3468 result(s) found for ""

Ne Lintuizet image
Ne Lintuizet
Tamperelainen superyhtye nousee siivilleen! Ne Lintuizet on neljän lauluntekijän (Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio, Lauri Myllymäki) muodostama superyhtye, joka päivittää moniäänisen folkin 2020-luvun maailmaan. Vuonna 2024 perustetun yhtyeen silottelemattomassa ja herkässä yhteissoinnissa yhdistyvät iloisesti kulta-aikojen amerikkalainen folk, suomalaiset kansanlauluperinteet ja nueva canción. Kvartetti esittää sekä uutta musiikkia että uusia tulkintoja kunkin lauluntekijän tuotannosta.”Perustimme bändin, jotta pääsisimme laulamaan yhdessä, sillä rakastamme kaikki moniäänistä laulua. Siinä on jotain erityistä inhimillistä voimaa”, yhtyeen jäsenet kertovat. ”Yhdessä laulaminen vaatii virittymistä yhteiseen tilaan, toisten kuuntelemista. Se on läsnäoloa ja dialogia, joka tuottaa yhteenkuuluvaisuuden tunteen. Juuri tässä hetkessä se tuntuu merkityksellistä ja innoittavalta.”Yhtyeen jäseniä yhdistää rakkaus elävään ja dynaamiseen lauluntekijämusiikkiin, mutta tuotannossaan kukin on lähestynyt ”folkia” vähän eri kulmasta. Pekko Käppi on sulauttanut kansanlauluperinteitä luovasti niin psykedeeliseen rokkiin kuin maailmanmusiikkiinkin. Kielo Kärkkäisen lauluissa folk ja jazz kohtaavat runollisen lyriikan. Laura Moision tuotannossa voi kuulla kaikuja modernimmasta indie folkista, ja Lauri Myllymäki on ammentanut lauluihinsa amerikkalaisesta 1960-70-lukujen lauluntekijämusiikista.Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla. Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Cyrille Aimée & UMO Helsinki Jazz Orchestra image
Cyrille Aimée & UMO Helsinki Jazz Orchestra
Great Voices: Cyrille Aimée (FR/US) & UMO Helsinki Jazz OrchestraUMO Helsinki Jazz Orchestran suosittu Great Voices -sarja jatkuu upean laulajattaren vierailulla, kun Cyrille Aimée saapuu orkesterin solistiksi marraskuussa. Konsertit Helsingissä, Turussa ja Tampereella!Cyrille Aimée (s. 1988) on yksi sukupolvensa hehkutetuimmista ja seuratuimmista jazzlaulajista, jonka musiikki on sekoitus jazzia, soulia, poppia ja ranskalaista chansonia. Montreux'n ja Sarah Vaughanin laulukilpailujen voittaja sekä Grammy-ehdokas hurmaa taidokkaalla improvisaatiollaan, ilmiömäisellä scat-laulullaan ja pehmeällä äänellään. Aiméeta on verrattu Michael Jacksoniin, Sarah Vaughaniin ja Erykah Baduun, mutta lopulta hän on oma, ainutlaatuinen ilmiönsä. Broadway-näyttelijänäkin tunnettu Aimée ammentaa inspiraatiota ranskalais-dominikaanisista sukujuuristaan ja intohimoisesta suhteestaan gypsy jazziin.Konsertissa kuullaan Cyrille Aiméen musiikkia uusina, tätä konserttisarjaa varten sovitettuina big band -versioina. Konsertin johtaa Teemu Takanen, joka debytoi UMOn kapellimestarina.Kesto 2 h, sis. väliajan.Permanto K18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskeluaTeemu Takanen (s. 1984) on kapellimestari, säveltäjä, sovittaja ja saksofonisti, jota musiikin johtamisen ja soittamisen lisäksi työllistävät säännöllisesti erilaiset sävellystilaukset. Takanen on tehnyt yhteistyötä useiden suomalaisten kaupunginorkesterien, big bandien ja teatterien kanssa. Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut innovatiivinen musiikin moniottelija on palkittu moninkertaisesti erilaisissa sävellys- ja sovituskilpailuissa. www.teemutakanen.comUMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fiVideoLevyupotus Kuva: Noé CugnySavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: SAVOYVaraa majoitus tästä
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
ARPPA image
ARPPA
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
Kaaos kulisseissa image
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
Mark Hummel Band feat. Anson Funderburgh image
Mark Hummel Band feat. Anson Funderburgh
