6295 result(s) found for ""

Ilmasta rahaa image
Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaaIlmasta rahaa (Cash on delivery) on Michael Cooneyn hulvaton farssi, josta ei puutu väärinymmärryksiä ja valkoisia valheita.Mikko Laine (Eppu Salminen) on jäänyt työttömäksi ja koska palkkaa ei enää tule, niin rahaa tarvitsee saada hinnalla millä hyvänsä. Mikon hämmästykseksi sosiaaliviranomaisilta on tarjolla kaiken maailman avustuksia ja niitä tuntuu saavan varsin helposti. Keksityille henkilöille maksetaan tolkuttomia tukia ja rahat päätyvät Mikon taskuihin.Kaikki tuntuu menevän mallikkaasti, kunnes yhtenä päivänä Kelan tarkastaja Jantunen (Heidi Kiviharju) saapuu yllättäen tarkastuskäynnille. Tukalasta tilanteesta irti pyristelevä Mikko vetää keittämäänsä soppaan mukaan ystävänsä Otto Pellin (Janne Kataja). Ja ennen kuin tämä riemukas karuselli pysähtyy, on soppaa hämmentämässä nähty myös hautausurakoitsija, seksuaaliterapeutti ja monta muuta hervottoman hauskaa hahmoa.Päärooleissa hauskuuttavat Janne Kataja ja Eppu Salminen.Muissakin rooleissa näemme maamme eturivin koomikoita: Tom Lindholm, Petra Karjalainen, Jere Riihinen, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Tuire Salenius, Maija Siljander sekä Idalilja Raipia.Ohjaus on Panu Raipian.Esityksen kesto on noin 2 h 10 min sis. väliajan.Hinnat:Peruslippu 44 €Eläkeläinen 42 €Opiskelija/lapsi 36 €Työtön 39 €Ryhmä min. 20 lippua 41 €Ryhmä min. 50 lippua 40 €Ryhmä min. 100 lippua 39 €Ryhmä min. 150 lippua 38 €Ryhmä min. 300 lippua 37 €Show & Dinner min. 20 lippua 75 €Show & Dinner min. 50 lippua 72 €Show & Paella min. 20 lippua 56 €Show & Paella min. 50 lippua 55 €SHOW & DINNERTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille.Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.SHOW & PAELLATeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia komediagrillin herkullisen kanapaellan ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Paella-paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.Jos haluatte tarjoilut (ei alkoholijuomat) samalle laskulle lippujen kanssa, niin tarjoilutilauksen voi tehdä varauksen vahvistusvaiheessa Lipputoimistomme kautta.VÄLIAIKATARJOILUTVäliaikatarjoilut tai muut tarjoilut esityksen yhteyteen voi tilata lippuvahvistuksen yhteydessä Lipputoimistostamme.Tai ne voi tilata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai suoraan verkkokaupasta www.juhlatalonpalvelut.fiYLEISINFO KATETUSSA ULKOILMAKATSOMOSSAHUOM! Katsomolohkot A, B, G JA H ovat anniskelualuetta eli K18!Tarkoittaa, että ko. katsomoihin saa ottaa mukaan Ravintolastamme ostetun minkä tahansa juoman. Muihin katsomon osiin saa ottaa mukaan alkoholittomat juomat.
Suuret Oluet - Pienet Panimot 2025 Helsinki image
Suuret Oluet - Pienet Panimot 2025 Helsinki
Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) Helsinki 2025 Rautatientori Ke 30.7.2025 klo 15.00 – 23.00 To 31.7.2025 klo 15.00 – 23.00 Pe 1.8.2025 klo 12.00 – 23.00 La 2.8.2025 klo 12.00 – 00.00 Miltä kuulostaisi kesä, pienpanimofestarit, juomat oikeista laseista, rento tunnelma ja laaja juomavalikoima? SOPP eli Suuret Oluet – Pienet Panimot on vastaus tähän kaikkeen. Ensimmäisen kerran Suuret Oluet – Pienet Panimot järjestettiin Helsingissä vuonna 2004. Tervetuloa viihtymään! Alueelle vapaa pääsy päivittäin klo 18:00 asti. Tapahtumassa käytetään pestäviä SOPP -laseja. Voit ostaa lasin sisääntulon lasipisteeltä. Ovelta lasimaksu on 5,00 €. Ennakko- ja pääsylippuihin sisältyy lasi. Voit myös käyttää aiempaa virallista SOPP -lasia. Liput ovelta klo 18:00 alkaen Liput ovelta klo 18:00 alkaen 16,00 € / hlö. Sisältää sisäänpääsyn ja SOPP -lasin. Ennakkoliput ja tarjoukset Vain ennakkoon ostetut liput takaavat sujuvan sisäänpääsyn alueelle jonon ohi. Kaikki ennakkoon ostetut liput sisältävät SOPP -lasin ja sujuvan sisäänpääsyn tapahtuma-alueelle. Ennakkolippuja on myynnissä rajoitetusti. Ennakkoliput myy Tiketti JONON OHI (8,00 €) Voimassa lippuun merkittynä päivänä klo 18:00 asti. Sisältää SOPP -lasin ja sujuvan sisäänpääsyn päiväsaikaan tapahtuma-alueelle. Myynti lippukaupassa päättyy tapahtumapäivänä klo 18:00. PÄÄSYLIPPU YHDELLE – ENNAKKOLIPPU (16,00 €) Myynti päättyy tapahtumapäivänä klo 22:00. Voimassa lippuun merkittynä päivänä. Sisältää SOPP -lasin ja sujuvan sisäänpääsyn yhdelle henkilölle. Pääsylippu vaihdetaan rannekkeeseen. PÄÄSYLIPPU KAHDELLE – ENNAKKOLIPPU (25,00 €) Myynti päättyy tapahtumapäivänä klo 15:00. Voimassa lippuun merkittynä päivänä. Sisältää kaksi SOPP -lasia ja sujuvan sisäänpääsyn kahdelle samaan aikaan saapuvalle henkilölle. Pääsyliput vaihdetaan rannekkeisiin. PÖYTÄVARAUS PÄIVÄ – max. 8 hlö (90,00 €) Huom.! Päiväpöytä otettava käyttöön kolmen ensimmäisen aukiolotunnin kuluessa. Yksi pöytävarauslippu sisältää sujuvan sisäänpääsyn ja rannekkeet 8 henkilölle, SOPP -lasit ja vesipullot. Oma pöytä seurueenne käyttöön erilliseltä pöytävarausalueelta. Pöytä on käytössänne alueella oleskelunne ajan. Rannekkeilla voitte poistua välillä tapahtuma-alueelta ja tulla takaisin myöhemmin saman päivän aikana. Riittää, että lipun haltija saapuu ajoissa ja ottaa pöydän käyttöönsä sekä ilmoittaa mahdollisesti myöhemmin saapuvien henkilöiden nimet portille. Mikäli seurueenne ostaa useamman pöydän, niin tilaattehan kaikki liput samalla nimellä, jotta osaamme sijoitella varaamanne pöydät lähekkäin. Myynti lippukaupassa päättyy tapahtumapäivänä klo 11:00. Pöytävaraus ILTA – max. 8 hlö (160,00 €) Huom.! Saapuminen ja pöydän käyttöönotto joustavasti oman aikataulunne mukaan, kuitenkin viimeistään 1 h ennen sulkemisaikaa. Yksi pöytävarauslippu sisältää sujuvan sisäänpääsyn ja rannekkeet max. 8 henkilölle, SOPP -lasit ja vesipullot. Oma pöytä seurueenne käyttöön erilliseltä pöytävarausalueelta. Pöytä on käytössänne alueella oleskelunne ajan. Rannekkeilla voitte poistua välillä tapahtuma-alueelta ja tulla takaisin myöhemmin saman päivän aikana. Riittää, että lipun haltija saapuu ajoissa ja ottaa pöydän käyttöönsä sekä ilmoittaa mahdollisesti myöhemmin saapuvien henkilöiden nimet portille. Mikäli seurueenne ostaa useamman pöydän, niin tilaattehan kaikki liput samalla nimellä, jotta osaamme sijoitella varaamanne pöydät lähekkäin. Myynti lippukaupassa päättyy tapahtumapäivänä klo 11:00.
