326 result(s) found for "Stoa"

Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

Viides askel
David IrelandViides askelKomedia yksinäisyydestä ja epätoivostaJanne Reinikaisen ohjaustulkinta tuo David Irelandin tuoreen menestysnäytelmän Taivassaliin. Kahden hengen komedian pääosissa loistavat Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff.Luka (Paavo Kinnunen) ja Jarmo (Juho Milonoff) ovat toipuvia alkoholisteja, jotka ovat tavanneet AA-kokouksessa. Jarmo on vanhempi mies, joka ryhtyy hiljattain raitistuneen Lukan kummiksi ‒ tehtävänään opastaa kokemattomampaa Lukaa raittiuden tiellä.Ilman humalan suomaa estottomuutta Lukan elämä on muuttunut yksinäiseksi. Hän pelkää olevansa incel, koska ei osaa lähestyä naisia selvinpäin. Jarmon mielestä Luka tarvitsee ennen kaikkea positiivisen miehen roolimallin.Kun koittaa Lukan viidennen askeleen aika, tehtävä osoittautuu kimurantiksi.Pystyykö kumpikaan miehistä tunnustamaan pahimmat hairahduksensa täysin rehellisesti?Moraalinen itsetutkiskelu vie miehet yhä loitommaksi toisistaan.Ja kun vertaistuki muuttuu irvikuvakseen, on pohjakosketus lähempänä kuin koskaan.Musta komedia vakavista ja kompleksisista aiheistaDavid Irelandin Viides askel on näytelmä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Se kertoo yksinäisyydestä ja epätoivosta, addiktiosta ja uskosta, isistä ja pojista, vallankäytöstä ja seksistä, itsepetoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Ytimessä ovat miehen rooli ja valta-asema, sokeat pisteet, jotka vaikuttavat tiedostamatta kaiken taustalla. Irelandin mestarillisesti kirjoittama miestenvälinen dialogi koettelee yhtä lailla nauruhermoja kuin sopivuuden rajoja.Näytelmän nimi viittaa Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan, jonka viides askel kuuluu: "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle."Kirjailija Ireland, jolla on omakohtaista kokemusta raitistumisesta ja uskoontulosta, on todennut näytelmän olevan hänen ”viides askeleensa” ‒ pyrkimys päästä eroon häpeästä. Pohjois-Irlannissa syntyneen Irelandin näytelmiä sävyttävät musta huumori sekä provokatiivisen satiirinen ote poliittisesti tulenarkoihin aiheisiin. Hänet tunnetaan erityisesti näytelmistään Cyprus Avenue (2016) ja Ulster American (2018), jotka ovat saaneet laajaa huomiota ja keränneet palkintoja. Viides askel (The Fifth Step) kantaesitettiin Traverse Theatressa, osana Edinburghin Fringe-festivaalien ohjelmistoa elokuussa 2024. Suomessa Irelandin näyttämöteoksia ei ole aiemmin nähty.Esityksen ohjaa Janne Reinikainen, jonka tunnustettuihin ohjaustöihin Kansallisteatterissa lukeutuvat muun muassa esitykset Idiootti (2010), Eino Kalima -palkittu Pohjalla (2014) ja Ikuinen paluu (2022).Suomen kantaesitys Taivassalissa 17.9.2025Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäRooleissa Paavo Kinnunen ja Juho MilonoffOhjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen Suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sami Hassinen Dramaturgi Eva BuchwaldKestoarvio 1 h 45 min (ei väliaikaa)
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Gabriel, tule takaisin
Mika Waltarin menestynein näytelmä Tampereen Komediateatteriin - Huijarikomedia Gabriel, tule takaisin mahtavalla roolituksella ensi-iltaan helmikuussa.Yksi kaikkien aikojen rakkaus- ja huijaritarinoista, Mika Waltarin klassikko Gabriel, tule takaisin nähdään kevään pääensi-iltana Tampereen Komediateatterin Päänäyttämöllä. Keväällä 2025 tulee täyteen 80 vuotta näytelmän kantaesityksestä Helsingin Kansanteatterissa.Nimiroolina Gabrielina taituroi karismaattinen Kristo Salminen, jolle tämä on ensimmäinen ensi-ilta tamperelaisessa teatterissa.Taitoa lavalla riittää, sillä herrasmiehen vauhdikkaaseen pyöritykseen joutuvia naisia tulkitsevat arvostetut huippunäyttelijät Sanna Majanlahti ja Karoliina Kudjoi sekä viime kesänä Dingo-musikaalin naisrooleissa yleisön hurmannut Matleena Junttanen.Intohimoisen veijaritarinan ohjaa Panu Raipia. Rakkaudennälkäinen näytelmä tulee viittaamaan kiinnostavasti myös meidän aikamme ”auervaaroihin”.Ohjaus ja lavastus Panu RaipiaPukusuunnittelu Elina VättöVideosuunnittelu Jussi KamunenÄänisuunnittelu Janne PärnänenEnsi-ilta 8.2.2025 klo 18 Tampereen Komediateatterin PäänäyttämölläKesto n. 2 h väliaikoineenHinnat:Katsomon rivit 2–11 / rivit 1, 12–13 Peruslippu 46,50 € / 41,50 € Eläkeläinen 44,50 € / 39,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 € / 33,50 €Työtön 41,50 € / 36,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 € / 38,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 € / 37,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 € / 72,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 € / 69,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

