3968 result(s) found for "K"
SIRKÜS2
SIRKÜS2 – TELTTA PYSTYSSÄ! -SHOWEsitys rapistuneissa sirkusväreissä
SIRKÜS2 on hauska ja yllättävä kaikenikäisille katsojille sopiva lämminhenkinen sirkusparodia joka elää ja hengittää menneisyyden sirkusromantiikkaa. Esitys tarkastelee sirkushistoriaan kuin menneisyyden sirkusvaunun rikkinäisestä ikkunasta.Esityksen esiintyjät muuttavat roolihahmojaan numerosta toiseen ja ironisen ivallinen mutta kuitenkin lempeä ja herkkä tekemisen asenne välittyy katsomoon, esitys iskee silmää yleisölle kun koko estetisoiva sirkustaide ja romantisoitu sirkuskuvasto päätyvät näyttämölle koko totuudessaan. Eikä ketään varmasti häiritse, vaikka vatsastapuhuja ei ole kovin hauska, temput eivät aina onnistu, tirehtööri on ylidramaattinen ja orkesteri soittaa vähän sinne päin. Mutta se kaikki kuuluu sirkukseen: mennyt loisto ja jäntevä nuoruus. Sama artisti esiintyy monella nimellä, myy välissä ylihintaista popcornia – taiteilijat venyvät kaikkeen. Ja kaikessa on vähän huijauksen makua, kuten sirkuksessa kuuluu ollakin!
Mutta kaikki esityksessä on kuitenkin totta, kaikki sirkus tapahtuu oikeasti siinä katsojien silmien edessä – ei ruudussa, ei virtuaalisesti. Keilat lentävät, ruoska napsuu, trapetsi keinuu ja haju tarttuu nenään. Ja kuten K.S. Stanislawskikin sanoi ’Sirküs2 – sirkus on paras paikka maailmassa’.Numeroimattomat istumapaikat.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Joose Keskitalo
Folkin mestari Joose Keskitalo saapuu syksyllä G Livelabiin kolmen teemaillan konserttisarjalla!
Joose Keskitalo on vakiinnuttanut asemansa yhtenä 2000-luvun arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hänen väkeviä laulujaan, profeetallisia näkyjään ja koskettavia tarinoitaan on kuultu jo kahden vuosikymmenen ajan. Luoja auta -esikoisalbumin julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja Keskitalon kuudestoista albumi "Tähdet palaavat paikoilleen" julkaistaan lokakuussa 2024.G Livelabin teemaillat keskittyvät Keskitalon laulajauran eri aikakausiin ja teemoihin. Toinen ilta keskittyy Kolmas Maailmanpalo -yhtyeen aikaan (2008–2013). Illalla kuullaan materiaalia lähinnä Tule minun luokseni, kulta- ja Kolmas Maailmanpalo -albumeilta. Illat avataan keskustelutuokioilla, joissa perehdytään aikakauden levyihin ja teemoihin.Illan kokoonpano:Joose Keskitalo: laulu, kitara, huuliharppu, huilu ja viuluArwi Lind: lyömäsoittimet ja lauluEero Tikkanen: basso ja lauluOtto Eskelinen: puhaltimet, koskettimet ja lauluMikko Kankaanpää: sähkökitara
Iltojen teemat ovat:17.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa18.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo19.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit)
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Sarjalipulla pääsy jokaiseen konserttisarjan konserttiin:
17.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa18.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo19.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit)
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 22 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
FI
79 views
Buy Ticket
Read More
KASEVA - Eilen, tänään 50vuotta
KasevaEILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUEKaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat vain kasvaneet vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.Tarina sai jatkoa keväällä 2024 alkaneen 50-vuotisjuhlakiertueen myötä. Nyt syksyllä tämä sukupolvikokemukseksi muodostunut ja kiitelty juhlakiertue saapuu konserttisaleihin.Kaseva on:Matti Mikkonen, laulu ja kitaraJouko Järvinen, basso ja lauluNils Jokela, rummutTommi Kekoni, kitara ja laulu.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
FI
78 views
Buy Ticket
Read More
DJ Kridlokk, Stepa
Korkeaa arvostusta kerryttänyt artisti ja tuottaja DJ Kridlokk eli Kristo Laanti julkaisi huhtikuussa odotetun uuden albuminsa Hai. Kridlokkin kokonaan itse säveltämää, sanoittamaa ja tuottamaa albumia on laajalti hehkutettu uudeksi suomiräpin merkkiteokseksi.
