2468 result(s) found for ""

Romeo ja Julia
William Shakespeare: ROMEO JA JULIAKaikkien aikojen rakkaustarina. Kaikkien aikojen tragedia.Ohjaus ja sovitus Paavo WesterbergRooleissa Meri Luukkanen, Anna Böhm, Annuska Hannula, Mari Turunen, Katriina Lilienkampf, Elisa Piispanen, Ville Mikkonen, Lasse Viitamäki, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Esa Latva-Äijö, Mikko NousiainenRomeo ja Julia, kaksi merkittyä lasta, tähtien alla, painovoiman ajamina, kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta olevansa vihollisia.Romeo ja Julia, kohtaavat kahtia jaetussa maailmassa, he elävät lyhyen hetken rakkauden hehkussa, ilmakehän alla, ja antavat palaa.Romeo ja Julia on toiveikas tragedia. Kaiken tuhon ja taistelun keskellä Romeo ja Julia uskovat kuoleman ylittävään rakkauteen.Romeo ja Julia, kaksi ruusunnuppua, kohtaavat keskellä polarisoitunutta helvettiä, ja löytävät toistensa silmistä paratiisin.Romeo ja Julia saattavat ehjäksi sen, mihin yksi ei pysty. Heidän kohtaamisensa on kuin kirkas liekki.Romeo ja Julia osaavat lentää. He eivät pelkää puhkaista kuplia, heidän rakkautensa riittää mihin vaan.Romeo ja Julia elävät hehkuvassa kielessä, hekumallisissa suudelmissa, uskossa jolla vuoria siirretään, ja toivossa joka ei horju, vaikka maailma ympärillä palaa, ja kääntyvät tuulet vievät kaiken arvokkaan mennessään.Romeo ja Julia kirkastavat taivaan ja näyttävät meille peiliä: mitä todella tapahtuu nyt? Onko tämä kaikki sen arvoista?Romeo ja Julia vievät meidät sinne mistä muistimme alkaa.Että emme unohtaisi, että havahtuisimme ennen kuin se on liian myöhäistä.Siksi se on kaikkien aikojen tragedia.Siksi se on kaikkien aikojen rakkaustarina.- Paavo Westerberg
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

Sadunkertoja
SADUNKERTOJAKe 5.11. klo 18 Paviljonki Olli Mustonen, kapellimestariJanne Thomsen, huiluOlli Mustonen: Sadunkertoja – huilukonsertto (ensi kertaa Suomessa)Jean Sibelius: Nocturne sarjasta Belshazzarin pidotFelix Mendelssohn: Sinfonia nro 3 ’Skottilainen’Jehkin Iivana, Johannes Angelos, Petäjäveden kirkonrakentajat… Olli Mustonen ei ole säveltäjänä arastellut myyttisiä, tarinallisia ja historiasta ammentavia aiheita, jotka viekoittelevat mielikuvitusta lentoon. Olipa kyseessä sitten Sinuhe taikka Tuuri, Mustosen käsittelyssä kerronta nousee kultasiivilleen ja muistuttaa, kuinka ihmiskunta on viime kädessä aina elänyt tarinoista, ja legendat muovaavat mielikuvitustamme yhä tänä päivänäkin.On siis pelkästään luonnollista, että viime keväänä Prahassa kantaesitetty ja nyt ensi kertaa Suomeen rantautuva huilukonsertto jatkaa samaa linjaa. Armoitettu huilun suurlähettiläs Janne Thomsen on ennenkin lumonnut kuulijansa maagisella ilmaisuvoimallaan – minkähänlaisia satuja hän pääsee nyt mieliimme loihtimaan?Thomsen hellii korviamme ja mieliämme myös Sibeliuksen eksoottisen kaihoisalla Nocturnella, kun taas Mustonen täydentää illan Mendelssohnin eeppisellä kolmannella sinfonialla, joka kutsuu postikorttikliseet kaukaa kiertäen Skotlannin utuisen myyttisiin ja karun lumoaviin maisemiin – yhdenlainen satujen maa sekin.Tutti-kausilippuun kuuluva konsertti.Lisätietoja löydät orkesterin verkkosivuilta: https://www.jyvaskylasinfonia.fi
FI
23 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family
Rickman - Elice - LippaTHE ADDAMS FAMILYTervetuloa perheeseen!Uuden vävykokelaan esittely on aina jännittävää, mutta etenkin kun perhe on Addams. Haudanhauska musiikkikomedia Turussa syksyllä 2025!Addamsien sukupuu kasvoi vinoon jo esi-isien aikaan, mutta tämä perhe pitää silti yhtä. Kunnes tyttären naima-aikeet tuovat yllättäen taloon uuden vävykokelaan vanhempineen. Voivatko perheet olla kauempana toisistaan? Ja voisiko Addamsin perhe, edes tämän yhden kerran, käyttäytyä ihan normaalisti, jotta Wednesday saisi satuhäänsä?The Addams Family on alun perin Charles Addamsin sarjakuvana ilmestynyt tarina synkistelyyn ja suoranaiseen makaaberiuteen taipuvasta perheestä. Sen jäsenet elävät palvelijoiden ja kummittelevien esi-isien keskellä kartanossaan välittämättä muissa ihmisissä herättämästään oudoksunnasta ja pelosta. Sittemmin tämä ylpeästi omanlaisensa perhe on tullut tunnetuksi televisiosarjoina, elokuvina, videopeleinä, fanituotteina – ja fantastisen viihdyttävänä musikaalikomediana.
FI
68 views
Buy Ticket
Read More