Amerikkalainen superblues-bändi saapuu Suomeen “Mark Hummel is a Harmonica Virtuoso. He is one of a handful of the Best Players ever on the Instrument”.– Blues Revue Magazine Anson Funderburgh undeniably remains best known in the blues field for his extraordinarily concise lead guitar attack. Funderburgh’s unmistakable style, tone and sensibility has made him one of contemporary blues music’s most important guitar players. Once a clean-cut up-and-comer on the national blues scene who’s crisp, biting guitar licks belied his soft-spoken manner, Anson has developed into a legacy artist and his influence on countless guitarists is immeasurable. Drummer Wes Starr has impeccable credentials: Asleep At The Wheel, Delbert McClinton, Marcia Ball, Omar & The Howlers, Jimmy Vaughan, Willie Nelson, Jimmie Dale Gilmore, everyone!! UK Pianist Bob Hall is the legendary player on most blues gigs & records out of his country between 1965 to mid 80s including Savoy Brown, Brunning Sunflower Blues Band w/Peter Green, The Groundhogs, Alexis Korner, Little Walter, Howlin Wolf, Jimmy Witherspoon, John Lee Hooker and many more.. Later Bob collaborated with Chuck Berry, Charlie Watts and numerous other names. Upright bassist Bill Stuve is longtime Rod Piazza & Mighty Flyers player for 29 years.Showtime 20:00. Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 28 €. **** Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Laura image
Laura
Laura  Mikä on sinun unelmiesi hinta? Harri on paiskinut koko ikänsä rakennusalan töitä kohoten apupojasta menestyväksi yrittäjäksi.  Huipulla kilpailu on kuitenkin kovaa, ja ison rahan bisneksessä lakikirja on usein vain tiellä.    Stressi ja unettomuus painavat Harria, eikä tilannetta helpota, kun yllätysvierailulle saapuu mies menneisyydestä perimään saataviaan.  Harrin vaimo Reetta on ollut miehensä tukena ja kumppanina jo viisitoista vuotta, mutta Harrin todellinen intohimon kohde on hänen nuoruutensa rakastettu Laura.  Haaskatuiksi kokemiensa vuosien paino harteillaan Harri haluaa repäistä itsensä irti vanhoista kuvioista, kääntää elämässään uuden sivun, kokea jotain todellista.  Todellisuudessa on kuitenkin valuvika: se on arvaamaton. Pasi Lampelan uutuusdraama Laura on tiukasti etenevä, terävien käänteiden näytelmä vastuusta, häpeästä ja syyllisyydestä. Se kysyy, mikä on unelmiemme ja elämänvalintojemme hinta. Näytelmä on enemmän kuin perinteinen kolmiodraama; se kasvaa peilikuvaksi nykyajan rikkinäisen ihmisen jatkuvasti kasvavista paineista niin työelämässä kuin ihmissuhteissa. Onko se, mitä luulemme onnen täyttymykseksi, lopulta suurta harhaa? Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantoa tähdittävät valovoimaiset näyttelijät molemmista teattereista. Kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.10.2024 klo 19 Ensi-ilta Kansallisteatterissa keväällä 2025 Ohjaus ja käsikirjoitus Pasi Lampela Lavastussuunnittelu Markus Tsokkinen Pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari (JKT) Valosuunnittelu Japo Granlund (JKT) Äänisuunnittelu Juuso Voltti (vier.) Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Niina Vattulainen Rooleissa Maria Kuusiluoma (SKT), Hannu Lintukoski (JKT), Esa-Matti Long (SKT), Piia Mannisenmäki (JKT) ja Jukka-Pekka Mikkonen (JKT) Ensi-ilta 31.10.2024 klo 19 Paviljongin suurella näyttämöllä Liput peruslippu 35 €   eläkeläiset 33 €  alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12+ 
DANNY! image
DANNY!
Danny, joka ei suuremmalti esittelyitä kaipaa! Hänen levyjään on myyty noin 600 000 kappaletta. Dannyn kuuluisimpia levytyksiä ovat ”East Virginia”, ”Kauan”, ”Piilopaikka”, ”Vähän ennenkyyneleitä”, ”Kesäkatu”, ”Tuuliviiri”, ”Kuusamo”, ”Tahdon olla sulle hellä” ja ”Tämä taivas, tämä maa”. Danny on tunnettu myös show-kiertueistaan, joita hän on järjestänyt 1960-luvulta saakka, ja hänen on katsottu aloittaneen show-kulttuurin Suomessa. Lisäksi hän teki lähes kaksikymmentä vuotta yhteistyötä Armi Aavikon kanssa. Dannystä käytetään myös lempinimeä Iso D.Showtime22.00 Eliitti Live23.00 DANNY24.00 Eliitti Live Showlippujen lisäksi myynnissä myös Show&Buffet-lippuja, jotka sisältävät buffet-ruokailun ennen keikkaa.Show & Buffet -lippu sisältää:- Show-lippu sekä pöytä ruokailun ajaksi.- Buffet illallinen pikkujoulu-teemalla.- Ruokailu tapahtuu ennen esitystä klo 20.00 - 21.45.- Ravintolassa pöytäpaikat seurueelle täytetään saapumisjärjestyksessä. Pöydät ovat 4-6 henkilölle. Huomioithan, että eri seurueet henkilömäärästä riippuen ruokailevat samoissa pöydissä.- Shown seuraamista ei suositella pöydissä istuen. Pöydistä ei ole suoraa näkyvyyttä lavalle.- Pöydät ovat varattuna esityksen alkuun asti. Tämän jälkeen ne ovat kaikkien asiakkaiden vapaassa käytössä.Show&Buffet tarjoillaan klo 20.00-21.45. Ovet muille lipun ostaneille asiakkaille aukeaa klo 21.00. **** Pelkän shown sisältävät liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Paikan päällä eteispalvelumaksu 3 €. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen ovella.