1183 result(s) found for ""
Konstan Joulu
Koko kansan Konsta joulukeikoille - Konstan joulu kiertää ympäri Suomen
Suomalaisten suosikki Konsta Hietanen lähtee jälleen kovasti toivotulle joulukiertueelle. Viime vuosina huimia yleisömääriä kerännyt ja joulukansan ihastuttanut kiertue nähdään tänä vuonna marras-joulukuussa viidellätoista eri paikkakunnalla.
Lämminhenkisissä konserteissa Konstaa säestävät lahtelaiset huippumuusikot: pianisti Matti Hussi ja sellisti Niklas Hagmark. Lisäksi Konsta soittaa itse kitaraa. Konserteissa välittyy Konstan aitous ja taidokkuus kohdata yleisönsä.
Kiertue pysähtyy lähes jokaisessa Suomen suuressa kaupungissa. Kirkot ja konserttisalit ovat suuria, mutta tunnelma tulee jälleen olemaan intiimi. Kiertue alkaa Nakkilasta 24.11. ja päättyy Helsinkiin, Lauttasaaren kirkkoon 17.12.
“Tervetuloa Konstan jouluun, vietetään yhdessä pieni hetki joulua! Rauhoitutaan rakkaiden joululaulujen äärelle, unohtamatta kuitenkaan myös muutamaa rempseämpää hyvän mielen joululaulua. Pari omaakin kappalettani kuullaan ohjelmistossa, varmasti ainakin “Usko joulun taikaan”, jonka teeman alla kiersin muutama vuosi sitten ensimmäisen joulukiertueeni”, Konsta kertoo.
Konstan tapa olla läsnä esiintyessään ja ottaa huomioon koko yleisö sekä huikea yhtye ja solistin laulutaito takaavat sen, että näistä konserteista tulee ikimuistoisia!
Konsertin kesto on noin 75min.
Konsertti alkaa 19.00
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
KASEVA EILEN-TÄNÄÄN 50 VUOTTA
KasevaEILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUEKaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat vain kasvaneet vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.Tarina sai jatkoa keväällä 2024 alkaneen 50-vuotisjuhlakiertueen myötä. Nyt syksyllä tämä sukupolvikokemukseksi muodostunut ja kiitelty juhlakiertue saapuu konserttisaleihin.Kaseva on:Matti Mikkonen, laulu ja kitaraJouko Järvinen, basso ja lauluNils Jokela, rummutTommi Kekoni, kitara ja laulu.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
PikkuZet Stand up -joulut
PikkuZet stand up -joulut Zemppi Areenassa
Vuoden 2024 PikkuZet Stand up-jouluja tähdittävät Niko Kivelä, Jaakko Saariluoma, Heli Sutela ja Lasse Oikarinen!
Nämä mestarit tuovat hilpeät settinsä Zemppi Areenan lavalle 5.12.2024.
Tule, koe&näe jo seitsemännen kerran järjestettävä Pohjois-Suomen suurin Stand Up-tapahtuma!
NIKO KIVELÄ
Niko Kivelän tyyli on rönsyilevää ja komiikka viiltävän terävää: ei voi koskaan tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Läsnäolo, rytmi ja puhdas koominen lahjakkuus lyövät kättä Nikon esiintyessä. Hänen keikoillaan voit odottaa hersyvän energistä huumoria ja suoraa puhetta.
JAAKKO SAARILUOMA
Näyttelijä ja stand up -koomikko Jaakko Saariluoma tunnetaan lukuisista rooleistaan teatterissa, televisiossa ja stand up -areenoilla. Saariluoma on nopea, terävä ja aina askeleen edellä. Huumorin aiheet kumpuavat elävästä elämästä, sillä maailma on hämmentävä paikka ja arkiset tilanteet voivat olla äärettömän koomisia.
HELI SUTELA
Näyttelijä ja stand up -koomikko Heli Sutela hauskuuttaa lämpimällä ja sympaattisella tavallaan. Aiheet komiikkaan löytyvät todellisesta elämästä ja ärsyttävätkin asiat muuttuvat naurattaviksi. Helin stand upissa saa varautua nopeisiin käännöksiin ja yllätyksiin.
LASSE OIKARINEN
Lasse Oikarinen on tehnyt komiikkaa vuodesta 2013 lähtien. Hän on Vuoden 2017 tulokas -voittaja, joka tunnetaan energisestä sekä heittäytyvästä tyylistään. Hän keskustelee ja pelaa yleisön kanssa taitavasti, mikä tekee jokaisesta esityksestä ainutlaatuisen. Lasse on ollut mukana myös Nelosen Stand Up! -ohjelman kolmannella ja neljännellä tuotantokaudella sekä MTV:n Komediaklubi-ohjelmassa.
PikkuZet Stand Up-joulut on ollut edelliset kuusi vuotta loppuunmyyty, joten ole nopea!
