5195 result(s) found for ""

Oppitunteja eläville
Akse PetterssonOppitunteja eläville Varovaisen optimistinen esitys henkilökohtaisesta tyhmyydestä Akse Petterssonin uusi näyttämöteos Oppitunteja eläville on tutkimusmatka ihmisen rajallisuuteen.1970-luvulla Suomen valtio perusti salaisen tutkimuslaitoksen, jonka tarkoituksena oli valmistella kansaa tulevaisuuden mullistuksia varten. Siellä neljä valtion tieteentekijää (Joonas Heikkinen, Katariina Kaitue, Heikki Pitkänen ja Janne Reinikainen) yrittävät parhaansa mukaan suoriutua heille asetetuista haasteista, kahden valvovan silmäparin alla (Ringa Manner ja Karin Mäkiranta). Päivät vaihtuvat vuosiksi, mutta tuoko projekti heidät lähemmäksi tieteellistä sensaatiota ‒ yhteyden saamista tulevaisuuteen, tai edes itseensä?Freelancerina ja Kansallisteatterin kotiohjaajana toimivan Akse Petterssonin uusi teos käsittelee ajan ulkopuolella olemisen kokemusta, epämukavuutta, hämmennystä ja ymmärtämisen vaikeutta ‒ inhimillistä peruskokemusta omasta tyhmyydestä. Oppitunteja eläville jatkaa Petterssonin suursuosion saavuttaneiden esitysten jäljillä yhdistäen tutun ja epätavallisen, naurun ja melankolian, syvällisen ja banaalin omalakiseksi näyttämöteokseksi.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 12.2.2025 Työryhmä Näyttämöllä Joonas Heikkinen, Katariina Kaitue, Heikki Pitkänen ja Janne ReinikainenMuusikot Ringa Manner ja Karin MäkirantaOhjaus ja käsikirjoitus Akse Pettersson Lavastussuunnittelu Katri Rentto ja Akse Pettersson Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Valosuunnittelu Anna Pöllänen Äänisuunnittelu Ringa Manner, Karin Mäkiranta ja Akse Pettersson Videosuunnittelu Ida Järvinen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

Ismo Alanko
AUTOLOUNAS HUOLTAMON TAPAAN -BUFFETBuffet tarjolla ennen konserttia ravintola Linnantuvassa, tarjolla klo 16.30-18.45Lämminsavustettua lohta ja yrttimajoneesia M,GPaahtopaistia ja hillottua punasipulia L,GKeisarinsalaattia ja katkarapua L,GBasilikamarinoitua tomaattia ja helmimozzarellaa L,GYrttistä perunasalaattia L,GRaikasta vihersalaattia, kurkkua ja melonia M,GValkosipulikrutonkeja ja siemeniä MVadelma -vinegrette M,GLinnassa paistettua tuoretta leipää MVaahdotettua merisuolavoita L,G***Hartaasti haudutettua häränrintaa konjakki-pippurikastikkeessa L,GKermaista parmesaaniperunaa L,GKauden kasviksia L,G***Mutakakkua ja marjoja L,GMustikka-kinuskimoussea L,GBrie-ja Peltolan blue-juustoja ja hilloja L,GKahvi,teePöytäpaikkoihin ja buffetille suosittelemme varaamaan ruokajuomat etukäteen myyntipalvelustamme: sales.suur-savo@sok.fiSamalla voit ilmoittaa myös mahdolliset erikoisruokavaliot.Buffetlippujen myynti päättyy 16.8.2025 klo 23.59.TAITEILIJAELÄMÄÄ-PÖYDÄTAivan lavan edessä sijaitsevat pöytäryhmät on nimetty Alangon tuotannon mukaan Taiteilijaelämää-pöydiksi ja kukin pöytäryhmä on vielä nimetty Alangon tuotannosta löytyvän biisin mukaan:1. Nurkkapöytä2. Totuus vai tequila3. Kulkurin iltakalja4. Taitelijaelämää5. Rappiolla6. Lasinen elämä7. Kaikki raitistuuLavan edustan pöydät ovat K18 paikkoja ja salin ainoita paikkoja joissa anniskelu on sallittu. Huom! Anniskelua ainoastaan ennen konserttia ja väliajalla.
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

Linnan jooga: Contrabass Getaway
Astut Turun linnan Kuninkaansaliin, ja historia ympäröi sinut. Ilma on täynnä arvokkuutta, kun matalataajuiset kontrabasson sävelet täyttävät tilan. Äänet eivät vain kosketa korviasi – ne resonoivat syvällä kehossasi, tuoden mukanaan ainutlaatuisen rauhan ja tilan hengittää.Contrabass Getaway on enemmän kuin joogatunti. Se on hetki irti arjesta, jossa musiikki ja liike yhdistyvät luomaan elämyksen, joka rauhoittaa kehoa ja mieltä. Kontrabasson matalat, harmoniset äänet kuljettavat sinut kohti syvempää rentoutumista, kun ohjaajan johdolla teet lempeitä liikkeitä ja kehoa avaavia venytyksiä.Tämä on tilaisuutesi löytää uusia oivalluksia ja antaa luovuutesi virrata vapaasti. Linnan joogan taika on saanut osallistujat palaamaan vuosi toisensa jälkeen – nyt on sinun vuorosi kokea se.Tunnille tarvitset:Rennot, joustavat vaatteetOma jooga-alustaVesipullo, viltti, pieni pyyhe rentoutukseen
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Winterreise - Tuomas Katajala ja Petri Kumela
La 23.8.2025 klo 19.30Winterreise – Tuomas Katajala ja Petri KumelaPieni sali, Tampere-taloLiput 32 €, eläkeläiset 26 €, opiskelijat, lapset (16-v. asti) ja työttömät 10 €Esiintyjät:Tuomas Katajala, tenoriPetri Kumela, kitaraJoskus kahden kansainvälisesti arvostetun taiteilijan yhteinen pohdinta molempia kiinnostavasta teoksesta voi tuottaa niin loistavan oivalluksen, että se tuntuu kirkkaudessaan miltei ihmeeltä. Tällainen idea on tenori Tuomas Katajalan ja kitarataiteilija Petri Kumelan viime vuonna syntynyt ajatus toteuttaa Franz Schubertin Winterreise kitaran säestämänä.Kitara soittimena oli Schubertille tuttu ja rakas soitin, ja hänen aikanaan sitä käytettiin paljon kamarimusiikissa ja kotimusisoinnissa. Monet hänen liedeistään julkaistiinkin ensin kitarasäestyksellisinä suuren harrastajakunnan iloksi.Petri Kumelan vuonna 2024 kirjoittamat sovitukset sarjan 24 laulun piano-osuuksista noudattavat teoksen alkuperäistä dramaturgiaa, sävellajit ovat samat kuin sarjan ensimmäisessä kustannetussa julkaisussa.Tuloksena on ainutlaatuinen tulkinta, jossa Wilhelm Müllerin runot avautuvat entistäkin intiimimpinä ja henkilökohtaisina. Kumelan ja Katajalan Talvinen matka paneutuu intensiivisesti laulujen syvästi koskettavaan mielensisäiseen vaellukseen.Konsertin kesto on n. 1 h 10 min. Ei väliaikaa.Muutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

Näin Unessa - vauva- ja taaperoteatteriesitys
Teatteri HevosenkenkäVauvoille ja taaperoille 6-24 kk ja heidän seuralaisilleen toteutettu esitys- ja leikkikokonaisuus vie ihanan taikaportin
läpi kauniiseen musiikin täyttämään tilaan, jossa lempeästi nautitaan yhdessä katsojien kanssa aistielämyksistä,
hauskasta nukke- ja esineteatterista ja yhdessä keksitään, mikä ilahduttaisi Dinoa. Satu tulee pienin askelin lähelle.Esityksen jälkeen, näissä tunnelmissa ja kaikkea katsellen ja viihtyen, katsojat viipyvät vielä Tusculumissa n. 20 min halutessaan.
FI
64 views
Buy Ticket
Read More