Aaveiden kertomaa *
Hyytävä kierros Hämeen linnassa iltojen pimeydessä.Teos ei valitettavasti sovellu liikuntarajoitteisille. Ei herkkähermoisille eikä klaustrofobiasta kärsiville. K-16linkki Hämeen linnan esteettömyys-infoonhttps://www.kansallismuseo.fi/fi/haemeenlinna/esteettomyysKesto n. 50 min.Osa esityksistä myydään illallisen kanssaHinnat 39€/81€Menu Aaveiden kertomaaKirjolohipastramia ja hapankermaa L, GTervasilakkaa ja etikkakasviksia M, GHiillostettu härkätartar, graavattua keltuaista ja piparjuurta M, GMunajuustoa ja karviaishilloketta GLinnanpihan vihreitä yrttejä, versoja ja sinappisoosia M, GHapanjuurileipää ja ruskistettua voita L***Yön yli haudutettua häränniskaa, pippurituorejuustoa ja palsternakkaa L, G***Vadelma-frangipane, sokeroituja vadelmia ja vaniljakermaa L, GKahvi/ teeRuuat tarjoillaan jaettavaksi seurueen kesken pöytäkunnittain.Asiakkaan tulee ilmoittaa mahdolliset erityisruokavaliot ja allergiat lipputilauksen yhteydessä lipunmyyntiin tai viimeistään 10 vrk ennen esitystä ravintolaverkatehdas@kanresta.fiErityisruokavalioisen asiakkaan tulee ilmoittaa tarjoilijalle, kun on saapunut ravintolaan.LIPUT MYYDÄÄN VAIN ENNAKKOON, EI VARAUKSIA, PAIKKOJA RAJOITETUSTI!Teatterin lippukassa avoinna ma-to klo 11 - 12.30, 13-17.p. 0600 160 60www.hmlteatteri.fi
FI
75 views
Buy Ticket
Read More

Kummituskekkerit
Teatteri HevosenkenkäKUMMITUSKEKKERITAutiotalon kummitukset valmistautuvat synttärijuhliin: höperö kreivi Konrad Kullervo von Knackenhaus täyttää keskiyöllä 550 vuotta, ja pikkukummitus Hugo ystävineen touhuaa innokkaasti yllättääkseen hänet. Tärveltyykö yllätys, kun kutsumaton vieras, kakkurosvo Sulo Sacher puuttuu peliin..
FI
60 views
Buy Ticket
Read More

MÖRKA TRAPPOR, KALLA KORRIDORER
MÖRKA TRAPPOR, KALLA KORRIDORER Mörka trappor, kalla korridorer on opastettu esitys haamujen havitteleman oppaan kanssa. Se kuljettaa yleisöä teatterin salaperäisiin tiloihin oudon oppaan Viden johdolla. Teatterin historia herää eloon käytävillä kuuluvina kuiskauksina, itsestään sulkeutuvina ovina ja ihon kananlihalle nostattavina kylminä tuulenpuuskina. Draamakierros on ainutlaatuinen yhdistelmä huumoria, jännitystä ja historiallista tietoa sinulle, joka olet teatteritalojen ystävä, kummitusmetsästäjä tai muuten vain utelias. Tätä draamakierrosta esitetään myös suomeksi kevätkaudella 2026.
FI
25 views
Buy Ticket
Read More

Täydellinen resepti
Taava Hakala – Mika PaasivaaraTäydellinen reseptiKuopion kaupunginteatterin syksyn 2025 kantaesitysmusikaali ”Täydellinen resepti” juhlistaa 250-vuotiasta Kuopion kaupunkia.Taava Hakalan käsikirjoittama ja Mika Paasivaaran säveltämä musikaali kertoo historiallisesti tunnetusta legendaarisesta leipurista, Hanna Partasesta sekä nykyajassa toimivasta Sun Bakerysta, joka yrittää saada elämänsä diilin amerikkalaisen miljardöörin avaruusmatkailun muonittajana. Hanna tekee ruokaa rakkaudella, kun taas Sun Bakerylle tärkeintä on raha ja maine.Yhtäkkiä historiasta (ja Kuopion ihan nykyajasta), nousee mainio retkieväs ”kalakukko”-innovaatio, jonka voisi hyvinkin myydä avaruusevääksi – säilyy kuuhun ja takaisin. Ongelma on vain se, että tehotuotannossa mausta katoaa jotain hyvin olennaista.Hanna Partasen resepti on täydellinen. Ei vaivata, vaan hoivataan. On aikaa eikä kiirettä. Aitoja aineksia, elämän suolaa, rakkautta. Täytyyhän arjessa makua olla. Kuunnellaan kun kypsyy ja helskytellään ihan ilonkin takia. Lopuksi hyppysellinen määrätietoisuutta. Näistä aineksista koostuu myös Kuopion kaupunginteatterin musikaali Täydellinen resepti:Tule nauttimaan ennennäkemätön uunituore musikaalielämys. Taava Hakalan tarina leikittelee railakkaasti teatterin ja musiikin lajityypeillä sekä erilaisilla arvomaailmoilla.Mika Paasivaaran säveltämä edellinen musikaali Huomenna minä lähden, oli menestys. Nyt rima virittyy jälleen huippukorkeuksiin.Lava täyttyy kaupunginteatterin taiteilijoista, kuopiolaisista tanssin ammattilaisista ja opiskelijoista. Musikaalin pulssina sykkii Kuopion huippumuusikoista koottu yhdeksänhenkinen orkesteri. Koreografioista vastaa teatterinjohtaja Antti Lahti.Hanna Partasen roolissa vuorottelevat musiikkiteatterin rautaiset ammattilaiset, yleisölle tuttu Lina Patrikainen sekä teatterin uusi kasvo Leea Lepistö.
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