Esiintyjät: NIKO KIVELÄ, JAAKKO SAARILUOMA, HELI SUTELA, LASSE OIKARINEN
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Ruka Rap Weekend - 3 päivän lippu to-la 5.-7.12.2024
Ruka Rap Weekend to-la 5.-7.12.2024
Ovet: klo 22:00
Showtime: klo 23:00
Rukan Ihkussa vietetään pitkää itsenäisyysviikonloppua suomalaisten raptähtien seurassa. Torstaina bileet käynnistyy Eevil Stöön ja Stepan armottoman kovalla keikalla. Perjantaina päästetään irti Lyömättömät ja lauantaina bileet huipentuu Mikael Gabrielin keikalla.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Siipisaluunan stand up -ilta!
Siipisaluunan stand up -klubi jatkuu!
Lempäälän Siipisaluunassa nähdään joulukuussa Matti Paalanen, Ida Akkila, Eero Corso, Jack Murda, Harri Muikkula, Tuomas Sämpi, Timo Teern ja iltaa isännöi Antti Akonniemi!Liput ovelta, jos jäljellä.
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja.
Esityksen kesto: 2 h.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: p. 0503092265
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
LEDA
Turkulaisen nykynukketeatterin helmi sekoittaa rokokoon, joutsenmyytin ja sukupuoli-identiteetit!Kun eräs maaseutuerakkona elelevä aatelinen alkaa kertoa omaa versiotaan antiikin Ledan ja joutsenen myytistä syntyy yhtä aikaa traaginen ja hervottoman hauska kuvaelma neidon häpäisystä. Leda on rokokooaikaan sijoittuva tarina kielletyistä intohimoista, identiteetistä, seksuaalisesta vallankäytöstä ja rakkaudesta – sekä häpeilemätön kaunokirjallinen ilotulitus.Vauhdikkaassa nukketeatteriversiossa nuket herättävät tarinan henkiin juuri kuin vain nuket voivat. Kun inhimillisesti samaistuttava kertojanukke uppoaa kirjeensä syövereihin, lavan täyttävät enemmän tai vähemmän eroottisista muoviesineistä muotonsa löytäneet viaton Adèle-neitsyt, hekumallinen markiisitar, suorasukainen Monsieur de Signe sekä kaksi lintujen jaloista pakkomielteisesti keskustelevaa paronia. Tarinan edessä vinksahtaneen rokokoohörhelön ja parodisen nukkeilottelun takaa paljastuu myös synkempiä sävyjä ja ihmiskohtaloita.Leda on kantaesitys Anu Kaajan kiitetystä esikoisromaanista. Nukketeatterisovituksesta ja toteutuksesta vastaa palkitun ohjaaja Merja Pöyhösen johdolla piinkova ammattilaisjoukko, jossa on tuttuja nimiä monien viime vuosien nukketeatterimenestysten takaa.Valmistaudu nauramaan, hämmentymään ja liikuttumaan!Sisältövaroitus: Esitys sisältää ja käsittelee seksuaalista väkivaltaaKäsikirjoitus: Anu KaajaOhjaus ja konsepti: Merja PöyhönenNukenrakennus, lavastus ja puvustus: Jenni RutanenNukenrakennus (kertojanukke): Helena MarkkuSävellys: Antti-Juhani ManninenÄänisuunnittelu: Merja Pöyhönen ja Antti-Juhani ManninenValosuunnittelu: Essi SantalaTekniikan ajo: Helena MarkkuEsiintyjät: Sirpa Järvenpää, Reetta Moilanen, Riina Tikkanen, Maija WesterholmTuotanto: työryhmä & Turun KaupunginteatteriEsityksen valmistamista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Turun teatterisäätiö, Suomen Kulttuurirahasto sekä nukketeatteriverkosto Aura of Puppets.Kesto: 1:15 (ei väliaikaa).
FI
74 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus (PN)
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Exän uus ja vanha
Hervoton parisuhdekomedia! Nelikymppiset Jari (Samuli Punkka) ja Terhi (Netta Salonsaari) ovat eronneet puoli vuotta sitten. Välit on saatu kohtuullisen asialliseen kuntoon ja lasten vuoroasumiset sekä muut käytännön asiat on saatu sujumaan. Sitten tipahtaa pommi: Jari on tuomassa uuden naisystävänsä kylään. Terhi odottaa vieraita sekalaisin tuntein, koska on käynyt ilmi, että Jarilla ja tämän uudella heilalla on 20 vuoden ikäero. Onneksi Terhin henkiseksi tueksi saapuu ystävätär Hille. Kaikki ei tietenkään suju kuten on suunniteltu, eikä todellakaan ole sitä miltä näyttää… Yllätyksiä ja nauruhermoja kutkuttavia käänteitä vilisevän farssin on käsikirjoittanut muun muassa Kumman kaa TV-sarjasta tuttu Minna Koskela. Käsikirjoitus: Minna Koskela Ohjaus: Katja Krohn Lavastus ja puvustus: Mimmi Resman Näyttelijät: Sanna Kemppainen, Noora Koski, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Aino Sirje Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 9.11. klo 16 Suurella näyttämöllä Kesto 2 h
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
SAIMAAN RAUHA ROKKAA: Anssi Kela & Younhearted K-18