Freud Marx Engels & Jung Revisited
Freud Marx Engels & Jung eli Freukkarit perustettiin 1984 alun perin esittämään suomenkielisiä versioita outlaw countryn biisinikkareilta. Vaikka mission suuntaviivoista pidettiin kiinni, rikottiin tyylien ja aihepiirien rajoitteet oitis. Yhtye teki toistakymmentä albumia ja aikojen saatossa siihen kuului kolmattakymmentä vakituista jäsentä. Bändin keulakuva Pekka Myllykoski kuoli keväällä 2017. Tuolloin bändin toinen perustajajäsen Arto Pajukallio totesi, että Froikkareita ei enää ole eikä tule, mutta tietenkin bändin musiikkia saavat esittää kaikki jotka haluavat. "Olisi kiva joskus taas soittaa vanhoja Freukkarit-biisejä", Jussi Kinnunen lausui jonkunkin kerran. Hiljalleen hän kasasi ryhmän Freud Marx Engels & Jung Revisited, tuttavallisesti Revarit. Lopulta kokoonpanoon päätyi myös henkilöitä, jotka olivat vaikuttaneet Freukkareissa pitkäänkin, mutta eivät koskaan yhtä aikaa. Revareiden keulille halutaan myös solistivieraita, mm. Maria Hänninen, joka olikin Freukkarien taustalaulaja ja mukana soittaja jo kasarilta.Bändin ensisingle ja albumin avauskappale "Lintumies" ja Alhambra" kunnioittaa Pekka Myllykosken muistoa. Revarit kokoonpano:Juuso Rautava - laulu, akustinen kitaraPekka "Devil" Virtanen - kitara, lauluArto Pajukallio - kitara, lauluJussi Kinnunen - basso, lauluTero Pulkkinen - koskettimet, haitari, kitara, bajo sexto, mandoliini, lauluSamuli Halonen - rummut
Kotisivut - Hotelli AlavusFacebook - Hotelli AlavusLippujen varausaika 2 päivää.
Liput myös ovelta.
Narikkamaksu 2 €.
Showtime noin 22:00 ja jatkot perinteisesti alakerrassa klo 04:30 saakka.
Huonevaraukset www.hotellialavus.fi.Sauna- ja karaokeloungevaraukset numerosta p. 010 770 7003 tai hotellialavus@tuuri.fi.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Naisia hermoromahduksen partaalla
NAISIA HERMOROMAHDUKSEN PARTAALLANaisia hermoromahduksen partaalla (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) on värikäs ja elämäniloinen espanjalaisen Pedro Almodóvarin huippusuosittuun elokuvaan perustuva Broadway-musikaali vuodelta 2010.Farssimainen musikaali täynnä rakkautta, intohimoa, latinorytmejä ja valiumilla terästettyä gazpachoa*Madrid, 1980-luku. Dubbaaja-näyttelijä Pepan elämä suistuu kaaokseen, kun poikaystävä Iván jättää hänet lankapuhelimen vastaajaan jätetyllä eroviestillä. Lähdön syiden selvittelystä alkaa kohtaamisten, väärinkäsitysten ja takaa-ajojen vuoristorata. Useampikin Ivánin elämään liittyvä nainen alkaa olla hermoromahduksen partaalla.Mihin kaikkeen hulluuteen rakkaus voikaan ihmisen ajaa ja kuinka kaoottisen ihanaa elämä voikaan olla!Palkitun musikaalin työryhmässä nähdään koko Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäkunta, Outokummun Riverian nykytanssin opiskelijoita sekä Eve Pietarisen johtama 5-henkinen orkesteri.*Gazpacho on perinteinen espanjalainen kylmänä tarjoiltava tomaatti-paprikakeitto. Viileä keitto raikastaa olotilaa kuumana kesäpäivänä.Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaali perustuu Pedro Almodóvarin elokuvaan,teksti Jeffrey Lane, sävellys ja sanoitus David Yazbeck ja ohjaus Sarianne Tursas.Ensi-ilta 27.9.2025 Esitysoikeudet Music Theatre International.SUURI NÄYTTÄMÖRantakatu 20, JoensuuKestoarvio noin 2 t 30 min, sisältäen väliajanLiput alkaen42 e perushinta40 euroa eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinenYksityisnäytäntö 5.600 e (max 267 henkilöä, a 21 e/hlö)
FI
69 views

