4210 result(s) found for ""
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Revyyoperetti Valkoinen hevonen
Revyyoperetti Valkoisen hevosen tapahtumat sijoittuvat Valkoisen hevosen majataloon, jonka hovimestari Leopold on umpi rakastunut talon omistajattareen Josephaan. Hotellissa vierailee tavallisia turisteja sekä arvohenkilöitä aina keisaria myöten, joten sattumuksilta ja kommelluksilta ei voida välttyä.Iloisen vauhdikkaassa operetissa on monia ikivihreiksi jääneitä operettimelodioita, joista Ralph Benatzkyn ohella vastasivat säveltäjät Robert Stolz, Bruno Granichstaedten, Hans Frankowski ja Robert Gilbert.Teos sai ensi-iltansa Berliinissä vuonna 1930 ja on siitä lähtien kuulunut suosituimpien operettien joukkoon.MusiikkiRalph BenatzkyKäännösLaura MartolaOhjausVille SaukkonenMusiikinjohtoEric-Olof Söderström / Tomas TakolanderKoreografiaOsku HeiskanenPuvustusRiia LampinenLavastusMikko RantanenApulaisohjaajaHelena KasperRooleissaMia Heikkinen, Eero Lasorla, Fanny Henn, Jere Hölttä, Kari Storckovius, Antti Tuomaala, Henrietta Grünn, Timo Salminen, Merja Halmetoja, Timo Ahvenjärvi, Leon Sirén, Petter Korkman, Jaana Alatalo, Outi Miles, Minna Ropanen, Hanna Heikari, Seppo Oksa, Mikko SillforsKeravan tanssiopiston tanssijatLuna Korventaival, Sanni Larkko, Iida Murtoniemi, Matias Rintanen, Nette Saralampi, Vesa YliriskuKeravan Oopperan kuoroRiitta Harmia, Tero Alatalo, Tuure Jauhiainen, David Mauffret, Lauri Kukkola, Juha Säämänen, Markku Lintunen, Emma O´Dowd, Tiina Nurmi, Marjot Korjus-Hupponen, Pirkko Pesonen, Tiina Jumppanen, Anni Salin, Minnea Saarinen, Olivia Sirén***- Saattajaliput (1,60 €) saatavilla lippu.fin puhelinpalvelusta (nro 0600 900 900, hinta 2 €/min + pvm/mpm, avoinna ma-la klo 9-21 ja su klo 10-18) sekä täyden palvelun myyntipisteistä ja R-kioskeilta kautta maan.- Ovet tuntia ennen esitystä- Kesto n. 3h sis. 20min väliajan
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
STO 30-vuotisjuhla, illanvietto
STO 30-vuotisjuhla, illanviettosu 27.10. klo 16, Tampereen Komediateatterin JuhlasalissaOhjelma (klo 17 alkaen):Puheita, yllätysvieraita ja musiikkia. DJ tanssittaa.Pientä purtavaa. Baari on auki. Siisti, mutta rento pukeutuminen.Illanvietto 20 € sisältää naulakkomaksun, tervetulomaljan, pienen purtavan ja ohjelman.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
"Back to to 70s" - iltapäiväkonsertti
Vanaja Big Bandin iltapäiväkonsertti "Back to the 70s" ilahduttaa yleisöä aikakauden svengaavimmalla musiikilla.Leveiden lahkeiden ja tolppakorkojen vuosikymmen synnytti runsaasti pop-musiikin kirkkaimpia helmiä – ja myös jazzia. Silloin levylautasella soivat Stevie Wonder, Elton John, Abba ja monet discohitit. Nyt Vanaja Big Band herättää 70-luvun hitit henkiin ison orkesterin ja upeiden laulusolistien esittämänä. Luvassa on mehevästi groovaava konsertti!Vanaja Big Band on hämeenlinnalainen