120 result(s) found for "Vantaa"

VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ K-18 image
VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ K-18
Ensi vuoden Vauhti Kiihtyy Oulu -festivaaleille huippukattaus! Vauhti Kiihtyy Oulu -festivaalia juhlittiin tänä kesänä jo toistamiseen, jolloin festivaali keräsi 27 0000 henkisen ennätysyleisön. Seuraavan kerran Ouluhallin parkkialueella 22.-23.8. 2025 järjestettävä festivaali julkistaa nyt ensimmäiset esiintyjänsä. Kaksipäiväisen festivaalin aikana lavalle nousevat mm. Erika Vikman, Portion Boys ja Popeda. Ensi vuonna jo kolmatta kertaa järjestettävä Vauhti Kiihtyy Oulu -festivaali on julkistanut ensimmäiset kuusi esiintyjäänsä. Oulussa tullaan näkemään lukuisista hiteistään ja näyttävistä esiintymisistään tunnettu Erika Vikman, Vauhti kiihtyy -hitillään ison läpimurron tehnyt bilebändi Portion Boys, legendaarinen manserockin kivijalka Popeda, parhaillaan Vain Elämää -ohjelmassa hurmaavan Jussi Rainion ja Marko Alangon Neon 2, poikkeuksellisen lavakarisman omaava pop-tähti Benjamin sekä lähes 250 miljoonaa striimiä biiseillään kerännyt suomiräpin tunnetuin rääväsuu Petri Nygård. Loput yhdeksän artistia julkistetaan myöhemmin.Livemusiikin lisäksi Vauhti Kiihtyy Oulu -festivaalilta löytyy monipuolinen ruoka- ja juomavalikoima. Rauhala Events Oy:n järjestämän Vauhti Kiihtyy Oulu-festivaalin lipunmyynti on käynnissä.Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Kesällä 2024 Vauhti Kiihtyy -festivaali järjestettiin Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella. Festivaali keräsi kaupungista riippuen 16 000 - 32 500 kävijää.Vauhti Kiihtyy Oulu 2025Ouluhallin parkkialue22.-23.8.2025Ovet auki: Pe 15-01La 12-01K 18 vuottaEsiintyjät: Erika VikmanPortion BoysPopedaBenjaminPetri NygårdNeon 2Anna ErikssonLoput esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Kaikkiaan festivaaleilla esiintyy yhteensä 15 artistia / yhtyettä.Liput: Kahden päivän lippu 40€ sis. kulutKahden päivän kaverilippu (sisäänpääsy kahdelle) 60€ sis, kulutKahden päivän porukkalippu (sisäänpääsy neljälle) 100€ sis.kulutPriority-liputKahden päivän priority- lippu 99,90€ sis. kulutKahden päivän kaveripriority-lippu (sisäänpääsy kahdelle) 169,90€ sis, kulutKahden päivän porukkaprioritylippu (sisäänpääsy neljälle) 299,90€ sis.kulutPrioritylippu sisältää: Oman terassialueen, josta on näkyvyys lavalle. Oman katetun teltta-alueen, oman baaripisteen alueella, omat saniteettitilat, prioritypassin ja kaulanauhan, pientä tapas-tyylistä purtavaa ja yllätysohjelmaa.Järjestäjä: Rauhala Events Oy
VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ KAVERILIPPU K-18 image
VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ KAVERILIPPU K-18

VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ PORUKKALIPPU K-18 image
VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ PORUKKALIPPU K-18

VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY K-18 image
VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY K-18

VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY KAVERILIPPU K-18 image
VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY KAVERILIPPU K-18

VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY PORUKKALIPPU K-18 image
VAUHTI KIIHTYY OULU 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY PORUKKALIPPU K-18

Yona x Saimaa: Solovey image
Yona x Saimaa: Solovey
Tänä kesänä Samppalinnan Kesäteatterissa koetaan hetki, joka yhdistää musiikin voiman, rauhan kaipuun ja kulttuurien yhteyden ainutlaatuisella tavalla. Matti Mikkolan johtama Saimaa-yhtye, sielukas Yona ja Vantaan Viihdeorkesteri yhdistävät voimansa konserttielämyksessä, joka nostaa esiin ukrainalaisen musiikkiperinnön ja välittää voimakkaan viestin oikeudenmukaisuuden ja reilun rauhan puolesta.Tulevana syksynä julkaistavalla albumilla Saimaa ja Yona tulkitsevat ukrainalaisia kappaleita Yonan suomeksi kääntäminä. 9.5.2025 ilmestyvä ensimmäinen single "Laula mulle laulu" perustuu Okean Elzyn koskettavaan Obijmy-kappaleeseen, josta on tullut ukrainalaisen periksiantamattomuuden symboli Venäjän hyökkäyksen myötä. Yonan herkkä ja toiveikas suomennos vie kuulijan tunteiden läpi – rakkaudenkaipuusta suruun ja taistelutahdosta toivoon: "Vaik’ sota loppuikin, kamppailu jatkuu vieläkin / Vaik’ rauha on, en rauhaa saa."Samppalinnan kauniissa kesäillassa Saimaa, Yona ja Vantaan Viihdeorkesteri herättävät ukrainalaiset sävelet eloon tavalla, joka ravisuttaa ja liikuttaa. Illan ohjelmisto ulottuu sodanvastaisista lauluista aina Yonan ja Saimaan omiin rakastettuihin kappaleisiin, kun suuri orkesteri ja vangitseva solisti luovat yhteisen sävelen, joka kantaa Ukrainan tarinaa Suomeen – ja toisinpäin.Konsertti on osa Mikko-Pekka Hanskin Solovey Productionsin ainutlaatuista projektia, joka rakentaa siltoja kulttuurien välille ja välittää Ukrainan äänen suomalaisille.Tämä konsertti paitsi musiikkia ja elämys, myös kunnianosoitus Ukrainan kulttuurille ja kutsu rauhan puolesta.Tapahtumaan myydään VIP-lippuja, joihin sisältyy pääsy ennen konserttia järjestettävään tilaisuuteen, joka kantaa nimeä: ”Kulttuuri ja taide puolustuksen muotona”.
VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ K-18 image
VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ K-18
Ensi vuoden Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaaleille huippukattaus! Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaalia juhlittiin tänä kesänä jo toistamiseen, jolloin festivaali keräsi 32 5000 hengen ennätysyleisön. Seuraavan kerran Tampereella 29.-30.8.2025 järjestettävä festivaali julkistaa nyt ensimmäiset esiintyjänsä. Kaksipäiväisen festivaalin aikana lavalle nousevat mm. Kaija Koo, Erika Vikman, Popeda ja Arttu Wiskari.Ensi vuonna jo kolmatta kertaa järjestettävä Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaali on julkistanut ensimmäiset kuusi esiintyjäänsä. Tampereella tullaan näkemään Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Kaija Koo, lukuisista hiteistään ja näyttävistä esiintymisistään tunnettu Erika Vikman, Tampereen oma rocklegenda Popeda, suomalaisten sydämiin itsensä laulanut Arttu Wiskari, Ilkka Alangon luotsaama Neljä Ruusua sekä parhaillaan Vain Elämää -ohjelmassa hurmaavan Jussi Rainion ja Marko Alangon Neon 2. Loput yhdeksän artistia julkistetaan myöhemmin.Livemusiikin lisäksi Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaalilta löytyy monipuolinen ruoka- ja juomavalikoima.Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Kesällä 2024 Vauhti Kiihtyy -festivaali järjestettiin Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella. Festivaali keräsi kaupungista riippuen 16 000 - 32 500 kävijää.Vauhti Kiihtyy Tampere 2025Ajankohta 29.-30.8.2025 Ovet auki: Pe 15-01 La 12-01Festivaalin ikäraja on 18 vuottaEsiintyjät: Kaija KooPopedaArttu WiskariErika VikmanNeljä RuusuaNeon 2KlamydiaLoput esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Kaikkiaan festivaaleilla esiintyy yhteensä 15 artistia / yhtyettä.Liput:Kahden päivän lippu 40€Kahden päivän kaverilippu (sisäänpääsy kahdelle) 60eKahden päivän porukkalippu (sisäänpääsy neljälle) 100€Priority-liputKahden päivän priority- lippu 99,90€Kahden päivän kaveripriority-lippu (sisäänpääsy kahdelle) 169,90€Kahden päivän porukkapriority-lippu (sisäänpääsy neljälle) 299,90€1 hlö lippu -> lippu vaihdetaan rannekkeeseenKaverilippu -> lippu vaihdetaan 2 rannekkeeseenPorukkalippu - > lippu vaihdetaan 4 rannekkeeseenPrioritylippu sisältää:Oman terassialueen, josta on näkyvyys lavalle. Oman katetun teltta-alueen, oman baaripisteen alueella, omat saniteettitilat, prioritypassin ja kaulanauhan, pientä tapas-tyylistä purtavaa ja yllätysohjelmaa.
VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ KAVERILIPPU K-18 image
VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ KAVERILIPPU K-18

VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PORUKKALIPPU K-18 image
VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PORUKKALIPPU K-18

VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY KAVERILIPPU K-18 image
VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY KAVERILIPPU K-18

VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY K-18 image
VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY K-18

VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY PORUKKALIPPU K-18 image
VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY PORUKKALIPPU K-18