93 views
Buy Ticket
Read More

Viides askel
David IrelandViides askelKomedia yksinäisyydestä ja epätoivostaJanne Reinikaisen ohjaustulkinta tuo David Irelandin tuoreen menestysnäytelmän Taivassaliin. Kahden hengen komedian pääosissa loistavat Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff.Luka (Paavo Kinnunen) ja Jarmo (Juho Milonoff) ovat toipuvia alkoholisteja, jotka ovat tavanneet AA-kokouksessa. Jarmo on vanhempi mies, joka ryhtyy hiljattain raitistuneen Lukan kummiksi ‒ tehtävänään opastaa kokemattomampaa Lukaa raittiuden tiellä.Ilman humalan suomaa estottomuutta Lukan elämä on muuttunut yksinäiseksi. Hän pelkää olevansa incel, koska ei osaa lähestyä naisia selvinpäin. Jarmon mielestä Luka tarvitsee ennen kaikkea positiivisen miehen roolimallin.Kun koittaa Lukan viidennen askeleen aika, tehtävä osoittautuu kimurantiksi.Pystyykö kumpikaan miehistä tunnustamaan pahimmat hairahduksensa täysin rehellisesti?Moraalinen itsetutkiskelu vie miehet yhä loitommaksi toisistaan.Ja kun vertaistuki muuttuu irvikuvakseen, on pohjakosketus lähempänä kuin koskaan.Musta komedia vakavista ja kompleksisista aiheistaDavid Irelandin Viides askel on näytelmä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Se kertoo yksinäisyydestä ja epätoivosta, addiktiosta ja uskosta, isistä ja pojista, vallankäytöstä ja seksistä, itsepetoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Ytimessä ovat miehen rooli ja valta-asema, sokeat pisteet, jotka vaikuttavat tiedostamatta kaiken taustalla. Irelandin mestarillisesti kirjoittama miestenvälinen dialogi koettelee yhtä lailla nauruhermoja kuin sopivuuden rajoja.Näytelmän nimi viittaa Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan, jonka viides askel kuuluu: "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle."Kirjailija Ireland, jolla on omakohtaista kokemusta raitistumisesta ja uskoontulosta, on todennut näytelmän olevan hänen ”viides askeleensa” ‒ pyrkimys päästä eroon häpeästä. Pohjois-Irlannissa syntyneen Irelandin näytelmiä sävyttävät musta huumori sekä provokatiivisen satiirinen ote poliittisesti tulenarkoihin aiheisiin. Hänet tunnetaan erityisesti näytelmistään Cyprus Avenue (2016) ja Ulster American (2018), jotka ovat saaneet laajaa huomiota ja keränneet palkintoja. Viides askel (The Fifth Step) kantaesitettiin Traverse Theatressa, osana Edinburghin Fringe-festivaalien ohjelmistoa elokuussa 2024. Suomessa Irelandin näyttämöteoksia ei ole aiemmin nähty.Esityksen ohjaa Janne Reinikainen, jonka tunnustettuihin ohjaustöihin Kansallisteatterissa lukeutuvat muun muassa esitykset Idiootti (2010), Eino Kalima -palkittu Pohjalla (2014) ja Ikuinen paluu (2022).Suomen kantaesitys Taivassalissa 17.9.2025Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäRooleissa Paavo Kinnunen ja Juho MilonoffOhjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen Suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sami Hassinen Dramaturgi Eva BuchwaldKestoarvio 1 h 45 min (ei väliaikaa)
FI
58 views
Buy Ticket
Read More