iso viihdeorkesteri, joka on tuttu esiintyjä kotikaupunkinsa toreilla, puistoissa ja konserttisaleissa. Viime syksynä Vanaja Big Band esiintyi Forssassa suositussa elokuvamusiikin viihdekonsertissa. Laulusolisteina konsertissa esiintyvät Jaakko Kulomaa, Johanna Laukkanen ja Anne Tamminen. Orkesteria johtaa Erno Tiittanen.Konsertin kesto on n. 2 tuntia sisältäen väliajan. Väliajalla yleisöä palvelee puffetti.Konsertti järjestetään yhteistyössä Forssan kaupungin ja Forssan Kulttuuri-Axel ry:n kanssa.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
FI
26 views
Buy Ticket
Read More
STO: RIKOS JA RANGAISTUS
Suomen TeatteriopistoRIKOS JA RANGAISTUSEsitykset Juhlatalo Hovissa, Sukkavartaankatu 9Suomen Teatteriopisto juhlii tänä syksynä 30 toimintavuottaan.Varsinainen juhlapäivä on sunnuntaina 27.10.Juhlaesityksenä nähdään ohjaaja Antti Mikkolan valmistama klassikko Rikos ja rangaistus ja rooleissa Näyttelijäntyön Jatkolinjan nykyiset opiskelijat 2024-2025.Ensi-ilta su 20.10. klo 16Kesto avoinKöyhä ylioppilas Raskolnikov aikoo ryöstää ja murhata panttilainaajan. Hän perustelee tekoaan sillä, ettei panttilainaaja ole hyvä ihminen vaan pikemminkin täi, joka riistää toisia. Teko myös vapauttaisi velkakierteestä Raskolnikovin ja hänen perheensä. Esitys seuraa Raskolnikovin kuumeista kujanjuoksua läpi Pietarin. Teon seuraukset vainoavat vainoharhoihin asti ja syyllisyydentunto työntyy esiin väkisin.Tuomo Rämön sovituksessa Dostojevskin menestysteos on riisuttu kaikesta ylimääräisestä.Rämön aikaisemmin yhdelle näyttelijälle sovittama maailmankirjallisuuden klassikko saa uuden tulemisen 16 näyttelijäopiskelijan voimin Antti Mikkolan ohjaamana.Liput: 14,50 €opiskelijat/lapset 10 €Juhlapäivän 27.10. ohjelma:Klo 12.00 Rikos ja rangaistusKlo 15.00 Rikos ja rangaistusEsityspaikkana Juhlatalo Hovi, Sukkavartaankatu 9.Esityksen kesto maksimissaan ja väliaikoineen kaksi tuntia.Juhlaillanvietto klo 16-22 Tampereen Komediateatterin Juhlasalissa, Lapintie 3aOhjelma (klo 17 alkaen):Puheita, yllätysvieraita ja musiikkia. DJ tanssittaa.Pientä purtavaa. Baari on auki. Siisti, mutta rento pukeutuminen.Illanvietto 20 € Sisältää naulakkomaksun, tervetulomaljan, pienen purtavan ja ohjelman.Illanviettotapahtuma myynnissä omana tapahtumanaan - > STO 30-vuotisjuhla, illanvietto
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
STO: RIKOS JA RANGAISTUS
Suomen TeatteriopistoRIKOS JA RANGAISTUSEsitykset Juhlatalo Hovissa, Sukkavartaankatu 9Suomen Teatteriopisto juhlii tänä syksynä 30 toimintavuottaan.Varsinainen juhlapäivä on sunnuntaina 27.10.Juhlaesityksenä nähdään ohjaaja Antti Mikkolan valmistama klassikko Rikos ja rangaistus ja rooleissa Näyttelijäntyön Jatkolinjan nykyiset opiskelijat 2024-2025.Ensi-ilta su 20.10. klo 16Kesto avoinKöyhä ylioppilas Raskolnikov aikoo ryöstää ja murhata panttilainaajan. Hän perustelee tekoaan sillä, ettei