J. KARJALAINEN - Konserttisalikiertue 2025
J. KARJALAINEN LÄHTEE KATTAVALLE KONSERTTISALIKIERTUEELLE SYKSYLLÄSuomalaisen musiikin ikoni J. Karjalainen lähtee syksyllä 2025 kattavalle konserttisalikiertueelle. Kiertue alkaa 24. lokakuuta Espoon Tapiolasalista ja päättyy marraskuun 29. päivä Helsingin Kulttuuritalolle, kiertäen yhteensä 13 paikkakuntaa ympäri Suomen. Konserttisalikiertueella kuullaan sekä J. Karjalaisen uuden albumin kappaleita että rakastettuja biisejä artistin uran eri vaiheilta.Nautin konserttisalikeikkojen intensiivisestä tunnelmasta ja vahvasta yhteydestä yleisön kanssa. On ilo esiintyä yleisölle, joka kuuntelee. Lauluista voi joskus löytää sävyjä, joita ei tiennyt niissä olevankaan, J. Karjalainen kertoo.Aikamme rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluva J. Karjalainen julkaisi maaliskuussa odotetun uuden studioalbuminsa Suomalaista muotoiluu. Kymmenen uutta kappaletta sisältävä kokonaisuus nousi heti Virallisen albumilistan kärkeen sijalle 2. Uudet kappaleet saivat ensiesityksensä pitkälti loppuunmyydyllä kevätkiertueella.Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut J. Karjalainen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia, lauluntekijöitä ja oman tiensä kulkijoita. Amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin sovittanut artisti on aina ollut omaa luokkaansa riippumatta siitä, mitä nurkkaa kyseisestä aarrearkusta hän on kolunnut. J. Karjalaisen laulut kuten Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, Telepatiaa, Villejä lupiineja, Mennyt mies, Stindebinde ja monet muut ovat kiinteä osa suomalaista äänimaisemaa.
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

Väylä
Rosa Liksom – Mikko RoihaVÄYLÄ Ensi-ilta Jurkassa 2.10.2025 Lapin sota on alkamassa. Nuori tyttö kuljettaa lehmiä turvaan Ruotsin puolelle. Pakolaisvirrassa juhlivat kaaos ja kohtuuttomuus. Vaellus tekee luonnonluomat tasavertaiseksi – niin kansat, ihmiset kuin eläimetkin. Samalla se on lupaus aikuiseksi tulemisesta, uudesta identiteetistä, matkasta sinne, missä on toisenlaista. Kaikessa kukkii murre, mustasta valkeaan leikkaava kieli, sen alla kadonneen äidin etsintä. Mikko Roihan dramatisoima ja ohjaama Väylä jatkaa Ei kertonut katuvansa -produktiossa käynnistynyttä sarjaa, jossa sotien aiheuttamia olosuhteita käsitellään naisten näkökulmasta. Väylä pohjautuu Rosa Liksomin samannimiseen romaaniin ja sen esittää sukupolvensa merkittävimpiin tekijöihin kuuluva näyttelijä Ella Mettänen. Näyttämöllä: Ella Mettänen Ohjannut, dramatisoinut ja lavastanut: Mikko Roiha Äänisuunnittelu: Jani Rapo Pukusuunnittelu ja tuotantoassistentti: Rosa-Maria Perä Valokuvaus ja lavastuksen toteutus: Juho Uusitalo Esitys on Teatteri Jurkan, Vapaa Teatterin, Lahden Kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto.
FI
29 views
Buy Ticket
Read More

Euroviisut kautta aikojen
Kiertueen artisteina nähdään Nina Tapio, Jepa Lambert, Antti Ketonen ja Jussu Pöyhönen. Heitä säestää Jari Puhakan johtama Euroviisuorkesteri. Euroviisut ovat olennainen osa Suomen ja koko Euroopan musiikkihistoriaa. Sieltä on ponnahtanut pinnalle suuri joukko komeita kappaleita ja artisteja, jotka ovat sittemmin valloittaneet tiensä koko maailman sydämiin.Kiertueella kuullaan suuri joukko suomalaisia ja kansainvälisiä euroviisuja, jotka ovat jättäneet jälkensä iskelmämusiikin historiaan. Hard rock Halleluja, Tom Tom Tom, Tipi-tii, Pump Pump, Diggi-loo diggi-ley, Waterloo, Volare ovat vain muutamia esimerkkejä euroviisuista tutuista kappaleista, jotka soivat yhä vuosien jälkeen tiiviisti radioissa.
FI
39 views
Buy Ticket
Read More

Napakymppi
Napakymppi - Valloittava treffikomedia!Keski-Uudenmaan Teatteri esittää syksyllä 2025 pohjoismaisena kantaesityksenä englantilaisen menestyskirjailijan Peter Quilterin uusimman komedian Napakymppi (The Dating Game). Näytelmä kertoo parisuhteen etsinnästä kypsässä keski-iässä.Syksyn naurupommia tähdittää huikea kaarti: teatterin perustajajäsenet Anu Sinisalo ja Seppo Halttunen, Kutin luottotähti Anna-Leena Sipilä sekä uutena tulokkaana Jukka Rasila, joka tuskin esittelyjä kaipaa.Liisan (Anu Sinisalo) ja Matin (Seppo Halttunen) pitkä avioliitto on laantunut ystävyydeksi ja he ovat eronneet. Nyt he ovat päättäneet tukea toisiaan uuden kumppanin etsinnässä, mikä onkin mutkikas prosessi. Heidän lukuisia, toinen toistaan persoonallisempia treffikumppaneitaan esittävät Anna-Leena Sipilä ja Jukka Rasila.Napakympin ohjaa kokenut komediakonkari Jukka Keinonen, skenografiasta vastaa Ia Ensterä ja tuoreesta suomennoksesta Paavo Leppäkoski (mm. musikaali Moulin Rouge). Olivier- ja Tony-ehdokkaana olleen Peter Quilterin muuhun tuotantoon lukeutuu muun muassa Judy-elokuva, josta Renée Zellweger sai Oscar-palkinnon.“Kun sain alkukielisen tekstin luettavakseni, ihastuin siihen välittömästi. Nykyaikainen komedia on liikuttava ja viiltävän hauska kuvaus siitä, kuinka vaikeaa meidän onkaan löytää tietä toistemme luokse. Teksti on komediana täysosuma, ja uskon, että tämä näyttelijäkaarti tekee siitä oikean napakympin”, Jukka Keinonen kuvaa.Napakympin ensi-ilta on pe 31.10.2025 Keuda-talon Kerava-salissa.Näytelmän oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

