4210 result(s) found for ""

Pate Mustajärvi - Pelkkää Patee image
Pate Mustajärvi - Pelkkää Patee
Pate Mustajärvi suuntaa syksyllä laajalle kotimaan kiertueelle Suomirockin moninkertaisesti palkittu legenda on uuden aikakauden edessä. Ohjattuaan vuonna 1977 perustamansa Popeda-yhtyeen näyttävästi omalta osaltaan päätepysäkille loppuunmyydyllä Tampereen Ratinan stadionilla syyskuussa 2023, Pate Mustajärvi keskittyy nyt täysin palkein soolouraansa. Uusien tuulten saattoi havaita puhaltavan Mustajärven uralla jo viikko Ratinan konsertin jälkeen julkaistun Hei äijä -singlen muodossa. Syyskuussa 2024 starttaa Pelkkää Patee -kiertue, joka valloittaa niin konserttisalit kuin klubit ympäri Suomen.Universal Musicille levyttävä Mustajärvi tunnetaan karismaattisena tekijänä, joka on ollut läpi uransa ajassa kiinni. Sen huomaa niin ajankohtaisista ilmiöistä syntyneistä sanoituksista kuin vaikkapa väkevistä kannanotoistakin. Tampeeen Ikurin kasvatin tuorein single Hei äijä tulee saamaan seurakseen lisää uutta musiikkia vuoden 2024 aikana. Helmikuussa ilmestyy myös päiväkirjamerkintöihin pohjautuva ”Ratinaan se päättyi – 46 vuotta Popedaa” -kirja. Kokeneen tarinankertojan stooripankki on ehtymätön vielä 2020-luvullakin. Syksyllä 2024 Pate kiertää Suomea Pelkkää Patee -kiertueellaan yhteensä 20 konsertin verran. Kiertueella pelkkää Patee tarjoillaan yleisölle niin parituntisissa väliajallisissa konserteissa kuin rokimmilla klubikeikoilla. Soolouransa vuonna 1984 aloittaneelta ja tähän päivään mennessä 12 sooloalbumia julkaisseelta Mustajärveltä on kiertueen alla luvassa myös uutta musiikkia kokonaisen pitkäsoiton verran.”Uusia biisejä on purkitettu hiljalleen viime syksystä lähtien, eiköhän sieltä yksi albumillinen saada ulos ennen kiertuetta”, paljastaa jo keväällä 2023 uuden levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa tehnyt Mustajärvi, ja lupaa konserttiyleisölle kattavan läpileikkauksen koko soolotuotantoonsa tuorein sovituksin."Settilistojen kasaaminen uuden työporukan kanssa on kyllä hauskaa. Biiseistä saadaan esille ihan uusia puolia. Olen tästä kaikesta itsekin pitkästä aikaa ihan fiiliksissä", hehkuttaa Mustajärvi.Kiertuekokoonpanossa yhdistyvät vankka kokemus ja nuori lahjakkuus, sillä Paten vierelle lavalle nousevat Mikko Kangasjärvi (piano), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut), Jari Latomaa (taustalaulu ja akustinen kitara) ja Päivi ”Capri” Selo (taustalaulu).PELKKÄÄ PATEE -kiertue 2024:5.9. YLIVIESKA, Akustiikka 6.9. OULU, Madetojan Sali 7.9. KAJAANI, Kaukametsä 12.9. LAPPEENRANTA, Lappeenranta-sali 13.9. KUOPIO, Sawohouse (klubikeikka) 14.9. KUUSANKOSKI, Kuusaasali 19.9. HYVINKÄÄ, Hyvinkääsali 20.9. LAHTI, Sibeliustalo 21.9. MIKKELI, Mikaeli 3.10. LOHJA, Laurentius-Sali 4.10. PORVOO, Taidetehdas 5.10. KOTKA, Satama Areena 10.10. RAUMA, Rauma-Sali 11.10. TAMPERE, Tavara-asema (klubikeikka) 12.10. TAMPERE, Tavara-asema 17.10. JYVÄSKYLÄ, Paviljonki 18.10. PORI Promenadisali 19.10. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo (klubikeikka) 30.10. HELSINKI Savoy-teatteri 31.10. HÄMEENLINNA, Verkatehdas
Varjoja paratiisissa image
Varjoja paratiisissa
Aki Kaurismäki – Jarno KuosaVarjoja paratiisissaTarina onnen etsimisestä ja arjen kauneudestaVarjoja paratiisissa perustuu Aki Kaurismäen samannimiseen elokuvaan vuodelta 1986. Se on sydämellinen ja yllätyksellinen rakkaustarina, jonka kantaesityksen Oulun teatteriin ohjaa ja dramatisoi Jarno Kuosa.Näytelmä kertoo roskakuski Nikanderista ja kaupankassalla työskentelevästä Ilonasta, jotka kohtaavat toisensa ja rakastuvat. Varjoja paratiisissa on vilpitön ja voimakas tarina hyväsydämisistä ihmisistä varjojen keskellä. Se näyttää arjen ja vaatimattoman elämän kauneuden.”Kaurismäen maailmassa minua viehättävät hänen tarkka kykynsä kuvata arkea ja tunnistettavia ihmisen toiveita ja haluja sekä sitä, mitä