Linnan jooga: Contrabass Getaway
Astut Turun linnan Kuninkaansaliin, ja historia ympäröi sinut. Ilma on täynnä arvokkuutta, kun matalataajuiset kontrabasson sävelet täyttävät tilan. Äänet eivät vain kosketa korviasi – ne resonoivat syvällä kehossasi, tuoden mukanaan ainutlaatuisen rauhan ja tilan hengittää.Contrabass Getaway on enemmän kuin joogatunti. Se on hetki irti arjesta, jossa musiikki ja liike yhdistyvät luomaan elämyksen, joka rauhoittaa kehoa ja mieltä. Kontrabasson matalat, harmoniset äänet kuljettavat sinut kohti syvempää rentoutumista, kun ohjaajan johdolla teet lempeitä liikkeitä ja kehoa avaavia venytyksiä.Tämä on tilaisuutesi löytää uusia oivalluksia ja antaa luovuutesi virrata vapaasti. Linnan joogan taika on saanut osallistujat palaamaan vuosi toisensa jälkeen – nyt on sinun vuorosi kokea se.Tunnille tarvitset:Rennot, joustavat vaatteetOma jooga-alustaVesipullo, viltti, pieni pyyhe rentoutukseen
FI
68 views
Buy Ticket
Read More

APULANTA & SINFONIA LAHTI: VIP ALKEMISTIT K-18
YLISTETTY JYMYMENESTYS TEKEE PALUUN!- "Kylmiä väreitä ja kyyneleitä" -Aamulehti- "Huikea spektaakkeli" -Kaaoszine- "Apiksen paras keikka" -Tuukka Temonen____________________APULANTA JA SINFONIA LAHTI ESIINTYVÄT RATINAN STADIONILLA ELOKUUSSA 2025Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, jatkaa historiallisten konserttien sarjaa esiintymällä vielä kerran Sinfonia Lahden kanssa, tällä kertaa Tampereen Ratinan Stadionilla 23.8.2025.Elokuun konsertti on jatkoa Apulannan ja Sinfonia Lahden yhteistyölle, joka alkoi lokakuussa 2024 kahdella loppuunmyydyllä Nokia Arenan keikalla. Nokia Arenan keikat hurmasivat suuren yleisön ja saivat monet toivomaan jatkoa tälle suurenmoiselle yhteistuotannolle."Me ei aina tykätä omista tekemisistämme. Eikä meidän tekemisistä aina tykkää meidän fanitkaan. Mutta tuo viime lokakuun sinfoniapläjäys Nokia Arenalla oli jotain aivan muuta. Harvoista jutuista ollaan itse oltu noin ylpeitä, koskaan. Eikä me olla saatu noin härkäsen hyvä suitsutusta muutenkaan mistään. Siksi me haluttiin tehdä tämä vielä kerran ja tehdä se isolla. Pitäis potaista." sanoo Apulanta-yhtyeen laulaja-kitaristi Toni Wirtanen.Tuleva konsertti Tampereen Ratinan stadionilla tarjoaa entistäkin suuremmat puitteet yhdistää rock-musiikki ja sinfoninen ilmaisuvoima ainutlaatuisella tavalla. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Illasta odotetaan unohtumatonta elämystä, joka ylittää musiikkityylien rajat ja jää elämään yhtenä vuoden 2025 kohokohdista."Silloin kun pärähtää, sen tietää ja tuntee. Tiedän jo nyt, että elokuun 23.pvä tulee jäämään ikuisesti mieleeni. Sinfonia Lahden kanssa tekemämme spektaakkelit viime lokakuussa olivat suorastaan epätodellisen hieno kokemus. Täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa soittamista ei voi verrata mihinkään. Haluamme lisää ja niin haluaa kaikesta päätellen yleisökin. Teemme tämän siis kerran vielä, tuunatulla ohjelmistolla ja eeppisissä puitteissa. On suuri etuoikeus päästä Ratinan stadionille Sinfonia Lahden ja mestari Lasonpalon kanssa." kertoo Apulannan rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti, yksi Suomen arvostetuimmista sinfoniaorkestereista, on jälleen valmis ylittämään musiikkityylien raja-aitoja yhteistyössä Apulannan kanssa."Ajatus yhteistuotannosta Apulannan ja Sinfonia Lahden välillä oli vähintäänkin eksoottinen ja muureja murtava. Uhka vai mahdolllisuus? Upean asenteen, yhteisen unelman ja rajoja rikkovan keskinäisen kunnioiytuksen tuloksena me, tuotanto ja yleisömme, saimme kokea ikimuistoisen elämyksen. Täydellinen osoitus musiikin ja yhteistyön voimasta." kommentoi kapellimestari Erkki Lasonpalo.Lisätietoja tapahtuman käytännöistä löydät osoitteesta: https://nelonenmedialive.fiTätä ainutkertaista konserttia ei kannata jättää väliin – tervetuloa kokemaan elämys, joka yhdistää rockin ja klassisen musiikin täysin uudella tavalla!Apulanta & Sinfonia Lahtila 23.8.2025Ratinan Stadion, Tampere
Portit klo 17, esiintymisaika varmistuu myöhemmin.Konsertissa on väliaika.Konsertti päättyy viimeistään klo 23:30 mennessä.Muutokset aikatauluun mahdollisia.Konsertti järjestetään yhteistyössä Nelonen Media Liven kanssa.
FI
73 views
Buy Ticket
Read More

Ajan taika Brinkhallissa
Eri valtaa tanssilla koko Brinkhallin kartanon. Tiina Lindforsin teos sukeltaa epookkiin, mutta nyrjäyttää ajan raiteiltaan ainutkertaisessa tilaseikkailussa. Mukana tanssii koko Erin ensemble. Koreografia Tiina Lindfors Vain 15 henkeä / näytös.Tila ei ole esteetön.Huom! Esitys järjestetään Brinkhallin kartanossa. Osoite: Brinkhallin kartano, Brinkhallintie 414, 20960 TURKU
FI
89 views
Buy Ticket
Read More

Coitus Int 50 Revival
Vuonna 2023 tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta legendaarisen Coitus Int -yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta. Merkkivuotta juhlistaakseen yhtyeen perustajajäsenet Mikko Alatalo ja Pena Penninkilampi tekivät yhdessä tamperelaisen Hauli Bros -yhtyeen kanssa pitkälti loppuunmyydyn juhlakiertueen nimellä Coitus Int 50 Revival. Suuren suosion saavuttanut ryhmä jatkaa keikkailua satunnaisesti, ja esittää ikonisia kappaleita alkuperäisen yhtyeen kahdelta albumilta. Coitus-keikat ovat harvinainen mahdollisuus kuulla useat manserokin varhaisklassikot, kuten ”Heinolassa Jyrää”, ”Hengitä sisko”, ”Hän hymyilee kuin lapsi” ”Juankoski Here I Come”, ”Elämässä pitää olla runkkua” sekä ”Per Vers, runoilija” livenä alkuperäisjäsenten esittäminä.
Coitus Int 50 Revival on versioinut alkuperäisen yhtyeen kappaleita myös vuonna 2023 julkaistulle albumilleen. Ensimmäisen kiertuesyksyn esiintyminen Tampereen Yo-talolla taas on nähtävissä Manserokin juurilla -keikkataltiointina Yle Areenassa.
COITUS INT 50 REVIVALIN KOKOONPANO LIVEKEIKOILLA:
Mikko Alatalo – laulu, huuliharppu, kazoo Pena Penninkilampi – laulu Juri Lindeman – laulu Kalle Alatalo – kitarat, laulu Ari ”Selkä” Pulkkinen – basso, laulu Harri ”Oinari” Vainionpää – rummut Tero Kaario – koskettimetLiput ovelta 40 €, mikäli jäljellä.
Garden Live -keikat ovat ulkoilmakeikkoja, jotka toteutetaan Sawohousen sisäpihan terassialueella. Sateen sattuessa keikka voidaan siirtää Underground venuelle. Garden Live keikkolla Ravintola Sawohouse ja terassin baarit palvelevat asiakkaita koko illan. Tarjolla on herkullista grilliruokaa ja raikkaita juomia.
FI
62 views
Buy Ticket
Read More