Anssi Kela singahti koko kansan sydämiin vuosituhannen taitteessa, kun hänen "Nummela"-klassikkoalbumistaan muodostui yksi maamme kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä pitkäsoitoista. Rakastettu esiintyjä ei jäänyt kuitenkaan kieriskelemään hetkelliseen suosioon, vaan on pysynyt relevanttina läpi vuosikymmenten.Herkistä, akustiseen soundiin nojaavista kappaleistaan ja hurmoksellisista livekeikoistaan tunnetun Youngheartedin muodostavat laulaja Reeta Huotarinen sekä kitaristit Atte Ranta ja Emil Korkiakoski. Kolmikko perusti Youngheartedin vuonna 2015.MAJOITUSTARJOUSTapahtuman kunniaksi Holiday Club Saimaan Rauha tarjoaa edullisen majoituksen konsertin yhteydessä. Tee keikkaillastasi ikimuistoinen kylpyläloma ja varaa majoitus jopa -30 %:https://www.holidayclubresorts.com/fi/kylpylahotellit-resortit/saimaan-rauha/tekemista/tapahtumat/#majoitusSHOW & DINNERTule nauttimaan monipuolinen buffet-illallinen ennen konserttia! Show & Dinner -paketti sisältää keikkalipun sekä Rokki-buffet -ruokailun Holiday Club Saimaan Rauhan Easy Kitchenissä klo 18.00-20.30.Rokki-buffet menuVihersalaatti (V, G) ja klassinen vinegretteRosollia ja piparjuurikermaa (L,G)Metsäsienisalaatti (L,G)Graavilohi (M,G) ja tillinen hovimestarinkastike (M)Sillivalikoima (L,G)Toast Skågen lohenmädillä (L)Kasvis Toast Skågen (L)Marinoitua punasipuliaMaalaispateeta ja karpalohyytelöäTalon tapaan joulukinkkua ja sinappia (L)Keitettyä perunaaMaalaisleipää sekä ruismallaslimppua (L) ja voita (L)* * *Naudan paahtopaisti, glögissä haudutettua punakaalia ja tumma rosmariinikastike (M,G)Perinteiset lanttu- ja perunalaatikot (L)Bataatti-vuohenjuustogratiini (L, G)* * *Glögitiramisu (L)Tummasuklaamousse limesokeroiduilla marjoilla (L,G)Piparkakkuja (L)
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki S-Etunäytös
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
76 views
Buy Ticket
Read More
Vauhti Kiihtyy -pikkujoulut Oulu - Perusliput K-18
Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut Ouluhallissa torstaina 5.12.!Suosituista kesäfestivaaleistaan tunnettu Vauhti Kiihtyy järjestää bileet nyt myös vuoden pimeimpään aikaan. Ouluhallissa torstaina 5. joulukuuta järjestettävien Vauhti Kiihtyy Pikkujoulujen tunnelman takaajiksi on buukattu viisi takuuvarmaa bilebändiä, mukana ovat mm. Portion Boys, Teflon Brothers ja Stig. Vauhti kiihtyy -festareiden tapaan saatavilla on houkuttelevan hintaisia lippuja niin yksin kuin kaverin kanssa saapuville.Oulussa jo kahdesti hyvällä menestyksellä järjestetty Vauhti Kiihtyy Oulu -tarjoaa nyt bileet nyt myös talven keskelle. Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestetään Ouluhallissa torstaina 5. joulukuuta. Ovet aukeavat VIP-lippulaisille jo klo 17.00, jolloin tarjolla on lipun hintaan kuuluva buffet-pöytä. Peruslipun ostajille ovet aukeavat klo 19.00 ja juhlat jatkuvat aina aamukahteen saakka.Vauhti Kiihtyy Pikkujouluissa esiintyy yhteensä viisi takuuvarmaa bilebändiä. Mukana ovat Portion Boys Teflon Brothers, Pasi ja Anssi, Stig ja Petri Nygård.Täysi-ikäisille suunnatun tapahtuman lipunmyynti käynnistyy 4.9. Saatavilla on peruslipun lisäksi myös houkuttelevan hintainen kaverilippu sekä ruokailun sisältävä VIP-lippu.- Meininki Vauhti Kiihtyy -festareilla on ollut niin hyvä ja saamamme palaute positiivista, että halusimme järjestää bileet myös talvella. Idea näissä pikkujouluissa on se, että pääsee hyviin bileisiin vaikka tulisi yksin, kaksin tai vaikka firmaporukan kanssa. Tervetuloa!, sanoo Rauhala Eventsin Marko Savolainen.Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestää Vauhti Kiihtyy -festivaalienkin takaa tunnettu Rauhala Events Oy. Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Tänä kesänä Vauhti Kiihtyy -festivaali on jo ehditty järjestää Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella, jossa festivaali keräsi 32 500 kävijää. Oulussa juhlittiin 27 500 festivaalivieraan kanssa. Seuraava Vauhti Kiihtyy Oulu -festivaali järjestetään Ouluhallin parkkialueella 22.