3468 result(s) found for ""
Jäähyväiset kahvihuoneelle
Jäähyväiset kahvihuoneelleYleisön pyynnöstä: Akse Petterssonin menestysteos palaa Kansallisteatteriin!Ihminen käyttää keskimäärin yhden kolmanneksen elämästään työpaikallaan. Siellä kummittelevat haaveet, pettymykset, ystävyydet, rakkaudet, toive muutoksesta ja muutoksen pelko.
Jäähyväiset kahvihuoneelle on katkeransuloinen komedia elämästä, joka tapahtuu tauoissa, hetkissä työn välissä.
Näyttämöllä nähdään Vuoden teatterinäyttelijä 2017 ja Valtakunnallisen monologikilpailun 2021 voittanut Niina Hosiasluoma, muun muassa TTT:n Jeppe Niilonpoika -kohuesityksen vahvan pääroolin tulkinnut Joonas Heikkinen, sekä viimeksi Takomoon kiitetyn Bouvard ja Pécuchet -päällekirjoituksen ohjannut Tuomas Rinta-Panttila. He kaikki ovat Teatteri Takomon pitkäaikaisia jäseniä.
Musiikin esityksiin luo elektroakustinen Tölöläb, elektronista musiikkia ja puupuhaltimia soittava kokeellisen musiikin yhtye, josta mukana Turkka Inkilä, säveltäjä, huilisti ja japanilaisen shakuhachin taitaja sekä Taavi Oramo, monilahjakas kapellimestari, klarinetisti ja laulaja.
Ohjaaja Akse Pettersson työskenteli Teatteri Takomon taiteellisena johtajana vuosina 2013‒2021. Jäähyväiset kahvihuoneelle oli hänen jäähyväisohjauksensa Teatteri Takomoon. Pettersson on kirjoittanut ja ohjannut monta huomiota herättänyttä teosta. Kansallisteatterin ohjelmistossa nähdään parhaillaan myös toinen Petterssonin menestysteos, Q-teatterissa kantaesitetty Joitakin keskusteluja merkityksestä. Pettersson jatkaa uraansa Kansallisteatterin vastanimettynä kotiohjaajana, Teatteri Takomon jäsenenä sekä freelancer-ohjaajana.Viisi näytäntöä Suurella näyttämöllä 8.–12.11.2024TyöryhmäNäyttelijät Niina Hosiasluoma, Joonas Heikkinen ja Tuomas Rinta-PanttilaMuusikot Tölöläb, Turkka Inkilä, Taavi Oramo, Antti SalovaaraOhjaus Akse Pettersson Pukusuunnittelu Sanna Levo Lavastussuunnittelu Tilit Antamat ja Sanna Levo Valosuunnittelu Kristian Palmu Valosuunnittelun assistentti, valoajot Pinja KokkonenKesto on noin 1 h 30 min (ei väliaikaa)
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Olga
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Joulun tähdet -konsertti
Diandra, Tuure Kilpeläinen, Janna sekä Emma & Matilda esiintyvät HelsinkiMission tunnelmallisessa Joulun tähdet -konsertissa Aleksanterin teatterissa 12.11.
Konsertissa esitetään uusia versioita artistien omista kappaleista sekä tunnetuista joululauluista - musiikillisesta sisällöstä vastaa konsertin kapellimestari Leri Leskinen. Konsertin juontaa Jaana Pelkonen. Osta lippusi nyt ja tuet HelsinkiMission työtä yksinäisyyden vähentämiseksi. Konsertti televisioidaan ja esitetään Nelosella 22.12. Konsertti on yksi joulunajan katsotuimpia TV-ohjelmia Nelosella.
HelsinkiMissio
HelsinkiMissio on poliittisesti sekä uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka auttaa vuosittain valtakunnallisesti kymmeniätuhansia ikäihmisiä, nuoria, lapsiperheitä ja erityisryhmiä saamaan apua yksinäisyyteen.
