4210 result(s) found for ""
Misconduct (SWE), Jaakko & Jay, Bucket
Ruotsalainen pitkän linjan punk rock-yhtye MISCONDUCT saapuu Suomeen muutamalle keikalle ja 26.10. juhlitaan Bar Loosessa!
Misconduct on lähes 30-vuotisen olemassaolonsa aikana soittanut genrensä kärkinimien (mm. Bad Religion, Rise Against) kanssa sekä tehnyt yhteistyötä Agnostic Front-legenda Roger Miretin kanssa, ja on tunnettu mm. ...United As Onen ja One Step Closerin kaltaisista klassikkolevyistä. Misconduct esiintyi Suomessa edellisen kerran viime vuonna HKI SKEPUFEST -tapahtuman pääesiintyjänä, eikä taatusti jättänyt yhtäkään katsojaa kylmäksi: yhtye ottaa yleisönsä erinomaisella ammattitaidon ja punk rockin hurmion yhdistelmällä, eikä yhtään vähempää tarvitse odottaa myöskään Loosessa.
MISCONDUCT työstää uutta levyään, ja on julkaissut albumilta kaksi kehuttua singleä - tarttuvan, punk rockin eurooppalaista yhteishenkeä ylistävän Punk Rock Holiday-kappaleen sekä ensimmäisen ruotsinkielisen kappaleensa Stunder Som Har Flytt.
Tapahtumassa mukana myös kotimaisen punk rock-skenen kestosuosikki Jaakko & Jay sekä vastikään kehutun kakkosalbuminsa julkaissut helsinkiläinen Bucket.
MisconductJaakko & JayBucketJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com
Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/
NO NAZIS! NO BULLSHIT!
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Jori Otsa & Mah’Orkka
Jori Otsa & Mah' Orkka julkaisee perjantaina 11.10.2024 neljännen albuminsa "Valikoituja lauluja sattumanvaraiselle elämälle”.
Neljäs albumi sisältää upeita elämää käsitteleviä lauluja, sen kaihoisia hetkiä, tummia vesiä ja melankoliaa, kuitenkaan unohtamatta siihen olennaisena osana kuuluvaa roisia riemua ja hersyvää huumoria. Albumin laulut ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vanhoja Itämeren alueen kansanlauluja ja laulelmia, niitä monille tuttuja sävelmiä, mutta myös harvemmin kuultuja tuntemattomia helmiä.
Aikaisemmin orkesteri on julkaissut Georg Otsin tunnetuksi tekemistä lauluista kolmen albumin trilogiasarjan: Georg, tule takaisin (tammikuu 2020), Harbor Georg (marraskuu 2020), St. Georg (maaliskuu 2022)
Georg Ots lauloi itsensä lukuisien levytystensä kautta suomalaisten sydämiin. Kuuntelijoiden mieltymyksissä hän lunasti laulutaidoillaan ja tulkinnoillaan paikan Olavi Virran rinnalla. Saarenmaan valssi, Muuttuvat laulut, Rakastan sinua elämä, Unohtumaton ilta… muistattehan.
Tämän soivan menneisyytemme kohtaat Jori Otsan ja Mah’Orkka -yhtyeen konsertissa Rientolassa.
Juontajana Tarja Närhi, käsikirjoitus Heikki Kahila
Levyt ja orkesterin tekemät konsertit ja keikat ovat ihastuttaneet niin kansaa kuin kriitikoitakin yli genrerajojen.
“Solisti Jori Otsa on aiemmin tuttu esimerkiksi Mustat Silmät- yhtyeestä, ja hänen tulkintansa Otsin kappaleista on väkevää työtä” – Arttu Seppänen / Helsingin Sanomat ***
“Jori Otsan tiivistunnelmaiset tulkinnat sekä slaavilaisen musiikin kotimaisesta kärkikas¬tista koostuvan Mah’ Orkan yhteistyön ikivihreitä hedelmiä parempaa kunnian¬osoitusta slaavi¬melankolian mestarille Georg Otsille on vaikea kuvitella. Tribuutti on antaumuksellinen, karismaattinen ja korkeatasoinen kulttuuriteko.” – Venla- Vanamo Asikainen / Savon Sanomat / Keskisuomalainen ****
“Solisti Jori Otsa tuntee selvästi tulkit¬semansa materiaalin läpikotaisin ja omaa vielä kaiken päälle saman tyyppisen äänen kuin esikuvansakin.” – Mikko Siltanen / Keskisuomalainen ****
“Levyn intensiivinen tunnelma tihkuu kaipaavaa haikeutta. Kun laulaja Jori Otsan muhkea ääni pääsee maalailemaan romanttisia maisemia, laineet yltyvät pakahduttaviksi.” – Juha Seitz / Ilkka- Pohjalainen ****
Facebook | Facebook event | SpotifyNumeroimattomat istumapaikat.
Kesto 2 tuntia, sis. väliaika 30 minuuttia.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Kyllä. info@rientolavierema.fi
KaikukorttiOnko käytössäsi Kaikukortti ja olet hankkimassa sillä lippua Rientolan tapahtumiin. Kaikukortilla pääset hankkimaan lipun täältä.
FI
1 views
Buy Ticket
Read More
Jukka Gustavson & Street Level meets Ben Granfelt
Jukka Gustavson & Street Level meets Ben GranfeltWigwam-kosketinsoittaja Jukka Gustavsonin uusi yhtye Street Level esiintyy kitaristilegenda Ben Granfeltin kanssa yhteisessä konsertissa. Kuten näiltä miehiltä sopii odottaa, luvassa on virtuoosimaista soittoa, joka saa vaikean näyttämään helpolta – kappaleina klassikoita vuosien varrelta sekä omaa tuotantoa.Gustavson & Granfeltin keikoilla voi toisinaan bongata esimerkiksi Tempestin, Jeff Beckin, The Zombiesin tai Antonio Carlos Jobimin kappaleita. Mutta setti elää jatkuvasti!Jukka Gustavson Street Level perustettiin 2017, ja sen debyyttialbumi Natural High julkaistiin 2021. Yhteistyö Ben Granfeltin kanssa on uudempaa perua. “Yhteinen konsertti tuntui luonnolliselta ratkaisulta jo samankaltaisten musiikkimieltymysten takia. Odotettavissa on mielenkiintoinen ja energinen konsertti!”Kokoonpano:Jukka Gustavson, laulu ja kosketinsoittimetBen Granfelt, kitara ja lauluJan-Olof Strandberg, bassokitaraThomas Törnroos, rummutShow klo 22, ovet klo 21:30.
FI
55 views
Buy Ticket
Read More
Manse Alive 4
Manse Alive on neljättä kertaa Olympia-korttelissa järjestettävä crossover-tapahtuma, jonka ideana on koota Suomen kovimpia artisteja omasta genrestään saman katon alle samalle illalle. Somessa meidän edellisvuosien touhuja voi tarkastella instagramista nimimerkillä @mansealive. Tänä vuonna artistimme ovat Laineen Kasperi, Tamara Luonto, Pystyyn Kuolleet Hipit, Pyöveli, Kosmiset Liskot sekä Diskelmä.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
115 views
Buy Ticket
Read More
Kaita Isäri Seppälä, Suosikki
Kaita Isäri Seppälä on jytärokin tuleva pelastaja ja tarttuvien kertosäkeiden kuningatarkerho. Useiden yhtyeiden kanssa samoissa lakanoissa kasvanut Harri Lind perusti yhtyeen, kun muut bändit jossa hän siihen aikaan vaikutti alkoivat hiipua ja omia kappaleita alkoi syntymään huimalla tahdilla. Kerrasta päähän jäävät kertosäkeet tuovat väkisinkin hymyn huulille ja saavat hikisimmätkin sukat pyörimään jaloissa vakavampaa puolta unohtamatta.Väsymättömän maailmanmatkaajan tulevalla, 2024 ilmestyvällä, Korpit kyselevät debyyttialbumilla soittavat maamme svengaavimmat ja mukavimmat muusikot. Hauholla varttuneen Harri Lindin säveltämät kappaleet soivat täten kuin sähkösaha työvoimatoimiston kuvitteellisessa auladiskossa. Albumilla Lindin lisäksi soittavat muun muassa monissa maamme rakastetuissa yhtyeissä tutuksi tulleet Mikko Virta (PMMP, Vesala, VV), Jarkko Kumpulainen (Malla, Lauri Tähkä), Abdissa ”Mamba” Assefa (Suomen ainoa perkussionisti), Niko Votkin (Ismo Alanko, Malla, Knucklebone Oscar), Arttu Hasu (Rubik, Lauri Tähkä), Juha Kuoppala (Plutonium 74, Tehosekoitin) ja muita ihmisiä! Livenä levylläkin vaikuttanut kokoonpano tiivistyy viisihenkiseksi sirkukseksi.Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
FI
73 views
Buy Ticket
Read More
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Benjamin
Benjamin Tavastialle lokakuussa!
Määrätietoisesti kohti kotimaisen pop-kentän kärkeä etenevän Benjamin musiikki on itsevarmempaa, energisempää ja popimpaa kuin koskaan! Benjamin kannustaa musiikillaan elämään anteeksipyytelemätöntä ja rohkeasti omannäköistä elämää. Diskovivahteisella pop-musiikillaan hurmaava, poikkeuksellisen lavakarisman omaava artisti villitsee yleisönsä hersyvällä lavashow’llaan.
Artistin viimeisimpiä julkaisuja ovat kevään 2023 isoimpiin hitteihin lukeutuva, platinarajan rikkonut Hoida mut -single, jonka musiikkivideota on katsottu yhteensä myös huimat 1,5 miljoonaa kertaa. Tätä seurannut Minä-Minä-Maa -single puolestaan toi mukanaan koko artistin uran korkeimman radiolistasijoituksen.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Kurjet
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKurjetHe elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta ‒ lahjakkaista, rohkeista ja periksiantamattomista kirjailijasisaruksista.Helmi Krohn, sisaruksista vanhin, on voimakastahtoinen kirjallisuusnainen, joka kiinnostuu spiritualismista. Aino Kallas, keskimmäinen sisko, on kuuluisa kirjailija sekä kohuttu ja kansainvälinen seurapiiri-ihminen. Sisarussarjan nuorin, Aune Krohn, kirjailija hänkin, on ottanut hoitaakseen sisarusten masennukseen sairastuneen Minna-äidin ammentaen voimaa hengellisyydestä.Eletään 1930-luvun Suomessa. Sisaruksia yhdistää kirjoittaminen. He kirjoittavat ammatikseen ja kutsumuksesta, kääntävät ja toimittavat henkensä pitimiksi, kamppailevat köyhyyttä vastaan, joka vaanii koko ajan kulman takana.Kaarle-veljensä kuoleman myötä sisaret kokoontuvat pitkästä aikaa. Paikalla ovat myös säveltäjäveli Ilmari Krohn kirjailijavaimonsa Hilja Haahden kanssa sekä Helmin entinen aviomies, professori ja valtiomies E. N. Setälä.Seurue luennoi ja viisastelee toisilleen kuin vanhoina hyvinä aikoina, kunnes käy kuten aina, ja joku alkaa muistella menneitä. Puheeksi tulee Kiiskilän hovi. Tarunhohtoinen sukukartano Viipurinlahdella on sisarusten lapsuuden paratiisi, joka katoaa heidän elämästään yhtä nopeasti ja traagisesti kuin heidän isänsä Julius Krohn, suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö.Vaikka yhteys lapsuuteen on kadonnut, ovat särkyneen idyllin sirpaleet yhä läsnä sisarusten elämässä: muistoina, totuutena ja tarinoina. Kukin on löytänyt yksilöllisen tiensä, mutta millä ehdoilla? Mikä tässä elämässä toteutuu, mikä jää toteutumatta?Kiehtova tarina valottaa Krohnin suvun kirjailijanaisten vaiheitaTiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo kauniin ja kiehtovan tarinan Krohnin laajaan sivistyssukuun kuuluvista kirjailijasisaruksista. He olivat lahjakkaita ja rohkeita, periksiantamattomia ja itseoppineita naisia, jotka tekivät valtavan työn suomalaisen kulttuurin puolesta.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut teos muistuttaa, kuinka tärkeitä inhimillisiä perusarvoja sivistys ja kulttuuri ovat kaikkina aikoina luodessaan valoa pimeyden keskelle.Kurjet-esityksen ohjaa Tiina Puumalainen, ja sen lavastaa Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi tunnetaan kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.“Miksi kurjet lentävät?Koska ne voivat.Koska ne haluavat.Koska ne osaavat.”Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.2.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Nicke Lignell ja Paula SiimesOhjaus Tiina Puumalainen Käsikirjoitus Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Kare Markkola Musiikki Joakim Berghäll Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
FI
72 views
Buy Ticket
Read More
Äitiä ikävä/ Ensi-Ilta
Äitiä ikävä on henkilökohtainen ja herkkä, riipaisevan kaunis muistelmateos, jossa Huovinen palaa lapsuutensa maisemiin ja 34-vuotiaana kuolleen äitinsä muistoon. Kaipauksen taival on pitkä. Nyt Huovinen on 79-vuotias, ja hänellä on yhä äitiä ikävä. Voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä koskaan?
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
FI
75 views
Buy Ticket
Read More
Stråle (Sinkkujulkkarit), The Leftovers
Strålen ainoa keikka Helsingissä uudella kokoonpanolla ennen Euroopan kiertuetta!
Merkitse kalenteriin 26.10.2024, sillä silloin juhlitaan helsinkiläisen Stråle-yhtyeen uutta levyä Semifinalissa. Levyltä julkaistut singlet The Heart You Tore Apart sekä Close Is Not Enough ovat herättäneet huomiota Suomessa ja maailmalla. Niitä on kuunneltu Spotifyssä jo yli 60 000 kertaa. Toukokuussa julkaistu Destined for Desire -single on kiivennyt Spotifyn virallisiin Metallia Suomesta sekä Suomirock tänään -soittolistoille. Strålen Euroopan valloitus alkaa marraskuussa Motocultor Across Europe Tour -kiertueella.
THE LEFTOVERSKaksi studioalbumia julkaissut the Leftovers luottaa kappaleissaan vanhan liiton sovituksiin. Helsingin Pasilasta lähtöisin jo vuodesta -90 crossover trashia tykittävän bändin monitahoiset biisit jyräävät energisellä asenteella ja nopeilla tempon vaihdoilla aitoon 80/90-luvun metallityyliin. Check it out. LPHC for life!
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 14 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Fucking Åmål
Ujo ja outona pidetty Agnes ihastuu koulun suosituimpaan bilettäjä Eliniin. Paineet ovat kovat kaikilla. Pikkukaupungin ja koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun Åmålin nuoret etsivät identiteettiään ja yksinäisyyden vastalääkettä – yhteyttä toiseen ihmiseen.Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Miten lähestyä ihastustaan paljastamatta tunteitaan ja menettämättä kasvojaan?Esitys pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Kajaanin kaupunginteatterin oman ensemblen lisäksi Fucking Åmålissa näyttämöllä nähdään myös nuoria teatterialan opiskelijoita.Käsikirjoitus Lukas MoodyssonSovitus Asta HonkamaaOhjaus Kiia LaineSkenografia Annukka MäntynenValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiVideosuunnittelu Topi LindhNäyttämölläMilla Kuikka, Satu Turunen, Vera Veiskola, Jose ViitalaHellin Karoliina Saastamoinen (Turun taideakatemia)Jalmari Pajunen (Tampereen yliopiston Näty)Alueteatterin kiertueohjelmistossaKesto noin 1 t 10 minSuosittelemme yli 13-vuotiaille.Esitysoikeudet Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Warmen, Balance Breach, Luna Kills
WARMEN KERUBIIN LOKAKUUSSA – LIPUT MYYNNISSÄ NYT!
Kosketinsoittaja Janne Wirmanin (Children of Bodom) sivuprojektina aikoinaan alkunsa saanut Warmen on uudistunut ja tehnyt komean paluun keikkalavoille. Yhtye on kasvanut uuden kokoonpanon ja muuttuneiden elämäntilanteiden myötä rankaksi, raivoisaksi ja nopeaksi metalliyhtyeeksi, jonka virtaviivaiset kappaleet koottiin 18.8.2023 ilmestyneeksi levyksi ”Here For None”. Myyntiistoille ja kriitikoiden suosikiksi nousseen albumin ja sitä seuranneiden hurmoksellisten keikkojen myötä Warmen on ottanut paikkansa kotimaan metalliyhtyeiden ehdottomassa eturivissä. Uusi kokoonpano saapuu ensimmäistä kertaa Joensuuhun lauantaina 26. lokakuuta. Luvassa on kokopitkä kaahaus Warmenin tapaan tarjoiltuna.
Warmen on:Janne "Warman" Wirman – kosketinsoittimetPetri Lindroos – laulu, kitaraAntti "Warman" Wirman – kitaraJyri Helko – bassoSeppo Tarvainen – rummut
Warmenin lisäksi Kerubin lavalle nousevat kotimaisen uuden metallin kuumimpiin yhtyeisiin lukeutuvat BALANCE BREACH ja LUNA KILLS. Luvassa on siis kaahausta koko illan edestä.
Aikataulu:20:00 Ovet21:00 Luna Kills 22:00 Balance Breach23:15 Warmen Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Karri Koira
KARRI KOIRA RYTMIKORJAAMOLLE 26.10.2024
Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Karri Koira saapuu Seinäjoelle Rytmikorjaamolle lauantaina 26.10.2024. Artisti julkaisi juuri 24. toukokuuta toisen albuminsa Aina ja aina. Kyseessä on huikeaa livesuosiota nauttivan Karri Koiran ensimmäinen pitkäsoitto 12 vuoteen.Aina ja aina -albumi sisältää taatun tanssittavan soundin lisäksi myös uusia musiikillista ilmaisua monipuolistavia orgaanisempia sävyjä. Biisit ovat saaneet inspiraationsa isoista Karri Koiraa koskettavista teemoista, kuten ystävyys, rakkaus ja läheiset. Albumi sisältää 10 kappaletta ml. kesähitin Suoraan sydämeen, koskettavan nimikkokappaleen Aina ja aina sekä tanssilattioille kutsuvan I Love U:n.“Kesti kauan löytää oikealta tuntuva suunta ja ajatus siitä millaista musiikkia haluan seuraavaksi tehdä. Lopulta uteliaisuuden ja tutkimisen kautta löytyi paljon uusia sävyjä sekä tunnelmia ja fiiliksiä, joita mun musiikissa ei ole aiemmin kuultu. Herkempiä ja pehmeämpiä värejä. Nyt tuntuu, että tästä tuli juuri sellainen albumi jonka halusin tehdä.”, Karri Koira kuvailee.Tuotannosta vastaavat Biniyam ja Karri Koira, mukanaan liuta huipputuottajia kuten Veikka Erkola, Aleksi Asiala, Fractious Frank, Väinö Karjalainen ja Aaro630. Albumilla kuullaan myös useita huippumuusikoita, kuten Jukka Perko, Mirella Roininen, Riku Rajamaa, Pekka Nisu, SHRTY ja Ossi Maristo.
Karri Koiran platinaa myynyt debyyttialbumi K.O.I.R.A. (2012) on noussut vuosien saatossa yhä uusia yleisöjä koskettavaksi klassikoksi.Ikärajaton, rajattu anniskelualue K-18.
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Tapahtumapaikalla pyörätuolikoroke.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Pekka Laine & Enchanted
Pekka Laine elää kaksoiselämää. Päivisin hän on arvostettu Yleisradion musiikkitoimittaja, joka suosituissa radio-ohjelmissaan ja televisiodokumenteissa myllää populaarikulttuurin syövereissä. Sitten on se hämärämpi puoli eli kitaristi ja musiikintekijä Pekka Laine. Kulttimainetta nauttivan The Hypnomen-yhtyeen primus motorina Laine on 1990-luvulta asti tehnyt villisti kuplivaa instrumentaalimusiikki. Kitaralegenda Esa Pulliaisen rohkaisemana ja yllyttämänä syntyi soolodebyytti The Enchanted Guitar of Pekka Laine vuonna 2021. Levy on rakkaudentunnustus lumotulle soittimelle, sähkökitaralle ja sen kosmisille kaiuille.
Seuraava askel oli vääjäämätön. Maaginen mielikuvitusmatka on vietävä live-yleisön eteen ja syntyi Pekka Laine & The Enchanted. Kuusimiehisessä unelmayhtyeessä kokemus ja näkemys kohtaavat nuoruuden vimman, kun indie- konkarit ja uuden polven tyyliniekat hyppäävät saman raketin kyytiin. Livesovituksina Laineen instrumentaalisävellykset tarjoavat mielikuvitusmatkailua koko rahalla. Luvassa on psykedeelisiä rantalomakokemuksia, jännittäviä hetkiä länkkärimaisemissa, pikapyrähdyksiä avaruuteen ja surrealistisia seikkailuita.
Pekka Laine & The Enchanted on:Pekka Laine - kitara Tommi Pietiläinen - kitaraTopias Tiheäsalo - kitaraToni Liimatta - koskettimetVäinö Karjalainen - bassoMooses Kuloniemi - rummutOlaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
FI
59 views
Buy Ticket
Read More
Future Palace (GER), Our Promise
TUSKALIVE: BERLIINILÄINEN ALTERNATIVE METAL -RYHMÄ FUTURE PALACE HELSINKIIN LOKAKUUSSA
Post-hardcoren ja vaihtoehtometallin rajamailla hääräävä saksalainen Future Palace saapuu Helsinkiin ja tarkemmin sanottuna On The Rocksiin lokakuun 26. päivä.