emma & matilda
EMMA & MATILDA -DUO LÄHTEE LOKAKUUSSA KATTAVALLE SYYSKIERTUEELLETikTokissa ilmiöityneen Sisko-singlen maaliskuussa julkaissut ihastuttava duo emma & matilda lähtee lokakuun alussa syyskiertueelle. Syyskiertue koostuu 16:sta paikkakunnasta ympäri Suomen, mikä on emman & matildan uran tähän mennessä kattavin oma kiertue. Duon kiertue alkaa lokakuun 1. päivä Espoosta ja päättyy marraskuun lopussa 29.11. Tampereelle. Kiertueella tullaan kuulemaan duon rakastetuimpia hittejä sekä uusia kappaleita, joita kaksikko valmistelee parhaillaan tulevalle debyyttialbumilleen.- Syksyllä soitetaan meidän tähän mennessä isoin kiertue ja ollaan siitä tosi innoissamme! Kokoonpano kasvaa yhden tyypin verran ja soitetaan tosi paljon uusia lauluja. Keikat on meidän bändin yksi kulmakivistä ja on aina yhtä liikuttavaa, miten biisit herää ihan eri tavalla eloon livenä. Yhdessä yleisön kanssa saadaan aina luotua tosi ainutlaatuinen tunnelma, jossa on helppo heittäytyä tunteen vietäväksi. Ei malteta odottaa syksyä ja että päästään taas näkemään teitä”, duo kertoo.Nousukiidossa oleva emma & matilda -duo on julkaissut kaksi menestyksekästä EP:tä Siellä on kaikki niin ihanaa ja Toinen vuosi. Duo on kerännyt kuusi Emma-ehdokkuutta ja kaksikon toinen osapuoli, Emma Johansson, palkittiin tänä vuonna Vuoden Musiikintekijänä Emma Gaalassa. Muun muassa loppuunmyydyllä Tavastialla esiintynyt kaksikko luo keikoillaan ainutlaatuisen herkän ja intiimin tunnelman.
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Romeo ja Julia
William Shakespeare: ROMEO JA JULIAKaikkien aikojen rakkaustarina. Kaikkien aikojen tragedia.Ohjaus ja sovitus Paavo WesterbergRooleissa Meri Luukkanen, Anna Böhm, Annuska Hannula, Mari Turunen, Katriina Lilienkampf, Elisa Piispanen, Ville Mikkonen, Lasse Viitamäki, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Esa Latva-Äijö, Mikko NousiainenRomeo ja Julia, kaksi merkittyä lasta, tähtien alla, painovoiman ajamina, kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta olevansa vihollisia.Romeo ja Julia, kohtaavat kahtia jaetussa maailmassa, he elävät lyhyen hetken rakkauden hehkussa, ilmakehän alla, ja antavat palaa.Romeo ja Julia on toiveikas tragedia. Kaiken tuhon ja taistelun keskellä Romeo ja Julia uskovat kuoleman ylittävään rakkauteen.Romeo ja Julia, kaksi ruusunnuppua, kohtaavat keskellä polarisoitunutta helvettiä, ja löytävät toistensa silmistä paratiisin.Romeo ja Julia saattavat ehjäksi sen, mihin yksi ei pysty. Heidän kohtaamisensa on kuin kirkas liekki.Romeo ja Julia osaavat lentää. He eivät pelkää puhkaista kuplia, heidän rakkautensa riittää mihin vaan.Romeo ja Julia elävät hehkuvassa kielessä, hekumallisissa suudelmissa, uskossa jolla vuoria siirretään, ja toivossa joka ei horju, vaikka maailma ympärillä palaa, ja kääntyvät tuulet vievät kaiken arvokkaan mennessään.Romeo ja Julia kirkastavat taivaan ja näyttävät meille peiliä: mitä todella tapahtuu nyt? Onko tämä kaikki sen arvoista?Romeo ja Julia vievät meidät sinne mistä muistimme alkaa.Että emme unohtaisi, että havahtuisimme ennen kuin se on liian myöhäistä.Siksi se on kaikkien aikojen tragedia.Siksi se on kaikkien aikojen rakkaustarina.- Paavo Westerberg
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa
Vuonna 1977 Suomen kansa hurmaantui 18-vuotiaasta Miss Suomesta, Armi Aavikosta.Viihdemaailman kulissien takana odotti kuitenkin synkempi todellisuus.Musiikkinäytelmä ”Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa” avaa valovoimaisen viihdetaiteilijan elämän käänteitä, matkaa lukiolaistytöstä tanssilavojen valokeilaan, levy-yhtiöiden studioihin ja armottomaan viihdeteollisuuteen.Armi Aavikko syntyi syyskuussa 1958 ja kuoli tammikuussa 2002. Siinä välissä hän oli elossa.Joel Härkösen ohjaama esitys pureutuu Armin herkän ja luonnollisen persoonan, lahjakkuuden ja tähteyden ohella kysymykseen: millaisen tarinan me haluamme kertoa Armista tänä päivänä? 1970- ja 1980-lukujen tunnelmaa huokuva musiikkinäytelmä tarjoaa ikimuistoisen elämyksen live-orkesterin ja solistien säestämänä.Näytelmä pohjaa Kati Kaartisen kuunnelmakäsikirjoitukseen, joka tuotettiin Yleisradion kuunnelmasarjana radiossa ja Yle Areenassa 2021.Armin roolissa nähdään Milla Kuikka ja Dannyn roolissa Jukka PeltolaAlkuperäisteksti Kati KaartinenNäyttämösovitus Martta JylhäOhjaus Joel HärkönenKapellimestari, musiikin sovitus Valtteri PääkkönenLavastus Markku HernetkoskiValosuunnittelu Jukka LaukkanenÄänisuunnittelu Juho LukinmaaPukusuunnittelu Tiina SiltalaVideosuunnittelu Topi LindhKampaukset ja maskeeraus Heidi KaartinenTarpeisto Soile SavelaOrkesteri KAO KonservatorioNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner. Ensi-ilta 20.9.2025 Teatteritalossa Kesto noin 2 tuntia 20 min, sisältää väliajan
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