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.Käsikirjoitus: Katariina LeinoOhjaus: Petri LairikkoPuvustus ja lavastus: Katariina LeinoRyhmämyynti vain myynti@musiikkiteatteri.fi ja 044-3466713
Asuntomessut Oulussa image
Asuntomessut Oulussa
Tervetuloa Asuntomessuille Ouluun 18.7.-17.8.2025Liput Asuntomessuille Ouluun myydään päiväkohtaisesti ja niitä on rajallisesti saatavilla. Suosittelemme siis lippujen hankkimista hyvissä ajoin ennakkoon! Tapahtuma on avoinna päivittäin ma-ke & pe-su klo 10.00–18.00, torstaisin klo 12.00–20.00.SaapuminenMessulippu sisältää matkustusoikeuden Oulun Seudun Liikenteen linja-autoissa. Matkustusoikeus on voimassa 24 tuntia ensimmäisestä leimauksesta. Bussissa lipunlukijalle voi näyttää joko printattua tai mobiililippua. Mikäli saavut omalla autolla, aseta navigaattoriin osoitteeksi Merivirrantie 7, Oulu (P1) tai Korjaamontie 4, Oulu (P2) ja seuraa parkkialueiden opasteita. Pysäköintialueelta on maksuton bussikuljetus messuportille. Esteetön pysäköinti sijaitsee osoitteessa Lipporannantie 4–6, Oulu. Lipporannantie 4-6 on oikea osoite myös takseille.Asuntomessujen sovellus ja virtuaaliset AsuntomessutOstamalla messulipun verkosta saat pääsykoodin myös Asuntomessujen sovellukseen, jossa pääset tutustumaan mm. messukotien virtuaaliesittelyihin sekä hyödyntämään messualueen interaktiivista karttapalvelua. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Apple Storesta sekä Google Play Storesta.Lipun vaihtaminenOstettu lippu käy vain lippuun merkitylle päivälle. Vierailupäivän voi muuttaa 24 tuntia aikaisemmin Lippu.fi:n puhelinpalvelussa: 0600 900 900 (Puhelun hinta 2€/alk.min + mpm/pvm. Jonotuksesta peritään normaali puhelumaksu oman liittymäsopimuksen mukaisesti.). Huomioithan, ettei lippu ole henkilökohtainen, esteen sattuessa voit siis halutessasi luovuttaa lipun eteenpäin.Ryhmävierailuihin liittyen olethan yhteydessä asuntomessut@ouka.fiLue lisää tapahtumasta täältä.
Beast 1st Round Area VIP Pass - Nokia- Wednesday - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
Beast 1st Round Area VIP Pass - Nokia- Wednesday - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
Tatu ja Patu työn touhussa image
Tatu ja Patu työn touhussa
Viikinsaaren kesäteatteri 2025Aino Havukainen – Sami Toivonen – Sami RannilaTATU JA PATU TYÖN TOUHUSSARooleissa Lassi Jämsä ja Roope MyllyselkäAlkuperäisteos ja kuvitus Aino Havukainen ja Sami ToivonenDramatisointi Sami RannilaOhjaus Janne JämsäSupersuosioon Viikinsaaren kesäteatterissa nousseet lastenkirjasuosikit saapuvat taas!Tatu ja Patu kertovat nyt totuuden työstä ja työnteosta - miksi työtä tehdään ja missä. Veljekset uppoutuvat erilaisten ammattien ihmeelliseen maailmaan ja määrittelevät miten mikäkin työ oikeastaan pitäisi tehdä: mitä työ vaatii ja kuka sen parhaiten tekee. Veljesten riemastuttava käsitys saattaa poiketa yleisesti hyväksytystä totuudesta, mutta kyllä työ tekijäänsä opettaa!Esityksen kesto noin 45 minuuttia, ei väliaikaa.Näytelmän tekijänoikeuksia valvovat Aino Havukainen, Sami Toivonen ja Sami Rannila.--------------------TATU ja PATUTeatterilippu: 18,5 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Teatterin asiakkaana voit ostaa edulliset teatterilaivaliput Viikinsaareen. Nämä liput käyvät vain yhdessä teatterilipun kanssa näytöspäivänä ennen näytöstä.Laivaan astuessasi sinut tulee esittää sekä teatteri- että laivalippu.Aikuinen ja eläkeläinen 10 € (norm. 15/12 €)Lapsi 3-12 v. 8 € (norm. 10 €)Ostathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Saaressa kannattaa ehdottomasti syödä. Tarjolla on lapsille ja aikuisille tarkoitettu rento mutta maukas perhebuffa, joka tarjoillaan Viikinsaaren Paviljongissa.Valitse sopiva kattaus lipunoston yhteydessä. 15 € aikuinen, 10 € lapsi (alle 12-v.)Perhebuffa kattaukset11.30 - 13.30 ja 14.30 - 16.30Perhebuffa menu:Kasvistikut:Porkkana, kurkku, tomaatti (VEG, G, L, M)Dippiä (G, L, Saatavilla VEG)Vihersalaattia (G, VEG, L, M)Lihapullia tomaattikastikkeessa ja spagettia (L, Saatavilla VEG)Nakkeja lohkoperunoilla (L, saatavilla VEG)Ketsuppi (VEG, G, L, M)Sinappi (VEG, G, L, M)Majoneesi (G, L, M, saatavilla VEG)Leipä ja levite (L, saatavilla VEG & G)Tuoreita hedelmiä (G,VEG, L, M)Marenkia (G, M, L)Vaahtokarkkia (G, M, L)
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.Käsikirjoitus: Katariina LeinoOhjaus: Petri LairikkoPuvustus ja lavastus: Katariina LeinoRyhmämyynti vain myynti@musiikkiteatteri.fi ja 044-3466713
PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 - 5 pv Worlds Week VIP-pass - Nokia-Tampere image
PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 - 5 pv Worlds Week VIP-pass - Nokia-Tampere