The Offspring: Supercharged Worldwide in ’25 - HELSINKI
THE OFFSPRING HELSINGIN JÄÄHALLIIN SYKSYLLÄ 2025Keikan erityisvieraana esiintyy Simple PlanKalifornia-punkin pioneeri The Offspring saapuu Suomeen ensi syksynä uutta Supercharged-albumia juhlistavan Supercharged Worldwide in ’25 -maailmankiertueensa siivittämänä. Genrensä kaikkien aikojen suosituimpiin nimiin kuuluva yhtye esiintyy Helsingin Jäähallissa tiistaina 7. lokakuuta 2025. Aina uusia sukupolvia tavoittava The Offspring on 40-vuotisen uransa aikana myynyt yli 40 miljoonaa albumia, joista viimeisin, Supercharged julkaistiin viime viikon perjantaina. Häpeilemättömän koukuttavista pop-punk-anthemeistaan ja korkeaoktaanisesta live-energiastaan tunnetun The Offspringin keikan lipunmyynti käynnistyy Lippu.fissä perjantaina 18. lokakuuta klo 11.Megalomaaniseen kansainväliseen suosioon albumillaan Smash (1994) ampaissut The Offspring nosti punkin vaihtoehtokulttuurista valtavirran tietoisuuteen. Aikansa musiikillista ilmastoa perustavalla tavalla muuttaneen yhtyeen megahitit, kuten Come Out and Play, Self Esteem sekä vuonna 1998 ilmestyneeltä Americana-pitkäsoitolta irroitetut singlet Pretty Fly (For a White Guy) ja The Kids Aren´t Alright kuuluvat modernin populaarikulttuurin kaanoniin. Suomalaisyleisön rakastama kokoonpano on vuosien saatossa esiintynyt maassamme lukuisia kertoja niin Helsingin legendaarisessa Lepakossa kuin suurten festivaalien, kuten Provinssin, Ruisrockin ja Qstockin päälavoilla.Juuri ilmestynyt, järjestyksessään 11. The Offspring-albumi Supercharged valjastaa yhtyeen ehtymättömän energian hyväntuulisen, ja samanaikaisesti tarkkanäköisen terävästi nykymaailmaa ruotivan musiikin muotoon. “We just want to connect with the world, and SUPERCHARGED does that like a big punch in the face,” solisti Dexter Holland kertoo. “We're pumped to be putting this record out and to hit the road behind it next year, bringing the music to our fans who have been with us for so long.”Illan erityisvieraana nähdään The Offspringin musiikillinen hengenheimolainen Simple Plan. Parhaillaan 25-vuotista uraansa juhlistava melodisen pop-punkin airut on julkaissut uransa aikana kuusi studioalbumia, joista viimeisin Harder Than It Looks julkaistiin vuonna 2022. Yleisöt kautta maailman riehaannuttavalla live-energiallaan villitsevä kanadalaisyhtye on esiintynyt Suomessa loppuunmyydyillä keikoilla pariin otteeseen.THE OFFSPRING (US) Supercharged Worldwide in ’25Special guest SIMPLE PLANTi 7.10.2025 Helsinki, Jäähalliwww.offspring.comwww.officialsimpleplan.comwww.helsinginjaahalli.fiwww.fullsteam.fi
FI
100 views
Buy Ticket
Read More