Syksy ja rohkeuden ABC
Kesäloma on ohi ja Syksy on aloittanut ensimmäisen luokan Korpilaakson koulussa. Syksyn mielikuvitusystävä, maailman paras Kaarlo-leijona epäilee, onkohan koulussa tylsää. Pian asia todetaan vääräksi ja 1A:n kouluarki täyttyy vauhdista. Liikuntatunnilla hypitään narua, musiikkitunnilla soitetaan nokkahuilua, koulun discossa esitellään parhaimmat tanssiliikkeet ja onpa opettaja luvannut viedä lapset luokkaretkelle sirkukseen!Kouluarjen keskellä Syksy ja Kaarlo-leijona pohtivat tärkeitä kysymyksiä. Miksi joku haluaa kiusata toista, miten asiaan puututaan? Ehkä tulevaisuuden haaveammatti ei olekaan pop-tähti tai prinsessa, vaan kaikkia lapsia ja aikuisia auttava supersankari!Syksy ja Rohkeuden ABC kertoo rakkaudesta ja ystävyydestä, mielikuvituksen voimasta ja leikin riemusta. Siitä, miten saada oma ääni kuulumaan, miten uskaltaa puolustaa heikommassa asemassa olevia? Mistä löytää rohkeutta, miten saada toiset näkemään vääryys? Näytelmä sopii täydellisesti koko perheelle, mutta erityisesti lapselle, joka on uuden äärellä. Tarina on värikäs ja hauska tykitys hahmoja, kommelluksia, uutta livemusiikkia, upeita tansseja sekä näyttävää akrobatiaa ja sirkusta.Kesto n. 2h sis väliajanOhjaus ja käsikirjoitus: Matias HusgafvelKoreografia: Eryka SaksaPäärooleissa Onni Hänninen ja Mikko Semi
Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
111 views
Buy Ticket
Read More

Unholy Summer Fest
Kesäisen auringon säteet valtaavat maan. On kirkasta, taivas pilvetön, säkenöivän veden pinta lepää tyynenä. Hetken päivä on loputon, mutta kohta varjot uskaltautuvat esiin – ensin varkain, mutta pian niitä on kaikkialla. Pimeys ei nuku, vaan odottaa kärsivällisenä vuoroaan ja aina lopulta koittaa sen vuoro kukoistaa ja hallita.Loppukesän pimenevään iltaan kohoaa elokuisessa Ilosaaressa 23.8. Unholy Summer Fest. Talvisen metallifestivaalin tarjoama annos raskasta ei riitä pitämään ehtaa metallimusiikin kuluttajaa tyytyväisenä koko vuotta, joten tämä on ele meiltä teille – pidetään raskaan musiikin sanoma terveenä ja voimissaan ympäri vuoden.Unholy Summer Festissä esiintyvät Nestor (SE), Mokoma, Lähiöbotox, Arion ja Korpiklaani. Eikä siinä vielä kaikki - lisää on tulossa! Portit avautuvat klo 15, ja aikataulut tarkentuu kevään aikana.Klo 15-17 katetaan Kerubin Saliin Unholy Summer -päivällinen, jossa syöt mahan täyteen Kerubin kuuluja burgereita. Päivälliset myy Tiketti.Unholy Summer Festin järjestää Kerubi.
FI
82 views
Buy Ticket
Read More

APULANTA & SINFONIA LAHTI: VIPIMPI TOISTAAN K-18
YLISTETTY JYMYMENESTYS TEKEE PALUUN!- "Kylmiä väreitä ja kyyneleitä" -Aamulehti- "Huikea spektaakkeli" -Kaaoszine- "Apiksen paras keikka" -Tuukka Temonen____________________APULANTA JA SINFONIA LAHTI ESIINTYVÄT RATINAN STADIONILLA ELOKUUSSA 2025Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, jatkaa historiallisten konserttien sarjaa esiintymällä vielä kerran Sinfonia Lahden kanssa, tällä kertaa Tampereen Ratinan Stadionilla 23.8.2025.Elokuun konsertti on jatkoa Apulannan ja Sinfonia Lahden yhteistyölle, joka alkoi lokakuussa 2024 kahdella loppuunmyydyllä Nokia Arenan keikalla. Nokia Arenan keikat hurmasivat suuren yleisön ja saivat monet toivomaan jatkoa tälle suurenmoiselle yhteistuotannolle."Me ei aina tykätä omista tekemisistämme. Eikä meidän tekemisistä aina tykkää meidän fanitkaan. Mutta tuo viime lokakuun sinfoniapläjäys Nokia Arenalla oli jotain aivan muuta. Harvoista jutuista ollaan itse oltu noin ylpeitä, koskaan. Eikä me olla saatu noin härkäsen hyvä suitsutusta muutenkaan mistään. Siksi me haluttiin tehdä tämä vielä kerran ja tehdä se isolla. Pitäis potaista." sanoo Apulanta-yhtyeen laulaja-kitaristi Toni Wirtanen.Tuleva konsertti Tampereen Ratinan stadionilla tarjoaa entistäkin suuremmat puitteet yhdistää rock-musiikki ja sinfoninen ilmaisuvoima ainutlaatuisella tavalla. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Illasta odotetaan unohtumatonta elämystä, joka ylittää musiikkityylien rajat ja jää elämään yhtenä vuoden 2025 kohokohdista."Silloin kun pärähtää, sen tietää ja tuntee. Tiedän jo nyt, että elokuun 23.pvä tulee jäämään ikuisesti mieleeni. Sinfonia Lahden kanssa tekemämme spektaakkelit viime lokakuussa olivat suorastaan epätodellisen hieno kokemus. Täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa soittamista ei voi verrata mihinkään. Haluamme lisää ja niin haluaa kaikesta päätellen yleisökin. Teemme tämän siis kerran vielä, tuunatulla ohjelmistolla ja eeppisissä puitteissa. On suuri etuoikeus päästä Ratinan stadionille Sinfonia Lahden ja mestari Lasonpalon kanssa." kertoo Apulannan rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti, yksi Suomen arvostetuimmista sinfoniaorkestereista, on jälleen valmis ylittämään musiikkityylien raja-aitoja yhteistyössä Apulannan kanssa."Ajatus yhteistuotannosta Apulannan ja Sinfonia Lahden välillä oli vähintäänkin eksoottinen ja muureja murtava. Uhka vai mahdolllisuus? Upean asenteen, yhteisen unelman ja rajoja rikkovan keskinäisen kunnioiytuksen tuloksena me, tuotanto ja yleisömme, saimme kokea ikimuistoisen elämyksen. Täydellinen osoitus musiikin ja yhteistyön voimasta." kommentoi kapellimestari Erkki Lasonpalo.Lisätietoja tapahtuman käytännöistä löydät osoitteesta: https://nelonenmedialive.fiTätä ainutkertaista konserttia ei kannata jättää väliin – tervetuloa kokemaan elämys, joka yhdistää rockin ja klassisen musiikin täysin uudella tavalla!Apulanta & Sinfonia Lahtila 23.8.2025Ratinan Stadion, Tampere
Portit klo 17, esiintymisaika varmistuu myöhemmin.Konsertissa on väliaika.Konsertti päättyy viimeistään klo 23:30 mennessä.Muutokset aikatauluun mahdollisia.Konsertti järjestetään yhteistyössä Nelonen Media Liven kanssa.
FI
73 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family- musikaali
Oletko valmis sukeltamaan kummalliseen ja huikeaan maailmaan, jossa perheen arki on kaikkea muuta kuin tavallista? Tule mukaan nauramaan ja ihmettelemään Addamsin perheen omituisia seikkailuja!The Addams Family -musikaali yhdistää klassisen tarinankerronnan ja upeat musiikki- ja tanssinumerot satumaiseen kokonaisuuteen, joka on täydellinen viihdepaketti koko perheelle! Lämpimästi tervetuloa kokemaan tämä Vantaan Näyttämön musikaalispektaakkeli Kulttuuritalo Martinuksen upeisiin puitteisiin.
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

Kupliva Kesäkabaree ja Kolmas pyörä
Kupliva Kesäkabaree ja Kolmas pyörä on Tampereen Kuningattarien kesäinen drag show!Show'n aikana muistellaan sitä pitkää kuumaa kesää, jolloin sattui ja tapahtui. Ilmassa oli kesäistä sutsurellaa eikä kolmannelta pyörältäkään vältytty. Minkälaisia kesäromansseja kuningattarilla on ollut? Kuka lähti roadtripille Saimaalle? Entä mitä oikein tapahtui varrella virran?Kuningattaret suuntaavat show'n aikana korkonsa myös kohti Välimerta ja Mamma Mia, mitkä bileet nämä kolme Dancing Queenia laittaakaan pystyyn! Välimeren risteily lähtee liikkeelle Kreikasta ja jokainen kuningatar on saanut valita oman kohteen matkalle. Welcome on board!Ja mitä olisi kesä ilman kunnon festareita, joten lavan valloittavat myös kotimaiset tähtiartistit Erika Vikmanista Arttu Wiskariin ja Haloo Helsingistä Kaija Koohon.Tampereen Kuningattaret eli Carrie, Tina the Balleriina ja Aurora the Queen of Stars, laulavat koko show'n livenä pianisti Olli Heikkisen säestyksellä. Show'n kesto on noin 2h sisältäen väliajan.Tervetuloa siis nostamaan malja kesälle Tampereen Kuningattarien kanssa!
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