panttilainaaja ole hyvä ihminen vaan pikemminkin täi, joka riistää toisia. Teko myös vapauttaisi velkakierteestä Raskolnikovin ja hänen perheensä. Esitys seuraa Raskolnikovin kuumeista kujanjuoksua läpi Pietarin. Teon seuraukset vainoavat vainoharhoihin asti ja syyllisyydentunto työntyy esiin väkisin.Tuomo Rämön sovituksessa Dostojevskin menestysteos on riisuttu kaikesta ylimääräisestä.Rämön aikaisemmin yhdelle näyttelijälle sovittama maailmankirjallisuuden klassikko saa uuden tulemisen 16 näyttelijäopiskelijan voimin Antti Mikkolan ohjaamana.Liput: 14,50 €opiskelijat/lapset 10 €Juhlapäivän 27.10. ohjelma:Klo 12.00 Rikos ja rangaistusKlo 15.00 Rikos ja rangaistusEsityspaikkana Juhlatalo Hovi, Sukkavartaankatu 9.Esityksen kesto maksimissaan ja väliaikoineen kaksi tuntia.Juhlaillanvietto klo 16-22 Tampereen Komediateatterin Juhlasalissa, Lapintie 3aOhjelma (klo 17 alkaen):Puheita, yllätysvieraita ja musiikkia. DJ tanssittaa.Pientä purtavaa. Baari on auki. Siisti, mutta rento pukeutuminen.Illanvietto 20 € Sisältää naulakkomaksun, tervetulomaljan, pienen purtavan ja ohjelman.Illanviettotapahtuma myynnissä omana tapahtumanaan - > STO 30-vuotisjuhla, illanvietto
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Jukka Gustavson & Street Level meets Ben Granfelt
Jukka Gustavsonin uusi yhtye Street Level esiintyy Suistoklubilla kitaralegendan Ben Granfeltin kanssa yhteisessä konsertissa. Odotettavissa on klassikoita vuosien varrelta sekä omaa tuotantoa.
Street Level on perustettu 2017 ja debyyttialbumi "Natural High" julkaistiin vuonna 2021. Yhteinen konsertti Benin kanssa tuntui luonnolliselta ratkaisulta jo yhteisten musiikkimieltymysten takia joten odotettavissa on mielenkiintoinen ja energinen konsertti!
Yhtyeessä soittavat Jukka Gustavson laulu & kosketinsoittimet Ben Granfelt, kitara laulu Jan-Olof Strandberg, basso sekä Thomas Törnroos rummut. Showtime 19:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Kopla 20v. -juhlakonsertti
Saarijärveläinen kansanmusiikkiyhtye Kopla täyttää 20 vuotta ja juhlii tasalukua syksyllä juhlakonsertein!
Juhlakonsertit koostuvat Koplan parhaista kappaleista vuosien varrelta. Mukana nähdään myös liuta vierailijoita, niin soittajia, laulajia kuin tanssijoitakin. Noin kymmenhenkinen yhtye soittaa perinteikästä kansanmusiikkia raikkaalla ja nuorekkaalla meiningillä, joka menee taatusti jalan alle ja toisaalta saa myös silmäkulmat kostumaan kauneimmissa kappaleissaan.
Vuonna 2004 alkunsa saanut Kopla on valittu muun muassa Kaustinen Folk Music Festivaalien vuoden showcase -yhtyeeksi vuonna 2015. Yhtyeen uralle mahtuu myös Pelimanniyhtyeiden Suomen mestaruus vuodelta 2011.
Tervetuloa juhlimaan edelleen lähes alkuperäiskokoonpanossaan esiintyvää Koplaa!
FacebookInstagramLiput ovelta 20/10 €, jos jäljellä.
Numeroimattomat istumapaikat.
Alle 2-vuotiaat ilmaiseksi.
Kesto n. 2h (sis. väliaika).