Yllätysvieras
YLLÄTYSVIERASPeter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) ovat juhlistamassa 20-vuotista avioliittoaan risteilyllä ja samalla nauttivat irtiotosta kiukuttelevista teineistään. Laivalla he tutustuvat Elsaan (Satu Silvo), joka ystävällisyydestään huolimatta huokuu jotakin hämmentävää ja outoa. Yhteystiedot vaihdetaan, sillä olisihan se kai mukava nähdä toistekin.Kotona ”puhtoisessa lähiössä” Elsa ilmestyy yllättäen Peterin ja Debbien kotiovelle. Vaikka onkin ilmaantunut todisteita Elsaan liittyvistä, hiuksia nostattavista kauheuksista, heidän hyvä luontonsa estää häätämästä vierasta, sillä joskus suoraan sanominen on vain liian epäkohteliasta.Muun muassa TV-sarja Uuden Sherlockin kirjoittajana tunnetun Steven Moffatin uutuuskomedia kuvaa hulvattomasti ihmisten loputonta kohteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta. Panu Raipian ohjaamassa yllätyksiä vilisevässä ilottelussa nähdään muissa rooleissa mm. Idalilja Raipia, Jere Riihinen ja Aku SajakorpiKesto n. 2 h 10 min. sis. väliajanKÄSIKIRJOITUS Steven MoffatSUOMENNOS Reita LounatvuoriOHJAUS Panu RaipiaLAVASTUS Oskari LöytönenPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenHinnatPeruslippu 46,50 €Eläkeläinen 44,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 €Työtön 41,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen.Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
58 views
Buy Ticket
Read More

Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
50 views

68 views
Buy Ticket
Read More

Viides askel
David IrelandViides askelKomedia yksinäisyydestä ja epätoivostaJanne Reinikaisen ohjaustulkinta tuo David Irelandin tuoreen menestysnäytelmän Taivassaliin. Kahden hengen komedian pääosissa loistavat Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff.Luka (Paavo Kinnunen) ja Jarmo (Juho Milonoff) ovat toipuvia alkoholisteja, jotka ovat tavanneet AA-kokouksessa. Jarmo on vanhempi mies, joka ryhtyy hiljattain raitistuneen Lukan kummiksi ‒ tehtävänään opastaa kokemattomampaa Lukaa raittiuden tiellä.Ilman humalan suomaa estottomuutta Lukan elämä on muuttunut yksinäiseksi. Hän pelkää olevansa incel, koska ei osaa lähestyä naisia selvinpäin. Jarmon mielestä Luka tarvitsee ennen kaikkea positiivisen miehen roolimallin.Kun koittaa Lukan viidennen askeleen aika, tehtävä osoittautuu kimurantiksi.Pystyykö kumpikaan miehistä tunnustamaan pahimmat hairahduksensa täysin rehellisesti?Moraalinen itsetutkiskelu vie miehet yhä loitommaksi toisistaan.Ja kun vertaistuki muuttuu irvikuvakseen, on pohjakosketus lähempänä kuin koskaan.Musta komedia vakavista ja kompleksisista aiheistaDavid Irelandin Viides askel on näytelmä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Se kertoo yksinäisyydestä ja epätoivosta, addiktiosta ja uskosta, isistä ja pojista, vallankäytöstä ja seksistä, itsepetoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Ytimessä ovat miehen rooli ja valta-asema, sokeat pisteet, jotka vaikuttavat tiedostamatta kaiken taustalla. Irelandin mestarillisesti kirjoittama miestenvälinen dialogi koettelee yhtä lailla nauruhermoja kuin sopivuuden rajoja.Näytelmän nimi viittaa Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan, jonka viides askel kuuluu: "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle."Kirjailija Ireland, jolla on omakohtaista kokemusta raitistumisesta ja uskoontulosta, on todennut näytelmän olevan hänen ”viides askeleensa” ‒ pyrkimys päästä eroon häpeästä. Pohjois-Irlannissa syntyneen Irelandin näytelmiä sävyttävät musta huumori sekä provokatiivisen satiirinen ote poliittisesti tulenarkoihin aiheisiin. Hänet tunnetaan erityisesti näytelmistään Cyprus Avenue (2016) ja Ulster American (2018), jotka ovat saaneet laajaa huomiota ja keränneet palkintoja. Viides askel (The Fifth Step) kantaesitettiin Traverse Theatressa, osana Edinburghin Fringe-festivaalien ohjelmistoa elokuussa 2024. Suomessa Irelandin näyttämöteoksia ei ole aiemmin nähty.Esityksen ohjaa Janne Reinikainen, jonka tunnustettuihin ohjaustöihin Kansallisteatterissa lukeutuvat muun muassa esitykset Idiootti (2010), Eino Kalima -palkittu Pohjalla (2014) ja Ikuinen paluu (2022).Suomen kantaesitys Taivassalissa 17.9.2025Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäRooleissa Paavo Kinnunen ja Juho MilonoffOhjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen Suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sami Hassinen Dramaturgi Eva BuchwaldKestoarvio 1 h 45 min (ei väliaikaa)
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Gabriel, tule takaisin
Mika Waltarin menestynein näytelmä Tampereen Komediateatteriin - Huijarikomedia Gabriel, tule takaisin mahtavalla roolituksella ensi-iltaan helmikuussa.Yksi kaikkien aikojen rakkaus- ja huijaritarinoista, Mika Waltarin klassikko Gabriel, tule takaisin nähdään kevään pääensi-iltana Tampereen Komediateatterin Päänäyttämöllä. Keväällä 2025 tulee täyteen 80 vuotta näytelmän kantaesityksestä Helsingin Kansanteatterissa.Nimiroolina Gabrielina taituroi karismaattinen Kristo Salminen, jolle tämä on ensimmäinen ensi-ilta tamperelaisessa teatterissa.Taitoa lavalla riittää, sillä herrasmiehen vauhdikkaaseen pyöritykseen joutuvia naisia tulkitsevat arvostetut huippunäyttelijät Sanna Majanlahti ja Karoliina Kudjoi sekä viime kesänä Dingo-musikaalin naisrooleissa yleisön hurmannut Matleena Junttanen.Intohimoisen veijaritarinan ohjaa Panu Raipia. Rakkaudennälkäinen näytelmä tulee viittaamaan kiinnostavasti myös meidän aikamme ”auervaaroihin”.Ohjaus ja lavastus Panu RaipiaPukusuunnittelu Elina VättöVideosuunnittelu Jussi KamunenÄänisuunnittelu Janne PärnänenEnsi-ilta 8.2.2025 klo 18 Tampereen Komediateatterin PäänäyttämölläKesto n. 2 h väliaikoineenHinnat:Katsomon rivit 2–11 / rivit 1, 12–13 Peruslippu 46,50 € / 41,50 € Eläkeläinen 44,50 € / 39,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 € / 33,50 €Työtön 41,50 € / 36,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 € / 38,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 € / 37,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 € / 72,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 € / 69,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