Lämminhenkistä ja tiedostavaa otetta suosivan Stepan riimit ovat täynnä hevosvoimaa ja korkeajännitteistä energiaa. Nykypäivänä Stepan musiikki puhuu yhä enemmän ajan- ja elämän arvokkuuden puolesta, unohtamatta voimista suurimpia: rauhaa ja rakkautta.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
Kerubin kantiskortilla ennakkolipuista 2 euron alennus. Alennusliput (rajoitettu erä) myynnissä ainoastaan Tiketissä. Kerubin voimassaoleva kantiskortti on näytettävä sisääntulon yhteydessä. Kerubin mobiilikantiskortin saat hankittua osoitteesta kantis.kerubi.fi
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Lisätietoja esteettömyydestä Kerubin nettisivuilla.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Nestor (SWE) + Cruzh (SWE)
Nestor (SWE) + Cruzh (SWE) On The Rocksissa 18.10.2024!
Länsinaapurimme osaaminen melodisen hard rockin saralla ei liene kenellekään epäselvää ja tätä herkkua on luvassa, kun uskomattoman kovan bailubändin maineessa oleva Nestor saapuu Helsingin On The Rocksiin 18. lokakuuta. Ruotsalaisten ylivoimaa täydentää pehmeän tyylikkäästi rokkaava Cruzh.
Nestor perustettiin jo kauniilla 80-luvulla vain vaipuakseen horrokseen yli kolmeksi vuosikymmeneksi. Bändi kasasi rivinsä uudelleen vuonna 2021 ja uusi alku olikin räjähtävä. ”Kids In A Ghost Town”-albumin myötä bändin maine äärimmäisen viihdyttävänä ja tiukkana live-koneena levisi kulovalkean tavoin.
Nestorin uutuusalbumi ”Teenage Rebel” ilmestyi toukokuussa 2024 ja levyltä irrotetun ”Victorious”-sinkun perusteella oli selvää, että silkkaa hard rock -nannaa oli tiedossa!Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Liput ovelta, mikäli jäljellä.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue
Yona julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa ja lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle
Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen studioalbuminsa ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Eden-nimeä kantava albumi julkaistaan 20. syyskuuta ja kiertue starttaa lokakuussa.
”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun rakkaan yhtyeeni kanssa. Eden on Yonan soinnille tutusti orgaaninen, mutta aikaisemmista levyistä poiketen konemusavaikutteisempi, biitimpi ja mystisempi”, Yona kertoo tulevasta levystä.
Julkaisukiertueen keikat ovat kaksiosaisia. Uuden levyn lisäksi konserteissa tullaan kuulemaan myös useita rakastetuimpia kappaleita Yonan aikaisemmilta levyiltä.
”Meidän jokainen keikka on uniikki ja annamme aina kaikkemme musiikille. Odotan suurella jännityksellä ja innolla, että pääsemme sukeltamaan yhdessä Edeniin”, Yona fiilistelee kiertuetta.
Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä taiteessaan eri musiikkigenrejä. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Artisti palkittiin edellisestä albumistaan Uni johon herään Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla.
Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot).
soldoutmanagement.fi
yona.fi
Yona Facebook
Yona InstagramVerkosta vain suoria ostoja, puhelinpalvelussa varausaika 2 päivää.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Pyörätuoli + avustaja -paikat löytyvät kahdesta kohdasta katsomoa: A permanto ylärivi oikea ja C permanto ylärivi vasen.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Orlando
Kuinka monta minuutta sisälläni onkaan Aatelisnuorukainen Orlando lähtee etsimään itseään halki vuosisatojen, rakastaa niin ihmisiä kuin runouttakin, pettyy niin ihmisiin kuin runouteenkin, löytää itsensä kaukaisilta mailta ja tutuilta kotikonnuilta, aina uudestaan tutun tammipuun syleilystä. Orlando on fantastinen teatterileikki, Peer Gyntmäinen kohtalonmatka ja ajaton nostalgiatrippi siihen mikä ei muutu: ihminen. ENSI-ILTA 9.10. 2024 PIENI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Tommi Kainulainen LAVASTUS – JA PUKUSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho VALOSUUNNITTELU Harri Peltonen ÄÄNISUUNNITTELU Tatu Virtamo NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Anu Reijonen ROOLEISSA Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen, Lumikki Väinämö ja Miikka Wallin
FI
73 views
Buy Ticket
Read More
PARIISIN KEVÄT K-18
PARIISIN KEVÄT KIERTUEELLE UUDEN ALBUMIN JULKAISUN MYÖTÄPariisin Kevät palaa yli neljän vuoden mittaiseksi venyneeltä levytystauoltaan, kun yhtyeen kahdeksas studioalbumi Sun yö on pian täällä ilmestyy perjantaina 24.5.2024.Arto Tuunelan mukaan albumia tehdessä tuntui tärkeältä löytää tasapaino siinä, miten uudistua ja samalla säilyttää Pariisin Kevään ydin. Yhtye halusi tälläkin kertaa tehdä kokonaisvaltaisen albumikokonaisuuden, ei vain kokoelmaa yksittäisiä lauluja. “Mun biisit on joskus valmiimpia, joskus ihan raakileita, jotka Artturi osaa viedä tuotanto- ja sovitusmielessä suuntiin, joita mä en koskaan tulis ajatelleeksi. Meidän yhteistyö on myös siltä kannalta hedelmällistä, että parhaimmillaan prosessissa löytyy jotain ihan uutta. Se vaatii usein paljon aikaa, koska me ei tahdota tehdä keskinkertaista ja ennalta-arvattavaa. Toivon, että lopputuloksena on musiikkia, joka kestää aikaa, eikä tunnu liian kertakäyttöiseltä tai liian tyrkyttävältä, muttei myöskään itsetarkoituksellisen vaikealta”, Tuunela pohtii.Yhtye kiertää albumin julkaisun myötä kattavasti festarikesän lisäksi loka-marraskuussa klubeja ja areenoita ympäri Suomen.Syysrundin keikkojen liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen kanavissa maanantaina 27.5.2024 klo 09:00.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Black Devils (Hurriganes Show)
Kahdella legendaarisella Hurriganes-kitaristilla varustettu Black Devils feat. Ile Kallio & Janne Louhivuori soittaa Hurriganesin parhaat hitit ja livesuosikit, yllätyksiä unohtamatta. Vuoden 2024 keikoilla juhlistetaan paitsi Ile Kallion paluuta yhtyeen riveihin, myös 23. helmikuuta ilmestynyttä studioalbumia ”Get Ready” (Emsalö Music), jonka tekijätiimissä ovat vaikuttaneet Ilen lisäksi mm. Richard Stanley, Costello Hautamäki ja Janne Louhivuori.
”Mahtavaa lähteä keikoille niin että sekä Ile Kallio että Janne Louhivuori on mukana. Soitamme Ganesin parhaat klassikot ja keskitymme myös harvemmin kuultuihin helmiin Ilen ja Jannen aikakausilta. Yllätykset kuuluu meillä lisäksi perinteisesti asiaan. Bändin tavoite on kunnioittaa alkuperäistä ja luoda kuulijalle kunnon aikamatka menneeseen, mutta uuden albumin myötä katse on Ilen ja Jannen kanssa myös tulevassa. Tervetuloa!”, kertoo Black Devilsiä luotsaava laulaja-rumpali J-P Kakkola.