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla. Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Arctic Volley - Puijo Wolley
Arctic Volleyn naisten edustusjoukkue pelaa Naisten mestaruusliigassa. Ottelut pelataan Santasport Lapin Urheiluopistolla.Urheilu on parasta paikan päällä joten tervetuloa Santasportille nauttimaan lentopalloviihteestä Naisten mestaruuliigan merkeissä.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin
Ujuni Ahmed ‒ Elina HirvonenTytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin Esitys rohkeudesta ja nähdyksi tulemisesta Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin kertoo koskettavan ja ajatuksia herättävän tarinan, jossa nuori nainen etsii omaa tietään vapauteen keskenään ristiriitaisten yhteisöjen puristuksessa.Näyttämöteos kertoo oman yhteisönsä ankarien sääntöjen ja kantaväestön ennakkoluulojen alla elävästä nuoresta, joka livahtaa salaa leffan päivänäytökseen ja Tyttöjen talon turvaan. Myöhemmin tästä somalialaisesta tytöstä kasvaa arvostettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tapahtumapaikkana on Helsinki, josta poiketaan niin Lontooseen kuin Mogadishuun. Tarinan päärooli on jaettu kahdelle loistavalle näyttelijälle: Safiya Mikander esittää päähenkilöä nuorena ja Emilia Neuvonen aikuisena.Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin pohjautuu suurelta osin Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen samannimiseen teokseen (WSOY, 2022). Näyttämöteos kuitenkin ottaa myös taiteellisia vapauksia ja luo aiheesta omalakisen fiktiivisen näkemyksen.Toiveikas ja samastuttava kasvutarina"Miltä tuntuisi olla muiden seurassa vapautuneesti?"Somaliasta kolmevuotiaana Suomeen muuttaneen Ujuni Ahmedin henkilökohtaisista kokemuksista kumpuava tarina on tunnistettava ja samastuttava kenelle tahansa, joka on joutunut kokemaan ulkopuolelle jättämistä, ennakkoluuloja, häpeää ja turvattomuutta. Kansallisteatterin kotikirjailijana toimiva Ahmed on palkittu ihmisoikeusvaikuttaja, joka on tehnyt aktiivista työtä tyttöjen sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Myös nämä aiheet nousevat esiin Kansallisteatterin esityksessä, mutta ennen kaikkea kyseessä on kasvutarina, joka vakavista ja surullisista aiheistaan huolimatta säteilee vastaansanomatonta iloa ja toivoa.Tytöille, jota ajattelevat olevansa yksin on puheenvuoro kaikkien niiden puolesta, jotka tahtovat tanssia, ajatella ja elää itsenäisinä ja vapaina.Kaikkien niiden puolesta, joilta yhteiskunta on ummistanut silmänsä.Kaikkien niiden puolesta, joilla on oikeus kuulua johonkin ja tulla nähdyiksi, rakastetuiksi ja hyväksytyiksi sellaisina kuin he ovat.Kaikkien niiden puolesta, jotka eivät ole yksin, vaikka niin ajattelisivatkin.Esityksen ohjaa Satu Linnapuomi, jonka aiemmat Kansallisteatteriin ohjaamat näyttämöteokset Otteita (2019) ja Pakko jakaa (2021) keräsivät runsaasti kehuja ja kiitoksia. Tunnustettujen huipputekijöiden suunnitteleman esityksen näyttämökuvat, liikkeet ja äänet vangitsevat katsojan kauniiseen maailmaansa.Kantaesitys Suurella näyttämöllä 21.9.2023Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille.TyöryhmäRooleissa Amaal Ali, Safiya Mikander, Yasmin Ahsanullah, Elssa Antikainen, Jani Karvinen, Pirjo Määttä, Emilia Neuvonen, Jasir Osman ja Ilja Peltonen sekä Julianna Kauhaniemi ja Lilja KervinenOhjaus ja dramatisointi Satu Linnapuomi Dramaturgi Eva Buchwald Koreografi Ima Iduozee Lavastussuunnittelu Tinja Salmi Pukusuunnittelu Sanna Levo Äänisuunnittelu Moe Mustafa Valosuunnittelu Tomi Suovankoski Videosuunnittelu Ville Virtanen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Ohjaajan assistentti Isadora Brown
FI
83 views
Buy Ticket
Read More
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Jussi Raittisen muistokonsertti
Tietenkin Jussi Raittisen muistokonsertti pidetään Tavastialla, ja yhtä itsestäänselvästi siellä soittaa The Boys.
Jussi Raittinen ja nuorempi veljensä Eero Raittinen perustivat suomalaisen rockin korkeakouluksikin mainitun The Boysin keväällä 1964, yli 60 vuotta sitten.
Entisillä jäsenillä ja lisäsoittajilla vahvistettu erikoiskokoonpano säestää illan solisteja ja yllätysvieraita.
The Boys oli ensimmäinen suomalainen rockyhtye, joka teki omia lp-levyjä. Jussin johtamana The Boys oli 50 vuotta sitten ensimmäinen kultalevyn saanut sekä ensimmäinen livelevyn tehnyt suomalainen rockyhtye. Albumi Pojat asialla äänitettiin luonnollisesti Tavastialla, josta Jussi myös lauloi sanoittamassaan klassikossa Tavastia-Rock.
