949 result(s) found for ""
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Århundradets kärlekssaga
Ikoninen runoteos nyt näyttämöllä!Minttu Mustakallio vie meidät matkalle Märta Tikkasen maailmaan kiehtovalla uudelleentulkinnalla ikonisesta runoromaanista. Näytelmässä näyttelijä Minttu saapuu monologin harjoituksiin. Hänen yllätyksekseen ohjaaja on kutsunut paikalle myös koeyleisöä. Ohjaaja itse loistaa poissaolollaan, ja pian Minttu alkaa saamaan mitä omituisimpia ohjeita tekstiviestein.Tikkasen klassikko, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1978, on ajaton ja suorasukainen kuvaus vaikeasta suhteesta. Se on vaikuttava tarina, jossa toinen osapuoli joutuu tukijan roolin, kun toinen taas sortuu riippuvuuden ikeeseen. Nainen ilmaisee tunteitaan, käsittelee valtaa ja riippuvuutta, valheita ja julmuutta - ja pitää itsensä elossa näin.Runokokoelman ovat dramatisoineet Aino Pennanen ja Riikka Oksanen.Tekstitys:Esitys tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi Subtitle Mobile-mobiilisovelluksen kautta. Sovelluksen voit ladata App Storesta tai Google Playsta nimellä Subtitle Mobile. Suosittelemme, että lataat sovelluksen puhelimeesi etukäteen. Näytöksen aikana voit sovelluksen ladattuasi seurata tekstitystä omalta puhelimeltasi. Jokaisella esityksellä on oma koodinsa joka syötetään sovellukseen ennen esitystä. Voit myös lainata tekstityslaitteen maksutta henkilökunnalta.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
ERÄÄN ITSEMURHAN ANATOMIA
Alice BirchERÄÄN ITSEMURHAN ANATOMIAEsitykset 11.4. ja 17.4. ja 24.4.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKolme naista, kolme aikakautta. Yksi yhteinen tragedia.Äiti, tytär, tyttärentytär. Kotiäiti, addikti, lääkäri. Kolmen naissukupolven tragediat kietoutuvat näyttämöllä jatkumoksi, jota on mahdotonta paeta. Naisten tahto kirjoittaa omat kohtalonsa uusiksi ei kuitenkaan sammu milloinkaan.Palkitun näytelmäkirjailijan ja käsikirjoittajan Alice Birchin Erään itsemurhan anatomiaa on esitetty ja ylistetty ympäri maailmaa. Se on ainutlaatuinen näytelmä, jossa itsemurhan trauma kaikuu yli sukupolvien ja läpi aikojen.Ohjaajat Sanna Silvennoinen ja Davide Giovanzana luovat omassa tulkinnassaan poeettisen maailman, jossa uniikki näytelmä herää henkiin musiikin, nukketeatterin ja fyysisen teatterin keinoin.Tuotanto Teatteri Metamorfoosi, & (Espoon teatteri) ja Circo Aereo. Esitysvierailu on toteutettu Uudet klassikot – Nya klassiker -rahaston tuella. Rahaston ovat perustaneet yhdessä valtio ja neljä säätiötä: Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Alfred Kordelinin säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Esityksen suunnitteluvaiheessa hyödynnettiin TTT:n residenssiohjelmaa.Näytelmäkirjailija Alice BirchKäännös Reita LounatvuoriOhjaus Davide Giovanzana ja Sanna SilvennoinenKäännöksen sovitus Mimmi Ahonen ja Sara KoiranenValosuunnittelu Juho RahijärviLavastus- ja pukusuunnittelu Mirkka NyrhinenÄänisuunnittelu Viljami LehtonenSäveltäjä Maija RuuskanenNukketaiteilija Elina SarnoNäyttelijät Samuli Nordberg, Eero Ojala, Pauliina Palo, Riina Tikkanen, Terhi Suorlahti, Roosa Söderholm, Senna Vodzogbe
FI
80 views
Buy Ticket
Read More
