4210 result(s) found for ""

Anvil (CAN) image
Anvil (CAN)
KANADALAINEN METALLISUURUUS ANVIL NÄHDÄÄN LOKAKUUSSA KAHDELLA SUOMEN-KEIKALLA Pitkän linjan kanadalainen metalliyhtye Anvil nähdään lokakuussa kahdella Suomen-keikalla Helsingissä ja Tampereella. Brittiläisestä new wavesta inspiraationsa saanut ja Steve "Lips" Kudlown luotsaama Anvil tunnetaan genrensä rajojen ja tyylin puskemisesta äänekkäämpään, nopeampaan ja raskaampaan suuntaan. 1970-luvun lopulla perustettu ja urallaan 20 studioalbumia julkaissut yhtye tunnetaan rajun rytmisestä tyylistään, josta todisteena voi pitää esimerkiksi rumpali Robb Reinerin leimallista tuplabasarin käyttöä. Anvilin vuonna 1982 julkaistua "Metal on Metal" -kakkosalbumia pidetään yhtyeen läpimurtona ja genreään määritelleenä sekä valtavirtaistaneena julkaisuna. Bändin on maininnut ihailun ja inspiraationsa lähteeksi muun muassa Metallica, Slayer ja Anthrax. Vuosia suuria maailmankiertueita tehnyt Anvil on vannoutunut pienempien venueiden fani ja on jatkanut uransa läpi myös klubeilla esiintymistä. Lokakuussa yhtye nousee suomalaisfanien iloksi lavalle sekä Helsingissä että Tampereella. Aikataulu:18:30 ovet19:00 TBA20:00 TBA21:15 Anvil (CAN) Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Mystinen Muusa Kabaree Show image
Mystinen Muusa Kabaree Show
Kabaree-elämys lokakuun syksyisessä illassa Mystinen Muusa vie sinut unenkaltaiseen fantasiaseikkailuun! ✨ Supersuositut näyttelijät Minna Kivelä ja Ria Kataja tuovat lavalle heidän hulvattomat hahmonsa kaksi rääväsuumummoa Tuula ja Pirkko Ala-vittulasta. Lavalla nähdään upeita burleskinumeroita, komediaa, laulua, sketsejä ja yllätyksellisiä mystisiä numeroita! Illan venue Alakulttuuritila Alimus on paikka, joka antaa mahtavat puitteet luoda visuaalisesti uskomaton spektaakkeli! Superfiilis Tapahtumien valo- ja äänimestari Gugge Wasenius ja Laura Lallallaa luovat upean valospektaakkelin esityksiin. Tapahtumaan saa tulla juuri sellaisena, kuin on. Ei tarvitse ottaa mitään paineita pukeutumisesta - voit tulla hyvin arkisessa luukissa, ilman mitään laittautumista tai sitten voit luoda itsellesi juhlallisen kokonaisuuden, pukeutua mystisiin tunnelmiin tai keksiä jotain ihan muuta! ✨ Illan aikana palkitaan parhaiten pukeutunut. Tapahtumassa on photobooth-kuvauskulma, jossa voit käydä ottamassa kuvan joko ennen showta tai väliajalla yksin tai kaverin kanssa! Upea muisto illasta tai sitten muuten vaan laadukas kuva itsestäsi. Saat yhden käsitellyn kuvan hintaan 20 € - kuva otetaan tapahtumassa ja saat kuvan sähköpostiisi myöhemmin. Kuvaajana toimii Roosa Aronen / Salaiset Silmäykset Tapahtumassa mukana myös myyntipisteitä mm. upeita Sunny Tit Art -tasseleita, Rubylea-turbaaneja ja koruja, Polkadot Peggy -pääkoristeita, Superfiilis Putiikin aarteita sekä Tuula ja Pirkko Fugessa kirjamyyntiä! Salakabaree esiintyjät: Minna KiveläRia KatajaNancy BitesPolkadot PeggyVeda DeCadenzaNene LaforsJimi Fredrik RåmanSing & Shine CabareeMelody Magical Mizz MorningstarLuna IllusiaTuula ja Pirkko Todella Karmeeta Show Illan juontajina Minna Kivelä ja Ria Katajasekä Mervi Hämämäläinen Musiikista vastaa DJ AstarteTekniikka ja valot Gugge Wasenius ja Laura LallallaLava-avustaja Luna Illusia Baari auki koko illan ajan *** Ovet aukeaa yleisölle klo 18.00ShowTime 1 ✨ 19.00-20.00 väliaika 20.00-20.40ShowTime 2 ✨ 20.40-21.40Ilta päättyy 22.00Tapahtumapaikalla veloitetaan eteispalvelumaksu 3,50 €. Perusliput ovelta 29 €, mikäli jäljellä. VIP-LIPUT VIPPIAITIOVippiaitio VIPPI 1Sisältää istumapaikan VippiaitiossaPääsyn tapahtumaan jo 60min aikaisemmin kuin muu yleisö, eli 17.00 Vippiaitiossa palvelee oma tarjoilija ja sinun ei tarvitse lähteä hakemaan ja jonottamaan juomia! + yllätys vippikassi Vippiaitio VIPPI 2Sisältää istumapaikan VippiaitiossaPääsyn tapahtumaan jo 60min aikaisemmin kuin muu yleisö, eli 17.00.Vippiaitiossa palvelee oma tarjoilija ja sinun ei tarvitse lähteä hakemaan ja jonottamaan juomia! Lippu sisältää myös lasillisen kuohuvaa (myös alkoholiton vaihtoehto), yllätys vippikassin, kuvauksen photobooth-kulmassa ja 1 