1343 result(s) found for ""
NOKIA ARENAN AITIOT: TOTO aka The Dogz Of Oz Tour 2025
TOTO Suomeen – esiintyy Nokia Arenalla Tampereella 2.3.2025Vuonna 1977 Kaliforniassa perustettu TOTO on yksi rock-historian tunnetuimmista yhtyeistä. Bändin musiikissa yhdistyvät eri genret rockista popin ja soulin kautta bluesiin. Bändin tunnetuimpia hittejä ovat muun maussa Hold the Line, Rosanna ja Africa.TOTO on vastaanottanut Africa-kappaleestaan Yhdysvalloissa timanttilevyn yli 10 miljoonan kappaleen myynnillä. Lisäksi Hold The Line on saavuttanut kolminkertaista platinaa yli kolmen miljoonan kappaleen myynnillä ja Rosanna kaksinkertaista platinaa kahden miljoonan kappaleen myynnillä. Kaikkiaan yhtyeen albumeja on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta.Yhtye striimaa yli kolme miljoonaa päivässä pelkästään Spotifyssa. Heinäkuun aikana 52 % kaikista striimeistä tuli alle 34-vuotiailta. Yhtye on striimannut Spotifyssa yli neljä miljardia ja kaikilla alustoilla lähes kuusi miljardia. Bändi on kokenut suuren suosion renessanssin. Dogz of Oz jatkaa laajaa kiertämistä ja aikoo marraskuussa palata Chileen, Argentiinaan, Brasiliaan, Kolumbiaan, Puerto Ricoon ja Meksikoon.Steve Lukatherin (kitara/laulu) ja Joseph Williamsin (laulu) lisäksi legendaarisen yhtyeen kokoonpanossa nähdään Greg Phillinganes (koskettimet / laulu), Shannon Forrest (rummut), John Pierce (basso), Warren Ham (torvet / lyömäsoittimet / laulu) ja Dennis Atlas (koskettimet / laulu).Erikoisvieraana konsertissa on TOTOn läheinen ystävä ja yhteistyökumppani jo neljän vuosikymmenen ajalta Christopher Cross. He esiintyivät jättiyleisön edessä Los Angelesin Hollywood Bowlissa juuri syyskuun alussa.Christopher Cross saapui ryminällä musiikkimaailman 1980-luvun alussa debyyttialbumillaan, joka voitti viisi Grammy-palkintoa, mukaan lukien – ensimmäistä kertaa Grammyn historiassa – arvostetuimman "Big Four" -palkinnon: Vuoden levy (single "Sailing"), Vuoden albumi, Vuoden biisi ("Sailing") ja paras uusi artisti. Yli neljä vuosikymmentä kestäneen uransa aikana Cross on myynyt yli 12 miljoonaa albumia. Hänen musiikkinsa on kerännyt viisi Grammya, Oscarin, Golden Globen, Emmy-ehdokkuuden ja viisi Top 10 -singleä.Nokia Arenan hinnoittelu ja aikatauluKatsomo B2 ja B3 ovat sallittuja kaiken ikäisille. Muut katsomot sekä permanto ovat K-18.Lippujen hinnat palvelumaksuineen:Seisova permanto: 89,50€Istumapaikat, alakatsomot pitkät sivut 92,00€Istumapaikat, alakatsomot takakaari 86,50€Istumapaikat, alakatsomot takakulmat 84,50€Istumapaikat, mahdollinen näkörajoite 82,00€Saattajaliput numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18)
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
JymyVolley - LiigaPloki
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Jumppatytöt
Jumppatytöt on entisten voimistelijoiden matka menneisiin ja nykyisiin kehoihin – harjoittelun, kilpailun, vertailun, arvioinnin, ilon, kauneuden, yhteisöllisyyden ja vertaisuuden äärelle.Esitys on oodi suomalaiselle naisvoimistelulle ja kaikille, jotka ovat joskus harjoitelleet niin, että suussa maistuu metalli.Erityiskiitos päiväkirjoille vuosina 1998–2008 ja tytöille, jotka niitä jaksoivat raapustaa ja häpeästä huolimatta säilyttää.Teksti, ohjaus, dramaturgia, skenografia ja esiintyjät Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen, Ella Lahdenmäki Tuotanto Teatteri TakomoEsitys kestää 1 t 30 min, tauko 15 min, jolloin kahvio auki. Lopuksi keskustelutilaisuus 30 min.Ikäsuositus yli 12-vuotiaille