Naisia hermoromahduksen partaalla
NAISIA HERMOROMAHDUKSEN PARTAALLANaisia hermoromahduksen partaalla (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) on värikäs ja elämäniloinen espanjalaisen Pedro Almodóvarin huippusuosittuun elokuvaan perustuva Broadway-musikaali vuodelta 2010.Farssimainen musikaali täynnä rakkautta, intohimoa, latinorytmejä ja valiumilla terästettyä gazpachoa*Madrid, 1980-luku. Dubbaaja-näyttelijä Pepan elämä suistuu kaaokseen, kun poikaystävä Iván jättää hänet lankapuhelimen vastaajaan jätetyllä eroviestillä. Lähdön syiden selvittelystä alkaa kohtaamisten, väärinkäsitysten ja takaa-ajojen vuoristorata. Useampikin Ivánin elämään liittyvä nainen alkaa olla hermoromahduksen partaalla.Mihin kaikkeen hulluuteen rakkaus voikaan ihmisen ajaa ja kuinka kaoottisen ihanaa elämä voikaan olla!Palkitun musikaalin työryhmässä nähdään koko Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäkunta, Outokummun Riverian nykytanssin opiskelijoita sekä Eve Pietarisen johtama 5-henkinen orkesteri.*Gazpacho on perinteinen espanjalainen kylmänä tarjoiltava tomaatti-paprikakeitto. Viileä keitto raikastaa olotilaa kuumana kesäpäivänä.Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaali perustuu Pedro Almodóvarin elokuvaan,teksti Jeffrey Lane, sävellys ja sanoitus David Yazbeck ja ohjaus Sarianne Tursas.Ensi-ilta 27.9.2025 Esitysoikeudet Music Theatre International.SUURI NÄYTTÄMÖRantakatu 20, JoensuuKestoarvio noin 2 t 30 min, sisältäen väliajanLiput alkaen42 e perushinta40 euroa eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinenYksityisnäytäntö 5.600 e (max 267 henkilöä, a 21 e/hlö)
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Viides askel
David IrelandViides askelKomedia yksinäisyydestä ja epätoivostaJanne Reinikaisen ohjaustulkinta tuo David Irelandin tuoreen menestysnäytelmän Taivassaliin. Kahden hengen komedian pääosissa loistavat Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff.Luka (Paavo Kinnunen) ja Jarmo (Juho Milonoff) ovat toipuvia alkoholisteja, jotka ovat tavanneet AA-kokouksessa. Jarmo on vanhempi mies, joka ryhtyy hiljattain raitistuneen Lukan kummiksi ‒ tehtävänään opastaa kokemattomampaa Lukaa raittiuden tiellä.Ilman humalan suomaa estottomuutta Lukan elämä on muuttunut yksinäiseksi. Hän pelkää olevansa incel, koska ei osaa lähestyä naisia selvinpäin. Jarmon mielestä Luka tarvitsee ennen kaikkea positiivisen miehen roolimallin.Kun koittaa Lukan viidennen askeleen aika, tehtävä osoittautuu kimurantiksi.Pystyykö kumpikaan miehistä tunnustamaan pahimmat hairahduksensa täysin rehellisesti?Moraalinen itsetutkiskelu vie miehet yhä loitommaksi toisistaan.Ja kun vertaistuki muuttuu irvikuvakseen, on pohjakosketus lähempänä kuin koskaan.Musta komedia vakavista ja kompleksisista aiheistaDavid Irelandin Viides askel on näytelmä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Se kertoo yksinäisyydestä ja epätoivosta, addiktiosta ja uskosta, isistä ja pojista, vallankäytöstä ja seksistä, itsepetoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Ytimessä ovat miehen rooli ja valta-asema, sokeat pisteet, jotka vaikuttavat tiedostamatta kaiken taustalla. Irelandin mestarillisesti kirjoittama miestenvälinen dialogi koettelee yhtä lailla nauruhermoja kuin sopivuuden rajoja.Näytelmän nimi viittaa Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan, jonka viides askel kuuluu: "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle."Kirjailija Ireland, jolla on omakohtaista kokemusta raitistumisesta ja uskoontulosta, on todennut näytelmän olevan hänen ”viides askeleensa” ‒ pyrkimys päästä eroon häpeästä. Pohjois-Irlannissa syntyneen Irelandin näytelmiä sävyttävät musta huumori sekä provokatiivisen satiirinen ote poliittisesti tulenarkoihin aiheisiin. Hänet tunnetaan erityisesti näytelmistään Cyprus Avenue (2016) ja Ulster American (2018), jotka ovat saaneet laajaa huomiota ja keränneet palkintoja. Viides askel (The Fifth Step) kantaesitettiin Traverse Theatressa, osana Edinburghin Fringe-festivaalien ohjelmistoa elokuussa 2024. Suomessa Irelandin näyttämöteoksia ei ole aiemmin nähty.Esityksen ohjaa Janne Reinikainen, jonka tunnustettuihin ohjaustöihin Kansallisteatterissa lukeutuvat muun muassa esitykset Idiootti (2010), Eino Kalima -palkittu Pohjalla (2014) ja Ikuinen paluu (2022).Suomen kantaesitys Taivassalissa 17.9.2025Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäRooleissa Paavo Kinnunen ja Juho MilonoffOhjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen Suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sami Hassinen Dramaturgi Eva BuchwaldKestoarvio 1 h 45 min (ei väliaikaa)
FI
44 views