Huomioitavaa historiaa riittää illan ja vuosikymmenten täydeltä. Jussi Raittinen teki elämänmittaisen uran paitsi taiteilijana myös alan järjestöissä ja ammattiyhdistystehtävissä, pioneerina ja taustavaikuttajana.
Jussi Raittinen oli kuollessaan 80-vuotias, ja syyskuussa samaan ikään ehättää veljensä Eero Raittinen, jonka juhlakonsertti pidetään Tavastialla maanantaina 7.10.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 30€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Jazzliiton kiertue - Jaska Lukkarinen Trio
”Kontrastit, ne soivat kauniisti triokokoonpanon karussa sointivärissä. Sointiväriä voi piirtää miltei aivan niin kuin haluaa. Ehkä väripaletti on niin laaja, että mahdollisuuksien paljous estää tarttumasta ensimmäiseen. Odotus. Kärsivällisyys. Luottamus.”
Jaska Lukkarinen Trion uusi Textures -konsertti sisältää rumpali/säveltäjä Mikko Hassisen säveltämää musiikkia. Sävellykset mahdollistavat erilaisten rumpusetin sointtivärien käyttöä saksofoni-basso-rummut kokoonpanossa. Musiikillinen värimaailmaa liittyy osaltaan Lukkarisen taiteelliseen tohtoritutkintoon musiikillisen energian luomisen, ylläpitämisen ja purkamisen näkökulma. Yhtyeen sisäinen vuorovaikutus muuttuu pianon, kitaran tai vastaavan harmoniasoittimen puuttuessa ja haastaa rumpalin ottamaan suuremman vastuun kokonaisuudesta ja yhtyeen sointiväristä.
“Säestäessäni olen usein soittimen luonteen ja siihen liittyvien toiveiden puolesta hyvin myötäilevässä roolissa. Textures -konseptin ja Hassisen sävellysten myötä haluan kuitenkin säestää rohkean haastavasti, tuottaen musiikillista energiaa rytmisesti eri värein.”
Konsertin musiikillisen inspiraation lähteinä ovat useat saksofonitrio levytykset, joista haluan erityisesti mainita Steve Colemanin Triplcate-, Joe Lovanon Trio Fascination 1&2-, Brandford Marsaliksen Dark Keys- ja Lee Konitzin Motion-levytykset.
Jazzliiton yhteistuotantokiertueNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 2 €.
Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Tämän lisäksi ravintolan tiskeillä on käytössä palveluinduktiosilmukka.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Olga
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
Molli ja ystävyyden talo
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Jackie - Tyttö ja kuolema IV
Jackie – Tyttö ja kuolema IVSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat la 12.10. klo 16, pe 25.10. klo 14, ke 30.10. klo 19.Suomen kantaesitys 1.10.2024 Myllyteatterin ja Teatteri Avoimien Ovien yhteistuotantona!Kirjallisuuden nobelisti Elfriede Jelinekin näytelmä Jackie – Tyttö ja kuolema IV on postuumi syväsukellus Yhdysvaltain ikonisimman ”ensimmäisen naisen” Jaqueline Kennedyn mieleen. Viiltävän humoristinen teksti rakentuu hänestä otettujen, maailmaa vavahduttaneiden valokuvien varaan. Huolitellun kuvan syvyyksistä vyöryy kuitenkin esiin koko eletyn elämän spektri: roolit, riippuvuudet ja ruumiin rapistuminen, makea elämä, mustasukkaisuus, menetetyt miehet ja lapset.Jackie – tyttö ja kuolema IV lihallistaa näyttämölle Jackie Kennedystä otetut, maailmaa vavahduttaneet ikoniset kuvat pop-taiteesta tutuin, sykkivin sävyin. Samalla esitys luotaa aikamme huomiotalouden äärimmäisen yksilökeskeistä maailmaa. Näyn, siis olen?Jackien näyttämölle tuo ohjaajapari, nukketeatteritaiteilija Maiju Tainio ja Myllyteatterin taiteellinen johtaja, näyttelijä-ohjaaja Jaakko Kiljunen. Tulos on nykynukketeatterilla maustettua fyysisen näyttelijäntyön juhlaa. Esityksessä Jaquelinea näyttämällä ruumiillistavat kaksi upeaa naisnäyttelijää, Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda.