Ultra Bra: Lippupaketit istumapaikat
ULTRA BRALLE TOINEN STADIONKEIKKA!Ikoninen suomalaisyhtye Ultra Bra julkisti viime viikolla julkaisevansa uutta musiikkia sekä konsertoivansa Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 23. elokuuta 2025. Konserttilippujen ennakkomyynti alkoi tänään. Valtavan kysynnän vuoksi järjestetään lisäkonsertti. Unohtumattoman jäljen suomalaiseen musiikkiin ja kulttuuriin jättänyt yhtye nähdään Helsingin Olympiastadionilla myös perjantaina 22. elokuuta 2025. Konserttien yleinen lipunmyynti alkaa perjantaina 13. syyskuuta klo 10.Yhteiskunnallisen keskustelun ja populaarimusiikin ainutlaatuisella tavalla yhdistänyt Ultra Bra julkisti viime viikon torstaina Helsingin kauppakeskus Forumissa järjestetyssä Flashmobissa koonneensa jälleen rivinsä. Muun muassa Sinä lähdit pois, Minä suojelen sinua kaikelta, Tyttöjen välisestä ystävyydestä ja Savanni nukahtaa -hiteistään tunnettu yhtye kertoi julkaisevansa uutta musiikkia ja soittavansa uransa kunnianhimoisimman keikan Helsingin Olympiastadionilla.Yhtyettä oli selvästi kaivattu. Perjantaina julkaistu Kerkko Koskisen säveltämä ja Samuli Putron sanoittama Aarre-kappale keräsi radiosoittoa jo heti ensimmäisenä päivänään ja nousi suoraan Spotifyn Top 20:een. Stadionkonsertin ennakkomyynti käynnistyi tänään klo 12.00 -ja jo nyt on selvää, että kysyntää on enemmän kuin yhdelle stadionkonsertille. Niinpä yhtye nähdään Helsingin Olympiastadionilla myös perjantaina 22. elokuuta 2025.- Tuntuu ihan uskomattomalta. Olen sanaton, Kerkko Koskinen sanoo.Lisäkonsertin Strawberryn Red Carpet -jäsenille suunnattu ennakkomyynti alkaa huomenna klo 12.00 samaan aikaan jo julkistetun konsertin kanssa. Mastercard-ennakkomyynti lisäkonsertille käynnistyy huomenna klo 14.00. Kummankin konsertin yleinen lipunmyynti alkaa perjantaina 13.9. klo 10.00.Ultra Bran toinen uusi kappale, Kerkko Koskisen säveltämä ja Ronja Salmen sanoittama Toivo julkaistaan myösperjantaina 13. syyskuuta.Ensi vuonna 120 juhlavuottaan viettävä Helkama toimii konsertin virallisena yhteistyökumppanina. Kotimainen Helkamavalmistaa sähköpyöriä Hangossa.iKONSERTTI:Ultra BraPe 22.8.2025 Olympiastadion, Helsinki LISÄKONSERTTILa 23.8.2025 Olympiastadion, HelsinkiPortit klo 17.00 LIPUT:Myyntiin pe 13.9.2024 klo 10 Hinnat palvelumaksuineen:Golden Circle (seisova) 119,50 €Kenttä (seisova) 69,90 €A-katsomot: 109,90€ / 139,90€E-katsomot: 109,90€ / 139,90€D-katsomot: 109,90€B-katsomot: 99,90€ / 139,90€F-katsomot: 99,90€ / 109,90€G-katsomot: 49,90€ / 79,90€ / 99,90€Pyörätuolipaikat 49,90 €+ tilausmaksu alk. 2,50 € (www.lippu.fi)Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ma 9.9. klo 12 – ke 11.9. klo 12 välisenä aikana. Lisäkonsertin ennakkomyynti käynnistyy ti 10.9. klo 14.00. Lue lisää osoitteessa https://www.priceless.com/musicStrawberryn Red Carpet -jäsenenä sinulla on mahdollisuus ostaa liput Ultra Bran Olympiastadionin konserttiin ennenyleisen lipunmyynnin alkamista. Ennakkomyynti aukeaa ti 10.9. klo 12 ja päättyy to 12.9. klo 12. Lue lisää osoitteesta strawberry.fi
FI
70 views
Buy Ticket
Read More

APULANTA & SINFONIA LAHTI
YLISTETTY JYMYMENESTYS TEKEE PALUUN!- "Kylmiä väreitä ja kyyneleitä" -Aamulehti- "Huikea spektaakkeli" -Kaaoszine- "Apiksen paras keikka" -Tuukka Temonen____________________APULANTA JA SINFONIA LAHTI ESIINTYVÄT RATINAN STADIONILLA ELOKUUSSA 2025Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, jatkaa historiallisten konserttien sarjaa esiintymällä vielä kerran Sinfonia Lahden kanssa, tällä kertaa Tampereen Ratinan Stadionilla 23.8.2025.Elokuun konsertti on jatkoa Apulannan ja Sinfonia Lahden yhteistyölle, joka alkoi lokakuussa 2024 kahdella loppuunmyydyllä Nokia Arenan keikalla. Nokia Arenan keikat hurmasivat suuren yleisön ja saivat monet toivomaan jatkoa tälle suurenmoiselle yhteistuotannolle."Me ei aina tykätä omista tekemisistämme. Eikä meidän tekemisistä aina tykkää meidän fanitkaan. Mutta tuo viime lokakuun sinfoniapläjäys Nokia Arenalla oli jotain aivan muuta. Harvoista jutuista ollaan itse oltu noin ylpeitä, koskaan. Eikä me olla saatu noin härkäsen hyvä suitsutusta muutenkaan mistään. Siksi me haluttiin tehdä tämä vielä kerran ja tehdä se isolla. Pitäis potaista." sanoo Apulanta-yhtyeen laulaja-kitaristi Toni Wirtanen.Tuleva konsertti Tampereen Ratinan stadionilla tarjoaa entistäkin suuremmat puitteet yhdistää rock-musiikki ja sinfoninen ilmaisuvoima ainutlaatuisella tavalla. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Illasta odotetaan unohtumatonta elämystä, joka ylittää musiikkityylien rajat ja jää elämään yhtenä vuoden 2025 kohokohdista."Silloin kun pärähtää, sen tietää ja tuntee. Tiedän jo nyt, että elokuun 23.pvä tulee jäämään ikuisesti mieleeni. Sinfonia Lahden kanssa tekemämme spektaakkelit viime lokakuussa olivat suorastaan epätodellisen hieno kokemus. Täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa soittamista ei voi verrata mihinkään. Haluamme lisää ja niin haluaa kaikesta päätellen yleisökin. Teemme tämän siis kerran vielä, tuunatulla ohjelmistolla ja eeppisissä puitteissa. On suuri etuoikeus päästä Ratinan stadionille Sinfonia Lahden ja mestari Lasonpalon kanssa." kertoo Apulannan rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti, yksi Suomen arvostetuimmista sinfoniaorkestereista, on jälleen valmis ylittämään musiikkityylien raja-aitoja yhteistyössä Apulannan kanssa."Ajatus yhteistuotannosta Apulannan ja Sinfonia Lahden välillä oli vähintäänkin eksoottinen ja muureja murtava. Uhka vai mahdolllisuus? Upean asenteen, yhteisen unelman ja rajoja rikkovan keskinäisen kunnioiytuksen tuloksena me, tuotanto ja yleisömme, saimme kokea ikimuistoisen elämyksen. Täydellinen osoitus musiikin ja yhteistyön voimasta." kommentoi kapellimestari Erkki Lasonpalo.Lisätietoja tapahtuman käytännöistä löydät osoitteesta: https://nelonenmedialive.fiTätä ainutkertaista konserttia ei kannata jättää väliin – tervetuloa kokemaan elämys, joka yhdistää rockin ja klassisen musiikin täysin uudella tavalla!Apulanta & Sinfonia Lahtila 23.8.2025Ratinan Stadion, Tampere
Portit klo 17, esiintymisaika varmistuu myöhemmin.Konsertissa on väliaika.Konsertti päättyy viimeistään klo 23:30 mennessä.Muutokset aikatauluun mahdollisia.Konsertti järjestetään yhteistyössä Nelonen Media Liven kanssa.
FI
91 views
Buy Ticket
Read More

Ultra Bra

The Great Billnäs Burlesque
The Great Billnäs Burlesque on Billnäsiin räätälöity Studio Shangri-La:n upea ilta, jossa nähdään useita lyhyitä burleski-esityksiä.
Tila on historiallinen tehdashalli, Iso paja.
Tarjolla on kaksi eri lippua:
1) Dinner&Show, joka alkaa kello 18.00. Kaikki show-numerot sisältyvät tähän lippuun. Ensin show-numeroita illallispöydässä, ja lopuksi lavashow. Dinner-lippujen myynti loppuu viikkoa ennen esitystä.
2) Toinen lippu sisältää loppu-shown, joka alkaa kello 20.00. Tilaan ei tällä lipulla pääse tätä aiemmin.
Mikäli ostat dinner-lipun, ilmoitathan ruoka-aineallergioista viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa: restaurant@billnas.fi. Laita otsikkoon: "Burleski-dinner"
Billnäsin ruukki
Billnäsin ruukin venue on keikkakesän kiinnostavimpia:
rosoinen ja historiallinen teollisuushalli kauniissa ruukkikylässä joen
äärellä.
Keikat nähdään Isossa pajassa, joka on historiallinen 1700-luvun teollisuussali – sade ei siis tapahtumaa haittaa. Billnäs
sijaitsee Länsi-Uudellamaan ruukkialueella kauniissa jokilaaksossa.
Matkaa esimerkiksi Helsingistä on tasan tunti. Myös junat pysähtyvät
lähellä, Karjaalla.Aiemmin Billnäs tunnettiin työkaluista ja
kalusteista, nykyään uniikeista palveluistaan. Ruukkikylässä on
hotelli, ravintoloita, suklaatehdas ja kahviloita.Hotelli- ja ravintolapalvelut ja muut kesäaktiviteetit kannattaa varata ajoissa: www.billnas.fi
Billnäsin ruukki: Instagram | Facebook
Illallisen jälkeen seisova katsomo.
Alueella on hotelli- ja ravintolapalveluita. Isoissa tapahtumissa juomaa ja ruokaa saa useammasta pisteestä. Taksin varaaminen ennalta on suositeltavaa.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
65 views
Buy Ticket
Read More

Prima Facie
Suzie MillerPrima FacieTodistusvoimainen monologinäytelmä"Ei ole olemassa perimmäistä totuutta, on vain oikeudellinen totuus."Lontoolainen Tessa Ensler on lahjakkuutensa ja ahkeruutensa ansiosta tehnyt loikan työväenluokasta huippujuristiksi. Hän on nousukiidossa oleva alansa tähti, joka tuntee kuulustelutekniset niksit kuin omat taskunsa. Erityisesti hän on kunnostautunut seksuaalirikoksista syytettyjen puolustusasianajajana.Juuri kun Tessan ura on saamassa uutta nostetta, hänet raiskataan. Alkaa piinallinen oikeudenkäynti, jossa Tessa joutuu kohtaamaan edustamansa oikeusjärjestelmän ‒ tällä kertaa asianomistajan näkökulmasta. Ja se näkymä, mikä Tessalle avautuu, muuttaa hänen käsityksensä totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.Suzie Millerin Prima Facie on väkevän todistusvoimainen monologinäytelmä seksuaalisesta väkivallasta ja yhteiskunnan valtarakenteista. Ennen kirjailijanuraansa asianajajana toimineen Millerin teksti valottaa oikeusjärjestelmän toimintaa ja oikeuden toteutumista terävästi ja asiantuntevasti eri näkökulmista. Samalla näytelmä muistuttaa, että laki on inhimillinen rakennelma; epätäydellinen, mutta korjattavissa – jos niin halutaan.Ajankohtainen tarina ensimmäistä kertaa näyttämöllä Suomessa.Australialaisyntyisen, nykyisin Lontoossa asuvan Millerin Prima Facie on ollut menestys sydneyläisen Griffin Theatren kantaesityksestä (2019) lähtien. Näytelmä on palkittu monilla palkinnoilla, käännetty liki kolmellekymmenelle kielelle ja esitetty lukuisissa teattereissa ympäri maailman. Prima facie -näytelmän pohjalta ollaan parhaillaan tekemässä elokuvaa; samannimisenä romaanina teos julkaistiin syksyllä 2023 (Pan Macmillan). Nyt teos on nähtävillä ensimmäistä kertaa näyttämöllä suomeksi Aleksi Milonoffin käännöksenä ja näyttelijä Annika Poijärven esittämänä. Esityksen ohjaa Susanna Kuparinen.”On ajankohtaista ja kiinnostavaa tuoda tämä tarina näyttämölle nyt, kun Suomessa on vuodenvaihteessa astunut voimaan uusi, suostumukseen perustuva laki seksuaalirikoksista”, kertoo Annika Poijärvi. ”Vaikka suomalainen ja brittiläinen oikeuslaitos käytäntöineen eroavat monin tavoin toisistaan, ovat Tessan tarina ja kokemus ehdottomasti universaaleja. Ne ansaitsevat tulla kerrotuiksi myös Suomessa”, Poijärvi toteaa.”Prima facie” on latinankielinen ilmaisu, joka merkitsee suomeksi ”ensi näkemältä”. Oikeustieteessä sillä tarkoitetaan todisteiden antamaa ensisijaista vaikutelmaa, joka voi muuttua todisteiden tarkemman tutkimuksen aikana.Suomen kantaesitys Maalaamosalissa 18.4.2024TyöryhmäNäyttämöllä Annika PoijärviOhjaus Susanna Kuparinen Suomennos Aleksi Milonoff Lavastus-, valo- ja videosuunnittelu Pyry Hyttinen Pukusuunnittelu Saara Ryymin Musiikki Meriheini Luoto Äänisuunnittelu Olli Valkola Esitysdramaturgi Akse Pettersson Dramaturgi Eva Buchwald
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Ilves - FC Inter
Tapahtumainfo-Alennusryhmäläiset (opiskelija, eläkeläinen, varusmies) saavat -20 % alennuksen kausikorteista ja -20 % alennuksen yksittäisistä ottelulipuista.Varauduthan esittämään alennukseen oikeuttavan virallisen kortin lipunluvun yhteydessä.- Alle 7-vuotiaat pääsevät aikuisen kanssa ilmaiseksi sylipaikalle.- Avustajalipun voi lunastaa Lippupisteen myyntipisteistä EU:n myöntämää vammaiskorttia näyttämällä. Kortissa tulee olla A-merkintä. Avustajaliput ovat käytössä vain Veikkausliiga-otteluissa. Avustettavan ollessa alle 7-vuotias, avustettavalle on ostettava vähintään nuorisolippu katsomoon.- Pyörätuoliasiakkaan saattaja/avustaja pääsee sisään pyörätuoliasiakkaan lipulla. Omaa lippua ei vaadita.Kannattajakatsomot- Ilveksen kannattajakatsomo sijaitsee stadionin Eteläpäädyssä – katsomot C2 (K18) ja C3.Kyseiset lohkot ovat seisomakatsomoja.- Vierasjoukkueen kannattajat sijaitsevat Itäkatsomossa – katsomot B6-B7.Anniskelukatsomot- Ilveksen otteluissa K18-anniskelukatsomoita ovat A4, A6, A7 | B1,B2 | C1, C2.Junnupääty -Stadionin Pohjoispääty on varattu Ilves-junioreille ja perheille.Katsomolohkot D3, D4 ja D5 ovat numeroittamia paikkoja, joihin juniorit voivat ottelukohtaisesti lunastaa lippunsa ja junioreiden vanhemmat saavat ostettua kausikortin.Veikausliigan yleiset ehdot: https://www.veikkausliiga.com/veikkausliiga/ehdotJalkapallo-otteluiden käyttäytymisohjeet: https://www.palloliitto.fi/yleiset-katsojaohjeet/Tammelan stadionille Nyssen kyydissä Ilveksen kaikki Tammelan stadionilla pelattavienVeikkausliigan otteluiden liput ja kausikortit sisältävät matkaoikeuden Nysse-liikenteessä.Ottelulipun matkustusoikeus on voimassa ottelupäivänä.Matkustusoikeus alkaa 3 tuntia ennen ottelun alkua ja päättyy 5 tuntia ottelun aloitusajankohdan jälkeen. Matkustusoikeus pitää vahvistaa näyttämällä pääsylipun viiva- tai QR-koodia lippulaitteella jokaisella matkalla, erillistä Nysse-lippua ei tarvita.Lipulla voi matkustaa Nysse-liikenteen busseissa ja ratikoissa (Tampereella, Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Ylöjärvellä ja Vesilahdessa)VR:n lähi- ja kaukojunaliikenteessä yhteysväleillä Nokia/Lempäälä/Orivesi/Tesoma–Tampere Valkeakosken Nysse-liikenteessä, jossa on käytössä Nyssen lippujärjestelmä.Lisätiedot: nysse.fi/tapahtumalippu
FI
65 views
Buy Ticket
Read More