-23.8.2025.VAUHTI KIIHTYY PIKKUJOULUTOULU OuluhalliTo 5.12.2024K-18Esiintyjät: Portion Boys, Teflon Brothers, Pasi ja Anssi, Stig, Petri NygårdLiput:Peruslippu 29,90€Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn kahdelle henkilölle) 50€Sisäänpääsy klo 19.00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaVIP-lippu 49,90€VIP Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn ja ruokailuun kahdelle henkilölle) 90€Sisäänpääsy klo 17.00, ruokailu klo 17.00-19-00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaPyörätuoliasiakas voi ostaa tavallisen lipun. Saattaja pääsee veloituksetta saatettavan seurassa, saattajakortti esitettävä ovella.VIPissä myös saattajalle sisältyy ruokailu.Pääsylippua ei vaihdeta rannekkeeseen. Lipulla pääsee sisään vain kerran illan aikana.VIP-lippuun sisältyvä buffet:Lämpimät:Jouluinen nyhtöpossu (M, G)Kardemummabroiler (M, G)Kermaperunat (L, G)Siirappiset uunijuurekset (V, M, G)Kylmät:Rosolli (V, M, G)Omena-kvinoa salaatti (V, M, G)Fenkoli-fetasalaatti (L, G)Mausteista punakaalia (V, M, G)Paahdetut porkkanat (V, M, G)Vihreä salaatti (V, M, G)Pinkki punaherukka-sinappikastike (V, M, G)Vegaani:Jouluista nyhtökauraa (V, M, G)Jälkiruoka:Kahvi/teePiparijuustokakku (L)Järjestäjä: Rauhala Events
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Huora
Punkrock-yhtye Huora esiintyy Tampereen Olympiassa torstaina 5. joulukuuta
Alkuvuodesta ilmestynyt "Neljä Huolenaikaa" on yhtyeen neljäs albumi ja sen julkaisijana toimii mm. Stam1nan ja Mokoman levy-yhtiönä tuttu Sakara Records. Huora on kiertänyt tänä vuonna kattavasti Suomen klubeilla ja festivaaleilla. Olympian keikka on levynjulkaisukiertueen viimeinen keikka ja bändi jää sen jälkeen keikkatauolle. Tarttuvilla biiseillä ja energisellä livemeiningillä läpimurron tehneen yhtyeen muodostavat laulaja Anni Lötjönen, kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen ja rumpali Saku Sahlstedt.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Apulanta
Suomen suosituin rockyhtye Apulanta tekee syksyllä kattavan Oire jostakin-nimisen kiertueen uuden, marraskuussa julkaistavan ep:n tiimoilta. Lukuisista hiteistä tunnettu Apulanta julkaisi viimeisimmän, platinaa myyneen albumin Sielun kaltainen tuote syksyllä 2022 ja bändi valloitti tämän kesän festarilavat pääesiintyjän roolissa. Yhtyeeltä on luvassa uutta musiikkia myös myöhemmin ensi vuonna, joten fanien kannattaa olla kuulolla. Ennen syksyn kiertuetta Apulanta nousee lokakuussa kaksi kertaa loppuunmyydyn Nokia Arenan lavalle Sinfonia Lahden kanssa.Liput ovelta 55 €, mikäli jäljellä.
Sawohouse Underground VIP-pöytä
Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin
keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai
asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta,
niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa!
VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy
jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi
jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain
vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää
virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä
hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska
ilta!
VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu
maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi
haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl.
Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti.
Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Ensiferum x Swallow the Sun
ENSIFERUM JA SWALLOW THE SUN YHTEISKIERTUEELLE JOULUKUUSSA
Metalliyhtyeet Ensiferum ja Swallow The Sun suuntaavat yhteisvoimin joulukuussa seitsemän kaupunkia kattavalle levynjulkaisukiertueelle. Kotimaisen raskaan musiikin kärkinimien uusia albumeita juhlistava Suomen-kiertue käynnistyy Lahden Finlandia-klubilta torstaina 5. joulukuuta. Seinäjoen Rytmikorjaamon, Oulun Tullisalin, Jyväskylän Lutakon, Tampereen Pakkahuoneen ja Turun Teatron kautta kaartava yhteiskiertue huipentuu Helsingin Kulttuuritalolle lauantaina 14. joulukuuta. Lokakuussa uudet albuminsa julkaisevat yhtyeet esittävät kiertueen konserteissa täysimittaiset keikat. Lipunmyynti käynnistyy esiintymispaikkojen ennakkomyyntipisteissä maanantaina 19. elokuuta klo 9.
Folk metal –yhtye Ensiferum julkaisee 18. lokakuuta yhdeksännen albuminsa Winter Storm, jonka ensimmäinen single Winter Storm Vigilantes ilmestyi musiikkivideon kera kesäkuussa. Tulevan albumin kappaleet ovat kitaristi Markus Toivosen säveltämiä ja sen lyriikat pohjautuvat basisti Sami Hinkan vielä julkaisemattomaan fantasiakirjaan. Albumin on tuottanut Janne Joutsenniemi ja miksannut sekä masteroinut Jens Bogren. Kansainvälistäkin suosiota nauttivan Ensiferumin edellinen albumi Thalassic ilmestyi vuonna 2020 nousten Suomen albumilistojen kärkeen ja Saksassa albumilistan sijalle 3.