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Veljeni Leijonamieli
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Jumppatytöt
Jumppatytöt on entisten voimistelijoiden matka menneisiin ja nykyisiin kehoihin – harjoittelun, kilpailun, vertailun, arvioinnin, ilon, kauneuden, yhteisöllisyyden ja vertaisuuden äärelle.Esitys on oodi suomalaiselle naisvoimistelulle ja kaikille, jotka ovat joskus harjoitelleet niin, että suussa maistuu metalli.Erityiskiitos päiväkirjoille vuosina 1998–2008 ja tytöille, jotka niitä jaksoivat raapustaa ja häpeästä huolimatta säilyttää.Teksti, ohjaus, dramaturgia, skenografia ja esiintyjät Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen, Ella Lahdenmäki Tuotanto Teatteri TakomoEsitys kestää 1 t 30 min, tauko 15 min, jolloin kahvio auki. Lopuksi keskustelutilaisuus 30 min.Ikäsuositus yli 12-vuotiaille
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Macbeth
William ShakespeareMACBETHHornaan sopusointu, valta ahneudelle Vallanhimo, petollisuus, hulluus ja kuolema. Kas siinä aineksia ankaraan oppituntiimme ihmisyydestä. Shakespearen klassikko kirkastaa ihmisyyden nurjat puolet näyttämölle voimalla, joka tuntuu sisuskaluissa vielä vuosisatojen jälkeenkin. Kuninkaaksi halajavan Macbethin ja häntä juonissaan kiihkeästi kannustavan Lady Macbethin verinen tarina paljastaa, kuinka vähän tarvitaan siihen, että ihminen on valmis uhraamaan koko arvokkuutensa ja moraalinsa."Jos vallantahto vääristyy vallanhimoksi, se alkaa väistämättä rappeuttaa kantajaansa. Macbethissa pyrin paisuttamaan tuon ilmiön kuvauksen äärimmilleen, jopa tarantinomaisiin mittasuhteisiin joissa ironia, kauhu ja koomisuus alkavat lyödä kättä todellisuuden kanssa."- ohjaaja Kari HeiskanenKlassikko, joka on nähtäväWilliam Shakespearen skottilainen näytelmä 1600-luvulta saa tuoretta virtaa Kari Heiskasen ohjauksena. Luvassa on synkkää lunastusta, kun Macbeth alkaa uskoa ennustukseen, jonka mukaan hän voisi nousta kuninkaaksi. Povaus saa miehen luisumaan petokseen, josta ei enää peräännytä. Eero Aho tekee Macbethin roolissa näyttävän paluun Turkuun Hamletin ja Don Juanin suosion jälkeen. Häntä rikokseen usuttavana vaimona nähdään Riitta Salminen.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Kokkonen: Viimeiset kiusaukset
Tampereen Ooppera ja Savonlinnan Oopperajuhlat ylpeänä esittävätKokkonen: Viimeiset kiusauksetEsitykset Tampere-talossaKe 5.3.2025 klo 19, ensi- iltaPe 7.3.2025 klo 19La 8.3.2025 klo 15Ke 12.3.2025 klo 19Pe 14.3.2025 klo 19La 15.3.2025 klo 15Liput 110/98/78 €Eläkeläiset 102/90/70 €Lapset ja nuoret (16-v. asti) ja opiskelijat 40 €Varauduthan tarvittaessa esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelijakortti) Tampere-talon henkilökunnalle. Yli 10 hengen ryhmät voivat laittaa sähköpostia osoitteeseen ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai soittaa puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16).Historiallinen oopperayhteistyö – Viimeiset kiusaukset juhlavuonna Tampereelle ja SavonlinnaanSäveltäjä Joonas Kokkosen (1921–1996) ooppera Viimeiset kiusaukset (1975) on yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä ja suosituimmista suomalaisista oopperoista. Tampereen Ooppera ja Savonlinnan Oopperajuhlat yhdistävät voimansa