Kaihon Karavaanin Joulu: Kyösti Mäkimattila
Kaihon Karavaanin Joulu: Kyösti Mäkimattila
Kyösti Mäkimattila: Kaihon Karavaanin Joulu Onnistuneen ja ihastusta herättäneen 2023 joulukiertueen kannustamina uudistunut Kaihon Karavaani lyöttäytyy toistamiseen Kyösti Mäkimattilan kanssa joulukonsertoimaan! Ensimmäisestä kierroksesta vaikuttuneena Kyösti kertoo, että ”Rytmikkäät ja lämminhenkiset konserttisuunnitelmat ovat jo viimeistelyvaiheessa. Klassikkoteoksia meiltä ja maailmalta, uusia sävelmiä, hartautta ja jouluiloa Kaihon Karavaanin lempeällä otteella, sitä kaikkea on tarjolla!” Jouluiseen tunnelmaan voit virittäytyä kanssamme tänäkin vuonna sekä kirkoissa, että konserttisaleissa! Uudistunut Kaihon Karavaani:
Kyösti Mäkimattila, laulu Rocka Merilahti, kitara Jarno T. Karjalainen, basso Jiri Kuronen, koskettimet, haitari Markus Jaatinen, lyömäsoittimet Olli Krogerus, rummut
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Joulurieha: Osmo Ikonen, Lenni-Kalle Taipale & Band
Torstai 12.12.2024 klo 19
Kesto 2h, sis.väliajan
Verkatehdas, Vanaja -sali
Paasikiventie 2, Hämeenlinna
Jo perinteeksi muodostunut ja suomen hauskin joulukiertue, Joulurieha kiertää maan isoimmat konserttisalit vuonna 2024!
Joulurieha: Osmo Ikonen, Lenni-Kalle Taipale & Band
Konsertissa esiintyvät myös Marzi Nyman ja Joonas Kaikko.
Maamme merkittävimpiin muusikoihin lukeutuvat Osmo Ikonen ja Lenni-Kalle Taipale bändeineen tarjoavat joulumusiikin parhaan ilotulituksen! Illassa kuullaan säkenöivä paketti groovaavia, sekä hartaampia joululauluja niin Suomesta kuin ulkomailta. Mukaansatempaavassa konsertissa annetaan tilaa improvisaatiolle ja yhteissoiton ilolle! Jokainen konsertti on ainutlaatuinen ja mukana on aina ripaus arvaamattomuutta. Mitä vain voi tapahtua, ja tapahtuukin!
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Jasper Høiby – 3Elements (DK)
Kööpenhaminassa syntynyt ja Lontoossa asustava Jasper Høiby nousi eurooppalaisen jazzin kärkinimien joukkoon Phronesis-yhtyeen perustajajäsenenä ja saapuu nyt Suomeen uuden pianotrionsa 3Elementsin kanssa! Melodisella ja rohkealla tyylillään vakuuttavassa 3Elementsissä Høibyn rinnalla soittavat etelä-korealainen pianoihme Chaerin Im sekä eklektinen hollantilaisrumpali Jamie Peet.Vuonna 2005 ensimmäisen yhtyeensä perustanut Høiby on kerännyt tunnustusta jazzkentällä yhdistellessään konstikkaita sävellyksiä spontaaniin improvisaatioon. Phronesis-yhtyeensä lisäksi hän on soittanut mm. kokoonpanoissa Fellow Creatures ja Planet B, ja hänen aiempiin yhteistyökumppaneihinsa lukeutuvat mm. Tigran Hamasyan, Jason Lindner, Jeff Ballard, Verneri Pohjola ja Makay McCraven. Vuodesta 2010 alkaen Høiby on julkaissut kaikki äänitteensä Edition-levymerkin kautta. Vuonna 2012 Høiby noteerattiin Copenhagen Jazz Festivalin 'Young Spirit Award' -palkinnolla.“The brilliant bass player, Jasper Høiby, outstanding music”- GILLES PETERSON“Høiby fashions his pieces so the lines between freedom and form are beautifully blurred, the music flows as a tumultuous organic whole –everything belongs, nothing is forced.”- MOJOTämä konsertti on osa Better Live -hanketta, jonka osarahoittajana on Euroopan Unionin Luova Eurooppa -ohjelma.Konsertti on ikärajaton.