Death- ja doom-metallia suvereenisti yhteen nitova Swallow The Sun julkaisee samaisena lokakuun päivänä uuden, niin ikään järjestyksessään yhdeksännen albuminsa Shining. Tulevan albumin on tuottanut Dan Lancaster (Bring Me The Horizon, Muse, Enter Shikari). Jyväskyläläiset juuret omaava yhtye on reilun parinkymmenen vuoden aikana valanut epätoivon, kauneuden ja sydänsurut melankoliseen metallimusiikkinsa ja useiden maailmankiertueiden ohella saavuttanut lukuisia listaykkösiä ja palkintoehdokkuuksia. Toimittaja Matti Riekin kirjoittama yhtyeen vaiheista kertova, kehuttu historiikki ilmestyi tammikuussa.
Ensiferum ja Swallow The Sun ovat kuin luotuja yhteiskiertueelle, joka tarjoaa loppuvuodesta ainutlaatuisen tilaisuuden nauttia suomalaisesta raskaan musiikin osaamisesta.
Finlandia-klubi, Sibeliustalo
Esityspäivä ja kellonaika: to 5.12.2024 klo 20
19.00 ovet
20.00 Swallow The Sun
21.45 Ensiferum
Tapahtuman kesto 3 h
Ikäraja: -S-
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL: VIP MEET & GREET
KINGSTON WALLIN MUSIIKIN YSTÄVILLE LUVASSA HARVINAISTA HERKKUA – JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL -KONSERTTI HELSINGIN JÄÄHALLIIN 5.12.20245.12.2024 tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun lähtemättömän jäljen suomalaiseen rock-historiaan jättänyt Kingston Wall soitti viimeisen julkisen keikkansa. Merkkipäivän kunniaksi yhtyeen basisti Jukka Jylli ja rumpali Sami ’Kuoppis’ Kuoppamäki herättävät Kingston Wallin musiikin henkiin ainutkertaisella Music of Kingston Wall -konsertilla Helsingin jäähallissa.1990-luvulla kolme albumia julkaissut Kingston Wall soitti viimeisen julkisen keikkansa 5.12.1994 Helsingin Lepakkoluolassa. Kuluneet vuosikymmenet ovat kasvattaneet yhtyeen fanikuntaa entisestään, kun uudet sukupolvet ovat löytäneet Kingston Wallin musiikin. Niinpä päivälleen kolmekymmentä vuotta yhtyeen viimeisen keikan jälkeen järjestettävä JJylli & Kuoppis -Music of Kingston Wall -konsertti nähdäänkin jo isommissa puitteissa, Helsingin jäähallissa. Ainutlaatuisen illan aikana kuullaan kappaleita koko Kingston Wallin uran ajalta.JJylli & Kuoppis -Music of Kingston Wall -konsertin kivijalan luovat itseoikeutetusti bändin alkuperäisjäseniin kuuluvat Jylli & Kuoppis. Heidän lisäkseen illan musiikillisen ydinryhmän muodostavat Jesper Anastasiadis (laulu, kitara ja perkussiot), Juhani Grönroos (kitara), Esa Holopainen (kitara) ja Mikko Von Hertzen (laulu, kitara ja perkussiot), joista kaikille Kingston Wallin musiikki on ollut merkittävässä roolissa muusikoksi varttuessa. Jäähallissa tämä taitavista ja monipuolisista muusikoista koostuva kuusikko soittaa omat versionsa Kingston Wallin biiseistä jamihenkeä sekä Kingston Wallin taiteellista perintöä kunnioittaen. Lue esiintymiskokoonpanon lyhyet biografiat sekä Kingston Wallin esittely täältä- Kingston Wallin musiikki ja tuo tiivis aikakausi omassa nuoruudessani 90-luvulla on värittänyt elämääni pysyvästi ja edelleen itseänikin yllättävillä tavoilla. Olen palannut usein vuoden 1994 joulukuisen Lepakon keikan tunnelmiin omia reaktioitani ihmetellen. Silloisen trion aika oli tulossa tiensä päähän, vaikka polkumme olikin vasta muutamaa vuotta aiemmin alkanut. Jäljelle jäi kuitenkin taika, mitä vaalimme parhaamme mukaan - sekä silloin että nyt. Kuljetus tuolta Lepakosta tulevalle Jäähallin keikalle on kestänyt tasan 30 vuotta, ja ylpeydellä ja ilolla totean ettei musan ja taiteen arvo ole vuosikymmeninä ainakaan sulanut - päinvastoin se on elänyt vahvana ja omilla ehdoillaan sekä meidän sitä silloin tehneiden, mutta myös kaikkien siitä kiinnostuneiden mielissä, Sami Kuoppamäki sanoo.JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL-iltaa edeltää valikoidut, kestoltaan lyhyemmät esiintymiset tulevan kesän festivaaleilla. Kokoonpano tullaan näkemään Turun Kesärauhassa, Joensuun Ilosaarirockissa, Kuopiorockissa sekä Helsingin Jytäkesä Go-Go:ssa.Kingston Wall on ollut tänä vuonna ajankohtainen myös Robert Palomäen uudelleen miksaamien albumien tiimoilta. Alunperin vuosina 1992-94 ilmestyneestä albumitrilogiasta uudelleen miksatut ja masteroidut I ja II on jo julkaistu sekä vinyyli- että digiversioina, ja Tri-logyn uusittu painos ilmestyy maaliskuussa 2024. Lue lisää täältäJJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALLHelsingin jäähalliTo 5.12.2024Ovet klo 18.00Kokoonpano:JJylli - bassoKuoppis - rummutEsa Holopainen - kitaraJuhani Grönroos - kitaraJesper Anastasiadis - laulu, kitara ja perkussiotMikko Von Hertzen - laulu, kitara ja perkussiot
FI
91 views
Buy Ticket
Read More
Pikkujoulu Show
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Saimaa
Saimaa julkaisee uuden albuminsa ”Vol. 7” ikonisen Love Recordsin kautta syyskuun 6. päivä.