Yllätysvieras
YLLÄTYSVIERASPeter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) ovat juhlistamassa 20-vuotista avioliittoaan risteilyllä ja samalla nauttivat irtiotosta kiukuttelevista teineistään. Laivalla he tutustuvat Elsaan (Satu Silvo), joka ystävällisyydestään huolimatta huokuu jotakin hämmentävää ja outoa. Yhteystiedot vaihdetaan, sillä olisihan se kai mukava nähdä toistekin.Kotona ”puhtoisessa lähiössä” Elsa ilmestyy yllättäen Peterin ja Debbien kotiovelle. Vaikka onkin ilmaantunut todisteita Elsaan liittyvistä, hiuksia nostattavista kauheuksista, heidän hyvä luontonsa estää häätämästä vierasta, sillä joskus suoraan sanominen on vain liian epäkohteliasta.Muun muassa TV-sarja Uuden Sherlockin kirjoittajana tunnetun Steven Moffatin uutuuskomedia kuvaa hulvattomasti ihmisten loputonta kohteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta. Panu Raipian ohjaamassa yllätyksiä vilisevässä ilottelussa nähdään muissa rooleissa mm. Idalilja Raipia, Jere Riihinen ja Aku SajakorpiKesto n. 2 h 10 min. sis. väliajanKÄSIKIRJOITUS Steven MoffatSUOMENNOS Reita LounatvuoriOHJAUS Panu RaipiaLAVASTUS Oskari LöytönenPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenHinnatPeruslippu 46,50 €Eläkeläinen 44,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 €Työtön 41,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen.Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Nauru pitkästä ilosta -JUHLAREVYY
Nauru pitkästä ilosta!Suomen Komediateatterin 30. juhlavuosi huipentuu lokakuussa ensi-iltansa saavaan juhlarevyyseen. Liput uskomattomalla synttärihinnalla, vain 30€ / lippu (norm. 69€). Etu on voimassa rajoitetun ajan ja paikkoja on rajoitettu määrä.Syksyn odotetuin esitys vie katsojansa sketsien, tanssin, livemusiikin sekä Suomen eturivin esiintyjien täyteiseen maailmaan, jossa nauru on taattu! Nauru pitkästä ilosta juhlarevyy 22.10. alkaen Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä, Linnanmäellä.Tervetuloa kanssamme juhlistamaan juhlavuotta!Eläköön kulttuuri, komediallinen sisältö ja ennen kaikkea huumori! Nähdään Suomen Komediateatterissa!Juhlavuoden ohjelmistomme tarjoaa monipuolisia teatterielämyksiä. Ajankohtaiseen esityskalenteriimme voit tutustua osoitteessa www.suomenkomediateatteri.fi
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

Loistava ystäväni
LOISTAVA YSTÄVÄNI"Saduissa tyypit saa sen mitä ne haluu, elämässä sen mitä pystyy.” Loistava ystäväni perustuu italialaisen menestyskirjailija Elena Ferranten neliosaiseen Napoli-romaanisarjaan. Kirjojen pohjalta on tehty myös suosittu tv-sarja, joka nousi 2010-luvun ilmiöksi. Tämä moderni klassikko vie meidät värikkääseen ja vaaran tuntua huokuvaan Napoliin, sen köyhiin kortteleihin, joissa ei pelätä elää, rakastaa ja kuolla. Elenan ja Lilan elinikäinen ja monimutkainen ystävyys on sekoitus intohimoa, haastetta ja syvää kiintymystä. He ovat toistensa vastakohtia, mutta yhdessä kokonaisia. Yhdessä heissä on voimaa selvitä miesten hallitsemassa yhteisössä, jossa naiset taistelevat tilastaan ja jossa väkivalta on jokapäiväistä. Teos kuvaa sodanjälkeisen Italian rajuja yhteiskunnallisia muutoksia, ääriliikkeiden nousua, yhteiskunnan polarisoitumista ja vastakkainasettelua, mafian valtaa ja taloudellista lamaa. Näytelmässä on mukana seitsenhenkinen orkesteri. Suomenkielinen kantaesitys suurella näyttämöllä 6.9.2025 Näytelmäsovitus April De Angelis Suomentaja Juho Gröndahl Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen Ohjaajan assistentti Susanne Mast Musiikin sovitus ja johto Antti Vauramo Lavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho Koreografia Tiina Brännare Taistelukoordinointi Markus Järvenpää Äänisuunnittelu Tommi Raitala Valosuunnittelu Jyri Suominen Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Vilma Kinnunen, Maarit Niemelä (vier.), Riku Nieminen (vier.), Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Nenna Tyni, Lumikki Väinämö sekä lapsiavustajat Kesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa. Esitysoikeudet Agency North Mainoskuva Antti Sepponen
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