Lue lisää HelsinkiMissiosta.Esityksen kesto 70 min.
***
Lippujen varausaika 2 päivää.
Eteispalvelumaksu 3 €.
ESTEETTÖMYYS:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: Pyörätuolipaikan lippuun kuuluu myös paikka avustajalle. Muut avustajaa tarvitsevat asiakkaat voivat pyytää avustajalipun Tiketin myyntipisteiltä oston yhteydessä tai Tiketin puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (ma–la 9–21, su 11-19 | 1,99 € / min. + pvm).Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Pyörätuolipaikalle mahtuu max. 74 cm leveä pyörätuoli. Pyörätuoliliuska löytyy sisäpihan puolelta.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Tommy Emmanuel, CGP (AU)
IHAILTU TAITURIKITARISTI TOMMY EMMANUEL SUOMEENTäysille saleille Suomessa useita kertoja esiintynyt kitaristilegenda Tommy Emmanuel saapuu syksyn 2024 kiertueellaan Tampereelle ja Helsinkiin. Uniikista näppäilytekniikastaan tunnettu kitaristi esiintyy Tampere-talossa sekä Helsingin Kulttuuritalossa peräkkäisinä päivinä marraskuussa 2024. Konserttien lipunmyynti alkaa maanantaina 27. marraskuuta klo 10. Australialainen Tommy Emmanuel tunnetaan virtuoosimaisena akustisen kitaran mestarina, joka on hurmannut konserttisaleja eri puolilla maailmaa jo vuosikymmenten ajan. Uransa hän aloitti jo kuusivuotiaana kiertäessään Australiaa perheensä yhtyeessä. Kolmekymppisenä Emmanuel kolusi Euroopan stadioneita rock-kitaristina, ja 44-vuotiaana hänestä tuli yksi viidestä ihmisestä, jotka ovat saaneet musiikki-ikoni Chet Atkinsin myöntämän Certficied Guitar Player -arvonimen. Lukuisia arvostettuja palkintoja kerännyt Tommy Emmanuel soittaa vuosittain satoja loppuunmyytyjä keikkoja aina Sydneystä Nashvilleen ja Lontooseen.Tommy Emmanuel tunnetaan omaperäisestä, teknisesti mestarillisesta soittotyylistään, jossa yhdistyvät sekä rummut, basso, rytmi- ja soolokitarat että laulumelodiat. Hän ei kuitenkaan käytä loop-pedaaleja tai taustanauhoja, vaan musiikin luomiseen tarvitaan vain Tommy Emmanuel ja kymmenen sormea.Tommy Emmanuel on kerännyt valtavan ja uskollisen fanikunnan ympäri maailmaa. Teknisen virtuositeetin osalla muusiikko tunnetaan syvästä tunteellisuudesta, jonka voi aistia hänen soitostaan palavana intohimona jokaista sointua kohtaan. Konserteissa Emmanuelin vuorovaikutus yleisönsä kanssa on lämminhenkistä ja sen oloista kuin musiikkilegenda olisi jammailemassa ystävien kesken.Suomen-konsertit avaa kitaristi ja lauluntekijä Mike Dawes, joka tunnetaan eri tyylilajien yhdistelijänä ja akustisen kitaran taiturina.“Everybody wants to play with Tommy Emmanuel. At least the ones that can keep up with him. Nothing less than a phenomenon, the Australian acoustic fingerstyle guitarist communicates every note and complex pattern as if they are alive.” Tom Clarke, MAKING A SCENE MAGAZINE“There's the top guitarists in the world, and then there’s Tommy!” Barry Gibb (Bee Gees)“Tommy is my favorite acoustic guitarist in the world.” Phil Collen (Def Leppard)”Tommy Emmanuel, CGP (AU)+ Mike Dawes (UK)12.11.2024 Tampere-talo, Tampere, ovet klo 18.3013.11.2024 Kulttuuritalo, Helsinki, ovet klo 18.00LIPUT:Tampere-talo, TampereMyyntiin ma 27.11.2023 klo 10 Lippu.fi:ssäPalvelumaksuineen alkaen 49,90 € + tilausmaksu alk. 1,50€ (www.lippu.fi)Kulttuuritalo, HelsinkiMyyntiin ma 27.11.2023 klo 10 Lippu.fi:ssäPalvelumaksuineen alkaen 59,00 € + tilausmaksu alk. 1,50€ (www.lippu.fi)Tapahtumassa on myynnissä myös dynaamisesti hinnoiteltuja lippuja.
