4260 result(s) found for ""

One Morning Left X OG Ulla Maija image
One Morning Left X OG Ulla Maija
One Morning Left X OG Ulla Maija + Enemies Everywhere, Crucify The Faith & Balboa Son Rytmikorjaamolla 25.10.2024 One Morning Left ja OG Ulla Maija yhdistävät voimansa uniikin yhteiskeikan merkeissä Seinäjoen Rytmikorjaamolla perjantaina 25. lokakuuta! Luvassa on ainutlaatuinen keikka joka sisältää molempien esiintyjien omaa tuotantoa, sekä feat osuuksia - yhdistäen keikat samaan kokonaisuuteen ja show’hun! One Morning Left on suomalainen metalcore-yhtye, joka perustettiin vuonna 2008 Vaasassa. Yhtye on tunnettu energisestä esiintymisestään ja elektronisten elementtien sekä raskaiden kitarariffien yhdistämisestä, sekä alati kehittyvästä musiikistaan. OML juhlistaa tällä keikalla lisäksi tulevaa albumiaan josta on luvassa lisätietoja pian. Vankan metallitaustan omaava räppäri OG Ulla-Maija on yksi kotimaamme tunnistettavimmista artisteista, joka on noussut listasijoituksille ja miljoonasriimeille jo useammallakin kappaleellaan. Artisti on myös featannut jo aiemmin One Morning Leftin Downfall kappaleella. Illan erityistä tunnelmaa ovat lisäksi vahvistamassa kotimaan deathcore ilmiö Enemies Everywhere, metalcorea eri genreihin fuusioiva Crucify The Faith, sekä modernia rockia ja metalcorea hiteiksi yhdistelevä Balboa Son!Ikärajaton, rajattu anniskelualue K-18. Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Tapahtumapaikalla pyörätuolikoroke. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
Kaukolampi/LRXY image
Kaukolampi/LRXY
KAUKOLAMPI/LRXY Korjaamon Kulmasalissa perjantaina 25. lokakuuta! Kotimaisen elektronisen musiikin merkittävimpiin tekijöihin lukeutuva Kaukolampi esiintyy ausiovisuaalisen LRXY-duon kanssa Korjaamon Kulmasalissa 25. lokakuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Timo Kaukolampi on helsinkiläinen kokeellisen musiikin artisti, itseoppinut säveltäjä, tuottaja sekä kansainvälisesti arvostettujen K-X-P-, Opel Bastards- ja Haunted Plasma -yhtyeiden keulahahmo. Kaukolampi tunnetaan musiikin rakenteiden ja perinteiden rikkojana.  Korjaamolla päästään kokemaan visuaalisesti henkeäsalpaava keikka, jossa Kaukolampi yhdistää voimansa audiovisuaalista musiikkia esittävän LRXY-duon kanssa. Duon jäsenet Tomas De Rita ja Jukka Koops luovat kuvia ja ääntä analogisilla vektorinäytöillä ja modulaarisyntetisaattoreilla. Kaukolammen kosminen musiikki kohtaa LRXY-duon minimalistisen okilloskooppikuvituksen äänimaailmoineen interaktiivisella ja orgaanisella tavalla erityislaatuisen immersiivisessä audiovisuaalisessa esityksessä. Estetiikan ydin on ääniaaltojen digitaalinen visualisointi – syntyy ikään kuin sähköinen jana, joka reagoi ääneen.*** “Timo Kaukolampi's second solo LP is a twinkling array of detuned drones, sparse polyrhythms and cinematic ambience. Its heady mix of blurred techno and pitch-black prog is as intense as it is immersive.” ★★★★ -MOJO"For Blade Runner 2049, composer Hans Zimmer created a dense electronic soundtrack that was ominously futuristic and hung over the film as a driving presence. Timo Kaukolampi, the frontman of Finnish space-trance heavies K-X-P, mines a similar vibe on his solo debut, but occasionally amps it up with a relentless Krautrock pulse. It's compulsive and hypnotic.File under Synth odyssey" 8/10 -Mixmag“Timo Kaukolampi fronts Finnish electro-psych outfit K-X-P, but his second solo outing hums with exquisitely rendered, cerebral and dark-shaded electronics, evoking the paranoid Cold War feeling of acts like Pye Corner Audio or Not Waving. Partly influenced by a brush with one of life's bad people, Kaukolampi channelled the event into a concept based around "the sphere" and its "dome of undue influence". By turns adrenalised, hypnotic and sparse, tracks like the miasmic 'Ee-Nni-Aa-Ssa' combine the ancient textures of devotional choral music with a nuanced sense of dystopian foreboding, and come highly recommended.”