käsitelty kuva (ovh. 20 €) VIPPIPÖYDÄTVippipöytä 1 - 2hlöSisältää pöytäpaikan suoraan lavan edessä, 2 lasia kuohuvaa (myös alkoholiton vaihtoehto) + yllätys vippikassiPääsyn tapahtumaan 60min ennen muuta yleisöä, eli klo 17.00 Vippipöytä 2 - 2hlöSisältää pöytäpaikan suoraan lavan edessä, 2 lasia kuohuvaa (myös alkoholiton vaihtoehto) + yllätys vippikassitPääsyn tapahtumaan 60min ennen muuta yleisöä, eli klo 17.00Molemmille kuvaus photobooth-kulmassa ja 1 käsitelty kuva (arvo 20 € per hlö) Vippipöytä 3 - 4hlöSisältää pöytäpaikan suoraan lavan edessä, skumppapullon ja yllätys vippikassit kaikillePääsyn tapahtumaan 60min ennen muuta yleisöä, eli klo 17.00 Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen info@alimus.fi Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@alimus.fiLisätietoa tilan esteettömyydestä voi lukea oheisesta linkistä: https://www.alimus.fi/alakulttuuritila-alimuksen-esteettomyys-ja-saavutettavuustiedot/
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024 image
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
TOIVOLA  -festivaali image
TOIVOLA -festivaali
TOIVOLA -festivaali on taiteen, kulttuurin, musiikin, keskustelun ja erilaisten ihmisten kohtaamispaikka. Festivaali toteutetaan 21.10-3.11. Päänäyttämönä festivaaleilla toimii Kansallisteatterin tunnelmallinen Omapohja näyttämö. TOIVOLA on urbaani, rohkea, intiimi kaupunkifestivaali, joka pyrkii luomaan tilan, jossa jokainen voisi olla mahdollisimman kokonainen. Festivaali koostuu esitystaiteesta, musiikista, keskustelusta, elokuvista, kirjallisuudesta, sekä kuvataiteesta, hyviä makuelämyksiä unohtamatta. Festivaalilla ensi-esityksen saa myös Toivolan uutuusteos VALKOINEN TALO. Lavalla nähdään myös paljon ylistystä keränneet esitykset Rakkaudesta, sekä Pantteri ja minä, lumoavia vierailevia esityksiä, sekä yhteiskunnallisesti ajankohtainen Toivola Talk -keskustelusarja.Seuraava osa ohjelmistoa julkistetaan elokuussa 2024. Tervetuloa! www.toivolafestivaali.fiToivola festivaali / InstagramKansallisteatterin Omapohja-näyttämö sijaitsee Kansallisteatterin viereisessä talossa, katuosoite on Itäinen Teatterikuja 3C. Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, sähköpostitse osoitteeseen info@toivolafestivaali.fi Omapohjassa pyörätuolipaikka on lähellä katsomon sisäänkäyntiä.
Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
Indica image
Indica
INDICA – Ikuinen virta 20 vuotta  Viime vuonna näyttävän paluun tehnyt Indica suuntaa tänä syksynä Ikuinen virta 20v-juhlakiertueelle! Ainutlaatuisissa juhlakonserteissa bändi tulee keskittymään suurimpien hittien lisäksi platinaa myyneen debyyttialbuminsa kappaleisiin, joita ei ole keikoilla kuultu pitkään aikaan. Indica teki läpimurtonsa Ikuinen virta -albumillaan vuonna 2004. Levyn kautta bändin tunnusomaisiksi piirteiksi vakiintuivat todellisuuden ja fantasian rajamailla liikkuvatsanoitukset, kansanrunoudelliset ainekset ja solisti Jonsun persoonallinen lauluääni, jotka yhdessä muodostavat mystisen maailman täynnä ikuisuutta ja ajattomuutta käsitteleviä kysymyksiä.”Ollaan tosi kiitollisia, että vielä 20 vuoden jälkeenkin saadaan tehdä keikkoja ja esittää näitä biisejä yleisöille ympäri maata! Ikuisella virralla on paljon sellaisia kappaleita, joita ei ole soitettu livenä ekan levyn kiertueen jälkeen, eli tutumpien kappaleiden lisäksi luvassa on todellisia harvinaisuuksia”, yhtyeen solisti Jonsu kertoo.Indican tunnetuimpia kappaleita ovat Ikuisen virran lisäksi Scarlett, Vuorien taa, Linnansa vanki ja Vettä vasten. Uutta musiikkia tullaan kuulemaan vielä ennen kiertueen alkua. Indican alkuperäisjäsenten, Jonsu Salomaan, Heini Säisän ja Sirkku Karvosen, lisäksi nykyisen kokoonpanon muodostavat rumpali Alina Toivanen ja jo Ikuinen virta -levyn tuottajana toiminut kitaristi Erno Laitinen. Illan aikataulu:19.00 Ovet19.45 Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat21.00 Indica --- Indica Instagram Indica facebook Indica TikTok Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 28 €. **** Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!