FI
176 views
Buy Ticket
Read More
KAVI esittää: Ian Sharp: ISKURYHMÄ S.A.S.
Laura Voutilainen: Minun Tähteni kirkossa
Laura Voutilaisen joulualbumi Minun Tähteni on vahvan laulamisen juhlaa. Laulut edustavat uudenlaista joulumusiikkia, jossa paikoin tykitellään menemään Harlemin sunnuntaijumalanpalvelusten malliin ja herkimmillään liitytään suomalaisille tuttuun haikeankauniiseen joulutunnelmaan. Vuonna 2019 julkaistu albumi keräsi kiitosta niin kuulijoilta kuin kriitikoilta, ja muun muassa Helsingin Sanomat palkitsi levyn arviossaan viidellä tähdellä.
Tänä vuonna Minun Tähteni -kiertueen konserteissa nähdään kolme lahjakasta ja upeaa naista, kun Laura Voutilaisen kanssa esiintyy pianotaiteilija Milla Viljamaan ja multi-instrumentalisti Veera Railion kanssa. Kiertueella rakastettuja joululauluja tullaan kuulemaan myös Voutilaisen albumin ulkopuolelta.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Tältä kohtaa Aila IKÄRAJATON
Tältä kohtaa AilaTeatteri Avoimet Ovet ja työryhmä tuovat yhteistuotantona syksyllä 2024 näyttämölle kirjailija Aila Meriluodon (1924–2019) elämän.Yhdeksällä vuosikymmenellä kirjoittaneen Meriluodon elämässä riittää ammennettavaa; hänen laaja tuotantonsa sisältää useita runokokoelmia, romaaneja ja päiväkirjoja. Tältä kohtaa Aila kertoo Aila Meriluodon dramaattisesta elämästä, jota värittivät monet vastoinkäymiset. Näytelmässä käsitellään Ailan erikoisia miessuhteita, suhdetta vanhempiin, ahdasmieliseen yhteiskuntaan ja kirjoittamisen vapauttavaan voimaan. Se on myös matka häpeästä häpeämättömyyteen, sillä Aila suhtautuu elämäänsä lämpimästi, teräväkatseisesti ja huumorilla. Eletty kohdataan raikkaasti ja kuvia kumartamatta. Ailan roolissa nähdään Teatteri Avoimien Ovien rakastettu luottonäyttelijä Ella Pyhältö.Ohjaus ja käsikirjoitus Virpi Haatainen.Suurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat pe 13.9. klo 14, pe 8.11. klo 14, ti 12.11. klo 19 ja pe 29.11. klo 14.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
DAVE WECKL / TOM KENNEDY PROJECT K-18
Rumpali Dave Wecklin ja basisti Tom Kennedyn yhteistyö on jatkunut pitkään muun muassa Mike Sternin, Dave Grusinin, Lee Ritenourin sekä Wecklin johtamissa yhtyeissä. Syksyn Euroopan-kiertueella heidän seuraansa liittyy saksofonisti Eric Marienthal, joka on soittanut Wecklin kanssa legendaarisessa Chick Corea Elektric Bandissa. Yhtyeen täydentää pianisti, säveltäjä ja tuottaja Stu Mindeman. Dave Weckl valittiin yhdysvaltalaisen Modern Drummer -lehden kunniagalleriaan jo reilut 20 vuotta sitten. Hän on esiintynyt Suomessa aiemmin muun muassa April Jazzeilla (1992), Keitele Jazzissa (2005, 2007) sekä Pori Jazzissa (2008). "Rumpali Dave Weckl on jazzin ja fuusion piireissä ollut pitkään tarkkuuden, teknisyyden ja täydellisyyttä hipovan svengin esikuva." Jukka Hauru, Helsingin Sanomat (2001)Fuusiojazzin voimakaksikko Weckl-Kennedy on jälleen yhdessä ja syksyllä on vuorossa tämän viimeisimmän menestyksekkään yhteistyöprojektin neljäs Euroopan-kiertue. Suomalaisten fanien suureksi iloksi kiertuekaravaani saapuu vihdoin myös Helsinkiin! Syyskiertueen ohjelmistossa on Tom Kennedyn keväällä 2024 julkaistun, Dave Wecklin miksaaman ja tuottaman, New Start -albumin materiaalia.Dave Weckl, rummutTom Kennedy, bassoEric Marienthal, saksofoniStu Mindeman, koskettimetKulttuuritehdas Korjaamo, Vaunusali, Töölönkatu 51 A-B 00250 Helsinki 12.11.2024 klo 21. Ovet avataan klo 20.