48 views

74 views

78 views

66 views

45 views

73 views

72 views

46 views
Buy Ticket
Read More

Freud Marx Engels & Jung Revisited
Freud Marx Engels & Jung Revisitedin ensialbumi ”Miehet on ihanii” ilmestyy 25.4.2025. Julkaisun myötä etenee itsenäinen jatko-osa pitkälle tarinalle.Freud Marx Engels & Jungin keulakuva Pekka Myllykoski kuoli keväällä 2017. ”Freud Marx Engels & Jungia ei enää ole eikä tule”, totesi Arto Pajukallio, toinen bändin perustajajäsenistä. ”Mutta tietenkin bändin musiikkia saavat esittää kaikki jotka haluavat!” Ja moni on halunnut. ”En osannut aavistaa, että itseänikin pyydettäisiin niin moniin erilaisiin Freukkari-musisointeihin”, Pajukallio toteaa.Freud Marx Engels & Jung eli Freukkarit perustettiin 1984 alun perin esittämään suomenkielisiä versioita outlaw countryn biisinikkareilta. Vaikka mission suuntaviivoista pidettiinkin kiinni, rikottiin tyylien ja aihepiirien rajoitteet oitis. Yhtye teki toistakymmentä albumia ja aikojen saatossa siihen kuului kolmattakymmentä vakituista jäsentä.”Olisi kiva joskus taas soittaa vanhoja Freukkari-biisejä, loihe bändissä yli vuosikymmenen verran soittanut Jussi Kinnunen lausuman jonkunkin kerran. Hiljalleen hän kasasi ryhmän FREUD MARX ENGELS & JUNG REVISITED, tuttavallisesti vain Revarit. Lopulta kokoonpanoon päätyi myös henkilöitä, jotka olivat vaikuttaneet Freukkareissa pitkäänkin, mutta eivät koskaan yhtä aikaa.Revareiden keulille halutaan myös solistivieraita. Heistä vaikinaiseksi guest stariksi nousi jo Maria Hänninen, Freukkarien taustalaulaja ja mukanasoittaja jo kasarilta. ”Miehet on ihanii”, hän myös laulaa kappaleellaan, jonka mukaan koko Revareitten ensialbumi nimettiin.Sillä vaikka Revarit soitti alkuun vain Freukkari-matskua, jota yleisö on myös tykännyt kuulla, levytti Revarit ensi albumilleen vain omia uusia biisejään. Osan niistä laulavat kappaleiden tekijät itse, muut solisti Juuso Rautava.Ensisingle ja albumin avauskappale ”Lintumies” ja ”Alhambra” kunnioittaa Pekka Myllykosken muistoa.Tyylillisesti Revari-biisit karkaavat hykerryttävän kauas perinteisestä Freukkari-maailmasta, mutta mahtuvat kylläkin bändin vanhan kattoajatuksen alle: voidaan tehdä mitä tahansa, mikä tuntuu kivalta, ja mieluusti sitä, mitä ei ehkä odotettaisi, ja joitakuita jopa vallan hämmentäisi.Freud Marx Engels & Jung Revisited:Juuso Rautava – laulu, akustinen kitaraPekka ”Devil” Virtanen – kitara, lauluArto Pajukallio – kitara, lauluJussi Kinnunen – basso, lauluTero Pulkkinen – koskettimet, haitari, kitara, bajo sexto, mandoliini, lauluSamuli Halonen – rummutAlbumilla ja keikoilla erikoisvieraana mukana: Maria Hänninen – viulu, laulu
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
38 views
Buy Ticket
Read More