FacebookInstagramTwitterTapahtumapaikka on esteetön. Esteetön WC löytyy, ei erillistä pyörätuolikoroketta. Saattaja pääsee ilmaiseksi.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
U-20: Ässät - HPK
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Jouluoratorio Raahen kirkossa
Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio kuuluu barokkimestarin kauneimpiin ja majesteettisimpiin teoksiin. Tässä konsertissa kuullaan kolme alkuperäisteoksen kuudesta, pääosin maallisesta kantaatista. Jouluoratorio vie tapahtumien keskipisteeseen Beetlehemiin, jossa paimenet ja itämaan tietäjät riemuitsevat ihmeellisen poikalapsen syntymästä.
Bachin majesteettinen oratorio on komeiden kuorokohtausten, koristeellisten aarioiden ja loisteliaiden orkesterisointien juhlaa joulunajan hengessä.
EsiintyjätLauri-Kalle Kallunki musiikin johto ja kuoron valmennusKaisa Ranta sopraanoVirpi Räisänen mezzosopraanoTuomas Katajala tenoriJanne Sihvo bassoOulun Tuomiokirkon OratoriokuoroOulu SinfoniaOhjelmaJohann Sebastian Bach: Jouluoratorio BWV 248Kantaatit 1, 2 ja 3
***
Kesto 1 h 30 min (ei väliaikaa)
Ohjelmamaksu 20/15 € (sis. palvelumaksun)
Ohjelmamyynti: Raahesalin lipunmyynti ja tuntia ennen kirkon ovelta.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Fanny ja Alexander
Järvenpään teatterin kellariteatterissa nähdään Ingmar Bergmanin osin omaelämäkerrallinen sukudraama Fanny ja Alexander. Tiivistunnelmaisen teoksen keskiössä on ruotsalainen Ekdahlin teatterisuku, jonka vaiheita kuvataan kasvavan lapsen silmin. Kiehtova Fanny ja Alexander on ylistys mielikuvituksen ja inhimillisen lämmön parantavalle voimalle uhkakuvien täyttämässä maailmassamme.Alkuperäisteos Ingmar BergmanDramatisointi Paavo WesterbergSovitus ja ohjaus Heini TolaSkenografia Ia EnsteräValosuunnittelu Mirkka SaariÄänisuunnittelu Salla MarkkanenSaattajaliput, ryhmäliput, pyörätuoliliput myynnissä vain teatterilla!
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Lempi
Minna Rytisalo - Miika Muranen - Sinikka SanelmaLEMPIOn vuosi 1944. Rovaniemen kauppalassa kaksostytöt Lempi ja Sisko elävät nuoruuttaan saksalaissotilaiden huomion keskellä. Oman rakkautensa sotilaiden joukosta löytänyt Sisko haastaa sisarensa vedonlyöntiin, jonka seurauksena Lempi rakastuu nuoreen Viljamiin ja tulee raskaaksi.Syttyy sota ja Lempi jää asumaan lappilaiseen syrjäkylään piikatyttö Ellin kanssa. Kun Viljami palaa kotiin rintamalta, Lempi on kadonnut. Kukaan ei tiedä, minne ja miksi. Lempiä, jonka ääniroolissa kuullaan Krista Kosonen, ei näytelmässä nähdä, vaan hänen elämäntarinansa avautuu Viljamin, Ellin ja Lempin kaksoissisaren Siskon kertoman pohjalta. Kuka Lempi todella oli? Mitä hänelle tapahtui?Voiko toista ihmistä koskaan nähdä kokonaan?Minna Rytisalon esikoisromaaniin pohjautuva Lempi on tiheätunnelmainen draama intohimosta, sattumasta ja rakkauden voimasta. Näytelmän ohjaa Miika Muranen, jonka edellistä ohjausta, Agatha Christien Hiirenloukkua esitettiin Arena-näyttämöllä ja suurella näyttämöllä täysille katsomoille 2023–2024.Rooleissa: Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääÄänirooleissa: Krista Kosonen, Risto Kaskilahti, Lenno Paalanen, Alvar Paloniemi, Pekka Huotari, Jouko Klemettilä, Miika Muranen, Santeri Kinnunen, Helena Haaranen, Leenamari UnhoAlkuperäisteos: Minna RytisaloOhjaus ja dramatisointi: Miika MuranenDramatisointi: Sinikka SanelmaLavastus-, projisointi- ja pukusuunnittelu: Reija HirvikoskiProjisointien toteutus: Mika HaaranenValosuunnittelu: Kari LeppäläSävellys ja äänisuunnittelu: Aleksi SauraNaamioinnin suunnittelu: Tuula KuittinenDramaturgi: Sanna Niemeläinen