- Konsertin kesto on noin 90 minuuttia. Konsertissa ei ole väliaikaa.- Eteispalvelumaksu 3,50€ peritäänn ovella- Ikäraja K18.- Vaunusalissa on seisomakatsomo, ei numeroituja paikkoja- Tapahtumatila on anniskelualuetta (K-18) ja siellä palvelee Korjaamon baari.Yleisötilaisuudet Vaunusalissa ovat esteettömiä. Tiloissa ei ole erikseen koroketta pyörätuoleille. Avustajat pääsevät tapahtumiin maksutta sisään. Lisätietoja esteettömyydestä voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi.Lisätiedot:info@apriljazz.fiwww.apriljazz.fi/ohjelma
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
EINSTEIN AND MARGARITA
*This play is performed in RussianEINSTEIN AND MARGARITAA play about a great love and the atomic bomb.Starring Ksenia Rappoport and Alexei SerebryakovDirected by Alexander MarinWritten by Alexander GelmanSet design: Alexey SerebryakovCostumes: Svetlana TeginChoreography: Maria SerebryakovaIn 1935, Princeton University commissioned a sculpture of Albert Einstein. The sculptor, Russian emigré Sergey Konenkov, arrived to Princeton with his wife Margarita, who began a wild affair with the world-famous physicist, lasting until August 1945. After the U.S. has just dropped the atomic bombs on Hiroshima and Nagasaki, Einstein blames himself for his part in the creation of nuclear weapons, when Margarita informs him that in a week, after many years in America, she and her husband are returning to the Soviet Union for good. Based on the recently discovered letters written by Albert Einstein to Margarita Konenkova, this play by playwright Alexander Gelman details the last days of the secret lovers' time together. The audience is invited into Einstein's Princeton's residence, an intimate setting where terrible words will be spoken and a terrible secret will be revealed. Celebrated actors Ksenia Rappoport and Alexei Serebryakov have previously worked on several films, but this is the first time they share a theater stage together.Duration: 1 hour 45 minutes, no intermissionAge limit: 16+*«ЭЙНШТЕЙН И МАРГАРИТА» - спектакль по пьесе Александра Гельмана «Альмар»История о любви и атомной бомбеВ спектакле заняты: Ксения Раппопорт, Алексей СеребряковРежиссер: Александр МаринСценография: Алексей СеребряковКостюмы: Светлана ТегинХореография: Мария СеребряковаКсения Раппопорт и Алексей Серебряков не раз встречались на съемочной площадке, но впервые окажутся вместе на одной сцене. Спектакль о большой любви и атомной бомбе «Эйнштейн и Маргарита» поставил режиссер Александр Марин.