- Electronic SoundLiput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää.*** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
Paperi T & UMO Helsinki Jazz Orchestra image
Paperi T & UMO Helsinki Jazz Orchestra
Paperi T ja UMO Helsinki Jazz Orchestra jatkavat yhteistyötään, kaksi yhteiskeikkaa lokakuussa 2024!Lipunmyynti alkaa perjantaina 1.12. klo 9 osoitteessa Lippu.fiValtavirtahiphopin ulkopuolella suvereenisti kotimaisen musiikkikentän merkittävimpiin tekijöihin nousseen Paperi T:n biisit löytävät uuden muodon ja ulottuvuuden yhteiskeikalla UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Räppäri-runoilijan tuotanto saa elävän, orgaanisen sävyn kahdeksantoistahenkisen orkesterin käsittelyssä Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 25. lokakuuta ja Tampere-talolla lauantaina 26. lokakuuta 2024. Kollektiivin aiempi yhteiskonsertti Kultsalla 2019 myi loppuun hetkessä.Konserteissa kuullaan uusia big band -sovituksia keväällä 2023 julkaistulta albumilta Joka päivä jotain katoaa, ja jo aiemmilla yhteiskeikoilla kuultuja orkesterisovituksia Paperi T:n tuotannosta.– On upeeta päästä jatkamaan yhteistyötä ja kuulla, miltä uuden albumin kappaleet kuulostavat UMOn sovittamina ja soittamina, Paperi T tunnelmoi.Paperi T & UMO Helsinki Jazz OrchestraPe 25.10.2024 klo 19 Kulttuuritalo, HelsinkiLa 26.10.2024 klo 19 Tampere-taloLipunmyynti alkaa pe 1.12. klo 9 osoitteessa Lippu.fiPeruslippu 40 €, opiskelijat 35 €Tampereen-konsertti on kokonaan ikärajaton. Ovet klo 18.Helsingin-keikalla osa permannosta on ikärajaton ja muu katsomo K18. Ovet 17:30.Konsertin kesto 2 h sis. väliajanRap-artisti ja sanataiteilija Paperi T eli Henri Pulkkinen aloitti uransa kulttimainetta nauttivassa Ruger Hauerissa. Jättimenestykseksi muodostunut soolodebyytti Malarian pelko noteerattiin Teosto-palkinnolla ja kahdella Emmalla, ja kakkosalbumi Kaikki on hyvin jatkoi suosiota. Keväällä 2023 ilmestynyt Joka päivä jotain katoaa päätti lähes kolmen vuoden hiljaiselon ja täytti fanien odotukset jo singleillään Basilikanlehtiä, muuttolinnut, rantahiekkaa, ja Joo joo. Musiikin lisäksi artisti on julkaissut runoteoksen Post alfa, joka viimeisteli kirjoittajansa paikan yleisön suuresti arvostamana lyyrikkona.UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fiKuva: Tero AhonenVideothttps://youtu.be/gpAkekLGd1c?si=drbJ4JgPyvL_Larrhttps://youtu.be/hwqGEFasb10
Pari sanaa parisuhteesta image
Pari sanaa parisuhteesta
Pari Sanaa Parisuhteesta – Ilkka Heiskasen monologi Pari Sanaa Parisuhteesta tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen! Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komediankeskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61-vuotias. Hän on myös taitavanakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa. Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä.Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985–1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987–1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden Teatterin Saiturin jouluesityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi-palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