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Marie Antoinette
David AdjmiMARIE ANTOINETTE Ohjaus Taava Hakala– Aikansa suurin superjulkkis, joka tiputettiin jalustaltaan kovaa ja kolinalla. ”Katkaiskaa sen akan kaula!” David Adjmin näytelmä Marie Antoinette kertoo nuoresta Ranskan kuningattaresta, joka on hurjien ristipaineiden puristuksessa. Samaan aikaan kun monarkia vaatii kruununperillistä, joka ei vain ota syntyäkseen, on Ranskan poliittinen tilanne kuumentunut. Vallankumous lähestyy vääjäämättä ja kuninkaalliset halutaan mestata.Marie Antoinette oli aikansa suuri julkkis ja muodin edelläkävijä. Hänen tyyliään ihailtiin ja matkittiin. Hän oli estoton, valloittava ja hyvin naiivi nuori nainen.Kaupunginteatterin näyttämöllä nähdään anarkistista epookkidraamaa, johon on lisätty street dance -koreografiaa eli tiedossa on mukaansatempaavaa menoa ja aitoa ihmetystä. Versaillesin hovi ei ole koskaan näyttänyt tältä ja vallankumous saa katsojan niskakarvat pystyyn. Suurella näyttämöllä keikaroi ja meuhkaa suuri ensemble; kaikki näyttelijät, uudet kiinnitetyt kasvot sekä Savonian tanssinopettajaopiskelijat. Nimiroolissa nähdään upea Lotta Vaattovaara.Tervetuloa vallankumoukseen!
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Steve'n'Seagulls - More than a Tour
Steve'n'Seagulls'ien energinen ja taidokas livemusiikki on tullut tutuksi niin kotimaan kamaralla, festivaaleilla ja klubeilla ympäri Euroopan, Pohjois-Amerikan kiertueilla, Australiassa ja Etelä-Amerikan lämmössä. Joka kolkassa yleisöstä tuntuu huokuvan sama tunne; bändin keikoilla viihdytään, pidetään hauskaa ja nautitaan ainutlaatuisesta musiikillisesta keitoksesta! Puhumattakaan yhtyeen hirmuisesta suosiosta sosiaalisessa mediassa, eritoten YouTubessa - siellä yksin yhtyeellä on yli miljoona tilaajaa!Kesto n. 2,5 h, sisältää väliajanPermanto K18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskeluaTuotanto Sahara Oyhttp://piikkikasvi.fiSavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: SAVOYVaraa majoitus tästä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
82 views
Buy Ticket
Read More
Uskomaton Taikashow
Taikamaa -kiertue
Koko perheelle suunnattu Uskomaton Taikashow on jatkoa Taikuri Aatun ja Mentalisti Jarin yhteistyölle taikuuden parissa. Kaksikon täysin uudistunut tunnin mittainen show on sekoitus taikuutta, mentalismia, illuusioita ja hulvattoman hauskaa komiikkaa.
Esitykseen on tuotu runsaasti show-elementtejä ja se on hiottu yhteen musiikin, sekä valojen kanssa. Nuoresta iästään huolimatta esiintyjäkaksikko on viihdyttänyt yleisöjä jo monien vuosien ajan aina lukemattomista tapahtumista televisioon asti. Tervetuloa mukaan taikuuden maailmaan.