APULANTA & SINFONIA LAHTI: VIPIN PÄÄLLÄ VIPPI K-18
YLISTETTY JYMYMENESTYS TEKEE PALUUN!- "Kylmiä väreitä ja kyyneleitä" -Aamulehti- "Huikea spektaakkeli" -Kaaoszine- "Apiksen paras keikka" -Tuukka Temonen____________________APULANTA JA SINFONIA LAHTI ESIINTYVÄT RATINAN STADIONILLA ELOKUUSSA 2025Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, jatkaa historiallisten konserttien sarjaa esiintymällä vielä kerran Sinfonia Lahden kanssa, tällä kertaa Tampereen Ratinan Stadionilla 23.8.2025.Elokuun konsertti on jatkoa Apulannan ja Sinfonia Lahden yhteistyölle, joka alkoi lokakuussa 2024 kahdella loppuunmyydyllä Nokia Arenan keikalla. Nokia Arenan keikat hurmasivat suuren yleisön ja saivat monet toivomaan jatkoa tälle suurenmoiselle yhteistuotannolle."Me ei aina tykätä omista tekemisistämme. Eikä meidän tekemisistä aina tykkää meidän fanitkaan. Mutta tuo viime lokakuun sinfoniapläjäys Nokia Arenalla oli jotain aivan muuta. Harvoista jutuista ollaan itse oltu noin ylpeitä, koskaan. Eikä me olla saatu noin härkäsen hyvä suitsutusta muutenkaan mistään. Siksi me haluttiin tehdä tämä vielä kerran ja tehdä se isolla. Pitäis potaista." sanoo Apulanta-yhtyeen laulaja-kitaristi Toni Wirtanen.Tuleva konsertti Tampereen Ratinan stadionilla tarjoaa entistäkin suuremmat puitteet yhdistää rock-musiikki ja sinfoninen ilmaisuvoima ainutlaatuisella tavalla. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Illasta odotetaan unohtumatonta elämystä, joka ylittää musiikkityylien rajat ja jää elämään yhtenä vuoden 2025 kohokohdista."Silloin kun pärähtää, sen tietää ja tuntee. Tiedän jo nyt, että elokuun 23.pvä tulee jäämään ikuisesti mieleeni. Sinfonia Lahden kanssa tekemämme spektaakkelit viime lokakuussa olivat suorastaan epätodellisen hieno kokemus. Täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa soittamista ei voi verrata mihinkään. Haluamme lisää ja niin haluaa kaikesta päätellen yleisökin. Teemme tämän siis kerran vielä, tuunatulla ohjelmistolla ja eeppisissä puitteissa. On suuri etuoikeus päästä Ratinan stadionille Sinfonia Lahden ja mestari Lasonpalon kanssa." kertoo Apulannan rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti, yksi Suomen arvostetuimmista sinfoniaorkestereista, on jälleen valmis ylittämään musiikkityylien raja-aitoja yhteistyössä Apulannan kanssa."Ajatus yhteistuotannosta Apulannan ja Sinfonia Lahden välillä oli vähintäänkin eksoottinen ja muureja murtava. Uhka vai mahdolllisuus? Upean asenteen, yhteisen unelman ja rajoja rikkovan keskinäisen kunnioiytuksen tuloksena me, tuotanto ja yleisömme, saimme kokea ikimuistoisen elämyksen. Täydellinen osoitus musiikin ja yhteistyön voimasta." kommentoi kapellimestari Erkki Lasonpalo.Lisätietoja tapahtuman käytännöistä löydät osoitteesta: https://nelonenmedialive.fiTätä ainutkertaista konserttia ei kannata jättää väliin – tervetuloa kokemaan elämys, joka yhdistää rockin ja klassisen musiikin täysin uudella tavalla!Apulanta & Sinfonia Lahtila 23.8.2025Ratinan Stadion, Tampere
Portit klo 17, esiintymisaika varmistuu myöhemmin.Konsertissa on väliaika.Konsertti päättyy viimeistään klo 23:30 mennessä.Muutokset aikatauluun mahdollisia.Konsertti järjestetään yhteistyössä Nelonen Media Liven kanssa.
FI
85 views
Buy Ticket
Read More

Harjurokki 2025
Harjurokki goes Lounaispuisto!
Vuoden 2025 Harjurokki järjestetään aivan Jyväskylän kaupungin sydämessä, tunnelmallisessa ja perinteikkäässä Lounaispuistossa lauantaina 23. elokuuta. Pimenevässä elokuun illassa nähdään todellisia musiikin legendoja, kun Harjurokin lavalle nousevat karismaattinen ja upeaääninen rockikoni Tommi Läntinen, listojen kestomenestyjä ja aina varma yhteislaulattaja, pian uutta musiikkia julkaiseva Uniklubi, menneiden vuosikymmenten nostalgiaa huokuva Juliet Jonesin Sydän sekä takuuvarmasti livesetillään menojalan vipattamaan saava tamperelainen Powerfolk-yhtye Sorrowhearts.
InstagramFacebookShowtime klo 17:30 alkaen.
PERUSLIPPU
Sisältyy pääsy tapahtuma-alueelle.
VIP-LIPPU
Sisältyy oma sisääntulokaista tapahtuma-alueelle, VIP-kaulapassi, buffet-ruokailu VIP-alueella sekä VIP-alueen omat palvelut.Kaikki pääsylipputyypit oikeuttavat sisäänpääsyyn tapahtuma-alueelle vain kerran.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla. Tapahtumaan ei ole esteetön pääsy pyörätuolilla. Lounaispuisto sijaitsee rinteessä, eikä alueella liikkuminen ole täysin esteetöntä.Tapahtumapaikalla on esteetön WC.
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