Matti Mikkolan kipparoima bändi levytti kahden albumin kokonaisuuden viime syksynä. Kokonaisuuden ensimmäinen osa ”Vol. 6” julkaistiin tänä keväänä ja se sai runsaasti suitsutusta osakseen mediassa:“…yhtye kuulostaa raikkaalta, tuoreelta ja tyylien kirjossaan niin uskomattomalta, ettei levyn toivoisi loppuvan ollenkaan.”*****/Etelä-Suomen Sanomat“Samaan aikaan mahtipontista että juurevaa, populaaria että progea, laulettavaa että nörtteiltävää ja kaikkea siltä väliltä. Levy voisi samaan aikaan löytyä sekä jokaisen isän tai isoisän hyllystä että lukioikäisen Spotify-soittolistalta, mikä kertoo orkesterin kyvystä tehdä rajat ylittävää musiikkia jokaiselle helposti lähestyttävällä tavalla.”*****/Soundi“On suorastaan fantastista, että yhtye on jälleen päättänyt laittaa kaiken likoon – omilla ehdoillaan ja kaikessa komeudessaan.”*****/Karjalainen“Vol. 6 on klassinen laulukokoelma. Laulusolistit vievät homman kotiin harmonioita myöten. Sovitukset on tehty erittäin taitavasti, monipuolisesti ja kunnianhimoisesti perinteisenä käsityönä viimeistä piirtoa myöten. Ne ovat viiden tähden luokkaa.”*****/HS“On selvää, että Saimaan paikka on ja pysyy suurten suomiyhtyeiden kärkikastissa.”*****/KeskisuomalainenHuippumuusikoista koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja rajoittamatonta. Vaikka yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin, on lopputulos helposti lähestyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Bändiin aivan uudenlaista syvyyttä tuovat myös uudet laulajat Unna Kortehisto, Liisa Anastasiadis, Nelli Saarikoski ja Kimmo Härmä. Suurin osa yhtyeen kevätkeikoista on ollut loppuunmyyty ja tunnelma keikoilla hurmoksellinen.Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL: VIP CAPTAIN RELIEF
KINGSTON WALLIN MUSIIKIN YSTÄVILLE LUVASSA HARVINAISTA HERKKUA – JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL -KONSERTTI HELSINGIN JÄÄHALLIIN 5.12.20245.12.2024 tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun lähtemättömän jäljen suomalaiseen rock-historiaan jättänyt Kingston Wall soitti viimeisen julkisen keikkansa. Merkkipäivän kunniaksi yhtyeen basisti Jukka Jylli ja rumpali Sami ’Kuoppis’ Kuoppamäki herättävät Kingston Wallin musiikin henkiin ainutkertaisella Music of Kingston Wall -konsertilla Helsingin jäähallissa.1990-luvulla kolme albumia julkaissut Kingston Wall soitti viimeisen julkisen keikkansa 5.12.1994 Helsingin Lepakkoluolassa. Kuluneet vuosikymmenet ovat kasvattaneet yhtyeen fanikuntaa entisestään, kun uudet sukupolvet ovat löytäneet Kingston Wallin musiikin. Niinpä päivälleen kolmekymmentä vuotta yhtyeen viimeisen keikan jälkeen järjestettävä JJylli & Kuoppis -Music of Kingston Wall -konsertti nähdäänkin jo isommissa puitteissa, Helsingin jäähallissa. Ainutlaatuisen illan aikana kuullaan kappaleita koko Kingston Wallin uran ajalta.JJylli & Kuoppis -Music of Kingston Wall -konsertin kivijalan luovat itseoikeutetusti bändin alkuperäisjäseniin kuuluvat Jylli & Kuoppis. Heidän lisäkseen illan musiikillisen ydinryhmän muodostavat Jesper Anastasiadis (laulu, kitara ja perkussiot), Juhani Grönroos (kitara), Esa Holopainen (kitara) ja Mikko Von Hertzen (laulu, kitara ja perkussiot), joista kaikille Kingston Wallin musiikki on ollut merkittävässä roolissa muusikoksi varttuessa. Jäähallissa tämä taitavista ja monipuolisista muusikoista koostuva kuusikko soittaa omat versionsa Kingston Wallin biiseistä jamihenkeä sekä Kingston Wallin taiteellista perintöä kunnioittaen. Lue esiintymiskokoonpanon lyhyet biografiat sekä Kingston Wallin esittely täältä- Kingston Wallin musiikki ja tuo tiivis aikakausi omassa nuoruudessani 90-luvulla on värittänyt elämääni pysyvästi ja edelleen itseänikin yllättävillä tavoilla. Olen palannut usein vuoden 1994 joulukuisen Lepakon keikan tunnelmiin omia reaktioitani ihmetellen. Silloisen trion aika oli tulossa tiensä päähän, vaikka polkumme olikin vasta muutamaa vuotta aiemmin alkanut. Jäljelle jäi kuitenkin taika, mitä vaalimme parhaamme mukaan - sekä silloin että nyt. Kuljetus tuolta Lepakosta tulevalle Jäähallin keikalle on kestänyt tasan 30 vuotta, ja ylpeydellä ja ilolla totean ettei musan ja taiteen arvo ole