4210 result(s) found for ""

Joose Keskitalo image
Joose Keskitalo
Folkin mestari Joose Keskitalo saapuu syksyllä G Livelabiin kolmen teemaillan konserttisarjalla!Joose Keskitalo on vakiinnuttanut asemansa yhtenä 2000-luvun arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hänen väkeviä laulujaan, profeetallisia näkyjään ja koskettavia tarinoitaan on kuultu jo kahden vuosikymmenen ajan. Luoja auta -esikoisalbumin julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja Keskitalon kuudestoista albumi Tähdet palaavat paikoilleen julkaistaan lokakuussa 2024.G Livelabin teemaillat keskittyvät Keskitalon laulajauran eri aikakausiin ja teemoihin. Viimeisenä iltana juhlitaan uuden Tähdet palaavat paikoilleen -albumin julkaisua ja kuullaan muutakin The Mystic Revelation of Teppo Repo -yhtyeen ja Keskitalon yhteisen aikakauden materiaalia. Illat avataan keskustelutuokioilla, joissa perehdytään aikakauden levyihin ja teemoihin.Illan kokoonpano:Joose Keskitalo: laulu, kitara, huuliharppu, huilu ja viuluArwi Lind: lyömäsoittimet ja lauluEero Tikkanen: basso ja lauluOtto Eskelinen: puhaltimet, koskettimet ja lauluIltojen teemat ovat:3.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa4.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo5.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit)Konsertti on ikärajaton. FacebookInstagramTwitterTapahtumapaikka on esteetön. Esteetön WC löytyy, ei erillistä pyörätuolikoroketta. Saattaja pääsee ilmaiseksi.
Grande Mahogany + Zangoma image
Grande Mahogany + Zangoma
Tänä vuonna ylistetyn As Grande As -albuminsa julkaissut Grande Mahogany sekä indiesuosikki Rosettes esiintyvät G Livelabissa lokakuussa! Grande Mahogany heijastaa musiikillisten pioneereiden henkeä, rikkoen rajoja ja loihtien äänen, joka on kyllästetty funkin, vaihtoehtorockin, RnB’n ja psykedeelian -tyylisten ilmentymien raikkaudella. Syntyisin Suomesta, hän imeytyi maailmanlaajuisista rytmeistä jo varhain, ja muutto Manchesteriin 11-vuotiaana syvensi entisestään hänen musiikillista kudelmaansa. Wah-wah-pedaalit ovat aina matkassa, kun Grande Mahogany luo pyörteilevää sekoitusta sielukkaista rytmeistä, svengaavista melodialinjoista ja sähköistävistä riffeistä. Nykyään kotipesänään Helsinki, hän ja live-yhtyeensä nostattavat äänimyrskyn joka kaikuu funk-pioneereiden vapaan hengen mukana. Grande Mahoganyn ainutlaatuinen yhdistelmä Funkia, Rockia, Afro-psykedeliaa ja RnB:tä on ehtinyt herättää jo kansanvälistäkin kiinnostusta. Albumin singlet “Angle of The Dangle”, “Thundercurls” ja “SUPER ROCKER” ovat noteerattu mm. tämän hetken seuratuimpiin musiikkikriitikkoihin kuuluvan, Needledropin Anthony Fantanon, arvostettuihin musikkimedioihin lukeutuvien COLORS ja Sleeping on Gems, sekä KCRW ja BBC Radio One radiokanavien toimesta. Illan avaa Rosettes! Rosettes on Helsingissä alkuvuodesta 2021 perustettu kokoonpano, jonka esikuvat ja vaikutteet tulevat laajasti eri rytmimusiikin genreistä. Yhtye luo musiikkia innoittuen mm. Saden, Lonnie Liston Smithin ja Mariya Takeuchin tuotannoista. Lopputulosta voisi ehkä kuvata psykedeeliseksi soul r’n’b:ksi – tai välillä joksikin aivan muuksi. Rosettesin debyyttialbumi ilmestyy tänä vuonna. Rosettes on: Rosita Ahola - bassoJaakko Hietakangas - kitaraMarkus Hietamies - rummutTatu Kuisma - kitaraTytti Roto - laulu ja koskettimetEero Tarmio - perkussiot + Eero Koski - pasuunaAmi Vuorinen - tenorisaksofoni Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Tampere Filharmonia image