ihmiset elämältä odottavat. Hän kuvaa näitä lempeästi ja lämpimästi hymyillen huumorin kautta unohtamatta elämän syvempää ja tummempaa pohjavirettä, joka tekee tietynlaisia surunkyllästämää kauneutta tarinoihin”, ohjaaja Jarno Kuosa kertoo.”Maailma on kaunis ja hyvä elää silleJolla on aikaa ja tilaa unelmilleJa mielen vapaus, ja mielen vapaus”Vexi SalmiJarno KuosaJarno Kuosa (s.1979) on helsinkiläinen ohjaaja, joka valmistui Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelmasta 2011. Kuosa on ohjannut lukuisissa teattereissa ympäri Suomea. Tämän lisäksi hän on ohjannut useita audiodraamoja Ylen radioteatterissa, ja hänet on palkittu muun muassa pohjoismaisella draamapalkinnolla. Kuosan ohjaustöissä näkyy ihmisläheinen ja huumorilla höystetty näyttämötodellisuus, joka on audiovisuaalisesti näyttävää ja kaunista.Ensi-ilta la 2.3.2024Suuri näyttämöKesto 2 tuntia 20 minuuttia sisältäen väliajanLiput A-kategoria 39 € / 36 € / 20 € ja B-kategoria 37 € / 34 € / 20 €Ikäsuositus 7 vuottaOhjaus ja sovitus: Jarno KuosaAlkuperäiselokuva: Aki KaurismäkiLavastus ja valosuunnittelu: Jukka KyllönenPukusuunnittelu: Pasi RäbinäÄänisuunnittelu: Antti LindholmMaskeeraus- ja kampaussuunnittelu: Eija JuutistenahoROOLEISSAHenri HalkolaElina KorhonenPentti KorhonenJoose MikkonenTimo PesonenMerja PietiläAnnina RokkaAsta SveholmHenri TuominenTuula Väänänen
Sentenced -ilta image
Sentenced -ilta
Suuren suosion saanut Sentenced-aiheinen kirja- ja musiikkitapahtuma saapuu Kuopioon 5.10. Sawohouse Undergroundiin. Luvassa on niin Sentencedin kappaleiden uusia akustisia sovituksia kuin kahden cover-bändin keikka illan päätteeksi. Paikalla on myös keväällä julkaistun elämäkerran Melankolian mestari - Miika Tenkula kirjoittaja Nefertiti Malaty. Acoustenced soittaa Sentencedin kappaleita akustisina versioina kahden kitaran voimin, luoden näin uudenlaisia sovituksia alkuperäisistä Sentencedin kappaleista. Acoustenced pyrkii välittämään Sentencedin musiikin tunnelmaa ja sisältöä akustisen ja intiimin esitystyylin kautta. Mourning Wood on Pohjolan melankoliasta syntynyt kokoonpano, joka koostuu musiikkialan ammattilaisista. Myös oman tuotannon kanssa kunnostautunut Mourning Wood tarjoaa viimeisen päälle autenttisen Sentenced-elämyksen rautaisen ammattimaisella otteella. Tunnelma keikoilla on kauniin haikea kuten asiaan kuuluu. Elinkautinen on tamperelaislähtöinen Sentencedille omistautunut tribuuttibändi, joka esittää biisejä läpi yhtyeen diskografian sopivalla yhdistelmällä katkeruutta ja iloa. Elinkautinen tarjoilee rouheaa ja jykevää Senari-tulkintaa saaden tunnelman kattoon. Nefertiti Malaty on kirjoittanut elämäkerran Melankolian mestari (Like kustannus). Kirja on tehty yhteistyössä Sentenced-yhtyeen jäsenten ja Miika Tenkulan perheen kanssa. Tilaisuudessa on mahdollista ostaa kirja ja saada se halutessaan omistuskirjoituksella. Maaliskuussa 2024 julkaistu kirja kertoo kitaristin koskettavan tarinan lapsuudesta aina ennenaikaiseen kuolemaan saakka. Kirjaa on toivottu pitkään, sillä vielä vuosikymmenten jälkeenkin Sentenced nauttii fanien intohimoista arvostusta, ja Miika Tenkulan maine virtuoosimaisena kitaristina kasvaa entisestään. Showtime: 20.00 Kirjailijan haastattelu ja yleisökysymyksiä21.00 Acoustenced 22.00 Elinkautinen23.00 Mourning WoodLiput ovelta 20 €, mikäli jäljellä. Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 19:00. *** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
Tampere Filharmonia image
Tampere Filharmonia
Mitä ovat rytmit ilman rajoja? Kuuden virtuoosin kokoonpano, musiikkia neljältä vuosisadalta ja kolmelta mantereelta. Herkullisia hittejä, mieleen painuvia melodioita. Eurooppalaista taidemusiikkia Albinonin barokkikonsertosta Arbanin muunnelmiin; amerikkalaista tunnelmointia Gershwinin, Clarken ja Percichettin jäljittelemättömillä tyyleillä; Astor Piazzollan tulinen tango ja Tom Jobimin samettinen bossa nova. Tätä kaikkea on G Livelabin Rytmit ilman rajoja.Ohjelma:Tomaso Albinoni: Oboekonsertto d-molli op. 9 nro 2Antonín Dvořák: Jousikvintetto nro 2 G-duuri op. 77, I Allegro con fuocoJean-Babtiste Arban (sov. Xiang Guo): Theme and Variations from V. Bellini’s "Norma"Astor Piazzolla: Fuga Y MisterioHerbert Lincoln Clarke: The DebutanteVincent Persichetti: The Hollow MenGeorge Gershwin: Someone to Watch Over Me (sov. Huw Morgan)Antonio Carlos (Tom) Jobim: Chega De Saudade (sov. Zhihan Xu)Esiintyjät:Xiang Guo, trumpettiMaría García, viuluTatevik Ayazyan, viuluAnni Tiainen-Hammo, alttoviuluReinis Birznieks, selloJuha Kleemola, kontrabassoOhjelman kesto yht. noin 75 min. Konsertissa on väliaika. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Julma Henri image
Julma Henri
Suomiräpin legendoihin lukeutuva Julma Henri järjestää poikkeuksellisen erikoiskeikan, jonka settilistan päätät sinä! Vuorovaikutuksen yleisön kanssa täysin uudelle tasolle nostava ainutkertainen keikka toteutetaan Kuudennella Linjalla lauantaina 5. lokakuuta 2024. Genren sisällä harvinaislaatuisen ellei jopa ainutlaatuisen keikan settilistalle mukaan otettavat kappaleet valikoituvat puhtaasti äänestys tulosten perusteella. Katalogia Julma Henrillä riittää, sillä kiistattoman OG-statuksenitselleen lunastanut pitkän linjan tekijä aloitti uransa jo ysärinlopussa. Äänestä haluamaasi biisiä täällä. Englanninkielisten underground-julkaisujen ja nimen vaihdoksen jälkeen oululaislähtöinen artisti teki läpimurtonsa vuoden 2007 klassikkoalbumillaan ”AQF”, joka syväluotasi suomalaisen yhteiskunnan synkempää puolta. Sittemmin raa’an rehellisesti lähiöiden elämää kuvaavaa miestä on kuultu lukuisilla levyillä, joista tuorein on alkuvuodesta julkaistu pitkäsoitto ”Paratiisi SRJTNT VOL3”. Kesällä Julma Henri, Steen1 ja Loasteeze herättivät keskustelua hallitusta kritisoivalla ”Maanpetturi”-singlellä. Musiikin lisäksi Julma Henri tunnetaan sosiaalisten ongelmien esilletuojana ja kommentoijana. Mies vetää myös ”Julma Henri &Ystävät” -nimistä podcastia yhdessä Seppo ”Steen1” Lampelan kanssa sekä vastaa Mörssi Records -levymerkin toiminnasta.Illan avaava akti ilmoitetaan myöhemmin, levyissä Dj Loasteeze.Ovella peritään security fee 3,90 €. Liput ovelta 18 €, jos jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Joose Keskitalo image
Joose Keskitalo
Folkin mestari Joose Keskitalo saapuu syksyllä G Livelabiin kolmen teemaillan konserttisarjalla!Joose Keskitalo on vakiinnuttanut asemansa yhtenä 2000-luvun arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hänen väkeviä laulujaan, profeetallisia näkyjään ja koskettavia tarinoitaan on kuultu jo kahden vuosikymmenen ajan. Luoja auta -esikoisalbumin julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja Keskitalon kuudestoista albumi Tähdet palaavat paikoilleen julkaistaan lokakuussa 2024.G Livelabin teemaillat keskittyvät Keskitalon laulajauran eri aikakausiin ja teemoihin. Viimeisenä iltana juhlitaan uuden Tähdet palaavat paikoilleen -albumin julkaisua ja kuullaan muutakin The Mystic Revelation of Teppo Repo -yhtyeen ja Keskitalon yhteisen aikakauden materiaalia. Illat avataan keskustelutuokioilla, joissa perehdytään aikakauden levyihin ja teemoihin.Illan kokoonpano:Joose Keskitalo: laulu, kitara, huuliharppu, huilu ja viuluArwi Lind: lyömäsoittimet ja lauluEero Tikkanen: basso ja lauluOtto Eskelinen: puhaltimet, koskettimet ja lauluIltojen teemat ovat:3.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa4.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo5.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit)Konsertti on ikärajaton. FacebookInstagramTwitterTapahtumapaikka on esteetön. Esteetön WC löytyy, ei erillistä pyörätuolikoroketta. Saattaja pääsee ilmaiseksi.
Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!