Tapahtuman kesto 1 tunti
Ei väliaikaa
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Ursus Factory
Ursus Factory on laulaja-kitaristi Jussi Pelkosen ja rumpali-laulaja Aleksi Ripatin muodostama duo, joka on perustettu vuonna 2013. Yhtye on tunnettu erityisesti riehakkaista keikoistaan ja onkin kehuttu usein olevan yksi Suomen parhaista livebändeistä. Ytimessä on duon saumaton yhteys, joka purkautuu soitossa puhtaana, vastustamattomana rock ’n’ rollin riemuna.Ursus Factory on poikkeuksellinen helmi suomalaisella musiikkikentällä, jonka riehakas neo-garagerock rämisee, mutta tinkimättömästi melodiat edellä. Yhtyeen yhdeksi tavaramerkiksi ovat nousseet Pelkosen pilke silmäkulmassa kirjailemat lyriikat, joissa poukkoileva tajunnanvirta ja veitsenterävät huomiot kulkevat rinta rinnan. Biisit ovat hillittömän energisiä ja oman hullaannuttavan silauksen antaa yhtyeelle ominainen tyyli, jossa toisella kädellä räjähtävät riffit mäiskii kuulijaa naamaan, samalla kun toisella kädellä laulujen aiheet silittävät herkästi poskea.
Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.
Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.) apollo@nightclub.fi
Tiedustelut apollo@nightclub.fi
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Harmo ja minä: Ismo Eskelinen & Jussi Vatanen
Pe 13.12. klo 19.30 Pieni saliHarmo ja minäIsmo Eskelinen & Jussi VatanenLiput 29,90 €, eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät 24,90 €Koskettava tarina kitaralle ja kertojalleKahden maineikkaan taiteilijan esittämä tarina ihmisen ja eläimen ystävyydestä; Ismo Eskelinen ja Jussi Vatanen tulkitsevat kitaralle ja kertojalle sävelletyn teoksen Harmo ja minä.Ismo Eskelinen on kansainvälisesti tunnustettu kitaristi, joka on esiintynyt soolokonsertein ja orkesterin solistina ympäri Eurooppaa. Hän on tehnyt myös useita levytyksiä, joista on saanut mm. Emma-palkinnon. Hämeenlinnassa Eskelinen muistetaan hänen Verkatehtaalle suunnittelemastaan kiitetystä konserttisarjasta.Näyttelijä Jussi Vatanen on yhtä kotonaan niin elokuvan Tuntematon sotilas Koskelana kuin television Putouksen hauskuuttajana. Vatanen on saanut jo kahdesti parhaan miesnäyttelijän Kultainen Venla -palkinnon. Kansainväliseen tietoisuuteen Vatanen nousi tänä vuonna Aki Kaurismäen elokuvan Kuolleet lehdet miespääosassa.Harmo ja minä perustuu espanjalaisen Nobel-palkitun Juan Ramón Jiménezin rakastettuun kirjaan, joka kertoo koskettavasti ihmisen ja aasin ystävyydestä. Mario Castelnuovo-Tedescon sävellyksessä tarinan esittävät yhdessä lausuja ja värikkäästi soiva kitara.Esityksen kesto n. 1 h 40 minuuttia, sisältäen väliajan.Tiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!Esityksessä on K-18-alue riveillä 12–17. Kyseisille riveille lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman. Huomioithan, että anniskelukatsomon 18 vuoden ikäraja on ehdoton, joten alaikäiset eivät pääse katsomoon.Tapahtumamuutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Jenni Vartiainen Konserttikiertue 2024
ILTATÄHTI-musiikkikomedian pääosissa liihottavat vanhainkodin kolme iäkästä asukasta, Olga, Eeva ja Hertta. Daamit tekevät osastollaan lennokkaita siirtymiä uniin ja unelmiinsa - välillä spontaanisti, välillä lääkityksen avulla. Haaveissaan naiset ovat mitä ja keitä haluavat, heihin eivät yllä aika tai painovoima, eikä ihailijoita puutu. Esitys vyöryttää yleisön eteen naisten päiväunien viihteellisen runsaudensarven, kun Iltatähteen saapuu yllätysvierailulle niin tukkilaisia, seiloreita, metsän eläimiä kuin Hitler ja Kekkonenkin. Lääkäri, sivari ja pastori edustavat vanhainkodin henkilökuntaa, mutta ehtivät myös tulkita naisten päiväunien kohteita. Olga uskoo olevansa välillä tsaarin hovissa ja dementoitunut Eeva on kokenut eroottisen herätyksen, mutta Hertta hahmottaa kirkkaasti oman tilanteensa. Raila Leppäkosken musiikkinäytelmän on Varkauteen sovittanut esityksen ohjaaja Sarianne Tursas ja kyseessä on tuuletettu versio Ryhmäteatterin 90-luvulla tunnetuksi tekemästä hittinäytelmästä. Tämä riemukas ja kabareemainen musiikkikomedia sisältää häpeilemätöntä kasariestetiikkaa sekä parikymmentä musikaaleista, elokuvista ja radiosta tuttua kappaletta menneiltä vuosikymmeniltä. Tule ja nauti livebändimme tahdittamasta musiikillisesta hittikimarasta Tukkijoelta Bon Joviin!