TFO: Queen - A kind of magic
to 6.11. | 19.00pe 7.11. | 18.00la 8.11. | 15.00KonserttitaloQUEEN – A KIND OF MAGICNick Davies, kapellimestariLauluyhtye RajatonTurun filharmoninen orkesteriWe Will Rock You! Turun filharmoninen orkesteri ja lauluyhtye Rajaton lyöttäytyvät jälleen yhteen, tällä kertaa ikonisen Queenin musiikin tahdissa. Vuonna 2024 Konserttitalossa juhlittiin ABBA:n musiikkia kolmen loppuunmyydyn konsertin verran, ja nyt rokataan kapellimestari Nick Daviesin johdolla. Yhden kaikkien aikojen suosituimman yhtyeen hitit kuullaan Jaakko Kuusiston sovituksina sinfoniaorkesterille, ja luvassa ovat muun muassa kappaleet Who Wants to Live Forever, Bohemian Rhapsody ja The Show Must Go On.
FI
29 views
Buy Ticket
Read More

Moulin Rouge! Musikaali
John LoganMOULIN ROUGE! MUSIKAALIHelsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on megamenestys! Oscar-palkittu eeppinen klassikkoelokuva herää henkiin, ja sykkii elämää Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Moulin Rouge! Musikaali räjäyttää tajuntasi, stimuloi kaikkia aistejasi ja kietoo sinut ennenkokemattoman hekumalliseen kimallukseen. Visuaalinen spektaakkeli ja intohimoinen rakkaustarina sisältää popmusiikin historian suurimpia hittejä.Moulin Rouge! Musikaali on aistillinen, näyttävä musikaalishow ja satumainen, henkeäsalpaava rakkaustarina. Musikaali vie katsojan legendaariseen 1800-luvun lopun yökerhoon Pariisiin. Kaikki on sallittua, ja kaiken saa anteeksi rakkauden nimissä, kun boheemi nuori säveltäjä rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, ja kielletyt intohimot leimahtavat.Kymmenen Tony-palkintoa kahmineessa Moulin Rouge! Musikaalissa kuullaan yli seitsemääkymmentä musiikkihistorian suurinta hittiä.Moulin Rouge! Musikaali on hunajaista hedonismia kaikilla herkuilla. Astu sisään hekumalliseen loistoon, unohda kaikki estosi ja antaudu villiin ilonpitoon – tervetuloa Moulin Rouge! Musikaaliin!Rooleissa: Jennie Storbacka, Martti Manninen, Risto Kaskilahti, Joel Mäkinen, Nea-Maria Alanko, Laura Allonen, Sofia Arasola, Nicolas Frimodig, Sari Haapamäki, Asbjørn Hagen, Natasja Jean-Charles, Jyrki Kasper, Suvi Salospohja, Antti Lang, Marissa Lattu, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Eleonoora Martikainen, Jero Mäkeläinen, Ville Mäkinen, Ulla Paajanen, Samuli Pajunen, Saara-Elina Partanen, Justus Pienmunne, Raili Raitala, Tuukka Raitala, Samuli Saurén, Katrin Vaskelainen, Mikko Vihma, Yasmine Yamajako, Osku ÄriläKäsikirjoitus: John LoganSuomentaja: Paavo LeppäkoskiOhjaaja: Anders AlbienApulaisohjaaja: Kirsi KarleniusVastaava kapellimestari: Eeva KontuKapellimestari: Ville MyllykoskiLavastus: takisPukusuunnittelu: Astrid Lynge OttosenPukukoordinaattori: Laura DammertValosuunnittelu: Palle PalméÄänisuunnittelu: Kai PoutanenKoreografi: Jennie Widegren/Anja Gaardbo/Kirsty McDonald/Zain OdelstålNaamioinnin suunnittelu: Maija SillanpääDramaturgi: Henna PiirtoPerustuu Baz Luhrmanin elokuvaan Moulin Rouge.
FI
60 views
Buy Ticket
Read More

Aleksi Suomesta
Ari-Pekka LahtiALEKSI SUOMESTAAleksi Suomesta on tositarina suomalaisesta ammattisotilaasta Aleksi Lysanderista (1989-2024). Näytelmä on Ari-Pekka Lahden sovitus Tuomas Kyrön samannimisestä kirjasta (WSOY, 2023), joka oli myös Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas.Isovanhempiensa maatilalla Oulussa lapsuuttaan viettänyt, suomalaisen äidin ja senegalilaisen isän poika päättää tehdä itsestään sotilaan, ja lähtee 18-vuotiaana muukalaislegioonaan. Hän palvelee Afganistanissa ja useissa Afrikan maissa. Ukrainaan hän lähtee ensimmäisten vapaaehtoisten joukossa vuonna 2022, palaa välillä Suomeen, mutta lähtee uudestaan Ukrainaan syksyllä 2024, jossa hän menehtyy vuoden viimeisten päivien aikana.Näytelmää on valmisteltu yhteistyössä Aleksi Lysanderin kanssa ja hänen toiveensa oli, että esitys toteutetaan ja siitä tulee mahdollisimman rehellinen kuvaus sodan jäljistä ja siitä, miten sota ei koskaan ole oikea ratkaisu.Rooleissa: Roderick Kabanga, Eetu KänkänenKirjailija: Tuomas KyröDramatisointi: Ari-Pekka LahtiOhjaus: Tuomas Rinta-PanttilaLavastus, valo- ja videosuunnittelu: Mika HaaranenPukusuunnittelu: Elina KolehmainenSävellys ja äänisuunnittelu: Aleksi SauraNaamioinnin suunnittelu: Tuula KuittinenDramaturgi: Sanna NiemeläinenEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Tule kotiin, tähtityttö!
TULE KOTIIN, TÄHTITYTTÖ! Kun pikkuveli Jussi kuoli, teini-ikäinen Reetta pakeni kotoaan, eikä häntä sen koomin kotiseudulla nähty. Mutta nyt viisi vuotta myöhemmin, Reetta osallistuu suosittuun laulukilpailuun Stara of Finland. Ehtona kilpailussa etenemiselle on kuitenkin vierailu kuvausryhmän kanssa lapsuudenkodissa, jossa muut perheenjäsenet, entinen poikaystävä, suru ja kipeät muistot edelleen odottavat kohtaamistaan. Uuden sukupolven seuratuimpiin näytelmäkirjailijoihin kuuluva Kaisa Lundánin Tule kotiin, tähtityttö on elämänmyönteinen tragikomedia perheestä, jossa suru tekee ihmisistä hirviöitä - myös niistä kaikkein rakkaimmista. Kantaesitys 11.10.2025 Suuri näyttämö Käsikirjoitus Kaisa Lundán Ohjaus Tomi Korhonen Lavastus Aino Kontinen Pukusuunnittelu Suvi Kajas Valosuunnittelu Jouni Nykopp Äänisuunnittelu Tatu Virtamo Rooleissa Markus Järvenpää, Jori Halttunen, Tapani Kalliomäki, Aurora Manninen, Jari-Pekka Rautiainen, Nenna Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin Kesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa. Esitysoikeudet Nordic Drama Corner Mainoskuva Antti Sepponen
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