Vuonna 2018 Berliinissä perustettu Future Palace on kiinnitetty saksalaisen Arising Empire -labelin talliin ja bändi on julkaissut kaksi täyspitkää albumia, tuoreimpana toissa vuotinen ”Run”, jota tukevaan kiertueeseen Helsingin keikkakin lukeutuu.
Future Palacen viimeisin tuotos on viime vuoden lopulla ilmestynyt jyräävästi rullaava ”Malphas”-sinkku.
Edellisen kerran saksalaistrio nähtiin Helsingissä Electric Callboyn lämppärinä viime keväänä.
On The Rocksin keikan avaa niinikään saksalainen metalcore-ryhmä Our Promise.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
FI
85 views
Buy Ticket
Read More
ONEVIOLIN – ACT TWO
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kuka pelkää Virginia Woolfia on riemukkaan raivokas klassikko ja hurja ihmissuhdemittelö, jossa kahden eri-ikäisen pariskunnan huolettomasti alkanut yöllinen kohtaaminen etenee vääjäämättä keskelle myrskyn silmää.
Yön pikkutunteina, nuorten vieraidensa edessä, keski-ikäinen pariskunta George ja Martha aloittavat raivokkaan parisuhdemittelön, jonka pyörteissä myös nuoripari Nick ja Honey riisutaan vääjäämättä rooleistaan. Ja kun aamu sarastaa, ei kukaan heistä kävele uuteen päivään ennallaan.Näytelmäkirjailija Edward Albee palkittiin näytelmästä Tony-palkinnolla vuonna -63, ja Elisabeth Taylor sekä Sandy Dennis rooleistaan Oscareilla vuonna -66 tehdyssä maineikkaassa elokuvaversiossa.Näytelmä on voimakas, pureva ja koskettava kuvaus pitkän liiton monista puolista. Se on myös erinomainen esimerkki Albeen terävästä ja nokkelasta dialogista, joka haastaa, yllättää, huvittaa ja herkistää, ja kuvaa syvällisesti ihmisyyden ja parisuhteen monia ulottuvuuksia. Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kotkan Kaupunginteatterissa Naapurinäyttämöllä 7.9.2024 alkaen. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Alfauro[u]s
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Molli ja ystävyyden talo
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Lukko - Ässät
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Wasted, Braineaters, Miettiin
Wasted on lukeutunut jo reilusti yli kahdenkymmenenviiden vuoden ajan Suomen suosituimpiin punk-bändeihin. Joensuussa vuonna 1996 perustettu yhtye oli yksi legendaarisen Combat Rock Industryn kolmesta kivijalasta yhdessä Endstandin ja Manifesto Jukeboxin kanssa, ja ainoa näistä yhtyeistä, joka on edelleen aktiivinen. Wasted palasi vuonna 2022 levytysrintamalle uudella Modern Lie -pitkäsoitolla, jolla kuullaan suoraviivaisen punkrockin ohella myös tummempia postpunk-vivahteita sekä melodisia hardcore-vaikutteita.Kaikkien näiden vuosien Wasted on edelleen vihainen, vilpitön, raaka, täynnä energiaa sekä erittäin kovassa keikkakunnossa. Odotettavissa on tuttuun tapaan yhteislaulua ja kollektiivista tuoppien kohottelua, kun The Corner, Concrete Wasteland, Heroes Amongst Thieves, Outsider By Choice ja muut klassikkokappaleet rävähtävät ilmoille.
Braineaters WOO-O-OO-OOO!!!Ovella peritään security fee 3,90 €.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Salaisuuksien Yö
Kuopio Burlesquen seuraava Salaisuuksien Yö sykähdyttää jälleen 26.10.2024
Seuraava Kuopio Burlesquen Salaisuuksien Yö järjestetään Maximissa 26.10.2024. Tällä kertaa lavalla nähdään häikäiseviä ja hämmästyttäviä tähtiä Suomesta ja USAsta. Lava täyttyy kerta toisensa jälkeen sykähdyttävimmistä esityksistä burleskin ja sirkuksen maailmasta. Luvassa on ikimuistoinen, aistikas, sykähdyttävä ja hämmästyttävä ilta monipuolisten ja häikäisevän taitavien esiintyjien kanssa.
Lavalla nähdään mm.Medianoche (US)Ivory Fox (US)Bent van der BleuEetu RantaMiss AcroliciousSparkling Oh'sTangobatics
Esitykset 19.00, 20.00 ja 21.00, esitysten välissä pieni taukoLiput ovelta 32 €, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
19 views
Buy Ticket
Read More