Black Devilsin peruskokoonpanoon kuuluu J-P Kakkolan lisäksi Tero Salminen (basso) ja Matti Kähkönen (kitara). Yhtye on lähivuosina julkaissut livealbumit sekä Ile Kallion että Janne Louhivuoren kanssa ja tehnyt aiemmin yhteistyötä myös Remun ja Hurriganesin Roadrunner-albumin tuottaneen Richard Stanleyn kanssa. Vuonna 1971 Hurriganesin nimeksi oli kuuleman mukaan ehdolla juurikin Black Devils, mutta lopulta Remulle tuli mieleen Johnny and the Hurricanes, ja loppu on historiaa.Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla keikkailtana 18:30-20:00. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Fathi Ahmed - Sisäkkö, kokki, TV-tähti
Fathi Ahmed – Sisäkkö, kokki, TV-tähti -stand up -sooloSuomen komediamaailman erikoisin ja mielenkiintoisin tarinankertoja, stand up -koomikko Fathi Ahmed tuo uuden esityksensä kiertuelavoille.Sisäkkö, kokki, TV-tähti kertoo Fathin tarinan lapsuudesta nykyhetkeen: arjesta pakolaisperheen “sisäkkönä”, alkoholiin ja pitkiin päiviin hukatusta nuoruudesta kokkina ja aikuisena juurensa unohtaneena TV-tähtenä.Uuteen stand up -sooloon kietoutuu monta kiehtovaa tarinaa, jotka kertovat hauskalla tavalla Fathin karuistakin kokemuksista, ja siitä miten tausta ja kasvatus ovat muovanneet hänestä television paneeliohjelmien vakiokasvon ja suomalaisen komedian tulevan ”saman naaman”. Show’n kesto n. 1 h 40 min sisältäen tauonIkäraja 18 vuottaMahdollinen eteispalvelumaksu ei sisälly pääsylippujen hintaanAlennuksiin oikeuttavat kortit ja todistukset tarkastetaan ovellaOikeudet muutoksiin pidätetään.Järjestäjä: Suomen Stand Up Club
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Smalltime Players
Smalltime Players: Edu Kettunen - Mika Kuokkanen - Johanna Iivanainen & Mikko Iivanainen - Levynjulkaisukiertue 2024
Kotimaisen juurimusiikin sanansaattajat Edu Kettunen, Mika Kuokkanen
sekä Johanna ja Mikko Iivanainen tarjoilevat herkkiä tulkintoja ja
elämänmakuisia tarinoita konserttisalikiertueellaan syys-lokakuussa
2024. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa
Smalltime Players -yhtyeen uutta albumia.
Olohuonemaisessa konsertissa nämä neljä esittävät uuden levynsä
tuotantoa, tunnetuimpia kappaleitaan ja valikoituja lainakappaleita.
Luvassa on tyylikäs ja tiheätunnelmainen ilta, josta ei tunnetta ja
sävyjä puutu. Edu Kettusen ja Mika Kuokkasen vuosia kestänyt
musiikillisen yhteistyön tuloksena kuullaan hienosti yhteensoivaa
laulua ja sävykästä säestystä. Johanna ja MikkoIivanaisen musiikista
välittyy läsnäolo, rakkaus musiikkiin ja yhdessä tekemiseen.
Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden ehdottomaan eliittiin kuuluva Edu
Kettunen ei esittelyjä kaipaa. Hänen monista klassikko-kappaleistaan on
tullut lähes kansanlauluja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Edu
on kappaleissaan ja tulkinnoissaan onnistunut
nitomaan omaperäisen taitavasti yhteen suomen kielen, suomalaisen
mielenmaiseman sekä anglo-amerikkalaisenmusiikin perinteen.
Mika Kuokkanen on tuttu laulaja-kitaristi Hoedown-yhtyeen lisäksi muun
muassa J. KarjalaisenLännen-Jukka -kokoonpanosta ja yhteistyöstään Ninni
Poijärven kanssa. Mika on tehnyt kappaleita omien levyjensä ja
Hoedown-yhtyeen lisäksi esimerkiksi Eero Raittiselle,
Sami Saarelle ja Emma Salokoskelle.
Useilla musiikkialan palkinnoilla palkittu, SuomiLOVE-ohjelmasta koko
kansalle tutuksi tullut ja upeana tulkitsijana tunnettu Johanna
Iivanainen on julkaissut kolme soolo-albumia (Kadotaan uneen,
Mustarastas laulaa ja Broken river) ja ollut mukana yli 50:llä
levytyksellä.
Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen
kitarataiteilija. Johannan ja Mikonduon ohella hänet tunnetaan hyvin
myös loistavana jazz-kitaristina mm. Nordic Trinity Trio-kokoonpanossa.
Taiteilija on julkaissut kolme soolo-albumia, joista viimeisin
Lullaby For Lost Souls julkaistiin vuonna 2023.
Kokoonpano:
Edu Kettunen - laulu, kitara & perkussiot
Mika Kuokkanen, - laulu & kitara
Johanna Iivanainen, - laulu & piano
Mikko Iivanainen - kitara & taustalaulu
Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
CABARET John Kanderin musikaali
Musical by John Kander
Based on the play by John Van Druten and stories by Christopher Isherwood
World premiere on November 20, 1966 in Broadhurst Theatre
Premiere in the Estonian National Opera on February 9, 2024
Lyrics by: Fred Ebb
Translation of the lyrics by: Kirke Kangro
Book by: Joe Masteroff
Translation by: Hannes Villemson
Music Director: Kaspar Mänd
Conductor: Lauri Sirp
Assistant to the Music Director: Martin Trudnikov
Stage Director: AnnaKarin Hirdwall (Sweden)
Designer: Caroline Romare (Sweden)
Lighting Designer: Peter Stockhaus (Sweden)
Choreographer: Adrienne Åbjörn (Sweden)
Cast:
Emcee: Priit Võigemast, Kaarel Targo (Must Kast)
Sally: Hanna-Liina Võsa, Piret Krumm
Cliff: Kalle Sepp (Revüüteater Starlight Cabaret), Kaarel Targo (Must Kast)
Fräulein Schneider: : Juuli Lill, Katrin Karisma
Herr Schultz: Mart Laur, Jassi Zahharov
Fräulein Kost: Karis Trass, Kadri Nirgi
Ernst Ludvig: Mart Madiste, Jaak Jõekallas
Performed in Estonian with subtitles in Estonian and English.
Berlin 1929. The ideas about The New World are growing stronger. But at the Kit Kat Klub, everyone is still welcome. Sally Bowles is the star of the club and together with the emcee she tries to keep the dream of freedom alive. Then she meets Clifford Bradshaw, an American writer who has come to Berlin in search of himself. In a Germany where the Nazis are marching ever louder, this love story unfolds in the shadow of an approaching world war.
“Cabaret” is one of Broadway’s legendary masterpieces, a musical with a serious underlying theme, depicting the impact on the lives of ordinary people caught up in the increasing decadence of Germany in the 1930s. The musical caused a sensation when it made its 1966 Broadway debut, and the season ran for nearly 2000 performances. The wild freedom and abandon of the time establishes an environment of spiritual, artistic and sexual freedom that was soon to be destroyed by the Nazi regime.
Stage Director AnnaKarin Hirdwall: “Have you ever let your wants and dreams pass you by out of fear of the consequences of pursuing them? In this piece I want to tell you about how people get affected by fear and how we become who we are. Do we live our lives imprisoned or free in truth? Can we enable personal and societal change in the future or do we hold back and cling to the old world in fear of renewal? I want to welcome the audience into a world populated by characters who believe, wish, love, dare, dream and hope – despite forces that want to limit, control, straighten and intimidate into fear and silence”.
Consultant, Art Historian Harry Liivrand: “There are two exceptional works in the history of music that stand out from the rest of the genre – “West Side Story” and “Cabaret”. These musicals are flesh and blood, so to speak, dealing with the maze of social conditions and human relationships in difficult political times, not just providing high-level musical entertainment. They are timeless because the issues they echo are timeless. To understand the Berlin-musical “Cabaret”, one must take into account the ultra-liberal political, cultural and social conjuncture of Germany, the Weimar Republic at the time. Thanks to the new art of photography, the Bauhaus school, expressionist modernism (die Neue Sachlichkeit) in the visual arts, and sexual freedom without taboos, Berlin became Europe's leading centre of avant-garde art and sexual emancipation in the second half of the 1920s. Dozens and dozens of cabarets, revue theatres, nudist bars, and entertainment clubs opened in the city became symbols of the latter, which were mostly managed and financed by gays, lesbians and transvestites. There were about a hundred gay clubs in Berlin alone. The proportion of Jewish musicians in Berlin's operetta and cabaret world promoting modern jazz (Kurt Weill, Oscar Straus, Paul Abraham, Fritzi Massary, etc.) was outstanding. Against the background of the blatant political struggle in the German capital – especially the Nazis versus the Communists – the unrestrained nightlife was also a “dance on the volcano”, but still, until January 1933, this joyful ideology of the “golden twenties” continued, developed, and lived creatively. /.../
KitKatClub reopened in 1994, but in a new location, and of course it's not quite what it once was. But the name and the legend sell. The dress code is checked at the door - I know from my own experience, because once we couldn't get in with Kristel Pappel and Tõnu Kõrvits... I recommend establishments such as “Wintergarten”, “Tipi am Kanzleramt” and “Bar jeder Vernunft” to fans of variety shows, operettas and musicals. It is possible to have a proper dinner there before the show and to order more during the break of the show. By the way, “Cabaret” will also be performed in “Tipi am Kanzleramt” from July."
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Rhythm Manifesto -levynjulkaisukiertue
Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisee neljännen albumin "Rhythm Manifesto IV" lokakuun 4. päivä. Useampaan kertaan euroopassa kiertänyt, kotimaan klubeilla sekä festareilla esiintynyt kymmenvuotias East Funk Attack yhdistelee eri musavaikutteita energisellä asenteella ennakkoluulottomasti. Eclipse Music levy-yhtiön julkaisema tiivis rock-funk paketti saattelee yhtyeen laajalle kotimaankiertueelle joka soi pitkälle kevääseen asti! Esimakua uudenlevyn tunnelmasta on saatu jo julkaistuilta kahdelta singleltä ”Losing You” ja ”We Are The Party” joiden musiikkivideot ovat kerännet hienosti katseluita Youtubessa ja joista saatu palaute on ollut jopa suorastaan ylistävää! Uudella levyllä kuullaan vierailevina artisteina kitaristit Riku Rajamaa ja Erja Lyytinen, sekä Funk-artisti, laulaja-pasunisti Nils Landgren (Ruotsi) ja yhtyeen kanssa kiertueilla ja festivaaleilla esiintynyt laulaja Sami Pitkämö. Tutustu ja tutki lisää East Funck Attackin nettisivuilta.
Facebook | InstagramLipupua saa myös ovelta, mikäli jäljellä.Lippujen varausaika 2 päivää.
***EsteettömyysAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Ege Zulu, Pessa
Ege Zulu Tavastialle lokakuussa!
Ylpeästi roihuvuorelainen Ege Zulu pyrkii pirteällä musiikillaan välittämään positiivista energiaa ympärilleen. Artistin monipuolinen soundimaailma pohjautuu etenkin ranskalaiseen musiikkiin, ”Marseille-soundiin”, johon hän yhdistää taidokkaasti afropop- ja hiphop-tyylilajeja. PME Recordsille levyttävän Ege Zulun tuotanto osoittaa vakuuttavasti artistin paikan kotimaisen afrotrapin sanansaattajana.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Silmien takana: Miljoonasade duo – Maailman vaarallisin lintu
Suomirockin legenda Miljoonasade intiimillä duo-keikalla ja haastattelussa G Livelabiin siirtyneellä Silmien Takana -klubilla lokakuussa.Miljoonasateen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Lapsuuden sankarille, Marraskuu, 506 ikkunaa, Miljoonasade, Lelukaupan häät ja Olkinainen. Duo-keikoilla Tomi Aholainen ei säestä, vaan taiteilee. Heikki Salo on tarinankertoja, ja se tulee selväksi paitsi biisiteksteistä myös konsertin välispiikeistä, joille annetaan tilaa niin että piisaa. Mystiseksi illan tekee siihen valittu teema Maailman vaarallisin lintu. Mistä on kyse? Tule keikalle ja ota selvää!Vaihtuviin teemoihin, haastatteluun ja vahvaan tunnelmaan perustuvan klubikonseptin johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon valitun teeman kautta kynttilöiden lämpimässä valossa. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan. Silmien Takana -promoottori Mika Niemi kuvailee klubia näin: ”Laulunkirjoittamisen tekniikkaa enemmän minua kiinnostaa se, mikä artistit saa tarttumaan kynään ja mistä näkökulmasta kukin artisti maailmaa katsoo. Niinpä haastattelunikin kurottavat kohti sitä leikkauskohtaa, jossa lauluntekijä, luomisprosessi ja valmis kappale kohtaavat. Välillä surkeasti hapuillen, toisinaan taas jotain syvempää tavoittaen – kuin elämässä konsanaan.” Syksyn Silmien Takana -ohjelmisto:30.8. Aki Tykki – Surun kautta valoa päin 26.9. Aliisa Syrjä – Idea 18.10. Miljoonasade Duo – Maailman vaarallisin lintu4.11. John Paul White 15.11. Lasten Hautausmaa Duo – Toivo 20.12. Eevil Stöö – Laidasta laitaan
FacebookInstagramTwitter
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kuka pelkää Virginia Woolfia on riemukkaan raivokas klassikko ja hurja ihmissuhdemittelö, jossa kahden eri-ikäisen pariskunnan huolettomasti alkanut yöllinen kohtaaminen etenee vääjäämättä keskelle myrskyn silmää.
Yön pikkutunteina, nuorten vieraidensa edessä, keski-ikäinen pariskunta George ja Martha aloittavat raivokkaan parisuhdemittelön, jonka pyörteissä myös nuoripari Nick ja Honey riisutaan vääjäämättä rooleistaan. Ja kun aamu sarastaa, ei kukaan heistä kävele uuteen päivään ennallaan.Näytelmäkirjailija Edward Albee palkittiin näytelmästä Tony-palkinnolla vuonna -63, ja Elisabeth Taylor sekä Sandy Dennis rooleistaan Oscareilla vuonna -66 tehdyssä maineikkaassa elokuvaversiossa.Näytelmä on voimakas, pureva ja koskettava kuvaus pitkän liiton monista puolista. Se on myös erinomainen esimerkki Albeen terävästä ja nokkelasta dialogista, joka haastaa, yllättää, huvittaa ja herkistää, ja kuvaa syvällisesti ihmisyyden ja parisuhteen monia ulottuvuuksia. Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kotkan Kaupunginteatterissa Naapurinäyttämöllä 7.9.2024 alkaen. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Ahola & JP Leppäluoto
KARISMAATTISET JARKKO AHOLA JA JP LEPPÄLUOTO YHTEISKIERTUEELLE – DOUBLE TROUBLE -KONSERTTI KOETAAN MYÖS ÄHTÄRISSÄ
Monipuolinen rocktenori Jarkko Ahola ja rouheääninen baritoni JP Leppäluoto lähtevät Double Trouble -nimiselle yhteiskiertueelle. Loka-marraskuulle sijoittuvalla konserttisalikiertueella kuullaan molemmille miehille tärkeitä kappaleita heidän taipaleidensa varrelta. Luvassa on sekä isoja kansainvälisiä hittejä että kotimaisen musiikin helmiä - ja tietysti kahden huippusolistin duettoja.
Double Trouble -konserteissa tulee esiin sekä solistien rockimpi että herkempi puoli.
- Kuullessani ehdotuksen minun ja JP:n yhteiskiertueesta ensimmäinen ajatukseni oli, että miksei se ollut minun ideani. Tämähän toimii. Yhdistetään voimamme, herkkyytemme, äänemme ja eroavaisuutemme. Mitäpä muuta siitä tulee kuin Double Trouble, Jarkko Ahola fiilistelee.
- Meidän lisäksemme mukana on nelihenkinen bändi, ja pystymme tekemään sekä isoja toteutuksia että mies ja kitara -esityksiä. Jarkon kanssa työskentely on aina ollut mutkatonta ja mukavaa. Tulevalla kiertueella on luvassa vaaraa ja viihdettä, JP Leppäluoto maalailee.
Menestyksekkäästä soolourastaan ja Teräsbetoni-yhtyeestä tunnettu Jarkko Ahola muistetaan muun muassa suosituista joulukiertueistaan sekä useista loppuunmyydyistä areenakeikoista yhdessä Waltteri Torikan kanssa. Lisäksi hän on toiminut yhtenä supersuositun Elämäni biisi -ohjelman solisteista.
Niin ikään Elämäni biisistä tunnetuksi tullut JP Leppäluoto on ihastuttanut yleisöä vuosien varrella sekä soolona että monien yhtyeiden solistina. Hänet muistetaan myös Raskasta Joulua -kokoonpanosta. Tänä kesänä JP Leppäluoto nähdään Yö-yhtyeen solistina festarikeikoilla.
***
Ähtäri-hallin konsertin tuottavat yhteistyössä Warner Music Live ja Ähtäri Events Oy. Tapahtumaa tukevat Ähtärin kaupunki, Hotelli Mesikämmen ja Visit Ähtäri.
Facebook |
InstagramLiput ovelta 42 €, mikäli jäljellä.
Narikkapalvelu sisältyy pääsylipun hintaan.
Kaikki liput vaihdetaan ovella rannekkeisiin.
Tapahtumassa on seisoma- sekä istumapaikkoja.
Ähtäri-halli sijaitsee Ähtärin matkailualueen sydämessä ja Ähtärin Eläinpuiston sisäänkäynnin yhteydessä. Löydätkin Ähtäri-hallille seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 on aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä.
***Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: ei
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Liisa Akimof & Yökerho + Maritta Kuula K-18
Liisa Akimof julkaisi 27 vuoden levytystauon jälkeen viidennen sooloalbuminsa Kaikenlaista uutta tulossa alkuvuonna 2024. Se sai riemastuneen vastaanoton: ”Akimof putsaa pöydän anarkiallaan” (Riffi), ”Yllättäen Liisa Akimofin ääni sekä vokalistina että biisinkirjoittajana on nyt vahvempi ja persoonallisempi kuin koskaan” (Musiikkikirjastot), ”Liisa Akimof on kokonaisvaltaisesti rock” (Keski-Suomalainen).Liisa Akimof & Yökerho esittää keikalla uuden albumin biisejä, mutta myös vanhempaa Akimofin tuotantoa. Luvassa on myös uutta, vielä julkaisematonta materiaalia sekä kesäsinkut ”Vain miehet osaa grillata” ja ”Mitenkä on tähän tultu?”.Yökerhossa soittavat albumin keskeiset muusikot Mikko Siltanen (basso), Pekka Tuomi (kitara), Antti Vuorenmaa (koskettimet) ja Sebastian Krühn (rummut). Mikko Siltanen on myös tuottanut uuden albumin ja tuoreet julkaisut, Pekka Tuomi miksannut. Yökerholaiset ovat tuttuja monista muista yhteyksistä kuten Rock Siltanen Group, Amuri, Litku Klemetti, Tiisu, Laura Moisio.Maritta Kuula on laulaja-lauluntekijä, joka on tehnyt seitsemän kriitikoiden kiittämään soololevyä. Hänen musiikissaan on samanaikaisesti huumoria, syvyyttä sekä kepeyttä. Häntä on luonnehdittu oman tiensä kulkijaksi ja kulttiartistiksi, jonka musiikkia on kuultu myös radioiden soittolistoilla. Kannusalissa Maritta esiintyy duona.Illan aikataulu:18 Cafe Bar Luola auki19 Maritta Kuula (duo)n. 20 Liisa Akimof & YökerhoKeikka järjestetään seisovalla permannolla ja se on K18. Tapahtumassa on myös irtotuoleja mikäli keikan haluaa katsoa istuen.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
JYP - KooKoo
FI
10 views
Buy Ticket
Read More