FI
66 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen, DINNER & SHOW K-18
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
69 views
Buy Ticket
Read More
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Fucking Åmål
Ujo ja outona pidetty Agnes ihastuu koulun suosituimpaan bilettäjä Eliniin. Paineet ovat kovat kaikilla. Pikkukaupungin ja koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun Åmålin nuoret etsivät identiteettiään ja yksinäisyyden vastalääkettä – yhteyttä toiseen ihmiseen.Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Miten lähestyä ihastustaan paljastamatta tunteitaan ja menettämättä kasvojaan?Esitys pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Kajaanin kaupunginteatterin oman ensemblen lisäksi Fucking Åmålissa näyttämöllä nähdään myös nuoria teatterialan opiskelijoita.Käsikirjoitus Lukas MoodyssonSovitus Asta HonkamaaOhjaus Kiia LaineSkenografia Annukka MäntynenValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiVideosuunnittelu Topi LindhNäyttämölläMilla Kuikka, Satu Turunen, Vera Veiskola, Jose ViitalaHellin Karoliina Saastamoinen (Turun taideakatemia)Jalmari Pajunen (Tampereen yliopiston Näty)Alueteatterin kiertueohjelmistossaKesto noin 1 t 10 minSuosittelemme yli 13-vuotiaille.Esitysoikeudet Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Mister Misery (SWE)
Mister Misery (SWE) Turun Nirvanassa 13.12.2024!
Mister Misery on innovatiivinen, moderni ja uraauurtava metalliyhtye Ruotsista. Sekoittamalla puhtaita ja rosoisia lauluja voimakkailla riffeillä ja ylistävillä kertosäkeillä he ovat kehittäneet ainutlaatuisen äänen ja tyylinsä, joka tavoittaa kaikkien nykyaikaisten raskaan musiikin alalajien olennaisen olemuksen.
Vuodesta 2018 lähtien Mister Misery on julkaissut kaksi arvostettua studioalbumia (Unalive ja A Brighter Side Of Death) sekä useita erittäin kehuttuja ja suosittuja singlejä. Yhdistettynä obsceniin ja teatraaliseen ulkonäköön he luovat kokemuksen, joka puhuttelee kaikkia aisteja.
Mister Misery on valloittanut suuret festarilavat, kuten Wacken Open Air, Masters of Rock, Full Metal Cruise ja Hills of Rock sekä esiintynyt lämppärinä metallimusiikin arvostetuille yhtyeille, kuten Nightwish, Dream Theater & The 69 Eyes.
Nirvana Bar & Live ClubFacebookInstagramLiput ovelta, mikäli jäljellä.