vuosikymmeninä ainakaan sulanut - päinvastoin se on elänyt vahvana ja omilla ehdoillaan sekä meidän sitä silloin tehneiden, mutta myös kaikkien siitä kiinnostuneiden mielissä, Sami Kuoppamäki sanoo.JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL-iltaa edeltää valikoidut, kestoltaan lyhyemmät esiintymiset tulevan kesän festivaaleilla. Kokoonpano tullaan näkemään Turun Kesärauhassa, Joensuun Ilosaarirockissa, Kuopiorockissa sekä Helsingin Jytäkesä Go-Go:ssa.Kingston Wall on ollut tänä vuonna ajankohtainen myös Robert Palomäen uudelleen miksaamien albumien tiimoilta. Alunperin vuosina 1992-94 ilmestyneestä albumitrilogiasta uudelleen miksatut ja masteroidut I ja II on jo julkaistu sekä vinyyli- että digiversioina, ja Tri-logyn uusittu painos ilmestyy maaliskuussa 2024. Lue lisää täältäJJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALLHelsingin jäähalliTo 5.12.2024Ovet klo 18.00Kokoonpano:JJylli - bassoKuoppis - rummutEsa Holopainen - kitaraJuhani Grönroos - kitaraJesper Anastasiadis - laulu, kitara ja perkussiotMikko Von Hertzen - laulu, kitara ja perkussiot
FI
80 views
Buy Ticket
Read More
Pekka Laine & The Enchanted + Tinyhawk & Bizarro
Satori Disco Guitar -kiertue on ihmeellinen trippi!Kun suomalaisen instrumentaaliskenen kaksi kuumaa nimeä yhdistää vimmansa, tuloksena on yksi syksyn kiinnostavimmista live-kattauksista. Muusikko-toimittaja Pekka Laineen luotsaama lumottu kuusikko juhlistaa syyskuussa ilmestyvää Pekka Laine & The Enchanted in Slumberland-albumiaan syöksymällä soivaan avaruusseikkailuun Teosto-palkitun instrumentaalisensaatio Tinyhawk & Bizzarron kanssa.Luvassa on sielun täydeltä hiekka-aavikoilta sateisen Tokion kautta Kalifornian rannoille ja hippiniityille ja sieltä kauhuelokuvalavasteiden kautta vieraisiin tähtiin kiirivää kitaraa. Rautalanka. Psykedelia. Hikinen tanssilattia. Kaikki käy. Näissä pirskeissä diskoillaan ja kitaroidaan huolella.Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijakortti tarkistetaan ovella.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Loistojuttu!
FI
72 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Turku? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
LEDA
Turkulaisen nykynukketeatterin helmi sekoittaa rokokoon, joutsenmyytin ja sukupuoli-identiteetit!Kun eräs maaseutuerakkona elelevä aatelinen alkaa kertoa omaa versiotaan antiikin Ledan ja joutsenen myytistä syntyy yhtä aikaa traaginen ja hervottoman hauska kuvaelma neidon häpäisystä. Leda on rokokooaikaan sijoittuva tarina kielletyistä intohimoista, identiteetistä, seksuaalisesta vallankäytöstä ja rakkaudesta – sekä häpeilemätön kaunokirjallinen ilotulitus.Vauhdikkaassa nukketeatteriversiossa nuket herättävät tarinan henkiin juuri kuin vain nuket voivat. Kun inhimillisesti samaistuttava kertojanukke uppoaa kirjeensä syövereihin, lavan täyttävät enemmän tai vähemmän eroottisista muoviesineistä muotonsa löytäneet viaton Adèle-neitsyt, hekumallinen markiisitar, suorasukainen Monsieur de Signe sekä kaksi lintujen jaloista pakkomielteisesti keskustelevaa paronia. Tarinan edessä vinksahtaneen rokokoohörhelön ja parodisen nukkeilottelun takaa paljastuu myös synkempiä sävyjä ja ihmiskohtaloita.Leda on kantaesitys Anu Kaajan kiitetystä esikoisromaanista. Nukketeatterisovituksesta ja toteutuksesta vastaa palkitun ohjaaja Merja Pöyhösen johdolla piinkova ammattilaisjoukko, jossa on tuttuja nimiä monien viime vuosien nukketeatterimenestysten takaa.Valmistaudu nauramaan, hämmentymään ja liikuttumaan!Sisältövaroitus: Esitys sisältää ja käsittelee seksuaalista väkivaltaaKäsikirjoitus: Anu KaajaOhjaus ja konsepti: Merja PöyhönenNukenrakennus, lavastus ja puvustus: Jenni RutanenNukenrakennus (kertojanukke): Helena MarkkuSävellys: Antti-Juhani ManninenÄänisuunnittelu: Merja Pöyhönen ja Antti-Juhani ManninenValosuunnittelu: Essi SantalaTekniikan ajo: Helena MarkkuEsiintyjät: Sirpa Järvenpää, Reetta Moilanen, Riina Tikkanen, Maija WesterholmTuotanto: työryhmä & Turun KaupunginteatteriEsityksen valmistamista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Turun teatterisäätiö, Suomen Kulttuurirahasto sekä nukketeatteriverkosto Aura of Puppets.Kesto: 1:15 (ei väliaikaa).