В 1935 году институт в Принстоне заказал русскому эмигранту Сергею Коненкову скульптурный портрет Альберта Эйнштейна. Жена скульптора Маргарита тогда познакомилась со знаменитым физиком и оказалась его единственной любовью на многие годы. Два незаурядных человека оказались вместе в непростой ситуации в столь историческую эпоху.В новой пьесе советского и российского драматурга Александра Гельмана «Альмар» действие происходит в доме Эйнштейна, в ночь, когда туда приезжает Конёнкова. За окном август 1945 года, США только что сбросили атомные бомбы на Хиросиму и Нагасаки. Эйнштейн, сбежавший в Америку от нацистов и надвигающейся войны, остро переживает все происходящее и винит себя в причастности к созданию американцами ядерного оружия. Маргарита сообщает ему, что через неделю, после многих лет жизни в Америке, она с мужем уезжает обратно в Советский Союз. Навсегда. Эйнштейн попытается уговорить ее остаться, но тщетно – расставание неизбежно. Маргарита уедет в Советский Союз, а Эйнштейн будет писать ей в Москву пронзительные письма.Тихой ночью в скромном доме ученого в Принстоне будут произнесены ужасные слова и раскрыта страшная тайна...Этот спектакль исполняется на русском языке.Возрастное ограничение 16+Продолжительность: 1 час 45 минут, без антрактаSavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: PROSAVOYVaraa majoitus tästä
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Ranskalainen pyjama
Ranskalainen pyjamaHulvaton ja vauhdikas naurupommi!Ranskalainen pyjama on Marc Camolettin kirjoittama menestysfarssi. Alkuperäiseltä nimeltään Pyjama pour six -näytelmää on Suomessa esitetty myös nimillä Älä pukeudu päivälliselle ja Lainalakanat. Rauman teatterissa näytelmästä nähdään täysin uusi, Aino Piirolan suomentama versio.Pariisin lähistöllä sijaitsevaan huvilaan sijoittuva tarina sisältää klassisen farssin tapaan runsaasti yllätyksiä, väärinkäsityksiä ja intohimoa. Tämä hillitön ihmissuhdesoppa saa niin roolihahmojen kuin katsojienkin päät pyörälle!
FI
81 views
Buy Ticket
Read More
Ranskalainen pyjama, S-etunäytös
Ranskalainen pyjamaHulvaton ja vauhdikas naurupommi!Ranskalainen pyjama on Marc Camolettin kirjoittama menestysfarssi. Alkuperäiseltä nimeltään Pyjama pour six -näytelmää on Suomessa esitetty myös nimillä Älä pukeudu päivälliselle ja Lainalakanat. Rauman teatterissa näytelmästä nähdään täysin uusi, Aino Piirolan suomentama versio.Pariisin lähistöllä sijaitsevaan huvilaan sijoittuva tarina sisältää klassisen farssin tapaan runsaasti yllätyksiä, väärinkäsityksiä ja intohimoa. Tämä hillitön ihmissuhdesoppa saa niin roolihahmojen kuin katsojienkin päät pyörälle!
FI
81 views
Buy Ticket
Read More
JYP - Lukko
FI
33 views
Buy Ticket
Read More
Paul Elias, BENN
Monipuolinen
laulaja-lauluntekijä Paul Elias on helsinkiläinen artisti, joka on
tunnettu tyylitajuisista kappaleistaan ja persoonallisesta
lauluäänestään.
Paul
Eliaksen uusin single, on kesällä 2024 julkaistu "Valkoinen sali".
Laulu on mielenkiintoinen ja tyylikäs kappale, joka nojaa orgaaniseen
sointiin ja koukuttavaan tekstiin.