Ultra Bra: Lippupaketit seisomapaikat (Golden Circle)
ULTRA BRALLE TOINEN STADIONKEIKKA!Ikoninen suomalaisyhtye Ultra Bra julkisti viime viikolla julkaisevansa uutta musiikkia sekä konsertoivansa Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 23. elokuuta 2025. Konserttilippujen ennakkomyynti alkoi tänään. Valtavan kysynnän vuoksi järjestetään lisäkonsertti. Unohtumattoman jäljen suomalaiseen musiikkiin ja kulttuuriin jättänyt yhtye nähdään Helsingin Olympiastadionilla myös perjantaina 22. elokuuta 2025. Konserttien yleinen lipunmyynti alkaa perjantaina 13. syyskuuta klo 10.Yhteiskunnallisen keskustelun ja populaarimusiikin ainutlaatuisella tavalla yhdistänyt Ultra Bra julkisti viime viikon torstaina Helsingin kauppakeskus Forumissa järjestetyssä Flashmobissa koonneensa jälleen rivinsä. Muun muassa Sinä lähdit pois, Minä suojelen sinua kaikelta, Tyttöjen välisestä ystävyydestä ja Savanni nukahtaa -hiteistään tunnettu yhtye kertoi julkaisevansa uutta musiikkia ja soittavansa uransa kunnianhimoisimman keikan Helsingin Olympiastadionilla.Yhtyettä oli selvästi kaivattu. Perjantaina julkaistu Kerkko Koskisen säveltämä ja Samuli Putron sanoittama Aarre-kappale keräsi radiosoittoa jo heti ensimmäisenä päivänään ja nousi suoraan Spotifyn Top 20:een. Stadionkonsertin ennakkomyynti käynnistyi tänään klo 12.00 -ja jo nyt on selvää, että kysyntää on enemmän kuin yhdelle stadionkonsertille. Niinpä yhtye nähdään Helsingin Olympiastadionilla myös perjantaina 22. elokuuta 2025.- Tuntuu ihan uskomattomalta. Olen sanaton, Kerkko Koskinen sanoo.Lisäkonsertin Strawberryn Red Carpet -jäsenille suunnattu ennakkomyynti alkaa huomenna klo 12.00 samaan aikaan jo julkistetun konsertin kanssa. Mastercard-ennakkomyynti lisäkonsertille käynnistyy huomenna klo 14.00. Kummankin konsertin yleinen lipunmyynti alkaa perjantaina 13.9. klo 10.00.Ultra Bran toinen uusi kappale, Kerkko Koskisen säveltämä ja Ronja Salmen sanoittama Toivo julkaistaan myösperjantaina 13. syyskuuta.Ensi vuonna 120 juhlavuottaan viettävä Helkama toimii konsertin virallisena yhteistyökumppanina. Kotimainen Helkamavalmistaa sähköpyöriä Hangossa.iKONSERTTI:Ultra BraPe 22.8.2025 Olympiastadion, Helsinki LISÄKONSERTTILa 23.8.2025 Olympiastadion, HelsinkiPortit klo 17.00 LIPUT:Myyntiin pe 13.9.2024 klo 10 Hinnat palvelumaksuineen:Golden Circle (seisova) 119,50 €Kenttä (seisova) 69,90 €A-katsomot: 109,90€ / 139,90€E-katsomot: 109,90€ / 139,90€D-katsomot: 109,90€B-katsomot: 99,90€ / 139,90€F-katsomot: 99,90€ / 109,90€G-katsomot: 49,90€ / 79,90€ / 99,90€Pyörätuolipaikat 49,90 €+ tilausmaksu alk. 2,50 € (www.lippu.fi)Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ma 9.9. klo 12 – ke 11.9. klo 12 välisenä aikana. Lisäkonsertin ennakkomyynti käynnistyy ti 10.9. klo 14.00. Lue lisää osoitteessa https://www.priceless.com/musicStrawberryn Red Carpet -jäsenenä sinulla on mahdollisuus ostaa liput Ultra Bran Olympiastadionin konserttiin ennenyleisen lipunmyynnin alkamista. Ennakkomyynti aukeaa ti 10.9. klo 12 ja päättyy to 12.9. klo 12. Lue lisää osoitteesta strawberry.fi
FI
118 views
Buy Ticket
Read More

Auri, Johanna Kurkela in Eye Of Melian: Huvilan Juhlapaketti VIP K-18
AuriJohanna Kurkela in Eye Of MelianTaianomaisia tunnelmia musiikillaan maalaileva Auri on Johanna Kurkelan, Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn yhtye, jonka he visioivat yhdessä jo vuonna 2011. Auri syntyi tarpeesta löytää tekijöilleen luova kanava, joka on vapaa heidän päätoimisten yhtyeidensä ja niiden yleisöjen odotusten kahleista.Debyyttialbuminsa Auri pääsi esittelemään maailmalle vuonna 2018, ja seuraaja Auri II – Those We Don't Speak Of vuonna 2021.Kolmannen albuminsa myötä Auri nousee ensi kertaa konserttilavoille elokuussa 2025. Viimein yhtye pääsee jakamaan visionsa suoraan yleisön kanssa.Celtic folkista ja elokuvallisesta popista ammentava, mutta mihinkään tiettyyn genreen vaikeasti lokeroitava Auri on musiikkia, jota on vaikea selittää sanoin. Tule viipymään siis hetki unimaailman seikkailujen parissa Huvilaan, jolloin arkisetkin asiat voivat hetkeksi muuttua toismaailmallisiksi ihmeiksi.Konserteissa Aurin vahvistuksena esiintyvät Kai Hahto, Johanna Iivanainen ja Mikko Iivanainen. Johanna Kurkelan ainutlaatuinen ääni on keskeisessä roolissa myös illan avaavan Eye of Melianin musiikissa, joka vie kuulijansa syvälle elokuvamaisen fantasiamusiikin maailmaan. Eye of Melian julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa kesällä 2022 ja nyt yhtye tuo musiikkinsa lavalle ensimmäistä kertaa ainutlaatuisessa live-kokemuksessa.Yhtyeen taustalla vaikuttaa hollantilainen säveltäjä ja tuottaja Martijn Westerholt, joka tunnettu Delainista ja Within Temptationista. Westerholt sukeltaa orkestraalisen fantasiamusiikin syövereihin ja löysi hengenheimolaisensa amerikkalaisesta sanoittajasta Robin La Joysta, elinikäisestä fantasiaharrastajasta. Kurkelan ääni johdattaa kuulijat Westerholtin ja La Joyn luomiin eeppisiin tarinamaailmoihin, joissa musiikki maalautuu kuin elokuvan soundtrackiksi. Suomalaista osaamista yhtyeessä vahvistaa sovittaja ja tuottaja Mikko P. Mustonen, jonka velhomainen ote orkestraalisissa sovituksissa tuo musiikkiin viimeisen maagisen silauksen.Eye of Melianin elokuvamainen ja sinfoninen tyyli ilahduttaa niitä, jotka kaipaavat suuria tunteita ja lumoavia musiikillisia maisemia.***Huomaathan, että teknisistä syistä johtuen lippuja ei voi myydä fanSalessa.
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

Unholy Summer Fest
PIMEYS EI NUKU
Kesäisen auringon säteet valtaavat maan. On kirkasta, taivas pilvetön, säkenöivän veden pinta lepää tyynenä. Hetken päivä on loputon, mutta kohta varjot uskaltautuvat esiin – ensin varkain, mutta pian niitä on kaikkialla. Pimeys ei nuku, vaan odottaa kärsivällisenä vuoroaan ja aina lopulta koittaa sen vuoro kukoistaa ja hallita.
Loppukesän pimenevään iltaan kohoaa elokuisessa Ilosaaressa 23.8. Unholy Summer Fest. Talvisen metallifestivaalin tarjoama annos raskasta ei riitä pitämään ehtaa metallimusiikin kuluttajaa tyytyväisenä koko vuotta, joten tämä on ele meiltä teille – pidetään raskaan musiikin sanoma terveenä ja voimissaan ympäri vuoden.
Early Bird -liput tulevat myyntiin perjantaina 4.4. klo 9:00 Tiketissä hintaan 39 euroa. Myynnissä on myös Moshauskaveri-lippu, jossa hintaan 55 € yhden lipun ostamalla saa kaverin mukaan festareille, sekä Unholy Summer -päivällinen.
Unholy Summer Festin järjestää Kerubi, joka laajentaa näin raskaan musiikin festivaalitarjontaansa tuomalla kesän loppupuolelle ulos Joensuun Ilosaareen täysin uuden ulkoilmatapahtuman. Unholy Summer Fest järjestetään lauantaina 23. elokuuta 2025, ja se on jatkoa Joensuu Areenalla loppuvuodesta järjestettävälle Unholy Winter Festille, joka jatkaa paikallaan talvikauden alussa tulevaisuudessakin.
-
Unholy Summer Fest tuo raskasta rockia ja metallia kahden lavan voimin festivaalin levittäytyessä sekä ulos Ilosaaren ulkolavalle että sisälle Kerubiin. Luvassa on ainutlaatuinen kattaus niin melodista kuin raskaampaakin metallia, kertoo tapahtuman tuottaja
Lassi Porali Kerubista.
Esiintyjät: MokomaNestor (SWE)KorpiklaaniArionLähiöbotox+ lisää tulossa.
—————————————
UNHOLY
SUMMER FEST -BURGERIBUFFA KERUBIN SALISSA
Myynnissä
on rajattu määrä ylös Kerubin Saliin katettavia päivällisiä. Noutopöytä notkuu Kerubin kuuluja burgereita runsaan alkupöydän ja jälkiruokien kera.
Pöytä
on katettu klo 15-17, joten kun syöt niin paljon kuin jaksat, niin pääset vatsa täynnä rokkailemaan. Menun näet tässä alla, ja päivällisen ostat Tiketistä. Ruokailemaan pääsyyn tarvitset toki myös itse pääsylipun festivaalille. Kattauksiin ei oteta pöytävarauksia.
UNHOLY
SUMMER FEST -PÄIVÄLLINEN / KERUBIN SALI KLO 15-17
Alkuun:
*
Chilillä marinoituja katkarapuja (M,G)
*
Basilikaa, pisaratomaatteja ja helmimozzarellaa (L,G)
*
paahdettua perunasalaattia (L,G)
*
coleslaw (M,G)
*
mintulla maustettua melonisalaattia (V,G)
*
marinoitua punasipulia ja pikkelöityjä jalapenoja (V,G)
*
lehtisalaattivalikoima ja sitrusvinaigrettiä (V,G)
*
paahdettuja siemeniä (V,G)
Hiiligrillistä:
*
grillattua revittyä kanaa (M,G)
*
burgeripihvejä (M,G)
*
savupaprikalla maustettua vöneriä (V)
*
sriratsa-aiolia (C,G)
*
pepperjack-juustoa (L, G, Saatavilla myös vegaanista juustoa)
*
briossisämpylöitä (l, saatavana myös vegaanisena ja gluteenittomana)
*
kouruperunoita (V,G)
Jälkeen:
*
Lakritsapannacottaa, marenkia ja vadelmaa (L,G)Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

NORDIS LIVE: MARCUS & MARTINUS K-18 / -S-
Helsinkiin uusi keikkapaikka kesällä 2025 –Nordis Live avaa ovensaHelsingin ydinkeskustaan saadaan ensi kesänä uutta säpinää, kun uusi ulkoilmakeikkapaikka Nordis Live aloittaa toimintansa juhannuksena 2025. Helsingin jäähallin etupihalla sijaitsevalla Nordis Livellä tullaan järjestämään yli kolmekymmentä tapahtumaa tulevana kesänä. Ensimmäiset kesän konsertit on nyt julkaistu. 3000 ihmistä vetävällä Nordis Livellä tullaan näkemään mm. Kaija Koo, Käärijä, Michael Monroe, Samuli Edelmann ja Marcus & Martinus (NO).Helsinki saa tulevana kesänä uuden ison ulkoilmakeikkapaikan, kun jäähallin etupihalla sijaitseva Nordis Live aloittaa toimintansa. Keskeisellä paikalla sijaitseva uusi urbaani tapahtumapaikka tarjoaa kotimaisen musiikin huippujen ja kansainvälisten tähtien konsertteja. Keikkapaikan puitteet ovat kohdallaan: jäähallin pihalle rakentuu iso lava tekniikoineen ja screeneineen, saniteettitilat löytyvät jäähallin sisätiloista. Ruoka- ja juomatarjoilusta sekä livemusiikista voi nauttia suurella ulkoilmaterassilla. Keikkapaikka on esteetön ja sinne mahtuu 3000 vierasta.Nordis Liven takana ovat kokeneet tapahtuma-alan toimijat Prodisco yhteistyössä Red Events Restaurants Oy:n ja Helsingin jäähallin kanssa. Ensimmäisenä toimintavuotena Nordis Liven keikat jatkuvat syyskuulle.-Olemme jo jonkin aikaa haarukoineet uutta keikkapaikkaa Helsinkiin. Haussa on ollut paikka, johon on helppo tulla ja johon saa rakennettua toimivat puitteet. Helsingin jäähallin etupihalla järjestettävässä Nordis Livessä kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kauniisti paikalleen. Odotamme tulevaa kautta jo innolla, sanoo mm. suosituista Vauhti Kiihtyy! -tapahtumista tunnettu Prodiscon Marko Savolainen.- Hienoa saada Nordiksen alue viimein näin kokonaisvaltaiseen tapahtumakäyttöön. Odotamme innolla tulevaa kesää ja uskomme, että yleisö löytää tämän urbaanin livemusiikin keitaan sekä sen monipuolisen ruoka- ja juomatarjonnan, sanoo Helsingin jäähallin tapahtumapäällikkö Kimmo OinonenNordis Livellä tullaan sen ensimmäisenä toimintavuotena järjestämään yli kolmekymmentä keikkaa, joista ensimmäiset on nyt julkistettu. Lisää konsertteja julkistetaan tammikuussa. Katso jo julkistetut keikat alta.NORDIS LIVE 2025 JULKISTETUT KEIKATLa 5.7.** klo 20.00 KasevaTo 10.7.** klo 19.00 Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden vangit ja klo 20.30 PopedaPe 11.7. ** klo 20.30 Käärijä (saatavana sekä K18 että sallittuja lippuja)La 12.7.** klo 19.30 Oku Luukkainen ja klo 21.00 Pasi ja AnssiTo 17.7.** klo 19.00 Honey B. & T-Bones ja klo 20.30 SF BluesPe 25.7.** klo 19.30 Ahti ja klo 21.00 Hugo (saatavana sekä K18 että sallittuja lippuja)To 24.7.** klo 20.30 Portion Boys (saatavana sekä K18 että sallittuja lippuja)La 26.7.** klo 19.00 Stig ja klo 20.30 Neon 2Pe 1.8.** klo 20.30 Samuli EdelmannLa 16.8.** klo 19.00 The 69 Eyes ja klo 20.30 Michael MonroeTo 21.8.** klo 20.30 Leavings-Orkesteri solistinaan Timo RautiainenLa 23.8.** klo 20.30 Marcus & Martinus (saatavana sekä K18 että sallittuja lippuja)Ke 27.8.** klo 20.30 Kaija Koowww.nordislive.fiTervetuloa kokemaan Nordis Liven taikaa!NORDIS LIVENordenskiöldinkatu 11-13 / Helsingin jäähallin edustaOvet aukeavat: klo 18.00Ikäraja: K 18 ( jos ei erillistä mainintaa keikan yhteydessä)Priority K-18 sisältää:- oma sisäänkäynti alueelle- suora näkyvyys lavalle omalta terassilta- priority passi ja kaulanauha- oma baari priority-alueella- saniteettitilat sisällä- pientä suolaista naposteltavaa buffasta
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Auri, Johanna Kurkela in Eye Of Melian K-18
AuriJohanna Kurkela in Eye Of MelianTaianomaisia tunnelmia musiikillaan maalaileva Auri on Johanna Kurkelan, Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn yhtye, jonka he visioivat yhdessä jo vuonna 2011. Auri syntyi tarpeesta löytää tekijöilleen luova kanava, joka on vapaa heidän päätoimisten yhtyeidensä ja niiden yleisöjen odotusten kahleista.Debyyttialbuminsa Auri pääsi esittelemään maailmalle vuonna 2018, ja seuraaja Auri II – Those We Don't Speak Of vuonna 2021.Kolmannen albuminsa myötä Auri nousee ensi kertaa konserttilavoille elokuussa 2025. Viimein yhtye pääsee jakamaan visionsa suoraan yleisön kanssa.Celtic folkista ja elokuvallisesta popista ammentava, mutta mihinkään tiettyyn genreen vaikeasti lokeroitava Auri on musiikkia, jota on vaikea selittää sanoin. Tule viipymään siis hetki unimaailman seikkailujen parissa Huvilaan, jolloin arkisetkin asiat voivat hetkeksi muuttua toismaailmallisiksi ihmeiksi.Konserteissa Aurin vahvistuksena esiintyvät Kai Hahto, Johanna Iivanainen ja Mikko Iivanainen. Johanna Kurkelan ainutlaatuinen ääni on keskeisessä roolissa myös illan avaavan Eye of Melianin musiikissa, joka vie kuulijansa syvälle elokuvamaisen fantasiamusiikin maailmaan. Eye of Melian julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa kesällä 2022 ja nyt yhtye tuo musiikkinsa lavalle ensimmäistä kertaa ainutlaatuisessa live-kokemuksessa. Yhtyeen taustalla vaikuttaa hollantilainen säveltäjä ja tuottaja Martijn Westerholt, joka tunnettu Delainista ja Within Temptationista. Westerholt sukeltaa orkestraalisen fantasiamusiikin syövereihin ja löysi hengenheimolaisensa amerikkalaisesta sanoittajasta Robin La Joysta, elinikäisestä fantasiaharrastajasta. Kurkelan ääni johdattaa kuulijat Westerholtin ja La Joyn luomiin eeppisiin tarinamaailmoihin, joissa musiikki maalautuu kuin elokuvan soundtrackiksi. Suomalaista osaamista yhtyeessä vahvistaa sovittaja ja tuottaja Mikko P. Mustonen, jonka velhomainen ote orkestraalisissa sovituksissa tuo musiikkiin viimeisen maagisen silauksen.Eye of Melianin elokuvamainen ja sinfoninen tyyli ilahduttaa niitä, jotka kaipaavat suuria tunteita ja lumoavia musiikillisia maisemia.
FI
150 views
Buy Ticket
Read More

Katariina ja Munkkiniemen kreivi
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
114 views
Buy Ticket
Read More