FI
76 views
Buy Ticket
Read More
NOKIA ARENAN AITIOT: Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa
Maija Vilkkumaa Nokia ArenalleTäpötäydessä Helsingin Jäähallissa 50-vuotisjuhliaan viettäneen Maija Vilkkumaan juhlat jatkuvat entistäkin suurempana vuonna 2024, kun Suomi-rockin kuningatar saapuu Suomi-rockin pääkaupunkiin. Artistin tähänastisen uran suurin esiintyminen, Vilkku-Maa -niminen suurkeikka järjestetään Suomen itsenäisyyspäivän aattona, torstaina 5.12.2024 Nokia Arenalla Tampereella.Syksyllä 2023 Tampereen tähtikadulle oman tähden saanut Vilkkumaa lupaa Nokia Arenalla toteuttaa voimallisen shown, joka auttaa unohtamaan käsittämättömänä ympärillä riehuvan todellisuuden ja jonka jälkeen maailma ympärillä näyttää uudenlaiselta.Maija Vilkkumaa: Vilkku-MaaTorstaina 5.12.2024Nokia Arena, TampereEi ikärajaa / anniskelukatsomot K-18Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 49,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.TURVALLISEMPI TILAOstamalla lipun sitoudut Nelonen Media Liven turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisää nettisivuilta: https://nelonenmedialive.fi/turvallisempi-tila/
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
ShoWhat Turboshow 2.0 Feat. StepUp Dancers
ShoWhat Turboshow 2.0 Feat. StepUp Dancers ShoWhatin 25-vuotisjuhlien kunniaksi rakennettu, katsojansa villinnyt Turbojuhlashow, lähtee syksyllä 2024 kiertueelle ympäri Suomea ja vierailee myös Seinäjoen kaupunginteatterissa. Suomen drag-viihteen kuninkaalliset, Osku Heiskanen ja Jarkko Valtee, lupaavat show’n, joka viihdyttää ja kiihdyttää kovempaa kuin koskaan. Tarjolla on illan täydeltä tähtisadetta, kun lavalla nousevat heidän legendaarisimmat hahmonsa sekä uudet, yllättävät ja valloittavat tuttavuudet. Oskun ja Jarkon rinnalla lavalla nähdään myös ShoWhatin omat, karismaattiset ja timantinkovat tanssijat, Antton Laine, Lasse Muuronen, Pasi Mäkelä ja Jari Peltola. Unohda arjen harmaus ja syksyn pimeys, anna itsellesi lupa nauttia ja säihkyä, ja tule kimaltamaan kilpaa ShoWhatin kanssa! Esityksen kesto noin 2 h väliaikoineen. Suositellaan yli 12-vuotiaille.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Pikkurikoksia rakkaudessa
Pikkurikoksia rakkaudessa Lisan ja Tomin viisitoistavuotinen suhde saa yllättävän käänteen, kun Tom tapaturman seurauksena menettää muistinsa. Lisa yrittää palauttaa Tomin mieleen pariskunnan yhteistä historiaa ja jopa sitä, millainen Tom ylipäätään on. Arvoituksellinen teksti muistin häilymisestä uppoutuu pohdintaan pitkän parisuhteen luonteesta. Tiivistunnelmaiseksi trilleriksi kehittyvä esitys haastaa katsojan miettimään, mikä on totta, mitä on tapahtunut, kumpi pariskunnasta on oikeassa ja kumpi manipuloi kumpaa…. Suomen kantaesityksen ohjaa Anssi Valtonen, Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstin (Petits crimes conjugaux) on suomentanut Reita Lounatvuori. Käännöstyötä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto. käsikirjoitus Eric-Emmanuel Schmitt suomennos Reita Lounatvuori ohjaus Anssi Valtonen lavastus- ja pukusuunnittelu Annina Nevantaus valosuunnittelu Jonna Rautala äänisuunnittelu Lauri Malin (vier.) kampaus ja maskit Niina Vattulainen Rooleissa: LISA Hegy Tuusvuori TOM Asko Vaarala Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy #pikkurikoksiarakkaudessajkl Ensi-ilta Paviljongin pienellä näyttämöllä pe 20.9.2024 klo 19 Liput peruslippu 35 € eläkeläiset 33 € alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12 + Eric-Emmanuel Schmitt on suuren suosion saavuttanutranskalainen filosofi ja kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Näytelmien lisäksi hän kirjoittaa romaaneja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia. Jyväskylän kaupunginteatterissa on aiemmin (2007) nähty hänen näytelmänsä Arvoituksellisia muunnelmia
FI
11 views
Buy Ticket
Read More