Artisti
julkaisi syksyllä 2023 toisen albuminsa Post sinä. Albumi on herättänyt
huomiota medioissa sekä saanut hyvän vastaanoton kuuntelijoiden
joukossa ja kerännyt miljoonia striimejä
suoratoistopalveluissa. Levyllä Paul Elias käsittelee suhteita ja
elämää nykyajassa. Laulujen teksteissä puhutaan muun muassa
ihastumisesta, avoimista suhteista, eron jättämästä tyhjyydestä,
rakkauden kaipuusta ja pettymyksestä. Tunneskaala on suuri ja Paul
Elias käsittelee sitä henkilökohtaisella otteella kuin päiväkirjan
sivuja raottaen. Paulin musiikillinen ulosanti on saanut ensimmäisen
levyn folk-rock-sävyjen lisäksi mukaan pimeämpiä ja elektronisempiakin
sävyjä.Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Joulushow
Joulushow Pian on taas se aika vuodesta, kun soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu. Tai siis, ei mikään sammu vaan kaikki väki juhlii! Joulushow saapuu jälleen uudistuneena revyypläjäyksenä Kouvolan Teatterin ohjelmistoon.Luvassa on siis sketsejä, naurua ja laulua – sekä paljon muuta yllätyksellistä ohjelmaa. Lupaamme vain sen, että hauskaa tulee olemaan ja ei-oota joudutaan myymään, joten muista varata lippusi ajoissa!Ensi-ilta 9.11.2024 suurella näyttämöllä.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Tältä kohtaa Aila
Tältä kohtaa AilaTeatteri Avoimet Ovet ja työryhmä tuovat yhteistuotantona syksyllä 2024 näyttämölle kirjailija Aila Meriluodon (1924–2019) elämän.Yhdeksällä vuosikymmenellä kirjoittaneen Meriluodon elämässä riittää ammennettavaa; hänen laaja tuotantonsa sisältää useita runokokoelmia, romaaneja ja päiväkirjoja. Tältä kohtaa Aila kertoo Aila Meriluodon dramaattisesta elämästä, jota värittivät monet vastoinkäymiset. Näytelmässä käsitellään Ailan erikoisia miessuhteita, suhdetta vanhempiin, ahdasmieliseen yhteiskuntaan ja kirjoittamisen vapauttavaan voimaan. Se on myös matka häpeästä häpeämättömyyteen, sillä Aila suhtautuu elämäänsä lämpimästi, teräväkatseisesti ja huumorilla. Eletty kohdataan raikkaasti ja kuvia kumartamatta. Ailan roolissa nähdään Teatteri Avoimien Ovien rakastettu luottonäyttelijä Ella Pyhältö.Ohjaus ja käsikirjoitus Virpi Haatainen.Suurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat pe 13.9. klo 14, pe 8.11. klo 14, ti 12.11. klo 19 ja pe 29.11. klo 14.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Voi Luoja!
VOI LUOJA!Jumala on ahdistuksen ja epäuskon vallassa, hän tarvitsee terapiaa. Psykoterapeuttina toimivan yksinhuoltajan elämä ei myöskään ole taivaallisen ihanaa. Ella on moderni, akateemisesti koulutettu ihminen, joka ei usko Jumalaan. Jumalan on taas vaikea uskoa ihmiseen. Potilassuhde on siis perin haastava; lopulta on hyvin epäselvää, kuka terapoi ja ketä. Martti Suosalon esittämä Jumala on väsynyt, masentunut, mielensä vähän väliä pahoittava valkoinen, keski-ikäinen mies. Sanna-Kaisa Palon esittämän psykoterapeutti Ellan elämässä on pettymyksiä ja epätoivoa, mutta yksi asia on hänelle varmaa: mihinkään jumalaan hän ei usko; paitsi ehkä itseltään salaa.Israelilaisen näytelmäkirjailijan Anat Govin (Oh my God) näytelmässä käsitellään koko länsimäisen ihmisen alitajunta. Näytelmä on myös häpeämätön, törkeä komedia ennakkoluuloista ja vihamielisistä väärinkäsityksistä kahden yksilön välillä. Onko lopulta kysymys Jumalasta vai ihmisestä?Suomen kantaesitys oli 8.2.2020 Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa.Rooleissa: Martti Suosalo, Sanna-Kaisa Palo ja Ari Kauppila Ellapsykoterapeutti ja yksinhuoltajaäitiSanna-Kaisa PaloJumalaMartti SuosaloLiorEllan autistinen poikaAri KauppilaKäsikirjoitus Anat Gov Ohjaus Taru Mäkelä Suomennos Raija Talvio Lavastus, puvustus ja valosuunnittelu Max Wikström Äänisuunnittelu Tommi KoskinenKesto n 2 h 20 min, sis. väliajanLiput: 42 / 37 €HUOM! Ryhmälippujen ja pyörätuolipaikkojen varaus suoraan Aleksanterin teatterista, puh. 09-676 980.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Litku Klemetti
Litku Klemetti on lauluntekijä Sanna Klemetin rohkea alter ego, sekä 2015 perustettu ja kahdesti Emma-palkittu yhtye. Litku Klemetti teki läpimurtonsa 2017 hittilevyllään Juna Kainuuseen. 2022 syksyllä julkaistiin Litku Klemetin seitsemäs albumi Asiatonta oleskelua, jonka Soundin kriitikot valitsivat vuoden suomalaiseksi albumiksi. Tuhansia albumeita myyneen ja miljoonia kuunteluita suoratoistopalveluissa keränneen Litku Klemetin musiikki on omaehtoista, hauskaa ja koskettavaa. Kriitikoiden ja yleisön rakastaman Litkun keikoilla käyvät niin musadiggarit kuin heidän mutsitkin.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Pelle Miljoona (solo), Kari Pyrhönen & HistoriaBand
PELLE MILJOONA
Pelle Miljoona, suomalaisen punkin ja rokin toteemi nyt soolokeikalla sekä muutama biisi myös HistoriaBandin kanssa.
KARI PYRHÖNEN & HISTORIABAND
Kari Pyrhönen on kolme albumia julkaissut lauluntekijä. Keikalla kuullaan omien laulujen ohella rouheaa americanaa loistavan HistoriaBandin (Växby, Ala-Kojola, Kääriäinen, Kasurinen) tykittämänä.
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 24€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Tiranan sydän
Pajtim StatovciTiranan sydänPakomatka minuuteenKantaesitys Finlandia-palkitun Pajtim Statovcin romaanista tuo näyttämölle Bujarin karun elämäntarinan, joka kuljettaa läpi vaihtuvien maiden ja identiteettien.Vielä yksi tarina. Albaanien historiastako? Vai minun perheeni tarina? Tarina minusta ja Agimista. Miehestä ja naisesta sisälläni. Vai häpeästä ja tästä loputtomasta pakomatkasta? Tiedäthän, että mitä enemmän kerron, sitä enemmän valehtelen.Bujarin tarina on palasina ympäri maailmaa. Se alkaa Albaniasta, jossa kommunistinen diktatuuri romahtaa, isä kuolee ja ystävä Agim elää väärässä sukupuolessa. Bujar ja Agim karkaavat länteen rakentamaan parempaa elämää, mutta unelmat pysyvät tavoittamattomissa, vaikka heidän uhraustensa paino kasvaa. Bujar rakentaa identiteettiään ja omaksuu uusia rooleja sitä mukaan, kun maat ja ihmiset hänen ympärillään vaihtuvat. Lopulta elämä kuljettaa Bujarin Suomeen.Kantaesitys perustuu Finlandia-palkitun kirjailijan Pajtim Statovcin romaaniin Tiranan sydän (2016). Näyttämölle sen on dramatisoinut Rasmus Arikka ja esityksen ohjaa David Sandqvist. Näytelmän keskiössä on identiteetin rakentuminen ja uudelleenmäärittely erityisesti sukupuolen, seksuaalisuuden ja etnisyyden näkökulmasta. Miten kohtaamamme tragediat muovaavat meitä ja kenellä on oikeus määritellä identiteettimme? Rooleissa nähdään muun muassa Niki Rautén, Saban Ramadani ja Ella Lymi.TekijätAlkuperäisteos Pajtim StatovciDramatisointi Rasmus ArikkaOhjaus David SandqvistLavastus Jani UljasPuvustus Tuomas LampinenValosuunnittelu Jari SipiläÄänisuunnittelu Jari TengströmNaamioinnin suunnittelu Petriina SuomelaRooleissa Niki Rautén, Saban Ramadani, Ella Lymi, Minna Hämäläinen, Sami Lalou, Ulla Koivuranta, Kimmo Rasila, Ulla Reinikainen, Riitta SalminenPieni näyttämöEnsi-ilta 21.8.2024DraamaS13+
FI
83 views
Buy Ticket
Read More
Lemminkäisen äiti
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus (PN)
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Tampere?
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Nikita Rafaelov (levynjulkaisu)
Eclipse Jazz Club: Nikita Rafaelov (levynjulkaisu) ja Antero Mentu Telakalla!Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Ginger Evil, Only Two Lovers Left Alive
Suomalainen uusi rock-sensaatio Ginger Evil juhlii debyyttialbuminsa levyjulkkareita On The Rocksissa marraskuussa! Illan avaa Only 2 Lovers Left Alive.
Ginger Evil tarjoaa rock kattauksen, jonka vaikutteet kumpuavat 90-luvun alternative rockin ilmaisusta. "Foo Fightersista Fleetwood Maciin" - näin bändi tiivistää musiikkityyliänsä. Tomi Julkunen ja Veli Palevaara (The Milestones) perustivat Ella Tepposen ja Toni Mustosen kanssa bändin, joka noteerattiin välittömästi kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla. Frontiers Music Srl (TOTO, Journey, Whitesnake) kiinnitti bändin rosteriinsa ja julkaisee bändin debyyttialbumin loppuvuodesta 2024. Ensimmäinen single ja video "Rainmaker" ilmestyi 24. huhtikuuta ja keräsi heti valtavasti huomiota ympäri maailman. Illan avaa Only 2 Lovers Left Alive, joka on Honky T. Hyena ja Star Marcs, kaksi kitaroitaan roikottavaa elostelijaa katurokkia 20-luvulle vauhdilla vievästä Lovers Left Alive-bändistä. Antakaa tälle byronilaiselle antiduolle akustiset käteen, ja todistakaa itsepäisten tahtojen ja suurten luulojen taistoa, kun nämä rakastettavat veijarit vetelevät omia lempikappaleitaan särkyneistä unelmista ja vaihtelevista kohtaloista. Koko draaman kaari koostuu omista ja muista suosikeista, jostain sinisestä ja jostain varastetusta, eritasoisen päänaukomisen ryydittämänä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni, Casanova
Vaimoni, Casanova -esityksessä on pieni, nouseva katsomo myös näyttämöllä. Asiakas voi halutessaan valita paikat joko normikatsomosta tai näyttämöllä olevasta katsomosta.HUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72Vaimoni, CasanovaKirjoittanut Leea KlemolaOhjannut Antti MikkolaRooleissa Mari Turunen, Matti Hakulinen, Lari Halme, Kai Vaine, Katriina LilienkampfPeruslippu 43/38/28 €Vaimoni, Casanova on kertomus Jukka Merenmiehen vaimon, 60-vuotiaan näyttelijä Kyllikki Lallan työhönpaluusta Casanova-näytelmän harjoituksiin pitkän sairasloman ja seksuaalisten häirintäsyytteiden jälkeen.Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuun kulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot.
FI
85 views
Buy Ticket
Read More
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
FI
19 views
Buy Ticket
Read More