VII  PIKKU AASI   INTERNATIONAL  PUPPET  THEATRE  FESTIVAL VAASA 25-27.10.2024 image
VII PIKKU AASI INTERNATIONAL PUPPET THEATRE FESTIVAL VAASA 25-27.10.2024
NUKKETEATTERIFESTIVAALI LAPSILLE JA AIKUISILLE Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Tervetuloa kuudennelle Pikku Aasin Kansainväliselle Nukketeatterifestivaalille! PIKKU AASIN Nukketeatterifestivaali kestää 3 päivää, Lokakuussa viikko 43 (Pe-Su 25.-27.10.2024) 5 nukketeatteriryhmää: ALL´InCIRCO (ITA) NUKKETEATTERI REAKTORI (FIN) NUKKETEATTERI SAMPO (FIN) JAANI-KLOVNI (FIN) PIKKU AASIN NUKKETEATTERI - LASTENKONSERTTI (FIN) Festivaali sisältää myös yksi workshop lapsille (ilmainen) Festivaali toteutetaan tässä: VAASAN KIRJASTON DRAAMASALI, Kirjastonkatu 13, Vaasa Pääsylippu 10 € (NetTicket.fi) Tapahtuman järjestäjä on vaasalainen Pikku Aasin Nukketeatteri. Teemme yhteistyötä Vaasan kulttuurikeskuksen kanssa. DOCKTEATERFESTIVAL FÖR BARN OCH... VUXNA Festivalen hölls för första gången år 2015. Välkommen till den sjätte Lilla Åsnans Internationella Dockteaterfestivalen! LILLA ÅSNANS Dockfestivalen pågår i 3 dagar,I oktober vecka 43 (fre-sön 25-27.10.2024) 5 dockteatergrupper ALL´InCIRCO (ITA) NUKKETEATTERI REAKTORI (FIN) NUKKETEATTERI SAMPO (FIN) JAANI-KLOVNI (FIN) DOCKTEATERN LILLA ÅSNAN - BARNKONSERT (FIN) Festivalen innehåller också ett workshop (gratis) för barn Festivalen äger rum här: DRAMASALEN I VASA HUVUDBIBLIOTEK, Biblioteksgatan 13,Vasa Inträdesbiljett 10 € (NetTicket.fi) Arrangör för evenemanget är Dockteatern Lilla Åsnan i Vasa. Vi samarbetar med Vasa Kulturcentrum. Ciaooo, Cosimo Galiano (art director) FESTIVAL LINK:www.pikkuaasi.org/international-puppet-theatre-festival/
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue image
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue
Yona julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa ja lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen studioalbuminsa ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Eden-nimeä kantava albumi julkaistaan 20. syyskuuta ja kiertue starttaa lokakuussa. ”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun rakkaan yhtyeeni kanssa. Eden on Yonan soinnille tutusti orgaaninen, mutta aikaisemmista levyistä poiketen konemusavaikutteisempi, biitimpi ja mystisempi”, Yona kertoo tulevasta levystä. Julkaisukiertueen keikat ovat kaksiosaisia. Uuden levyn lisäksi konserteissa tullaan kuulemaan myös useita rakastetuimpia kappaleita Yonan aikaisemmilta levyiltä. ”Meidän jokainen keikka on uniikki ja annamme aina kaikkemme musiikille. Odotan suurella jännityksellä ja innolla, että pääsemme sukeltamaan yhdessä Edeniin”, Yona fiilistelee kiertuetta. Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä taiteessaan eri musiikkigenrejä. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Artisti palkittiin edellisestä albumistaan Uni johon herään Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla. Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot). soldoutmanagement.fi yona.fi Yona Facebook Yona InstagramKesto n. 2 h, sisältäen väliajan Numeroidut istumapaikat Esitys Promenadikeskuksen Promenadisalissa. Esteettömyys:Avustaja veloituksetta. Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Tapahtumapaikalla on esteetön WC.Muuta huomioitavaa: Pyörätuolipaikat sijaitsevat parvella C (3kpl) & E (3 kpl) katsomoon kulku hissillä.Pyörätuolipaikan yhteyteen on varattu lisäistuin avustajalle, jonka paikka sisältyy pyörätuolilipun hintaan.
Ida Paul & Kalle Lindroth image
Ida Paul & Kalle Lindroth
IDA PAUL & KALLE LINDROTH LÄHTEE TOISTAISEKSI VIIMEISELLE KIERTUEELLE – UUSI SINGLE ULKONA PERJANTAINA Suomen hurmaavin duo Ida Paul ja Kalle Lindroth julkaisee odotettua uutta musiikkia sekä syksylle sijoittuvan kiertueen, joka jää toistaiseksi duon viimeiseksi kiertueeksi. Kahdestaan, vielä kerran -kiertue on jatkoa keväällä suuren suosion saavuttaneelle Kahdestaan & Yhdessä -konseptikiertueelle. Syksyn kiertueella duo esiintyy nimensä mukaisesti kaksin, ilman bändikokoonpanoa.Kahden ihmisen välisestä voimakkaasta yhteydestä kertova Kahdestaan-single palaa soundiltaan Idan ja Kallen juurille ja antaa esimakua vielä ennen viimeistä kiertuetta julkaistavasta kokonaisuudesta.- "Kahdestaan" on meiltä pitkästä aikaa puhdas rakkauslaulu, joka jatkaa esimerkiksi Planeetat-kappaleen tematiikkaa ja tunnelmaa. Biisillä on myös toinen taso; olemme alusta asti tehneet kappaleita kahdestaan ja kiertäneet niin myös keikkalavoja. Vaikka matkan varrella kiertuekokoonpanoon ja biisien tuotantoon on liittynyt lisää ihmisiä, ydin on aina pysynyt samana, duo kertoo. Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle. Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista. - Ollaan tehty tätä yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja ollaan kiitollisia niistä upeista hetkistä mitä ollaan saatu kokea yhdessä meidän kuuntelijoiden kanssa. Tietyille asioille pitää kuitenkin laittaa pilkku tai piste, jotta voi tulla tilaa muulle. Tauolle jääminen on tietenkin yhdeksän vuoden yhteisen kirjoittamisen ja kiertue-elämän jälkeen valtava ja tunteikas päätös. Ollaan jaettu meidän kuuntelijoiden kanssa naurua ja kyyneleitä, ja meidän keikoilla on todistettu useita kihlautumisiakin – ympärille on muodostunut lämmin yhteisö joka on meille kovin tärkeä. Halutaan vaalia sitä kaikkea valoa ja kauneutta syksyn keikoilla ja uudella musiikilla. Meillä ois muutama tarina vielä kerrottavana, nähdään siis vielä kerran, Ida ja Kalle kertovat. Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022 duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Apulanta & Sinfonia Lahti image
Apulanta & Sinfonia Lahti
APULANTA-YHTYE ESIINTYY ENSIMMÄISTÄ KERTAA SINFONIA LAHDEN KANSSA NOKIA ARENALLA LOKAKUUSSA 2024Apulannan parhaat biisit ennenkuulumattomina bändin ja täysikokoisen sinfoniaorkesterin suurversioina.Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, on ilmoittanut historiallisesta esiintymisestään Tampereen Nokia Arenalla yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Ainutlaatuinen konsertti järjestetään 25.10.2024 Nokia Arenalla, ja se tulee olemaan ikimuistoinen hetki niin Apulanta-faneille kuin klassisen musiikin ystäville. Konsertti tarjoaa järkälemäisen kattauksen Apulannan parhaita kappaleita, jotka on sovitettu isolle sinfoniaorkesterille, tuoden uudenlaisen keikkaelämyksen."Konsertti on meille kerran elämässä -tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kyseessä on niin ilmaisuvoimainen porukka, että illasta tulee kirjaimellisesti eeppinen. Sinfonia Lahti osoittaa mielestäni tämän myötä myös hienoa heittäytymiskykyä rikkoen kanssamme samalla eri musiikkityylien välille rakennettuja, keinotekoisen tuntuisia raja-aitoja. Biisit sovitetaan varta vasten tätä iltaa varten ja orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo." kertoo Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti on Suomen arvostetuimpia sinfoniaorkestereita, joka on vakuuttanut yleisönsä huippuluokan konserteilla. Tämä erityinen yhteistyö mahdollistaa Apulannan musiikin yhdistämisen klassisen musiikin maagiseen maailmaan.Apulanta & Sinfonia Lahtipe 25.10.2024la 26.10.2024Nokia Arena, TampereOsa katsomoista on K-18 anniskelukatsomoita, permannolla suositusikäraja 12 vuotta.Myynnissä myös VIP-paketteja.Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 59,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.