Tampere Filharmonia
Mitä ovat rytmit ilman rajoja? Kuuden virtuoosin kokoonpano, musiikkia neljältä vuosisadalta ja kolmelta mantereelta. Herkullisia hittejä, mieleen painuvia melodioita. Eurooppalaista taidemusiikkia Albinonin barokkikonsertosta Arbanin muunnelmiin; amerikkalaista tunnelmointia Gershwinin, Clarken ja Percichettin jäljittelemättömillä tyyleillä; Astor Piazzollan tulinen tango ja Tom Jobimin samettinen bossa nova. Tätä kaikkea on G Livelabin Rytmit ilman rajoja.Ohjelma:Tomaso Albinoni: Oboekonsertto d-molli op. 9 nro 2Antonín Dvořák: Jousikvintetto nro 2 G-duuri op. 77, I Allegro con fuocoJean-Babtiste Arban (sov. Xiang Guo): Theme and Variations from V. Bellini’s "Norma"Astor Piazzolla: Fuga Y MisterioHerbert Lincoln Clarke: The DebutanteVincent Persichetti: The Hollow MenGeorge Gershwin: Someone to Watch Over Me (sov. Huw Morgan)Antonio Carlos (Tom) Jobim: Chega De Saudade (sov. Zhihan Xu)Esiintyjät:Xiang Guo, trumpettiMaría García, viuluTatevik Ayazyan, viuluAnni Tiainen-Hammo, alttoviuluReinis Birznieks, selloJuha Kleemola, kontrabassoOhjelman kesto yht. noin 75 min. Konsertissa on väliaika. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Rakkaus- ja erolauluja - Eesa, Eereka & Emmy June image
Rakkaus- ja erolauluja - Eesa, Eereka & Emmy June
Rakkaus- ja erolauluja - Eesa, Eereka & Emmy June Tästä illasta ei rakkauden alkuja ja loppuja, sekä e-kirjaimella alkavia artisteja puutu! Laulaja-lauluntekijät Eesa, Eereka ja Emmy June saapuvat Oulun Mallassaunalle laulamaan rakkauselämänsä kohokohdista ja kolhuista, ja samalla juhlitaan Eerekan uuden Katulamput-singlen julkaisua! Luvassa on herkkää folkpoppia, dramaattisen sielukasta folk-soulia, sekä suuren popshow’n tuntua! Eereka Eereka on oululainen artisti, jonka lämmin suomenkielinen musiikki valloittaa vahvuudellaan ja herkkyydellään. Hänen musiikillinen maailmansa vaeltelee popin, folkin sekä laulaja-lauluntekijäperinteen maisemissa. Eerekan aiemmat singlet sekä 2023 julkaistun Vuodenaikoja-EP:n singlet ovat ihastuttaneet kuulijoita radioaalloilla sekä Spotifyn soittolistoilla. Mallassaunan keikalla juhlitaan myös Katulamput-singlen julkkareita, sillä uusi biisi näkee päivänvalon 27.9.! Eereka Eereka on aktiivinen keikkailija, joka on ehtinyt kiertää useita eri tapahtumia ja keikkapaikkoja. Viime kesänä Eerekaa kuultiin Qstockissa ja tänä kesänä Koiteli Elää -festivaaleilla. Omien keikkojen lisäksi Eereka ja Peltokurki kiersivät Suomea yhteisellä Kerran kesäyönä -kiertueella. Eerekan vahvuuksiksi on kuvattu vahvaa lauluääntä, lämmintä läsnäoloa sekä herkkää tarinankerrontaa: "Eerekalla on voima koskettaa laulullaan ja läsnäolollaan." Eesa Eesa on hauska ja omaleimainen pop-artisti, joka seikkailee omissa rakkaustarinoissaan pohtien rakkautta, sen poissaoloa ja tunteiden tärinää. Keveällä rap-tulkinnalla varustetut kappaleet ovat saaneet inspiraatiota mm. ranskadiscosta, ruotsipopista ja suomiräpistä, ja sanoittajana hän käsittelee rakkaustarinoitaan kaihoisan pohtivasti, mutta silti oivaltavan