KARI TAPIO 80 VUOTTA - Juhlakonsertti
Kari Tapion syntymästä 80 vuotta – mittava juhlakiertue ympäri Suomen!Kari Tapion syntymästä tulee kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään mittava huippuartistien konserttikiertue ympäri Suomen.Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen -juhlakiertue käynnistyy heinäkuussa Kari Tapion syntymäkaupungista Suonenjoelta ja päättyy 13. joulukuuta Espoon Kulttuurikeskukseen.Kiertueella kuullaan Kari Tapion legendaarisia sinivalkoisia lauluja sekä tarinoita hänen elämästään ja urastaan artisti- ja muusikkoystävien kudelmana. – On hienoa päästä taas Kari Tapion laulujen ääreen ja näin kunnioittaa isäni elämäntyötä ja laulajan uraa, kertoo konserttikiertueen järjestelyistä vastaava Kari Tapion poika Joona Jalkanen.– Luvassa on ikimuistoisia hetkiä upean musiikin parissa.Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Kari Tapio sai urallaan viisi Emma-palkintoa, joista parhaan miespuolisen artistin palkinnon vuosina 1999 ja 2005.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

Kiljupunkkarityttö
KILJUPUNKKARITYTTÖKERTOO MUSATERAPEUTTI MINNASTA JA SEN MIEHESTÄ MOSISTA!!! Musiikkiterapeutti Minna on 45-v ja kriisissä. Päätä hajottaa vastuu terapia-asiakkaista, jotka eivät ota vastuuta edes itsestään. Erityisen turhauttavan istunnon jälkeen Minna tajuaa ongelman ytimen: mä en oo ankee terapiatäti, mä oon makee kiljupunkkarityttö!Minna lähtee kaljalle fiilistelemään nuoruuttaan 90-luvun Porvoossa, jossa kasvoi repaleisessa perheessä punkin ja kiljun voimalla. Valinta pakottaa aviomies Mosin lähtemään kesken töistä lasta hakemaan. Tilanne ei kuitenkaan herätä Minnaa, vaan hän uhriutuu ja juo lisää, etsii syyllisiä valinnoilleen perheenjäsenistään ja matkaa kohti nuoruutensa unelmaa: Lahden kaupunkia ja sen legendaarista Kasisalia, todellista luxusmestaa, jonka lavalla ja studiossa nuoret lahjakkuudet toteuttivat itseään vastuullisten ja turvallisten aikuisten tuella. Lauri Vennosen kirjoittama ja ohjaama näytelmä fokusoi vastuun ja vallan suhteeseen: joilla valta on, olkoon vastuukin, niin omassa elämässä, perheessä kuin yhteiskunnassakin. Mitä jos ongelma onkin se, että meistä moni olisi mieluummin makee kiljupunkkarityttö kuin vastuullinen ja turvallinen aikuinen? Terveen reipashenkisessä esityksessä Lahden kaupunginteatteri on mylvivä punkkarilauma musiikkiterapia-asiakkaita, perheenjäseniä ja ysäriteini-idoleita, mutta myös nyky-yhteiskunnan vastuunkantajia ja vallankäyttäjiä, heitä joilta meillä on todellakin oikeus odottaa vastuunkantoa. Mukana myös livemusaa Lahdessa 90-luvulla vaikuttaneilta bändeiltä!Kantaesitys 15.10.2025 pienellä näyttämölläKäsikirjoitus ja ohjaus Lauri VennonenLavastus ja pukusuunnittelu Minna VälimäkiValosuunnittelu Harri PeltonenÄänisuunnittelu Jukka VierimaaNaamiointisuunnittelu Eija NurminenRooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Deogracias Masomi, Mikko Pörhölä sekä muusikko Juha RäsänenKesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa.Esitysoikeudet Agency North Mainoskuva Antti Sepponen
FI
58 views
Buy Ticket
Read More