Yrjänä + Figaro image
Yrjänä + Figaro
Yrjänä ja Figaro julkaisevat molemmat uutta musiikkia ja juhlistavat tapausta G Livelabissa.Monilahjakkuutena tunnettu artisti ja tuottaja Yrjänä on solminut levytyssopimuksen ja julkaisi PME-debyyttisinglensä cray perjantaina 5.4.! Single on ensimmäinen irroitus tulevalta kokonaisuudelta ja antaa kuulijoille riemukkaita välähdyksiä tulevasta.“Tää ei oo mikään sanoma-biisi. Tää on keho-biisi, irtiottoa, hölmöksi mut leijasti… v*tun crayy!”, Yrjänä luonnehtii.Kesällä 2022 debyyttisinglensä Ruudun taa julkaissut Yrjänä on noussut omintakeisilla visuaalisilla sinkuillaan nopeasti yhdeksi mielenkiintoisimmista uusista artisteista Suomessa. Todellisena moniosaajana tunnettu taiteilija kirjoittaa, tuottaa, äänittää ja miksaa kappaleensa itse.Maaliskuussa 2023 ilmestyneellä Sulle rakas -debyyttialbumilla kuultiin modernia R&B:tä, jossa poikkeuksellisen vetävän lauluflown välittämät rehelliset, vahvat tunteet yhdistyvät kansainvälisen tason soundimaailmaan.Yrjänä tunnetaan soolomateriaalinsa lisäksi huippuluokan tuottajana, jonka kädenjälkeen ovat luottaneet mm. Yeboyah, Isaac Sene, Hassan Maikal ja Sexmane. Artisti on lyhyen soolouransa aikana ehditty nähdä jo mm. Flow Festivalin, Ruisrockin ja Tavastian lavoilla.Illan avaa Figaro! Laulaja-lauluntekijä Figaro julkaisi kesäkuussa 2022 debyyttialbuminsa Näin mä haluun sut muistaa. Lukuisien eri artistien kanssa biisejä tehneen Figaron levyllä vierailevat Sexmane, Vesala ja ABREU. Koko levyn konseptilla artisti halusi luoda fiiliksen nuoruuden ikuisilta tuntuvista kesistä ja huolettomuudesta, joihin kaipaa yhä useammin.Figaro on musiikillinen monilahjakkuus, jonka herkkä tuotanto yhdistelee elementtejä eri genreistä. Figaro kirjoittaa mielenmaisemistaan tarinoita, joihin kuulija voi upota sisään. Kappaleet käsittelevät nuoren aikuisen ahdistuksia, ihmissuhteita ja ympäröivää maailmaa. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Apulanta & Sinfonia Lahti - Vipimpi toistaan image
Apulanta & Sinfonia Lahti - Vipimpi toistaan
APULANTA-YHTYE ESIINTYY ENSIMMÄISTÄ KERTAA SINFONIA LAHDEN KANSSA NOKIA ARENALLA LOKAKUUSSA 2024Apulannan parhaat biisit ennenkuulumattomina bändin ja täysikokoisen sinfoniaorkesterin suurversioina.Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, on ilmoittanut historiallisesta esiintymisestään Tampereen Nokia Arenalla yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Ainutlaatuinen konsertti järjestetään 25.10.2024 Nokia Arenalla, ja se tulee olemaan ikimuistoinen hetki niin Apulanta-faneille kuin klassisen musiikin ystäville. Konsertti tarjoaa järkälemäisen kattauksen Apulannan parhaita kappaleita, jotka on sovitettu isolle sinfoniaorkesterille, tuoden uudenlaisen keikkaelämyksen."Konsertti on meille kerran elämässä -tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kyseessä on niin ilmaisuvoimainen porukka, että illasta tulee kirjaimellisesti eeppinen. Sinfonia Lahti osoittaa mielestäni tämän myötä myös hienoa heittäytymiskykyä rikkoen kanssamme samalla eri musiikkityylien välille rakennettuja, keinotekoisen tuntuisia raja-aitoja. Biisit sovitetaan varta vasten tätä iltaa varten ja orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo." kertoo Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti on Suomen arvostetuimpia sinfoniaorkestereita, joka on vakuuttanut yleisönsä huippuluokan konserteilla. Tämä erityinen yhteistyö mahdollistaa Apulannan musiikin yhdistämisen klassisen musiikin maagiseen maailmaan.Apulanta & Sinfonia Lahtipe 25.10.2024la 26.10.2024Nokia Arena, TampereOsa katsomoista on K-18 anniskelukatsomoita, permannolla suositusikäraja 12 vuotta.Myynnissä myös VIP-paketteja.Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 59,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.