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Fucking Åmål
Ujo ja outona pidetty Agnes ihastuu koulun suosituimpaan bilettäjä Eliniin. Paineet ovat kovat kaikilla. Pikkukaupungin ja koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun Åmålin nuoret etsivät identiteettiään ja yksinäisyyden vastalääkettä – yhteyttä toiseen ihmiseen.
Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Miten lähestyä ihastustaan paljastamatta tunteitaan ja menettämättä kasvojaan?
Esitys pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Kajaanin kaupunginteatterin oman ensemblen lisäksi Fucking Åmålissa näyttämöllä nähdään myös nuoria teatterialan opiskelijoita.
Käsikirjoitus: Lukas MoodyssonSovitus: Asta HonkamaaOhjaus: Kiia LaineSkenografia: Annukka MäntynenValosuunnittelu: Henri PyyÄänisuunnittelu: Sinikka IsoniemiVideosuunnittelu: Topi Lindh
Näyttämöllä:Milla Kuikka Satu Turunen Vera Veiskola Jose Viitala Hellin Karoliina Saastamoinen (Turun ammattikorkeakoulun taideakatemia)Jalmari Pajunen (Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelma)
www.kajaaninteatteri.fi | Fuckin Åmål teaserKesto noin 70 min. Ei väliaikaa.
Ovella lipunmyynti klo 17.00 alkaen (mikäli jäljellä). Saliin pääsee n. klo 17.45. Tulethan tapahtumaan ajoissa. Ovet suljetaan klo 18.00.
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: asiakas + avustaja -lippuun sisältyy kaksi lippuaTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kirjasto@kempele.fi
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
HÄNDEL-KUORO – Swinging Early Music!
Café Barock: HÄNDEL-KUORO – Swinging Early Music! Telakalla
Nauti renessanssin ja barokin svengaavista rytmeistä Tavernerin (1490-1545) ja Bachin (1685-1750) scat-lauluversioiden kanssa. Tämän jälkeen kuullaan saman aikakauden juomalauluja. Tule mukaan!Händel-kuoro on tamperelainen oratoriokuoro. Se on erikoistunut suurimuotoisiin kuorolle, orkesterille ja solisteille sävellettyihin sekakuoroteoksiin. Kuoron konserttiohjelmistossa on totuttu kuulemaan requiem-musiikkia eri aikakausilta.Tällä hetkellä kuorossa laulaa noin kuusikymmentä laulajaa. Kuoron taiteellisena johtajana toimii Debra Gomez-Tapio.Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
LORDS OF THE SOUND "Music is Coming"
Lords of the Sound orkesteri esittää Musiikkitalossa maagisen “Music is Coming” konsertin.“Music is Coming” on taianomainen elävän orkesterin, vokaaliyhtyeen sekä elokuvista ja peleistä tutun fantasiamaailman yhdistelmä.Sykähdyttävä orkesterikonsertti sisältää musiikkia kuuluisista elokuvista ja tietokonepeleista, kuten Game of Thrones, The Mandalorian, Vikings, Dyyni, Harry Potter, The Witcher, Taru sormusten herrasta, Wonder Woman, Narnian tarinat, Avatar, Fantastic Beasts, Mad Max, Guardians of the Galaxy, Mortal Kombat, Star Wars, Matrix, The Fifth Element, Pirates of the Caribbean ja monet muut.Vaikka nämä monien rakastamat tarinat ovat genreiltään ja juoniltaan erilaisia, niitä kaikkia yhdistää taianomainen maailma, joka yltää Hogwartsiakin pidemmälle. Lords of the Sound -orkesteri kuljettaa kuulijat satujen, myyttien, lohikäärmeiden ja ihmeolentojen yliluonnolliseen maailmaan.“Music is Coming” -konsertissa esiintyvät Lord of the Sound -orkesterin muusikot, rockyhtye, laulusolistit ja vokaaliyhtye.Tule kokemaan mukaansatempaavan fantasiamaailman ja elävän musiikin voima!Lupaamme teille illan unohtumattomia vaikutelmia ja aitoa musiikillista taikaa!Suositusikäraja 12-vuotta.Konserttiohjelman kokonaiskesto on noin 2,5 tuntia, sisältäen väliajan.
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
26 views
Buy Ticket
Read More