Lapinlahden Linnut - Piuhat irti
LAPINLAHDEN LINNUT HYVÄSTELEE YLEISÖNSÄ: PIUHAT IRTI - KONSERTTI HELSINGIN KULTTUURITALOLLA TO 6.11., PE 7.11. JA LA 8.11.2025Ainutlaatuisen uran suomalaisessa musiikkielämässä tehnyt Lapinlahden Linnut valmistautuu hyvästelemään liveyleisönsä. Pari vuotta sitten Lapinlahden Linnut teki loppuunmyydyn 40-vuotisjuhlakiertueen. Marraskuussa Helsingin Kulttuuritalolla Lapinlahden Linnut vetävät Piuhat irti. Konsertti tarjoaa läpileikkauksen koko rakastetun yhtyeen uraan.Vuonna 1983 perustettu Lapinlahden Linnut on ehtinyt ainutlaatuisella urallaan moneen. Linnut on viihdyttänyt suomalaisia viidellä vuosikymmenellä niin esiintymislavoilla, televisiossa, radiossa kuin äänilevyilläkin.Yhtyeen ensimmäinen albumi ilmestyi alkuvuodesta 1985. Lapinlahden Linnut oli vuosia yksi Suomen suosituimmista ja ahkerimmin esiintyvistä bändeistä. Keikkoja Linnuilla on takana 3000. Yhtye on tehnyt 14 studioalbumia, joita on myyty yhteensä noin puoli miljoonaa kappaletta.Lapinlahden Lintujen tv-sarjat Seitsemän kuolemansyntiä (1988) ja Maailman kahdeksan ihmettä (1990) valittiin Suomen edustajiksi Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun. Maailman kahdeksan ihmettä voitti parhaan dramatisoidun viihdeohjelman Venla-palkinnon. Parhaimmillaan sarjan yhdellä jaksolla oli katsojia noin 1,5 miljoonaa.- Piuhat irti -konsertissa on luvassa kaikenlaista kaidan polkumme varrelta. Varmasti myös yllätyksiä, Lapinlahden Linnut kertovat.Kulttuuritalon lavalla piuhoja irrottelevat Matti Jaaranen, Mikko Kivinen, Hannu Lemola, Tapio Liinoja, Jussi Liski, Jan Noponen, Puka Oinonen ja Markku Toikka. Konsertissa nähdään myös useita vierailijoita.KONSERTTI:Lapinlahden Linnut - Piuhat irtiTo 6.11.2025 - lisäkonserttiPe 7.11.2025 - lisäkonserttiLa 8.11.2025Kulttuuritalo, HelsinkiOvet 18:30Showtime klo 20, esitys on väliajallinenIkäraja: -S- / K-18LIPUT:Seisova permanto: palvelumaksuineen alkaen 79,50€Yläkatsomo HL3: palvelumaksuineen alkaen 59,50€Yläkatsomo HL2: palvelumaksuineen alkaen 69,50€Yläkatsomo HL1: palvelumaksuineen alkaen 79,50€Pyörätuolikatsomo HL3: palvelumaksuineen alkaen 59,50€+ tilausmaksu alk. 1,50€ + 0,65% tilauksesta (www.lippu.fi)
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
85 views
Buy Ticket
Read More

Bloodred Hourglass
BLOODRED HOURGLASS JULKAISEE UUDEN SINGLEN JA KATTAVAN SUOMEN-KIERTUEEN
Modernin metallin vientivaltti Bloodred Hourglass julkaisee kattavan Suomen-kiertueen. Lokakuun 31. päivä Jyväskylän Lutakosta alkavan ja marraskuun 22. päivä Turun Logomoon päättyvän kiertueen liput tulevat myyntiin maanantaina 28. huhtikuuta klo 10. Tavastialla bändi nähdään torstaina 6. marraskuuta 2025.
Suomen suurimpien metalliyhtyeiden joukkoon tinkimättömällä työllä noussut Bloodred Hourglass hemmotteli fanejaan ylistävää palautetta keränneellä We Should Be Buried like This -singlellä jo aiemmin tänä keväänä, ja nyt se saa jatkoa suorastaan vihaisella The Crown Is Permanent -kappaleella.
”Joskus riittää vain kipinä – ja kaikki roihahtaa. The Crown is Permanent on synkkä ja vihainen kappale, joka raivoaa kaaoksen rajamailla. Sen raaka, eteenpäin vyöryvä energia ei anna armoa, kun tyly kitaravalli ja rosoinen synamaailma iskevät väkivaltaisesti kättä. Lyyrisesti kyseessä on sodanjulistus valheellisille vallankumouksille, katteettomille lupauksille ja niille, jotka vain kulkevat mukana. Se kertoo siitä, ettei suostu muiden pelinappulaksi – ja miten petoksesta voi rakentaa jotain vahvempaa. ’The floodgates are open. Let them learn.’”
Mikkelistä kotoisin oleva Bloodred Hourglass suuntaa Euroopan-kiertueelle syksyllä 2025 ja jatkaa paahtoa sen jälkeen kotimaassa. Loka-marraskuussa luvassa on kymmenen keikkaa ympäri Suomea.
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
TurvallisuusohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
22 views
Buy Ticket
Read More

ShoWhat - Ensimmäiset jäähyväiset
ShoWhat – Ensimmäiset jäähyväisetOlemme eläneet yhdessä Paulan ja Erikan, Madonnan ja Lady Gagan, VHS:n ja TikTokin, sekä unohtumattomien live-esitysten ja suoratoiston aikakaudet. Olemme matkanneet läpi diskopallojen loisteen ja someajan kohujen – korkokengät jalassa ja peruukit ojennuksessa. Vielä ei ole aika ripustaa korkkareita naulaan, mutta ehkä niitä sinne jo vähänsovitellaan.Suomen legendaarisin drag-duo ShoWhat kutsuu sinut juhlistamaan 27 vuotista matkaansa show'ssa, joka on kaikkea muuta kuin hiljainen lähtö."Ensimmäiset jäähyväiset" on täynnä ikonisia imitaatioita, naurua ja nostalgiaa sekä ajankohtaisia ilmiöitä glitterillä kuorrutettuna. Tämä ei ole vielä minkään loppu, mutta ehkä lopun alkua.Tule nauramaan ja nauttimaan illasta ShoWhatin kanssa, ennen kuin viimeinen encore todella koittaa!
FI
36 views
Buy Ticket
Read More