Blue Eyed Sons (Levyjulkkarit), Vetten Äpärät image
Blue Eyed Sons (Levyjulkkarit), Vetten Äpärät
BLUE EYED SONS SAAPUU SEMIFINALIIN! Harvakseltaan esiintyvä Blue Eyed Sons julkaisee toisen live albuminsa ja juhlistaa sitä Helsingin Semifinaalissa 25.10! Live albumi on taltioitu Tiivistämöllä vuonna 2023 ja se on ensimmäinen julkaisu yhtyeen nykyisellä kokoonpanolla. Varmista lippusi keikalle pian sillä Semifinaalin kapasiteetti on rajallinen ja tämä keikka tulee olemaan yhtyeen harvoja esiintymisiä lähivuosina. Illan lämmittelijä tullaan julkaisemaan myöhemmin. *** Blue Eyed Sons will release their second live album on 25th of October! Recorded in 2023 at Tiivistämö, Helsinki, the album will introduce the current line-up first time on a record and show how the band has evolved since their new formation in 2022. The band will celebrate the release of the album with their first and last show of the year at Semifinal, Helsinki on 25th of October. Secure your tickets before it is too late as the band will be seen live very rarely after this release show due to members being busy with other projects. Special guest will be announced later for the show SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka ei ole esteetön. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 18€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Bloodred Hourglass image
Bloodred Hourglass
Bloodred Hourglass & Balance Breach yhteiskeikalla House of Olafissa perjantaina 25.10.2024! BLOODRED HOURGLASSBloodred Hourglass on ansainnut paikkansa kotimaisen metallin eturivissä kovalla työllä, päättäväisyydellä ja poikkeuksellisella biisinkirjoitustaidolla. Viimeisimmän albuminsa, "How's The Heart" (2023), myötä yhtye käynnisti pitkän ja perusteellisen kotimaankiertueen, joka on täyttänyt suurimmat rockklubit ympäri maan. BALANCE BREACHKotimaan lupaavimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Balance Breach tekee matkaansa Mikkelistä maailmanmaineeseen, eikä sitä tunnu pysäyttävän enää mikään. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät haikeat melodiat, raivokas energia ja isot kertosäkeet niin vastustamattomalla tavalla, että se on huomattu kotimaan lisäksi myös Keski-Euroopassa. Balance Breachin vuonna 2020 julkaistu debyyttialbumi “Dead End Diaries” keräsi runsaasti kehuja luvaten yhtyeelle kirkasta tulevaisuutta. Odotetun toisen albuminsa “ABYZMAL” yhtye julkaisi toukokuussa 2023 saaden erinomaisen vastaanoton niin faneilta kuin kriitikoilta. Ylistäviä arvioita keränneen uutuusalbuminsa myötä Balance Breach jatkaa vakuuttavaa nousuaan kohti suomimetallin parhaimmistoa. Helmikuussa 2024 Balance Breach julkaisi uuden singlen "Maniacs", joka esittelee entistäkin aggressiivisemman, mutta tarttuvamman yhtyeen.Liput ovelta 32,50 €, mikäli jäljellä. Olaf Burger Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Apulanta & Sinfonia Lahti - Teit meistä vipin K-18 image
Apulanta & Sinfonia Lahti - Teit meistä vipin K-18
APULANTA-YHTYE ESIINTYY ENSIMMÄISTÄ KERTAA SINFONIA LAHDEN KANSSA NOKIA ARENALLA LOKAKUUSSA 2024Apulannan parhaat biisit ennenkuulumattomina bändin ja täysikokoisen sinfoniaorkesterin suurversioina.Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, on ilmoittanut historiallisesta esiintymisestään Tampereen Nokia Arenalla yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Ainutlaatuinen konsertti järjestetään 25.10.2024 Nokia Arenalla, ja se tulee olemaan ikimuistoinen hetki niin Apulanta-faneille kuin klassisen musiikin ystäville. Konsertti tarjoaa järkälemäisen kattauksen Apulannan parhaita kappaleita, jotka on sovitettu isolle sinfoniaorkesterille, tuoden uudenlaisen keikkaelämyksen."Konsertti on meille kerran elämässä -tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kyseessä on niin ilmaisuvoimainen porukka, että illasta tulee kirjaimellisesti eeppinen. Sinfonia Lahti osoittaa mielestäni tämän myötä myös hienoa heittäytymiskykyä rikkoen kanssamme samalla eri musiikkityylien välille rakennettuja, keinotekoisen tuntuisia raja-aitoja. Biisit sovitetaan varta vasten tätä iltaa varten ja orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo." kertoo Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti on Suomen arvostetuimpia sinfoniaorkestereita, joka on vakuuttanut yleisönsä huippuluokan konserteilla. Tämä erityinen yhteistyö mahdollistaa Apulannan musiikin yhdistämisen klassisen musiikin maagiseen maailmaan.Apulanta & Sinfonia Lahtipe 25.10.2024la 26.10.2024Nokia Arena, TampereOsa katsomoista on K-18 anniskelukatsomoita, permannolla suositusikäraja 12 vuotta.Myynnissä myös VIP-paketteja.Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 59,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.
NOKIA ARENAN AITIOT: Apulanta & Sinfonia Lahti image
NOKIA ARENAN AITIOT: Apulanta & Sinfonia Lahti

Saimaa image
Saimaa
Legendaarinen Saimaa nähdään ensimmäistä kertaa Skenesalissa perjantaina 25.10. Saimaa julkaisee uuden albuminsa ”Vol. 7” ikonisen Love Recordsin kautta syyskuun 6. päivä. Matti Mikkolan kipparoima bändi levytti kahden albumin kokonaisuuden viime syksynä. Kokonaisuuden ensimmäinen osa ”Vol. 6” julkaistiin tänä keväänä ja se sai runsaasti suitsutusta osakseen mediassa:“…yhtye kuulostaa raikkaalta, tuoreelta ja tyylien kirjossaan niin uskomattomalta, ettei levyn toivoisi loppuvan ollenkaan.”*****/Etelä-Suomen Sanomat“Samaan aikaan mahtipontista että juurevaa, populaaria että progea, laulettavaa että nörtteiltävää ja kaikkea siltä väliltä. Levy voisi samaan aikaan löytyä sekä jokaisen isän tai isoisän hyllystä että lukioikäisen Spotify-soittolistalta, mikä kertoo orkesterin kyvystä tehdä rajat ylittävää musiikkia jokaiselle helposti lähestyttävällä tavalla.”*****/Soundi“On suorastaan fantastista, että yhtye on jälleen päättänyt laittaa kaiken likoon – omilla ehdoillaan ja kaikessa komeudessaan.”*****/Karjalainen“Vol. 6 on klassinen laulukokoelma. Laulusolistit vievät homman kotiin harmonioita myöten. Sovitukset on tehty erittäin taitavasti, monipuolisesti ja kunnianhimoisesti perinteisenä käsityönä viimeistä piirtoa myöten. Ne ovat viiden tähden luokkaa.”*****/HS“On selvää, että Saimaan paikka on ja pysyy suurten suomiyhtyeiden kärkikastissa.”*****/KeskisuomalainenHuippumuusikoista koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja rajoittamatonta. Vaikka yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin, on lopputulos helposti lähestyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Bändiin aivan uudenlaista syvyyttä tuovat myös uudet laulajat Unna Kortehisto, Liisa Anastasiadis, Nelli Saarikoski ja Kimmo Härmä. Suurin osa yhtyeen kevätkeikoista on ollut loppuunmyyty ja tunnelma keikoilla hurmoksellinen. Saimaa:Facebook Skenesali:Instagram | FacebookLiput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään 3 € eteispalvelumaksu. Konsertissa pääosin seisomapaikkoja, mutta myös rajatusti istumapaikkoja taittotuoleilla. Skenesali on Myyrmäen uusin, upein ja rouhein keikkapaikka!Löydät Skenesalin 20 metrin päästä Myrtsin juna-asemalta, jonne päätyy P-junalla reilussa vartissa steissiltä, AB-lipulla. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Joonas Ikonen, 0405781407, joonas@myyrancolo.fi Esteettömyys puutteellista, portaat. Avustajan kanssa mahdollista kulkea vaihtoehtoista reittiä Skenesaliin. Esteetön WC eri kerroksessa, kulku järjestettävissä. Olethan yhteydessä,pniin järjestetään kulku.
Westend Indians kotiottelut 2024-2025 image
Westend Indians kotiottelut 2024-2025
Westend Indians kotiottelut 2024-2025 pe 25.10.2024 klo 18:30 Indians - EräViikingitla 26.10.2024 klo 17:00 Indians - Jymype 1.11.2024 klo 18:30 Indians - LASBla 16.11.2024 klo 17:00 Indians - OLSto 21.11.2024 klo 18:30 Indians - Happeeke 27.11.2024 klo 18:30 Indians - Nokian KrPpe 20.12.2024 klo 18:30 Indians - Oilerspe 27.12.2024 klo 18:30 Indians - Classicpe 3.1.2025 klo 18:30 Indians - SPVpe 10.1.2025 klo 18:30 Indians - FBC Turkuma 20.1.2025 klo 18:30 Indians - TPSpe 24.1.2024 klo 18:30 Indians - Happeepe 31.1.2025 klo 18:30 Indians - Oilerspe 14.2.2025 klo 18:30 Indians - TPSpe 21.2.2025 klo 18:30 Indians - EräViikingitpe 28.2.2025 klo 18:30 Indians - Jymyla 15.3.2025 klo 17:00 Indians - SPVEsteettömyys:Sisäänkäynti on Otahallin pääovi (parkkipaikoilta asti opasteet) ja siitä on opastettu reitti lipunmyynnin läpi pelikentälle. WC:t löytyvät myös tämän saman reitin varrelta suoraan lipunmyynnin välittömästä läheisyydestä. Pyörätuolipaikat löytyvät lattiatasosta katsomon vierestä. Halli ei tarjoa esteetöntä kulkua, mutta pyörätuoliasiakas on järjestettävissä järjestyksenvalvojan avulla halliin. Hallista ei myöskään löydy inva WC:n kriteereitä täyttävää WC:tä. Halli täytetään saapumisjärjestyksessä ja istumapaikkojen loputtua loput paikat seisomakatsomosta.Maksavat asiakkaat etusijalla, mikäli tapahtuma myydään loppuun ei pääsyä vapaakorteilla tai muilla vastaavilla.
Revive Conference image
Revive Conference
Revive Conference kokoaa nuoria aikuisia yhteen pohtimaan yhteyden ja rakkauden merkitystä Helsingin Korjaamolla 25.10.2024 järjestettävä tapahtuma yhdistää nuoria aikuisia kautta maan yli seurakuntarajojen. Jo toista kertaa järjestettävän tapahtuman keskiössä on rohkaista ja innostaa nuoria aikuisia elämään merkityksellistä elämää. Tapahtuman pääteemana on yhteys. Teema kantaa nimeä Yksi sydän – monta tarinaa. Tämän teeman äärellä tullaan tapahtumassa olemaan niin musiikin, puheiden, paneelikeskustelun kuin työpajojenkin muodossa. Artisteina tapahtumassa nähdään Immanuel, Beige, Juhani Tikkanen band, Northwind Collective sekä Eve & Ossi band. Puheita tullaan kuulemaan muun muassa pastori Pietu Korpelaiselta sekä perheterapeutti Elli Mekliniltä. Meklin johtaa ohjelmassa paneelikeskustelua aiheesta: Mitä rakastaminen on? Paneelikeskustelu johdattaa kuulijat pohtimaan muun muassa rakkauden, yhteyden, aitouden sekä erilaisuuden merkitystä ja tärkeyttä ihmissuhteissa. Keskustelijoina paneelissa on muun muassa terapeutti Neea Perho sekä Valo-deittisovelluksen mediavastaava Kristiina Fekete. ”Kokemus rakkaudesta on ihmisen mielenterveyden tärkein perusta. Sen kokemiseen tarvitaan aina kuitenkin suhde – itseen, toisiin ihmisiin, Jumalaan. Ihminen ei voi kasvaa ihmiseksi ilman suhteita, me kasvetaan ihmisiksi ihmisten kanssa. Se on kaiken lähtökohta jo syntymästä asti ja jatkuu läpi elämän. Meidät on luotu niin hengellisesti, fyysisesti kuin psyykkisestikin elämään suhteissa.” - Perheterapeutti ja kirjailija Elli Meklin Lisäksi ohjelmassa on mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajoihin, joissa pääsee edelleen syventymään yhteyden merkitykseen omassa elämässä. ”Odotan, että Revive Conference -tapahtumassa me voitais tulla yhteen oltiin me sit mistä taustasta tahansa. Kaikilla näyttää erilaiselta se, missä vaikuttaa tai palvelee, mut silti me ollaan kaikki yhtä sydäntä ja arvokkaita juuri sellaisina. Meidät on luotu yhteyteen, jossa saadaan kokea rauhaa ja turvaa jopa niinä hetkinä, kun ei itse voi tehdä mitään sen eteen.” - - Artisti Joel ”Beige” Peltoniemi Juontajina Korjaamon Vaunusalin päälavalla nähdään Rohkaisuryyppy -podcastista ja sosiaalisesta mediasta tuttu Lidia Bogale sekä laulaja-lauluntekijä Jesse de Jong. Tapahtuman tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli. Eteispalvelumaksu 3,5 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä