpikabaree vol. 2
Pori Burlesque ry ja Verstas tuovat toista kertaa Satakuntaan ainutlaatuisen Burleskifestivaalin
Korpikabareen lavalla nähdään yli kymmenen Burleskitaiteilijaa, esiintyjien valinnat ovat käynnissä ja julkistetaan alkusyksystä.
Kyseessä koko illan kestävä show! Burleskishow'n ja illan bändin lisäksi mukana myös festivaalihenkistä oheistoimintaa.
Nyt jos koskaan kannattaa myös vetää vaatekaapista ykköset ylle, sillä illan paras asu palkitaan! Tyyli on vapaa, tulit sitten korpimetsän kimaltelevimpana mörkönä tai tyylikkäimmässä juhla-asussasi!
Tervetuloa!
Aikataulut:
19.00 OvetLiput ovelta, mikäli jäljellä.
Bussikuljetuksen aikataulu:
Pori klo 18.30Friitala, Ulvila 18.45Nakkilan tori 19.00Verstas 19.10Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Muuta huomioitavaa: Konehalliin ja Verstaalle on esteetön pääsy, vain yksi kynnys.
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Harri Höglund 0400 668 079
FI
87 views
Buy Ticket
Read More
Kreivitär Amalien draamakierros
Hurmaavan kreivitär Amalien esitys jatkuu!Aleksanterin teatterin perustajan, kreivi Nikolai Adlerbergin puoliso kreivitär Amalie kierrättää yleisöä tunnin ajan Aleksanterin teatterissa ja kertoo niin rakkaasta teatteristaan kuin ihmeellisestaä elämästään Saksassa, Venäjällä ja Suomessa.Kreivitär Amalie oli poikkeuksellisen kaunis ja hänestä maalattu kuva on yksi niistä 36:sta, jotka Ludwig I tilasi Kaunotargalleriaansa. Amalie hurmasi ihmiset ympärillään. Hänestä ja hänelle kirjoitti runoja mm. nuori diplomaatti ja tuleva kuuluisuus F. Tjutchev eikä hän ollut yhdentekevä keisari Nikolai I:llekään, joka lahjoitti Amalielle arvokkaan turkin. Amalien kuva on esillä myös Mustion Linnassa. Teatterikierroksella kuulet miksi.Amalien roolissa Anastasia Trizna.“Aivan kertakaikkisen upea esitys. Faktaa erittäin viihdyttävässä muodossa. Ihastuttava nuori naisnäyttelijä, joka osasi hyvin ottaa yleisönsä. Pisteenä iin päällä hänen äärimmäisen kaunis soittonsa ja laulunsa.”“…ihastuttava, ammattitaitoinen ja jollain tapaa hellyyttävä... Varhaisteinitkin jaksoivat kuunnella historiantunnin näin mielenkiintoisesti esitettynä ja pitivät draamakierrosta hyvänä ideana.”Kesto noin 1 h 15 min.Kierros ei valitettavasti sovi liikuntarajoitteisille
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
JENNI & JUHO K-18
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Therapy? (UK)
POHJOIS-IRLANNIN VAIHTOEHTOROCK-YLPEYS THERAPY? TUO TROUBLEGUM 30-JUHLAKIERTUEENSA SUOMEEN
Yksi 1990-luvun suurimmista vaihtoehtorockin suunnannäyttäjistä Therapy? palaa Suomeen loppuvuodesta. Genrerajoja rikkovasta musiikistaan tunnettu yhtye juhlii tänä vuonna Troublegum-läpimurtoalbumin 30-vuotisjuhlavuotta. Albumin mukaan nimetty TROUBLEGUM 30 -juhlakiertue tuo yhtyeen lokakuussa Tampereen Olympiaan sekä Helsingin Tavastialle.
Therapy?:n tarina alkoi Co. Antrimissa, Pohjois-Irlannissa vuonna 1989. Jo yli 30 vuotta maailmaa kiertänyt ja 16 albumia julkaissut yhtye on johdonmukaisesti läpi uran kulkenut omaa polkuaan. Yhtyeen musiikki on ajan myötä kehittynyt – meluisista noise-rock-minialbumeista aina genrerajoja uhmaavaan menestykseen 1990-luvulla kultalevyiksi sertifioiduilla Troublegum- ja Infernal Love -albumeillaan. Therapy? on vuosien varrella rikkonut rajoja yhdistelemällä muun muassa metallia, punkkia, noise- ja vaihtoehtorockia säilyttäen kuitenkin aina oman tunnistettavan soundinsa. Yhtyeen sanoituksissa käsitellään usein henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja.