ensimmäistä kertaa teoksen 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Viimeiset kiusaukset esitetään Tampereella kuusi kertaa keväällä 2025 ja Savonlinnassa kolme kertaa kesällä 2025.Uudessa juhlavuoden tuotannossa Paavo Ruotsalaisen roolin tulkitsee basso Mika Kares, joka on yksi tämän hetken menestyneimpiä oopperalaulajia maailmalla. Kares laulaa vaativan roolin urallaan toista kertaa. Paavo Ruotsalaisen Riitta-vaimon roolin tulkitsee lyyrisdramaattinen sopraano Silja Aalto, ja pariskunnan Juhana-pojan roolin laulaa tenori Johan Krogius. Loput esiintyjät julkaistaan myöhemmin.”Paavo Ruotsalainen on jokaisen basson unelmarooli. Alun perin Martti Talvelalle sävelletty hahmo on haastava niin musiikillisesti kuin tulkinnallisesti. Erityisen hienoa tästä tekee sen, että pääsen palaamaan Paavon saappaisiin teoksen juhlavuonna. Olen tutkinut Paavoa historiallisesta näkökulmasta, lukenut hänestä kirjoitettuja teoksia ja aikalaiskirjallisuutta. Hän oli ristiriitainen persoona, joka joutui elämässään kohtaamaan suuria kipukohtia ja menetyksiä. Hän matkusti elämänsä aikana tuhansia kilometrejä etsien elämän absoluuttista totuutta. Ympäri maailmaa reissaavana taiteilijana pystyn hyvin samaistumaan tähän oman polun etsimiseen”, Kares kertoo.Oopperan ohjaa teatterinjohtaja, ohjaaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja Mikko Kouki, jolle Viimeiset kiusaukset on uran toinen oopperaohjaus. Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff toimii kapellimestarina kummallakin esitysperiodilla. Tampere-talossa Matvejeffin tahtipuikkoa seuraa Tampere Filharmonia ja Olavinlinnassa Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri. Myös kuorot ovat kummallakin esitysperiodilla järjestävän tahon omat: Tampereella laulaa Tampereen Oopperan kuoro johtajanaan Heikki Liimola ja Savonlinnassa Oopperajuhlakuoro johtajanaan Jan Schweiger. Oopperan lavastuksen suunnittelee Teemu Loikas ja puvut Tiina Valkama.”Tuleva yhteistyö tarjoaa kahdelle keskeiselle kotimaiselle oopperatoimijalle mahdollisuuden luoda jotain uutta. Voimme kaikki oppia toinen toistemme hyviä käytäntöjä ja tapoja tehdä oopperaa. Erityisen innoissani olen, että pääsemme esittämään yhdessä juuri tämän oopperan ja vielä teoksen juhlavuonna. Joonas Kokkonen oli sodanjälkeisen Suomen suurimpia säveltäjiä, ja hänen musiikkinsa puhuttelee niin yleisöä kuin meitä tekijöitä”, kapellimestari ja Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff kertoo.”Olen hyvin otettu, että minua pyydettiin ohjaamaan oopperaa Tampereelle ja Savonlinnaan. Paavo Ruotsalaisen ajatukset kuolinvuoteella, eletyn elämän tilinpäätös ja teoksen vähän unenomainen tunnelma kiehtovat ja ruokkivat mielikuvitusta. Myös oopperan suunnittelu kahteen eri lokaatioon tarjoaa ohjaajalle, ja erityisesti lavastetiimille, mieluista haastetta. Kaikki pitää ikään kuin miettiä kahteen kertaan. Esimerkiksi Tampere-talon Ison salin lava on syvä, kun taas Olavinlinnassa näyttämö on leveä ja sinne mennään aivan eri kohdasta sisään. Ohjaukseni on juhlavuoden henkeä kunnioittava mutta samalla rytminen ja jopa leikkisä”, ohjaaja Mikko Kouki kertoo.Esitys kestää 2 tuntia 40 minuuttia sisältäen yhden väliajan. Oopperan esityskieli on suomi.Teos on Tampere-talon ja Savonlinnan Oopperajuhlien yhteistuotanto. Jane ja Aatos Erkon säätiö tukee Tampereen Oopperan kehittämistä vuosina 2024–2025.
FI
94 views
Buy Ticket
Read More
Savoy JAZZFest -festivaalipassi (4 pv)
Savoy JAZZFest 5.-8.3.2025Superedulliset sokkoliput myynnissä nytSavoy JAZZFest järjestetään seitsemännen kerran maaliskuussa 2025! Ensimmäiset ohjelmistojulkistukset tehdään syyskuussa 2024.Myynnissä on jo nyt rajattu erä erikoishintaisia Blind Bird -festivaalipasseja, jotka sisältävät pääsyn kaikkiin Savoy-teatterissa järjestettäviin festivaalikonsertteihin 5.-8.3.2025. Superedullisia neljän päivän sokkolippuja on myynnissä 15.9. asti tai niin kauan, kuin niitä riittää. Tämän vuoden festivaalipassit myytiin loppuun, joten kannattaa tarttua tilaisuuteen nyt!Permanto K18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskelua.*****Savoy JAZZFestJazzmusiikin kansainvälistä ja kotimaista parhaimmistoa esittelevä Savoy JAZZFest järjestetään vuosittain maaliskuussa. Festivaalin toisen kolmivuotiskauden 2023-25 taiteellinen johtaja on kontrabasisti Kaisa Mäensivu.Tuotanto: Savoy-teatteriwww.savoyteatteri.fi
FI
30 views
Buy Ticket
Read More
Kake Randelin
Kake Randelin valloittaa Tavastian maaliskuussa!
Suomalaisen kevyen musiikin suursuosikki Kake Randelin saapuu esiintymään Helsinkiin todelliselle erikoiskeikalle ensi keväänä. Randelin nimittäin valloittaa keskiviikkona 5. maaliskuuta Tavastia-klubin lavan. Lipunmyynti alkaa Tiketissä torstaina 15. elokuuta kello 10.
Kake Randelin on täyttänyt kiertueillaan keikkapaikkoja ympäri Suomen, ja nyt on siis vuorossa todellinen musiikin pyhättö Helsingissä. Randelinin keikan ohjelmisto koostuu hänen suurimmista suosikeista, joihin lukeutuvat muun muassa tuoreeksi kestohitiksi noussut, yhdessä Portion Boysin kanssa tehty Juhannusyö sekä jo vuosien takaiset Nasta pimu, Tarja, Avaa hakas, Jannu huoleton, Tilipäivä koittaa ja Kielletyt tunteet.
Kake Randelin on julkaissut tähän mennessä yli 20 albumia. Hän oli pop jo 1970-luvulla, ja hän on kiistämättä pop yhäkin. Randelin on ahkera keikkailija ja yksi maamme kysytyimmistä kevyen musiikin artisteista.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
26 views
Buy Ticket
Read More
Veljeni Leijonamieli
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Piina
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Macbeth
William ShakespeareMACBETHHornaan sopusointu, valta ahneudelle Vallanhimo, petollisuus, hulluus ja kuolema. Kas siinä aineksia ankaraan oppituntiimme ihmisyydestä. Shakespearen klassikko kirkastaa ihmisyyden nurjat puolet näyttämölle voimalla, joka tuntuu sisuskaluissa vielä vuosisatojen jälkeenkin. Kuninkaaksi halajavan Macbethin ja häntä juonissaan kiihkeästi kannustavan Lady Macbethin verinen tarina paljastaa, kuinka vähän tarvitaan siihen, että ihminen on valmis uhraamaan koko arvokkuutensa ja moraalinsa."Jos vallantahto vääristyy vallanhimoksi, se alkaa väistämättä rappeuttaa kantajaansa. Macbethissa pyrin paisuttamaan tuon ilmiön kuvauksen äärimmilleen, jopa tarantinomaisiin mittasuhteisiin joissa ironia, kauhu ja koomisuus alkavat lyödä kättä todellisuuden kanssa."- ohjaaja Kari HeiskanenKlassikko, joka on nähtäväWilliam Shakespearen skottilainen näytelmä 1600-luvulta saa tuoretta virtaa Kari Heiskasen ohjauksena. Luvassa on synkkää lunastusta, kun Macbeth alkaa uskoa ennustukseen, jonka mukaan hän voisi nousta kuninkaaksi. Povaus saa miehen luisumaan petokseen, josta ei enää peräännytä. Eero Aho tekee Macbethin roolissa näyttävän paluun Turkuun Hamletin ja Don Juanin suosion jälkeen. Häntä rikokseen usuttavana vaimona nähdään Riitta Salminen.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Macbeth
William ShakespeareMACBETHHornaan sopusointu, valta ahneudelle Vallanhimo, petollisuus, hulluus ja kuolema. Kas siinä aineksia ankaraan oppituntiimme ihmisyydestä. Shakespearen klassikko kirkastaa ihmisyyden nurjat puolet näyttämölle voimalla, joka tuntuu sisuskaluissa vielä vuosisatojen jälkeenkin. Kuninkaaksi halajavan Macbethin ja häntä juonissaan kiihkeästi kannustavan Lady Macbethin verinen tarina paljastaa, kuinka vähän tarvitaan siihen, että ihminen on valmis uhraamaan koko arvokkuutensa ja moraalinsa."Jos vallantahto vääristyy vallanhimoksi, se alkaa väistämättä rappeuttaa kantajaansa. Macbethissa pyrin paisuttamaan tuon ilmiön kuvauksen äärimmilleen, jopa tarantinomaisiin mittasuhteisiin joissa ironia, kauhu ja koomisuus alkavat lyödä kättä todellisuuden kanssa."- ohjaaja Kari HeiskanenKlassikko, joka on nähtäväWilliam Shakespearen skottilainen näytelmä 1600-luvulta saa tuoretta virtaa Kari Heiskasen ohjauksena. Luvassa on synkkää lunastusta, kun Macbeth alkaa uskoa ennustukseen, jonka mukaan hän voisi nousta kuninkaaksi. Povaus saa miehen luisumaan petokseen, josta ei enää peräännytä. Eero Aho tekee Macbethin roolissa näyttävän paluun Turkuun Hamletin ja Don Juanin suosion jälkeen. Häntä rikokseen usuttavana vaimona nähdään Riitta Salminen.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Hiljan päivät
Lämpimän humoristinen näytelmä kirjailija Hilja Valtosesta, jonka valtava kirjallinen tuotanto ja kotimaiset menestyselokuvat käsittelivät huumorin varjolla epätasa-arvon kysymyksiä. Hiljan päivät on näytelmä siitä, miten Hilja Valtonen alkoi kirjoittaa. Samalla se on näytelmä hänen miehestään Kostista - miehestä, joka opetteli pitämään tiskihanskoja vaikka ihmisten edessä. Hiljan päivät tuo näyttämölle ylpeästi viihdettä ja chick littiä, harlekiinihaaveiden kuumimman rakkaustarinan: tasa-arvoisen kumppanuuden. Hilja Valtonen antoi tuotannossaan äänen keskiluokkaiselle, työtä tekevälle naiselle, ja tuo ääni oli varsin kipakka. Se ei ole ihme, sillä naisen oikeus opiskeluun, työntekoon ja omistamiseenkin oli hänen aikanaan pitkälti puolison tai isän vallassa. Valtonen kuitenkin löysi puolisonsa Kostin kanssa tasa-arvoisen rakkauden epätasa-arvon maailmassa. Hiljan päivät on kuvitelma tästä rakkaudesta. Yhteistyössä Teatteri Imatran kanssa. Kotimainen kantaesitys Käsikirjoitus: Asta Honkamaa Ohjaus: Maia Häkli Lavastus ja puvustus: Maarit Kalmakurki Videosuunnittelu: Veli-Ville Siven Näyttelijät: Anna-Kaisa Makkonen, Eppu Pastinen, Ulla-Maija Järnstedt, + yksi herra Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 15.2.2025 Pienellä näyttämöllä Draamakomedia
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Palkkamurhaajan painajainen
Tammikuun 22. 2025 saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä myös luodinkestävä komedia Palkkamurhaajan painajainen. Tarina kahdesta hieman eritaustaisesta miehestä, jotka majoittuvat vierekkäisiin hotellihuoneisiin. Toinen on ammattitappaja ja toinen itsetuhoinen, vaimonsa hylkäämä ressukka.
Huippuunsa viritetty, kaoottinen, äärimmäisen viihdyttävä ja hillitön komedia.Rooleissa nähdään: Peter-Sebastian Lehtonen, Janne Turkki, Marko Honkanen, Miia Lindström (vier.), Oskari Penttilä, Lassi Jämsä.
Komedian ohjauksesta vastaa Mika Nuojua (vier.).