FI
93 views
Buy Ticket
Read More
Exän uus ja vanha
Hervoton parisuhdekomedia! Nelikymppiset Jari (Samuli Punkka) ja Terhi (Netta Salonsaari) ovat eronneet puoli vuotta sitten. Välit on saatu kohtuullisen asialliseen kuntoon ja lasten vuoroasumiset sekä muut käytännön asiat on saatu sujumaan. Sitten tipahtaa pommi: Jari on tuomassa uuden naisystävänsä kylään. Terhi odottaa vieraita sekalaisin tuntein, koska on käynyt ilmi, että Jarilla ja tämän uudella heilalla on 20 vuoden ikäero. Onneksi Terhin henkiseksi tueksi saapuu ystävätär Hille. Kaikki ei tietenkään suju kuten on suunniteltu, eikä todellakaan ole sitä miltä näyttää… Yllätyksiä ja nauruhermoja kutkuttavia käänteitä vilisevän farssin on käsikirjoittanut muun muassa Kumman kaa TV-sarjasta tuttu Minna Koskela. Käsikirjoitus: Minna Koskela Ohjaus: Katja Krohn Lavastus ja puvustus: Mimmi Resman Näyttelijät: Sanna Kemppainen, Noora Koski, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Aino Sirje Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 9.11. klo 16 Suurella näyttämöllä Kesto 2 h
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
77 views
Buy Ticket
Read More
Tiranan sydän
Pajtim StatovciTiranan sydänPakomatka minuuteenKantaesitys Finlandia-palkitun Pajtim Statovcin romaanista tuo näyttämölle Bujarin karun elämäntarinan, joka kuljettaa läpi vaihtuvien maiden ja identiteettien.Vielä yksi tarina. Albaanien historiastako? Vai minun perheeni tarina? Tarina minusta ja Agimista. Miehestä ja naisesta sisälläni. Vai häpeästä ja tästä loputtomasta pakomatkasta? Tiedäthän, että mitä enemmän kerron, sitä enemmän valehtelen.Bujarin tarina on palasina ympäri maailmaa. Se alkaa Albaniasta, jossa kommunistinen diktatuuri romahtaa, isä kuolee ja ystävä Agim elää väärässä sukupuolessa. Bujar ja Agim karkaavat länteen rakentamaan parempaa elämää, mutta unelmat pysyvät tavoittamattomissa, vaikka heidän uhraustensa paino kasvaa. Bujar rakentaa identiteettiään ja omaksuu uusia rooleja sitä mukaan, kun maat ja ihmiset hänen ympärillään vaihtuvat. Lopulta elämä kuljettaa Bujarin Suomeen.Kantaesitys perustuu Finlandia-palkitun kirjailijan Pajtim Statovcin romaaniin Tiranan sydän (2016). Näyttämölle sen on dramatisoinut Rasmus Arikka ja esityksen ohjaa David Sandqvist. Näytelmän keskiössä on identiteetin rakentuminen ja uudelleenmäärittely erityisesti sukupuolen, seksuaalisuuden ja etnisyyden näkökulmasta. Miten kohtaamamme tragediat muovaavat meitä ja kenellä on oikeus määritellä identiteettimme? Rooleissa nähdään muun muassa Niki Rautén, Saban Ramadani ja Ella Lymi.TekijätAlkuperäisteos Pajtim StatovciDramatisointi Rasmus ArikkaOhjaus David SandqvistLavastus Jani UljasPuvustus Tuomas LampinenValosuunnittelu Jari SipiläÄänisuunnittelu Jari TengströmNaamioinnin suunnittelu Petriina SuomelaRooleissa Niki Rautén, Saban Ramadani, Ella Lymi, Minna Hämäläinen, Sami Lalou, Ulla Koivuranta, Kimmo Rasila, Ulla Reinikainen, Riitta SalminenPieni näyttämöEnsi-ilta 21.8.2024DraamaS13+
FI
80 views
Buy Ticket
Read More
Ihmettä kaikki
FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72IHMETTÄ KAIKKIAlkuperäisteos Juha ItkonenDramatisointi ja ohjaus Hilkka-Liisa IivanainenRooleissa mm. Toni Harjajärvi ja Ilona PukkilaKantaesitys 17.10.2024 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Suomen rakastetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Juha Itkonen kuvaa tarkkanäköisesti ja empaattisesti vanhemmuuden ristiriitaisuutta ja arjen keskellä tapahtuvia ihmeitä. Ihmettä kaikki on rehellinen ja kaunis kertomus vanhempana kasvamisesta, pelkojen voittamisesta ja rakkaudesta, joka pitää perheen yhdessä.Se on koskettava puheenvuoro läheisyyden merkityksestä ja tarpeesta löytää yhteys toiseen ihmiseen. Näytelmä on syntynyt kirjailija Juha Itkosen ja ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen yhteistyönä. Se pohjautuu tekijöidensä omakohtaisiin kokemuksiin ja Itkosen vuonna 2018 julkaistuun romaaniin.
FI
83 views
Buy Ticket
Read More