4210 result(s) found for ""

Kaaos kulisseissa image
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.

Apulanta & Sinfonia Lahti - lisäkonsertti image
Apulanta & Sinfonia Lahti - lisäkonsertti
APULANTA-YHTYE ESIINTYY ENSIMMÄISTÄ KERTAA SINFONIA LAHDEN KANSSA NOKIA ARENALLA LOKAKUUSSA 2024Apulannan parhaat biisit ennenkuulumattomina bändin ja täysikokoisen sinfoniaorkesterin suurversioina.Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, on ilmoittanut historiallisesta esiintymisestään Tampereen Nokia Arenalla yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Ainutlaatuinen konsertti järjestetään 25.10.2024 Nokia Arenalla, ja se tulee olemaan ikimuistoinen hetki niin Apulanta-faneille kuin klassisen musiikin ystäville. Konsertti tarjoaa järkälemäisen kattauksen Apulannan parhaita kappaleita, jotka on sovitettu isolle sinfoniaorkesterille, tuoden uudenlaisen keikkaelämyksen."Konsertti on meille kerran elämässä -tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kyseessä on niin ilmaisuvoimainen porukka, että illasta tulee kirjaimellisesti eeppinen. Sinfonia Lahti osoittaa mielestäni tämän myötä myös hienoa heittäytymiskykyä rikkoen kanssamme samalla eri musiikkityylien välille rakennettuja, keinotekoisen tuntuisia raja-aitoja. Biisit sovitetaan varta vasten tätä iltaa varten ja orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo." kertoo Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti on Suomen arvostetuimpia sinfoniaorkestereita, joka on vakuuttanut yleisönsä huippuluokan konserteilla. Tämä erityinen yhteistyö mahdollistaa Apulannan musiikin yhdistämisen klassisen musiikin maagiseen maailmaan.Apulanta & Sinfonia Lahtipe 25.10.2024la 26.10.2024Nokia Arena, TampereOsa katsomoista on K-18 anniskelukatsomoita, permannolla suositusikäraja 12 vuotta.Myynnissä myös VIP-paketteja.Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 59,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.
Misconduct (SWE), Jaakko & Jay, Bucket image
Misconduct (SWE), Jaakko & Jay, Bucket
Ruotsalainen pitkän linjan punk rock-yhtye MISCONDUCT saapuu Suomeen muutamalle keikalle ja 26.10. juhlitaan Bar Loosessa! Misconduct on lähes 30-vuotisen olemassaolonsa aikana soittanut genrensä kärkinimien (mm. Bad Religion, Rise Against) kanssa sekä tehnyt yhteistyötä Agnostic Front-legenda Roger Miretin kanssa, ja on tunnettu mm. ...United As Onen ja One Step Closerin kaltaisista klassikkolevyistä. Misconduct esiintyi Suomessa edellisen kerran viime vuonna HKI SKEPUFEST -tapahtuman pääesiintyjänä, eikä taatusti jättänyt yhtäkään katsojaa kylmäksi: yhtye ottaa yleisönsä erinomaisella ammattitaidon ja punk rockin hurmion yhdistelmällä, eikä yhtään vähempää tarvitse odottaa myöskään Loosessa. MISCONDUCT työstää uutta levyään, ja on julkaissut albumilta kaksi kehuttua singleä - tarttuvan, punk rockin eurooppalaista yhteishenkeä ylistävän Punk Rock Holiday-kappaleen sekä ensimmäisen ruotsinkielisen kappaleensa Stunder Som Har Flytt. Tapahtumassa mukana myös kotimaisen punk rock-skenen kestosuosikki Jaakko & Jay sekä vastikään kehutun kakkosalbuminsa julkaissut helsinkiläinen Bucket. MisconductJaakko & JayBucketJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/ NO NAZIS! NO BULLSHIT!
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024 image
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
Malla image
Malla
MALLA PALAA KLUBILAVOILLE SYYSKIERTUEELLAAN Omaperäisellä tyylillään suomalaista klubimusiikkia uudistava MALLA jatkaa syksyn kiertueellaan Flow-festivaalilla lanseerattua artistin uutta aikakautta. MALLA esiintyy bändinsä kanssa syksyllä tarkoin valikoiduilla keikkapaikoilla ja kiertueen huipennus koetaan 26. lokakuuta Tampereen Klubilla. Liput keikoille ovat myynnissä keikkapaikkojen omissa myyntikanavissa. MALLAn musiikissa minimalistinen ja vaihtoehtoinen lähestymistapa yhdistyvät tanssittaviin rytmeihin, jotka toimivat niin klubeilla kuin festivaalilavoillakin. Vuonna 2021 julkaistu ja artistin nimeä kantava debyyttialbumi sai ylistystä kriitikoilta ja vahvisti hänen asemansa kotimaisen indiemusiikin kentällä. Viime vuonna julkaistu toinen albumi Fresko vei tätä visiota vielä pidemmälle ja vakiinnutti MALLAn aseman yhtenä Suomen elektronisen musiikin kiinnostavimmista tekijöistä. Syksyn keikoilla kuullaan myös kappaleita MALLAn tulevalta kolmannelta albumilta, jota artisti parhaillaan työstää. Kiertueen keikat ovat rakentuneet kehutun Flow-festivaalin visuaalisesti rikkaan avauskeikan ympärille.Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 28 €. **** Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
STO: RIKOS JA RANGAISTUS image
STO: RIKOS JA RANGAISTUS
Suomen TeatteriopistoRIKOS JA RANGAISTUSEsitykset Juhlatalo Hovissa, Sukkavartaankatu 9Suomen Teatteriopisto juhlii tänä syksynä 30 toimintavuottaan.Varsinainen juhlapäivä on sunnuntaina 27.10.Juhlaesityksenä nähdään ohjaaja Antti Mikkolan valmistama klassikko Rikos ja rangaistus ja rooleissa Näyttelijäntyön Jatkolinjan nykyiset opiskelijat 2024-2025.Ensi-ilta su 20.10. klo 16Kesto avoinKöyhä ylioppilas Raskolnikov aikoo ryöstää ja murhata panttilainaajan. Hän perustelee tekoaan sillä, ettei panttilainaaja ole hyvä ihminen vaan pikemminkin täi, joka riistää toisia. Teko myös vapauttaisi velkakierteestä Raskolnikovin ja hänen perheensä. Esitys seuraa Raskolnikovin kuumeista kujanjuoksua läpi Pietarin. Teon seuraukset vainoavat vainoharhoihin asti ja syyllisyydentunto työntyy esiin väkisin.Tuomo Rämön sovituksessa Dostojevskin menestysteos on riisuttu kaikesta ylimääräisestä.Rämön aikaisemmin yhdelle näyttelijälle sovittama maailmankirjallisuuden klassikko saa uuden tulemisen 16 näyttelijäopiskelijan voimin Antti Mikkolan ohjaamana.Liput: 14,50 €opiskelijat/lapset 10 €Juhlapäivän 27.10. ohjelma:Klo 12.00 Rikos ja rangaistusKlo 15.00 Rikos ja rangaistusEsityspaikkana Juhlatalo Hovi, Sukkavartaankatu 9.Esityksen kesto maksimissaan ja väliaikoineen kaksi tuntia.Juhlaillanvietto klo 16-22 Tampereen Komediateatterin Juhlasalissa, Lapintie 3aOhjelma (klo 17 alkaen):Puheita, yllätysvieraita ja musiikkia. DJ tanssittaa.Pientä purtavaa. Baari on auki. Siisti, mutta rento pukeutuminen.Illanvietto 20 € Sisältää naulakkomaksun, tervetulomaljan, pienen purtavan ja ohjelman.Illanviettotapahtuma myynnissä omana tapahtumanaan - > STO 30-vuotisjuhla, illanvietto

Arppa image
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
Revyyoperetti Valkoinen hevonen image
Revyyoperetti Valkoinen hevonen
Revyyoperetti Valkoisen hevosen tapahtumat sijoittuvat Valkoisen hevosen majataloon, jonka hovimestari Leopold on umpi rakastunut talon omistajattareen Josephaan. Hotellissa vierailee tavallisia turisteja sekä arvohenkilöitä aina keisaria myöten, joten sattumuksilta ja kommelluksilta ei voida välttyä.Iloisen vauhdikkaassa operetissa on monia ikivihreiksi jääneitä operettimelodioita, joista Ralph Benatzkyn ohella vastasivat säveltäjät Robert Stolz, Bruno Granichstaedten, Hans Frankowski ja Robert Gilbert.Teos sai ensi-iltansa Berliinissä vuonna 1930 ja on siitä lähtien kuulunut suosituimpien operettien joukkoon.MusiikkiRalph BenatzkyKäännösLaura MartolaOhjausVille SaukkonenMusiikinjohtoEric-Olof Söderström / Tomas TakolanderKoreografiaOsku HeiskanenPuvustusRiia LampinenLavastusMikko RantanenApulaisohjaajaHelena KasperRooleissaMia Heikkinen, Eero Lasorla, Fanny Henn, Jere Hölttä, Kari Storckovius, Antti Tuomaala, Henrietta Grünn, Timo Salminen, Merja Halmetoja, Timo Ahvenjärvi, Leon Sirén, Petter Korkman, Jaana Alatalo, Outi Miles, Minna Ropanen, Hanna Heikari, Seppo Oksa, Mikko SillforsKeravan tanssiopiston tanssijatLuna Korventaival, Sanni Larkko, Iida Murtoniemi, Matias Rintanen, Nette Saralampi, Vesa YliriskuKeravan Oopperan kuoroRiitta Harmia, Tero Alatalo, Tuure Jauhiainen, David Mauffret, Lauri Kukkola, Juha Säämänen, Markku Lintunen, Emma O´Dowd, Tiina Nurmi, Marjot Korjus-Hupponen, Pirkko Pesonen, Tiina Jumppanen, Anni Salin, Minnea Saarinen, Olivia Sirén***- Saattajaliput (1,60 €) saatavilla lippu.fin puhelinpalvelusta (nro 0600 900 900, hinta 2 €/min + pvm/mpm, avoinna ma-la klo 9-21 ja su klo 10-18) sekä täyden palvelun myyntipisteistä ja R-kioskeilta kautta maan.- Ovet tuntia ennen esitystä- Kesto n. 3h sis. 20min väliajan