kepeästi. Julkaisevan artistin uransa vuonna 2022 aloittaneen kouvolalaislähtöisen laulaja-lauluntekijän musiikkia on soinut mm. Radio Helsingillä ja Ylen kanavilla. Eesan livekeikat ovat usein ikimuistoisia, ja Ouluun hän saapuu valmiina viihdyttämään mm. uuden Ihanaa-singlensä, sekä Avokado-hittinsä tahtiin!Eesa Instagram | TikTok Emmy June Sielukkaalla indie-popillaan sydämet valloittanut Emmy June käänsi musiikkipiirien katseet alkuvuonna 2023 julkaistulla The Spring -debyyttialbumillaan. Emmy June on itseoppinut lauluntekijä, joka alkoi kirjoittamaan lauluja asuessaan Göteborgissa 2015. Hänen musiikkia voisi kutsua dramaattiseksi folk-souliksi, minkä juuret ovat amerikkalaisessa singer-songwriter-traditiossa. Kappaleet käsittelevät mm. oman tien etsimistä ja erilaisia ihmissuhteita. Emmy Junen musiikkia on soinut mm. Ylen radiokanavilla sekä Radio Helsingillä.Emmy June Facebook-tapahtuma | Spotify Lippuja saatavissa myös ovelta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 4 päivää. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
Angels in America ennakko image
Angels in America ennakko
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Sentenced -ilta image
Sentenced -ilta
Suuren suosion saanut Sentenced-aiheinen kirja- ja musiikkitapahtuma saapuu Kuopioon 5.10. Sawohouse Undergroundiin. Luvassa on niin Sentencedin kappaleiden uusia akustisia sovituksia kuin kahden cover-bändin keikka illan päätteeksi. Paikalla on myös keväällä julkaistun elämäkerran Melankolian mestari - Miika Tenkula kirjoittaja Nefertiti Malaty. Acoustenced soittaa Sentencedin kappaleita akustisina versioina kahden kitaran voimin, luoden näin uudenlaisia sovituksia alkuperäisistä Sentencedin kappaleista. Acoustenced pyrkii välittämään Sentencedin musiikin tunnelmaa ja sisältöä akustisen ja intiimin esitystyylin kautta. Mourning Wood on Pohjolan melankoliasta syntynyt kokoonpano, joka koostuu musiikkialan ammattilaisista. Myös oman tuotannon kanssa kunnostautunut Mourning Wood tarjoaa viimeisen päälle autenttisen Sentenced-elämyksen rautaisen ammattimaisella otteella. Tunnelma keikoilla on kauniin haikea kuten asiaan kuuluu. Elinkautinen on tamperelaislähtöinen Sentencedille omistautunut tribuuttibändi, joka esittää biisejä läpi yhtyeen diskografian sopivalla yhdistelmällä katkeruutta ja iloa. Elinkautinen tarjoilee rouheaa ja jykevää Senari-tulkintaa saaden tunnelman kattoon. Nefertiti Malaty on kirjoittanut elämäkerran Melankolian mestari (Like kustannus). Kirja on tehty yhteistyössä Sentenced-yhtyeen jäsenten ja Miika Tenkulan perheen kanssa. Tilaisuudessa on mahdollista ostaa kirja ja saada se halutessaan omistuskirjoituksella. Maaliskuussa 2024 julkaistu kirja kertoo kitaristin koskettavan tarinan lapsuudesta aina ennenaikaiseen kuolemaan saakka. Kirjaa on toivottu pitkään, sillä vielä vuosikymmenten jälkeenkin Sentenced nauttii fanien intohimoista arvostusta, ja Miika Tenkulan maine virtuoosimaisena kitaristina kasvaa entisestään. Showtime: 20.00 Kirjailijan haastattelu ja yleisökysymyksiä21.00 Acoustenced 22.00 Elinkautinen23.00 Mourning WoodLiput ovelta 20 €, mikäli jäljellä. Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 19:00. *** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi