6295 result(s) found for ""

Liisa Ihmemaassa
Liisa IhmemaassaYksi askel kaninkoloon - ja mikään ei ole enää ennallaan. Vartiovuoren kesäteatterin Liisa Ihmemaassa on visuaalinen, yllätyksellinen ja leikillinen koko perheen musiikkinäytelmä, jossa Liisa lähtee elämänsä seikkailulle. Matkallaan hän tapaa mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja otuksia, ja tutustuu siinä samalla itseensä.Liisa Ihmemaassa tarinan ainutlaatuinen tyyli ja kieli on tehnyt siitä klassikon. Esitystä on nähty ympäri maailmaa useassa eri teatterissa ja myös elokuvina. Vartiovuorella se nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Kimmo Virtasen sovitus vie katsojan eriskummalisen riemukkaalle matkalle, jossa kaikki on mahdollista.Taiteellinen työryhmäDramatisointi ja ohjaus: Kimmo VirtanenLavastus- ja pukusuunnittelu: Marjo HaapasaloNuket ja tarpeisto: Pia KaleniusKoreografia: Venla ViisanenSävellys: Kari MäkirantaÄänisuunnittelu: Mikko M. KoskinenMaskeeraus-kampaukset: Alisa OksanenRooleissaAnna-Sofia Tuominen, Marc Gassot, Helmi-Leena Nummela, Joonatan Perälä, Miia Wakonen, Jarkko Kallionpää, Vilja Aavikko, Olivia Dellinger, Helmi Henell, Aaron Kalliola, Urho Kallionpää, Kauko Luttinen, Ilona Petäjä, Eedi Roisko ja Enia Roisko#turunkesäteatteri #vartsikka #liisavartsikallaEsitykset: 10.6.-16.8.2025Ensi-ilta: 12.6.2025Linkit: www.turunkesateatteri.fihttps://www.facebook.com/TurunKesateatteri/
FI
79 views
Buy Ticket
Read More

Tapani Kansa - Laulaja, Musiikkinäytelmä
Tapani Kansa – Laulaja on musiikkinäytelmä tinkimättömästä taiteilijasta ja 50 vuotta kestäneestä huikeasta urasta. Näytelmä tuo lavalle monipuolisen artistin elämän koko kirjon iloine ja suruineen sekä tietenkin suurimmat hitit ja kauneimmat laulut. Näytelmän pääosassa loistaa Tomi Metsäketo.Muissa rooleissa Johanna Rantsi, Rami Rafael ja Juha HautaluomaKäsikirjoitus: Niina Linnovaara, ohjaus: Marko ItkonenTuotanto: Viihdeohjelmat
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Ismo Leikola - Ajatusleikki - Kenraaliharjoitus K-18
ISMO LEIKOLA - AjatusleikkiNyt olisi tarjolla uusi matka Ismon kanssa hänen omaperäiseen maailmaansa, jossa näet niin arkiset asiat kuin oudot ilmiötkin ihan uudesta vinkkelistä. Luvassa yllättävää käännettä käänteen perään, terävää sanailua ja ennen kaikkea hervotonta naurua.Ismo Leikola, tuo Suomen lahja suurelle maailmalle, saapuu kotimaahan vain piipahduksen verran vuonna 2025. Kiertueen kruunaa megakokoinen show Tampereen Nokia Arenalla! Seuraavan kerran mies nähdään Suomessa vasta kaukaisessa tulevaisuudessa…Keikkoja on Suomessa huomattavasti vähemmän kuin aiemmin, joten annettakoon loppuunmyyntivaroitus.Vikkelyyttä suositellaan.
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaaIlmasta rahaa (Cash on delivery) on Michael Cooneyn hulvaton farssi, josta ei puutu väärinymmärryksiä ja valkoisia valheita.Mikko Laine (Eppu Salminen) on jäänyt työttömäksi ja koska palkkaa ei enää tule, niin rahaa tarvitsee saada hinnalla millä hyvänsä. Mikon hämmästykseksi sosiaaliviranomaisilta on tarjolla kaiken maailman avustuksia ja niitä tuntuu saavan varsin helposti. Keksityille henkilöille maksetaan tolkuttomia tukia ja rahat päätyvät Mikon taskuihin.Kaikki tuntuu menevän mallikkaasti, kunnes yhtenä päivänä Kelan tarkastaja Jantunen (Heidi Kiviharju) saapuu yllättäen tarkastuskäynnille. Tukalasta tilanteesta irti pyristelevä Mikko vetää keittämäänsä soppaan mukaan ystävänsä Otto Pellin (Janne Kataja). Ja ennen kuin tämä riemukas karuselli pysähtyy, on soppaa hämmentämässä nähty myös hautausurakoitsija, seksuaaliterapeutti ja monta muuta hervottoman hauskaa hahmoa.Päärooleissa hauskuuttavat Janne Kataja ja Eppu Salminen.Muissakin rooleissa näemme maamme eturivin koomikoita: Tom Lindholm, Petra Karjalainen, Jere Riihinen, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Tuire Salenius, Maija Siljander sekä Idalilja Raipia.Ohjaus on Panu Raipian.Esityksen kesto on noin 2 h 10 min sis. väliajan.Hinnat:Peruslippu 44 €Eläkeläinen 42 €Opiskelija/lapsi 36 €Työtön 39 €Ryhmä min. 20 lippua 41 €Ryhmä min. 50 lippua 40 €Ryhmä min. 100 lippua 39 €Ryhmä min. 150 lippua 38 €Ryhmä min. 300 lippua 37 €Show & Dinner min. 20 lippua 75 €Show & Dinner min. 50 lippua 72 €Show & Paella min. 20 lippua 56 €Show & Paella min. 50 lippua 55 €SHOW & DINNERTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille.Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.SHOW & PAELLATeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia komediagrillin herkullisen kanapaellan ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Paella-paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.Jos haluatte tarjoilut (ei alkoholijuomat) samalle laskulle lippujen kanssa, niin tarjoilutilauksen voi tehdä varauksen vahvistusvaiheessa Lipputoimistomme kautta.VÄLIAIKATARJOILUTVäliaikatarjoilut tai muut tarjoilut esityksen yhteyteen voi tilata lippuvahvistuksen yhteydessä Lipputoimistostamme.Tai ne voi tilata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai suoraan verkkokaupasta www.juhlatalonpalvelut.fiYLEISINFO KATETUSSA ULKOILMAKATSOMOSSAHUOM! Katsomolohkot A, B, G JA H ovat anniskelualuetta eli K18!Tarkoittaa, että ko. katsomoihin saa ottaa mukaan Ravintolastamme ostetun minkä tahansa juoman. Muihin katsomon osiin saa ottaa mukaan alkoholittomat juomat.
FI
89 views
Buy Ticket
Read More

Syksy ja rohkeuden ABC
Kesäloma on ohi ja Syksy on aloittanut ensimmäisen luokan Korpilaakson koulussa. Syksyn mielikuvitusystävä, maailman paras Kaarlo-leijona epäilee, onkohan koulussa tylsää. Pian asia todetaan vääräksi ja 1A:n kouluarki täyttyy vauhdista. Liikuntatunnilla hypitään narua, musiikkitunnilla soitetaan nokkahuilua, koulun discossa esitellään parhaimmat tanssiliikkeet ja onpa opettaja luvannut viedä lapset luokkaretkelle sirkukseen!Kouluarjen keskellä Syksy ja Kaarlo-leijona pohtivat tärkeitä kysymyksiä. Miksi joku haluaa kiusata toista, miten asiaan puututaan? Ehkä tulevaisuuden haaveammatti ei olekaan pop-tähti tai prinsessa, vaan kaikkia lapsia ja aikuisia auttava supersankari!Syksy ja Rohkeuden ABC kertoo rakkaudesta ja ystävyydestä, mielikuvituksen voimasta ja leikin riemusta. Siitä, miten saada oma ääni kuulumaan, miten uskaltaa puolustaa heikommassa asemassa olevia? Mistä löytää rohkeutta, miten saada toiset näkemään vääryys? Näytelmä sopii täydellisesti koko perheelle, mutta erityisesti lapselle, joka on uuden äärellä. Tarina on värikäs ja hauska tykitys hahmoja, kommelluksia, uutta livemusiikkia, upeita tansseja sekä näyttävää akrobatiaa ja sirkusta.Kesto n. 2h sis väliajanOhjaus ja käsikirjoitus: Matias HusgafvelKoreografia: Eryka SaksaPäärooleissa Onni Hänninen ja Mikko Semi
Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
93 views
Buy Ticket
Read More

ANNA SOFIA
Crusell-viikko 2025Aikamatka 28.7.2025 klo 18:00Kenneth Sjövall's Dixie Dudes 28.7.2025, 21:00Marssin tahdissa 29.7.2025, 18:00AMMUU-lastenkonsertti 30.7.2025, 15:00Anna S30ofia.7.2025, 18:00Crusell 250 juhlakonsertti 31.7.2025, 18:00Ajassa 1.8.2025, 18:00Iltamat 1.8.2025, 21:00Palapeli 2.8.2025, 18:00Virtuoso 3.8.2025, 16:00
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.Käsikirjoitus: Katariina LeinoOhjaus: Petri LairikkoPuvustus ja lavastus: Katariina LeinoRyhmämyynti vain myynti@musiikkiteatteri.fi ja 044-3466713
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

KARAVAANARI - kaikkien kaveri
Käsikirjoitus Heikki Syrjä & Riku SuokasOhjaaja Joonas SuominenLavalla mm. Esa Nummela, Hannamaija Nikander, Petteri Kallonen, Markku Mäkilä, Janne Lumme, Aira Sundberg, Johanna Laakso, Janne Niinivirta,Anu Hellsten, Fanni BlomqvistKaravaanari – kaikkien kaveri on komedia ennakkoluuloista, ikiaikaisesta hyvän ja pahan taistelusta sekä yhteisön silmittömästä voimasta.Päähenkilö on omasta mielestään menestynyt näyttelijä Mikko Aarnela. Hän palaa kesäteatterin ensi-iltajuhlista ja todistaa kotimatkallaan murhan.Hän tajuaa olevansa rikoksen silminnäkijänä hengenvaarassa ja joutuu pakenemaan. Mikko varastaa paniikissa matkailuauton ja joutuu keskelleelämänsä suurinta seikkailua. Hänen on pystyttävä sulautumaan monien karsastamaan, omalaatuiseen ja mystiseen heimoon: karavaanareihin.Karavaanari – kaikkien kaveri asettaa vastakkain stereotyyppiset mielikuvat eurooppalaishakuisesta trendi-Suomesta sekä siitä Suomesta, joka pystyy tyydyttämään päivittäiset tarpeensa yhdestä automarketista. Molemmat Suomet vieroksuvat toisiaan ja nauravat toisilleen halveksuvasti olematta syvimmiltään kuitenkaan kovinkaan kaukana toisistaan. Riku Suokas ja Heikki Syrjä ovat tulleet tunnetuiksi useiden menestysproduktioiden kuten Vuonna 85 -musikaalin sekä Koskinen ja Lahti 2001 -sarjojen käsikirjoittajina.
FI
104 views
Buy Ticket
Read More

Beast 1st Round Area VIP Pass - Nokia- Wednesday - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

Jamppa Tuominen-musiikkinäytelmä
Tangokuninkaallisten tähdittämä musiikkinäytelmä rakastetun laulajan elämästäJamppa Tuominen oli karismaattinen, sympaattinen ja sydämellinen esiintyjä, jolla oli vahva läsnäolo lavalla. Hän loi musiikillaan yhteyden yleisöön. Hänen traaginen kuolemansa vuonna 1998 oli suuri menetys suomalaisille ja musiikkimaailmalle.Jampan kuolemasta on kulunut yli 25 vuotta ja syntymästä 75 vuotta, mutta Suomen kansalle hän elää. Kuka oli tämä hyväsydäminen ja surusilmäinen mies? Mitä kätkeytyy kulisseihin? Tule ja koe tämä ainutlaatuinen musiikkinäytelmä, joka tuo rakastetun artistin hetkeksi takaisin.Pääroolissa nähdään persoonallisella ”Jamppa äänellään” laulaja Aki Hietala ja muissa rooleissa loistavat tangokuninkaalliset Pirita Niemenmaa ja Keijo Hietikko sekä tangoprinssi Kalle Jussila. Säestyksestä vastaa Quattro-orkesteri.Käsikirjoitus: Niina LinnovaaraOhjaus: Tuomo SalmelaEsityksen kesto on n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.Tuotanto: Viihdeohjelmat
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

Sininen uni
Tapio Parkkisen toivottu menestysnäytelmä tekee paluun 16 vuoden jälkeen Nokian kesäteatteriin!Sininen uni on elämänmakuinen ja koskettava tarina koko kansan rakastamasta nokialaisesta, Tapio Rautavaarasta. Rautavaaran unohtumattomat laulut kuljettavat katsojat matkalle Tapsan lapsuudesta urheiluareenoille ja lopulta musiikki- ja elokuvatähteyteen.Näytelmä vie katsojat nostalgisiin tunnelmiin, aivan kuten kesällä 2007 ja 2008, jolloin Sinisen unen näki yhteensä 20 000 katsojaa. Kesällä 2025 tämä lämminhenkinen klassikko tekee näyttävän ja toivotun paluun uudistettuna versiona kesäteatterimme kauniin luonnon helmassa. Näytelmän ohjauksesta vastaa Rami Saarijärvi, joka on sovittanut teoksen uudelleen yhdessä Tapio Parkkisen kanssa, mutta säilyttäen sen alkuperäisen tunnelman.Näytelmän musiikit sovittaa lahjakas teatterimuusikko ja harmonikkataiteilija Aleksi Laukkonen, ja lavastuksesta vastaa pitkän uran teatterissamme tehnyt lavastajamestari Tapio Huilla.25-henkinen, taitava ja energinen näyttelijäjoukkomme tuo Tapsan tarinan elävästi näyttämölle huumoria unohtamatta – juuri niin kuin hän sen itse kertoisi.4-14 -vuotiaat lasten lipulla
Avustaja EU:n Vammaiskortilla veloituksetta, lippu varattava teatterin toimistosta puh. 0503468464 tai 0503475102
FI
95 views
Buy Ticket
Read More

Varaslähtö: Kaartin soittokunta
Ota varaslähtö Turun musiikkijuhliin 2025 Kaartin soittokunnan saattelemana!Tämä on konsertti, jossa menneiden aikojen sävelet heräävät eloon ja vievät kuulijan matkalle sankaruuden, vapauden ja kansallisen ylpeyden äärelle. Illan aikana juhlavien marssisävelten mahtipontisuus kohtaa herkkävireisen kauneuden, ja virtuoottiset soolot punoutuvat yhteen orkesterin loistokkaan annin kanssa.Musiikki maalaa eteemme kuvia historiallisista taisteluista ja voitonriemuisista hetkistä. Eloisat kansansävelmät, kaihoisat melodiat ja jylhät fanfaarit kuljettavat kuulijan aikakaudesta toiseen – välillä uhmakkaasti eteenpäin marssien, välillä hiljentyen syvällisten tunteiden äärelle. Konsertti huipentuu voimalliseen ja tunteita herättävään päätökseen, joka jättää sydämeen soimaan muistutuksen rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta.Edessä on ilta, jossa musiikki sykkii historian hengessä, nostattaa tunteet pintaan ja saa aikaan unohtumattoman elämyksen. Tule kokemaan sävelet, jotka kertovat tarinaa voitosta, toivosta ja periksiantamattomasta tahdosta!
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

Pirilän tapahtumapuiston kesäkonsertit: Diandra
Pirilän tapahtumapuisto tarjoaa konserttielämyksiä kesällä 2025 kun estradille nousevat kotimaiset huippuartistit.Ensimmäisestä kesäkonsertista pääsemme nauttimaan keskiviikkona 25 kesäkuuta kun lauteille nousee upea ja karismaattinen Samuli Edelmann. Muita kesän aikana esiintyviä artisteja ovat Jarkko Ahola, Anna Eriksson, Diandra ja Suvi Teräsniska.Pirilän tapahtumapuisto tarjoaa kesällä monipuolista huippuviihdettä kaikenikäisille. Koko kesän kattavan ohjelman löydät esimerkiksi tapahtumapuiston facebook sivuilta.PIRILÄN TAPAHTUMAPUISTON KESÄKONSERTITKe 25.6.2025 Samuli EdelmannKe 2.7.2025 Jarkko AholaKe 16.7.2025 Anna ErikssonKe 30.7.2025 DiandraKe 6.8.2025 Suvi TeräsniskaKonsertit alkavat klo 19.00, tapahtumapuisto aukeaa klo 18.00.Kesto n. 2 tuntia. Väliaika 30min, anniskeluoikeudet.Konserteissa ei ole ikärajaa.Lippujen hinnat 39,90 € ennakkoon ja ovelta 45 €.Järjestäjä:Gramofoni Oy & GramoPop Oy
FI
65 views
Buy Ticket
Read More

Pokka Pitää
Ystävänpäivän lipputarjous 15 € voimassa 14.2. - 28.2.2025!POKKA PITÄÄLopen teatteri ylpeänä esittää kesällä 2025 näytelmän POKKA PITÄÄRakastetun TV-sarjan teatterisovituksessa erään tietyn seurapiiriladyn naapuri Emmet aloittelee siskonsa Lizin kanssa uuden kesäteatteriesityksen harjoituskautta.Mukana ovat erään tietyn seurapiiriladyn siskot Daisy ja Rose ja tietenkin Daisyn aviomies Onslown. Ja kuin tilauksesta salaperäinen Herra Milson ilmestyy paikalle ja pääsee mukaan näytelmäseurueeseen.Kaikki näyttää valoisalta, kunnes eräs tietty seurapiirilady purjehtii kutsumatta paikalle ja kiinnittää itsensä aatelisrouvan rooliin Emmetin vastustelusta huolimatta.Tämä seurapiirilady on itse Hyacinth Bucket (lausutaan Bookay).Emmetin taiteelliset visiot saavat huutia, mikä ajaa Emmetin hermoromahduksen partaalla.Vauhtia, vaihtuvia tilanteita…. ja hersyvää huumoria koko illan mitalla.Ohjaus - Timo TirriKäsikirjoitus - Roy ClarkeSuomennos - Joel ElsteläEsityksen kesto n. 2 h sisältäen väliajan.Suositusikäraja 12 vuotta.
FI
60 views
Buy Ticket
Read More

Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.Käsikirjoitus: Katariina LeinoOhjaus: Petri LairikkoPuvustus ja lavastus: Katariina LeinoRyhmämyynti vain myynti@musiikkiteatteri.fi ja 044-3466713
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Olavi Virta musiikkinäytelmä
Mies ja ääni – Olavi VirtaMusiikkinäytelmäKaksi kuningasta Olavi Virran roolissaMies ja ääni – Olavi Virta on musiikkinäytelmä laulajalegendasta, jonka vaikutus ja perintö näkyvät edelleen suomalaisessa iskelmäkulttuurissa. Virran värikäs elämä iloinen ja suruineen ja upeine lauluineen on kuin luotu kesäteatterin lavalle, ja Olan elämän eri vaiheita tulkitsevat tangokuninkaat Matti Korkiala ja Teijo Lindström. Valovoimaisen kaksikon lisäksi rooleissa nähdään J. Eskelinen, Katri Rehnström ja Aki Mäki.Musiikista vastaa Legenda-orkesteri Seppo Rehnströmin johdolla. Myös Kipparikvartetti nähdään lavalla!Kesto n. 2 tuntia sis. väliajanKäsikirjoittaja: Nina LinnovaaraOhjaus: Tuomo SalmelaTuottaja: ViihdeohjelmatAvustaja ilmaiseksi
FI
82 views
Buy Ticket
Read More

PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 - 5-day Worlds Week Area VIP-pass - Nokia-Tampere
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
FI
118 views
Buy Ticket
Read More

Erja Lyytinen Duo
M/s Rhean Tähtiristeilyt tulevat taas kesällä!
Upeissa Päijänteen maisemissa risteillään koko kesä huikean artistikattauksen kanssa. Risteilyajat klo 15.00-18.00 ja klo 19.00-22.00.
Lähtö Jyväskylän satamasta. Laivaan pääsee noin puoli tuntia ennen lähtöä. Keikat ovat sään salliessa laivan kannella ja sateella laivan sisällä. Hinta sisältää kolmen tunnin risteilyn Päijänteellä sekä artistin keikan risteilyllä.
M/S Rhean Tähtiristeilyt - Kesä 2025
ti 24.6. Don Johnson Big Bandke 2.7. Jarkko Martikainenti 8.7. Indicato 10.7. Michael Monroeti 15.7. Yölintuti 22.7. Antti Autiope 25.7. Von Hertzen Brotherske 30.7. Erja Lyytinen Duoke 6.8. Yllätysesiintyjäto 7.8. Einila 30.8. Pauli Hanhiniemi *
*Vain iltaristeily. Kaikissa muissa kaksi lähtöä.M/S Rhea Facebook
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Tapahtumaan ei ole esteetöntä pääsyä. Laivalla on esteetön WC.Saattaja tarvitsee oman lipun.
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

Juice Musiikkinäytelmä - Erkki Twistaa!, Ensi-ilta
Juice Leskinen - musiikkinäytelmä: Erkki Twistaa!Lohjan kesäteatteriyhdistys Trala tuo kesällä 2025 lavalle hauskan ja musikaalisen kunnianosoituksen suomalaisen rockin legendalle, Juice Leskiselle. Teos yhdistää livebändin energiseen esitykseen ja tuo esiin Leskisen ikimuistoiset laulut, huumorin ja oivaltavat lyriikat. Täynnä taattua kesäteatterikomiikkaa, tämä musiikkinäytelmä vie katsojat läpi Juice Leskisen elämän ja musiikin, joka on jäänyt pysyvästi suomalaisten sydämiin. Esityksiä on 19, joten nauti nauruista, musiikista ja kesän tunnelmasta!
FI
109 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
66 views
Buy Ticket
Read More

Dr. Feelgood (UK)
Legendaarinen rock-ryhmä Dr. Feelgood On The Rocksiin heinäkuussa!
Legendaarinen Dr. Feelgood on brittiläinen vuonna 1971 perustettu rock and roll- ja rhythym and blues -yhtye. Canvey Islandilla, Essexissä perustetusta pubrock-yhtyeestä on vuosien saatossa kasvanut yksi maailman suosituimmista rhythm and bluesin live-bändeistä.
Dr. Feelgoodin tuotannon tunnetuimpia biisejä ovat ”She Does It Right”, ”Back In The Night”, ”Down At The Doctors” ja ”Milk And Alcohol sekä Bobby Charles cover "See You Later Alligator".
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 36 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 - Beast 18th Hole Private Skybox VIP- Keskiviikko
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
FI
148 views
Buy Ticket
Read More

Suuret Oluet - Pienet Panimot 2025 Helsinki
Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) Helsinki 2025
Rautatientori
Ke 30.7.2025 klo 15.00 – 23.00
To 31.7.2025 klo 15.00 – 23.00
Pe 1.8.2025 klo 12.00 – 23.00
La 2.8.2025 klo 12.00 – 00.00
Miltä kuulostaisi kesä, pienpanimofestarit, juomat oikeista laseista, rento tunnelma ja laaja juomavalikoima? SOPP eli Suuret Oluet – Pienet Panimot on vastaus tähän kaikkeen. Ensimmäisen kerran Suuret Oluet – Pienet Panimot järjestettiin Helsingissä vuonna 2004. Tervetuloa viihtymään!
Alueelle vapaa pääsy päivittäin klo 18:00 asti.
Tapahtumassa käytetään pestäviä SOPP -laseja. Voit ostaa lasin sisääntulon lasipisteeltä.
Ovelta lasimaksu on 5,00 €.
Ennakko- ja pääsylippuihin sisältyy lasi.
Voit myös käyttää aiempaa virallista SOPP -lasia.
Liput ovelta klo 18:00 alkaen
Liput ovelta klo 18:00 alkaen 16,00 € / hlö.
Sisältää sisäänpääsyn ja SOPP -lasin.
Ennakkoliput ja tarjoukset
Vain ennakkoon ostetut liput takaavat sujuvan sisäänpääsyn alueelle jonon ohi.
Kaikki ennakkoon ostetut liput sisältävät SOPP -lasin ja sujuvan sisäänpääsyn tapahtuma-alueelle.
Ennakkolippuja on myynnissä rajoitetusti.
Ennakkoliput myy Tiketti
JONON OHI (8,00 €)
Voimassa lippuun merkittynä päivänä klo 18:00 asti.
Sisältää SOPP -lasin ja sujuvan sisäänpääsyn päiväsaikaan tapahtuma-alueelle.
Myynti lippukaupassa päättyy tapahtumapäivänä klo 18:00.
PÄÄSYLIPPU YHDELLE – ENNAKKOLIPPU (16,00 €)
Myynti päättyy tapahtumapäivänä klo 22:00.
Voimassa lippuun merkittynä päivänä.
Sisältää SOPP -lasin ja sujuvan sisäänpääsyn yhdelle henkilölle.
Pääsylippu vaihdetaan rannekkeeseen.
PÄÄSYLIPPU KAHDELLE – ENNAKKOLIPPU (25,00 €)
Myynti päättyy tapahtumapäivänä klo 15:00.
Voimassa lippuun merkittynä päivänä.
Sisältää kaksi SOPP -lasia ja sujuvan sisäänpääsyn kahdelle samaan aikaan saapuvalle henkilölle.
Pääsyliput vaihdetaan rannekkeisiin.
PÖYTÄVARAUS PÄIVÄ – max. 8 hlö (90,00 €)
Huom.! Päiväpöytä otettava käyttöön kolmen ensimmäisen aukiolotunnin kuluessa.
Yksi pöytävarauslippu sisältää sujuvan sisäänpääsyn ja rannekkeet 8 henkilölle, SOPP -lasit ja vesipullot.
Oma pöytä seurueenne käyttöön erilliseltä pöytävarausalueelta.
Pöytä on käytössänne alueella oleskelunne ajan. Rannekkeilla
voitte poistua välillä tapahtuma-alueelta ja tulla takaisin
myöhemmin saman päivän aikana.
Riittää, että lipun haltija saapuu ajoissa ja ottaa pöydän
käyttöönsä sekä ilmoittaa mahdollisesti myöhemmin saapuvien
henkilöiden nimet portille.
Mikäli seurueenne ostaa useamman pöydän, niin tilaattehan
kaikki liput samalla nimellä, jotta osaamme sijoitella varaamanne
pöydät lähekkäin.
Myynti lippukaupassa päättyy tapahtumapäivänä klo 11:00.
Pöytävaraus ILTA – max. 8 hlö (160,00 €)
Huom.! Saapuminen ja pöydän käyttöönotto joustavasti oman aikataulunne mukaan, kuitenkin viimeistään 1 h ennen sulkemisaikaa.
Yksi pöytävarauslippu sisältää sujuvan sisäänpääsyn ja rannekkeet max. 8 henkilölle, SOPP -lasit ja vesipullot.
Oma pöytä seurueenne käyttöön erilliseltä pöytävarausalueelta.
Pöytä on käytössänne alueella oleskelunne ajan. Rannekkeilla
voitte poistua välillä tapahtuma-alueelta ja tulla takaisin
myöhemmin saman päivän aikana.
Riittää, että lipun haltija saapuu ajoissa ja ottaa pöydän
käyttöönsä sekä ilmoittaa mahdollisesti myöhemmin saapuvien
henkilöiden nimet portille.
Mikäli seurueenne ostaa useamman pöydän, niin tilaattehan
kaikki liput samalla nimellä, jotta osaamme sijoitella varaamanne
pöydät lähekkäin.
Myynti lippukaupassa päättyy tapahtumapäivänä klo 11:00.
FI
94 views
Buy Ticket
Read More

Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaaIlmasta rahaa (Cash on delivery) on Michael Cooneyn hulvaton farssi, josta ei puutu väärinymmärryksiä ja valkoisia valheita.Mikko Laine (Eppu Salminen) on jäänyt työttömäksi ja koska palkkaa ei enää tule, niin rahaa tarvitsee saada hinnalla millä hyvänsä. Mikon hämmästykseksi sosiaaliviranomaisilta on tarjolla kaiken maailman avustuksia ja niitä tuntuu saavan varsin helposti. Keksityille henkilöille maksetaan tolkuttomia tukia ja rahat päätyvät Mikon taskuihin.Kaikki tuntuu menevän mallikkaasti, kunnes yhtenä päivänä Kelan tarkastaja Jantunen (Heidi Kiviharju) saapuu yllättäen tarkastuskäynnille. Tukalasta tilanteesta irti pyristelevä Mikko vetää keittämäänsä soppaan mukaan ystävänsä Otto Pellin (Janne Kataja). Ja ennen kuin tämä riemukas karuselli pysähtyy, on soppaa hämmentämässä nähty myös hautausurakoitsija, seksuaaliterapeutti ja monta muuta hervottoman hauskaa hahmoa.Päärooleissa hauskuuttavat Janne Kataja ja Eppu Salminen.Muissakin rooleissa näemme maamme eturivin koomikoita: Tom Lindholm, Petra Karjalainen, Jere Riihinen, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Tuire Salenius, Maija Siljander sekä Idalilja Raipia.Ohjaus on Panu Raipian.Esityksen kesto on noin 2 h 10 min sis. väliajan.Hinnat:Peruslippu 44 €Eläkeläinen 42 €Opiskelija/lapsi 36 €Työtön 39 €Ryhmä min. 20 lippua 41 €Ryhmä min. 50 lippua 40 €Ryhmä min. 100 lippua 39 €Ryhmä min. 150 lippua 38 €Ryhmä min. 300 lippua 37 €Show & Dinner min. 20 lippua 75 €Show & Dinner min. 50 lippua 72 €Show & Paella min. 20 lippua 56 €Show & Paella min. 50 lippua 55 €SHOW & DINNERTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille.Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.SHOW & PAELLATeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia komediagrillin herkullisen kanapaellan ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Paella-paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.Jos haluatte tarjoilut (ei alkoholijuomat) samalle laskulle lippujen kanssa, niin tarjoilutilauksen voi tehdä varauksen vahvistusvaiheessa Lipputoimistomme kautta.VÄLIAIKATARJOILUTVäliaikatarjoilut tai muut tarjoilut esityksen yhteyteen voi tilata lippuvahvistuksen yhteydessä Lipputoimistostamme.Tai ne voi tilata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai suoraan verkkokaupasta www.juhlatalonpalvelut.fiYLEISINFO KATETUSSA ULKOILMAKATSOMOSSAHUOM! Katsomolohkot A, B, G JA H ovat anniskelualuetta eli K18!Tarkoittaa, että ko. katsomoihin saa ottaa mukaan Ravintolastamme ostetun minkä tahansa juoman. Muihin katsomon osiin saa ottaa mukaan alkoholittomat juomat.
FI
88 views
Buy Ticket
Read More

Kolmen Kimppa
Rikalanmäen TeatterivinttiKolmen kimppaKäsikirjoitus Clément MichelSuomennos Reita LounatvuoriOhjaaja Saija-Reetta KotirintaLavalla Jerry Alajoki, Emilia Kilpiö ja Henrik Alm"Mä vaan en kestä tota enää!” Paulin rakkaus naisystäväänsä Sofiaa kohtaan ei enää kanna, ei sitten millään. Sofia on kyllä kaikin puolin hyvä nainen, mutta jotenkin homma ei vaan toimi. Niinpä Paul päättääkin,
että on aika erota. Mutta miten asian kertoisi Sofialle?Kylmien tosiasioiden kertominen on niin vaikeaa, että avoimuuden sijaan Paul panostaa luovuuteen. Hän kutsuu parhaan ystävänsä Martinin asumaan pariskunnan yhteiseen kotiin. Martinia ja kimppakämppäelämää ei kukaan
voi kestää viikkoa enempää, Sofiakin aivan varmasti nostaa kytkintä. Tai niin Paul toivoo..Kolmen kimppa on tarina kaikille niille, jotka ovat ihastuneet, rakastuneet, eronneet tai ajautuneet auttamaan kaveria parisuhdehädässä.
FI
102 views
Buy Ticket
Read More

Tatu ja Patu työn touhussa
Viikinsaaren kesäteatteri 2025Aino Havukainen – Sami Toivonen – Sami RannilaTATU JA PATU TYÖN TOUHUSSARooleissa Lassi Jämsä ja Roope MyllyselkäAlkuperäisteos ja kuvitus Aino Havukainen ja Sami ToivonenDramatisointi Sami RannilaOhjaus Janne JämsäSupersuosioon Viikinsaaren kesäteatterissa nousseet lastenkirjasuosikit saapuvat taas!Tatu ja Patu kertovat nyt totuuden työstä ja työnteosta - miksi työtä tehdään ja missä. Veljekset uppoutuvat erilaisten ammattien ihmeelliseen maailmaan ja määrittelevät miten mikäkin työ oikeastaan pitäisi tehdä: mitä työ vaatii ja kuka sen parhaiten tekee. Veljesten riemastuttava käsitys saattaa poiketa yleisesti hyväksytystä totuudesta, mutta kyllä työ tekijäänsä opettaa!Esityksen kesto noin 45 minuuttia, ei väliaikaa.Näytelmän tekijänoikeuksia valvovat Aino Havukainen, Sami Toivonen ja Sami Rannila.--------------------TATU ja PATUTeatterilippu: 18,5 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Teatterin asiakkaana voit ostaa edulliset teatterilaivaliput Viikinsaareen. Nämä liput käyvät vain yhdessä teatterilipun kanssa näytöspäivänä ennen näytöstä.Laivaan astuessasi sinut tulee esittää sekä teatteri- että laivalippu.Aikuinen ja eläkeläinen 10 € (norm. 15/12 €)Lapsi 3-12 v. 8 € (norm. 10 €)Ostathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Saaressa kannattaa ehdottomasti syödä. Tarjolla on lapsille ja aikuisille tarkoitettu rento mutta maukas perhebuffa, joka tarjoillaan Viikinsaaren Paviljongissa.Valitse sopiva kattaus lipunoston yhteydessä. 15 € aikuinen, 10 € lapsi (alle 12-v.)Perhebuffa kattaukset11.30 - 13.30 ja 14.30 - 16.30Perhebuffa menu:Kasvistikut:Porkkana, kurkku, tomaatti (VEG, G, L, M)Dippiä (G, L, Saatavilla VEG)Vihersalaattia (G, VEG, L, M)Lihapullia tomaattikastikkeessa ja spagettia (L, Saatavilla VEG)Nakkeja lohkoperunoilla (L, saatavilla VEG)Ketsuppi (VEG, G, L, M)Sinappi (VEG, G, L, M)Majoneesi (G, L, M, saatavilla VEG)Leipä ja levite (L, saatavilla VEG & G)Tuoreita hedelmiä (G,VEG, L, M)Marenkia (G, M, L)Vaahtokarkkia (G, M, L)
FI
118 views
Buy Ticket
Read More

Kekkonen- syntymästä kuolemattomuuteen
KESÄTEATTERI: KEKKONEN - SYNTYMÄSTÄ KUOLEMATTOMUUTEEN Riemastuttava veijarikomedia Urho Kekkosen elämästä ja teoista! Viisi näyttelijää ja kymmeniä hahmoja maailmanhistorian merkkihenkilöistä aina Kennedysta ja Stalinista Paavo Väyryseen!
FI
98 views

91 views
Buy Ticket
Read More

PAJATSOLIPPU: Viimeiset kiusaukset
TÄSSÄ PELISSÄ VOI VAIN VOITTAA Uhkapeli, jossa käy aina hyvin: Pajatsolippu on edullinen tapa nauttia oopperasta parhaalla mahdollisella paikalla. Voit ostaa Pajatsolipun aina esityspäivää edeltävään päivään asti. Paikkalippu toimitetaan esityspäivänä klo 15 mennessä tilauksessa annettuun sähköpostiosoitteeseen. Paikkalipun voi tulostaa tai esittää mobiililaitteelta. Pajatsolippujen paikat määräytyvät ostojärjestyksessä parhaille mahdollisille vapaana oleville paikoille (kategoria 1-3 min.). Emme takaa vierekkäisiä paikkoja useamman Pajatsolipun ostajille. Pajatsolippuja on myynnissä rajattu määrä, eikä Pajatsolipun hinnasta myönnetä muita alennuksia
FI
40 views
Buy Ticket
Read More