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Aina joku eksyy
AINA JOKU EKSYY Kirjoittanut Reko LundánOhjaus Jaakko KiljunenRooleissa Mari Turunen, Annuska Hannula, Kai Vaine, Katriina Lilienkampf, Matti Hakulinen, Ilona Karppelin, Vili SaarelaEnsi-ilta 5.2.2025 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Reko Lundánin riipaiseva ja monisävyinen näytelmä avaa koskettavalla tavalla kuvitteellisen Rinteen perheen tarinan. Teksti on kirjoitettu hersyvästi suurella lämmöllä. Henkilöiden kohtalot ovat samaistuttavia ja tuntuvat aidoilta. Näytelmän maailma on surkuhupaisan koskettava, eikä aina tiedä pitäisikö sen äärellä itkeä vai nauraa.Teoksen sovitus sijoittuu osittain nykypäivään ja osa kohtauksista Tampereelle. Näin 1990-luvun lopulla kirjoitettu näytelmä tulee meitä kaikkia lähemmäs ja siitä voi löytää kosketuspintaa myös omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tuntoihin.FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2.Frenckell-näyttämöllä on pyörätuolipaikka ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.0103462500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Piina
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki / TN
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Kuiskaten - Suomi jazziskelmän helmiä
Kuiskaten – Suomi-jazziskelmän helmiäTanssilavojen tähtilaulajat suomalaisten jazziskelmien kiertueelle maaliskuussa!Kolme tanssilavojen tähteä, Suvi Karjula, Kati Narvanmaa ja Reeta Saranpää uppoutuvat suomalaisten jazziskelmien helmien pariin keväällä 2025.Kuiskaten – Suomi-jazziskelmän helmiä -nimisellä kiertueella solisteja säestää Pekka Oravuon kuusihenkinen yhtye. Konserteissa kuullaan monia ikivihreitä ja tuntemattomimpiakin lauluja, joiden alkuperäiset versiot ovat tulleet tunnetuiksi muiden muassa Vieno Kekkosen, Annikki Tähden, Brita Koivusen, Carolan, Laila Kinnusen, Pirkko Mannolan ja Harmony Sistersin esittäminä.Suvi Karjula on tullut tunnetuksi menestyksestään Tangomarkkinoilla sekä monivuotisesta urastaan muun muassa In the Moodin solistina. Kati Narvanmaa on puolestaan valloittanut tanssilavoja ympäri Suomen Kuiskaus-yhtyeensä kera. Narvanmaa on nähty myös konserttilavoilla Ikkunaprinsessat-esityksessä. Reeta Saranpää esiintyi pitkään Lumo-yhtyeen laulajana ja viulistina.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Kokkonen: Viimeiset kiusaukset
Tampereen Ooppera ja Savonlinnan Oopperajuhlat ylpeänä esittävätKokkonen: Viimeiset kiusauksetEsitykset Tampere-talossaKe 5.3.2025 klo 19, ensi- iltaPe 7.3.2025 klo 19La 8.3.2025 klo 15Ke 12.3.2025 klo 19Pe 14.3.2025 klo 19La 15.3.2025 klo 15Liput 110/98/78 €Eläkeläiset 102/90/70 €Lapset ja nuoret (16-v. asti) ja opiskelijat 40 €Varauduthan tarvittaessa esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelijakortti) Tampere-talon henkilökunnalle. Yli 10 hengen ryhmät voivat laittaa sähköpostia osoitteeseen ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai soittaa puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16).Historiallinen oopperayhteistyö – Viimeiset kiusaukset juhlavuonna Tampereelle ja SavonlinnaanSäveltäjä Joonas Kokkosen (1921–1996) ooppera Viimeiset kiusaukset (1975) on yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä ja suosituimmista suomalaisista oopperoista. Tampereen Ooppera ja Savonlinnan Oopperajuhlat yhdistävät voimansa ensimmäistä kertaa teoksen 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Viimeiset kiusaukset esitetään Tampereella kuusi kertaa keväällä 2025 ja Savonlinnassa kolme kertaa kesällä 2025.Uudessa juhlavuoden tuotannossa Paavo Ruotsalaisen roolin tulkitsee basso Mika Kares, joka on yksi tämän hetken menestyneimpiä oopperalaulajia maailmalla. Kares laulaa vaativan roolin urallaan toista kertaa. Paavo Ruotsalaisen Riitta-vaimon roolin tulkitsee lyyrisdramaattinen sopraano Silja Aalto, ja pariskunnan Juhana-pojan roolin laulaa tenori Johan Krogius. Loput esiintyjät julkaistaan myöhemmin.”Paavo Ruotsalainen on jokaisen basson unelmarooli. Alun perin Martti Talvelalle sävelletty hahmo on haastava niin musiikillisesti kuin tulkinnallisesti. Erityisen hienoa tästä tekee sen, että pääsen palaamaan Paavon saappaisiin teoksen juhlavuonna. Olen tutkinut Paavoa historiallisesta näkökulmasta, lukenut hänestä kirjoitettuja teoksia ja aikalaiskirjallisuutta. Hän oli ristiriitainen persoona, joka joutui elämässään kohtaamaan suuria kipukohtia ja menetyksiä. Hän matkusti elämänsä aikana tuhansia kilometrejä etsien elämän absoluuttista totuutta. Ympäri maailmaa reissaavana taiteilijana pystyn hyvin samaistumaan tähän oman polun etsimiseen”, Kares kertoo.Oopperan ohjaa teatterinjohtaja, ohjaaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja Mikko Kouki, jolle Viimeiset kiusaukset on uran toinen oopperaohjaus. Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff toimii kapellimestarina kummallakin esitysperiodilla. Tampere-talossa Matvejeffin tahtipuikkoa seuraa Tampere Filharmonia ja Olavinlinnassa Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri. Myös kuorot ovat kummallakin esitysperiodilla järjestävän tahon omat: Tampereella laulaa Tampereen Oopperan kuoro johtajanaan Heikki Liimola ja Savonlinnassa Oopperajuhlakuoro johtajanaan Jan Schweiger. Oopperan lavastuksen suunnittelee Teemu Loikas ja puvut Tiina Valkama.”Tuleva yhteistyö tarjoaa kahdelle keskeiselle kotimaiselle oopperatoimijalle mahdollisuuden luoda jotain uutta. Voimme kaikki oppia toinen toistemme hyviä käytäntöjä ja tapoja tehdä oopperaa. Erityisen innoissani olen, että pääsemme esittämään yhdessä juuri tämän oopperan ja vielä teoksen juhlavuonna. Joonas Kokkonen oli sodanjälkeisen Suomen suurimpia säveltäjiä, ja hänen musiikkinsa puhuttelee niin yleisöä kuin meitä tekijöitä”, kapellimestari ja Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff kertoo.”Olen hyvin otettu, että minua pyydettiin ohjaamaan oopperaa Tampereelle ja Savonlinnaan. Paavo Ruotsalaisen ajatukset kuolinvuoteella, eletyn elämän tilinpäätös ja teoksen vähän unenomainen tunnelma kiehtovat ja ruokkivat mielikuvitusta. Myös oopperan suunnittelu kahteen eri lokaatioon tarjoaa ohjaajalle, ja erityisesti lavastetiimille, mieluista haastetta. Kaikki pitää ikään kuin miettiä kahteen kertaan. Esimerkiksi Tampere-talon Ison salin lava on syvä, kun taas Olavinlinnassa näyttämö on leveä ja sinne mennään aivan eri kohdasta sisään. Ohjaukseni on juhlavuoden henkeä kunnioittava mutta samalla rytminen ja jopa leikkisä”, ohjaaja Mikko Kouki kertoo.Esitys kestää 2 tuntia 40 minuuttia sisältäen yhden väliajan. Oopperan esityskieli on suomi.Teos on Tampere-talon ja Savonlinnan Oopperajuhlien yhteistuotanto. Jane ja Aatos Erkon säätiö tukee Tampereen Oopperan kehittämistä vuosina 2024–2025.
FI
85 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Palkkamurhaajan painajainen / S-Etu
Tammikuun 22. 2025 saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä myös luodinkestävä komedia Palkkamurhaajan painajainen. Tarina kahdesta hieman eritaustaisesta miehestä, jotka majoittuvat vierekkäisiin hotellihuoneisiin. Toinen on ammattitappaja ja toinen itsetuhoinen, vaimonsa hylkäämä ressukka.
Huippuunsa viritetty, kaoottinen, äärimmäisen viihdyttävä ja hillitön komedia.Rooleissa nähdään: Peter-Sebastian Lehtonen, Janne Turkki, Marko Honkanen, Miia Lindström (vier.), Oskari Penttilä, Lassi Jämsä.
Komedian ohjauksesta vastaa Mika Nuojua (vier.).
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Piina
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Piina
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Loistojuttu!