30 vuotta sitten A&M Recordsin julkaisema metalli sävytteinen Troublegum-punkalbumi vakiintui yllättäen nopeasti yhdeksi vuoden (1994) albumeista. Albumi pokasi ensimmäisen sijan Kerrang-lehden vuoden albumi -kategoriassa, toisen sijan Metal Hammerissa ja korkeita sijoituksia myös muiden musiikkijulkaisujen, kuten Top of the Pops, NME ja Melody Maker listauksissa. Albumi sai Mercury Prize -ehdokkuuden ja kaksi MTV-ehdokkuutta. Viiden hittisinglen kantamana albumi toimi Therapy?:n läpimurtona kansainväliselle uralle.
Therapy?:n nykyinen kokoonpano koostuu Andy Cairnsistä (laulu ja kitara), Michael McKeeganista (basso ja taustalaulu) sekä Neil Cooperista (rummut). Vaihtoehtorockin kulttiyhtye on edelleen merkittävä voima genressään saaden tunnustusta vuosikymmenet kestävästä, rohkeasta lähestymistavastaan musiikkiin sekä voimakkaan vakuuttavasta lavapreesenssistään.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Esteettömyys
Tapahtumapaikkaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläAvustaja veloituksetta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 42 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Pikkurikoksia rakkaudessa
Pikkurikoksia rakkaudessa Lisan ja Tomin viisitoistavuotinen suhde saa yllättävän käänteen, kun Tom tapaturman seurauksena menettää muistinsa. Lisa yrittää palauttaa Tomin mieleen pariskunnan yhteistä historiaa ja jopa sitä, millainen Tom ylipäätään on. Arvoituksellinen teksti muistin häilymisestä uppoutuu pohdintaan pitkän parisuhteen luonteesta. Tiivistunnelmaiseksi trilleriksi kehittyvä esitys haastaa katsojan miettimään, mikä on totta, mitä on tapahtunut, kumpi pariskunnasta on oikeassa ja kumpi manipuloi kumpaa…. Suomen kantaesityksen ohjaa Anssi Valtonen, Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstin (Petits crimes conjugaux) on suomentanut Reita Lounatvuori. Käännöstyötä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto. käsikirjoitus Eric-Emmanuel Schmitt suomennos Reita Lounatvuori ohjaus Anssi Valtonen lavastus- ja pukusuunnittelu Annina Nevantaus valosuunnittelu Jonna Rautala äänisuunnittelu Lauri Malin (vier.) kampaus ja maskit Niina Vattulainen Rooleissa: LISA Hegy Tuusvuori TOM Asko Vaarala Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy #pikkurikoksiarakkaudessajkl Ensi-ilta Paviljongin pienellä näyttämöllä pe 20.9.2024 klo 19 Liput peruslippu 35 € eläkeläiset 33 € alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12 + Eric-Emmanuel Schmitt on suuren suosion saavuttanutranskalainen filosofi ja kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Näytelmien lisäksi hän kirjoittaa romaaneja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia. Jyväskylän kaupunginteatterissa on aiemmin (2007) nähty hänen näytelmänsä Arvoituksellisia muunnelmia
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Kuolema Niilillä
KUOLEMA NIILILLÄMurder on the Nile by Agatha ChristieKirjailija: Agatha ChristieSuomennos: Aino Piirola (2022)Ohjaus: Pekka Laasonen (vier.)Lavastussuunnittelu: Oskari Löytönen (vier.)Pukusuunnittelu: Tiina ValkamaValosuunnittelu: Timo Alhanen (vier.)Äänisuunnittelu: Jukka KouhiaKampausten suunnittelu ja peruukit: Peppi PennanenMaskeerauksen suunnittelu: Eija Juhola-Al-JubooriEsitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyJännitysnäytelmä KUOLEMA NIILILLÄ pohjautuu Agatha Christien vuonna 1937 kirjoittamaan menestysromaaniin ja teos nähdään nyt ensimmäistä kertaa suomeksi teatterin lavalla! Tarinassa turisteille suunnattu idyllinen lomamatka Egyptin Niilillä seilaavalla jokilaivalla muuttuu äkkiä todelliseksi murhaajajahdiksi, kun erään pariskunnan häämatkalla alkaa tapahtua yllättäviä asioita. Nopeat ja arvaamattomat käänteet saavat katsojan pään pyörälle aina viimeiseen loppuratkaisuun saakka!
FI
79 views
Buy Ticket
Read More
SWAN LAKE
SWAN LAKE
Joutsenlampi on baletin mestariteos, joka kertoo tarinan joutsenprinsessaan rakastuvasta prinssistä.
Baletti tunnetaan upeasta koreografiastaan, henkeä salpaavasta visuaalisuudesta sekä Tšaikovskin kiehtovasta musiikista. Sen teemat rakkaus, uhrautuminen ja lunastus kiinnostavat edelleen kaikenikäisiä ja -taustaisia yleisöjä, mikä tekee siitä ajattoman klassikon, joka on kestänyt yli vuosisadan.
Tämän ajattoman tarinan rakkaudesta ja taikuudesta herättävät henkiin kansainvälisen klassisen baletin parhaat tanssijat, jotka tulevat ympäri maailmaa: Italiasta, Espanjasta, Ukrainasta, USA:sta sekä Japanista. Värikkäät puvut ja koristeet kuljettavat yleisön baletin upeaan maailmaan.
Sibeliustalo, Pääsali
Esityspäivä ja kellonaika: 19.10. klo 19
Ovet:18
Tilaisuuden kesto: 2 tuntia, sis väliajan
Ikäraja: S
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Turisti: ROADMAN-albumikiertue + Jore & Zpoppa
Turisti
– ROADMAN-albumikiertue
Turisti
kääntää uuden sivun urallaan. Lokakuussa syyslomaviikolla järjestettävä ROADMAN-albumikiertue on artistin tähänastisen uransa suurin sekä hienoin. Kiertue saapuu neljänä peräkkäisenä päivänä Seinäjoelle, Tampereelle, Ouluun ja Helsinkiin kaupunkien näyttävimmille
venueille. ROADMAN-kiertueen kaikki illat avaa koko suomirap-kansan rakastama veljesduo
Jore & Zpoppa.Kiertue
juhlistaa Turistin neljättä albumia “ROADMAN”, joka julkaistaan syksyllä. ROADMAN-albumikiertueen keikoilla fanit pääsevät kokemaan Suomen energisimmän liveshown ja kuulemaan ensimmäistä kertaa uuden albumin biisejä sekä tietysti myös Turistin aikaisempia
julkaisuja.
–
Turisti“Suunnitellu
tän kaiken tismalleen.”
Turisti on yhtä kuin tämä hetki. Virheetön flow, koukuttavat kertsit, räävitön energia ja lähes täydellisyyttä hipova live-esiintyminen - lista voisi jatkua loputtomiin. Turisti painii täysin omassa sarjassaan.Lavalle
noustessaan Turisti ei ainoastaan räppää. Hän tanssii, laulaa, näyttelee ja tarjoaa yleisölle todellista teatteria bändinsä, Obikeys & DJ Yanarito, säestyksellä. Turistin liveshow ei jätä ketään kylmäksi.
Linkit:
Instagram | TikTok | Spotify
–
Jore
& Zpoppa
Pohjoisesta
Helsingistä ponnistava Jore & Zpoppa on räpin saralla tällä hetkellä kiistatta mielenkiintoisin duo. Vuodesta 2018 asti musiikkia tehneet ja keikkalavoilta tutuksi tulleet veljekset ovat pysyneet uskollisena tyylilleen, vakiinnuttaen paikkaansa kotimaisen
rap-musiikin eturivissä. Kuplivat ja leikkisät melodiat nitoutuvat yhteen klubia järisyttävän tuotannon kanssa, vangiten kuulijan heidän maailmaansa jo ensikuuntelulla.
Ylen
Lähiöiden finest -sarjastakin tuttu kaksikko kuuluu pohjois-helsinkiläiseen NSF-kollektiiviin. Duo julkaisi vuonna 2020 debyyttimixtapensa ”Eskimo Tape”, jota nostettiin laajasti uuden aallon rap-skenestä tunnettujen artistien toimesta. Debyyttialbumi ”LOVE
SZN” julkaistiin maaliskuussa 2023. Keväällä 2024 julkaistu jättihitti “Heikkouteni (feat. TUULI)”, nousi Suomen Spotifyn Top 50 -listan kärkisijalle.
Linkit:
Instagram (Jore) | Instagram (Zpoppa) | TikTok | SpotifyOvella peritään security fee 3,90 €
Liput ovelta 32 €, jos jäljellä.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Nestor (SWE) + Cruzh (SWE)
Nestor (SWE) + Cruzh (SWE) Olympiassa 19.10.2024!
Länsinaapurimme osaaminen melodisen hard rockin saralla ei liene kenellekään epäselvää ja tätä herkkua on luvassa, kun uskomattoman kovan bailubändin maineessa oleva Nestor saapuu Tampereen Olympiaan 19. lokakuuta. Ruotsalaisten ylivoimaa täydentää pehmeän tyylikkäästi rokkaava Cruzh.
Nestor perustettiin jo kauniilla 80-luvulla vain vaipuakseen horrokseen yli kolmeksi vuosikymmeneksi. Bändi kasasi rivinsä uudelleen vuonna 2021 ja uusi alku olikin räjähtävä. ”Kids In A Ghost Town”-albumin myötä bändin maine äärimmäisen viihdyttävänä ja tiukkana live-koneena levisi kulovalkean tavoin.
Nestorin uutuusalbumi ”Teenage Rebel” ilmestyi toukokuussa 2024 ja levyltä irrotetun ”Victorious”-sinkun perusteella oli selvää, että silkkaa hard rock -nannaa oli tiedossa!Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksun 3 €.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Ege Zulu, Pessa
Esiintymistä
rakastava Ege
Zulu
suuntaa Mammanpoika-albumikiertueelle syksyllä 2024!
Poistiivista energiaa huokuva artisti tunnetaan erityisesti
mukaansatempaavista ja viihdyttävistä live-esiintymisistään. Kehuja
niittävän liven takana on artistin poikkeuksellinen lavakarisma ja
luontevuus
yleisön osallistamisessa, joka tarjoaa kuulijoilleen dynaamisen
esityksen vailla vertaa kerta toisensa jälkeen.
Valloittava
Ege Zulu julkaisi ennakkoon kultaa striimanneen Mammanpoika-albumin
26. huhtikuuta. Artistin sanoin tunteellinen, hetkittäin lapsellinen ja
hauska albumi sisältää 12 kuulijaa puhuttelevaa, tanssittavaa
kappaletta.
Albumilla
aikuistumisen kynnyksellä leikittelevä Zulu päivittelee kotoa pois
muuttamista, rakkaussuhteiden ylä- ja alamäkiä sekä itsenäistymiseen
liittyviä tunnemyrskyjä.
Ege
Zulun helmikuussa albumilta irroitettu single Tunnista
tuntiin
ft. BEHM on rikkonut kirkkaasti platinarajan ja ollut julkaisusta
lähtien Suomen Spotifyn top-10 kuunnelluimman kappaleen joukossa, ison
osan ajasta 1. sijalla. Myös radiolistalta bongattava kappale suorastaan
sinetöi menestyksekkään albumikampanjan
100
kg kukkia,
Oikee
mies
ft. Joe L ja Ei!
-singleirroitusten
ohella.
Kiertuetta
vahvistaa täysin oman soundin omaava Pessa.
Muusikko yhdistelee persoonallisesti R&B:n ja hip hopin tyylilajeja
luoden koukuttavia ja tunnelmallisia äänimaisemia. Live-esiintyjänä
Pessa tarjoaa ainutlaatuisen fiiliksen, johon artisti luo syvyyttä
vaikuttavalla musiikillisella osaamisellaan. Pessa työstää
tällä hetkellä seuraavaa albumiaan.
Aikataulu:20:00 Ovet20:45 Pessa22:00 Ege ZuluKonsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 25 €.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Ege Zulu, Pessa
Esiintymistä
rakastava Ege
Zulu
suuntaa Mammanpoika-albumikiertueelle syksyllä 2024!
Poistiivista energiaa huokuva artisti tunnetaan erityisesti
mukaansatempaavista ja viihdyttävistä live-esiintymisistään. Kehuja
niittävän liven takana on artistin poikkeuksellinen lavakarisma ja
luontevuus
yleisön osallistamisessa, joka tarjoaa kuulijoilleen dynaamisen
esityksen vailla vertaa kerta toisensa jälkeen.
Valloittava
Ege Zulu julkaisi ennakkoon kultaa striimanneen Mammanpoika-albumin
26. huhtikuuta. Artistin sanoin tunteellinen, hetkittäin lapsellinen ja
hauska albumi sisältää 12 kuulijaa puhuttelevaa, tanssittavaa
kappaletta.
Albumilla
aikuistumisen kynnyksellä leikittelevä Zulu päivittelee kotoa pois
muuttamista, rakkaussuhteiden ylä- ja alamäkiä sekä itsenäistymiseen
liittyviä tunnemyrskyjä.
Ege
Zulun helmikuussa albumilta irroitettu single Tunnista
tuntiin
ft. BEHM on rikkonut kirkkaasti platinarajan ja ollut julkaisusta
lähtien Suomen Spotifyn top-10 kuunnelluimman kappaleen joukossa, ison
osan ajasta 1. sijalla. Myös radiolistalta bongattava kappale suorastaan
sinetöi menestyksekkään albumikampanjan
100
kg kukkia,
Oikee
mies
ft. Joe L ja Ei!
-singleirroitusten
ohella.
Kiertuetta
vahvistaa täysin oman soundin omaava Pessa.
Muusikko yhdistelee persoonallisesti R&B:n ja hip hopin tyylilajeja
luoden koukuttavia ja tunnelmallisia äänimaisemia. Live-esiintyjänä
Pessa tarjoaa ainutlaatuisen fiiliksen, johon artisti luo syvyyttä
vaikuttavalla musiikillisella osaamisellaan. Pessa työstää
tällä hetkellä seuraavaa albumiaan.
Aikataulu:16:00 Ovet16:45 Pessa18:00 Ege ZuluKonsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 25 €.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
DJ Kridlokk
Korkeaa arvostusta kerryttänyt artisti ja tuottaja DJ Kridlokk eli Kristo Laanti julkaisi huhtikuussa odotetun uuden albuminsa Hai. Kridlokkin kokonaan itse säveltämää, sanoittamaa ja tuottamaa albumia on laajalti hehkutettu uudeksi suomiräpin merkkiteokseksi.Laanto työsti albumia neljän vuoden ajan paljolti oman pään sisällä edestakas palloillen, Itä-Helsingin venesatamissa ja rantaviivoilla pyörien. “Ympäristö vaikuttaa ajatteluun ja yksinajattelu muuttuu helposti sotkuiseksi ja vääristyneeksi. Huomasin lopulta lähes kaikkien ideoideni sisältävän jonkinlaista pohdintaa yksinäisyydestä sekä sen värittämästä ajattelusta ja havainnoista.”Kulttimainetta nauttivan artistin kaikki kolmea albumia ovat olleet arvostelumenestyksiä ja mm. vuonna 2014 ilmestynyttä Mutsi-pitkäsoittoa pidetään yhtenä suomiräpin mestariteoksista.Artistin tunnuksenomaiset synkkäsävyiset lyriikat, joissa tarkastellaan maailmaa epäluuloisin, mutta humoristisin ottein, kuuluvat myös neljännellä albumilla; “Mietin sitä liki 400-vuotiasta holkeria, joka oli muutamia vuosia sitten havaittu Grönlannin edustalla. Siinä on otus joka uiskentelee puoli vuosisataa jossain jäävedessä, silmät pikimustina ja sokeina, eläen ohi kaikista muista selkärankaisista, varastoiden oman virtsansa elimistöönsä, jonka johdosta sen liha on myrkyllistä. Onko holkeri voittaja vai häviäjä, mahdotonta sanoa. Varmaa on, että sille ei voi vittuilla.”“Dj Kridlokkilla on koko nykyisen suomalaisen populäärimusiikin omaperäisimpiä ääniä, ja Hailla se on on parhaassa terässään. Hitto miten tätä onkin ollut ikävä.” *****/***** (Soundi / Niko Peltonen)“Hai on arvaamaton. Hai on uhkaava. Hai on pitkäikäinen. Hai on 5/5.” (Kulttuuritoimitus / Eero Lassila)“Uusi DJ Kridlokk -albumi on synkkä ja häijy mestariteos” *****/***** (Jylkkäri / Niklas Pelkonen)Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Mysterio Buffo!
"Hoi väki! Tulkaa tänne! Täällä on Ilvelijä! Ilveilijä olen minä,
joka hyppään ja pyörähtelen ja saan teidät nauramaan ja lasken leikkiä
maan mahtavien kustannuksella ja saan teidät ymmärtämään millaisia
pöyhkeitä ja turpeita kerskailijoita ovat ne, jotka sytyttävät sotia,
joissa meitä teurastetaan!"
Mitä yhteistä on incelillä, känselöinnillä, woke-kulttuurilla,
fomolla ja somella, vastaamon jäbällä, lähiömutsilla ja paavilla? Miten
räpmusiikki, ilmastonmuutos ja Välimeren lukuisat kuolleet tai
wolttaaminen ovat yhteydessä Ilveilijän syntyyn? Kuinka Lasaruksen
syntymä käy käsikynkkää standupin kanssa ja mitä vastaat kun joku kysyy
'Ollako vai eikö olla' - eli kumpaa lopulta pitäisi kuunnella, juoppoa
vai enkeliä?
Peru kesäsuunnitelmasi, eläkkeelle jääminen ja unelmien sielunmessu
nyt ja varaa liput vuoden sykkivimpään teatteriteokseen, joka muuttaa
elämäsi järisyttävällä tavalla - tämän nähtyäsi et ole enää entisesti!
Sillä; "vain nauru nitistää isännät, naurun voimalla he muuttuvat
vuorista kukkuloiksi ja lyhistyvät kokoon. Minä annan sinulle suudelman,
joka saa sinut puhumaan!"
Dario Fo:n legendaarinen näytelmä ensimmäistä kertaa Suomessa
naiskoomikon tekemänä! Spektaakkelimainen teos - neljä näytelmää joissa
lähemmäs 30 roolia - yhden näyttelijän näyttelemänä lavalla!
Kaanaan häät, Ilveilijän synty, Lasaruksen kuolleista herääminen sekä
Bonifacius VIII - Mysterio Buffo! Lavalla Eeva Rantinoja. Näytelmän
oikeuksia valvoo Näytelmäkulma, Nordic Drama Corner.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Stepa + Aivovuoto
Lämminhenkistä ja tiedostavaa otetta suosivan Stepan riimit ovat täynnä hevosvoimaa ja korkeajännitteistä energiaa. Nykypäivänä Stepan musiikki puhuu yhä enemmän ajan- ja elämän arvokkuuden puolesta, unohtamatta voimista suurimpia: rauhaa ja rakkautta.
Vuonna 2008 julkaistu debyyttialbumi MC toi rap-artistin suuremman yleisön tietoisuuteen musiikkilehti Rumban kutsuttua albumia suomiräpin uudeksi nollapisteeksi. Pari vuotta myöhemmin julkaistu studioalbumi Made In Sodankylä käsittelee artistin suhdetta yhteiskuntaan, myönteisen ajattelutavan merkitystä ja itsetutkiskelua: aiheita, jotka ovat lähellä artistin sydäntä tänäkin päivänä.
Stepan uusin albumi Gettotekniikka julkaistiin maaliskuussa.
Illan avaa Aivovuoto, joka on vuonna 2012 perustettu, Itä-Helsingistä lähtöisin oleva rap-yhtye, joka on julkaissut kuusi erinomaisen vastaanoton saanutta levyä; Aivovuoto, Vihaa karkkia -EP, Khidin kanssa tehty split Se tuli televisiosta / Sushi Drive-by, Dötöx, Utopia sessiot -EP sekä tuoreimpana keväällä 2020 ilmestynyt Liikkeellä. Viimeisimpänä yhtye on julkaissut Ayo party ja Parvi -singlet, jotka julkistettiin helmi- ja maaliskuussa 2024. Singlet ovat ensimakua Aivovuodon maaliskuussa julkaistavasta uudesta albumista SEITSEMAN, jonka myötä yhtye lähtee levyjulkkarikiertueelle maaliskuun lopusta alkaen.
Yhtye koostuu tuottajaveljeksistä Miosta ja Visasta a.k.a. K.V.N & LOBO (muun muassa SMC Lähiörotat, instrumentaalilevyjä), sekä räppäri Matista, a.k.a. Jodarokista (muun muassa Kemmuru, Freerap, Meiän Musiikki -levy-yhtiö).
FacebookInstagramTwitterKonsertti on ikärajaton.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Lempi Elo, Touko
Lempi Elo (levyjulkkarit), Touko
Folkia, jazzia ja progressiivista väriloistoa huokuva Lempi Elo julkaisee syyskuussa uuden albuminsa, jonka julkkareita juhlitaan Korjaamon Vintillä. Keikan liput nyt myynnissä Tiketissä.
Lempi Elon musiikki huokuu folkia, jazzia, avantgardistista arvaamattomuutta sekä progressiivista väriloistoa. Tarvasjoelta kotoisin oleva artisti elää ja kirjoittaa tunnerikasta musiikkia ja on koonnut ympärilleen kollektiivin, joka rikkoo niin genrerajoja kuin tunnelukkoja. Lempi Elon live-esiintymisissä on totuttu näkemään monimuotoisia kokoonpanoja, jotka kasvattavat pienet eleet suuriksi ja tyyneyden myrskyksi, kun rumpujen, kitaran, pianon ja basson tiukkojen groovejen päälle rakentuu kerroksia niin stemmalaulun, fagotin kuin saksofonin kauniista ja vahvoista sävyistä.
Lempi Elon -23 keväällä julkaistun runsaasti kehutun “Huojuvat puut”- levy saa odotettua jatkoa, kun kollektiivi sukeltaa uudella levyllään rakkauden valtamereen, jonka vesistä löytyy syviä yhteyksiä, monimuotoisuutta ja voimakkuutta, joka kestää ajan ja etäisyyden.
“Vaikka laulut puhuttelevat etenkin pienillä eleillään, on mahdotonta olla myötäelämättä osaamisensa laajuuteen havahtuneen kollektiivin riemua.” - Soundi 2023
https://open.spotify.com/artist/2Uy3vg4OPMHIKwPwMR1D3s?sihttps://www.instagram.com/lempielo/https://www.facebook.com/lempielo
"touko" on viisihenkinen pop/jazz -bändi, jonka itse kirjoittamat ja tuottamat kappaleet tunnetaan runomaisista kauniista sanoista ja herkästä, mutta leikkisästä tunnelmasta.
Yhtye on kerännyt suosiotaan onnistuneen “tiistai”-debyyttilevyn jälkeen 2024 julkaistulla “uudestaan” levyllään. Yhtyeen kokoonpanossa nähdään Helka Ruusumetsä (laulu), Laura Valldén (piano, laulu), Lisa Korkman (sello, laulu), Leo Ash (rummut) ja Amos Bonsdorff (saksofoni).
https://open.spotify.com/artist/2COU1tbZyozjUeGWBc1zn9?sihttps://www.instagram.com/toukoband/
Aikataulu:
19:00 ovet20:00 Touko21:00 Lempi Elo
Liput ovelta 17 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Kerrostumat
Solistiyhdistyksen syyssarjan
kolmannessa konsertissa tarkastellaan luonnon monimuotoisuutta useasta
näkökulmasta. Leinosen pianokvintetto sai aiheensa metsän kasvusta ja puun
elinkaaresta taimesta ikihongaksi. Wessmanin Fantasiassa syksyn lehdet
tanssivat villisti ja tunnelma vaihtelee haikeasta myrskyisään. Hynnisen
kvintetto sisältää rytmisen gamelanin inspiroimaa kudosta, pyörteileviä
asteikkoja sekä kellomaisia, unenomaisia itämaisia koraaleja. Pejačević oli
kroatialainen säveltäjä, jonka huomattava tuotanto käsittää pianomusiikkia sekä
kamari- ja orkesteriteoksia, joiden luontoyhteys löytyy lyyrisromanttisesta
sävelkielestä.
Esiintyjät:
Annemarie Åström, viulu
Maria Puusaari, viulu
Atte Kilpeläinen, alttoviulu
Eeva Rysä, sello
Tiina Karakorpi, piano
Ohjelma:Maija Hynninen: Nice-channeled pearl (2022)Harri Wessman: Syksyn sävyinen fantasia (1981) sellolle ja pianolleMinna Leinonen: Kerrostumat (2022)Dora Pejačević: Pianokvartetto op. 25 (1908)
Konsertin kesto n. 55 min (ei väliaikaa).Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.Lisätietoa:Tapahtuma Solistiyhdistyksen nettisivuillaFacebook-tapahtuma
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Koira nimeltään Kissa tapaa kissan
Irina Björklund & Teemu Roivainen: Rauhan Liekki. “On suuri ilo ja kunnia päästä tänä jouluna kiertämään Suomea upean Irina Björklundin kanssa kirkkokonserttien merkeissä. Teemaksi valikoitui rauha, jonka molemmat koemme tässä ajassa erityisen tärkeäksi”, Roivainen kertoo. “Rauha on perinteisestikin hyvin läheisesti sidoksissa joulun aikaan, ja konsertin sisällön ja tunnelman haluammekin luoda niin, että jokainen paikalla oleva voi hetken rauhoittua ja tunnelmoida musiikin parissa.” “Rauha on tosiaan niin laaja käsite: Rauha maailmalle. Mielelle. Perheelle. Luonnolle. Päällimmäisenä meillä näinä aikoina on Ukrainan sota ajatuksissamme, se rauha, jota tilanteen ratkaisemiseksi toivomme. Mutta toivomme ennen kaikkea Rauhan Liekki -konsertin tuovan paikallaolijoille myös henkilökohtaista sielunrauhaa ja irtautumista arjen stressistä; sitä, jota tämän päivän kännykkämaailmassa aniharvoin saamme kokea”, Björklund toteaa.
FI
51 views
Buy Ticket
Read More
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Jackie - Tyttö ja kuolema IV TEKIJÄT TUTUIKSI
Jackie – Tyttö ja kuolema IVSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat la 12.10. klo 16, pe 25.10. klo 14, ke 30.10. klo 19.Suomen kantaesitys 1.10.2024 Myllyteatterin ja Teatteri Avoimien Ovien yhteistuotantona!Kirjallisuuden nobelisti Elfriede Jelinekin näytelmä Jackie – Tyttö ja kuolema IV on postuumi syväsukellus Yhdysvaltain ikonisimman ”ensimmäisen naisen” Jaqueline Kennedyn mieleen. Viiltävän humoristinen teksti rakentuu hänestä otettujen, maailmaa vavahduttaneiden valokuvien varaan. Huolitellun kuvan syvyyksistä vyöryy kuitenkin esiin koko eletyn elämän spektri: roolit, riippuvuudet ja ruumiin rapistuminen, makea elämä, mustasukkaisuus, menetetyt miehet ja lapset.Jackie – tyttö ja kuolema IV lihallistaa näyttämölle Jackie Kennedystä otetut, maailmaa vavahduttaneet ikoniset kuvat pop-taiteesta tutuin, sykkivin sävyin. Samalla esitys luotaa aikamme huomiotalouden äärimmäisen yksilökeskeistä maailmaa. Näyn, siis olen?Jackien näyttämölle tuo ohjaajapari, nukketeatteritaiteilija Maiju Tainio ja Myllyteatterin taiteellinen johtaja, näyttelijä-ohjaaja Jaakko Kiljunen. Tulos on nykynukketeatterilla maustettua fyysisen näyttelijäntyön juhlaa. Esityksessä Jaquelinea näyttämällä ruumiillistavat kaksi upeaa naisnäyttelijää, Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More